Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

"Uniaika ei ole minulle enää aika nähdä mielen tuottamia unia vaan aika jättää täysin ajan ja paikan illuusio ja olla Tietoisuus itse, kaikki Perimmäinen ja kaikki Illuusiot."

Tolle kirjoittaa näin:

"Joka yö vaipuessasi syvän unen unettomaan vaiheeseen teet matkan Ilmentymättömään. Yhdistyt alkulähteeseen."

ja 

"Mutta syvässä unessa et mene alkulähteelle tietoisena. Vaikka keho on yhä toimintakykyinen, "sinua" ei ole siinä tilassa. Voitko kuvitella, millaista olisi vaipua syvään uneen täysin tietoisena? Sitä on mahdoton kuvitella, sillä siinä tilassa ei ole mitään sisältöä."

ja

"Älä kuitenkaan yritä olla tietoinen syvän unen vaiheessa. Onnistuminen on erittäin epätodennäköistä. Saatat pysyä tietoisena enintään univaiheen aikana, mutta et sen jälkeen. Tätä kutsutaan valveuneksi.

Puhuuko Tolle tuossa ihmisistä, jotka eivät ole vielä valaistuneet? (Sikäli väärä ilmaus, kun ihminenhän ei tavallaan valaistukaan, mutta niin sitä usein sanotaan.) Jotenkin nuo Tollen kirjoitukset eivät minulle avautuneet täysin. Voisitkohan sinä Mystikko tai joku muu, joka nuo ymmärtää, valaista asiaa?  Oletko Tollen kanssa samaa vai eri mieltä?

Kerroit Mystikko, että nukut vain muutaman tunnin yössä ja olet silloinkin jatkuvasti tietoinen. Minua kiinnostaisi tietää, millaisia ne sinun yösi ovat, ja millaista on olla jatkuvasti tietoinen? 

Kehosi on kai unessa muutamia tunteja, ja se riittää virkistämään sen, mutta mitä Sinä touhuilet sen aikaa? Näetkö esim. kehosi nukkumassa ja koetko sitten ihan lähteväsi jonnekin valitsemaasi "paikkaan" vai mitä ihmettä tapahtuu? Ja koetko paluun kehoosi? :) Kria

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Holokaustin uhrit ovat sinun mielestään vain _valinneet_ elää uhrielämän ennen syntymäänsä?

Selvä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Juuri tämän vuoksi minä niin syvästi vihaan ja halveksun näitä hörhöjä. Minä törkeys ja röyhkeys toisten kärsimyksen edessä. Häpeä ruoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Holokaustin uhrit ovat sinun mielestään vain _valinneet_ elää uhrielämän ennen syntymäänsä?

Selvä!

Niinhän se oli. Ei sitä tältä puolen kunnolla voi ymmärtää. Koska ajattelemme niin voimakkaasti että se on ollut väärin. Vaikea nähdä sen tuohtumuksen läpi. Mutta kokeakseen jotain kamalaa on aina oltava se joka suostuu olemaan se pahantekijä, eikä se ole helppo rooli kantaa sekään.

Youtubesta löytyy paljon Pamela Aaralynin kanavointeja, ja hän on kanavoinut myös Hitleriä. Suosittelen lämpimästi. Siinä valkenee hieman paremmin miksi kukaan koskaan haluaisi kokea mitään sellaista. Ei sitä täysin voi ihmisolemuksessa ymmärtää, enkä väitä että itsekään ymmärtäisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Juuri tämän vuoksi minä niin syvästi vihaan ja halveksun näitä hörhöjä. Minä törkeys ja röyhkeys toisten kärsimyksen edessä. Häpeä ruoja.

