Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6963)
Etsivä löytää kirjoitti:
Minulla olisi Mystikolle kysymys liittyen syyn ja seurauksen lakiin ja aikaan. Olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana huomannut, että tietoisuuteni tason vaihtelut ilmentyvät myös ulkoisina kokemuksina huomattavasti aiempaa nopeammin. Pystyn nykyään näkemään helposti syyn (eli oman tietoisuuteni, ajatteluni, tunteideni ja tekojeni) ja seurauksen (eli ulkoisina ilmenevät tapahtumat) suhteet elämässäni, sillä niiden välinen aika on lyhentynyt niin pieneksi, että yhteyden näkee ja tuntee selvästi. Esimerkiksi nyt joulun aikaan koin hyvin elävästi seurauksia siitä, kun syksyllä erään tietoisuuden tason laskemisen johdosta ajattelin ja toimin vahingollisesti muita kohtaan. "What you do to others, you do to yourself", taisi Eckhart Tolle sanoa, ja tämän olen saanut huomata pitävän kirjaimellisesti paikkansa. Olen pitänyt syyn ja seurauksen välisen ajan lyhentymistä erittäin hyvänä asiana, sillä se on auttanut minua kovasti itsetuntemuksen lisääntymisessä ja tämän tason "lakien" oppimisessa.
Kysymys kuuluukin: mistä tämä syyn ja seurauksen välisen ajan lyhentyminen johtuu? Oletan, että se liittyy jotenkin tähän henkisen tien kulkemiseen ja itsetuntemuksen lisääntymiseen. Miten tämä toimii valaistuneella ihmisellä? Muistelen lukeneeni jostain, että tällainen henkilö on näiden lakien ulkopuolella. Johtuuko tämä "egoitsen kuolemasta": kun oivaltaa täysin, että maallisen tason identiteetti on harhaa, ei enää toimi lainkaan tältä tasolta käsin eikä ole enää näiden lakien alainen? Tapahtuuko sinulle enää lainkaan näitä tietoisuuden tason vaihteluja vai pystytkö toimimaan täysin Todellisesta olemuksestasi käsin, myös kaikenlaisten ulkoisten häiriötekijöiden keskellä?
Se on totta, että valaistunut ihminen on karman lain tuolla puolen. Se on ihmisten keksimä ja luoma laki, joka toimii ihmisyyden tasolla. Se on sillä tasolla myös hyödyllinen opetusväline, kyetessään rajoittamaan "lihan mielen" johtaman tietoisuuden isoimpia sikailuja jossain määrin rangaistuksen pelon kautta. Samalla tavalla on tarvittu kymmentä käskyä ja maallisia lakeja, seurausten uhkineen, koska ihmiskunnan tietoisuus on ollut sellainen, että ilman rajoja kaikenlainen pahuus olisi lisääntynyt ylettömästi.
Valaistuminen taas on kristillistä kielenkäyttöä käyttäen "lain alta armon alle tulemista". Ydinasia tässä on spirituaalisen olemuksensa oivaltaminen. Karman laki, samoin kuin vaikka perinnöllisyyden tai sairauden tai aineen lait, koskevat ihmisiä, inhimillistä tietoisuuden tilaa. Valaistunut taas kokee olevansa ikuinen ja hengellinen olemus, ja tämä maailma kaikkine tekoineen ja tekojen seuraamuksineen on vain peli tai uni tai illuusio. Näin hän "kylvää sitä mikä on hengellistä, ja niittää sitä mikä on hengellistä", nähdessään koko ajan olevansa yhtä jumaluuden kokonaisuuden kanssa, niin että "kaikki mitä on Isän, on myös minun", perintöosana tai "armosta", ei ihmisolemuksen hyvyyden ansiosta.
Niin kauan kuin joku kokee olevansa ihminen, hän on ainakin osittain kaikkien ihmisyyttä koskevien lakien alla, ja kaikenlaisten dualististen tilojen alainen: voi olla hyvä terveys tai huono terveys, köyhyys tai vauraus, nuoruus tai vanhuus. Mutta hengellisen olemuksensa oivaltanut ei koe tuollaisia, sillä henki joka on yhtä Jumalan kanssa ei ole ihminen eikä koe tuollaisia asioita. Ei hyvää eikä pahaa, ei vertailuja eikä asteikkoja, vaan vain yksi Oleminen, jumalallinen Oleminen, hengellinen Oleminen - joka Minä olen.
Ainoa keino lopettaa karman sadon leikkaaminen on siis lopettaa kylväminen karman peltoon, ja ainoa tapa lopullisesti lopettaa kylväminen on tunnistaa oma spirituaalinen identiteetti ajallisen ihmisen naamion takana. Silloin ei ole enää jotain inhimillistä minää joka tekisi tekoja rangaistavaksi tai palkittavaksi. On mahdollista, että valaistunut ihminen joskus lankeaa tämän maailman samaistumisiin ja tekoihin. Mutta sekään ei ole ongelma, sillä hän ei koe tekevänsä niitäkään itse, niin kuin ei ihmisten hyviksi luokittelemia tekojaankaan. Sen hyvän mitä teen, tekee Jumala minun ihmisolemukseni kautta, ja sen pahan mitä teen, tekee universaali lihan mieli joka hetkeksi sai minut valtaansa. Tämä itse asiassa koskee kaikkia muitakin kuin valaistuneita, mutta useimmat eivät tiedä sitä, ja siksi se ei hyödytä heitä - he kokevat olevansa henkilökohtaisesti vastuussa kaikesta minkä tekevät ja tämä vastuun tunne manifestoituu heidän kokemuksessaan. Mutta sellaista minää jonka ihmiset luonnostaan kokevat ei pohjimmiltaan edes ole, siksi se ei voi tehdäkään mitään, se on vain valeminä tai illuusio joka on muodostettu kun tietoa syvemmästä Itsestä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää usko että hyvän tekeminen palautuisi hyvinä asioina. Voi vaikka miten pitkään ymmärtää ja auttaa, tarkkailla omaa käytöstään jne. Ja silti jäädä paitsi monesta hyvästä asiasta . Samaan aikaan ilkeästi ja itsekkäästi käyttäytyvät ihmiset saavuttavat haluamiaan asioita . Ihan ilmeisesti vain siksi että he uskovat niiden asioiden (raha, ihmissuhteet) kuuluvan heille. Tuntuu että enemmistö maailmassa on heitä.
