Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Hyvää juhannusta Mystikko ja tervetuloa takaisin! 

Vierailija kirjoitti:

Noissa kahdessa kirjoituksessa (klo 22:46 | 4.6.2023 ja klo 15:42 | 5.6.2023) on paljon samaa, mitä Tollekin on kirjoissaan kertonut - vähän eri sanoin osin toki. 

Lisäksi Tolle on videoillaan kertonut useamman kerran, miksi olisi tärkeää, että mahdollisimman moni "heräisi", "valaistuisi", "oivaltaisi todellisen olemuksensa". Hänen mielestään ihmiskunta on kovaa vauhtia menossa kohti lopullista tuhoaan. Mahdollisimman monien ihmisten valaistuminen - tai edes asian teoreettinen tajuaminen -  voisi estää ihmiskunnan tu.houtumisen.

No miksi se olisi tärkeää, kun tämä kuitenkin on lopulta vain unenkaltaista eikä "oikeasti" todellista. Siksi, että suurin osa ihmisistä kuitenkin kokee tämän totena ja kärsii monista asioista paljon jo nyt, puhumattakaan siitä, millaista kärsimystä voi olla tulossa, jos ihmiset eivät "herää", "oivalla todellista olemustaan.", ja tämä tuhon tie jatkuu.

Näin, sillä on merkitystä tästä ajan illuusiosta, tämän ajan yhden säikeen seuraajien kärsimyksen tai kärsimyksen päättymisen kannalta. Useimmat pitävät omasta katsantokulmastaan kärsimystä hyvinkin todellisena, jotkut jopa vihaava Jumalaa koska tämä näyttää sallivan kärsimyksen, jopa viattomien kärsimyksen. Jos siis kärsimys on näin merkityksellistä, on siitä vapautuminenkin. Silti vaikka sekä kärsimys että vapautuminen olisi olemassa vain ajan illusorisessa ulottuvuudessa, ja Todellisuus olisi ikuisesti sekä ollut rauhan tilassa että sisältänyt kaikki potentiaaliset todellisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Hyvää juhannusta Mystikko ja tervetuloa takaisin! 

Hyvää juhannusta sinulle ja kaikille muillekin :)

Vierailija kirjoitti:

Se onkin aika haasteellista olla haluamatta mitään, mutta varmasti on totta, että kun haluaminen loppuu, niin se minäkin "katoaa", siis se haluaja-minä.

Mutta jos on vaikka kovassa kuumeessa ja oksennustaudissa, niin eikö valaistunut, esim. Mystikko, haluaisi parantua siitä, vai onko se tosiaan ihan sama? Pystyykö valaistunut täysin  hyväksymään voimakaatkin kivut ja epämukavuudet päivästä toiseen yhtään toivomatta, että ne loppuisivat?

Vaikka tietäisi, ettei enää voi koskaan mennä töihin, menettäisi rahansa ja asuntonsa, kun makaisi vain kotona kipeänä, eikä mihinkään pääsisi, kunnes olisi sitten lopulta asumassa kadulla ja keho kuolisi pois.

Eikä kannata sanoa, ettei tuollaista tapahdu, sillä monelle on tapahtunut, vaikkei kyse olekaan juuri oksennustaudista, mutta vaikka jostain vastaavasta, joka estää lähes kaiken toiminnan.

Tässä on taas kysymys siitä, mikä on minä. Keho-mieli-kokonaisuus tosiaan haluaa vaistomaisesti esimerkiksi eloonjäämistä, ja sairaus on sille uhka. Kyllä se haluaa vapautua kivusta tai vammasta, jos sillä sellainen on ja se uskoo vapautumisen mahdolliseksi, se kuuluu keho-mielen biologisen koneiston ominaisuuksiin. Mutta herännyt ei koe olevansa keho-mieli, vaan Tietoisuus, joka on tietoinen siitä. Ei Tietoisuus koe kärsimystä omanaan, se näyttää vähän samalta kuin jos joku naapuri kertoisi sinulle että hänellä on kova oksennustauti: kokisit toki empatiaa, ja jos voit jotenkin käytännössä auttaa, auttaisit, mutta ei se sinua sen enempää liikuttaisi. Samanlaista on katsoa "omia" kärsimyksiään jos tiedostaa olevansa Tietoisuus, jonka vain yksi ilmentymä se kärsivä keho-mieli on. Kärsimys havaitaan, sitä kohtaan tunnetaan empatiaa, mutta se ei oikeastaan häiritse mitenkään Minua. Se on vähän kuin autossani olisi vika, tylsä juttu ja jos oikein paha vika on koko auto voi päätyä romuttamolle, mutta en minä kokisi olemassaoloani uhatuksi mitenkään sen takia mitä sille autolle käy. Voisin olla ilman autoa tai ostaa uuden. Samanlainen on suhtautuminen ajalliseen keho-mieleen, jos tiedostaa mitä on sen "takana".