Sinua taitaa pelottaa aika lailla ajatus siitä että ihan tavallinen ihminen voi kyetä pahaan. Koska reagoit noin vahvasti ja yrität siirtää häpeää muihin. Häpeäkin on ihmiselämän tunne. Luulen että jos pääset tunnevyörystäsi eteenpäin ja ymmärrät syvällisemmin sen ajatuksen, että ennen tänne syntymistämme jokainen sielu päättää mitä haluaa tulevassa elämässään kokea, ja sopii myös kenen kanssa sen tulee kokemaan, niin ehkä on myös helpompaa elää ihmisenä. Ei tämä ikuista ole, ja jälkeenpäin ymmärrät taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Juuri tämän vuoksi minä niin syvästi vihaan ja halveksun näitä hörhöjä. Minä törkeys ja röyhkeys toisten kärsimyksen edessä. Häpeä ruoja.

Jos vihaa syvästi muita, vihaa syvästi myös itseään, vaikkei sitä tiedostaisi. Ajattelet muiden olevan törkeitä ja röyhkeitä, mutta huomaatko, millä tavalla esität mielipiteesi? Voisiko sitä kuvata vaikka röyhkeäksi ja törkeäksi tavaksi?

"Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille", neuvoi Jeesus. Oletko hänen kanssaan samaa mieltä? Jos et, miksi et? Jos olet, haluatko, että muut ihmiset kirjoittavat sinulle yhtä epäkohteliaasti, tarkemmin sanoen törkeästi, kuin sinä kirjoitat heille? Jos haluat, miksi? Kaipaatko jotain rangaistusta? Oletko oppinut ottamaan vastaan huonoa kohtelua, etkä koe muuta ansaitsevasi?  Oletko huomannut, kuinka sinulle on vastattu asiallisesti ja ystävällisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Juuri tämän vuoksi minä niin syvästi vihaan ja halveksun näitä hörhöjä. Minä törkeys ja röyhkeys toisten kärsimyksen edessä. Häpeä ruoja.

Jos vihaa syvästi muita, vihaa syvästi myös itseään, vaikkei sitä tiedostaisi. Ajattelet muiden olevan törkeitä ja röyhkeitä, mutta huomaatko, millä tavalla esität mielipiteesi? Voisiko sitä kuvata vaikka röyhkeäksi ja törkeäksi tavaksi?

"Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille", neuvoi Jeesus. Oletko hänen kanssaan samaa mieltä? Jos et, miksi et? Jos olet, haluatko, että muut ihmiset kirjoittavat sinulle yhtä epäkohteliaasti, tarkemmin sanoen törkeästi, kuin sinä kirjoitat heille? Jos haluat, miksi? Kaipaatko jotain rangaistusta? Oletko oppinut ottamaan vastaan huonoa kohtelua, etkä koe muuta ansaitsevasi?  Oletko huomannut, kuinka sinulle on vastattu asiallisesti ja ystävällisesti?

Kyllä tämä "häpeä, ruoja" -kommentoija on paljon rakkaudellisempi, hengellisempi ja totuudellisempi kuin sinä. Keskitysleirejä on, koska Jumala on paha. Tätä johtopäätöstä te ette uskalla vetää vaan puolustelette tätä hirviötä ja samalla kannatte sitä itsessänne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Juuri tämän vuoksi minä niin syvästi vihaan ja halveksun näitä hörhöjä. Minä törkeys ja röyhkeys toisten kärsimyksen edessä. Häpeä ruoja.

Jos vihaa syvästi muita, vihaa syvästi myös itseään, vaikkei sitä tiedostaisi. Ajattelet muiden olevan törkeitä ja röyhkeitä, mutta huomaatko, millä tavalla esität mielipiteesi? Voisiko sitä kuvata vaikka röyhkeäksi ja törkeäksi tavaksi?

"Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille", neuvoi Jeesus. Oletko hänen kanssaan samaa mieltä? Jos et, miksi et? Jos olet, haluatko, että muut ihmiset kirjoittavat sinulle yhtä epäkohteliaasti, tarkemmin sanoen törkeästi, kuin sinä kirjoitat heille? Jos haluat, miksi? Kaipaatko jotain rangaistusta? Oletko oppinut ottamaan vastaan huonoa kohtelua, etkä koe muuta ansaitsevasi?  Oletko huomannut, kuinka sinulle on vastattu asiallisesti ja ystävällisesti?