Ja toinen polkukaan ei oikeastaan tarjoa mitään hyvää. ..osattomuutta vaan monesta asiasta. Tältä tuntuu tällä hetkellä, ja jo kauan aikaa.
Vierailija kirjoitti:
En enää usko että hyvän tekeminen palautuisi hyvinä asioina. Voi vaikka miten pitkään ymmärtää ja auttaa, tarkkailla omaa käytöstään jne. Ja silti jäädä paitsi monesta hyvästä asiasta . Samaan aikaan ilkeästi ja itsekkäästi käyttäytyvät ihmiset saavuttavat haluamiaan asioita . Ihan ilmeisesti vain siksi että he uskovat niiden asioiden (raha, ihmissuhteet) kuuluvan heille. Tuntuu että enemmistö maailmassa on heitä.
Ja toinen polkukaan ei oikeastaan tarjoa mitään hyvää. ..osattomuutta vaan monesta asiasta. Tältä tuntuu tällä hetkellä, ja jo kauan aikaa.
Tuokin on yksi osoitus siitä, että karman laki ei ole mikään oikea laki, vaan ihmisuskomus: se että tosiaan kautta aikojen ihmisten havainto on ollut että se ei kovin hyvin "toimi". Jo Vanhassa Testamentissa ihmettelivät että miksi hurskas kärsii ja pahantekijä menestyy, vaikka oppi oli että pitäisi mennä toisin. Ratkaisuksi tähän ristiriitaan on otettu sitten kuolemanjälkeinen osa, jossa vääryyksien oletettaisiin tasaantuvan. Mutta ei ole mitään sellaista palkitsevaa ja rankaisevaa jumaluutta joka tasaisi tilejä, vaan karman laki toimii vain siinä määrin kuin siihen uskotaan.
Paradoksaalista on, että usein tosiaan henkisimmät ja herkimmät ihmiset kärsivät siitä eniten, koska he tuntevat eniten syyllisyyttä siitä pahasta mitä ovat tehneet tai jopa ajatelleet. He myös usein uskovat johonkin opetukseen jossa syyn ja seurauksen tai karman lakia opetetaan. Joku joka viis veisaa siitä tekeekö hyvää vai pahaa kunhan nyt jotenkin elää, eikä usko että elämä juurikaan on oikeudenmukaista, voi tosiaan ainakin näennäisesti menestyä hyvin. Se ovatko he sitten onnellisia on eri asia - yleensä sellaiseen tietoisuudentilaan liittyy tietynlaista pysyvää kärsimystä huolimatta siitä että ulkoisessa maailmassa olisi kaikki hyvin, esim. jatkuvaa sisäistä levottomuutta. Joskus se kova ulkoinen tavoittelu on merkkikin siitä että pysähtyä ei voi, koska olo olisi liian paha, mutta kun koko ajan asettaa tavoitteita ja keskittyy täysin niiden saavuttamiseen, pärjää vähän paremmin.
Voiko eläin olla valaistunut? Tai ovatko oikeastaan kaikki eläimet valaistuneita siinä mielessä että elävät enemmän tässä hetkessä?
Kadulta pelastettu koira tai kissa voi toipua ja olla onnellinen, ihmisenä minä pelkään jatkuvasti että kerran koettu kärsimys toistuu, pahenee jne. En uskalla enää edes toivoa parempaa. Ja sitten kun pelkään tulevaa, niin ajattelen että tästäkin negatiivisuudesta saa rangaistuksen.
Hyvä kysymys tuo eläimiä koskeva! Minun mielestäni eläimet ovat sielultaan viattomia, enkö tiedä onko se sama kuin valaistunut. Tai siis tarvitseeko viattoman valaistua? Ja se kiinnostava asia eläinmaailmassa on, että sen monimuotoisuus saa ihmisen sijoittamaan siihen paljon ominaisuuksia, joita ei oikeastaan eläimissä ole. Hyvää ja pahaa, uljasta ja mitätöntä ja kaikkea siltä väliltä. Mutta minusta tuntuu silti, että että kaikki tuo on vain ihmisen tapa selittää asioita, joita ei voi ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko: Minulla on melko häiritseviä kipuja. En pysty nukkumaan kunnolla jne. Miten parannan itseni?
Spirituaalinen tapa olisi saada itsensä näkemään todellisuus, jossa kipua ei ole olemassa, eikä sellaista lihallista, kuolevaista ihmistä joka edes voi tuntea fyysistä kipua. Paradoksaalista kyllä, usein tie tähän kulkee sen kautta, että lopettaa kaikki yrityksetkin parantaa tätä maailmaa - edes omaa kehoa. "Etsii ensin Jumalan valtakuntaa", sitä joka on sisäisesti meissä, ja joka on hengellinen eikä aineellinnen, niin sitten käy kuten Raamattu lupaa, "myös kaikki tämä annetaan teille": sairaudet paranevat, olosuhteet paranevat heränneen spirituaalisen näkökyvyn kautta.
