Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Sadhguru kehuu, ettei ole lukenut edes Bhagavadgitaa. Siinä melkoinen intialainen "guru".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaus Jnanin egosta on että se on kuin "palanut köysi" että se näyttää päältä päin aivan köydeltä mutta jos sillä yrittää kiinnittää jotain niin se hajoaa käsiin tuhkaksi.

Ss

Ja Jnani tarkoittaa mitä?? Kiitos etukäteen.

Ollos hyvä

Jnani on sanskritin sana, joka tarkoittaa "tietäjää", "viisasta", "viisasta" tai "viisautta omaava".

Sitä käytetään tyypillisesti kuvaamaan henkilöä, jolla on korkeampi Itsetuntemus tai tieto vapautumisesta, joka on saatu joogaisesta meditaatiosta ja/tai pyhien kirjoitusten tutkimisesta.

Sri Bhagavan Ramana Maharshi on jnani.

Ss

Ok, tack. Eli onko Jnani joissain tapauksissa valaistunut, kuten R. Maharsikin oli, ja joissain tapauksissa "vain" "viisas", "tietäjä, "viisautta omaava"?

Kyllä jnani tarkoittaa valaistunutta. Jnani on sanskritinkielen sana jonka juuri sana on jnana mikä tarkoittaa tietoa, puhdasta täysin itsenäistä tietoa.

Tässä yhteydessä viisas ja tietäjä ovat synonyymeja sanalle jnani.

Ss

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaus Jnanin egosta on että se on kuin "palanut köysi" että se näyttää päältä päin aivan köydeltä mutta jos sillä yrittää kiinnittää jotain niin se hajoaa käsiin tuhkaksi.

Ss

Ja Jnani tarkoittaa mitä?? Kiitos etukäteen.

Ollos hyvä

Jnani on sanskritin sana, joka tarkoittaa "tietäjää", "viisasta", "viisasta" tai "viisautta omaava".

Sitä käytetään tyypillisesti kuvaamaan henkilöä, jolla on korkeampi Itsetuntemus tai tieto vapautumisesta, joka on saatu joogaisesta meditaatiosta ja/tai pyhien kirjoitusten tutkimisesta.

Sri Bhagavan Ramana Maharshi on jnani.

Ss

Ok, tack. Eli onko Jnani joissain tapauksissa valaistunut, kuten R. Maharsikin oli, ja joissain tapauksissa "vain" "viisas", "tietäjä, "viisautta omaava"?

 

Kiitos, kun valaisit asiaa noin hyvin. :)

Kyllä jnani tarkoittaa valaistunutta. Jnani on sanskritinkielen sana jonka juuri sana on jnana mikä tarkoittaa tietoa, puhdasta täysin itsenäistä tietoa.

Tässä yhteydessä viisas ja tietäjä ovat synonyymeja sanalle jnani.

Ss

Onko kukaan jutellut valaistumisesta henkilön kanssa, joka on käyttänyt netissä nimeä Sarcisson? Mielestäni hänellä oli tosi hyviä ajatuksia ja hän osasi hyvin niitä selittää. En ole enää vuosiin "törmännyt" hänen kirjoituksiinsa.

Voiko sielun pimeä yö muuttua luonteeltaan kesken kaiken täysin toisenlaiseksi? Kuolemisen ja kuolettumisen sijasta on alkanut tulla todella syviä ja myrkyllisen tuntuisia vihan tunteita. Niin syviä etten meinaa kestää niitä. Tämä on tosiaan täysin erilaista mitä on ollut aiemmin. Kuuluuko tätä vain kestää vai alkaa toimia?

Vierailija kirjoitti:

Voiko sielun pimeä yö muuttua luonteeltaan kesken kaiken täysin toisenlaiseksi? Kuolemisen ja kuolettumisen sijasta on alkanut tulla todella syviä ja myrkyllisen tuntuisia vihan tunteita. Niin syviä etten meinaa kestää niitä. Tämä on tosiaan täysin erilaista mitä on ollut aiemmin. Kuuluuko tätä vain kestää vai alkaa toimia?

Miten toimisit vihasi purkamiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko sielun pimeä yö muuttua luonteeltaan kesken kaiken täysin toisenlaiseksi? Kuolemisen ja kuolettumisen sijasta on alkanut tulla todella syviä ja myrkyllisen tuntuisia vihan tunteita. Niin syviä etten meinaa kestää niitä. Tämä on tosiaan täysin erilaista mitä on ollut aiemmin. Kuuluuko tätä vain kestää vai alkaa toimia?

