Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6994)
Nro 14 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 14:n kuulumisia, kun niitä kyseltiin:
Välitilassa edelleen. Haluaisin, voi kuinka haluaisinkin keskittyä hengellisen tien kulkemiseen, mutta materiaalisessa maailmassa kaikki on sekaisin ja vie huomioni. Jos ei olisi perhettä ja velvollisuuksia niin voisi antaa velkojen mennä ulosottoon ja muuttaa johonkin maakuoppaan, mutta valitettavasti tämä ei ole mahdollista. Taloudellinen tilanne siis sakkaa mutta muutama muukin asia on.
Tokihan sekava ulkoinen maailma on vain sisäisyyteni heijastumaa? Pitäisihän minun se jo tietää. En vaan osaa edetä tässä asiassa - antaudunko ja keskityn sisäisiin asioihin, vai jatkanko taistelua ja yritän parantaa asioita tietoisesti luomalla? On niin pelottavaa päästää irti kontrollista.
Taidat itsekin tietää, että mystikko sanoisi, että pitää vain antautua ja keskittyä Sisäisiin asioihin. Haluaminen työntää tavoitetta poispäin. Myös edellisellä sivulla jotkut käsittelivät sitä, että paras lopputulos tulee irtipäästämisestä, muuten haluaminen ja pelko työntävät tavoitetta poispäin.
Tiedän, se on vaikeaa. Kirjoitin juuri yllä, että se on vaikeaa, jos se asia menee liian iholle, eli on liian tärkeää. On helpompaa antaa asioiden olla, kun ne eivät ole elämän ja kuoleman kysymyksiä. Eli tästä päästään siihen, että asioita ei saisi luokitella ja arvioida. Ei ole tärkeitä asioita, on vain asioita.
Ehkä minä olen väärä ihminen tässä neuvomaan, kun itsekään en ole päässyt niistä asioista eroon, joista haluaisin. Tosin, ne asiat kuuluvatkin toisen ihmisen päätäntävaltaan tai tietoisuuteen (esim. Lapseni migreenin haluaisin paranevan). Siksi yritän vain ylläpitää luottamuksen fiilistä, että asiat kyllä järjestyvät, kun on aika. Ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minun oma kontrollifriikkyteni pystyisi.
Ap
Palaan tähän nyt, kun otin tehtäväkseni pysyä läsnä ja rauhassa, meditoida ja rukoilla päivittäin sekä elää elämääni tietoisesta läsnäolosta käsin, tuomitsematta ja liikoja murehtimatta. Tai siis harjoitella näitä kaikkia, koska helppoa tämä ei ole.. :) Olen kiertänyt tämän asian ympärillä koko tämän ketjun olemassaoloajan eli pitkään. Kontrollista luopuminen on vain ollut liian pelottavaa, tai jotain.
Annoin itselleni viikon aikaa olla murehtimatta mistään ja kääntyä vain itseeni. Niinpä vaan pieniä ihmeitä alkoi tapahtua ympärilläni. Eikä oikeastaan edes ihmeitä, vaan ihan luonnollisia seurauksia sille, etten murehtimisella ja draamalla luo lisää sekasortoa ympärilleni.
Harjoittelua tämä silti on, koska olen kovin kontrolliin ja murehtimiseen taipuvainen. Murehtimistakin hankalampaa on hyväksyä se tila, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään - ei 'hyvää' eikä 'huonoa'. Tätä olemisen tilaa on aiemmin täyttänyt mm. vauvapalstailulla ja somessa roikkumisella, lohtusyömisellä, rahapelaamisella ja vastaavalla. Myöskin vetovoiman lakia ja manifestaatioita obsessoimalla, unelmakarttoja laatimalla jne. Odottamisella, varsinkin odottamisella. Sen ajattelulla, että 'sitten kun x, niin olen onnellinen'. Mutta eihän se 'sitten kunin' toteutuminen tuota kuin hetkellisen nousun ja hyvän olon, sitten alan haikailla seuraavaa asiaa.
Rukoilen joka aamu voimaa pysyä tässä ja nyt, tuomitsematta. En myöskään kamppaile haluja ja toiveita vastaan - nekin ovat luonnollinen osa ihmisen elämää tässä ajassa. Enkä tavoittele heräämistä tai valaistumista, en jumalallista yhteyttä enkä hengellistä näkökykyä. Meditoidessa mieleeni piirtyi kuva ulkoisesta todellisuudesta sydämeni ja mieleni tuottamana projektiona. Että se, mitä tunnen ja mitä ajattelen, tuottaa ulkoisen kokemismaailmani. Hiljaisuudesta nousi myös kehotus keskittyä näihin kahteen kiintopisteeseen ja elää elämää niistä käsin.
Uskominen vetovoiman lakiin on oikeasti tehnyt pakkomielteisyyteen taipuvaiselle mielelleni aika lailla haittaa. Näen nyt selkeästi, miksi elämäni on viime vuosina ollut sellaista kuin on. Eikä vetovoiman laissa tai siihen uskomisessa sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos kokee jatkuvasti, että elämä on kamppailua omia ajatuksia vastaan ja että unelmiensa eteen täytyy nähdä jatkuvan visualisoimisen, kiitollisuuden, 'värähtelyiden' ja minkä lie vaiva, sitä tulee myös luoneeksi lisää.
Nro 14
Heippa 14,
Ihan samoja kokemuksia. Minulla nuo pienet ihmeet heijastuvat töihin. Olen ollut samassa tehtävässä kymmenisen vuotta, ja vuosia yrittänyt laajentaa työnkuvaani. Viime vuonna muuttui. Työelämäni on todella ihmeellistä nykyään. Minun ei tarvitse kuin ajatella, että jokin asia olisi kiva, niin saan soiton. En siis manifestoi mitään.
Joo, kannattaa alkaa uskomaan, ettei minun tarvitse manifestoida. Minun e tarvitse tehdä mitään muuta kuin katsoa sisäänpäin. Itse asiassa olen viimeisen 4-6kk tehnyt sitä joka ilta nukkumaan mennessä ja yöllä herätessä, sekä aamulla, jos ei ole kiire nousta. Olen hiljaa minäni kanssa vähintään tunnin päivässä.
Ja olen samaa mieltä, että se on tylsää, kun ei mitään tapahdu... kai se on jotain draamanhakuisuutta. Meillä on addiktio negatiivisiin tunteisiin.
Sen olen kyllä huomannut, että minun pitää ylläpitää tätä totuutta. Alan etääntymään, ellen lue aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai tätä ketjua. Goldsmith toimii minulla parhaiten. Ei tarvitse lukea kuin yksi sivu, ja muistan taas.
Näen illuusioluonteen juuri edellä mainitulla tavalla ja tajuan että ulkoinen on sisäisen heijastusta. Kaoottisella mielellä on kaoottinen elämä. Hahmotan siis illuusioluonteen kokonaisuutena.
Mutta kaikkea en kuitenkaan ihan ymmärrä. Jos minulla on jalka kipeä, niin onko kipu illuusio, vai koko jalka? Teen just nyt ruokaa, eli mikä tässä on se illuusio - mikä tässä on minun heijastumaani? Kattila, sähkö, yleinen ilmapiiri vai minä itse?
