Apuaapua! Yritin löytää sisaruksiani vrk:n kautta, mutta homma kusikin jaloilleen
Tiedän siis vain isäni koko nimen, en mitään muuta. Äiti ei hänestä halua puhua ja isäni on osoittanut minulle kun olin lapsi, ettei hän halua olla missään tekemisissä (lähetti isänpäiväkortin takaisin yms.)
Tiedän että minulla on kaksi siskoa, haluaisin tietää edes heistä. Olen heidät tavannutkin joskus lapsena, mutta äitini ei antanut tavata toiste.
Tein tästä aloituksen joskus tänne ja joku käski etsiä isän nimellä vrk:sta isän lapset. Tämän teinkin ja valitsin tarkoituksekseni sukututkimus, koska mikään muu ei sopinut.
Nyt maistraatin sihteeriltä tuli minulle aika äkäisen kuuloinen e-maili, jossa tiedustellaan, että onko minulla asianmukaiset luvat sukututkimusrekisterin pitoon. Kysyttiin myös, olenko informoinut asianomaisia sukutietojen etsimisestä. Miten minä voisin heitä infota, kun en edes tiedä ketään koko isän puolen suvustani. :( Sitähän minä koitan tässä selvittää! Käskettiin myös liittää mukaan kattava kooste sukututkimusrekisteristäni ja siitä, mikä on sukulaissuhteeni ko. ihmiseen.
Sain viestistä sellaisen käsityksen, että vastaamatta en voi jättää, muuten juttu menee eteenpäin. Mutta mitä ihmettä minä tuohon vastaan? En minä ole mikään oikea sukututkija, eikä minulla ole hänelle näyttää mitään rekisteriä! Haluaisin vain sisaruksieni nimet, jotta voisin mahdollisesti lähestyä heitä.
Pelkään että tästä urkkimisesta menee tieto nyt isälleni, joka ihan varmasti kieltää kaikkien tietojen luovuttamisen tämän jälkeen.
Kommentit (206)
Voin kertoa, että miten itse selvitin. Googlailin isäni nimeä ja jostain tuli vastaan puhelinnumero, puhelinnumeron kautta sain osoitteen ja osoitteen mukaan siskoni nimen, koska hänelle oli otettu puhelinliittymä. Mä olen vain niin raukka, etten uskalla ottaa häneen yhteyttä, on minua 14v nuorempi, eli nyt 18v, ei ole hajuakaan, että tietääkö hän edes minusta. Isäni ei ole minua tunnustanut eikä myöskään koskaan nähnyt. Tässä 30km päässä asuu. Ihmettelen myös, että miksi hän "uskaltaa" asua niin lähellä, eikö pelkää että pomppaan ovelle. Asunut siis aina noin lähellä.
Minun lähtökohtani oli karumpi kuin ap:n eli lähtökohtaisesti en tiennyt edes isäni nimeä. Minua ei siis ole tunnustettu ja taustani oli edesmenneelle äidille tabu. Sain sitten lopulta nimen sukulaisia jututtamalla. Otin yhteyttä kahteenkin seurakuntaan ja molemmista sain mukisematta virkatodistukset ja aika runsaasti tietoja sukututkimusta varten. Onhan se oman taustan tutkiminenkin sukututkimusta. Tosin olin tutkinut äidin vanhempien sukuja jo siihen mennessä eli puoliksi tiesin, mistä olen ns. kotoisin.
Isästä ja hänen vanhemmistaan sain virkatodistuksen hänen sekä minun entisestä asuinkunnasta / srk:sta. Laajemman todistuksen sain isän pitkäaikaisesta asuinkunnasta ja seurakuntien keskusrekisteristä. Sain tiedon isän synnyin- ja kuolinpäivämääristä, hautapaikasta, kahdesta avioliitosta vaimojen nimiä myöten sekä kahdesta sisarpuolestani. Totta kai näistä todistuksista piti maksaa työpalkka, mutta siihen olin valmistautunutkin. Olen joskus vitsaillutkin ja kysynyt, tietävätkö ihmiset isänsä hinnan. Minun isäni maksoi minulle 80,50 €! Se oli pieni hinta siitä, että moni palapelin palanen loksahti paikoilleen. Mutta tämä onkin jo eri juttu ja sitä eivät useimmat ehjissä perheissä varttuneet tajua lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö pääsisi vaivihkaa käsiksi niihin äidilläsi oleviin papereihin?
En enää. Äiti asuu useiden satojen kilometrien päässä, joten on epätodennäköistä, että olisin hänen luonaan ilman hänen läsnäoloaan.
ap
Voi harmi! Itse kokeilisin soittaa maistraattiin tai väestörekisterikeskukseen. Josko saisi paremmin apuja.
Asuvatko sisaruksesi siis isänne kanssa? Minkähän ikäisiä ovat?
En ymmärrä miten jonkun äiti voi olla niin sadistinen, ettei suostu puhua pukahtamaankaan oman lapsensa isästä ja puolisisaruksista! Todella julmaa, varsinkin jos muut sukulaiset ovat salailussa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Asuvatko sisaruksesi siis isänne kanssa? Minkähän ikäisiä ovat?
Olettaisin ainakin, että kaksi vanhempaa siskopuoltani asuu jo omillaan, ovat minua vanhempia, varmaan lähempänä kolmeakymmentä jo.
Nuorempi velipuoleni saattaa asua vielä kotona. On käsittääkseni minua nelisen vuotta nuorempi, eli n. 19-vuotias.