Miten toimisit vihasi purkamiseksi?

Hyvä kysymys. Enköhän pyrkisi eroon kaikesta mikä vihaa aiheuttaa. Muuttaisin siis elämäni olosuhteita - vaihtaisin paikkakuntaa, eroaisin kirkosta, katkoisin välejä ihmisiin jne. Syvä viha on kuitenkin tehnyt minusta erilaisen - itsekkäämmän ja välinpitämättömämmän (eli en enää huolehdi muiden asioista), vähemmän-minän, hajaantuneemman, tahdottomamman, alistuneemman ja antautuneemman. Siksi mietin pitäisikö sitä vihaa vain yrittää sietää ja antaa sen muuttaa itseä. Ihan kauhealta ja väärältähän se tuntuu kun väkevin viha on päällä. Öitä tulee valvottua ja päivisin saattaa itkettää ja tärisyttää kun viha korventaa koko olemusta. Mietin lisäksi onko kyse vain peruskatkeruudesta, joka alkaa väistämättä ajan oloon riivata meitä tiettyjä valintoja tehneitä ja tietynlaisia ihmisiä, eli ei enää pimeästä yöstä ollenkaan. Melko selkeä pimeä yö oli se kuolettumisen jakso ennen tätä vihan kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko sielun pimeä yö muuttua luonteeltaan kesken kaiken täysin toisenlaiseksi? Kuolemisen ja kuolettumisen sijasta on alkanut tulla todella syviä ja myrkyllisen tuntuisia vihan tunteita. Niin syviä etten meinaa kestää niitä. Tämä on tosiaan täysin erilaista mitä on ollut aiemmin. Kuuluuko tätä vain kestää vai alkaa toimia?

Miten toimisit vihasi purkamiseksi?

Hyvä kysymys. Enköhän pyrkisi eroon kaikesta mikä vihaa aiheuttaa. Muuttaisin siis elämäni olosuhteita - vaihtaisin paikkakuntaa, eroaisin kirkosta, katkoisin välejä ihmisiin jne. Syvä viha on kuitenkin tehnyt minusta erilaisen - itsekkäämmän ja välinpitämättömämmän (eli en enää huolehdi muiden asioista), vähemmän-minän, hajaantuneemman, tahdottomamman, alistuneemman ja antautuneemman. Siksi mietin pitäisikö sitä vihaa vain yrittää sietää ja antaa sen muuttaa itseä. Ihan kauhealta ja väärältähän se tuntuu kun väkevin viha on päällä. Öitä tulee valvottua ja päivisin saattaa itkettää ja tärisyttää kun viha korventaa koko olemusta. Mietin lisäksi onko kyse vain peruskatkeruudesta, joka alkaa väistämättä ajan oloon riivata meitä tiettyjä valintoja tehneitä ja tietynlaisia ihmisiä, eli ei enää pimeästä yöstä ollenkaan. Melko selkeä pimeä yö oli se kuolettumisen jakso ennen tätä vihan kautta.

Minulla tällaisia kausia on ollut useita. Teema on saattanut vaihdella vihasta suruun. En tiedä voiko pimeä yö tulla ikään kuin pätkissä? Ettei kävisi liian rankaksi? Voisiko se joillain olla kuin sipulin kuorimista. Tällaista olen omalla kohdalla miettinyt. Välillä tuntuu, että tästä olosta ei enää selviä, mutta sitten se välillä aina katoaa. Tulee melkein autuas olo ja hetken kaikki menee flowssa. Sitten taas iskee joku uusi tällainen "kausi". Helppoina hetkinä on hyvä jälkiviisaana nähdä kuinka tervehdyttävä prosessi se tuskastelu olikaan. Vaan ei sitä pahimpina hädän hetkinä meinaa aina muistaa. Toisaalta harjoitus tekee mestarin :D On minusta ainakin tullut parempi selviytyjä. Ja toisaalta hyvinä hetkinä koko selviytymisen ajatus katoaa. En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta joskus ehkä vaan pitää antautua sille tuskalle, vihalle ja surulle ja katsoa niitä silmiin. Vaikka perkuleen tuskallista se välillä on :D

Pahinta on paeta kärsimystä, toki se on helpompaa kuin kärsimyksen kohtaaminen silmästä silmään.

Sitä paitsi kärsimykset tulevat sisismästä, ei ulkopuoleltamme.