Tätä en hahmota.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 14 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 14:n kuulumisia, kun niitä kyseltiin:
Välitilassa edelleen. Haluaisin, voi kuinka haluaisinkin keskittyä hengellisen tien kulkemiseen, mutta materiaalisessa maailmassa kaikki on sekaisin ja vie huomioni. Jos ei olisi perhettä ja velvollisuuksia niin voisi antaa velkojen mennä ulosottoon ja muuttaa johonkin maakuoppaan, mutta valitettavasti tämä ei ole mahdollista. Taloudellinen tilanne siis sakkaa mutta muutama muukin asia on.
Tokihan sekava ulkoinen maailma on vain sisäisyyteni heijastumaa? Pitäisihän minun se jo tietää. En vaan osaa edetä tässä asiassa - antaudunko ja keskityn sisäisiin asioihin, vai jatkanko taistelua ja yritän parantaa asioita tietoisesti luomalla? On niin pelottavaa päästää irti kontrollista.
Taidat itsekin tietää, että mystikko sanoisi, että pitää vain antautua ja keskittyä Sisäisiin asioihin. Haluaminen työntää tavoitetta poispäin. Myös edellisellä sivulla jotkut käsittelivät sitä, että paras lopputulos tulee irtipäästämisestä, muuten haluaminen ja pelko työntävät tavoitetta poispäin.
Tiedän, se on vaikeaa. Kirjoitin juuri yllä, että se on vaikeaa, jos se asia menee liian iholle, eli on liian tärkeää. On helpompaa antaa asioiden olla, kun ne eivät ole elämän ja kuoleman kysymyksiä. Eli tästä päästään siihen, että asioita ei saisi luokitella ja arvioida. Ei ole tärkeitä asioita, on vain asioita.
Ehkä minä olen väärä ihminen tässä neuvomaan, kun itsekään en ole päässyt niistä asioista eroon, joista haluaisin. Tosin, ne asiat kuuluvatkin toisen ihmisen päätäntävaltaan tai tietoisuuteen (esim. Lapseni migreenin haluaisin paranevan). Siksi yritän vain ylläpitää luottamuksen fiilistä, että asiat kyllä järjestyvät, kun on aika. Ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minun oma kontrollifriikkyteni pystyisi.
Ap
Palaan tähän nyt, kun otin tehtäväkseni pysyä läsnä ja rauhassa, meditoida ja rukoilla päivittäin sekä elää elämääni tietoisesta läsnäolosta käsin, tuomitsematta ja liikoja murehtimatta. Tai siis harjoitella näitä kaikkia, koska helppoa tämä ei ole.. :) Olen kiertänyt tämän asian ympärillä koko tämän ketjun olemassaoloajan eli pitkään. Kontrollista luopuminen on vain ollut liian pelottavaa, tai jotain.
Annoin itselleni viikon aikaa olla murehtimatta mistään ja kääntyä vain itseeni. Niinpä vaan pieniä ihmeitä alkoi tapahtua ympärilläni. Eikä oikeastaan edes ihmeitä, vaan ihan luonnollisia seurauksia sille, etten murehtimisella ja draamalla luo lisää sekasortoa ympärilleni.
Harjoittelua tämä silti on, koska olen kovin kontrolliin ja murehtimiseen taipuvainen. Murehtimistakin hankalampaa on hyväksyä se tila, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään - ei 'hyvää' eikä 'huonoa'. Tätä olemisen tilaa on aiemmin täyttänyt mm. vauvapalstailulla ja somessa roikkumisella, lohtusyömisellä, rahapelaamisella ja vastaavalla. Myöskin vetovoiman lakia ja manifestaatioita obsessoimalla, unelmakarttoja laatimalla jne. Odottamisella, varsinkin odottamisella. Sen ajattelulla, että 'sitten kun x, niin olen onnellinen'. Mutta eihän se 'sitten kunin' toteutuminen tuota kuin hetkellisen nousun ja hyvän olon, sitten alan haikailla seuraavaa asiaa.
Rukoilen joka aamu voimaa pysyä tässä ja nyt, tuomitsematta. En myöskään kamppaile haluja ja toiveita vastaan - nekin ovat luonnollinen osa ihmisen elämää tässä ajassa. Enkä tavoittele heräämistä tai valaistumista, en jumalallista yhteyttä enkä hengellistä näkökykyä. Meditoidessa mieleeni piirtyi kuva ulkoisesta todellisuudesta sydämeni ja mieleni tuottamana projektiona. Että se, mitä tunnen ja mitä ajattelen, tuottaa ulkoisen kokemismaailmani. Hiljaisuudesta nousi myös kehotus keskittyä näihin kahteen kiintopisteeseen ja elää elämää niistä käsin.
Uskominen vetovoiman lakiin on oikeasti tehnyt pakkomielteisyyteen taipuvaiselle mielelleni aika lailla haittaa. Näen nyt selkeästi, miksi elämäni on viime vuosina ollut sellaista kuin on. Eikä vetovoiman laissa tai siihen uskomisessa sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos kokee jatkuvasti, että elämä on kamppailua omia ajatuksia vastaan ja että unelmiensa eteen täytyy nähdä jatkuvan visualisoimisen, kiitollisuuden, 'värähtelyiden' ja minkä lie vaiva, sitä tulee myös luoneeksi lisää.
Nro 14
Tämä juuri...kun oikein alkaa miettiä ja keskittyä omiin ajatuksiinsa niin sitten vasta alkaakin ahdistaa
Vierailija kirjoitti:
Nro 14 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 14:n kuulumisia, kun niitä kyseltiin:
Välitilassa edelleen. Haluaisin, voi kuinka haluaisinkin keskittyä hengellisen tien kulkemiseen, mutta materiaalisessa maailmassa kaikki on sekaisin ja vie huomioni. Jos ei olisi perhettä ja velvollisuuksia niin voisi antaa velkojen mennä ulosottoon ja muuttaa johonkin maakuoppaan, mutta valitettavasti tämä ei ole mahdollista. Taloudellinen tilanne siis sakkaa mutta muutama muukin asia on.
Tokihan sekava ulkoinen maailma on vain sisäisyyteni heijastumaa? Pitäisihän minun se jo tietää. En vaan osaa edetä tässä asiassa - antaudunko ja keskityn sisäisiin asioihin, vai jatkanko taistelua ja yritän parantaa asioita tietoisesti luomalla? On niin pelottavaa päästää irti kontrollista.
Taidat itsekin tietää, että mystikko sanoisi, että pitää vain antautua ja keskittyä Sisäisiin asioihin. Haluaminen työntää tavoitetta poispäin. Myös edellisellä sivulla jotkut käsittelivät sitä, että paras lopputulos tulee irtipäästämisestä, muuten haluaminen ja pelko työntävät tavoitetta poispäin.
Tiedän, se on vaikeaa. Kirjoitin juuri yllä, että se on vaikeaa, jos se asia menee liian iholle, eli on liian tärkeää. On helpompaa antaa asioiden olla, kun ne eivät ole elämän ja kuoleman kysymyksiä. Eli tästä päästään siihen, että asioita ei saisi luokitella ja arvioida. Ei ole tärkeitä asioita, on vain asioita.
Ehkä minä olen väärä ihminen tässä neuvomaan, kun itsekään en ole päässyt niistä asioista eroon, joista haluaisin. Tosin, ne asiat kuuluvatkin toisen ihmisen päätäntävaltaan tai tietoisuuteen (esim. Lapseni migreenin haluaisin paranevan). Siksi yritän vain ylläpitää luottamuksen fiilistä, että asiat kyllä järjestyvät, kun on aika. Ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minun oma kontrollifriikkyteni pystyisi.