Vierailija kirjoitti:

Se onkin aika haasteellista olla haluamatta mitään, mutta varmasti on totta, että kun haluaminen loppuu, niin se minäkin "katoaa", siis se haluaja-minä.

Mutta jos on vaikka kovassa kuumeessa ja oksennustaudissa, niin eikö valaistunut, esim. Mystikko, haluaisi parantua siitä, vai onko se tosiaan ihan sama? Pystyykö valaistunut täysin  hyväksymään voimakaatkin kivut ja epämukavuudet päivästä toiseen yhtään toivomatta, että ne loppuisivat?

Vaikka tietäisi, ettei enää voi koskaan mennä töihin, menettäisi rahansa ja asuntonsa, kun makaisi vain kotona kipeänä, eikä mihinkään pääsisi, kunnes olisi sitten lopulta asumassa kadulla ja keho kuolisi pois.

Eikä kannata sanoa, ettei tuollaista tapahdu, sillä monelle on tapahtunut, vaikkei kyse olekaan juuri oksennustaudista, mutta vaikka jostain vastaavasta, joka estää lähes kaiken toiminnan.

Vielä tästä haluamisen tematiikasta, että kaikki halut eivät ole ongelmallisia, vaan välttämätön osa ihmiselämää. Sinulle tulee halu mennä vessaan, ja menet, ei ongelma. Huomaat että ruoka on loppu ja haluat käydä kaupassa ostamassa sitä - ei minkäänlainen ongelma. Ehkä haluat rukoilla ja teet sen, ei ongelma. Ehkä haluat juhlia ja teet sen, ei sekään ongelma! Haluista tulee ongelma vasta, kun niistä etsitään täyttymystä, onnea ja identiteettiä. Se on ongelma siksi, että ne on oikeastaan vain "maallisen kulkuneuvosi" haluja, ja sinun tehtäväsi taas on oivaltaa että et ole tuo kulkuneuvo. On normaali ja hyvä asia pitää huolta ajallisesta tomumajastaan, mutta jos joku haluaa valaistua, sen lisäksi että jatkaa sen tekemistä, täytyy oivaltaa mitä on sen tuolla puolen, ja että rauha, rakkaus ja onnellisuus ei oikeastaan tule mistään tuon tomumajan tiloista, vaan sen tuolta puolen.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa...

- Ei ole mitään sinusta erillista Jumalaa, joka olisi lähellä tai kaukana. Jos odotat sellaista, saat odottaa loputtomiin, koska ei ole mitään muuta kuin Sinä, Tietoisuus, se ainoa asia joka on tietoinen aistimaailmassasi kun odottelet tyhjyyteen tuijottaen. Joillekin suorin tie oivaltaa tuo Tietoisuus on muodollinen meditaatio, toisille taas joku muu.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa...

- Mikä on ihmisen havaitsema todellisuus ja miten se muodostuu? Se ei ole mikään Todellisuus isolla T:llä, muuttumaton, ikuinen, riippumaton katsojan mielessä olevista jo varhain opituista kategorioista, sanoista, assosiaatioista, aistidatan automaattisesta "korjaamisesta" aivoissa vastaamaan sitä miten aiempi kokemus sanoo asioiden maailmassa olevan. Ei sinun toki tarvitse ottaa tutkiaksesi tätä koko inhimillisen havaitsemisen ja todellisuuden rakennelmaa, jos se ei sinua kiinnosta tai se tuntuu jopa sairauteen johtavalta. Mutta monelle muulle se on hyvin olennainen osa vapautumista. 

