Lue keskustelun säännöt.
Olemme lähdössä työtiimin kanssa erämökille ja vaeltamaan. Kuinka keplottelen itseni pois koko hommasta?
15.08.2016 |
Kyseessä on sekä työhyvinvointi- että työskentelymatka. Olemme kolme yötä jossain keskellä ei-mitään pienehköllä porukalla ja käymme yhdellä päivävaelluksellakin. Joo, ihan kiva juttu ja moni varmasti lähtisi riemusta kiljuen moiselle reissulle, kun duunipaikka maksaa kaiken. Mä taas inhoan tuollaisia, että ollaan 24/7 yhdessä ja vielä pienessä mökissä kuin sillit suolassa. Olen introvertti ja aiemmista vastaavista reissuista on tuoreessa muistissa kamala ahdistus, kun ei saanut hetken rauhaa. Lisäksi olen maailman vaikein kakkoshädällä kävijä ja sekin on aiemmin ollut aivan mahdotonta. Siis ihan oikeasti. Olen sitten potenut järkyttäviä vatsakipuja matkan ajan ja sen jälkeen.
Mitä ihmettä teen? Kaikki ovat niin innoissaan ja mä voisin vaikka maksaa, ettei tarvitsisi lähteä. Koska en halua pilata kenenkään meininkiä, olen tekohymy naamalla sen 72 tuntia sitten. Hauskaa.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on sekä työhyvinvointi- että työskentelymatka. Olemme kolme yötä jossain keskellä ei-mitään pienehköllä porukalla ja käymme yhdellä päivävaelluksellakin. Joo, ihan kiva juttu ja moni varmasti lähtisi riemusta kiljuen moiselle reissulle, kun duunipaikka maksaa kaiken. Mä taas inhoan tuollaisia, että ollaan 24/7 yhdessä ja vielä pienessä mökissä kuin sillit suolassa. Olen introvertti ja aiemmista vastaavista reissuista on tuoreessa muistissa kamala ahdistus, kun ei saanut hetken rauhaa. Lisäksi olen maailman vaikein kakkoshädällä kävijä ja sekin on aiemmin ollut aivan mahdotonta. Siis ihan oikeasti. Olen sitten potenut järkyttäviä vatsakipuja matkan ajan ja sen jälkeen.
Mitä ihmettä teen? Kaikki ovat niin innoissaan ja mä voisin vaikka maksaa, ettei tarvitsisi lähteä. Koska en halua pilata kenenkään meininkiä, olen tekohymy naamalla sen 72 tuntia sitten. Hauskaa.
Tällä saa hymyn naamallesi 72 tunniksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleenkin - kyseessä on työ, josta maksetaan palkkaa ja jonka aikaisen ajankäytön pomo päättää.
En mä pitkään esimiehenä katselis "introverttejä", joilla ei ole tippaakaan joustamiskykyä tai kapasiteettia tulla toimeen kollegoidensa kanssa.
Maha kipeä, ei voi nukkua, ahistaa, en kestä, kidutusta.
Huhheijaa, miten te kermaperseet yleensä kestätte arkea ja töidentekoa?
Aikuisen elämään kuuluu ikävä kyllä pieniä epämukavuusjaksoja, aina ei voida mennä teidän ruikuttajien ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Koska en halua pilata kenenkään meininkiä, olen tekohymy naamalla sen 72 tuntia sitten. Hauskaa.
Ei kai se introilu oöle noin muutenkaan hauskaa, joten kuvittelisin että tämä on aika peruskauraa sinulle. Älä pilaa muilta on ihan hyvä lähtöasetelma tähän.
Minä ymmärrä jonkun ulkoilu- ja retkipäivän, jos se pidetään omalla paikkakunnalla ja kesto on korkeintaan työpäivän mittainen. Sellaiseen osallistun mielelläni, ellei sitten osaksi päivää keksitä jotakin noloa ohjelmaa. Tällä tarkoitan vaikkapa naurujoogan ohjaajan kutsumista paikalle naurattamaan. Ei kiitos, ei kukkokaan käskien laula eikä tämä akka naura.