Koska tämä on monille tie joka ei ole välittömästi saavutettavissa, on toki täysin sallittua käyttää kaikkea lääketieteellistä, mentaalista jne apua mitä tämä maailma tarjoaa. Voi myös toki pyytää rukousta toisilta, mutta sekään ei ole takuuvarma tie paranemiseen, koska tulos riippuu vastaanottavuudesta ja siitä mihin pystyy uskomaan. Jeesuskin joutui sanomaan joissain tilanteissa, ettei voinut tehdä mitään ihmeitä ihmisten epäuskon tähden. Ja joka tapauksessa on aina parasta, jos itse herättää itsessään parantavan tietoisuuden tilan, sillä jos nyt tänään saisitkin apua toisen kautta, niin se sama tietoisuudentila joka synnytti tämänhetkisen vaivan, luultavasti synnyttäisi tilalle melko pian jonkin toisen vastoinkäymisen.
Huomasin, että kipu hävisi hetkeksi kun ajattelin mielessäni vahvasti "Se on parantunut nyt". Pyytäisin sinulta rukousta. Onko parasta vain pyrkiä unohtamaan vaiva? Kiitos vastauksesta.
Rukoiltu. Kyllä, on parempi olla "tekemättä pahalle vastarintaa", olla taistelematta sen kanssa psyykkisesti, koska sellainen vain antaa lisää voimaa kipua aiheuttavan vaivan manifestaatiolle.
Onko pyrkimys parantua manifestoimalla myös "vastarintaa"? Anteeksi, jos kyselen itsestäänselvyyksiä, mutta kaipaan neuvoa mitä minun olisi käytännössä parasta tehdä tai olla tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Voiko eläin olla valaistunut? Tai ovatko oikeastaan kaikki eläimet valaistuneita siinä mielessä että elävät enemmän tässä hetkessä?
Kadulta pelastettu koira tai kissa voi toipua ja olla onnellinen, ihmisenä minä pelkään jatkuvasti että kerran koettu kärsimys toistuu, pahenee jne. En uskalla enää edes toivoa parempaa. Ja sitten kun pelkään tulevaa, niin ajattelen että tästäkin negatiivisuudesta saa rangaistuksen.
Eläimet ja pienet lapset tosiaan ovat lähempänä taivasten valtakuntaa kuin keskivertoaikuinen, juuri koska he elävät hetkessä ja luottamuksessa maailmaan, omiin vietteihinsä jne. Eläimiltä voi oppia paljon läsnäolon taidosta ja myös asioiden hyväksymisestä ilman henkistä vastarintaa. Kuinka tyynesti eläimet ottavat vastaan jopa sairautensa ja kuolemansa, tai kumppanin tai omien pentujen kuoleman.
Meillä kasvatettiin koiria kun olin lapsi, ja ajattelin silloin että se on eläinten tunne-elämän puutteellisuutta että ne eivät niin kauheasti reagoineet kuolevaan pentuun, uusiin koteihin pienenä vietäviin pentuihin, sairauden aiheuttamaan toimintakyvyttömyyteen (muistan erään munuaissairauteen kuolleen joka otti kaiken ilman edes vikinää, kunnes eräänä yönä nukkui pois sänkyyni). Ihminen on taipuvainen luonnostaan ihailemaan tunteilua ja draamaa, joka on ihmiselle ominaista, ja ajattelemaan että eläin on jotenkin alempi kun on "vailla tunteita". Mutta ei, juuri tuo hyväksyminen on asia joka ihmistenkin olisi hyvä oppia, ja jota monet henkiset opettajat opettavat. Olla rasittamatta itseään taistelemalla sisäisesti sellaista vastaan jolle ei mitään voi, ja elää nykyhetkessä.
Valaistuminen - perimmäisessä todellisuudessa sellaista ei tarvita, sillä kaikki ovat jo ykseyden tilassa. Valaistumista tarvitaan vain tästä tietoisuuden unesta, jossa ihmiset elävät, ja johon he ovat onnistuneet vetämään osin myös eläimet. Eläinten vaistomainen yhteys olemisen Lähteeseen tosin ei koskaan ole täysin poikki kuten ihmisellä voi olla, mutta osana ihmisten illuusiota nekin kokevat olevansa fyysisiä olentoja, jotka kuolevat, haavoittuvat, sairastuvat, tuntevat tuskaa. Siksi Raamattu sanookin että koko luomakunta odottaa kuin synnytystuskissa Jumalan lasten ilmestymistä - sitä että ihmiskunta suuremmassa määrin herää tai valaistuu. Silloin eivät enää muutkaan olevaiset joudu olemaan mukana unessa, jossa ne nähdään esim. raatelevina petoina (sellaisia ei ole tosiolevaisuudessa, jossa ei ole kuolemaa eikä aineellisen ravinnon tarvetta) tai materiaalisina ja kuolevaisina kehoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristitty mystikko? Ja valaistumisesta ja karmasta keskustellaan joka sivulla? Tairaa olla vääeä otsikko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko: Minulla on melko häiritseviä kipuja. En pysty nukkumaan kunnolla jne. Miten parannan itseni?