Emme ikinä voi tuntea itseämme jollemne kohtaa tunteita sellaisina kun ne ovat jos pakenemme tunteitten kohtaamista.

Aina se ei onnistu, muta muuta tietä itsetuntemukseen ei ole kun asioitten kohtaaminen siten ettei halua niitten muuttamista toiseksi mikä on taasen itsepetosta. Eli se mikä on on tosiasia, ja se minkä tulisi olla on harhaa.

Itse olen kanavoinut vihaa aikoinaan sekä tyynyjä hakkaamalla, tyynyihin huutamalla, maalaamalla raivon vallassa, kirjoittamalla runoja ja vihaisia ajatuksia paperille tai tietsikalle. Ihan vaan vinkiksi, jos sattuu joku noista tavoista tuntumaan itselle sopivalta.  On parempi purkaa vihaa noin kuin että sitä purkaisi keneenkään elolliseen olentoon. Toki joskus viha on hyvä väline siihen, että osaa laittaa rajat esim. sellaisille ihmisille, joilla on tapana käyttää sinua jollain tasolla hyväkseen.

Tsemppiä kaikille! <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko sielun pimeä yö muuttua luonteeltaan kesken kaiken täysin toisenlaiseksi? Kuolemisen ja kuolettumisen sijasta on alkanut tulla todella syviä ja myrkyllisen tuntuisia vihan tunteita. Niin syviä etten meinaa kestää niitä. Tämä on tosiaan täysin erilaista mitä on ollut aiemmin. Kuuluuko tätä vain kestää vai alkaa toimia?

Miten toimisit vihasi purkamiseksi?

Hyvä kysymys. Enköhän pyrkisi eroon kaikesta mikä vihaa aiheuttaa. Muuttaisin siis elämäni olosuhteita - vaihtaisin paikkakuntaa, eroaisin kirkosta, katkoisin välejä ihmisiin jne. Syvä viha on kuitenkin tehnyt minusta erilaisen - itsekkäämmän ja välinpitämättömämmän (eli en enää huolehdi muiden asioista), vähemmän-minän, hajaantuneemman, tahdottomamman, alistuneemman ja antautuneemman. Siksi mietin pitäisikö sitä vihaa vain yrittää sietää ja antaa sen muuttaa itseä. Ihan kauhealta ja väärältähän se tuntuu kun väkevin viha on päällä. Öitä tulee valvottua ja päivisin saattaa itkettää ja tärisyttää kun viha korventaa koko olemusta. Mietin lisäksi onko kyse vain peruskatkeruudesta, joka alkaa väistämättä ajan oloon riivata meitä tiettyjä valintoja tehneitä ja tietynlaisia ihmisiä, eli ei enää pimeästä yöstä ollenkaan. Melko selkeä pimeä yö oli se kuolettumisen jakso ennen tätä vihan kautta.

Minulla tällaisia kausia on ollut useita. Teema on saattanut vaihdella vihasta suruun. En tiedä voiko pimeä yö tulla ikään kuin pätkissä? Ettei kävisi liian rankaksi? Voisiko se joillain olla kuin sipulin kuorimista. Tällaista olen omalla kohdalla miettinyt. Välillä tuntuu, että tästä olosta ei enää selviä, mutta sitten se välillä aina katoaa. Tulee melkein autuas olo ja hetken kaikki menee flowssa. Sitten taas iskee joku uusi tällainen "kausi". Helppoina hetkinä on hyvä jälkiviisaana nähdä kuinka tervehdyttävä prosessi se tuskastelu olikaan. Vaan ei sitä pahimpina hädän hetkinä meinaa aina muistaa. Toisaalta harjoitus tekee mestarin :D On minusta ainakin tullut parempi selviytyjä. Ja toisaalta hyvinä hetkinä koko selviytymisen ajatus katoaa. En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta joskus ehkä vaan pitää antautua sille tuskalle, vihalle ja surulle ja katsoa niitä silmiin. Vaikka perkuleen tuskallista se välillä on :D

On vaikeutta ymmärtää tuollaisia kielikuvia että katsotaan jotain tunnetta silmiin, se varmaan tarkoittaa samaa kuin tunteen viestin kuunteleminen, että mitä se tahtoo sanoa? Itse ehkä vähän testaan parhaillaan sitä kumpi on vahvempi, minä vai se tunne. Eli että saako se minut tekemään valintoja sen tunteen perusteella. En tiedä onko viisasta. Ei ole ketään keltä kysyä. Pitää vain luottaa että lopulta kaikki järjestyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko sielun pimeä yö muuttua luonteeltaan kesken kaiken täysin toisenlaiseksi? Kuolemisen ja kuolettumisen sijasta on alkanut tulla todella syviä ja myrkyllisen tuntuisia vihan tunteita. Niin syviä etten meinaa kestää niitä. Tämä on tosiaan täysin erilaista mitä on ollut aiemmin. Kuuluuko tätä vain kestää vai alkaa toimia?

