Hei uusperheellinen! Millainen oli omien vanhempiesi avioliitto?

Voi luoja.

Erittäin riitaisa ero vanhemmillania samoin oma eroni ekasta aviomiehestä. Nyt uusperhe mutta jos tämä kusee niin olen yksin eläkeikään asti.

Vanhempani olivat onnellisesti avioliitossa 46 vuotta äidin kuolemaan saakka. Eläneet yhdessä vaatimattomasti ja kovia aikoja sodan jälkeen, köyhiä duunareita. Silti sain hyvät eväät elämääni. Myös sen opin ettei kannata uhrata itseään jos toinen ei arvosta eikä rakasta. Eivät tuominneet avioeroani, surivat vain sitä kuinka koville jouduin yksinhuoltajana. Isäni ehti myös näkemään uuden onnellisen liittoni ensimmäiset vuodet.

Ovat vieläkin, olleet vuodesta 64.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat onnellisesti avioliitossa 46 vuotta äidin kuolemaan saakka. Eläneet yhdessä vaatimattomasti ja kovia aikoja sodan jälkeen, köyhiä duunareita. Silti sain hyvät eväät elämääni. Myös sen opin ettei kannata uhrata itseään jos toinen ei arvosta eikä rakasta. Eivät tuominneet avioeroani, surivat vain sitä kuinka koville jouduin yksinhuoltajana. Isäni ehti myös näkemään uuden onnellisen liittoni ensimmäiset vuodet.

Miten sä sen opit, jos he kerran olivat onnellisia?

Erosivat minun ollessa noin 2-vuotias. Ensimmäinen avopuolisoni jätti minut ja lapsen yllättäen ollessani raskaana. Nyt naimisissa ja miehen kanssa yhteisiäkin lapsia. Toivottavasti olemme onnekkaampia ja saamme elää yhdessä vanhaksi asti.

4 jatkaa.

Meillä koko suku (isovanhemmat, vanhempien sisarukset, oma veljeni) on kaikki edelleen naimisissa. Minä olen ainoa eronnut, ja erosin 20 v jälkeen kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen.

Eroamisen kannalta tieto on mielenkiintoinen, mutta Mutta mitä tämän kanssa on tekemistä uusperheilyn kanssa?

Äitini ja isäni erosivat minun ollessa reilu 2 vuotias. Äitini rupesi seurustelemaan uudelleen minun ollessa 8 vuotias. Nyt 16 vuotta myöhemmin äitini ja isäpuoleni on edelleen yhdessä. :)

Eli uusperheessä olen kasvanut itsekin.

Ovat edelleen yhdessä. Äiti oli 17 ja isä 21 kun synnyin, menivät naimisiin kun äiti täytti 18. Ikinä en ole nähnyt heidän riitelevän mistään. Mun avioliittokaan ei ollut riitainen, mies vain säikähti lapsen tuloa niin pahasti, että otti ja häipyi jo raskauden aikana todeten, ettei hänestä ole isäksi.

Vierailija kirjoitti:

4 jatkaa.

Meillä koko suku (isovanhemmat, vanhempien sisarukset, oma veljeni) on kaikki edelleen naimisissa. Minä olen ainoa eronnut, ja erosin 20 v jälkeen kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen.

Eroamisen kannalta tieto on mielenkiintoinen, mutta Mutta mitä tämän kanssa on tekemistä uusperheilyn kanssa?

Mietin vain sitä, että tajuaako onnellisessa avioliitossa kasvanut lapsi aikuisena sitä, millaisen karhunpalveluksen ehkä aiheuttaa lapsilleen uusperheellään? Kun ei voi ehkä tajutakaan mitä ongelmia tuollaiseen uusperhekuvioiluun liittyy? Tai että miltä maailma näyttää seuraavan sukupolven aikuistuessa, kun juuri kellään ei ole takanaan kestävän parisuhteen mallia?

Omat vanhempani erosivat kun olin 2,5v ja äitini sanoi, ettei halua ketään miehiä minua häiritsemään ja isäni taas löysi vaimon joka alkoi kammeta minua ulos isän elämästä. Onneksi heillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta sillä rouvalla on ja vain he saavat vierailla vapaasti näiden kahden kotona.

Ap

Mun vanhemmat on edelleen yhdessä. 40+ vuotta aviossa. Itse asiassa olen ainut koko lähisuvusta, joka on edes eronnut. Silti mun ratkaisua on ymmärretty, eikä mua ole "tuomittu" vaikka äkkiseltään vois niin ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4 jatkaa.

Meillä koko suku (isovanhemmat, vanhempien sisarukset, oma veljeni) on kaikki edelleen naimisissa. Minä olen ainoa eronnut, ja erosin 20 v jälkeen kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen.

Eroamisen kannalta tieto on mielenkiintoinen, mutta Mutta mitä tämän kanssa on tekemistä uusperheilyn kanssa?

Mietin vain sitä, että tajuaako onnellisessa avioliitossa kasvanut lapsi aikuisena sitä, millaisen karhunpalveluksen ehkä aiheuttaa lapsilleen uusperheellään? Kun ei voi ehkä tajutakaan mitä ongelmia tuollaiseen uusperhekuvioiluun liittyy? Tai että miltä maailma näyttää seuraavan sukupolven aikuistuessa, kun juuri kellään ei ole takanaan kestävän parisuhteen mallia?

