Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ystävällä vaativa persoonallisuushäiriö, miten jaksaa?
14.08.2016 |
Tuli mieleen tuosta epävakaa persoonallisuushäiriö-ketjusta oma tilanteeni erään ystäväni kanssa. Hänellä on siis vaativa persoonallisuushäiriö, ainakin oman kertomansa mukaan. Minulla alkaa loppua voimat hänen kanssaan. Loputtomasti olen yrittänyt ymmärtää, tukea, kuunnella, vääntyillä ja kääntyillä ja helpottaa hänen oloaan. En tiedä, miten enää jaksan, vaikka hänestä paljon välitänkin. Voiko vaativa persoonallisuushäiriö selittää ystäväni oireita, vai voiko taustalla olla muutakin mistä ei kerro?
Ystäväni on erittäin ailahtelevainen, välillä ollaan parhaita ystäviä, välillä taas tulee kuukaudenkin kestävä mykkäkoulu ilman syytä. Syytä hän ei jälkikäteenkään ikinä kerro. Välillä on tosi positiivinen elämästä, välillä kaikki on paskaa ja masentaa. Innostuu koulusta, pääsee sisään ja menestyy, mutta lopettaa kesken. Innostuu jostakin harrastuksesta, uhraa siihen kaiken aikansa, mutta lopettaa yhtäkkiä kesken. Saa hyvän työpaikan, tykkää olla siellä, pärjää hyvin, mutta yhtäkkiä taas työkaverit kiusaavat/tylsää hommaa/häntä aliarvoidaan ja pidetään tyhmänä/jotain muuta vääränlaista ja ottaa lopputilin. Myös hänen näkemyksensä maailmasta on erittäin mustavalkoinen. Ihmiset ovat äärimmäisen pahoja tai äärimmäisen hyviä, mitään välimuotoa ei näe. Esim. jos olen väsynyt ja en jaksa juuri sillä hetkellä jutella, niin yhtäkkiä hänen mielestään vihaan häntä ja en halua olla enää tekemisissä. Vaikka olen vain väsynyt, en jaksa olla aina saatavilla ja minulla on omakin elämä. Mutta ei hän ymmärrä vaikka kuinka selittää, hän näkee vain mustan ja valkoisen.
Ystävä ei kestä yhtään kritiikkiä eikä sitä, että ollaan eri mieltä mistään asiasta. Pienikin soraääni on heti suuri henkilökohtainen hyökkäys ja loukkaus. Hänen kanssaan saa olla aina varpaillaan, kun väärä äänensävykin riittää aiheuttamaan täyden skitsokohtauksen. Anteeksi epäkunnioittava termi, mutta olen aivan uupunut. Jos en ole samaa mieltä kaikesta, aina, hänen tavallaan, se on tahallinen hyökkäys häntä kohtaan tai yritys jollain lailla "nousta hänen yläpuolelleen". Hän ei tavallaan kestä sitä, että olen oma erillinen persoonani, en hänen persoonansa jatke ja tukikeppi. Hänen kanssaan ollaan aina hänen tavallaan, hänen ehdoillaan, hänen säännöillään tai hän sekoaa täysin. Silloin hän suuttuu ja saattaa olla hyvin ilkeä, ja katkaisee kaikki välit pitkäksi aikaa, kunnes taas pulpahtaa esiin ja on kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mitään ei saa kysyä tai ihmetellä, tai hän tekee saman uudelleen.
Olen käsittänyt, että vaativa persoonallisuushäiriö tarkoittaa ylenpalttista ankaruutta ja erittäin suuria vaatimuksia nimenomaan henkilöä itseään kohtaan ja siitä syntyviä vaikeuksia. Ei niinkään siis vaativuutta muita kohtaan. Olenko nyt ymmärtänyt ihan väärin? Siksi ihmettelenkin, voiko se aiheuttaa tällaista, joka kuulostaa minusta paljon enemmän epävakaudelta tai joltain muulta? Haluaisin vain vilpittömästi ymmärtää ystävääni ja tietää miten toimia paremmin, koska hän on minulle ihmisenä todella rakas. Olemme tunteneet vuosikaudet ja hän on hyvinä hetkinään erittäin mukava, älykäs ja lahjakas ihminen, jonka seurasta nautin todella. Mutta hänen häiriönsä on alkanut syömään minua todella ja olen alkanut uupua. En tiedä enää miten jatkaa, koska välejäkään en tahtoisi katkaista. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mt- ongelmaisen kaverina osaan sanoa sen verran, että hyvin harvoin tällaiset ihmiset tarkoittavat tekemisiään henkilökohtaisesti. Kannattaa kuitenkin harkita, jos ystäväsi ongelma alkaa käymään omalle psyykkeellesi, onko ystävyydessä niin paljon järkeä. Sen verran itsekäs saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ystäväsi käy terapiassa? Se on ainoa keino hänellä oppia tuntemaan itseään, tunnistaa älyttömät vaatimuksensa ja käytöksensä ja ehkä oppia pikkuhiljaa muuttamaan sitä. Mitään lääkettä ei ole eikä mikään itsehoito auta. Hänellä on valtavan paha olla ja pienenä vauvana/lapsena hän ei ole saanut mitään rakkautta, hoivaa eikä lämpimiä turvallisia kokemuksia äidiltään. Täytyy olla täysin tunnekylmä äiti hänellä. Siitä jää niin valtava tyhjä kylmä aukko hänen sisäänsä ettei sitä mikään enää voi korjata.