Spirituaalinen tapa olisi saada itsensä näkemään todellisuus, jossa kipua ei ole olemassa, eikä sellaista lihallista, kuolevaista ihmistä joka edes voi tuntea fyysistä kipua. Paradoksaalista kyllä, usein tie tähän kulkee sen kautta, että lopettaa kaikki yrityksetkin parantaa tätä maailmaa - edes omaa kehoa. "Etsii ensin Jumalan valtakuntaa", sitä joka on sisäisesti meissä, ja joka on hengellinen eikä aineellinnen, niin sitten käy kuten Raamattu lupaa, "myös kaikki tämä annetaan teille": sairaudet paranevat, olosuhteet paranevat heränneen spirituaalisen näkökyvyn kautta.
Koska tämä on monille tie joka ei ole välittömästi saavutettavissa, on toki täysin sallittua käyttää kaikkea lääketieteellistä, mentaalista jne apua mitä tämä maailma tarjoaa. Voi myös toki pyytää rukousta toisilta, mutta sekään ei ole takuuvarma tie paranemiseen, koska tulos riippuu vastaanottavuudesta ja siitä mihin pystyy uskomaan. Jeesuskin joutui sanomaan joissain tilanteissa, ettei voinut tehdä mitään ihmeitä ihmisten epäuskon tähden. Ja joka tapauksessa on aina parasta, jos itse herättää itsessään parantavan tietoisuuden tilan, sillä jos nyt tänään saisitkin apua toisen kautta, niin se sama tietoisuudentila joka synnytti tämänhetkisen vaivan, luultavasti synnyttäisi tilalle melko pian jonkin toisen vastoinkäymisen.
Huomasin, että kipu hävisi hetkeksi kun ajattelin mielessäni vahvasti "Se on parantunut nyt". Pyytäisin sinulta rukousta. Onko parasta vain pyrkiä unohtamaan vaiva? Kiitos vastauksesta.
Rukoiltu. Kyllä, on parempi olla "tekemättä pahalle vastarintaa", olla taistelematta sen kanssa psyykkisesti, koska sellainen vain antaa lisää voimaa kipua aiheuttavan vaivan manifestaatiolle.
Onko pyrkimys parantua manifestoimalla myös "vastarintaa"? Anteeksi, jos kyselen itsestäänselvyyksiä, mutta kaipaan neuvoa mitä minun olisi käytännössä parasta tehdä tai olla tekemättä.
Se riippuu tietoisuuden tilasta josta asiaa katsoo. Minulle se olisi, enkä voisi enää mitenkään käyttää tietoista manifestaatiota, sillä sen pohjana on ajatus, että uskoo että todellisuus jossa on jokin puute on totta. Eihän muuten tarvitsisi edes alkaa manifestoida, ellei kokisi että itseltä puuttuu jotain tai sitten on jotain mistä haluaa eroon. Jos minulle tulee joskus sellainen ajatus, se on minulle kuin Jeesuksen kiusaus erämaassa, kiusaus palata takaisin uskomaan illuusioon Todellisuuden näkemisen sijasta. Todellisuuden, jossa kaikki mikä on Isän on myös minun (riippumatta siitä jos tämän illuusion kuvissa hetken näyttää että jotain puuttuu), eikä minun siksi tarvitse pyytää tai manifestoida mitään. Jeesus kieltäytyi manifestoimasta leipiä vaikka hänen oli inhimillisesti katsoen nälkä, koska hän ei suostunut uskomaan illuusioon jossa Jumalan Poika voi olla vailla mitään. Hän totesi että se on valhe ja Saatana, ja ilmoitti elävänsä mieluummin jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee.
Toisaalta kyllä monen maailmankuvasta lähtien manifestointi toimii, ja se on tietyllä tapaa edistyneempi tapa ratkaista ongelmia kuin puhtaasti fyysiset ratkaisut. Siinä kuitenkin noustaan ajatuksesta, että maailma on pelkästään objektiivinen, materialistinen ja mekanistinen siihen näkemykseen, että mieli luo maailmaa, mieli voi vaikuttaa näkyvään maailmaan. Samoin kuin ei ole mitään väärää siinä, jos joku joka ei osaa vielä ratkaista kivun ongelmaa spirituaalisesti ottaa lääkkeen, ei ole siinäkään jos hän ratkaisee sitä manifestoimalla. Mutta sitten jos oma sisin alkaa tuntea vastarintaa sellaista prosessia kohtaan, niin sitä on syytä kuunnella ettei estä omaa edistystään mentaalisesta spirituaaliseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko? Ja valaistumisesta ja karmasta keskustellaan joka sivulla? Tairaa olla vääeä otsikko?
Onko noilla termeillä niin väliä? Minulle valaistuminen tarkoittaa samaa kuin mitä traditionaalisemmin on kutsuttu uudestisyntymiseksi ylhäältä. Ja karma on se syyn ja seurauksen laki, jonka Raamattukin ilmaisee: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää".
Mutta totta on että fundamentalistikristittyjen mielestä en ole kristitty ollenkaan, mikä tuomio on tullut useiden mystikoiden osaksi kautta aikojen.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko: Minulla on melko häiritseviä kipuja. En pysty nukkumaan kunnolla jne. Miten parannan itseni?
