Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Todellisuus. Olen idiootti joka osaa syyttää omista teoistaan vain muita ja projisoida inhonsa muualle kuin itseeni. Elän idiootissa ihmiskunnassa, jossa ihmiset pahoinpitelevät, raiskaavat, tappavat, heittävät happoa toistensa naamalle, syyttävät muita omasta vammaisuudestaan. Kaikki mitä ihmisessä ja itsessäni näen on rumaa ja likaista. Tämä ei liene sitä hengellistä näkökykyä mistä Mystikko on puhunut. Aiemmin näin lian lähinnä toisissa, nyt erotan sen itsessäni. Tämä on Helvetti. Miten täältä pääsee pois????

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin joskus aiemmin tänne kysymyksen alkoholinkäytöstä ja kommentoit silloin, että se ei ole tapa jota kannattaa pitää yllä, siis noin suurinpiirtein... Minähän en juonut usein, mutta humalahakuisesti kylläkin. Monet kerrat oli vuosi tai ylikin alkon maistamisen välissä.

Vielä muutaman kerran tuon ajatustenvaihdon jälkeen tuli käytettyä alkoholia päihtymistarkoitukseen. Vaihtelevalla tuloksella, koska ei se tahdo yleensä nousta päähän millään lailla. Pohdiskelin myös suhdettani juomiseen ja aloin oivaltaa millaisena välineenä sitä olen kautta aikojen käyttänyt, eli sosiaalisena kainalokeppinä tilanteissa ja ympäristöissä, joista en oikein pidä (=juhlat joissa muut juovat, vapaa-ajan ns. rentouttavat tapahtumat joissa koen olevani vastakkaisen sukupuolen arvioitavana).

Meneminen noihin tilanteisiin ei ole minulle pakollista, eikä juominen tehnyt niistä miellyttävämpiä. Lisäksi rahan laittaminen juomiseen rupesi tuntumaan kerta kerralta huonommalta "sijoitukselta". Järkevämpää olisi vaikka repiä seteleitä.

En ole koskaan ollut absolutismin kannattaja, mutta viimeiset kuukaudet pelkkä ajatus minkään alkoholijuoman juomisesta aiheuttaa vastenmielisen olon. Jotain tässä ilmeisesti on tullut prosessoitua.

Selvästi hyvää kehitystä, koska olet käyttänyt alkoholia lähinnä sietämään itsellesi tekemääsi väkivaltaa. Itsekin aikoinaan tein tätä: muistan miten ääri-introverttina ihmisenä inhosin kaikkia työpaikan tiimiytymispäiviä ja muita kohelluksia, mutta ajattelin, että jos "menovettä" löytyy, niin eiköhän sen kestä. Jossain vaiheessa sille tuli stoppi ja aloin hankalaksi ihmiseksi joka sanoi, että ei kiitos, kieltäydyn rallipäivästä tai kuplafudiksesta tai naurujoogasta ja mieluummin vaikka päivystän konttorilla. Se oli paljon parempi ratkaisu, koska silloin en tehnyt väkivaltaa sille ihmiselle joka olin, kaikkine ominaisuuksineni. Eikä minulle työpaikallakaan mitään huonoa käynyt vaikka noin "änkyröinkin".

Vierailija kirjoitti:

Todellisuus. Olen idiootti joka osaa syyttää omista teoistaan vain muita ja projisoida inhonsa muualle kuin itseeni. Elän idiootissa ihmiskunnassa, jossa ihmiset pahoinpitelevät, raiskaavat, tappavat, heittävät happoa toistensa naamalle, syyttävät muita omasta vammaisuudestaan. Kaikki mitä ihmisessä ja itsessäni näen on rumaa ja likaista. Tämä ei liene sitä hengellistä näkökykyä mistä Mystikko on puhunut. Aiemmin näin lian lähinnä toisissa, nyt erotan sen itsessäni. Tämä on Helvetti. Miten täältä pääsee pois????