Mulla oli sosiaalihommissa asiakas jolla oli diagnoosina vaativa persoonallisuus. Oli muuten todella vaikea asiakas eikä kukaan halunnut ottaa sitä asiakkaakseen. Sen elämä oli täynnä loukkauksia ja jatkuvia konflikteja kaikkien kanssa. Hän oli aina se, jota loukattiin ja aliarvioitiin. Vaikka se tunne oli kyllä hänellä itsellään ihan itse.
En voi muuta neuvoa kuin että yritä puhua aina suoraan hänelle ja osoittaa hänelle milloin hän reagoi kohtuuttomasti että hän oppisi itse niitä tunnistamaan. Muuten loppuu kyllä sulla voimat. Kaveri ei itsestään parane ikinä.
On käynyt terapiassa mutta nyt on lopettamassa senkin, en tiedä miksi. Olen yrittänyt puhua suoraan parhaani mukaan, ihan ystävällisesti ja rauhallisesti, mutta hän menee heti jonkinlaiseen miltei eläimelliseen puolustustilaan eikä kykene ymmärtämään sanomaani. Ap
Epävakaalta kuulostaa.
Olin itse samanlainen nuorena, ja elämä oli aika vaikeaa tuon takia. Nyt aikuisena (30+) hävettää ja naurattaakin menneisyyden käytös, olen vieläkin virallisesti epävakaa ja jotkut ajatusmallit pysyvät vuodesta toiseen (esim. tietynlainen epätoivo ja tyhjyys, oma huonous kaikessa), mutta paljon edistymistä on tapahtunut eikä ihmissuhteissa ole samanlaista kuohuntaa ollut enää vuosiin.
Minulla on myös vaativan pers.häiriön piirteitä (virallinen mielipide, ei omani) mutta ne kohdistuvat eniten itseeni. Ei tulisi mieleenkään kiusata ystäviä käyttäytymällä huonosti, mutta itseäni piinaan pienenkin jutun takia helposti kokonaisen viikon.
Vierailija kirjoitti:
Mt- ongelmaisen kaverina osaan sanoa sen verran, että hyvin harvoin tällaiset ihmiset tarkoittavat tekemisiään henkilökohtaisesti. Kannattaa kuitenkin harkita, jos ystäväsi ongelma alkaa käymään omalle psyykkeellesi, onko ystävyydessä niin paljon järkeä. Sen verran itsekäs saa olla.
En uskokaan että tarkoittaa henkilökohtaisesti, mutta tämä on silti alkanut käydä pahasti jaksamisen päälle. Ei tässä taida olla oikein enää järkeä, mutta on vaikeaa tehdä ratkaisuja, kun hän on minulle kuin rakas sisko. Tuntuisi sydämettömältä katkaista välit. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko saanut tuon vaativan persoonallisuuden diagnoosin jostain? Näkyykö esim.kontrollin tarve,joustamattomuus,sääntöjen orjallinen noudattaminen tai hermoja raastava pikkutarkkuus jossain hänen elämässään? Ainakin aiemmin kuvaamasi perusteella kuulostaa tosiaan enemmän epävakaalta.