Spirituaalinen tapa olisi saada itsensä näkemään todellisuus, jossa kipua ei ole olemassa, eikä sellaista lihallista, kuolevaista ihmistä joka edes voi tuntea fyysistä kipua. Paradoksaalista kyllä, usein tie tähän kulkee sen kautta, että lopettaa kaikki yrityksetkin parantaa tätä maailmaa - edes omaa kehoa. "Etsii ensin Jumalan valtakuntaa", sitä joka on sisäisesti meissä, ja joka on hengellinen eikä aineellinnen, niin sitten käy kuten Raamattu lupaa, "myös kaikki tämä annetaan teille": sairaudet paranevat, olosuhteet paranevat heränneen spirituaalisen näkökyvyn kautta.
Koska tämä on monille tie joka ei ole välittömästi saavutettavissa, on toki täysin sallittua käyttää kaikkea lääketieteellistä, mentaalista jne apua mitä tämä maailma tarjoaa. Voi myös toki pyytää rukousta toisilta, mutta sekään ei ole takuuvarma tie paranemiseen, koska tulos riippuu vastaanottavuudesta ja siitä mihin pystyy uskomaan. Jeesuskin joutui sanomaan joissain tilanteissa, ettei voinut tehdä mitään ihmeitä ihmisten epäuskon tähden. Ja joka tapauksessa on aina parasta, jos itse herättää itsessään parantavan tietoisuuden tilan, sillä jos nyt tänään saisitkin apua toisen kautta, niin se sama tietoisuudentila joka synnytti tämänhetkisen vaivan, luultavasti synnyttäisi tilalle melko pian jonkin toisen vastoinkäymisen.
Huomasin, että kipu hävisi hetkeksi kun ajattelin mielessäni vahvasti "Se on parantunut nyt". Pyytäisin sinulta rukousta. Onko parasta vain pyrkiä unohtamaan vaiva? Kiitos vastauksesta.
Rukoiltu. Kyllä, on parempi olla "tekemättä pahalle vastarintaa", olla taistelematta sen kanssa psyykkisesti, koska sellainen vain antaa lisää voimaa kipua aiheuttavan vaivan manifestaatiolle.
Onko pyrkimys parantua manifestoimalla myös "vastarintaa"? Anteeksi, jos kyselen itsestäänselvyyksiä, mutta kaipaan neuvoa mitä minun olisi käytännössä parasta tehdä tai olla tekemättä.
Se riippuu tietoisuuden tilasta josta asiaa katsoo. Minulle se olisi, enkä voisi enää mitenkään käyttää tietoista manifestaatiota, sillä sen pohjana on ajatus, että uskoo että todellisuus jossa on jokin puute on totta. Eihän muuten tarvitsisi edes alkaa manifestoida, ellei kokisi että itseltä puuttuu jotain tai sitten on jotain mistä haluaa eroon. Jos minulle tulee joskus sellainen ajatus, se on minulle kuin Jeesuksen kiusaus erämaassa, kiusaus palata takaisin uskomaan illuusioon Todellisuuden näkemisen sijasta. Todellisuuden, jossa kaikki mikä on Isän on myös minun (riippumatta siitä jos tämän illuusion kuvissa hetken näyttää että jotain puuttuu), eikä minun siksi tarvitse pyytää tai manifestoida mitään. Jeesus kieltäytyi manifestoimasta leipiä vaikka hänen oli inhimillisesti katsoen nälkä, koska hän ei suostunut uskomaan illuusioon jossa Jumalan Poika voi olla vailla mitään. Hän totesi että se on valhe ja Saatana, ja ilmoitti elävänsä mieluummin jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee.
Toisaalta kyllä monen maailmankuvasta lähtien manifestointi toimii, ja se on tietyllä tapaa edistyneempi tapa ratkaista ongelmia kuin puhtaasti fyysiset ratkaisut. Siinä kuitenkin noustaan ajatuksesta, että maailma on pelkästään objektiivinen, materialistinen ja mekanistinen siihen näkemykseen, että mieli luo maailmaa, mieli voi vaikuttaa näkyvään maailmaan. Samoin kuin ei ole mitään väärää siinä, jos joku joka ei osaa vielä ratkaista kivun ongelmaa spirituaalisesti ottaa lääkkeen, ei ole siinäkään jos hän ratkaisee sitä manifestoimalla. Mutta sitten jos oma sisin alkaa tuntea vastarintaa sellaista prosessia kohtaan, niin sitä on syytä kuunnella ettei estä omaa edistystään mentaalisesta spirituaaliseen.
Minulla on ollut pitkään vahva jano tietää mitä on tämän todellisuuden lisäksi ja kuka tai oikeastaan mikä minä olen. On myös ollut "sattumia", joiden tiedän olevan merkityksellisiä. Sitten on merkkejä kuten toistuvat numerosarjat katsoessani kelloa yms. Tarot-korttien viestit, jotka osuvat kummasti kohdalleen. Ehkä tämä kipu on riittävä motivaatio, joka saa henkisen etsinnän muuttumaan harrastuksesta sellaiseksi missä tapahtuu edistystä. Manifestointiakin on monesti pitänyt kokeilla, mutta kun....No nyt olisi ainakin tarpeeksi kova syy saada se toimimaan. On siis kyettävä aidosti uskomaan, että on jo parantunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko: Minulla on melko häiritseviä kipuja. En pysty nukkumaan kunnolla jne. Miten parannan itseni?
Spirituaalinen tapa olisi saada itsensä näkemään todellisuus, jossa kipua ei ole olemassa, eikä sellaista lihallista, kuolevaista ihmistä joka edes voi tuntea fyysistä kipua. Paradoksaalista kyllä, usein tie tähän kulkee sen kautta, että lopettaa kaikki yrityksetkin parantaa tätä maailmaa - edes omaa kehoa. "Etsii ensin Jumalan valtakuntaa", sitä joka on sisäisesti meissä, ja joka on hengellinen eikä aineellinnen, niin sitten käy kuten Raamattu lupaa, "myös kaikki tämä annetaan teille": sairaudet paranevat, olosuhteet paranevat heränneen spirituaalisen näkökyvyn kautta.