Näet sen, mitä ihminen on "lihan mukaan", illuusiossa, kokiessaan olevansa erossa Kokonaisuudesta. On totta että se ei ole kaunista nähtävää, ja sekin on totta, että lihan puolesta sinä itse ja me muut olemme pohjiltamme ihan samanlaisia, vaikka "lihallisuuden" ilmenemismuodot vähän vaihteleekin yksilöittäin, samoin ilmenemisen taso. On toisaalta universaali Yksi, ja universaali "lihan mieli" tai ehdollistuminen tai kollektiivisten uskomusten joukko, joten ihmiset ovat yhtä sekä jumaluuden että ihmisyyden tasolla. 

Tavoite on nähdä tuon naamion läpi, siihen mitä ihminen on puhtaassa Olemisessaan. Joskus se on helpompi ensin nähdä vaikka pienistä lapsista ja eläimistä (tai vaikka kehitysvammaisista, joista täällä puhuttiin hiljattain), ja vähitellen laajentaa näkemystään aikuisiinkin. Usein täytyy tehdä tietoista ajatustyötä sen kanssa, että jos näkee jonkun hahmon joka tuntuu pahalta, likaiselta, rikkinäiseltä tai puutteelliselta (ja tämä koskee myös itseä), niin kieltää tällaisen illuusion esim. vetoamalla siihen että Jumala loi kaiken mikä on, ja kaikki minkä Jumala loi on hyvää. Jos jokin tai joku ei näytä hyvältä, vian täytyy olla näkijän näkemisessä, ei todellisuudessa.

Se voi tuntua aluksi epärehelliseltä kieltää näkyvä "todellisuus", mutta mikään ei tule kokemuspiiriimme muuten kuin tietoisuutemme kautta, ja jos tietoisuus on täynnä vääristäviä suodattimia kuten uskomuksia että minä tai joku muu ihminen on paha tai ruma tai tyhmä, niin siitä tulee todellisuus minkä koemme. Ensin pitää poistaa vääristävät ja rajoittavat suodattimet, niin sitten näkee Todellisuuden. Luonnolliset aistit tai ihmismieli ei sitä näytä, vaan ne näyttävät enemmänkin eksternalisoidun projektion omasta uskomusmaailmastamme.

Vierailija kirjoitti:

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Hyvin tavallista. Usko helposti loppuu jos asia on hyvin tärkeä. Se on vähän kuin se vanha juttu, jossa köydestä sanotaan, että se kestää 80 kg, ja normaalitilanteessa henkilö luottaa siihen. Hän voisi hyvin rohkaista vaikka 70 kiloa painavaa henkilöä luottamaan köyteen, ilman epäilystäkään siitä etteikö se kestäisi kun valmistaja on kerran niin sanonut. Mutta entä jos hänen täytyy laskeutua rotkoon sen varassa itse? Tai vielä pahempaa, pistää puolisonsa tai lapsensa laskeutumaan? Yhtäkkiä vaikuttaakin että painomarginaali on kovin pieni, ja entä jos juuri tämä köysi onkin maanantaikappale joka ei ihan kestäkään luvattua painoa...

Paine onnistua usein sabotoi uskoa ja sitä kautta manifestoitumista. Olisi hyvä saada jotenkin tuotua tärkeisiinkin asioihin sellaista leikin tuntua, joissa oikeastaan vain testailee manifestaation rajoja ja mahdollisuuksia, eikä maailma kaadu jos ei onnistukaan. Itselleni aina paras tapa oli sellainen leikkijän ja tutkijan asenne, jossa oikeastaan saavutettava aineellinen tulos oli sivuasia, tärkeintä oli katsoa mihin kaikkeen manifestoimalla pystyy.