Joiltakin pidemmiltä ei-niin-pakollisilta reissuilta olen jättäytynyt pois. Vatsatauti, pahoinvointi ja migreenikohtaus ovat aika "hyviä syitä". Viimeksi kävi todellinen tuuri. Olin muista syistä varatulla lääkärin vastaanotolla. Hän sitten lopuksi kysyi, onko muita ongelmia. No oli, sillä kurkku oli kipeytynyt yöllä. Tutkimus osoitti, että angiinahan se siellä taas kerran muistuttaa olemassaolostaan. Lääkeresepti kouraan ja muutama päivä vp:tä. Siinä meni yksi retki, jolle en ollut ollutkaan halukas lähtemäänkään. Nyt oli sitten ihan lääkärin määräys pysyä kotona!
Jos et halua puhua totta, vatsatauti on hyvä vaihtoehto, se menee ohi siinä ajassa kun muut retkeilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai kamala, kuulostaa ihan painajaiselta. Itse esimiehenä järkkään aina virkistäytymisreissut niin, että ihmisillä on mahdollisuus lähteä kotiin yöksi jos haluavat. Itsekin perheellisenä mietin aina sitäkin, että kaikki perheelliset eivät edes pystyisi järkkäämään noin pitkää poissaoloa kotoa. Ja joo joo, perheellisetkin tekevät reissutyötä mutta pakollinen työmatka ei ole verrattavissa työhyvinvointireissuun.
Sinuna "sairastuisin" sopivasti ennen matkaa. Ellei esimies ole sitä tyyppiä, että hänelle voisi rehellisesti puhua tästä.
Olisi kyllä maanpäällinen helvetti minullekin. Jossain komediassa on ollut tuollaista, olikohan Pulkkinen tai mikä. Mitäpä jos heittäytyisit porukan ärsyttäväksi siellä? Laulaisit nuotiolla rippikoululauluja ja puhuisit henkeviä.
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin - kyseessä on työ, josta maksetaan palkkaa ja jonka aikaisen ajankäytön pomo päättää.
En mä pitkään esimiehenä katselis "introverttejä", joilla ei ole tippaakaan joustamiskykyä tai kapasiteettia tulla toimeen kollegoidensa kanssa.
Maha kipeä, ei voi nukkua, ahistaa, en kestä, kidutusta.
Huhheijaa, miten te kermaperseet yleensä kestätte arkea ja töidentekoa?
Aikuisen elämään kuuluu ikävä kyllä pieniä epämukavuusjaksoja, aina ei voida mennä teidän ruikuttajien ehdoilla.
Minä taas esimiehenä ja työnantajana ymmärrän oikein hyvin, jos työntekijä ei joko voi tai halua osallistua yrityksen riekkumatilaisuuksiin. Nämähän eivät varsinaisesti ole työtä, mutta jotta reissun kulut voisi laittaa kirjanpitoon eikä maksaa vain työnantajan omasta pussista, on näihin reissuihin liitettävä jotain työasiaa, jotta menee verottajalla läpi. Mulla on ollut työntekijöinäkin yksinhuoltajia ja sinkkuja, joilla on koira. En edes kuvittele, että kaikki työntekijäni saisivat lapsilleen ja lemmikeilleen hoitajan juuri tietyksi ajankohdaksi. Tämän vuoksi olen kuunnellut työntekijöitäni ja järjestänyt yhteiset työajan ulkopuolella tapahtuvat jutut siten, että ne sopivat mahdollisimman monelle. Ne, joille ei sovi, voivat jäädä pois ilman, että se millään tavalla vaikuttaa suhtautumiseeni heihin.
t. Yrittäjä, työnantaja, yksinhuoltaja ja koiranomistaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtisi.
Olisin ihan kamalaa "leiriseuraa". Muut ihmiset eivät anna energiaa vaan vievät sitä minulta. En pysty vetämään normaalin ihmisen roolia 3 vrk putkeen vaan tulisin hulluksi työkavereiden kanssa pienessä mökissä korvessa. Työpäivän pystyn sinnittelemään.
Ja nuo suolistovaivat puoleen tai toiseen ovat oikea ongelma minkä tajuaa vain toinen suolistovammainen.