Koska tämä on monille tie joka ei ole välittömästi saavutettavissa, on toki täysin sallittua käyttää kaikkea lääketieteellistä, mentaalista jne apua mitä tämä maailma tarjoaa. Voi myös toki pyytää rukousta toisilta, mutta sekään ei ole takuuvarma tie paranemiseen, koska tulos riippuu vastaanottavuudesta ja siitä mihin pystyy uskomaan. Jeesuskin joutui sanomaan joissain tilanteissa, ettei voinut tehdä mitään ihmeitä ihmisten epäuskon tähden. Ja joka tapauksessa on aina parasta, jos itse herättää itsessään parantavan tietoisuuden tilan, sillä jos nyt tänään saisitkin apua toisen kautta, niin se sama tietoisuudentila joka synnytti tämänhetkisen vaivan, luultavasti synnyttäisi tilalle melko pian jonkin toisen vastoinkäymisen.
Huomasin, että kipu hävisi hetkeksi kun ajattelin mielessäni vahvasti "Se on parantunut nyt". Pyytäisin sinulta rukousta. Onko parasta vain pyrkiä unohtamaan vaiva? Kiitos vastauksesta.
Rukoiltu. Kyllä, on parempi olla "tekemättä pahalle vastarintaa", olla taistelematta sen kanssa psyykkisesti, koska sellainen vain antaa lisää voimaa kipua aiheuttavan vaivan manifestaatiolle.
Onko pyrkimys parantua manifestoimalla myös "vastarintaa"? Anteeksi, jos kyselen itsestäänselvyyksiä, mutta kaipaan neuvoa mitä minun olisi käytännössä parasta tehdä tai olla tekemättä.
Se riippuu tietoisuuden tilasta josta asiaa katsoo. Minulle se olisi, enkä voisi enää mitenkään käyttää tietoista manifestaatiota, sillä sen pohjana on ajatus, että uskoo että todellisuus jossa on jokin puute on totta. Eihän muuten tarvitsisi edes alkaa manifestoida, ellei kokisi että itseltä puuttuu jotain tai sitten on jotain mistä haluaa eroon. Jos minulle tulee joskus sellainen ajatus, se on minulle kuin Jeesuksen kiusaus erämaassa, kiusaus palata takaisin uskomaan illuusioon Todellisuuden näkemisen sijasta. Todellisuuden, jossa kaikki mikä on Isän on myös minun (riippumatta siitä jos tämän illuusion kuvissa hetken näyttää että jotain puuttuu), eikä minun siksi tarvitse pyytää tai manifestoida mitään. Jeesus kieltäytyi manifestoimasta leipiä vaikka hänen oli inhimillisesti katsoen nälkä, koska hän ei suostunut uskomaan illuusioon jossa Jumalan Poika voi olla vailla mitään. Hän totesi että se on valhe ja Saatana, ja ilmoitti elävänsä mieluummin jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee.
Toisaalta kyllä monen maailmankuvasta lähtien manifestointi toimii, ja se on tietyllä tapaa edistyneempi tapa ratkaista ongelmia kuin puhtaasti fyysiset ratkaisut. Siinä kuitenkin noustaan ajatuksesta, että maailma on pelkästään objektiivinen, materialistinen ja mekanistinen siihen näkemykseen, että mieli luo maailmaa, mieli voi vaikuttaa näkyvään maailmaan. Samoin kuin ei ole mitään väärää siinä, jos joku joka ei osaa vielä ratkaista kivun ongelmaa spirituaalisesti ottaa lääkkeen, ei ole siinäkään jos hän ratkaisee sitä manifestoimalla. Mutta sitten jos oma sisin alkaa tuntea vastarintaa sellaista prosessia kohtaan, niin sitä on syytä kuunnella ettei estä omaa edistystään mentaalisesta spirituaaliseen.
Minulla on ollut pitkään vahva jano tietää mitä on tämän todellisuuden lisäksi ja kuka tai oikeastaan mikä minä olen. On myös ollut "sattumia", joiden tiedän olevan merkityksellisiä. Sitten on merkkejä kuten toistuvat numerosarjat katsoessani kelloa yms. Tarot-korttien viestit, jotka osuvat kummasti kohdalleen. Ehkä tämä kipu on riittävä motivaatio, joka saa henkisen etsinnän muuttumaan harrastuksesta sellaiseksi missä tapahtuu edistystä. Manifestointiakin on monesti pitänyt kokeilla, mutta kun....No nyt olisi ainakin tarpeeksi kova syy saada se toimimaan. On siis kyettävä aidosti uskomaan, että on jo parantunut?
Kyllä, uskoa saaneensa jo se mitä tahtoo manifestoida. Toivominen tai haluaminen ei ole tie, sillä kummatkin tarkoittavat että uskotaan että toivottava tai haluttava asia vielä puuttuu, ja niinpä yleensä manifestoituva asia on lisää elämänaikaa jossa asia puuttuu kokemuksesta.