Ap
Palaan tähän nyt, kun otin tehtäväkseni pysyä läsnä ja rauhassa, meditoida ja rukoilla päivittäin sekä elää elämääni tietoisesta läsnäolosta käsin, tuomitsematta ja liikoja murehtimatta. Tai siis harjoitella näitä kaikkia, koska helppoa tämä ei ole.. :) Olen kiertänyt tämän asian ympärillä koko tämän ketjun olemassaoloajan eli pitkään. Kontrollista luopuminen on vain ollut liian pelottavaa, tai jotain.
Annoin itselleni viikon aikaa olla murehtimatta mistään ja kääntyä vain itseeni. Niinpä vaan pieniä ihmeitä alkoi tapahtua ympärilläni. Eikä oikeastaan edes ihmeitä, vaan ihan luonnollisia seurauksia sille, etten murehtimisella ja draamalla luo lisää sekasortoa ympärilleni.
Harjoittelua tämä silti on, koska olen kovin kontrolliin ja murehtimiseen taipuvainen. Murehtimistakin hankalampaa on hyväksyä se tila, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään - ei 'hyvää' eikä 'huonoa'. Tätä olemisen tilaa on aiemmin täyttänyt mm. vauvapalstailulla ja somessa roikkumisella, lohtusyömisellä, rahapelaamisella ja vastaavalla. Myöskin vetovoiman lakia ja manifestaatioita obsessoimalla, unelmakarttoja laatimalla jne. Odottamisella, varsinkin odottamisella. Sen ajattelulla, että 'sitten kun x, niin olen onnellinen'. Mutta eihän se 'sitten kunin' toteutuminen tuota kuin hetkellisen nousun ja hyvän olon, sitten alan haikailla seuraavaa asiaa.
Rukoilen joka aamu voimaa pysyä tässä ja nyt, tuomitsematta. En myöskään kamppaile haluja ja toiveita vastaan - nekin ovat luonnollinen osa ihmisen elämää tässä ajassa. Enkä tavoittele heräämistä tai valaistumista, en jumalallista yhteyttä enkä hengellistä näkökykyä. Meditoidessa mieleeni piirtyi kuva ulkoisesta todellisuudesta sydämeni ja mieleni tuottamana projektiona. Että se, mitä tunnen ja mitä ajattelen, tuottaa ulkoisen kokemismaailmani. Hiljaisuudesta nousi myös kehotus keskittyä näihin kahteen kiintopisteeseen ja elää elämää niistä käsin.
Uskominen vetovoiman lakiin on oikeasti tehnyt pakkomielteisyyteen taipuvaiselle mielelleni aika lailla haittaa. Näen nyt selkeästi, miksi elämäni on viime vuosina ollut sellaista kuin on. Eikä vetovoiman laissa tai siihen uskomisessa sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos kokee jatkuvasti, että elämä on kamppailua omia ajatuksia vastaan ja että unelmiensa eteen täytyy nähdä jatkuvan visualisoimisen, kiitollisuuden, 'värähtelyiden' ja minkä lie vaiva, sitä tulee myös luoneeksi lisää.
Nro 14
Tämä juuri...kun oikein alkaa miettiä ja keskittyä omiin ajatuksiinsa niin sitten vasta alkaakin ahdistaa
Niinpä. Oma tieni on kulkenut suunnilleen näin:
- Elämäni oli kaaoksessa, tunsin turhautumista sekä ahdistusta ja mikään ei koskaan tuntunut onnistuvan. Mietin jatkuvasti, että voiko tässä tosiaan olla kaikki ja tuleeko koko elämäni olemaan jatkuvaa taistelua ulkoisia olosuhteita vastaan.
- Etsintäni seurauksena löysin Vetovoiman lain pariin, koska Salaisuus oli kovasti pinnalla ja siitä keskusteltiin paljon eri foorumeilla.
- Salaisuuden löytäminen toi hetkeksi tunteen siitä, että elämäni on sittenkin omissa käsissäni. Myös saamani tulokset vakuuttivat minut siitä, että tässä on jotain.
- Koin kuitenkin koko ajan, että suurimmat ja tärkeimmät tavoitteeni olivat mahdottomia saavuttaa, kun en visualisoinnilla, kiitollisuudella yms. tekniikoilla saanut niitä toteutumaan. Tämä synnytti tunteen siitä, että pitää yrittää ja tehdä enemmän, jotta saavuttaa tavoitteensa.
- Jolloin löysin itseni taas lähtöpisteestä, eli elämäni oli kaaoksessa, tunsin turhautumista sekä ahdistusta ja mikään ei tuntunut koskaan onnistuvan. Elämästä tuli jälleen taistelua olosuhteita vastaan - sekä ulkoisia että sisäisiä, koska tiesin, että oma sisäinen elämäni heijastui ulkoisessa maailmassa.
Loppu onkin luettavissa tästä ketjusta. Turhauduin jatkuvaan unelmien tavoitteluun, tsemppaamiseen, positiivisen elämänasenteen ylläpitämiseen, ajatusten rekisteröimiseen yms. ja menetin oikeastaan kokonaan mielenkiintoni elämään. On kuitenkin ollut vaikeaa luopua vanhoista tavoista ja luottaa siihen, että elämä kantaa ja että kaikki tarpeeni tulevat täytetyiksi vaikka en tee koko ajan kovasti työtä.
Voin vaan suositella meditointia ja hiljentymistä kaikille Vetovoiman lakiin pettyneille tai muuten elämässään hämmentyneille.
Että sen sijaan, että tekisi koko ajan enemmän, tekeekin paljon vähemmän.
Kiitos myös AP:lle vastauksesta, käymme nähtävästi aivan samoja asioita läpi. Minä olen ajatellut, että ymmärrän kyllä todellisuuden illusorisen luonteen sitten, kun olen siihen valmis, eikä se välttämättä ole edes tässä maallisessa elämässä. Ymmärrän kuitenkin uteliaisuutesi heräämistä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Nro 14 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 14:n kuulumisia, kun niitä kyseltiin:
Välitilassa edelleen. Haluaisin, voi kuinka haluaisinkin keskittyä hengellisen tien kulkemiseen, mutta materiaalisessa maailmassa kaikki on sekaisin ja vie huomioni. Jos ei olisi perhettä ja velvollisuuksia niin voisi antaa velkojen mennä ulosottoon ja muuttaa johonkin maakuoppaan, mutta valitettavasti tämä ei ole mahdollista. Taloudellinen tilanne siis sakkaa mutta muutama muukin asia on.
Tokihan sekava ulkoinen maailma on vain sisäisyyteni heijastumaa? Pitäisihän minun se jo tietää. En vaan osaa edetä tässä asiassa - antaudunko ja keskityn sisäisiin asioihin, vai jatkanko taistelua ja yritän parantaa asioita tietoisesti luomalla? On niin pelottavaa päästää irti kontrollista.
Taidat itsekin tietää, että mystikko sanoisi, että pitää vain antautua ja keskittyä Sisäisiin asioihin. Haluaminen työntää tavoitetta poispäin. Myös edellisellä sivulla jotkut käsittelivät sitä, että paras lopputulos tulee irtipäästämisestä, muuten haluaminen ja pelko työntävät tavoitetta poispäin.