Mitään inhottavampaa en keksi kuin, että työporukalla pitää yöpyä jossain hevonkuusessa. Päiväseltään voi käydä jossain, kunhan ohjelma on järjellistä. Kaikki työporukan dokaamisillat olen jättänyt väliin 15 vuoden ajan enkä usko jääneeni mistään paitsi.
Kerran erehdyin mukaan iltapäivään, johon sisältyi sitä aiemmin mainittua naurujoogaa...Piti oikeasti miettiä, että mitä ihmettä tällä tavoitellaan. Paljon paremmat naurut saadaan aikaan kahvihuoneessa ja luovuus kukkii ilman pomon keksimiä leikkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sanot, että sä olet siskosi koiran hoitajana sen lomamatkan ajan, etkä mitenkään voi jättää sitä yksin kolmeksi päivää, että tulet mieluummin duuniin.
nim. toinen introvertti
Jonkun esittämästä ajatuksesta, että työpaikan retkillä voi oppia kaikenlaista mielenkiintoista muuten niin tylsiltä vaikuttavista työkavereista, tuli mieleeni entisellä, erittäin eripuraisella ja klikkiytyneellä työpaikallani yhteishengen nostattamiseksi järjestetty kahden päivän tsemppileiri.
Koska työyhteisön ongelmatapaukset osasivat käyttäytyä kunnolla tilanteissa, joissa se oli välttämätöntä, saattoi näyttää siltä, että tiimit toimivat sulavasti ja toisiaan tukien. Kyllä tyhmempikin kiusanhenki ymmärtää olla reipas ja rempseä, kun pomo pitää nostaa puuhun ja siirtää sieltä köyttä pitkin toiseen puuhun katkomatta häneltä raajoja tai niskaa. Ja iltanuotiolla nauretaan ja lauletaan kuin parhaat kaverit.
Kahden päivän aikana opittiin muista ihmisistä kaikenlaista henkilökohtaista, mitä voi käyttää lyömäaseena taas arjen alkaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin - kyseessä on työ, josta maksetaan palkkaa ja jonka aikaisen ajankäytön pomo päättää.
En mä pitkään esimiehenä katselis "introverttejä", joilla ei ole tippaakaan joustamiskykyä tai kapasiteettia tulla toimeen kollegoidensa kanssa.
Maha kipeä, ei voi nukkua, ahistaa, en kestä, kidutusta.
Huhheijaa, miten te kermaperseet yleensä kestätte arkea ja töidentekoa?
Aikuisen elämään kuuluu ikävä kyllä pieniä epämukavuusjaksoja, aina ei voida mennä teidän ruikuttajien ehdoilla.
Minä esimiehenä ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia. Jollekin tuo on just parasta, jollekin se menettelee, jollekin se on ihan kidutusta. Joillakin kotiolot sallivat useankin yön poissa olon, joku yksinhuoltaja ei todellakaan pysty osallistumaan yön yli virkistäytymisiin, joillakin jotain tuolta väliltä.
Minä en ikinä järjestä mitään yli yön tykyilyä. Tai jos sellaista on joskus ollut, niin aina on mahdollisuus yöpyä kotona. Meillä myös aina pitää jäädä parin ihmisen jäädä pitämään puljua pystyssä. Aina jäävät ne samat ihmiset juuri sen takia, että eivät tykkää yhtään näistä tyky-päivistä. Asiasta keskustellaan ihan avoimesti. Se on täysin ok minulle. Se että tykyileekö tai viettääkö yhteisiä illanviettoja ei vaikuta pätkääkään siihen miten arvotan työntekijöitäni.
Täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt tällaisesta suhtautumisesta. Ymmärrän, että lastenhoidon tai muun takia voi olla vaikea irrottautua. Mutta moni kirjoittaja tässä ketjussa kuulosti siltä, että henkinen tasapaino ei kestä pienintäkään muutosta työrutiinissa. Mitä kamalaa voisi tapahtua, jos tutustuisi paremmin työkavereihin? Vai onko kyse siitä, että itse pitää jonkilaista kulissia yllä työkavereille päin, ja on vaikeaa teeskennellä 24/7? Onko pakko suhtautua kaikenlaiseen vaihteluun noin negatiivisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin - kyseessä on työ, josta maksetaan palkkaa ja jonka aikaisen ajankäytön pomo päättää.