Vierailija kirjoitti:

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Nyt on joku muukin törmännyt samaan ongelmaan joka on minua piinannut jo vuosia, ja josta olen huonolla menestyksellä yrittänyt kertoa tässä ketjussa pariinkin otteeseen. Sillä erotuksella etten yritä minifestoida tahallani mitään, vaan nämä "täysin päinvastaiset ja epätoivotut loputulokset" tulevat odottamatta, tilaamatta ja pyytämättä justiinsa noin että olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Vähän olen saanut ongelmaa suitsittua sillä että yritän kaikin keinoin välttää suuren henkisen latauksen kiinnittämistä asioihin, mutta aina välillä pääsee unohtumaan. Viimeksi jouluna oli tällainen tilanne kun kaipasin kovasti sellaista täydellistä omaa aikaa, ettei tarvitsisi olla vastuussa kenestäkään ja saisin edes yhden päivän ihan vaan itselleni. Kahtena päivänä yritin joulun aikaan ja kumpikin synnytti tyypillisen överi-vastustus-farssi-ilmiön, joka näissä aina tulee. Jälkimmäisestä yrityksestä miehenikin sanoi että kyllä on melkoista kosmista vittuilua tuo.

Tässä ketjussa kun olen tästä avautunut sanoma on ollut ettei kyse ole kosmisesta vittuilusta vaan ihan itse luon nuo.... Ja ratkaisuksi on tarjottu meditointia jne. Ongelma vain on se ettei minua kiinnosta meditointi eikä henkinen kehitys vaan haluaisin vain elää elämääni rauhassa ja normaalisti. Tänään viimeksi kuulin kaksi erittäin hyvää uutista ja löysin itseni hillitsemästä iloani. Ettei nyt taas kävisi niin että lataan tähän hartaita toiveita ja odotuksia ja manifestoin jotain aivan päinvastaista ja vieläpä täysin överiä ja eeppisellä tavalla pieleen menevää. Huomaan että kuulostan omaan korvaan hirveän epätoivoiselta kun kirjoitan näitä :). Ja niin olenkin. Tuntuu kamalalta ajatella että olen täysin neuvoton kun itse sabotoin itseäni. Ja elämä tuntuu hirveän mälsältä jos mitään tärkeää ja itselle merkityksellistä ei saisi olla vaan kaikkien asioiden pitäisi opetella olevan yhdentekeviä. Selvästi en ole valmis, eikö niin? Eikö tätä mekanismia voisi jotenkin muulla keinolla sammuttaa kuin kiinnostumalla henkisestä kehityksestä josta en ole kiinnostunut? Sama koskee meditointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Nyt on joku muukin törmännyt samaan ongelmaan joka on minua piinannut jo vuosia, ja josta olen huonolla menestyksellä yrittänyt kertoa tässä ketjussa pariinkin otteeseen. Sillä erotuksella etten yritä minifestoida tahallani mitään, vaan nämä "täysin päinvastaiset ja epätoivotut loputulokset" tulevat odottamatta, tilaamatta ja pyytämättä justiinsa noin että olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Vähän olen saanut ongelmaa suitsittua sillä että yritän kaikin keinoin välttää suuren henkisen latauksen kiinnittämistä asioihin, mutta aina välillä pääsee unohtumaan. Viimeksi jouluna oli tällainen tilanne kun kaipasin kovasti sellaista täydellistä omaa aikaa, ettei tarvitsisi olla vastuussa kenestäkään ja saisin edes yhden päivän ihan vaan itselleni. Kahtena päivänä yritin joulun aikaan ja kumpikin synnytti tyypillisen överi-vastustus-farssi-ilmiön, joka näissä aina tulee. Jälkimmäisestä yrityksestä miehenikin sanoi että kyllä on melkoista kosmista vittuilua tuo.