Tiedän, se on vaikeaa. Kirjoitin juuri yllä, että se on vaikeaa, jos se asia menee liian iholle, eli on liian tärkeää. On helpompaa antaa asioiden olla, kun ne eivät ole elämän ja kuoleman kysymyksiä. Eli tästä päästään siihen, että asioita ei saisi luokitella ja arvioida. Ei ole tärkeitä asioita, on vain asioita.
Ehkä minä olen väärä ihminen tässä neuvomaan, kun itsekään en ole päässyt niistä asioista eroon, joista haluaisin. Tosin, ne asiat kuuluvatkin toisen ihmisen päätäntävaltaan tai tietoisuuteen (esim. Lapseni migreenin haluaisin paranevan). Siksi yritän vain ylläpitää luottamuksen fiilistä, että asiat kyllä järjestyvät, kun on aika. Ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minun oma kontrollifriikkyteni pystyisi.
Ap
Palaan tähän nyt, kun otin tehtäväkseni pysyä läsnä ja rauhassa, meditoida ja rukoilla päivittäin sekä elää elämääni tietoisesta läsnäolosta käsin, tuomitsematta ja liikoja murehtimatta. Tai siis harjoitella näitä kaikkia, koska helppoa tämä ei ole.. :) Olen kiertänyt tämän asian ympärillä koko tämän ketjun olemassaoloajan eli pitkään. Kontrollista luopuminen on vain ollut liian pelottavaa, tai jotain.
Annoin itselleni viikon aikaa olla murehtimatta mistään ja kääntyä vain itseeni. Niinpä vaan pieniä ihmeitä alkoi tapahtua ympärilläni. Eikä oikeastaan edes ihmeitä, vaan ihan luonnollisia seurauksia sille, etten murehtimisella ja draamalla luo lisää sekasortoa ympärilleni.
Harjoittelua tämä silti on, koska olen kovin kontrolliin ja murehtimiseen taipuvainen. Murehtimistakin hankalampaa on hyväksyä se tila, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään - ei 'hyvää' eikä 'huonoa'. Tätä olemisen tilaa on aiemmin täyttänyt mm. vauvapalstailulla ja somessa roikkumisella, lohtusyömisellä, rahapelaamisella ja vastaavalla. Myöskin vetovoiman lakia ja manifestaatioita obsessoimalla, unelmakarttoja laatimalla jne. Odottamisella, varsinkin odottamisella. Sen ajattelulla, että 'sitten kun x, niin olen onnellinen'. Mutta eihän se 'sitten kunin' toteutuminen tuota kuin hetkellisen nousun ja hyvän olon, sitten alan haikailla seuraavaa asiaa.
Rukoilen joka aamu voimaa pysyä tässä ja nyt, tuomitsematta. En myöskään kamppaile haluja ja toiveita vastaan - nekin ovat luonnollinen osa ihmisen elämää tässä ajassa. Enkä tavoittele heräämistä tai valaistumista, en jumalallista yhteyttä enkä hengellistä näkökykyä. Meditoidessa mieleeni piirtyi kuva ulkoisesta todellisuudesta sydämeni ja mieleni tuottamana projektiona. Että se, mitä tunnen ja mitä ajattelen, tuottaa ulkoisen kokemismaailmani. Hiljaisuudesta nousi myös kehotus keskittyä näihin kahteen kiintopisteeseen ja elää elämää niistä käsin.
Uskominen vetovoiman lakiin on oikeasti tehnyt pakkomielteisyyteen taipuvaiselle mielelleni aika lailla haittaa. Näen nyt selkeästi, miksi elämäni on viime vuosina ollut sellaista kuin on. Eikä vetovoiman laissa tai siihen uskomisessa sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos kokee jatkuvasti, että elämä on kamppailua omia ajatuksia vastaan ja että unelmiensa eteen täytyy nähdä jatkuvan visualisoimisen, kiitollisuuden, 'värähtelyiden' ja minkä lie vaiva, sitä tulee myös luoneeksi lisää.
Nro 14
Tämä juuri...kun oikein alkaa miettiä ja keskittyä omiin ajatuksiinsa niin sitten vasta alkaakin ahdistaa
Salaisuus on siinä, että ei saa ajatella. Ajatukset pitää pysäyttää ja katsoa sisäänpäin siihen hiljaisuuteen. Kun ei mieti mennyttä, niin ei masenna. Kun ei mieti tulevaa, niin ei pelota.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 14 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 14:n kuulumisia, kun niitä kyseltiin:
Välitilassa edelleen. Haluaisin, voi kuinka haluaisinkin keskittyä hengellisen tien kulkemiseen, mutta materiaalisessa maailmassa kaikki on sekaisin ja vie huomioni. Jos ei olisi perhettä ja velvollisuuksia niin voisi antaa velkojen mennä ulosottoon ja muuttaa johonkin maakuoppaan, mutta valitettavasti tämä ei ole mahdollista. Taloudellinen tilanne siis sakkaa mutta muutama muukin asia on.
Tokihan sekava ulkoinen maailma on vain sisäisyyteni heijastumaa? Pitäisihän minun se jo tietää. En vaan osaa edetä tässä asiassa - antaudunko ja keskityn sisäisiin asioihin, vai jatkanko taistelua ja yritän parantaa asioita tietoisesti luomalla? On niin pelottavaa päästää irti kontrollista.
Taidat itsekin tietää, että mystikko sanoisi, että pitää vain antautua ja keskittyä Sisäisiin asioihin. Haluaminen työntää tavoitetta poispäin. Myös edellisellä sivulla jotkut käsittelivät sitä, että paras lopputulos tulee irtipäästämisestä, muuten haluaminen ja pelko työntävät tavoitetta poispäin.
Tiedän, se on vaikeaa. Kirjoitin juuri yllä, että se on vaikeaa, jos se asia menee liian iholle, eli on liian tärkeää. On helpompaa antaa asioiden olla, kun ne eivät ole elämän ja kuoleman kysymyksiä. Eli tästä päästään siihen, että asioita ei saisi luokitella ja arvioida. Ei ole tärkeitä asioita, on vain asioita.
Ehkä minä olen väärä ihminen tässä neuvomaan, kun itsekään en ole päässyt niistä asioista eroon, joista haluaisin. Tosin, ne asiat kuuluvatkin toisen ihmisen päätäntävaltaan tai tietoisuuteen (esim. Lapseni migreenin haluaisin paranevan). Siksi yritän vain ylläpitää luottamuksen fiilistä, että asiat kyllä järjestyvät, kun on aika. Ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin minun oma kontrollifriikkyteni pystyisi.
Ap
Palaan tähän nyt, kun otin tehtäväkseni pysyä läsnä ja rauhassa, meditoida ja rukoilla päivittäin sekä elää elämääni tietoisesta läsnäolosta käsin, tuomitsematta ja liikoja murehtimatta. Tai siis harjoitella näitä kaikkia, koska helppoa tämä ei ole.. :) Olen kiertänyt tämän asian ympärillä koko tämän ketjun olemassaoloajan eli pitkään. Kontrollista luopuminen on vain ollut liian pelottavaa, tai jotain.