En mä pitkään esimiehenä katselis "introverttejä", joilla ei ole tippaakaan joustamiskykyä tai kapasiteettia tulla toimeen kollegoidensa kanssa.
Maha kipeä, ei voi nukkua, ahistaa, en kestä, kidutusta.
Huhheijaa, miten te kermaperseet yleensä kestätte arkea ja töidentekoa?
Aikuisen elämään kuuluu ikävä kyllä pieniä epämukavuusjaksoja, aina ei voida mennä teidän ruikuttajien ehdoilla.
Jos työ ei ole lähtökohtaisesti matkatyötä, ei minusta oikein voi edellyttää, että porukka lähtee tykyilemään metsään kolmeksi yöksi. Työntekijähän on voinut hakea kyseistä työtä jo senkin vuoksi, että hänellä on elämässään muita velvoitteita tai esteitä, joiden vuoksi ns. tavallinen toimistotyöaika on ainoa mahdollinen vaihtoehto. Kyse voi olla ihan työntekijän omasta terveydestäkin. Itse sairastan endometrioosia, ja vaikka minulla on siihen lääkkeet ja olen työkykyinen, sairaus rajoittaa elämääni jonkin verran. Esimerkiksi matkatyön tekeminen tai vaikka lentoemäntänä työskenteleminen ei minun tapauksessani tulisi kyseeseen. Kolme päivää metsän keskellä tykyilemässä endometrioosikipujen ja vessassa ramppaamisten kanssa olisi minulle painajainen. Toinen tällainen vaiva voi olla ärtyvä suoli. Symppaan ihan täysillä kaikkia vatsavaivaisia ja ymmärrän hyvin, että kolme yötä ja vielä jaetuissa huoneissa on liikaa. Ihan ehdottomasti pitäisi kaikille olla edes oma huone ja mielellään vielä se oma vessakin, jossa voisi rauhassa kökkiä kipujen yllättäessä.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt tällaisesta suhtautumisesta. Ymmärrän, että lastenhoidon tai muun takia voi olla vaikea irrottautua. Mutta moni kirjoittaja tässä ketjussa kuulosti siltä, että henkinen tasapaino ei kestä pienintäkään muutosta työrutiinissa. Mitä kamalaa voisi tapahtua, jos tutustuisi paremmin työkavereihin? Vai onko kyse siitä, että itse pitää jonkilaista kulissia yllä työkavereille päin, ja on vaikeaa teeskennellä 24/7? Onko pakko suhtautua kaikenlaiseen vaihteluun noin negatiivisesti?
Sinun mielestäsi. Sinun.
Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät halua liian läheisiksi työtoveriensa (ei siis kaverien) kanssa. Minun iltatoimeni, ruokailutottumukseni, nukkumiseni, oman rauhan tarpeeni tai mikään muukaan henkilökohtainen eivät kuulu muiden tietoon. Minulla ei ole mitään tarvetta myöskään tietää samassa työpaikassa työskentelevistä ihmisistä asioita, jotka eivät tule esille työpäivien aikana. Haluan pitää yksityisyyteni omanani, minkä vuoksi en esimerkiksi ole facebookissa yms. yhteydenpitopaikoissa ollenkaan. Töissä olen kiva tyyppi ja kahvitunneilla voin kertoa itsestäni muille sen verran kuin haluan kertoa.
Olet aika omituinen tyyppi, kun kulissit ja teeskentely tulevat edes mieleesi tässä yhteydessä. Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, että "tämä asia ei kuulu muille"?