Kaikenlaisia psykologisia kikkoja voi käyttää jotta saa itsensä uskomaan jo saaneensa mitä haluaa, ja eri persoonille sopii erilaiset jutut. Esim. osalle on hyvin tärkeää saada vahva tunnelataus mukaan, ja he saattavat esim. visualisoida itseään nauttimassa siitä asiasta mitä manifestoivat. Itse taas en ole koskaan ollut kovin tunneihminen, enkä kovin visuaalinenkaan, ja minulle manifestointi oli enemmän älyllinen prosessi, jossa tutkin omaa mielensisältöäni ja valitsin mitä sisältöä haluan sisälläni elätellä ja uskoa ja mitä en. Loin myös erilaisia kikkoja eri vaiheissa manifestoijan uraani, esim. alussa saatoin tosiaan visualisoida nieleväni lääkepillerin jos halusin eroon kivusta tai esim. allergiaoireista, ja luoda uskomuksen "puolessa tunnissa lääke vaikuttaa". Sitten menin lepäämään ja koko ajan ajattelin että mikä helpotus että nyt on otettu lääke ja kohta olo on taas hyvä.
Myöhemmin kokeneempana manifestoijana en juurikaan visualisoinut mitään, vaikka useimmat alan oppaat sitä suosittelee. Minä vain älyllisesti määrittelin, ilman ihmeempiä tunteilujakaan, mitä haluan manifestoida, ja sen jälkeen kun olin sen selkästi mielessäni ilmaissut, otin asenteen että homma on niin kuin olisin tilannut uuden auton autokaupasta: on varmaa että se tulee eikä asiaa tarvitse enää miettiä eikä katsella muita autoja, mutta on myös luonnollista että auto ei ihan vielä ole käytettävissäni koska sillä on tietty toimitusaika. Samoin ajattelin manifestoituvista asioista, että ne on tosin jo mentaalisella tasolla olemassa ja on varmaa että ne tulevat materialisoitumaan fyysiseen, mutta tuo materialisoitumisprosessi voi hieman kestää joten ei huolta jos ei vielä näy ko. asiaa arkitodellisuudessa.
Itse jouduin opettelemaan manifestoinnin tosi asteittain ja johdonmukaisella työllä, alkaen ihan pienenpienistä, ei mitenkään yliluonnollisista asioista. Näin ehkä siksi, että minulla oli haittana se että olin menettänyt uskoni kaikenlaisiin uskontoihin ja jumaliin ja tunsin kaikkea yliluonnollista kohtaan epäluuloa. Minun täytyi siis hyvin varovasti ja asteittain aivopestä mieleni edes sille mahdollisuudelle, että voisi olla oikeasti toimiva Vetovoiman lain kaltainen asia. Paljon helpompaa on niillä joiden uskomusmaailma on avoimempi tuollaiselle, ja kaikkein helpointa niille jotka jo valmiiksi ajattelevat että näkyvä todellisuus on mielen heijastus tai manifestaatio.
minulla on ääerrtömän klaustrofobinen olo ollut jo pidempään. en näe todellisuutta, ainoastaan oman tulkintani siitä. olen umpiossa. ahdistaa. pääseekö täältä ikinä pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
minulla on ääerrtömän klaustrofobinen olo ollut jo pidempään. en näe todellisuutta, ainoastaan oman tulkintani siitä. olen umpiossa. ahdistaa. pääseekö täältä ikinä pois?
Pääsee kyllä. Tie on spirituaalisten aistien avautuminen - sana spirituaalien on tosin siinä mielessä huono että nämä aistit voi olla auki sellaisillakin jotka ei mistään hengellisyydestä ole kiinnostuneita ollenkaan.
Jokainen joka kokee tuota ahdistusta on jo prosessissa jossa sielu pyrkii murtautumaan läpi uusien hengen aistien kanssa. Lyhyt se prosessi ei aina ole, tosin harvoilla niin pitkällinen kuin itselläni, joka 8-9-vuotiaana jo ahdistelin tuota asiaa, ja lähes 30 vuoden päästä vasta sain nähdä mitä on Todellisuus ehdollistuneen mielen ja ihmisaistien kuvien takana. Omaa kehitystäni haittasi paljon se, että alkuun ajauduin fundamentalistisen uskonnollisuuden pariin, ja kesti tosi kauan päästä irti sen ehdollistamista ajatusmalleista sittenkään, kun olin jo muodollisesti eronnut helluntaiseurakunnasta. Totaalisen uskon menon kautta täytyi mennä.
Mystikko, mitä mieltä olet kehitysvammaisista ihmisistä? Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä niin töissä kuin kotonakin ja minusta heissä loistaa henkinen valo ja kauneus ja heidän kanssaan oleminen on minulle suorastaan hoitavaa. Suurin osa ihmisistä taitaa ajatella kehitysvammaisista aivan päinvastoin. Laajemmin ajateltuna, olen huomannut että kaikki mikä on epätäydellistä ja haavoittuvaa herättää minussa samantapaisen reaktion, jonkinlaisen henkisen ihmetyksen ja nöyrtymisen heikkojen ja "rujojen" asioiden edessä, oli se sitten luonnossa tai ihmisissä ja heidän tekemisissään. Minä vain näen miten sieltä takaa paistaa jotain ihmeellistä ja saan tunteen kuin minua hoidettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, mitä mieltä olet kehitysvammaisista ihmisistä? Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä niin töissä kuin kotonakin ja minusta heissä loistaa henkinen valo ja kauneus ja heidän kanssaan oleminen on minulle suorastaan hoitavaa. Suurin osa ihmisistä taitaa ajatella kehitysvammaisista aivan päinvastoin. Laajemmin ajateltuna, olen huomannut että kaikki mikä on epätäydellistä ja haavoittuvaa herättää minussa samantapaisen reaktion, jonkinlaisen henkisen ihmetyksen ja nöyrtymisen heikkojen ja "rujojen" asioiden edessä, oli se sitten luonnossa tai ihmisissä ja heidän tekemisissään. Minä vain näen miten sieltä takaa paistaa jotain ihmeellistä ja saan tunteen kuin minua hoidettaisiin.