Annoin itselleni viikon aikaa olla murehtimatta mistään ja kääntyä vain itseeni. Niinpä vaan pieniä ihmeitä alkoi tapahtua ympärilläni. Eikä oikeastaan edes ihmeitä, vaan ihan luonnollisia seurauksia sille, etten murehtimisella ja draamalla luo lisää sekasortoa ympärilleni.
Harjoittelua tämä silti on, koska olen kovin kontrolliin ja murehtimiseen taipuvainen. Murehtimistakin hankalampaa on hyväksyä se tila, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään - ei 'hyvää' eikä 'huonoa'. Tätä olemisen tilaa on aiemmin täyttänyt mm. vauvapalstailulla ja somessa roikkumisella, lohtusyömisellä, rahapelaamisella ja vastaavalla. Myöskin vetovoiman lakia ja manifestaatioita obsessoimalla, unelmakarttoja laatimalla jne. Odottamisella, varsinkin odottamisella. Sen ajattelulla, että 'sitten kun x, niin olen onnellinen'. Mutta eihän se 'sitten kunin' toteutuminen tuota kuin hetkellisen nousun ja hyvän olon, sitten alan haikailla seuraavaa asiaa.
Rukoilen joka aamu voimaa pysyä tässä ja nyt, tuomitsematta. En myöskään kamppaile haluja ja toiveita vastaan - nekin ovat luonnollinen osa ihmisen elämää tässä ajassa. Enkä tavoittele heräämistä tai valaistumista, en jumalallista yhteyttä enkä hengellistä näkökykyä. Meditoidessa mieleeni piirtyi kuva ulkoisesta todellisuudesta sydämeni ja mieleni tuottamana projektiona. Että se, mitä tunnen ja mitä ajattelen, tuottaa ulkoisen kokemismaailmani. Hiljaisuudesta nousi myös kehotus keskittyä näihin kahteen kiintopisteeseen ja elää elämää niistä käsin.
Uskominen vetovoiman lakiin on oikeasti tehnyt pakkomielteisyyteen taipuvaiselle mielelleni aika lailla haittaa. Näen nyt selkeästi, miksi elämäni on viime vuosina ollut sellaista kuin on. Eikä vetovoiman laissa tai siihen uskomisessa sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos kokee jatkuvasti, että elämä on kamppailua omia ajatuksia vastaan ja että unelmiensa eteen täytyy nähdä jatkuvan visualisoimisen, kiitollisuuden, 'värähtelyiden' ja minkä lie vaiva, sitä tulee myös luoneeksi lisää.
Nro 14
Tämä juuri...kun oikein alkaa miettiä ja keskittyä omiin ajatuksiinsa niin sitten vasta alkaakin ahdistaa
Salaisuus on siinä, että ei saa ajatella. Ajatukset pitää pysäyttää ja katsoa sisäänpäin siihen hiljaisuuteen. Kun ei mieti mennyttä, niin ei masenna. Kun ei mieti tulevaa, niin ei pelota.
Ap
Näin, tai oikeastaan pitää ymmärtää, että ajatukset ovat vain mielen höpinöitä. Itse pystyn hiljentämään mieleni tehokkaammin, kun en yritä väkisin hiljentää ajatuksiani, vaan suhtaudun ajatuksiin ymmärtäväisesti - kuin höpöttävään pikkulapseen. Myös viisi oikein syvää hengitystä auttaa ohjaamaan tietoisuuden lempeästi muualle.
Kuinka monesti vietämme ajatuksissamme aikaa menneisyydessä, jota ei ole koskaan tapahtunut, tai tulevaisuudessa, joka ei tule koskaan tapahtumaan? Ja kun asiaa oikein ajattelee (heh), ymmärtää, ettei mikään ole koskaan tapahtunut menneisyydessä eikä mitään tule tapahtumaan tulevaisuudessa: kaikki tapahtuu aina tässä nyt-hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kirjoitellut ketjussa taistelustani epämieluisia yllätysmanifestaatioita vastaan, pitäisi varmaankin keksiä itselleni joku nimimerkki, sanotaan vaikka -x-. Pohjimmiltaan siinä on varmastikin ollut kyse samasta asiasta kuin sokeririippuvuudessa tai missä tahansa riippuvuudessa, "high" on niin hyvä että elämä ilman sitä tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Eli kun pääset kuin pääsetkin sokerista eroon ja myöhemmin suureleisesti ostat suklaapatukan että nyt kerrankin hyvällä omallatunnolla, se ei maistukaan enää paljon miltään, kun aivot eivät enää tuota samanlaista euforiaa. En halunnut sitä tasaista, mutta merkityksellisistä asioista vapaata elämää.
Nyt kuitenkin sitten annoin tämän ketjun "innoittamana" tai ehkä paremminkin lannistamana periksi ja päätin että hyvä on hyvä on, minä nyt sitten meditoin jos se auttaa :D. Tosissaan luovun niitten "high"-hetkien ja asioiden metsästämisestä. Meditoin eilen ja tänään ja pakko kirjoittaa tänne kun tuli niin hyvä mieli. Kas kun aikanaan vuosia sitten meditoin, näin violetteja ja pinkkejä pilviä, ja noista ilmiöistä tuli niin iso itseisarvo että minua rupesi ärsyttämään ja lopetin koko meditoinnin. Toisin sanoen koko meditoinnin ideaksi muodostui odotus jokojokojoko se lila tulee, koska se tuntui todella mukavalta. En tiedä mikä näiden asioiden merkitys on eikä oikeastaan kauheasti kiinnostakaan, voihan olla että aivot vain tuottavat tuollaisia meditatiivisessa tilassa eikä niissä ole mitään yliluonnollista. Joka tapauksessa tuolloin näin vain violettia ja lilaa. Nyt eilen ensimmäistä kertaa punaista ja tänään kirkkaan oranssia! Jumaleissön :D. Tuosta voisi tietty päätellä että ehkä "värähtelyni" ovat aivan romahtaneet, josta seurasi se onnellinen tilanne, että pääsin näkemään tuon oranssin joka oli todella kaunis. Tai sitten olen sittenkin oppinut jotain uutta näinä vuosina, kun olen päättäväisesti pyrkinyt poispäin näistä jutuista. Ihan sama, joka tapauksessa minusta on mielenkiintoista että jotain oikeasti olemassa olevaa asiaa nuo hindujen chakrat kuvaa. Ihan sama mikä se on, se on kaunista. Enkä aio tämän enempää asiaan kiinnittää huomiota. Kiva että nuo ilmiöt ovat olemassa ja ihan sama mistä ne ovat peräisin. Ehkä toisten ihmisten aivot vain reagoivat tuolla lailla.
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoitellut ketjussa taistelustani epämieluisia yllätysmanifestaatioita vastaan, pitäisi varmaankin keksiä itselleni joku nimimerkki, sanotaan vaikka -x-. Pohjimmiltaan siinä on varmastikin ollut kyse samasta asiasta kuin sokeririippuvuudessa tai missä tahansa riippuvuudessa, "high" on niin hyvä että elämä ilman sitä tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Eli kun pääset kuin pääsetkin sokerista eroon ja myöhemmin suureleisesti ostat suklaapatukan että nyt kerrankin hyvällä omallatunnolla, se ei maistukaan enää paljon miltään, kun aivot eivät enää tuota samanlaista euforiaa. En halunnut sitä tasaista, mutta merkityksellisistä asioista vapaata elämää.