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä... Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

- Vetäytyminen on harvan kutsumus ainakaan pysyvästi. Monella on vaiheita, joissa se on hyödyllistä, mutta harvan kutsumus on olla maailmasta vetäytynyt erakko koko ikää. Ei ole hyödyllistä pyrkiä vetäytymiseen, jos se ei tunnu hyvältä ja vedä luonnostaan puoleensa juuri nyt. 

Mitä tulee aistimaailmaan, niin luulen että harva nauttii siitä enempää kuin valaistuneet. Siitä voi oikeastaan nauttia täysillä vasta, kun hyväksyy täysin aistimusten ohimenevän luonteen, koska silloin voi täysillä ottaa vastaan kaiken mitä tulee, ilman pelkoa hyvän aistimuksen menettämisestä tai epämiellyttävien aistimusten tulemisesta tai päälle jäämisestä.

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

- Kyllä, ihmisillä on erilaisia tehtäviä tässä elämässään, eikä kaikkien ole juuri nyt aika elää esim. hiljaisuuden ja meditaation elämää. Toisten tehtävä ja aika taas on juuri nyt juuri siihen. Syy, miksi tällaisissa ketjuissa yleensä puhutaan lähinnä siitä erityisesti tehtävästä henkisestä etsinnästä on, että erityisesti länsimaissa ihmiset jotka kokevat tarvetta johonkin "enempään" kuin normaalielämään ovat usein aika hukassa, koska meillä ei enää ole perinteitä miten edetä, jos tuntuu ettei se tavallinen elämä enää riitä, että olisi aika jollekin muulle.

Joidenkin tehtävä on tulla nelivuotiaina vanhempiensa kidutt amaksi ja murhaamaksi, koska sellaisesta se tietoisuus vaan tykkää.

Loki

Vierailija kirjoitti:

Hän olisi voinut kaikessa viisaudessaan voinut ilmoittaa, että jättää tämän palstan mutta tarvittaessa palaa asiaan.

En toimi sillä tavalla. En ole missään vaiheessa päättänyt jättää palstaa, tai tulla takaisin. Teen hetki hetkeltä sen, mitä sisäiset impulssit antavat tehtäväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa...

- Ei ole mitään sinusta erillista Jumalaa, joka olisi lähellä tai kaukana. Jos odotat sellaista, saat odottaa loputtomiin, koska ei ole mitään muuta kuin Sinä, Tietoisuus, se ainoa asia joka on tietoinen aistimaailmassasi kun odottelet tyhjyyteen tuijottaen. Joillekin suorin tie oivaltaa tuo Tietoisuus on muodollinen meditaatio, toisille taas joku muu.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa...

- Mikä on ihmisen havaitsema todellisuus ja miten se muodostuu? Se ei ole mikään Todellisuus isolla T:llä, muuttumaton, ikuinen, riippumaton katsojan mielessä olevista jo varhain opituista kategorioista, sanoista, assosiaatioista, aistidatan automaattisesta "korjaamisesta" aivoissa vastaamaan sitä miten aiempi kokemus sanoo asioiden maailmassa olevan. Ei sinun toki tarvitse ottaa tutkiaksesi tätä koko inhimillisen havaitsemisen ja todellisuuden rakennelmaa, jos se ei sinua kiinnosta tai se tuntuu jopa sairauteen johtavalta. Mutta monelle muulle se on hyvin olennainen osa vapautumista. 

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä... Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

- Vetäytyminen on harvan kutsumus ainakaan pysyvästi. Monella on vaiheita, joissa se on hyödyllistä, mutta harvan kutsumus on olla maailmasta vetäytynyt erakko koko ikää. Ei ole hyödyllistä pyrkiä vetäytymiseen, jos se ei tunnu hyvältä ja vedä luonnostaan puoleensa juuri nyt. 

Mitä tulee aistimaailmaan, niin luulen että harva nauttii siitä enempää kuin valaistuneet. Siitä voi oikeastaan nauttia täysillä vasta, kun hyväksyy täysin aistimusten ohimenevän luonteen, koska silloin voi täysillä ottaa vastaan kaiken mitä tulee, ilman pelkoa hyvän aistimuksen menettämisestä tai epämiellyttävien aistimusten tulemisesta tai päälle jäämisestä.