Minulla on vähän samantyylinen suhde pieniin lapsiin, kehitysvammaisiin ja autistisiin ihmisiin. Ihan noin "puhtaasti" en heitä koe, mutta tietynlainen olemisen helppous sävyttää vuorovaikutustani heidän kanssaan. Eräs "ei-spirituaalinen" ystäväni epäili, että kyse on näiden henkilöiden kohdalla jonkinlaisesta egon pienuudesta/ vilpittömästä olemuksesta, minkä heissä aistin. Tämä kuulosti minun korvaani järkevältä selitykseltä.
Ystävästäni puheenollen: on mielenkiintoista, että Mystikko on jo pariin otteeseen maininnut, ettei henkisyys välttämättä liity millään tavalla tietoiseen spirituaaliseen etsimiseen. Tämä ystäväni on henkisin ihminen, jonka tunnen, vaikka hän on pesunkestävä ateisti. :D Minulta itseltäni meni kauan edes huomata tämä asia, kun olin itse niin jumiutunut tietynlaisiin henkisiin määritelmiin ja käsitteisiin.
Kehitysvammaiset ovat yhtä lailla Jumala ilmenemässä lihassa kuin kaikki muutkin, ja jos keskittyy heidän hengelliseen olemukseensa, ei sitä niin edes huomaa että kyseessä on kehitysvammainen "lihan mukaan".
Itse ehkä joskus aikaisemmin olin enemmän sellainen että tunsin jonkinlaista iloa, rauhaa ja läpi hohtavaa pyhyyttä hauraiden ja sairaiden ja pienten lasten ja vanhusten lähellä, mutta nykyisin se ihmisyyden ulkokuori harvemmin merkitsee mitään mihinkään suuntaan. Mikä on siinä mielessä hyvä, että voi nähdä jumalallisen olemuksen myös niissä, joita muut sanovat ärsyttäviksi narsistisiksi kusipäiksi tai rikollisiksi. "Niin niin, tällä hetkellä sinulla on tuollainen rooli, mutta ei se minua hämää, tiedän mikä olet, Jumala lihaan tulleena, elävän Jumalan poika."
Ystävästäni puheenollen: on mielenkiintoista, että Mystikko on jo pariin otteeseen maininnut, ettei henkisyys välttämättä liity millään tavalla tietoiseen spirituaaliseen etsimiseen. Tämä ystäväni on henkisin ihminen, jonka tunnen, vaikka hän on pesunkestävä ateisti. :D Minulta itseltäni meni kauan edes huomata tämä asia, kun olin itse niin jumiutunut tietynlaisiin henkisiin määritelmiin ja käsitteisiin.
Oma isäni on tuollainen ihminen. Rauhallinen, hiljainen perusinsinööri. Agnostikko jota ei ole koskaan mikään henkisyys kiinnostanut. Mutta todella pieniegoinen ja syvällinen ihminen, mitä asiaa monet ei huomaa, kiinnittäessään huomionsa niihin jotka puhuvat enemmän ja tuovat itseään esiin enemmän. Jotkut voivat jopa ajatella että hän on vähän ujo raukka tai jopa yksinkertainen älyllisesti, kun on niin tyytyväinen tavallisessa arkihetkessä ettei kauheasti mitään tavoittele.
Kirjoitin joskus aiemmin tänne kysymyksen alkoholinkäytöstä ja kommentoit silloin, että se ei ole tapa jota kannattaa pitää yllä, siis noin suurinpiirtein... Minähän en juonut usein, mutta humalahakuisesti kylläkin. Monet kerrat oli vuosi tai ylikin alkon maistamisen välissä.
Vielä muutaman kerran tuon ajatustenvaihdon jälkeen tuli käytettyä alkoholia päihtymistarkoitukseen. Vaihtelevalla tuloksella, koska ei se tahdo yleensä nousta päähän millään lailla. Pohdiskelin myös suhdettani juomiseen ja aloin oivaltaa millaisena välineenä sitä olen kautta aikojen käyttänyt, eli sosiaalisena kainalokeppinä tilanteissa ja ympäristöissä, joista en oikein pidä (=juhlat joissa muut juovat, vapaa-ajan ns. rentouttavat tapahtumat joissa koen olevani vastakkaisen sukupuolen arvioitavana).
Meneminen noihin tilanteisiin ei ole minulle pakollista, eikä juominen tehnyt niistä miellyttävämpiä. Lisäksi rahan laittaminen juomiseen rupesi tuntumaan kerta kerralta huonommalta "sijoitukselta". Järkevämpää olisi vaikka repiä seteleitä.
En ole koskaan ollut absolutismin kannattaja, mutta viimeiset kuukaudet pelkkä ajatus minkään alkoholijuoman juomisesta aiheuttaa vastenmielisen olon. Jotain tässä ilmeisesti on tullut prosessoitua.
Rukoiltu. Kyllä, on parempi olla "tekemättä pahalle vastarintaa", olla taistelematta sen kanssa psyykkisesti, koska sellainen vain antaa lisää voimaa kipua aiheuttavan vaivan manifestaatiolle.