Itsekin haluaisin tietää miten pärjätä vaativan persoonallisuuden omaavan ystävän kanssa. Hän on myös sukulaiseni (ei lähi) joten välejäkään en tahdo katkaista. Hänellä ilmenee vaativuutta myös muita ihmisiä kohtaan, vaikka on ankara myös itselleen. Tuntuu että en osaa tehdä mitään oikein ja piikittelee toisinaan ihan joutavista asioista joilla ei ole mitään tekemistä ystävyytemme kannalta. Selkeästi halveksii ihmisiä jotka eivät käyttäydy niin kuin hänen mielestään olisi oikein. Hänen tapansa olla on siis se "ainut ja oikea". Ei osaa oikein olla empaattinen, vaikka kovin kehuu kuinka ihmiset hänen tukeensa luottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko saanut tuon vaativan persoonallisuuden diagnoosin jostain? Näkyykö esim.kontrollin tarve,joustamattomuus,sääntöjen orjallinen noudattaminen tai hermoja raastava pikkutarkkuus jossain hänen elämässään? Ainakin aiemmin kuvaamasi perusteella kuulostaa tosiaan enemmän epävakaalta.
Itsekin haluaisin tietää miten pärjätä vaativan persoonallisuuden omaavan ystävän kanssa. Hän on myös sukulaiseni (ei lähi) joten välejäkään en tahdo katkaista. Hänellä ilmenee vaativuutta myös muita ihmisiä kohtaan, vaikka on ankara myös itselleen. Tuntuu että en osaa tehdä mitään oikein ja piikittelee toisinaan ihan joutavista asioista joilla ei ole mitään tekemistä ystävyytemme kannalta. Selkeästi halveksii ihmisiä jotka eivät käyttäydy niin kuin hänen mielestään olisi oikein. Hänen tapansa olla on siis se "ainut ja oikea". Ei osaa oikein olla empaattinen, vaikka kovin kehuu kuinka ihmiset hänen tukeensa luottavat.
On saanut diagnoosin psykiatrilta, ilmeisesti useammaltakin. On kova kontrollin tarve ja joustamattomuus. En ole huomannut erityistä pikkutarkkuutta tai pakonomaista sääntöjen noudattamista, pikemminkin kapinoi yleisiä sääntöjä vastaan ja haluaa, että kaikki noudattavat hänen itse keksimiään sääntöjä. Kaikki pitää tehdä juuri niinkuin hän on suunnitellut, suunnitelmia ei saa muuttaa ja muiden ideoita ja mielipiteitä ei ota huomioon. On sillä tavalla joustamaton.
Tuo piikittely on myös tuttua. Pitää itseään joissain tilanteissa ylivoimaisena nerona ja halveksii muita, jotka eivät ajattele niinkuin hän. Kyllä hän onkin tosi älykäs, mutta ylimielisyys sen vuoksi on tosi inhottava piirre. Olen myös huomannut tuon, ettei osaa olla empaattinen. Ei ikinä myötäelä toisen tunteissa, ei osaa samaistua, ei lohduttaa, ei piristää. Sosiaalisesti on siis aika kyvytön. Ystävällisyyttä osoittaa vain silloin, kun itsellä on kaikki satavarmasti hyvin eikä ole mitään "uhkaa", stressiä tms. On varmaan myöskin aika pelokas persoona, pelkää että muut satuttavat. Mutta se ei kai suoraan liity tähän, en tiedä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuh, tunnistin erään ystäväni näistä jutuista. Hänellä ei kylläkään ole diagnoosia.
Emme ole enää niin paljon tekemisissä, koska hän on hyvin uuvuttava ihminen.
Tässä joitain hänen piirteitään:
- puhuu koko ajan pahaa muista ihmisistä (eli panettelee minuakin selän takana)
- ei jaksa kuunnella toisten ihmisten asioita, paitsi jos se jollain tapaa palvelee häntä itseään
- vertailee koko ajan itseään muihin ja näyttää hyvin loukkaantuneelta, jos jollain toisella on jotain sellaista, mitä hän itse haluaisi. Tämä voi olla ihan miten pieni asia hyvänsä ja oikeasti minun on hyvin vaikeaa ymmärtää hänen käytöstään. Hän ei juuri koskaan ole iloinen toisten ihmisten puolesta. Esim. toisten saavutuksista kiukuttelee ja panettelee.
- jos jollain toisella on vaikkapa jokin kallis design-esine, jonka tämä ihminen haluaisi itselleen, hän julistaa, että esine on väärennös tai ystävä valehtelee jne. Hyvin lapsellista ja omituista käytöstä.
- kehuu itseään: omaa kauneuttaan, omaa osaamistaan, omaa (omasta mielestään) virheetöntä tyylitajuaan. Siis ei esim. ymmärrä, että tyylejä ja makuja on monenlaisia.