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

- Kyllä, ihmisillä on erilaisia tehtäviä tässä elämässään, eikä kaikkien ole juuri nyt aika elää esim. hiljaisuuden ja meditaation elämää. Toisten tehtävä ja aika taas on juuri nyt juuri siihen. Syy, miksi tällaisissa ketjuissa yleensä puhutaan lähinnä siitä erityisesti tehtävästä henkisestä etsinnästä on, että erityisesti länsimaissa ihmiset jotka kokevat tarvetta johonkin "enempään" kuin normaalielämään ovat usein aika hukassa, koska meillä ei enää ole perinteitä miten edetä, jos tuntuu ettei se tavallinen elämä enää riitä, että olisi aika jollekin muulle.

Joidenkin tehtävä on tulla nelivuotiaina vanhempiensa kidutt amaksi ja murhaamaksi, koska sellaisesta se tietoisuus vaan tykkää.

Loki

Se että tuollaista tapahtuu on tosiaan fakta siitä, millainen tämä seuraamamme aika-avaruuden säie on tällä hetkellä. Se on myös yksi syy, miksi kaikenlaisen tietoisuuden tason kohottamisen tavoittelu on tärkeää, vaikkakin kuten joku aiemmin kommentoi, laajemmasta mittakaavasta merkityksetöntä - koska muuten sanoisimme myös, että niiden kidutettujen nelivuotiaiden kärsimys ei ole merkityksellistä, että sellaisen vähentämiseksi ja poistamiseksi ei ole tarpeen tehdä mitään. Sellaista ei ole yksikään henkinen opettaja vielä opettanut eikä tule opettamaan, vaan nykytilanteesta lähdetään ja pyritään parantamaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

Voiko valaistumisen tavoittelussa hyödyntää selkounia? Olen pienestä pitäen usein havahtunut siihen, että näen unta. Tahti tuntuu kiihtyvän. Pystyisinkö tapaamaan esim sinua mystikko unessani? Pystyn kysymään henkilöiltä, joita unissani näen, erilaisia asioita. Samalla ikään kuin kuulen kuinka aivot nukkuessa raksuttaa ja käsittelee "tiedostoja", se on sanojen sekamelskaa josta en saa mitään selvää, mutta osa minusta pystyy suht järkevään ajattelemaan kun pinnistelen tarpeeksi.

Lisäksi näen jatkuvasti kuolleesta isoisästäni unta. Hänen kuolemastaan on jo yli 15 vuotta, mutta nykyään joka viikko vierailee unissani. Toisaalta tunnistan unissakin jo, että isoisäni on aivojeni luoma hahmo. Saisiko mystikko jotakin neuvoja tähän tilanteeseen. Mieleni on suht sokea ja unikuvat ovat aika hataria, mutta ihan kuin viimeaikoina ne kuvatkin olisivat terävöityneet. Joskaan ei niin, että unimaailmassa seikkailu olisi oikein mielenkiintoista ja nautinnollista.

Unitilaa ja unen eri tasoja voi hyödyntää tietoisuuden luonteen tutkimisessa, ja siksi se voi olla osa heräämistä. Voit myös tosiaan oppia kohtaamaan sinusta valvemaailman sääntöjen mukaan ajallisesti tai paikallisesti erotettuja henkilöitä - eläviä tai edesmenneitä tai tulevia - unessa.

Mutta ei kannata liikaa kiinnittää huomiota vaihtuviin kuviin ja unitarinoihin, koska kuten itsekin sanot, suuri osa siitä on vain sitä että aivosi uudelleenjärjestelevät ja prosessoivat muistisi ja havaintojesi sisältöä, eikä valaistuminen ole löydettävissä siitä materiaalista itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Jos KM tulet vielä takaisin (ja muutkin kommentit toki ovat tervetulleita): Onko se dualismia, ja että kokee Heräämisen olevan "hyvä asia" ja tämän maailman olevan "paha asia". Jos näin, niin miten pitäisi toimia tämän dualismin vähentämiseksi?