Tässä ketjussa kun olen tästä avautunut sanoma on ollut ettei kyse ole kosmisesta vittuilusta vaan ihan itse luon nuo.... Ja ratkaisuksi on tarjottu meditointia jne. Ongelma vain on se ettei minua kiinnosta meditointi eikä henkinen kehitys vaan haluaisin vain elää elämääni rauhassa ja normaalisti. Tänään viimeksi kuulin kaksi erittäin hyvää uutista ja löysin itseni hillitsemästä iloani. Ettei nyt taas kävisi niin että lataan tähän hartaita toiveita ja odotuksia ja manifestoin jotain aivan päinvastaista ja vieläpä täysin överiä ja eeppisellä tavalla pieleen menevää. Huomaan että kuulostan omaan korvaan hirveän epätoivoiselta kun kirjoitan näitä :). Ja niin olenkin. Tuntuu kamalalta ajatella että olen täysin neuvoton kun itse sabotoin itseäni. Ja elämä tuntuu hirveän mälsältä jos mitään tärkeää ja itselle merkityksellistä ei saisi olla vaan kaikkien asioiden pitäisi opetella olevan yhdentekeviä. Selvästi en ole valmis, eikö niin? Eikö tätä mekanismia voisi jotenkin muulla keinolla sammuttaa kuin kiinnostumalla henkisestä kehityksestä josta en ole kiinnostunut? Sama koskee meditointia.

Jatkan vielä kun aloitin pohtimaan asioita ja ne minullekin sitä kautta selkiävät. Ymmärrän manifestoinnin idean ja ymmärrän sisäisen vastustuksen idean mutta se mitä en tosiaankaan ymmärrä on tämä sisäisen vastustukseni aikaansaaman manifestoinnin överiksi meneminen. Se on pelottavaa. Minäkö itse nuo jutut luon vaikka tietoinen mieleni ajattelee ihan täysin jotain muuta, aidosti ja rehellisesti? Esimerkkinä vaikka kertomani tapaus, jossa vuosia haaveilemassani jutussa tilasin verkkokaupasta tavaraa yhdessä muiden kanssa, ja kun muut saivat tilauksensa, minun tilaukseni tuli noin kahden kuukauden päästä ja prosessiin liittyi kaksi mystisesti kadonnutta sähköpostia, yksi kadonnut postipaketti ja toinen lähetys joka tuli kuukauden päästä siitä kun oli luvattu lähettää. Niin että kun viimein sain tavarani, olin jo epätoivoissani ehtinyt ostaa ne muualta. Tällaista överiä overin päälle se aina on... Inhottavaa, latistavaa, lannistavaa....

"Eikö tätä mekanismia voisi jotenkin muulla keinolla sammuttaa kuin kiinnostumalla henkisestä kehityksestä josta en ole kiinnostunut? Sama koskee meditointia."

Riippuu mitä tarkoittaa henkisellä kehityksellä. Jotain omassa tietoisuudessa ja uskomusmaailmassa pitää muuttua, että tuollaisesta kuviosta pääsee eroon. Mutta sen ei tarvitse olla mitään valaistumisen tai Jumalan tai muun varsinaisesti henkisen tai hengellisen tavoittelua. Työtä voi tehdä myös puhtaasti psyykkisellä tasolla, pyrkien tiedostamaan uskomuksiaan entistä paremmin ja kyseenalaistamaan niitä. Jotkut terapiamuodotkin harrastavat sellaista "uudelleenohjelmointia", ja monelle ne toimivat varsin hyvin. Siis jos tavoitteena on vain tasapainoisempi ja vähemmän tuskaa sisältävä elämä, ei mitään sen yliluonnollisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Samanlaisia kokemuksia täälläkin, mutta löysin ratkaisunm, joka on "let go".

Ajattele asiaa kuin tilauksena, jonka manifestoit visualisoit mielessäsi ja sitten unohdat. Universumi kuulee sen kyllä ja se toteutuu kun kaikki loksahtaa kohdalleen. Ei nettikauppaankaan tarvitse soitella tuliko tilaus, ja milloin se tulee. Se tulee kun on aika, yleensä silloin kun et sitä odota.

Universumille on hankala antaa aikatauluja ja sen vaikea niitä noudattaa koska se ei pyöri sinun ympärilläsi.

Jos manifestoit kiukulla, niin saat todennäköisesti juuri päinvastaista. Mistä se johtuu, sen selvittäköön joku muu.

noviisi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Samanlaisia kokemuksia täälläkin, mutta löysin ratkaisunm, joka on "let go".