Jeesus ruoski rahanvaihtajat ja ajoi heidät temppeleistä - he olivat syntisiä, pahantekijöitä. Ei ”ymmärtänyt ja lässyttänyt”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein käy mielessä ikuisuuskysymys että jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei voi armahtaa kohtuuttomasti kärsiviä ihmisiä? Jos he eivät enää kestä elämäänsä ja päätyvät itsemurhaan niin he joutuvat käymään uudestaan kaikki kärsimykset läpi seuraavassa elämässä, eri kehossa vain, eri aikana vain, ehkä vähän erilaiset kärsimyksetKÖ vain? Jos henget aikoinaan töppäsivät ja erehdyksessä samaistuvat kehoihin ja mieliin todellisen itsensä unohtaen niin onko se vain että voi voi, mitään ei ole tehtävissä, paitsi että oivalla todellinen itsesi ja sehän ei ole helppo tehtävä mutta apuja ei anneta. Onko olemassa helvettiä? ON. Täällä maan päällä moni elää helvetillisissä oloissa, mutta Jumala ei auta vaikka meitä rakastaa. Ai niin minähän olen jumala. Miksi ei yhtään siltä tunnu. Jotkut kärsivät pitkän elämänsä Jumalaa löytämättä. Mitä hyötyä siitä elämästä on ollut?

Helvetti on se sama mikä on Taivasten valtakunta nähtynä toisenlaisen tietoisuuden tilan läpi... Yksi mahdollisista illuusioiden tasoista, ja kieltämättä, moni ihmisen osassa on sellaisessa tietoisuuden tilassa että helvetti on osuva kuvaus hänen kokemastaan maailmasta suuren osan aikaa. 

Tosiaan se miksi Jumala ei auta on, että ihmiset etsivät jotain itsestään erillistä Jumalaa. Sellaista ei ole olemassa jossain avaruuden tai pilvien reunalla. Se on vähän kuin vanha tarina masentuneeta kalasta etsimässä valtamerta. Se tapaa vanhemman kalan ja kysyy, missähän mahtaisi olla valtameri, haluaisin mennä sinne. Vanhempi kala sanoo, että sinähän olet valtameressä! Josta toinen suuttuu, että enkä ole, valtameren piti olla kaikkea hienoa, koralliriuttoja ja uponneita laivoja aarrearkkuineen ja valaita ja ties mitä, mutta täällä on vain tylsää vettä, ja tavallisia kaloja ja kasveja - en minä tätä halua! Silti se tosiaan on koko ajan valtameressä, ja jos se uisi vähän kauemmas, se myös löytäisi niitä ihmeitä joita se kaipaa. Sama on ihmisen ja Jumalan laita: Jumala on koko ajan jokaisen ihminen Oleminen ja elämän Energia, mutta se on niin arkinen kokemus, että siihen harva syventyy ja kokee sitä oikein miksikään. Se on vain "tylsää tavallista vettä, ei kaivattu valtameri". Ja silti juuri siinä on syvyysulottuvuuksia, joita ei voisi pinnalta olettaa, ja niiden kokemiseen tähtäävät erilaiset läsnäoloon (Olemiseen) keskittyvät meditaatiot ja perinteet.  

Meinasit, että ihmisten holokaustissakin olisi pitänyt vain muuttaa tietoisuuttasn, jolloin helvetti olisi ollut taivas? Tämä näissä jutuissa tökkii, todella kärsivien ihmisten todellisuuden vähättely. Entä jatkuvassa seksuaalisessa väkivallassa elävät lapsiuhrit? Nälkään nääntyvät? Huono tapa kokea todellisuus?

Ei se ole huono tapa kokea. Tuo ihminen on ennen syntymäänsä valinnut elää elämän jossa kokee nuo asiat, ja joku toinen sielu on luvannut sen hänelle toteuttaa. Olemme kaikki täällä oppimassa ja auttamassa toinen toistamme. Dualistinen ajattelutapa saa sinut kokemaan että yksi tapa elää tämä elämä olisi parempi kuin toinen.