Ihmettelen, että ihan kaikki muut teillä ovat kykeneviä osallistumaan kolmen päivän retkelle. Eikö kellään ole lapsia tai lemmikeitä hoidettavana? Tai eikö kellään ole mitään sairautta, joka estää vaellukset (jalka- tai selkävaivat) ja metsässä oleilun (pahat allergiat)? Minulle tulee tuhat syytä mieleen, miksi joku joutuisi tuollaisen retken jättämään väliin, ihan ilman valehteluakin. Itse en ole mikään eräilijä ja en tällaiselle retkelle varmaan haluaisi osallistua, mutta muuten kyllä tykkään tuollaisista työporukan jutuista, jopa yön yli kestävistä.
Jos olet nainen, niin sano, että kuukautiset alkoivat aiemmin kuin piti. Sano tämä kuiskaten ja näytä nololta ja tuskaiselta. Naiset ymmärtävät yskän ja miehet eivät halua tietää lisää.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt tällaisesta suhtautumisesta. Ymmärrän, että lastenhoidon tai muun takia voi olla vaikea irrottautua. Mutta moni kirjoittaja tässä ketjussa kuulosti siltä, että henkinen tasapaino ei kestä pienintäkään muutosta työrutiinissa. Mitä kamalaa voisi tapahtua, jos tutustuisi paremmin työkavereihin? Vai onko kyse siitä, että itse pitää jonkilaista kulissia yllä työkavereille päin, ja on vaikeaa teeskennellä 24/7? Onko pakko suhtautua kaikenlaiseen vaihteluun noin negatiivisesti?
Mitä hyötyä minulle on työni kannalta saada tietää, kuka työkavereistani kuorsaa, kuka piereskelee unissaan, kuka ei saa unta vieraiden ihmisten keskellä, millaista yöpaitaa työkaverini käyttävät, pitävätkö he kovista löylyistä, millaisia he ovat humalassa jne?
Minäkään en tykkää yhteismajoituksista, enkä liian liikunnallisista jutuista työkavereiden kesken. En todellakaan halua nukkua samassa huoneessa, saati saunoa jonkun hikirehkimisen jälkeen vieraiden kanssa. Onneksi olen ollut töissä vain paikoissa, joissa on voinut ääneen sanoa mikä ei miellytä, aina ollaan päästy kompromissiin ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.
Tämä aloituspa toikin muistoja... Olen äärettömän ujo, monella tapaa estoinen ja ehdottoman introvertti. Olin ollut ensimmäisessä vakavasti otettavassa työpaikassani töissä kaksi viikkoa, kun jouduin juurikin tuollaiseen erämaamökillä järjestettävään kehittämis- ja tiimiyttämistapahtumaan mukaan. Kolme vuorokautta putkeen (vielä siinä vaiheessa) uppo-outojen uusien työkavereiden kanssa keskellä ei mitään kuulosti jo ajatuksena sellaiselta, että käytin kaiken mielikuvitukseni keksiessäni, miten pääsisin luikertelemaan irti ko. tilaisuudesta. Jossain vaiheessa harkitsin esim. ihan tosissani syöväni raakaa kanaa, että saisin jonkun basiliskon, joka vapauttaisi minut moisesta. No, lopulta kanttini ei siihen riittänyt ja löysin kuin löysinkin itseni tiimiytymästä metsän keskeltä. Samassa mökissä kanssani yöpyi 3 lähellä eläkeikää ollutta rouvaa, joista jokainen kuorsasi niin, että ikkunalasit helisivät. En siis nukkunut koko reissulla käytännössä lainkaan, mutta muuten muistelen reissua näin jälkikäteen ihan lämmöllä. Se oli firman toimintatapoihin, sanastoon ja ryhmädynamiikkaan perehtymisen kannalta aivan loistava juttu. Vaikka virallinen perehdyttäminen kertoi monia asioita, niin voin kertoa, että kolme vuorokautta metsässä pakollisine (känni-)illanviettoineen kertoo tuhat kertaa enemmän...
Opin jotain tärkeää myös itsestäni. Vaikka etukäteen kuvittelin kuolevani tuon reissun aikana, niin ei käynytkään. Pärjäsin, vaikka olin aivan varma, ettei se olisi mahdollista. Monta kertaa olen tuota reissua miettinyt, kun edessä on ollut jotain epämiellyttävältä kuulostavaa. Joskus kannattaa pitää mieli avoimena.