Halveksitko ihmistä, jolla on korkeakoulututkinto, mutta joka tekee duunaritöitä kun oman alan

Vierailija kirjoitti:

Minä olen akateeminen ja haaveilen duunarityöhön vaihtamisesta, koska oman alan työt ovat ajaneet minut burn outin partaalle. Palkka on pieni mutta stressin määrä jäätävä.

Täällä sama. Ja eniten vaatuttaa se, että työ on melko yhdentekevää kenenkään kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Hauska lukea, että valmiutta kaikken työn tekemiseen arvostetaan täällä niin yksimielisesti. Kuinkahan asia mahtaa olla akateemisten duunareiden itsensä keskuudessa? Voisin kuvitella, että työntekoa ja erilaisia töitä sinänsä pidetään arvossa, mutta samalla koetaan syvää epäonnistumista ja häpeää kun ei syystä tai toisesta olla työllistytty omalle allalle.

On hyvin mahdollista, että itse olen juuri tuossa tilanteessa parin vuoden kuluttua, jolloin vaihtoehtoina on työttömyys tai hanttihommat. Itsetuntoni ei alun perinkään ole kovin vahva ja voi hyvinkin kokea kolauksen, joka saattaa heijastua myös työn arvostukseen (sikäli kun uutta työtä edes saan). Ansaittu seuraus epäonnistumisista ja kyseenalaisista luonteenpiirteistä.

Niin. Meillä Suomessa menee kuitenkin niin hyvin, että on mahdollista miettiä itsetunnon kolhuja tuollaisissa tilanteissa.

Onkohan asiat kuitenkaan kovin hyvin, jos työ vie ihmiseltä kaiken eikä sekään riitä?

Akateemista työttömyyttä kokeneena koen että tässä maassa on miltei mahdotonta elää tasapainoista elämää ilman työtä, oli se sitten koulutusta vastaavaa tai jotakin ihan muuta. Aikani hain vain koulutustani vastaavia töitä, joita harvakseltaan oli tarjolla ja lisäksi tein monia avoimia hakemuksia. Kaikkien niiden kiitos, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun- vastausten jälkeen oli lopultakin suunnaton helpotus päästä edes johonkin työhön. Niinpä sillä tiellä olen edelleen, duunaritason hommia, joissa lisäkseni monia muitakin akateemisia, usein loppuvaiheen opiskelijoita. Harmittaa tietenkin jonkin verran kun en pääse hyödyntämään koulutustani, mutta kotona harmitus kasvaisi suurempiin mittasuhteisiin kuin nyt duunissa, jossa kuitenkin saan sen verran palkkaa että tulen toimeen. Lisäksi työyhteisöni on varsin mukava, joten saan kokea yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyden kokemus työttömien kanssa tuntuu liki mahdottomalta ajatukselta. Olen saanut karistettua työttömän leiman harteiltani ja kokea että minullakin on edes hiekanmurusen kokoinen oma paikkani tässä yhteiskunnassa. Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu opintojen aloittaminen mahdollisimman työllistävällä alalla. Ilman tätä duunaritason työtä olisin todennäköisesti masentunut ja syrjäytymisvaarassa.

Ei mua kiinnosta mitä tutkintoja kelläkin on tai mitä työtä tekevät. En edes tiedä monenkaan työn sisältöä! Itse teen sen verran vaativaa asiantuntijatyötä, että en jaksa vapaa-ajalla puhua omastani saatikka toisten töistä.

Willy Loman kirjoitti:

Hauska lukea, että valmiutta kaikken työn tekemiseen arvostetaan täällä niin yksimielisesti. Kuinkahan asia mahtaa olla akateemisten duunareiden itsensä keskuudessa? Voisin kuvitella, että työntekoa ja erilaisia töitä sinänsä pidetään arvossa, mutta samalla koetaan syvää epäonnistumista ja häpeää kun ei syystä tai toisesta olla työllistytty omalle allalle.