Onhan se perimmäisestä näkökulmasta katsoen dualismia, mutta niin kauan kuin koet maailman jossa on hyvää ja pahaa, olisi itsepetosta sanoa että sinulle toiset asiat ei ole oikeita ja vääriä, hyviä ja pahoja, tavoiteltavia tai vältettäviä. Ihmisenä joudut aina osin elämään ihmisten maailmassa, jossa on dualismia. Voit tosin oivaltaa itsesi Tietoisuutena sen kaiken tuolla puolen myös, jolloin sinusta tulee Raamatun sanoin "kahden maan kansalainen".

Vierailija kirjoitti:

Onko etsijä erillinen etsintänsä kohteesta?

Ei. Ei ole kuin Yksi, joka näyttää ilmenevän monissa muodoissa mutta on edelleen silti yksi.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko etsijä erillinen etsintänsä kohteesta?

Ei. Ei ole kuin Yksi, joka näyttää ilmenevän monissa muodoissa mutta on edelleen silti yksi.

Etsijä on ajatus, kohde on ajatus.

Kohde on etsijä.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän itseäni kausittain henkisenä etsijänä ja monet tässä ja toisessa kristityn mystikon ketjussa kuvatut etsikkovaiheet resonoivat. On tuntunut hyvältä lukea näitä ketjuja, kiitos niistä!

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa. En halua tuijottaa tyhjyyteen, en halua kokea että Jumala on etäällä. Tulkoot taivas maan päälle kuten on luvattu, ilman minun omaa yritystä, tai sitten olkoot tulematta.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa. Jos jotain ei omassa elämässä ole sitä ei silloin luultavasti tarvitse.

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä. Juuri äsken oli kova jano ja nautin suunnattomasti kun sain sen janon tyydytettyä isolla lasillisella sitruunavettä. Tuli selkeä kokemus, että huijaan itseäni jos kuvittelen olevani kuollut tälle maailmalle (kuten välillä olen kuvitellut). Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

Luulin, että valaistuminen on minua varten mutta ei se taida ollakaan. Elämä ja aistimaailma ovat kivoja juttuja!

Tiedätkö mitä? Silloin olet todella lähellä valaistumista kun pystyt toteamaan että on aivan yhdentekevää, valaistutko vai et. Onnittelut!

Kiitos onnitteluista, mutta katsotaan nyt.

Kristitty mystikko sanoi

jotenkin niin että hänen elämäntehtäväksi on annettu olla se, jolla on monia avaimia niihin lukkoihin, jotka estävät ihmisiä pääsemästä taivasten valtakuntaan. Tulkitsen tuota toiveikkaana siten, että tämä hänen aloittamansa ketjukin voi avata noita lukkoja, huolimatta siitä onko hän itse paikalla :) En ole lukenut kuin vasta noin 13 sivua tätä ketjua, joten voi olla että vastaus eteeni tulleeseen ongelmaani on jo ketjussa.

Eteeni noussut ongelma/lukko liittyy siis tavallaan seksuaalisuuteen. Katsoin juuri telkusta Kristuksen morsian-nimisen elokuvan, jossa lesbonainen palaa/kääntyy fundamentalistikristityksi, hylkää rakkaansa ja yrittää pakottaa itseään uskovaiseksi ja aviovaimoksi miehelle. Olen itse toiminut vähän samalla tavalla, tietoisesti tukahduttanut seksuaalisuuttani kilvoittelumielessä ja palannut samalla kristinuskon pariin parin vuosikymmen "tuhlaajapoikajakson" jälkeen. Tukahduttamisen aikana ja osittain jo ennen sitä olen alkanut vihata miehiä (seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä, en vihaa miehiä ihmisinä) mutta en myöskään koe olevani naisiin päin. Nyt en tiedä miten toteuttaa omaa seksuaalisuutta, mutta tuntuu siltä että se puoli pitää jotenkin vapauttaa ennen kuin on mitään asiaa taivaaseen/ siihen paikkaan minne minun on tarkoitus päästä (tai ehlä seksuaalisuuden vapautuminen on minulle taivas). Yhdessä elämänvaiheessa onnistuin tanssimalla toteuttamaan seksuaalisuutta, joten en usko että lakanoiden heiluttelu on ainut tapa. Tanssiminen ei kuitenkaan tunnu enää luontevalta. Laulu voisi tuntua.