Äiti on varmaan aikoinaan loukkaantunut, kun isä ei ole halunnut isyyttään tunnustaa. Loukkaantuneena hän itsekkäästi jättää lapsensa tarpeet huomioimatta. Varmaan kokee toimintansa oikeutetuksi, koska HÄNTÄ ON LOUKATTU. On näitä itsekkäitä vanhempia muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuvatko sisaruksesi siis isänne kanssa? Minkähän ikäisiä ovat?
Olettaisin ainakin, että kaksi vanhempaa siskopuoltani asuu jo omillaan, ovat minua vanhempia, varmaan lähempänä kolmeakymmentä jo.
Nuorempi velipuoleni saattaa asua vielä kotona. On käsittääkseni minua nelisen vuotta nuorempi, eli n. 19-vuotias.
Pakko kysyä, oletko syrjähypyn tulos kun sinulla on samassa(?) perheessä vielä nuorempikin sisaruspuoli? Jos kyse on tästä, niin ymmärrän nihkeyden. Ymmärrän myös jos sisaruspuolesi eivät halua olla tekemisissä kanssasi.
Väestörekisterikeskuksen sivuiltahan saa isäsi osoitteen pientä maksua vastaan jos ei ole tietojenluovutuskieltoa. Mahtaisko siitä olla mitään apua?
Mistä saa virkatodistuksen tehdäkseen testamentin? Oman todistuksensa saa kuka tahansa ja vainajan jälkeen saa perunkirjoitukseen todistuksen, mutta ei ole olemassa mitään virkatodistusta sukulaisista testamenttia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuvatko sisaruksesi siis isänne kanssa? Minkähän ikäisiä ovat?
Olettaisin ainakin, että kaksi vanhempaa siskopuoltani asuu jo omillaan, ovat minua vanhempia, varmaan lähempänä kolmeakymmentä jo.
Nuorempi velipuoleni saattaa asua vielä kotona. On käsittääkseni minua nelisen vuotta nuorempi, eli n. 19-vuotias.
Pakko kysyä, oletko syrjähypyn tulos kun sinulla on samassa(?) perheessä vielä nuorempikin sisaruspuoli? Jos kyse on tästä, niin ymmärrän nihkeyden. Ymmärrän myös jos sisaruspuolesi eivät halua olla tekemisissä kanssasi.
Ihan kuin se olisi jotenkin ap:n syy.
Ei tietojen kysely ole vielä mitään urkintaa.
Olet saanut ihan tavallisen laillisuutta selvittävän meilin, koska sukututkimusta tekevänä sinulla tulee olla rekisteriasiat kunnossa. Tietoja kun ei saa luovuttaa rekisteristä toiseen ilman lupaa.
Jos et vastaa mitään, asia lähtee eteenpäin tietosuojarikkomuksena. Sakot saat ainakin, mahdollisesti vähän muutakin, jos menet selittämään, että laittomin keinoin etsit elossa olevia sukulaisiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuvatko sisaruksesi siis isänne kanssa? Minkähän ikäisiä ovat?
Olettaisin ainakin, että kaksi vanhempaa siskopuoltani asuu jo omillaan, ovat minua vanhempia, varmaan lähempänä kolmeakymmentä jo.
Nuorempi velipuoleni saattaa asua vielä kotona. On käsittääkseni minua nelisen vuotta nuorempi, eli n. 19-vuotias.
Pakko kysyä, oletko syrjähypyn tulos kun sinulla on samassa(?) perheessä vielä nuorempikin sisaruspuoli? Jos kyse on tästä, niin ymmärrän nihkeyden. Ymmärrän myös jos sisaruspuolesi eivät halua olla tekemisissä kanssasi.
Piti kysyä ihan samaa! Pisti silmään nimenomaan tuo nuorempi veli. Isäsi siis pomppinut punkasta toiseen ja saanut mukuloita aikaiseksi kahteen osoitteeseen?
Miksi haluat tavata sisaruksesi? Todennäköisesti he eivät ole yhtä innoissaan, joten varaudu siihen, että lähestymistäsi pidetään enemmänkin tunkeutumisena kuin mahdollisuutena tutustua.
Laitoin nyt vastauksena lyhyen meilin jossa selitin tilanteeni.
Katsotaan mitä tapahtuu..
ap
Unohda porvoolaisten ketjussa antamat "neuvot".
Kerrot asian oikean laidan ja se siitä. Tiedot ovat julkisia eikä niiden kyselemisestä ole mitään sanktioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuvatko sisaruksesi siis isänne kanssa? Minkähän ikäisiä ovat?
Olettaisin ainakin, että kaksi vanhempaa siskopuoltani asuu jo omillaan, ovat minua vanhempia, varmaan lähempänä kolmeakymmentä jo.
Nuorempi velipuoleni saattaa asua vielä kotona. On käsittääkseni minua nelisen vuotta nuorempi, eli n. 19-vuotias.
Pakko kysyä, oletko syrjähypyn tulos kun sinulla on samassa(?) perheessä vielä nuorempikin sisaruspuoli? Jos kyse on tästä, niin ymmärrän nihkeyden. Ymmärrän myös jos sisaruspuolesi eivät halua olla tekemisissä kanssasi.
Piti kysyä ihan samaa! Pisti silmään nimenomaan tuo nuorempi veli. Isäsi siis pomppinut punkasta toiseen ja saanut mukuloita aikaiseksi kahteen osoitteeseen?
Mahdollista. En tiedä onko tuo velipuoli saman naisen kanssa kuin siskopuoleni, en tiedä olenko syrjähypyn tulos. En jaksa enää vatvoa isäni asioita, koska ne eivät johda mihinkään. Joskus nuorempana koitin ottaa hänestä selvää, mutta en jaksa enää yrittää.
ap
En enää. Äiti asuu useiden satojen kilometrien päässä, joten on epätodennäköistä, että olisin hänen luonaan ilman hänen läsnäoloaan.
ap