Juuri tämän vuoksi minä niin syvästi vihaan ja halveksun näitä hörhöjä. Minä törkeys ja röyhkeys toisten kärsimyksen edessä. Häpeä ruoja.

Sinua taitaa pelottaa aika lailla ajatus siitä että ihan tavallinen ihminen voi kyetä pahaan. Koska reagoit noin vahvasti ja yrität siirtää häpeää muihin. Häpeäkin on ihmiselämän tunne. Luulen että jos pääset tunnevyörystäsi eteenpäin ja ymmärrät syvällisemmin sen ajatuksen, että ennen tänne syntymistämme jokainen sielu päättää mitä haluaa tulevassa elämässään kokea, ja sopii myös kenen kanssa sen tulee kokemaan, niin ehkä on myös helpompaa elää ihmisenä. Ei tämä ikuista ole, ja jälkeenpäin ymmärrät taas.

Ihan oikeasti - nyt lääkkeet. Koko ihmisyys on läpeensä pahaa ja pimeää - siinä on vain hippusia valoa. Me teemme tiedostavat valintamme ihan juuri tässä tietoisuudessa. Se olet sinä, joka keksii satuja aiemmista valinnoista, ja täten ei ole kykenevä myöntämään, että ihminen on tolkuttoman paha, pahaan kykenevä, ja ihmisyydessään täynnä synkkää pimeyttä. Työnnät vastuun mielikuvitukselle. Se on defenssi, ja pahuutta myös.

Jos oikein muistan, niin IOK:ssa sanotaan, että meissä on joku, joka voi valita egon tai pyhän hengen väliltä? Kuka/mikä on tämä joku - valitsija? -Kria 

"Eräässä kirjassa luki, että “mielessäsi on pieni kohta, jota myös egoksi kutsutaan“.... Ja just silloin kun olin ajatellut, että ego ja egomieli on sama, niin selvisikin, että ego onkin pieni kohta mielessä."

Yksinpuhelultahan tämä vaikuttaa, mutta ei se mitään. :) Ehkä joku tänne vielä vastailee. Toivottavasti tänne vielä kirjoittaisivat myös Ap, Etsivä löytää, 14 ja muutkin kirjoittajat, jotka ovat antaneet tälle ketjulle tärkeän sisällön, mutta joiden nimimerkkejä en tähän nyt kirjoita, kun heitä on niin monta.

Oletteko kokeneet sellaista, että kun luette jonkun valaistuneen kirjoittamaa tekstiä, niin vaikka joku osa teistä (ego) ei olisi ollenkaan samaa mieltä, ettekä vaikka tekstiä edes kunnolla ymmärtäisi ensilukemalta, niin silti tunnette "sisimmässänne", että lukemanne teksti on totta? 

Sitten kun homma etenee, eikä egon vastalauseetkaan ole päällimmäisenä, niin valaistuneen tekstiä lukiessa tulee usein tosi seesteinen, onnellinenkin olo. Niin minulle käy usein. Äskenkin, kun luin Mystikon tekstiä, jonka vuoksi nyt tämä "vuodatus". :) Kria

Snap out of it Kria

Sinulla on lyt liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä.

Onko kaikki pahat ihmiset mielestäsi jälleensyntyneet afrikkaan näkemään nälkää?

Miksi kuvailet itsesi teksteissäsi jumaluudeksi?

Selitäppäs nämä noin niinkuin ensiksi?

Vierailija kirjoitti:

Snap out of it Kria

Sinulla on lyt liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä.

Onko kaikki pahat ihmiset mielestäsi jälleensyntyneet afrikkaan näkemään nälkää?

Miksi kuvailet itsesi teksteissäsi jumaluudeksi?

Selitäppäs nämä noin niinkuin ensiksi?