- hänelle on tärkeää, että hänen miehensä on mustasukkainen hänestä
- ei ymmärrä hänestä itsestään poikkeavaa käytöstä tai erilaisia elämäntapoja. Kaikkien pitäisi elää kuten hän.
- asettaa itsensä muiden yläpuolelle säälittelemällä ystäviään heidän selkänsä takana ja keksii näille ongelmia. Oikeasti nämä ihmiset elävät ihan tavanomaista, tasapainoista elämää.
- kuvittelee olevansa esimerkki lähes kaikessa ja neuvoo hyvin tungettelevasti. En tiedä, loukkaako hän tahallaan, mutta hänen tyylinsä neuvoa on erittäin loukkaavaa ajoittain.
- hyvin heikko itsetunto, luovuttaa helposti eikä ponnistele asioiden perään.
- loukkaantuu itse hyvin helposti ja kuvittelee, että häneltä pimitetään asioita.
- esim. jouduin sairaalaan yllättäen enkä soitellut kuin lähimmille sukulaisille, koska olin niin huonossa kunnossa. Sattumalta hän soitti minulle juuri silloin. Kerroin tilanteeni ja että en ole jaksanut juuri kenenkään kanssa puhua, koska olen ollut ihan kuolemankielissä. Se oli järkyttävää, koko puhelu pyöri sen ympärillä, kun hän raivosi kylmän viileästi, että miksi en ollut kertonut HÄNELLE. Ei sanaakaan empatiaa tilanteestani tms, vaan kylmää raivoa siitä, että hänelle ei ole kerrottu.
- saattaa mielellään yrittää kääntää keskusteluita joihinkin omiin, menneisiin ongelmatilanteisiini. Silloin sanon, että en jaksa näistä menneistä nyt enää jauhaa, eiköhän anneta vanhojen asioiden jo olla. Jostain ihmeen syystä hänelle on tärkeää, että muilla on "ongelmia", joita hän sitten mestarillisesti "ratkoo".
- kontrollointitarve näkyy lastenkasvatuksessa: roikkuu lapsissaan ja hänen lapsensa ovat sen vuoksi todella riippuvaisia äidistään. Ovat kouluikäisiä, mutta äiti sanoo, mitä leikitään ja ennen kaikkea: miten. On tietysti se oikea tapa ja väärä tapa.
Nyt en ole hänestä juuri kuullut ja hyvä niin.
Oletteko koskaan tutustuneet tällaisiin ihmisiin?
Edellinen lisää vielä: tämä henkilö ei osaa lainkaan nauraa itselleen. Ei koskaan vitsaile itsestään. Vahingoniloisesti voi kyllä nauraa muille.
Nyt viime aikoina on ruvennut selittämään, jos joku ihminen on hankala, että tämä on narsisti. En ole jaksanut alkaa vääntämään hänen kanssaan, että tuskin nyt ihan noin monta narsistia voi kenellekään vastaan tupsahtaa eivätkä kaikki hankalat tai huonokäytöksiset ihmiset ole häiriintyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa minustakin tuon tekstin perusteella epävakaalta mutta, jos hänet on vaativaksi diagnosoitu niin eiköhän se sitten paikkaansa pidä. Kokemuksesta tiedän, että tuollainen suhde on lopulta todella kuluttava. Et välttämättä tajua sitä nyt mutta ajan kanssa. Jos haluat hänen kanssaan pysyä ystävinä niin ainut vaihtoehto on, että osaat laittaa rajat ja vaadit häntä kunnioittamaan niitä. Vaikka hänellä onkin persoonallisuushäiriö niin hän ei voi kohdella sinua miten lystää. Tuollainen että hävitään ja sitten otetaan taas yhteyttä niin kuin ei mitään on todella raskasta toiselle.
Suosittelen ottamaan hieman etäisyyttä häneen, laitat vaikka puhelinta äänettömälle nin ettei teidän suhde ole ihan niin intensiivinen.
kontrollifriikin kaveri kirjoitti:
Huhhuh, tunnistin erään ystäväni näistä jutuista. Hänellä ei kylläkään ole diagnoosia.
Emme ole enää niin paljon tekemisissä, koska hän on hyvin uuvuttava ihminen.