Miten toimisit vihasi purkamiseksi?

Hyvä kysymys. Enköhän pyrkisi eroon kaikesta mikä vihaa aiheuttaa. Muuttaisin siis elämäni olosuhteita - vaihtaisin paikkakuntaa, eroaisin kirkosta, katkoisin välejä ihmisiin jne. Syvä viha on kuitenkin tehnyt minusta erilaisen - itsekkäämmän ja välinpitämättömämmän (eli en enää huolehdi muiden asioista), vähemmän-minän, hajaantuneemman, tahdottomamman, alistuneemman ja antautuneemman. Siksi mietin pitäisikö sitä vihaa vain yrittää sietää ja antaa sen muuttaa itseä. Ihan kauhealta ja väärältähän se tuntuu kun väkevin viha on päällä. Öitä tulee valvottua ja päivisin saattaa itkettää ja tärisyttää kun viha korventaa koko olemusta. Mietin lisäksi onko kyse vain peruskatkeruudesta, joka alkaa väistämättä ajan oloon riivata meitä tiettyjä valintoja tehneitä ja tietynlaisia ihmisiä, eli ei enää pimeästä yöstä ollenkaan. Melko selkeä pimeä yö oli se kuolettumisen jakso ennen tätä vihan kautta.

Minulla tällaisia kausia on ollut useita. Teema on saattanut vaihdella vihasta suruun. En tiedä voiko pimeä yö tulla ikään kuin pätkissä? Ettei kävisi liian rankaksi? Voisiko se joillain olla kuin sipulin kuorimista. Tällaista olen omalla kohdalla miettinyt. Välillä tuntuu, että tästä olosta ei enää selviä, mutta sitten se välillä aina katoaa. Tulee melkein autuas olo ja hetken kaikki menee flowssa. Sitten taas iskee joku uusi tällainen "kausi". Helppoina hetkinä on hyvä jälkiviisaana nähdä kuinka tervehdyttävä prosessi se tuskastelu olikaan. Vaan ei sitä pahimpina hädän hetkinä meinaa aina muistaa. Toisaalta harjoitus tekee mestarin :D On minusta ainakin tullut parempi selviytyjä. Ja toisaalta hyvinä hetkinä koko selviytymisen ajatus katoaa. En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta joskus ehkä vaan pitää antautua sille tuskalle, vihalle ja surulle ja katsoa niitä silmiin. Vaikka perkuleen tuskallista se välillä on :D

On vaikeutta ymmärtää tuollaisia kielikuvia että katsotaan jotain tunnetta silmiin, se varmaan tarkoittaa samaa kuin tunteen viestin kuunteleminen, että mitä se tahtoo sanoa? Itse ehkä vähän testaan parhaillaan sitä kumpi on vahvempi, minä vai se tunne. Eli että saako se minut tekemään valintoja sen tunteen perusteella. En tiedä onko viisasta. Ei ole ketään keltä kysyä. Pitää vain luottaa että lopulta kaikki järjestyy.

Juuri tuota tarkoitin tuolla kielikuvalla, että menee niitä tunteita päin eikä pakoon. Katsoo omia motiivejaan raa an rehellisesti. Voihan tästä tosiaan käyttää muitakin kielikuvia. Esim "kohtaa varjonsa". Ja voi näitä kipukohtia tosiaan myös kuunnella, jos se tuntuu luontevammalta :) Kivuliasta siitä tekee välillä juuri se, että pitää myöntää itselleen myös ne varjopuolet. Vähän niinkuin tunne vihollisesi. Vihakaan ei pääse enää niskan päälle, kun olet ehkä löytänyt sen lähteen ja tunnistanut nämä tunteet itsessäsi.