Hei, kuinka sopivasti kysyitkään tuota asiaa. :)

En kuvaa itseäni ketjun teksteissä jumaluudeksi, mutta todellisuudessahan me olemme Tietoisuudesta käsin katsoen samaa "olemusta".

Siis Tietoisuudesta katsoen, Tietoisuuteen samaistuneena, tietäisimme, että sinä ja minä olemme sama Tietoisuus/Jumala/Oleminen ilmentyneenä näiksi näennäisen erillisiksi keho-olennoiksi. 

Mystikko selvittää asiaa todella selkeästi seuraavassa tekstissä, jonka juuri äsken luin (boldaukset minun):

"Tuo että sinä olet kaikki muut ihmiset sitten. Tämä on asia, jonka ihmiset sanovat tilassa, jossa ovat samaistuneita ei yksilöityneeseen muotoon vaan kaikkialliseen Elämään tai Tietoisuuteen, josta kaikki oleva on ilmentymää. Samasta tilasta käsin voidaan sanoa kuten Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä". Voisi myös sanoa Minä olen Kaikki-mitä-on. Ja se on totta, se on perimmäistä laatua oleva spirituaalinen totuus siitä mikä sinä olet ja mikä minä olen. Mutta tämä ei tarkoita että kuolevaiseksi fyysiseen kehoon sidotuksi erilliseksi olennoksi itsensä kokeva ihminen olisi tuota. Siltä kokemuksen tasolta katsottuna ajatus ykseydestä on joko pelottavaa hulluutta tai sitten toiveajattelua jolla ei ole vielä omaa kokemusperustaa. Pohjimmiltaan tuon kokemuksen voi teologisella kielellä sanoa olevan kokemus ykseydestä Jumalan kanssa. Tai niin, että Jumala tai Oleminen tai Tietoisuus on se, mikä on sekä sinussa että kaikessa muussa, ei joku ihminen, mutta valaistumiseen liittyy se että tajuaa että Minä olen Se. Olen sen ilmentymä sekä se itse... Jos kullasta tehdään monia koruja, niin ne kaikki ovat silti kultaa ja niillä on kullan ominaisuudet. Jos Jumala ilmenee miljardeina muotoina, ne ovat silti Jumalaa ja niillä on Jumalan ominaisuudet."

Ihanaa kevätpäivää sinulle. Minä jatkan "töitä"! :) Kria

Kysyit: "Onko kaikki pahat ihmiset mielestäsi jälleensyntyneet afrikkaan näkemään nälkää?"

Vastaan ei. He eivät ole syntyneet Afrikkaan näkemään nälkää sen vuoksi, että olisivat pahoja ihmisiä, vaan esim. siitä syystä, että ovat omasta vapaasta tahdostaan "sielun tasolla" valinneet sen haasteellisen elämän esim. kehittyäkseen tai auttaakseen jotenkin muita.  Tuo on yksi selitys kärsimykselle, siksi siinä lukee esim.

Asiaa voi selittää myös eri tavoin eivätkä ne ole välttämättä ristiriidassa sen kanssa, mitä kirjoitin, vaan näkökulma on vain toisenlainen.

Ihmisen kärsimys maan päällä on asia, mihin on olemassa hyvin monenlaisia perusteluja.  Kun kärsii kohtuuttomasti, se on tietenkin kärsiville hirveää ja tuntuu epäreilulta. Kärsivä ihminen voi myös tuntea, että Jumala on paha tai muut ihmiset ovat pahoja, tai jopa itsekin.

Tässä ketjussa on selitetty kärsimystä tosi hyvin, paljon paremmin kuin itse osaan sitä selittää, joten jos haluat perehtyä aiheeseen enemmän, niin suosittelen tämän ketjun lukemista ajatuksen kanssa. -Kria

"Jos kullasta tehdään monia koruja, niin ne kaikki ovat silti kultaa ja niillä on kullan ominaisuudet. Jos Jumala ilmenee miljardeina muotoina, ne ovat silti Jumalaa ja niillä on Jumalan ominaisuudet."

Näinpä se on!