Heh, anteeksi yksinpuhelu...

Tuli mieleen, että Mystikkohan on kertonut, että hänellä on helppoa siksi, kun ei ole seksuaalisia tarpeita. Mietin vain, että onko edes välttämätöntä toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta? Eikö seksuaalienergia kuitenkin vapaudu tavallaan luontaisesti ihmisen käyttöön energianlähteenä, esim. kehon lisävoimavarana?

Etkö voi vain jättää asian huomiotta ja silloin jos/kun seksuaalista halua ilmenee, ole omatoiminen ja auta itseäsi purkamaan sitä? Keinoja ja välineitähän löytyy. :)

Seksuaalisuus nyt vain liittyy tähän ihmisenä (henkenä) kehossa olemiseen enemmän, vähemmän tai joillakin ei ollenkaan. Iän myötä halutkin vähenevät useilla. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeempää numeroa kuin syömisestäkään, joka sekin on kehon tarve.

Juuri näin. Ei ole mitenkään pakko toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta, ei toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen tuo valaistusta. Olennaista on se Tietoisuus, joka tiedostaa seksuaalienergian ja sen toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen liittyvät fyysiset tuntemukset, emootiot ja ajatukset. 

Olet vapaa toteuttamaan tai olemaan toteuttamatta seksuaalisuuttasi, joko seksuaalisen toiminnan kautta tai käyttämällä sen energian johonkin muuhun, eikä kumpikaan olennaisesti estä tai edistä valaistumista paitsi silloin jos selvästi jossain vaiheessa koet sisäistä vahvaa halua esim. suunnata seksuaalienergian meditaatioon tai rukoukseen - silloin se voi olla tilapäisesti, tietyssä vaiheessa hyödyllistä. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin oivallettava se, joka on kehon ja mielen ja seksuaalienergiankin tuolla puolen, ja joka on riippumaton näiden tilasta.

Kiitos vastauksesta. Minä olen sen 'minän' jo oivaltanut, mutta ei tämä elämä mitään auvoisaa silti ole, hyvin harmaata ja tukahdutettua. Kaikki on hyvin, mutta "kirkastamatonta". Jotain tässä odotellaan, sen seksuaalisuuden kukkaan puhkeamista varmaankin. En tiedä miksi pitää/on pitänyt odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän itseäni kausittain henkisenä etsijänä ja monet tässä ja toisessa kristityn mystikon ketjussa kuvatut etsikkovaiheet resonoivat. On tuntunut hyvältä lukea näitä ketjuja, kiitos niistä!

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa. En halua tuijottaa tyhjyyteen, en halua kokea että Jumala on etäällä. Tulkoot taivas maan päälle kuten on luvattu, ilman minun omaa yritystä, tai sitten olkoot tulematta.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa. Jos jotain ei omassa elämässä ole sitä ei silloin luultavasti tarvitse.

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä. Juuri äsken oli kova jano ja nautin suunnattomasti kun sain sen janon tyydytettyä isolla lasillisella sitruunavettä. Tuli selkeä kokemus, että huijaan itseäni jos kuvittelen olevani kuollut tälle maailmalle (kuten välillä olen kuvitellut). Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

Luulin, että valaistuminen on minua varten mutta ei se taida ollakaan. Elämä ja aistimaailma ovat kivoja juttuja!

Tiedätkö mitä? Silloin olet todella lähellä valaistumista kun pystyt toteamaan että on aivan yhdentekevää, valaistutko vai et. Onnittelut!

Kiitos onnitteluista, mutta katsotaan nyt.

Kristitty mystikko sanoi

jotenkin niin että hänen elämäntehtäväksi on annettu olla se, jolla on monia avaimia niihin lukkoihin, jotka estävät ihmisiä pääsemästä taivasten valtakuntaan. Tulkitsen tuota toiveikkaana siten, että tämä hänen aloittamansa ketjukin voi avata noita lukkoja, huolimatta siitä onko hän itse paikalla :) En ole lukenut kuin vasta noin 13 sivua tätä ketjua, joten voi olla että vastaus eteeni tulleeseen ongelmaani on jo ketjussa.