Ajattele asiaa kuin tilauksena, jonka manifestoit visualisoit mielessäsi ja sitten unohdat. Universumi kuulee sen kyllä ja se toteutuu kun kaikki loksahtaa kohdalleen. Ei nettikauppaankaan tarvitse soitella tuliko tilaus, ja milloin se tulee. Se tulee kun on aika, yleensä silloin kun et sitä odota.

Universumille on hankala antaa aikatauluja ja sen vaikea niitä noudattaa koska se ei pyöri sinun ympärilläsi.

Jos manifestoit kiukulla, niin saat todennäköisesti juuri päinvastaista. Mistä se johtuu, sen selvittäköön joku muu.

...sama noviisi jatkaa...

Testasin menetelmää myös erääseen henkilöön jota rakastin, mutta hän petti minut. Annoin hänen mielessän mennä ja katkaisin kaikki siteeni häneen - visualisoin Titanic:n lautta-kohtauksen mielessäni. Ei kestänyt kauaa kun hän ottikin yllättäen yhteyttä, mikä toki nosti itsetuntoa - mutta minulle hän oli jo mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Manifestoinnista kysymys.

Minulla oli eräs tärkeä tavoite ja päätin tehdä kaikkeni sen eteen. Kyseessä oli asia, joka ei fyysisessä maailmassa ole minusta kiinni vaan muiden päätettävissä / tuuria. Mutta koska olen aiemmin manifestoinut vastaavia asioita onnistuneesti, tiesin pystyväni siihen nytkin. Todellisuushan on vain illuusiota.

Visualisoin ja affirmoin haluamaani lopputulosta aivan samalla lailla kuin yleensä, ja tiesin asioiden loksahtavan pian paikalleen. Mutta lo and behold, manifestoin täysin päinvastaisen ja itse asiassa hyvin epätoivotun lopputuloksen. Näin on käynyt pari kertaa aiemminkin, kun olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Jos vain leikittelen Vetovoiman lailla, asiat sujuvat paremmin.

Kysymys kuuluukin, että miksi näin käy ja mitä voisin tehdä toisin?

Nyt on joku muukin törmännyt samaan ongelmaan joka on minua piinannut jo vuosia, ja josta olen huonolla menestyksellä yrittänyt kertoa tässä ketjussa pariinkin otteeseen. Sillä erotuksella etten yritä minifestoida tahallani mitään, vaan nämä "täysin päinvastaiset ja epätoivotut loputulokset" tulevat odottamatta, tilaamatta ja pyytämättä justiinsa noin että olen ollut todella tosissani jonkun asian suhteen. Vähän olen saanut ongelmaa suitsittua sillä että yritän kaikin keinoin välttää suuren henkisen latauksen kiinnittämistä asioihin, mutta aina välillä pääsee unohtumaan. Viimeksi jouluna oli tällainen tilanne kun kaipasin kovasti sellaista täydellistä omaa aikaa, ettei tarvitsisi olla vastuussa kenestäkään ja saisin edes yhden päivän ihan vaan itselleni. Kahtena päivänä yritin joulun aikaan ja kumpikin synnytti tyypillisen överi-vastustus-farssi-ilmiön, joka näissä aina tulee. Jälkimmäisestä yrityksestä miehenikin sanoi että kyllä on melkoista kosmista vittuilua tuo.

Tässä ketjussa kun olen tästä avautunut sanoma on ollut ettei kyse ole kosmisesta vittuilusta vaan ihan itse luon nuo.... Ja ratkaisuksi on tarjottu meditointia jne. Ongelma vain on se ettei minua kiinnosta meditointi eikä henkinen kehitys vaan haluaisin vain elää elämääni rauhassa ja normaalisti. Tänään viimeksi kuulin kaksi erittäin hyvää uutista ja löysin itseni hillitsemästä iloani. Ettei nyt taas kävisi niin että lataan tähän hartaita toiveita ja odotuksia ja manifestoin jotain aivan päinvastaista ja vieläpä täysin överiä ja eeppisellä tavalla pieleen menevää. Huomaan että kuulostan omaan korvaan hirveän epätoivoiselta kun kirjoitan näitä :). Ja niin olenkin. Tuntuu kamalalta ajatella että olen täysin neuvoton kun itse sabotoin itseäni. Ja elämä tuntuu hirveän mälsältä jos mitään tärkeää ja itselle merkityksellistä ei saisi olla vaan kaikkien asioiden pitäisi opetella olevan yhdentekeviä. Selvästi en ole valmis, eikö niin? Eikö tätä mekanismia voisi jotenkin muulla keinolla sammuttaa kuin kiinnostumalla henkisestä kehityksestä josta en ole kiinnostunut? Sama koskee meditointia.