Tässä joitain hänen piirteitään:
- puhuu koko ajan pahaa muista ihmisistä (eli panettelee minuakin selän takana)
- ei jaksa kuunnella toisten ihmisten asioita, paitsi jos se jollain tapaa palvelee häntä itseään
- vertailee koko ajan itseään muihin ja näyttää hyvin loukkaantuneelta, jos jollain toisella on jotain sellaista, mitä hän itse haluaisi. Tämä voi olla ihan miten pieni asia hyvänsä ja oikeasti minun on hyvin vaikeaa ymmärtää hänen käytöstään. Hän ei juuri koskaan ole iloinen toisten ihmisten puolesta. Esim. toisten saavutuksista kiukuttelee ja panettelee.
- jos jollain toisella on vaikkapa jokin kallis design-esine, jonka tämä ihminen haluaisi itselleen, hän julistaa, että esine on väärennös tai ystävä valehtelee jne. Hyvin lapsellista ja omituista käytöstä.
- kehuu itseään: omaa kauneuttaan, omaa osaamistaan, omaa (omasta mielestään) virheetöntä tyylitajuaan. Siis ei esim. ymmärrä, että tyylejä ja makuja on monenlaisia.
- hänelle on tärkeää, että hänen miehensä on mustasukkainen hänestä
- ei ymmärrä hänestä itsestään poikkeavaa käytöstä tai erilaisia elämäntapoja. Kaikkien pitäisi elää kuten hän.
- asettaa itsensä muiden yläpuolelle säälittelemällä ystäviään heidän selkänsä takana ja keksii näille ongelmia. Oikeasti nämä ihmiset elävät ihan tavanomaista, tasapainoista elämää.
- kuvittelee olevansa esimerkki lähes kaikessa ja neuvoo hyvin tungettelevasti. En tiedä, loukkaako hän tahallaan, mutta hänen tyylinsä neuvoa on erittäin loukkaavaa ajoittain.
- hyvin heikko itsetunto, luovuttaa helposti eikä ponnistele asioiden perään.
- loukkaantuu itse hyvin helposti ja kuvittelee, että häneltä pimitetään asioita.
- esim. jouduin sairaalaan yllättäen enkä soitellut kuin lähimmille sukulaisille, koska olin niin huonossa kunnossa. Sattumalta hän soitti minulle juuri silloin. Kerroin tilanteeni ja että en ole jaksanut juuri kenenkään kanssa puhua, koska olen ollut ihan kuolemankielissä. Se oli järkyttävää, koko puhelu pyöri sen ympärillä, kun hän raivosi kylmän viileästi, että miksi en ollut kertonut HÄNELLE. Ei sanaakaan empatiaa tilanteestani tms, vaan kylmää raivoa siitä, että hänelle ei ole kerrottu.
- saattaa mielellään yrittää kääntää keskusteluita joihinkin omiin, menneisiin ongelmatilanteisiini. Silloin sanon, että en jaksa näistä menneistä nyt enää jauhaa, eiköhän anneta vanhojen asioiden jo olla. Jostain ihmeen syystä hänelle on tärkeää, että muilla on "ongelmia", joita hän sitten mestarillisesti "ratkoo".
- kontrollointitarve näkyy lastenkasvatuksessa: roikkuu lapsissaan ja hänen lapsensa ovat sen vuoksi todella riippuvaisia äidistään. Ovat kouluikäisiä, mutta äiti sanoo, mitä leikitään ja ennen kaikkea: miten. On tietysti se oikea tapa ja väärä tapa.Nyt en ole hänestä juuri kuullut ja hyvä niin.
Oletteko koskaan tutustuneet tällaisiin ihmisiin?
Olen. Kuulosti hyvin tutulle. En jaksanut enää. Saattaa olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Ilman hoitoa todella kuluttavia ihmisiä. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä kun luen niin ehkä en sittenkään ihan täytä vaativan persoonallisuushäiriön diagnostisia kriteerejä vaikka niitä piirteitä mulla onkin. Siitä on siis ollut puhetta lääkäreiden kanssa mutta virallista diagnoosia ei ole tehty.
Mulla on kuitenkin läheisiä ystäviä ja oon seurustellut onnellisesti monta vuotta. Töissä tuun hyvin toimeen muiden kanssa vaikka mut tunnetaankin tarkkana sääntöjen noudattajana. Vaativuus näkyy eniten vaativuuteena itseä kohtaan. Muiden kohdalla tiedostan paremmin jos meinaan "mennä rajan yli" ja osaan hillitä itseäni ja pyytää tarvittaessa anteeksi. Jos olisin muita kohtaan yhtä ankara kuin itseäni niin olisi täysin ymmärrettävää jos ihmiset eivät haluaisi viettää aikaa kanssani. Ei kaverin tarvitse kaikkea sietää vaikka kuinka olisi toisella diagnoosi.
kontrollifriikin kaveri kirjoitti:
Edellinen lisää vielä: tämä henkilö ei osaa lainkaan nauraa itselleen. Ei koskaan vitsaile itsestään. Vahingoniloisesti voi kyllä nauraa muille.