Hei Kria ja muutkin keskustelijat! Tulin vain nopeasti tervehtimään, kun tunsin pitkästä aikaa vetoa tähän ketjuun.

Tuo edellisillä sivuilla mainittu käsitys siitä, että Voima tai Jumalallinen ilmaisu ottaa erilaisia muotoja –joskus ihmissilmin tylyjä, joskus lempeitä– kiinnitti huomioni, koska se on totta. Olen jäänyt itse jumiin johonkin, mitä voisi kuvata "hyvän ihmisen syndroomaksi" ja se on pitänyt minut vahvasti kiinni illuusiossa. Se, että kuvittelen olevani ihmisegon valoisat puolet ei tee minusta yksilönä yhtään sen valaistuneempaa, kuin sellaisestakaan, joka kuvittelee olevansa ihmisegon pimeät puolet. Minulle kävi samoin kuin jollekin kirjoittajalle, että elämääni tuli ihminen, joka on (mielen tasolla tiedostamattaan) osoittanut tämän itsestäni kantamani valheen "hyvyydestä" minulle. Keinot siihen olivat karuja ja pakottivat minut kohtaamaan pahimmat pelkoni, mutta sillä kaikella kärsimyksellä oli koko ajan korkeampi tarkoitus. Ja se itsetarkoitus ei siis ollut kärsimys (tämän olisi voinut tehdä paljon helpomminkin), mutta sitä se kohdallani vaati.

Olen siinä vaiheessa tietä, jossa identiteettini on hajoamassa pirstaleiksi ja joudun kyseenalaistamaan kaiken, mitä luulin itsestäni tietäväni. Minulla, ihmismieleen osittainkaan samaistuneena, ei saa olla edes "hyvää" aikomusta, jos aion edetä tällä polulla. Ainoa ihmisen tehtävä tässä nyt on enää astua sivuun ja antaa tilaa, niin kaikki muu hoituu itsestään. Se on ollut haastavaa, koska voimakkaasti ehdollistunut älyllinen mieleni huutaa ja raivoaa, että "tämä on väärin, teet pahuutta ja syntiä ja joudut rangaistuksena syntymään tänne uudelleen korjaamaan karmasi satoa". Ja silti tiedän, että minun on lakattava varjelemasta ihmisegoani ja validoimasta sitä pitämällä yllä käsitystä siitä, että olisin jotenkin ihmisenä "hyvä", kehittynyt, kypsä, henkinen tai mitä tahansa. Kaiken, mikä ruokkii valheellista identiteettiä, on nyt mentävä –myös siihen valoisaan puoleen samaistumisen. Ihminen ei voi valaistua, ei "hyvä" eikä "paha", koska ihmisyys sellaisena kuin olen sen tähän asti kokenut on harhaa.

Ei tämä kokemus identiteetin hajoamisesta pelkkää ankeutta kuitenkaan ole ollut, sillä olen saanut myös makoisia nauruja rakkaan ihmisosani ylimielisyydestä, uppiniskaisuudesta ja "itsensä viettelemisen" taidosta. Psykologia luokittelisi minut dissosiaatiohäiriöiseksi tai jotenkin muuten kajahtaneeksi, mutta minulla on vahva tunne, että olen lähempänä tervejärkisyyttä kuin koskaan. Ja vaikka en olisikaan, sillä ei oikeasti ole yhtään mitään merkitystä, sillä mitään todellista ei voi koskaan uhata.

Aurinkoista kevättä toivottaen,

Etsivä löytää

Hei Etsivä löytää, kiva kun kävit kirjoittamassa. :)

Olen miettinyt niin sinun kuin monen muunkin kirjoittajan kohdalla, että missä vaiheessa polkua mahdatte olla. Toki tiedän kokemuksesta, että välillä voi palata pitkäksikin aikaa pois polulta "esittämään ihmistä" tai kuvittelemaan olevansa ihminen, hyvä tai paha tai mitä tahansa, mutta kuten hyvin kirjoitit: 

"Kaiken, mikä ruokkii valheellista identiteettiä, on nyt mentävä –myös siihen valoisaan puoleen samaistumisen."