Eteeni noussut ongelma/lukko liittyy siis tavallaan seksuaalisuuteen. Katsoin juuri telkusta Kristuksen morsian-nimisen elokuvan, jossa lesbonainen palaa/kääntyy fundamentalistikristityksi, hylkää rakkaansa ja yrittää pakottaa itseään uskovaiseksi ja aviovaimoksi miehelle. Olen itse toiminut vähän samalla tavalla, tietoisesti tukahduttanut seksuaalisuuttani kilvoittelumielessä ja palannut samalla kristinuskon pariin parin vuosikymmen "tuhlaajapoikajakson" jälkeen. Tukahduttamisen aikana ja osittain jo ennen sitä olen alkanut vihata miehiä (seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä, en vihaa miehiä ihmisinä) mutta en myöskään koe olevani naisiin päin. Nyt en tiedä miten toteuttaa omaa seksuaalisuutta, mutta tuntuu siltä että se puoli pitää jotenkin vapauttaa ennen kuin on mitään asiaa taivaaseen/ siihen paikkaan minne minun on tarkoitus päästä (tai ehlä seksuaalisuuden vapautuminen on minulle taivas). Yhdessä elämänvaiheessa onnistuin tanssimalla toteuttamaan seksuaalisuutta, joten en usko että lakanoiden heiluttelu on ainut tapa. Tanssiminen ei kuitenkaan tunnu enää luontevalta. Laulu voisi tuntua.

Heh, anteeksi yksinpuhelu...

Tuli mieleen, että Mystikkohan on kertonut, että hänellä on helppoa siksi, kun ei ole seksuaalisia tarpeita. Mietin vain, että onko edes välttämätöntä toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta? Eikö seksuaalienergia kuitenkin vapaudu tavallaan luontaisesti ihmisen käyttöön energianlähteenä, esim. kehon lisävoimavarana?

Etkö voi vain jättää asian huomiotta ja silloin jos/kun seksuaalista halua ilmenee, ole omatoiminen ja auta itseäsi purkamaan sitä? Keinoja ja välineitähän löytyy. :)

Seksuaalisuus nyt vain liittyy tähän ihmisenä (henkenä) kehossa olemiseen enemmän, vähemmän tai joillakin ei ollenkaan. Iän myötä halutkin vähenevät useilla. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeempää numeroa kuin syömisestäkään, joka sekin on kehon tarve.

Juuri näin. Ei ole mitenkään pakko toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta, ei toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen tuo valaistusta. Olennaista on se Tietoisuus, joka tiedostaa seksuaalienergian ja sen toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen liittyvät fyysiset tuntemukset, emootiot ja ajatukset. 

Olet vapaa toteuttamaan tai olemaan toteuttamatta seksuaalisuuttasi, joko seksuaalisen toiminnan kautta tai käyttämällä sen energian johonkin muuhun, eikä kumpikaan olennaisesti estä tai edistä valaistumista paitsi silloin jos selvästi jossain vaiheessa koet sisäistä vahvaa halua esim. suunnata seksuaalienergian meditaatioon tai rukoukseen - silloin se voi olla tilapäisesti, tietyssä vaiheessa hyödyllistä. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin oivallettava se, joka on kehon ja mielen ja seksuaalienergiankin tuolla puolen, ja joka on riippumaton näiden tilasta.

Kiitos vastauksesta. Minä olen sen 'minän' jo oivaltanut, mutta ei tämä elämä mitään auvoisaa silti ole, hyvin harmaata ja tukahdutettua. Kaikki on hyvin, mutta "kirkastamatonta". Jotain tässä odotellaan, sen seksuaalisuuden kukkaan puhkeamista varmaankin. En tiedä miksi pitää/on pitänyt odottaa.

