kuinkahan monta kertaa pitää jäädä valehtelusta kiinni jotta se pikkuhiljaa alkaa loppumaan.
Meillä viimeksi rikottiin yhtä sääntöä törkeästi vielä kahdesti ja kun jäi kiinni niin valehteli aluksi kunnes huomasi että se ei olkein auta... juttu ei ole eka kun neiti jäi valehtelusta kiinni...
Nyt kyllä tyttö huomasi kun esitin ja olin oikeasti pettynyt että se sattui tyttöön kovasti pyysi jopa että huuda mielummin kun olet pettynyt.
Tuntuu vaan siltä että kun asiat menevät aina pikkuhiljaa vakavammaksi niin kohta ollaa oikeasti vaikeuksissa kun ei just nyt voi luottaakkaa siihen missä tyttö sanoo olevansa.
Kommentit (3)
aikanaan. Mieheni poika valehteli ihan joka asiassa. Ja ne valheet olivat niin räikeitä, ettei niitä voinut edes uskoa. Välillä valehteli olleensa harkoissa, mutta kuitenkin selvisi, ettei ollut ollutkaan. Silloinkin sanotiin, että jos et joku kerta jaksa mennä, niin kerro siitä. Ja että ihan hyvin voi välillä jättää kerran väliin. Ei auttanut, taas lintsattiin harkoista ja valehdeltiin. Ja ne kaikki muut sadat kerrat kun valehteli ja jäi kiinni, niin sanotiin, että on paljon parempi kertoa se totuus kuin jäädä kiinni valheesta. Ei auttanut tämäkään. Ja tämä poika on valehdellut niin kauan kuin hänet olen tuntenut 10 vuotta ja poika on nyt 17. Metkaa tässä on se, että isänsä uskoi nämä kaikki valheet, mutta minä näin niiden läpi.
Minulla on ollut yhteensä 3 murkkuikäistä ja hyvin eriluoneista lasta.
Jokainen heistä on jossain vaiheessa harrastanut valehtelua, valkoista tai aivan mustaa. Minusta se on osa itsenäistymistä, vaikka onkin aivan tosi raivostuttavaa.
Yleensä myös läpinäkyvää.
Olen heti asiasta huomauttanut, jos ei kyseessä ole aivan harmiton pikku juttu.
Vaikea niitä on ollut myöntää, mutta useimmiten asia on saatu puhutuksi. Takana on usein ollut luulo (tai aavistus), etten hyväksy jotain hanketta.
Joskus kävi niin että todellakin menin naruun ja jälkeenpäin sain tietää totuuden.
Kestin sen ihan hyvin.
Tärkeintä on, että voit puhua tyttösi kanssa. Puhumista ja uskomista ja luottamista se elämä murkkujen kanssa on.
Aina vaan pitää jaksaa puhua samoista asioista ja aina tehdä sopimuksia samoista asioista. Meillä tehtiin varmaan kymmeniä jopa kirjallisia sopimuksia ja näin jälkeenpäin olemme yhdessä niitä naureskelleet molemmin puolin.
Miksi lapsenne valehtelee? Tämä on kysymys, joihin vanhempien pitää löytää vastaus, ennenkuin voi edes aloittaa keskustelun lapsen kanssa. Luonnostaan ihminen on rehellinen. Epärehellisyyteen lankeaminen on aina seuraus jostakin. Onko perheessänne ollut epärehellisyyttä, onko lapsellanne jostakin syystä huono itsetunto, millaiset ovat lapsen nykyiset kaverit, eikö lapsi uskalla kertoa vanhemmilleen totuutta?
Mielestäni on aivan turha miettiä, jääkö lapsi valehtelusta kiinni tai onko lapsi siellä, missä sanoo olevansa. Tärkeintä on pohtia, MIKSI hän ei voi sanoa, missä on tai mitä tekee. Mitä lapsi pelkää, jos kertoo totuuden?
Minkä ikäinen tyttönne on? Alkaako hänellä jo todellinen irtiotto perheestä vai onko kyseessä murkku-uhma?