Jatkan vielä kun aloitin pohtimaan asioita ja ne minullekin sitä kautta selkiävät. Ymmärrän manifestoinnin idean ja ymmärrän sisäisen vastustuksen idean mutta se mitä en tosiaankaan ymmärrä on tämä sisäisen vastustukseni aikaansaaman manifestoinnin överiksi meneminen. Se on pelottavaa. Minäkö itse nuo jutut luon vaikka tietoinen mieleni ajattelee ihan täysin jotain muuta, aidosti ja rehellisesti? Esimerkkinä vaikka kertomani tapaus, jossa vuosia haaveilemassani jutussa tilasin verkkokaupasta tavaraa yhdessä muiden kanssa, ja kun muut saivat tilauksensa, minun tilaukseni tuli noin kahden kuukauden päästä ja prosessiin liittyi kaksi mystisesti kadonnutta sähköpostia, yksi kadonnut postipaketti ja toinen lähetys joka tuli kuukauden päästä siitä kun oli luvattu lähettää. Niin että kun viimein sain tavarani, olin jo epätoivoissani ehtinyt ostaa ne muualta. Tällaista överiä overin päälle se aina on... Inhottavaa, latistavaa, lannistavaa....

Olen törmännyt tähän samaan ja ymmärtänyt, että kyse on siitä että jotenkin kiinnityn liikaa lopputulokseen. Sellaiset asiat manifestoituvat, joissa pystyn myös sen mielikuvan kuvittelemisen jälkeen vain päästämään irti ja unohtamaan koko asian. Mutta jos kiinnitän energiaani liikaa tuohon kuvitelmaan ja toiveeseen niin jotenkin myös se oma pelkoenergia pääsee siihen kiinni, ja seuraukset voivat olla äkkiarvaamattomat! Haluaisin myös oppia toimimaan paremmin tämän kanssa, suhtautumaan kevyesti lopputulokseen. Olen saanut todella hienoja asioita juuri siten että olen tehnyt jonkun minimaalisenkin aloitteen ja sitten vaan antanut asian olla kunnes pam, se ilmaantuu yllättäen ja pyytämättä. Heti jos asia alkaa saada minussa liikaa merkityksiä, varsinkin jos erehdyn jotenkin edes hetken ajattelemaan että olisi esimerkiksi hirveää jos se ei toteutuisi, niin tulee joku ihmeellinen mutka. 

Olen myös ajatellut että kyse on sallimisesta, siinä mielessä että on ehkä kuitenkin vaikea sallia itselleen sellaisia syvimpiä toiveitaan. Niiden toteutumista sisimmässään epäilee. On helppoa manifestoida vaikka jäätelökone, kun se ei ole ns elämän ja kuoleman kysymys. 

Henkisen avautumisen myötä aloin nähdä jonkinlaisia auran kaltaisia ilmiöitä. En siis mielestäni näe auroja, koska olen tietysti selvittänyt mitä niiden näkeminen on sen jälkeen kun omat näkemiseni alkoivat. Ne ovat kuitenkin saman tyylisiä, kuvailematta nyt asiaa sen tarkemmin, tärkeää tässä nyt on vain periaate. Tätä on jatkunut jo yli 10 vuotta ja olen edelleen terveiden kirjoissa. Lisäksi se mukava piirre noissa on, että niiden näkeminen tuo aina hyvää elämääni.