On hyvin mahdollista, että itse olen juuri tuossa tilanteessa parin vuoden kuluttua, jolloin vaihtoehtoina on työttömyys tai hanttihommat. Itsetuntoni ei alun perinkään ole kovin vahva ja voi hyvinkin kokea kolauksen, joka saattaa heijastua myös työn arvostukseen (sikäli kun uutta työtä edes saan). Ansaittu seuraus epäonnistumisista ja kyseenalaisista luonteenpiirteistä.

Itse valmistun ensi vuonna alalle, jossa on äärimmäisen epätodennäköistä työllistyä kokopäiväisesti (kulttuuriala). Opiskelujen ohessa olen tehnyt duunarihommia, tällä hetkellä joustavassa vakityössä. Opiskelemallani alalla tiedostetaan selkeästi surkea työllisyystilanne, ja tottakai arvostetaan kaikenlaisen työn tekemistä. Jotenkin itselle kuitenkin alkanut valjeta tämä todellisuus aiempaa raadollisempana ja tulevaisuus nykyisessä työssäni tuntuu henkiseltä kuolemalta. Tiedostan olevani äärimmäisen onnekas ja pidän työstäni, mutta loppuelämääni en sitä aio tehdä. Arvostan suuresti alalla työskenteleviä ihmisiä, mutta tavallaan arvostus itseä kohtaan laskee, kun jatkuvasti on olo että pitäisi pyrkiä eteenpäin (ja niin aionkin tehdä).

Kunnioitan sellaista ihmistä.

Ihailen suuresti, osaa olla nöyrä.Jokainen työ opettaa jotain.Se että makaa kotona nenä pystyssä ei opeta yhtään mitään.

En todellakaan. Itse akateemisena teen tarkoituksella oman alani hommia osa-aikaisena, jotta aikaa jäisi myös vartijan hommille. Vartijoilta vaaditaan vain 100 tunnin koulutus ja palkka ja työn arvostus on sen mukainen, mutta kahden erilaisen työn tekeminen on musta tosi mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Siis herranjumala onko niinkin törkeitä ihmisiä? En tietenkään halveksi!

Hienoa , että on sivistänyt itseään ja kaikki työ on arvokasta.

Se mitä halveksi on yhteiskunnan elätit , mille ei työt kelpaa mutta sossun etuudet kyllä.

Jaaha.. Akateeminen lähäriopiskelija vastaa: Kyllä olen saanut tuntea miltei joka ikisessä näyttöarvioinnissa sen, kuinka koulutustaustani vähentää loppuarvosanaa yhdellä numerolla. Se on niin vastustamaton paikka kuitailla ja näyttää "tuollekin-mikä-kuvittelee-oikein-olevansa" se kaapin paikka. Kiitos vaan!

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään! Päinvastoin, ihailisin ja kunnioittaisin. Sehän on todella hienoa!

onpas mukava kuulla tällaista :) t.duunari-maisteri

Vierailija kirjoitti:

Tähän olisi hyvä kuulla jonkun korkeakoulutetun duunarin mielipide! Huhuu, onko teitä?

Täällä on. työkkäri pakotti hakemaan paikkaa valmistumiseni jälkeen sillä alalta oli nuorempana tehtyjä kesätöitä. Selkäranka ei antanut periksi mokata haastattelussa, olin oma itseni ja käyttäydyin kuin työhaastattelussa käyttäydytään. Oma henkinen hyvinvointi kärsii vähän kun ei pääse käyttämään todellisia kykyjään ja todellista osaamista, mutta työn teen hyvin ja ehkä jopa vähän liian hyvin (mm. suunnittelutyötä, mikä menisi asiantuntijatyöksi, mutta palkka- ja työnimike on kuitenkin se pahnanpohjimmainen).  Samalla haen muita paikkoja ja omaa koulutusta vastaavaa työtä, tällä hetkellä työsuhde vakituinen, täysi työaika, bruttopalkka 1900 /kk. Nykyisessä työssäni olen yrittänyt tuoda koulutustani ja osaamistani esiin, mutta sille ei nähdä tarvetta, joten etenemismahdollisuudet nykyisessä työssä heikot. Mutta hienoa kuulla että meitä arvostetaan! :)