Minulla on ollut tällainen kamppailu arvottomuuden kanssa tavallaan koko elämäni. Viimeiset 6kk on olleet aika intensiivisiä tämän asian kanssa. Nyt juuri löysin sen ikuisuuksia vaivanneen juurisyyn, joka on varmasti tuhonnut minulta monta ihmissuhdetta. Tämä oli tehnyt minusta ihmisten miellyttäjän, eikä se ole aina ollut kaunista katseltavaa. Ei tämä varmaan ihan selvinnyt vyyhti ole, mutta löysinpä langan pään. 

Nyt olen myös oppinut kanavoimaan esim. sen "vihan" laittamalla selkeitä rajoja ja oppinut sanomaan ei. Suorasti, mutta toivottavasti reilusti. Tuli vain tämä esimerkki mieleen tuosta yhdestä vastauksesta ylempänä Siis tämä viesti "Toki joskus viha on hyvä väline siihen, että osaa laittaa rajat esim. sellaisille ihmisille, joilla on tapana käyttää sinua jollain tasolla hyväkseen."

Ja tosiaan, luottamusta tässä prosessissa todella tarvitaan... vaikka välillä se tuppaa kyllä hukkumaan jonnekkin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kanavoinut vihaa aikoinaan sekä tyynyjä hakkaamalla, tyynyihin huutamalla, maalaamalla raivon vallassa, kirjoittamalla runoja ja vihaisia ajatuksia paperille tai tietsikalle. Ihan vaan vinkiksi, jos sattuu joku noista tavoista tuntumaan itselle sopivalta.  On parempi purkaa vihaa noin kuin että sitä purkaisi keneenkään elolliseen olentoon. Toki joskus viha on hyvä väline siihen, että osaa laittaa rajat esim. sellaisille ihmisille, joilla on tapana käyttää sinua jollain tasolla hyväkseen.

Tsemppiä kaikille! <3

Henkiseltä kantilta tyynyjen hakkaaminen on vihan synnyttämää väkivaltaa. Lisäksi se on vihan agression kautta tapahtuvan purkamisen kuivaharjoittelua.  Viisaampaa olisi riehumisen sijaan kyseyä itseltään: Miksi minä nyt tunnen näin?

"Omien tunteiden kohtaaminen" tässä länsimaisessa henkisessä jargonissa on useimmiten vain syvemmälle omaan napaansa putoamista. Aivan kuin emme olisi jo valmiiksi ihan tarpeeksi syvällä siellä.

Mikäli suurimmaksi ongelmakseen kokee muiden ihmisten liiallisen miellyttämisen, niin se kielii alemmuuden tunteesta ja suuresta, mutta hauraasta egosta. Jos tälle polulle päätyy kannattaa ensin kysyä itseltään onko tämä "miellyttäminen" todellakin näkynyt miellyttävyytenä muille ihmisille vai salaisena kaunaisuutena niistä valtavista tekemistäsi uhrauksista ja kiittämättömyydestä. Kukaan ei kuitenkaan ole kenellekään mitään velkaa.

Vierailija kirjoitti:

"Omien tunteiden kohtaaminen" tässä länsimaisessa henkisessä jargonissa on useimmiten vain syvemmälle omaan napaansa putoamista. Aivan kuin emme olisi jo valmiiksi ihan tarpeeksi syvällä siellä.

Mikäli suurimmaksi ongelmakseen kokee muiden ihmisten liiallisen miellyttämisen, niin se kielii alemmuuden tunteesta ja suuresta, mutta hauraasta egosta. Jos tälle polulle päätyy kannattaa ensin kysyä itseltään onko tämä "miellyttäminen" todellakin näkynyt miellyttävyytenä muille ihmisille vai salaisena kaunaisuutena niistä valtavista tekemistäsi uhrauksista ja kiittämättömyydestä. Kukaan ei kuitenkaan ole kenellekään mitään velkaa.

Joskus siellä syvällä sisimmässä on vain jotain sellaista, joka on pakko kohdata. Ei se auta, että yrittää kieltää sen olemassaolon. Oman kokemuksen perusteella sanoisin, että kokemus on lopulta vapauttava, vaikka prosessi saattaa sisältää paljon tuskallisia tunteita. Egohan ei sinne päinkään halua edes katsoa, koska se tietää, että sen katoavaisuus tulee ilmi. En nyt tämän selkeämmin osaa tätä selittää.