Kun joku kohtelee meitä huonosti, (tai me toisia), niin eikö siinä aina ole kyse siitä, että toinen Jumalallisessa muodossa oleva ilmentymä kohtaa toisen ilmentymän "negatiivisisesti" tai jotenkin muuten itseään ilmentäen.

Kaikissa tilanteissa meillä on mahdollisuus oivaltaa, tai ainakin miettiä, miksi tämä tai tuo asia tapahtuu juuri nyt. Voimme myös pysyä tarkkailijana ja olla suuremmin reagoimatta toisen käytökseen. Myös meissä olevat pelot ja traumat, tai vaikka vain huono itsetunto, voi herättää toisessa ihmisessä olevan "alistajan". Myös näennäisen hyvä ihminen voi yllättää itsensä ja muut ikävällä käytöksellä.

Onneksi tätä valaistumisen tai oivaltamisen polkua voi kulkea juuri sitä vauhtia kuin sopivalta tuntuu. Itselläni on ollut nopeita ja raskaita etenemisvaiheita, joiden jälkeen on pitänyt (väsyneenä, joskus ahdistuneena ja surullisena) palata rauhallisempaan elämään, jossa vähemmän näitä asioita mietin. Kuitenkin jollain tasolla olen muistanut tarkkailla itseäni/käytöstäni jo kymmenisen vuotta, kysellen, kuka puhuu näin, kuka ajattelee näin jne. huomaten monet kerrat, ettei mitkään itsestäni kuvittelemat asiat ole totta, vaan ne ovat vain oletuksia, muuttuvia käsityksiä, joko omiani tai toisten tähän keho-olentoon "asettamia". -Kria

Olipa hauska törmätä eilen tähän ketjuun :) Olen ollut muutaman vuoden hieman sivuraiteella - tai pääraiteella, miten sen nyt ottaa - anteeksiantoa harjoittelemassa. Näköjään on taas aika mietiskellä. Mukava kohdata muitakin.

Mystikko kertoi aiemmin (vähän eri sanoin), että kun tällä polulla etenee, niin lopulta huomaa, että on vain tyhjyys. Todellisuus lienee siis tällainen:

"Se todellakin on kaikki ja sisältää kaikki maailmat, mutta ihmismieli joka mittaa aikaa ja muutosta, ei voi nähdä sitä, vaan näkee vain tympeän liikkumattoman tyhjyyden."

Käsittääkseni monia vähän ahdistaa tieto, että kun jatkaa valaistumisen polulla riittävän pitkälle, niin edessä on vain Tyhjyys.

Myös joku valaistunut (ehkä Jed Mc Kenna) varoitteli siitä, että siinä Tyhjyyden tilassa, mutta kuitenkin vielä ihmishahmossa eläminen, voi olla ahdistavaa, mutta Mystikko ei ole siitä ahdistunut. Mietin, eikö joku tyhjyydestä ahdistunut valaistunut olekaan vielä ihan perillä, vaan on eri vaiheessa polulla kuin Mystikko?

Nisargadattan kerrotaan sanoneen joko näin:

”Kun tajunta kääntyy katsomaan itseään se huomaa ettei se ole mielemme/ajatuksemme jne. Kun tajunta sen jälkeen kääntyy katsomaan taustalle omaa alkuperäänsä, se huomaa itsekin olevansa harhaa ja että on vain tuo tietoisuus; tyyni meri. Siihen se sitten sulautuu.”

TAI näin (jos eri suomentaja):

”Tietoisuus kääntyy katsomaan taustalle omaa alkuperäänsä ja huomaa itsekin olevansa harhaa.

Kertooko tuo edellinen lause siitä, että myös Tietoisuus on illuusio, eli on vain Tyhjyys (joka tosin sisältää kaiken, myös Tietoisuuden)? Joidenkin mukaan Tyhjyys on sama kuin Tietoisuus. -Kria.