Nyt viime aikoina on ruvennut selittämään, jos joku ihminen on hankala, että tämä on narsisti. En ole jaksanut alkaa vääntämään hänen kanssaan, että tuskin nyt ihan noin monta narsistia voi kenellekään vastaan tupsahtaa eivätkä kaikki hankalat tai huonokäytöksiset ihmiset ole häiriintyneitä.
Jos kyseessä on esim. epävakaa niin näillä voi käsittääkseni olla lisänä narsistisia piirteitä. Monesti epävakaa persoonallisuushäiriö sekoitetaan narsismiin (tai toisinpäin.) Voi siis olla, että tällä henkilöllä on itsellä narsistisia piirteitä ja siksi heijastaa oman minänsä muihin ja kuvittelee oikeasti, että muut ovat narsisteja.
Ei kannata jaksaa, itse koitin jaksaa 15v. Epävakaata persoonallisuutta sairastavaa "ystävää". Olipahan helvetti. Onneksi viimein tajusin lopettaa ystävyyden ja pääsin eteenpäin elämässäni. Se oli elämäni paras päätös.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jaksaa, itse koitin jaksaa 15v. Epävakaata persoonallisuutta sairastavaa "ystävää". Olipahan helvetti. Onneksi viimein tajusin lopettaa ystävyyden ja pääsin eteenpäin elämässäni. Se oli elämäni paras päätös.
Samanlainen tarina. Miten sinun ystäväsi suhtautui kun katkaisit ystävyyden?
Ei se ystävyys ole mikään ikuinen pakko.
Eikä mikään diagnoosi anna oikeutta olla rasittava kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jaksaa, itse koitin jaksaa 15v. Epävakaata persoonallisuutta sairastavaa "ystävää". Olipahan helvetti. Onneksi viimein tajusin lopettaa ystävyyden ja pääsin eteenpäin elämässäni. Se oli elämäni paras päätös.
Samanlainen tarina. Miten sinun ystäväsi suhtautui kun katkaisit ystävyyden?
Suhtautui niin että suuttui, soitteli mieheni vanhemmat ja sisarukset läpi, ja kertoili mitä käsittämättömimpiä keksittyjä tarinoita pääasiassa minusta, mutta myös miehestäni. Osasi olla niin manipuloiva ja uskottava, että sai sukulaisemme aluksi jopa uskomaan tarinansa.
Häiriköi vielä niin kauan kunnes vaihdettiin numerot jokainen. En ole sen jälkeen hänestä kuullut mitään, ja hyvä niin.
Alue: Aihe vapaa
Eikö ystäväsi käy terapiassa? Se on ainoa keino hänellä oppia tuntemaan itseään, tunnistaa älyttömät vaatimuksensa ja käytöksensä ja ehkä oppia pikkuhiljaa muuttamaan sitä. Mitään lääkettä ei ole eikä mikään itsehoito auta. Hänellä on valtavan paha olla ja pienenä vauvana/lapsena hän ei ole saanut mitään rakkautta, hoivaa eikä lämpimiä turvallisia kokemuksia äidiltään. Täytyy olla täysin tunnekylmä äiti hänellä. Siitä jää niin valtava tyhjä kylmä aukko hänen sisäänsä ettei sitä mikään enää voi korjata.
Mulla oli sosiaalihommissa asiakas jolla oli diagnoosina vaativa persoonallisuus. Oli muuten todella vaikea asiakas eikä kukaan halunnut ottaa sitä asiakkaakseen. Sen elämä oli täynnä loukkauksia ja jatkuvia konflikteja kaikkien kanssa. Hän oli aina se, jota loukattiin ja aliarvioitiin. Vaikka se tunne oli kyllä hänellä itsellään ihan itse.
En voi muuta neuvoa kuin että yritä puhua aina suoraan hänelle ja osoittaa hänelle milloin hän reagoi kohtuuttomasti että hän oppisi itse niitä tunnistamaan. Muuten loppuu kyllä sulla voimat. Kaveri ei itsestään parane ikinä.