Nyt kuitenkin sitten annoin tämän ketjun "innoittamana" tai ehkä paremminkin lannistamana periksi ja päätin että hyvä on hyvä on, minä nyt sitten meditoin jos se auttaa :D. Tosissaan luovun niitten "high"-hetkien ja asioiden metsästämisestä. Meditoin eilen ja tänään ja pakko kirjoittaa tänne kun tuli niin hyvä mieli. Kas kun aikanaan vuosia sitten meditoin, näin violetteja ja pinkkejä pilviä, ja noista ilmiöistä tuli niin iso itseisarvo että minua rupesi ärsyttämään ja lopetin koko meditoinnin. Toisin sanoen koko meditoinnin ideaksi muodostui odotus jokojokojoko se lila tulee, koska se tuntui todella mukavalta. En tiedä mikä näiden asioiden merkitys on eikä oikeastaan kauheasti kiinnostakaan, voihan olla että aivot vain tuottavat tuollaisia meditatiivisessa tilassa eikä niissä ole mitään yliluonnollista. Joka tapauksessa tuolloin näin vain violettia ja lilaa. Nyt eilen ensimmäistä kertaa punaista ja tänään kirkkaan oranssia! Jumaleissön :D. Tuosta voisi tietty päätellä että ehkä "värähtelyni" ovat aivan romahtaneet, josta seurasi se onnellinen tilanne, että pääsin näkemään tuon oranssin joka oli todella kaunis. Tai sitten olen sittenkin oppinut jotain uutta näinä vuosina, kun olen päättäväisesti pyrkinyt poispäin näistä jutuista. Ihan sama, joka tapauksessa minusta on mielenkiintoista että jotain oikeasti olemassa olevaa asiaa nuo hindujen chakrat kuvaa. Ihan sama mikä se on, se on kaunista. Enkä aio tämän enempää asiaan kiinnittää huomiota. Kiva että nuo ilmiöt ovat olemassa ja ihan sama mistä ne ovat peräisin. Ehkä toisten ihmisten aivot vain reagoivat tuolla lailla.
Minäkin olen nähnyt näitä värikkäitä pilviä tai mitä lie "revontulia" silloin tällöin jo yli kymmenen vuoden ajan. Ne ovat välillä poissa kuukausia, yli vuodenkin ja sitten joskus taas palaavat. Uskon että jokainen, joilla tällaisia kokemuksia on, on käynyt läpi tuon odotuksen ja toivon, että tulisivatpa ne värit nyt taas. Itselläni on muuten käynyt sellainen ilmiö muutaman viime vuoden aikana, että heti jos alan yhtään ponnistella mielessäni nähdäkseni niitä, minua alkaa nukuttaa vietävästi :).
Mitään säännönmukaisuutta en ole huomannut näiden näkemisessä, paitsi että jonkun kerran kun joku ihminen on tuottanut minulle järkytyksen kohtelemalla ala-arvoisesti aivan syyttä suotta, silloin olen saanut illalla nukkumaan mennessä melkoisen ilotuliksen ja olen kokenut sen lohduttavana ja rakkaudellisena. Silti olen sillä kannalla, että ei tosiaan kannata ripustaa henkistä elämää tai kehitystä tällaisten näkemiseen vaikka ne niin ihania ovatkin. Niillä on omat sääntönsä, joihin meillä ei ole tietoista vaikutusvaltaa.
Henkisen kehittymisen yrittämisestä olen luopunut vuosia sitten. Mitä vähemmän muotoja noudatan, sen vapaampi ja rauhallisempi olen. Vietän paljon aikaa itsekseni vapaa-ajalla, kuljen luonnossa, kuuntelen myös paljon niitä tunteita, mitä erilaiset ympäristöt minussa saavat aikaan. Usein jokin kaunis paikka, luonnonilmiö, eläinten ja hyönteisten havainnointi tai tietynlainen sää aiheuttavat minussa jonkinlaisen haltioitumisen tunteen. Samoin musiikki. Molempiin liittyy tunne, että olen yhtä luonnon ja elävien olentojen kanssa ja että keskustelen ilman sanoja kaiken ympärillä ja sisälläni olevan kanssa. Ehkä musiikki on enemmän sisäistä työskentelyä, luonnossa liikkuminen ulkoista. En kuuntele New Age-tyylistä musiikkia vaan kaupallista musiikkia. Meditaatioharjoituksia en tee minkään kaavan mukaan, usein vuoteessa keskityn vastaanottamaan ja lähettämään hyvää oman vakaumukseni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, oletko alkanut väsyä kysymyksiin? Tämä siis ilman kynsiä ja hampaita, koska olen ymmärtänyt, että hengellisellä tiellä tulee vaihe, jolloin valistustyö ja maallisen maailman ongelmat saavat jäädä.
Minä uskon, että jossain vaiheessa "opetuslapsen" elämässä tulee aika, jolloin hänen tulee lakata turvaamasta opettajaansa ja löytää oma sisäinen ohjauksensa. Ei sillä, ettenkö erittäin mielelläni lukisi Kristityn mystikon ajatuksia jatkossakin, mutta koetan olla tukeutumatta enää mihinkään tässä fyysisessä maailmassa. Kun kääntyy kohti sisimpäänsä ja "keskustelee" Jumalan kanssa hiljaisuudessa, vastaukset kyllä ilmentyvät tarvittaessa vaikka fyysisessä muodossa (esim. osuvina kirjoituksina, toisen ihmisen puheessa, laulujen sanoissa tms.). Joskus vastaukseen ei tarvita mitään muuta kuin hiljentyminen: siinä tilassa sanaton tieto voi asettua sydämeen ja asia saattaa kirkastua ihan yhtäkkiä. Sellainen on huikea kokemus ja tuo ihan uudenlaisen tason tälle tielle.
Minä olen kokenut viime aikoina taas asioita, joissa tämä nykyinen näkemykseni on asetettu todella koetukselle. Saan johdatusta, joka on suuressa ristiriidassa ajattelevan mieleni kanssa, mutta tiedän, etten tässä vaiheessa voi tehdä mitään muuta kuin seurata sydämeni ohjausta. Hyvin, hyvin hämmentävää löytää itsensä tekemästä asioita, joista vielä hetki sitten ajattelin, että "ei kiitos ikinä". Enkä varmaan uskaltaisi tehdä tätä, ellei minulla olisi jo aiemmin hyviä kokemuksia Hengen johdatuksesta. Tämä "inhimillisen minän kuolema ja Jumalasta uudestisyntyminen" on kohdallani ollut hidas ja pitkä prosessi, mutta tunnen nyt selkeästi, etten olisi mitenkään pystynyt näin vakaaseen uskoon ilman huolellista valmistelua ja kaikkia niitä aiempia kokemuksia. Välillä ihan naurattaa, kun tuntuu siltä, että rämmin vain sokeana eteenpäin luottaen oppaaseen, jota ei voi havaita millään aisteilla. Aina silloin tällöin saan "välähdyksiä näkemisestä", mutta enimmäkseen joudun vain luottamaan näkymättömään hengelliseen ohjaukseen ja uskomaan, että se on sitä oikeaa Todellisuutta –ei tämä aistein havaittu maailma. Tässä kohtaa usko on kylläkin jo hyvin vahva, sen verran iloisesti sydämeni laulaa aina kun tunnen ja tunnistan tämän Hengen elämässäni. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"
Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.
Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...