Ja nimen omaan tämän asian olen joutunut kohtaamaan. Ulos päin olen varmaan ollut mitä mielyttävin, mutta sisällä on jäytänyt kauna siitä, että minusta ei välitetä yhtä paljon. Olen mielessäni ollut täysin sitä mieltä, että kukaan ei ikinä tule välittämään minusta yhtä paljon kuin minä muista. Tavallaan tosi itsekästä tämäkin. Ja haitallista itselle, jos ei tajua tätä motiivia tekojensa takana. Itseäni tarkkailemalla tunnista useat tällaiset kummalliset alitajuiset käyttäytymismallit nykyään paljon nopeammin. Se antaa tilaisuuden toimia toisin. Ehkä ohjaus Jumalalta toimii silloin paremmin. Mene ja tiedä. 

Ei tämä varmaan kaikkien tie ole, mutta minulle selvästi aika passeli. Ei menekkään valoon, vaan valon kanssa pimeyteen :D

Onko ego ja viha kaksi eri asiaa?

Ei, ei ole. Kun viha ilmenee silloin on vain viha olemassa, ei egoa.

Ego ilmenee kun vihalle haluaa tehdä jotain, näin kaksinaisuus saa alkunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kanavoinut vihaa aikoinaan sekä tyynyjä hakkaamalla, tyynyihin huutamalla, maalaamalla raivon vallassa, kirjoittamalla runoja ja vihaisia ajatuksia paperille tai tietsikalle. Ihan vaan vinkiksi, jos sattuu joku noista tavoista tuntumaan itselle sopivalta.  On parempi purkaa vihaa noin kuin että sitä purkaisi keneenkään elolliseen olentoon. Toki joskus viha on hyvä väline siihen, että osaa laittaa rajat esim. sellaisille ihmisille, joilla on tapana käyttää sinua jollain tasolla hyväkseen.

Tsemppiä kaikille! <3

Henkiseltä kantilta tyynyjen hakkaaminen on vihan synnyttämää väkivaltaa. Lisäksi se on vihan agression kautta tapahtuvan purkamisen kuivaharjoittelua.  Viisaampaa olisi riehumisen sijaan kyseyä itseltään: Miksi minä nyt tunnen näin?

Haluatko siis arvottaa, että joku tapa on parempi vihan purkuun kuin toinen. Minä olin niin vihainen ja raivona - ja ihan aiheesta - etten olisi millään kyennyt miettimään, miksi minä tunnen nyt näin, mutta kun sain riittävästi hakattua tyynyä, niin sen jälkeen itsekyselyyn kykenin. Oletko ihan varma, että olisipa sinulle tehty mitä vaan kammottavaa, niin varmasti olisit voinut raivoamisen sijaan vain kysellä itseltäsi, miksi tunnen, mitä tunnen?

T. vakavasti ja monin tavoin sekä lapsena, nuorena että aikuisena pahoi.npidelt.y

Tyynyjen hakkaaminen on paljon suositeltavampi ja turvallisempi tapa purkaa raivoa ja vihaa kuin että purkaisi sitä joihinkin muihin ihmisiin,eläimiin tai vaikka rakennuksiin. Toki, jos kykenee käsittelemään vihaansa ja raivoansa rauhallisemmin, niin tietenkin kannattaa valita se tapa.

Hei KM,

muistelen sinun kirjoittaneen joskus jotain siitä, että osa yksilöityneistä jumaltietoisuuksista on valinnut osallistua tietoisesti luomisen leikkiin eikä välttämättä niinkään pyri valaistumiseen siinä mielessä, kuin siitä on tässä ketjussa keskusteltu. Muistanko ihan omiani? Voisitko kertoa lisää tästä aiheesta? En puhu nyt manifestoinnista materian tasolta käsin vaan "energioiden muovaamisesta" niin, että lopputulos on aina korkeamman käsissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko ihminen kokea fyysisen kuolemansa jälkeen myös sellaista totaalista olemattomuutta mihin esim. monet ateistit uskovat, jos tässä ihmiselämän illuusiossa ei esimerkiksi usko lainkaan kuoleman jälkeiseen elämään tai uudelleensyntymään?

En tiedä..

Hieman paradoksaalinen sillä kokeakseen olemattomuutta on vielä kokijan oltava läsnä. Ehkäpä täydellisessä olemattomuudessa on myös kokija kadonnut.

Ss

Totta. Jos kerta ulkoinen todellisuus määräytyy uskomusten mukaan, niin silloinhan kuoleman jälkeen olisi tyhjää niillä jotka eivät usko mihinkään?

Poistuuko kokija täydellisessä ykseydessä? Eikös se poistu?

Ei poistu. Kokija on Tietoisuus.