Omat vanhempani erosivat kun olin 2,5v ja äitini sanoi, ettei halua ketään miehiä minua häiritsemään ja isäni taas löysi vaimon joka alkoi kammeta minua ulos isän elämästä. Onneksi heillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta sillä rouvalla on ja vain he saavat vierailla vapaasti näiden kahden kotona.

Ap

Mietin kanssa, kun eroaimme, että lapsilta menee esimerkki alta. Mutta nyt vuosien jälkeen olen tyytyväinen. Lasten isä on hyvin jäykkä ihminen, kontrolloiva myös. Olen iloinen, että nyt he saavat toisenlaisen parisuhteen mallin, jossa ei ole dominoivia ja alituvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat onnellisesti avioliitossa 46 vuotta äidin kuolemaan saakka. Eläneet yhdessä vaatimattomasti ja kovia aikoja sodan jälkeen, köyhiä duunareita. Silti sain hyvät eväät elämääni. Myös sen opin ettei kannata uhrata itseään jos toinen ei arvosta eikä rakasta. Eivät tuominneet avioeroani, surivat vain sitä kuinka koville jouduin yksinhuoltajana. Isäni ehti myös näkemään uuden onnellisen liittoni ensimmäiset vuodet.

Miten sä sen opit, jos he kerran olivat onnellisia?

Kasvattamalla mulle hyvän ja terveen itsetunnon. Paljon keskusteltiin siitä miten ihmiset on pahoja toisilleen (niitäkin perheitä nähtiin ympärillä) ja ettei koskaan saa alistua kynnysmatoksi. Ettei yhtäkään lyöntiä eikä yhtäkään herjausta tarvitse ottaa vastaan, ne ei kuulu hyvään  parisuhteeseen. Esimerkillä siitä miten voi rakastaa ja arvostaa toista pienillä teoilla joka päivä.

Riittikö vastaukseksi?

Olen uusperheessä vai lasketaanko tätä enää uusperheeksi, kun perheeseen kuuluu kaksi lasta, vanhemmat ja miehen 28-vuotias lapsi nuoruuden suhteesta. Lasken meidät uusperheeksi, vaikkei siinä mielessä tällä palstalla manattua uusperhe-elämää eletäkään. Aikuinen lapsi kuuluu perhepiiriin, mutta hänellä on oma elämä, työ ja pieni lapsikin jo.

Omat vanhemmat ovat olleet naimisissa 43 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat onnellisesti avioliitossa 46 vuotta äidin kuolemaan saakka. Eläneet yhdessä vaatimattomasti ja kovia aikoja sodan jälkeen, köyhiä duunareita. Silti sain hyvät eväät elämääni. Myös sen opin ettei kannata uhrata itseään jos toinen ei arvosta eikä rakasta. Eivät tuominneet avioeroani, surivat vain sitä kuinka koville jouduin yksinhuoltajana. Isäni ehti myös näkemään uuden onnellisen liittoni ensimmäiset vuodet.

Miten sä sen opit, jos he kerran olivat onnellisia?

Kasvattamalla mulle hyvän ja terveen itsetunnon. Paljon keskusteltiin siitä miten ihmiset on pahoja toisilleen (niitäkin perheitä nähtiin ympärillä) ja ettei koskaan saa alistua kynnysmatoksi. Ettei yhtäkään lyöntiä eikä yhtäkään herjausta tarvitse ottaa vastaan, ne ei kuulu hyvään  parisuhteeseen. Esimerkillä siitä miten voi rakastaa ja arvostaa toista pienillä teoilla joka päivä.

Riittikö vastaukseksi?

Kertoivatko he sinulle, että sinäkin saatat olla paha muille, jos et kestä toisen vikoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat onnellisesti avioliitossa 46 vuotta äidin kuolemaan saakka. Eläneet yhdessä vaatimattomasti ja kovia aikoja sodan jälkeen, köyhiä duunareita. Silti sain hyvät eväät elämääni. Myös sen opin ettei kannata uhrata itseään jos toinen ei arvosta eikä rakasta. Eivät tuominneet avioeroani, surivat vain sitä kuinka koville jouduin yksinhuoltajana. Isäni ehti myös näkemään uuden onnellisen liittoni ensimmäiset vuodet.

Miten sä sen opit, jos he kerran olivat onnellisia?

Kasvattamalla mulle hyvän ja terveen itsetunnon. Paljon keskusteltiin siitä miten ihmiset on pahoja toisilleen (niitäkin perheitä nähtiin ympärillä) ja ettei koskaan saa alistua kynnysmatoksi. Ettei yhtäkään lyöntiä eikä yhtäkään herjausta tarvitse ottaa vastaan, ne ei kuulu hyvään  parisuhteeseen. Esimerkillä siitä miten voi rakastaa ja arvostaa toista pienillä teoilla joka päivä.

Riittikö vastaukseksi?

Kertoivatko he sinulle, että sinäkin saatat olla paha muille, jos et kestä toisen vikoja?

En ymmärrä vastausta. Mikään ei oikeuta minua olemaan paha toista kohtaan. Siksi juuri erosin 1. liitostani (14 v yrittämisen jälkeen) koska ne "viat" alkoi merkitsemään mulle liikaa enkä halunnut kaataa niitä toisen niskaan enkä myöskään halunnut että lapset joutuu kärsimään vanhemmista jotka ei tule keskenään toimeen. Kaikki  tietysti heijastui heihinkin vaikka kuvittelimme etteivät he huomaa mitään (kuten moni muukin kulissiliitossa ydinperhettä väkisin kasassa pitävä luulee).