Vastaus: Se, joka nakee ja tuntee totuuden, ei nae illuusion kautta; Epatoden kautta mitaan. Han nakee ainosataan totuuden kautta, silla han on totuuden kanssa yhta ja samaa. Edellinen toki hyvaksyy sen tosiasian, etta taman maailman elajat elavat usein illuusioissaan. Edelleen se seikka etta saattaa olla hyvinkin olemassa tuonpuoleinen, jota ei voi kasitella kuin metaforan tai verauskuvien, tai jumalmyytin keinoin on eri asia. Ja sisaltyy totuuteen.
Itse haluan elaa totuudessa ja totuudelle:
https://www.flickr.com/photos/uclinstituteofarchaeologylibrary/10868573…
Linkissa oleva hahmo oikealla on totuus itse. M A^´ A´^T Han vaatii: Tee se mika on oikein, ja tuhoa se mika on vaarin; Pida ja tee myos se mika olisi ollut oikein, ja tuhoa se mika olisi ollut vaarin. Vaadi tuo myos muilta. Sielu on ajateltu ajatus; Lopputulos. Se mika on lopullinen tulos punnitaan v aa a`ssa. Sydan avoin astia totuuden lakia vastaan. Se mika on totuuden lakia, on taas selvennys siita mika puolestaan on oikein:
https://oi.uchicago.edu/sites/oi.uchicago.edu/files/uploads/shared/docs…
Lue oheinen linkki; sivu 107/316; SPELL 125
"BEHOLD, IAM COME UNTO THEE, I HAVE BROUGHT THEE TRUTH, I HAVE DONE AWAY SIN FOR THEE......."
*pakana*
qwerty-sjir kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"
Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.
Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...
Vastaus: Se, joka nakee ja tuntee totuuden, ei nae illuusion kautta; Epatoden kautta mitaan. Han nakee ainosataan totuuden kautta, silla han on totuuden kanssa yhta ja samaa. Edellinen toki hyvaksyy sen tosiasian, etta taman maailman elajat elavat usein illuusioissaan. Edelleen se seikka etta saattaa olla hyvinkin olemassa tuonpuoleinen, jota ei voi kasitella kuin metaforan tai verauskuvien, tai jumalmyytin keinoin on eri asia. Ja sisaltyy totuuteen.
Itse haluan elaa totuudessa ja totuudelle:
https://www.flickr.com/photos/uclinstituteofarchaeologylibrary/10868573…
Linkissa oleva hahmo oikealla on totuus itse. M A^´ A´^T Han vaatii: Tee se mika on oikein, ja tuhoa se mika on vaarin; Pida ja tee myos se mika olisi ollut oikein, ja tuhoa se mika olisi ollut vaarin. Vaadi tuo myos muilta. Sielu on ajateltu ajatus; Lopputulos. Se mika on lopullinen tulos punnitaan v aa a`ssa. Sydan avoin astia totuuden lakia vastaan. Se mika on totuuden lakia, on taas selvennys siita mika puolestaan on oikein:
https://oi.uchicago.edu/sites/oi.uchicago.edu/files/uploads/shared/docs…
Lue oheinen linkki; sivu 107/316; SPELL 125
"BEHOLD, IAM COME UNTO THEE, I HAVE BROUGHT THEE TRUTH, I HAVE DONE AWAY SIN FOR THEE......."
*pakana*
Pieni huomio, Spell 125 alkaa (varsinaisesti) ja itseasiassa sivulta 97 tuota dokumenttia .pdf sivuina se nakyi minulla sivuna 107.
*sama*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
qwerty-sjir kirjoitti:
qwerty-sjir kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"
Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.
Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...
Vastaus: Se, joka nakee ja tuntee totuuden, ei nae illuusion kautta; Epatoden kautta mitaan. Han nakee ainosataan totuuden kautta, silla han on totuuden kanssa yhta ja samaa. Edellinen toki hyvaksyy sen tosiasian, etta taman maailman elajat elavat usein illuusioissaan. Edelleen se seikka etta saattaa olla hyvinkin olemassa tuonpuoleinen, jota ei voi kasitella kuin metaforan tai verauskuvien, tai jumalmyytin keinoin on eri asia. Ja sisaltyy totuuteen.
Itse haluan elaa totuudessa ja totuudelle:
https://www.flickr.com/photos/uclinstituteofarchaeologylibrary/10868573…
Linkissa oleva hahmo oikealla on totuus itse. M A^´ A´^T Han vaatii: Tee se mika on oikein, ja tuhoa se mika on vaarin; Pida ja tee myos se mika olisi ollut oikein, ja tuhoa se mika olisi ollut vaarin. Vaadi tuo myos muilta. Sielu on ajateltu ajatus; Lopputulos. Se mika on lopullinen tulos punnitaan v aa a`ssa. Sydan avoin astia totuuden lakia vastaan. Se mika on totuuden lakia, on taas selvennys siita mika puolestaan on oikein:
https://oi.uchicago.edu/sites/oi.uchicago.edu/files/uploads/shared/docs…
Lue oheinen linkki; sivu 107/316; SPELL 125
"BEHOLD, IAM COME UNTO THEE, I HAVE BROUGHT THEE TRUTH, I HAVE DONE AWAY SIN FOR THEE......."
*pakana*
Pieni huomio, Spell 125 alkaa (varsinaisesti) ja itseasiassa sivulta 97 tuota dokumenttia .pdf sivuina se nakyi minulla sivuna 107.
*sama*
Lisataan linkki: Tassa nakyy miltei alkuperaisena 42 totuuden lakia. Nuo loytyvat englanniksi tuosta toisesta linkista "spell 125":
https://www.flickr.com/photos/uclinstituteofarchaeologylibrary/11464789…
Lisataan toinen linkki: Tassa nakyy Viaton Osiris (J S J R) lyhyesti sanoen han on yhta viaton (ja yhdessa muutamien muiden jumaluuksien kanssa) ja osa anteeksiannon periaatetta kuin Jeesus. Han on kuitenkin myyttinen jumaluus, ja siksi helppo omaksua totuutena. Han on sellainen kuin jumaluus on ilmaistuna opin ja totuuden avulla, myytin keinoin.
https://www.flickr.com/photos/uclinstituteofarchaeologylibrary/10978940…
Linkissa nakyvat paitsi Osiris (J S R J) myos Isis (J S T) ja Nepthys ( N B T H T). Linkissa nakyy verta vuotava elaimen nahka. Se on erikoinen. Elaimen nahassa ei esiinny "rasteja". Siksi se viittaa ihmiseen ja elaimeen. Mutta taman totuuden uskonnon mukaan Jumalalle ei kelpaa kuin hyva ihminen; Tullakseen jumalan kaltaiseksi ja onnelliseksi. Elamaan hanen kanssaan.
Ilkea sielu joutuu tuhotuksi, silla ei ole edes lahja (uhri) elaimen arvoa. Sellainen ihminen joka yrittaa antaa ilkean lahjan jumalalle joutuu tuomiolle, ja vaaka ilmoittaa hanet kelvottomaksi. Ja huomaa. Jokainen sielu. Elaimenkin. Saa paikkansa ikuisuudessa. Siksi kun surmaat jostain syysta vaikka karpasen tai muurahaisen, toivota hanet (kuitenkin) ja ennen kaikkea ikuiseen elamaan.... Etta olisit kerran kelvollinen. Muurahainen (tai aikanaan ruoaksi valmistettu vasikka) osoittautuu jumalan edessa arvokkaammaksi kuin pahalle, ja pahan vietavaksi itsensa antanut ihminen.