Hullultahan se kuulostaa, siksi en enää puhu asiasta kenellekään. Alussa oli tarve kertoa läheisille, ihmiset eivät reagoineet positiivisesti vaan joko luulivat minun valehtelevan tai antoivat neuvoja silmälääkäriin menosta aina Jeesuksen nimen käyttämiseen. 

Kristitty mystikko, tarvitsisin rukouksen.

Olen manifestoinut yhden asian, ja synkronismi on ollut valtavaa. Tarvitsisin vielä viimeisen uskonrippeen, että uskallan päästää toiveeni irti ja toteutumaan.

Kiitos, ja rakkautta :)

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko, tarvitsisin rukouksen.

Olen manifestoinut yhden asian, ja synkronismi on ollut valtavaa. Tarvitsisin vielä viimeisen uskonrippeen, että uskallan päästää toiveeni irti ja toteutumaan.

Kiitos, ja rakkautta :)

En ole Mystikko, mutta on sanottava tähän, että et tarvitse kenenkään rukouksia manifestaatioon. Rukouksesta tuskin on haittaakaan, mutta niin pitkään kun uskot manifestaation olevan viime kädessä kiinni sinun ulkopuolisesta voimasta - sattumasta, universumista, Jumalasta, Kristitystä mystikosta - tulet saamaan hyvin satunnaisia tuloksia. Ja näissä tärkeissä asioissa yleensä muuta, kuin haluat, koska vastustus nousee liian suureksi. Todellisuudessa manifestaatio on jo käynyt toteen etkä tarvitse yhtään lisää uskoa, vaan vähemmän vastustusta. Todellisuudessa sinulla on jo kaikki - olet jo kaikki. Se, mitä KM sanoi edellisellä vetovoiman lailla leikittelystä, pätee todennäköisesti sinunkin tilanteessasi. Kaikkea hyvää sinulle.

Mystikko, osaisitko sanoa tähän:

Niin kauan kuin muistan ( lapsesta/nuoresta) ole odottanut "rangaistusta " jos tuntuu että olen liian onnellinen tai jos tuntuu että kaikki menee hyvin. Se tunne varmaankin liittyy johonkin kokemuksiin siitä, että on tullut jotain surua pian sen jälkeen kun olen iloinnut jostakin.

Tosin en edes osaa sanoa onko näitä tilanteita ENSIN oikeasti ollut, vai onko tuo rangaistuksen pelko ollut minussa aina.

Sen tiedän että olen kokenut surua usein tilanteissa, jossa olen ollut iloinen tai helpottunut ihan jostain muusta asiasta. Esim työhön liittynyt pitkään jatkunut epävarmuus poistui ja siitä muutama viikko eteen päin niin läheisellä ihmisellä terveyshuolia.

Ymmärrän sattuman käsitteen mutta näitä on ollut jo sen verran paljon, että pelkään onnellisuutta ja olen tavallaan rauhallisempi jos on joku jatkuva huoli päällä. Silloin tuntuu että kun en ole onnellinen, niin en ärsytä ketään, eikä mua tarvitse näpäyttää. Ja kuka sitten näpäyttää ja miksi olisin niin tärkeä että edes pitäisi, niin sitä en edes tiedä.

Tiedän vaan, että tämä on vakaa uskomus, joka minussa on ollut alusta asti. Ja se tekee kaikesta manifestoinnista ihan ulkokultaista .

Ja kaikesta aika surullista...

Tarkennan vielä, että ymmärrän senkin että tapahtumien tasolla elämäni ei ole ollut mitenkään erityisen raastavaa. Monilla on ollut pahempaakin, omalla kohdallani on kyse siitä, että koko ajan odotan että jotain pahaa tapahtuu. Ja erityisen raskaalta se tuntuu, jos on hetkenkin ollut iloinen ja levollinen. Parempi siis olla olematta?