*pakana*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
budhatt kirjoitti:
upupupupup
up
Vierailija kirjoitti:
budhatt kirjoitti:
upupupupup
up
aalto
Olen aika varovainen silloin, kun totuutta ja hyvyyttä aletaan tarjota jonkin ihmisen tai jumaluuden, tai minkä tahansa hahmon kautta. Olen sitä mieltä, että aiheen käsittelyyn ei tarvita mytologisia hahmoja ja ne usein vievät turhan paljon huomiota itse asialta. Ihan samalla lailla se ihminen, joka jakaa toisille tietoa, päätyy (joskus tahtomattaan) yleisön nostamana jalustalle.
Ehkä se on inhimillistä kiinnostua enemmän hahmoista, jumaluuksista ja oppaista jotka toimivat opettajan roolissa, kuin sanomasta, mikä heillä on. Tämä keskustelu itsessään on jo näyttänyt, että kun Mystikko ei ole täällä käynyt, niin osa kokee siitä jonkinlaista hätääntymistä. Vähän kuin vauvat joiden äiti ei tulekaan paikalle.
Mystikko on antanut vastauksia jo niin moneen asiaan tämän ketjun mittaan, että se on minun mielestäni enemmän kuin riittävästi vastaamaan myös uusiin kysymyksiin. Eipä siellä, ettenkö ilahtuisi jos hän ilmaantuu takaisin kommentoimaan. En oikein osaa tätä muotoilla, mutta minusta on erin tervettä vierottautua henkisestä opettajasta ja tutkia totuutta ja ilmiöitä omaan arvostelukykyyn luottaen.
Ihan totta, vastaukset kaikkiin kysymyksiin ovat jo tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Henkisen avautumisen myötä aloin nähdä jonkinlaisia auran kaltaisia ilmiöitä. En siis mielestäni näe auroja, koska olen tietysti selvittänyt mitä niiden näkeminen on sen jälkeen kun omat näkemiseni alkoivat. Ne ovat kuitenkin saman tyylisiä, kuvailematta nyt asiaa sen tarkemmin, tärkeää tässä nyt on vain periaate. Tätä on jatkunut jo yli 10 vuotta ja olen edelleen terveiden kirjoissa. Lisäksi se mukava piirre noissa on, että niiden näkeminen tuo aina hyvää elämääni.
Hullultahan se kuulostaa, siksi en enää puhu asiasta kenellekään. Alussa oli tarve kertoa läheisille, ihmiset eivät reagoineet positiivisesti vaan joko luulivat minun valehtelevan tai antoivat neuvoja silmälääkäriin menosta aina Jeesuksen nimen käyttämiseen.
Nuo ovat tosiaan asioita, joista ei yleensä kannata ihmisille kauheasti puhua, ihan siitä käytännön syystä että se ei hyödytä ketään. Itselle se aiheuttaa vain omituisen maineen, ja ne toisetkaan eivät hyödy mitenkään siitä että ylimielisesti toteavat mielessään, että siinäpä on höyrähtänyt tyyppi. Sama koskee hengellisiä kokemuksia yleisemminkin: niiden kertominen kaikille vastaantuleville ei ole hyödyksi kellekään. Käsittäisin, että vertaus helmien sikojen eteen heittämisestä kertoo juuri tästä: ei ole mitenkään hyödyllistä heittää syvällisen hengellisen näkemisen hedelmiä niiden eteen, joiden mielestä ei ole olemassa mitään muuta kuin materiaalinen maailma, ja kaikki muu on hullujen houretta.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko, tarvitsisin rukouksen.
Olen manifestoinut yhden asian, ja synkronismi on ollut valtavaa. Tarvitsisin vielä viimeisen uskonrippeen, että uskallan päästää toiveeni irti ja toteutumaan.
Kiitos, ja rakkautta :)
Onneksi rukoukset eivät ole riippuvaisia ajasta ja paikasta. Vaikka en ollutkaan ihmisenä lukemassa tätä kun sen kirjoitit, niin se että olet ottanut tietoisen yhteyden minun ihmismieltä laajempaan tietoisuuteeni, on itsessään tuonut sen mitä etsit.
Palaan tähän nyt, kun otin tehtäväkseni pysyä läsnä ja rauhassa, meditoida ja rukoilla päivittäin sekä elää elämääni tietoisesta läsnäolosta käsin, tuomitsematta ja liikoja murehtimatta. Tai siis harjoitella näitä kaikkia, koska helppoa tämä ei ole.. :) Olen kiertänyt tämän asian ympärillä koko tämän ketjun olemassaoloajan eli pitkään. Kontrollista luopuminen on vain ollut liian pelottavaa, tai jotain.
Annoin itselleni viikon aikaa olla murehtimatta mistään ja kääntyä vain itseeni. Niinpä vaan pieniä ihmeitä alkoi tapahtua ympärilläni. Eikä oikeastaan edes ihmeitä, vaan ihan luonnollisia seurauksia sille, etten murehtimisella ja draamalla luo lisää sekasortoa ympärilleni.
Harjoittelua tämä silti on, koska olen kovin kontrolliin ja murehtimiseen taipuvainen. Murehtimistakin hankalampaa on hyväksyä se tila, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään - ei 'hyvää' eikä 'huonoa'. Tätä olemisen tilaa on aiemmin täyttänyt mm. vauvapalstailulla ja somessa roikkumisella, lohtusyömisellä, rahapelaamisella ja vastaavalla. Myöskin vetovoiman lakia ja manifestaatioita obsessoimalla, unelmakarttoja laatimalla jne. Odottamisella, varsinkin odottamisella. Sen ajattelulla, että 'sitten kun x, niin olen onnellinen'. Mutta eihän se 'sitten kunin' toteutuminen tuota kuin hetkellisen nousun ja hyvän olon, sitten alan haikailla seuraavaa asiaa.
Rukoilen joka aamu voimaa pysyä tässä ja nyt, tuomitsematta. En myöskään kamppaile haluja ja toiveita vastaan - nekin ovat luonnollinen osa ihmisen elämää tässä ajassa. Enkä tavoittele heräämistä tai valaistumista, en jumalallista yhteyttä enkä hengellistä näkökykyä. Meditoidessa mieleeni piirtyi kuva ulkoisesta todellisuudesta sydämeni ja mieleni tuottamana projektiona. Että se, mitä tunnen ja mitä ajattelen, tuottaa ulkoisen kokemismaailmani. Hiljaisuudesta nousi myös kehotus keskittyä näihin kahteen kiintopisteeseen ja elää elämää niistä käsin.
Uskominen vetovoiman lakiin on oikeasti tehnyt pakkomielteisyyteen taipuvaiselle mielelleni aika lailla haittaa. Näen nyt selkeästi, miksi elämäni on viime vuosina ollut sellaista kuin on. Eikä vetovoiman laissa tai siihen uskomisessa sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos kokee jatkuvasti, että elämä on kamppailua omia ajatuksia vastaan ja että unelmiensa eteen täytyy nähdä jatkuvan visualisoimisen, kiitollisuuden, 'värähtelyiden' ja minkä lie vaiva, sitä tulee myös luoneeksi lisää.
Nro 14