Vierailija kirjoitti:

Tarkennan vielä, että ymmärrän senkin että tapahtumien tasolla elämäni ei ole ollut mitenkään erityisen raastavaa. Monilla on ollut pahempaakin, omalla kohdallani on kyse siitä, että koko ajan odotan että jotain pahaa tapahtuu. Ja erityisen raskaalta se tuntuu, jos on hetkenkin ollut iloinen ja levollinen. Parempi siis olla olematta?[/quote

Jatkan vielä kun tätä oli aika vaikea pukea sanoiksi. Usein siis pelkoni on, että jos minä olen onnellinen niin jollekin minun läheiselle tulee ongelmia. Sillä näin on tosiaan lukuisia kertoja käynyt!

Nyt on vaihe, jossa moni asia on hyvin ja on asioita, joissa olen päässyt eteen päin. Välillä olen huoleton, sitten heti ymmärrän alkaa taas pelätä. Eihän tämmöisessä ole järkeä mutta järkeilemälläkään tämä ei näytä poistuvan.

Mystikko,

Parisuhteeni menevät usein samalla kaavalla. Taistelen aina alussa vastaan ihastumista syystä xyz ja kunnes lopulta päätän hyväksyä tilanteen ja "annan luvan"/antaudun ihastumiselle, niin mies katoaa tai tapahtuu muuta ulkoista mikä tekee suhteen mahdottomaksi.

Olen yrittänyt ho'oponoponoa, meditaatiota, puhdistautumista, henkisten tunnesiteiden katkaisemista...jne. Ilman merkittävää tulosta. Olen kuitenkin onnellinen yksinäni, mutta aina kun uusi ihana mies ilmaantuu, alan leikitellä ajatuksella parisuhteesta ja sitten alkavat ongelmat.

Mistä tällainen voi kummuta ja mitä asialle voi tehdä? Koen vahvasti, että nämä kokemukset kumpuavat minusta itsestäni, mutta en ole ainakaan vielä onnistunut fixaamaan tätä.

Vierailija kirjoitti:

Olen törmännyt tähän samaan ja ymmärtänyt, että kyse on siitä että jotenkin kiinnityn liikaa lopputulokseen. Sellaiset asiat manifestoituvat, joissa pystyn myös sen mielikuvan kuvittelemisen jälkeen vain päästämään irti ja unohtamaan koko asian. Mutta jos kiinnitän energiaani liikaa tuohon kuvitelmaan ja toiveeseen niin jotenkin myös se oma pelkoenergia pääsee siihen kiinni, ja seuraukset voivat olla äkkiarvaamattomat!

Näin se lienee ja on hirveän surullista että elämästä tulee niin ankeaa tämän ilmiön takia. Kun tarvon aamulla lumessa, pimeässä ja kylmässä kohti autoa tarvisin jotain mistä haaveilla ja mitä odottaa ja mihin kiinnittää energiaa, mutta en uskalla innostua enää mistään koska boom! T. Tuo yllä kirjoittanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen törmännyt tähän samaan ja ymmärtänyt, että kyse on siitä että jotenkin kiinnityn liikaa lopputulokseen. Sellaiset asiat manifestoituvat, joissa pystyn myös sen mielikuvan kuvittelemisen jälkeen vain päästämään irti ja unohtamaan koko asian. Mutta jos kiinnitän energiaani liikaa tuohon kuvitelmaan ja toiveeseen niin jotenkin myös se oma pelkoenergia pääsee siihen kiinni, ja seuraukset voivat olla äkkiarvaamattomat!

Näin se lienee ja on hirveän surullista että elämästä tulee niin ankeaa tämän ilmiön takia. Kun tarvon aamulla lumessa, pimeässä ja kylmässä kohti autoa tarvisin jotain mistä haaveilla ja mitä odottaa ja mihin kiinnittää energiaa, mutta en uskalla innostua enää mistään koska boom! T. Tuo yllä kirjoittanut

Näin on käynyt minullekin ja kierrän sen vuoksi loputonta kehää vetovoiman laista innostumisen ja maallisten asioiden tavoittelusta luopumisen välillä.

Siksi kysynkin Mystikolta että miten voisin hiljentyä kuuntelemaan ns. Suuremman minän (tai miksi sitä haluakaan kutsua) äänen? Olen hukassa enkä tiedä mihin jatkaa.