Oon eri, mutta miksi ajatella että odottelee jotain? Kaikki on juuri nyt ja odottaminen on valheellinen vankila

Kylläpä tuli hyvä olo siitä, että Mystikko kävi kirjoittamassa/vastaamassa. Kiitos. <3

Nyt alan lukemaan vastaukset ajatuksen kanssa toisen kerran. :)

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se onkin aika haasteellista olla haluamatta mitään, mutta varmasti on totta, että kun haluaminen loppuu, niin se minäkin "katoaa", siis se haluaja-minä.

Mutta jos on vaikka kovassa kuumeessa ja oksennustaudissa, niin eikö valaistunut, esim. Mystikko, haluaisi parantua siitä, vai onko se tosiaan ihan sama? Pystyykö valaistunut täysin  hyväksymään voimakaatkin kivut ja epämukavuudet päivästä toiseen yhtään toivomatta, että ne loppuisivat?

Vaikka tietäisi, ettei enää voi koskaan mennä töihin, menettäisi rahansa ja asuntonsa, kun makaisi vain kotona kipeänä, eikä mihinkään pääsisi, kunnes olisi sitten lopulta asumassa kadulla ja keho kuolisi pois.

Eikä kannata sanoa, ettei tuollaista tapahdu, sillä monelle on tapahtunut, vaikkei kyse olekaan juuri oksennustaudista, mutta vaikka jostain vastaavasta, joka estää lähes kaiken toiminnan.

Tässä on taas kysymys siitä, mikä on minä. Keho-mieli-kokonaisuus tosiaan haluaa vaistomaisesti esimerkiksi eloonjäämistä, ja sairaus on sille uhka. Kyllä se haluaa vapautua kivusta tai vammasta, jos sillä sellainen on ja se uskoo vapautumisen mahdolliseksi, se kuuluu keho-mielen biologisen koneiston ominaisuuksiin. Mutta herännyt ei koe olevansa keho-mieli, vaan Tietoisuus, joka on tietoinen siitä. Ei Tietoisuus koe kärsimystä omanaan, se näyttää vähän samalta kuin jos joku naapuri kertoisi sinulle että hänellä on kova oksennustauti: kokisit toki empatiaa, ja jos voit jotenkin käytännössä auttaa, auttaisit, mutta ei se sinua sen enempää liikuttaisi. Samanlaista on katsoa "omia" kärsimyksiään jos tiedostaa olevansa Tietoisuus, jonka vain yksi ilmentymä se kärsivä keho-mieli on. Kärsimys havaitaan, sitä kohtaan tunnetaan empatiaa, mutta se ei oikeastaan häiritse mitenkään Minua. Se on vähän kuin autossani olisi vika, tylsä juttu ja jos oikein paha vika on koko auto voi päätyä romuttamolle, mutta en minä kokisi olemassaoloani uhatuksi mitenkään sen takia mitä sille autolle käy. Voisin olla ilman autoa tai ostaa uuden. Samanlainen on suhtautuminen ajalliseen keho-mieleen, jos tiedostaa mitä on sen "takana".

Kiitos paljon, Todella hyvin vastasit. Vihdoin tajusin asian ihan kunnolla

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän itseäni kausittain henkisenä etsijänä ja monet tässä ja toisessa kristityn mystikon ketjussa kuvatut etsikkovaiheet resonoivat. On tuntunut hyvältä lukea näitä ketjuja, kiitos niistä!

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa. En halua tuijottaa tyhjyyteen, en halua kokea että Jumala on etäällä. Tulkoot taivas maan päälle kuten on luvattu, ilman minun omaa yritystä, tai sitten olkoot tulematta.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa. Jos jotain ei omassa elämässä ole sitä ei silloin luultavasti tarvitse.

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä. Juuri äsken oli kova jano ja nautin suunnattomasti kun sain sen janon tyydytettyä isolla lasillisella sitruunavettä. Tuli selkeä kokemus, että huijaan itseäni jos kuvittelen olevani kuollut tälle maailmalle (kuten välillä olen kuvitellut). Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

Luulin, että valaistuminen on minua varten mutta ei se taida ollakaan. Elämä ja aistimaailma ovat kivoja juttuja!

Tiedätkö mitä? Silloin olet todella lähellä valaistumista kun pystyt toteamaan että on aivan yhdentekevää, valaistutko vai et. Onnittelut!

Kiitos onnitteluista, mutta katsotaan nyt.

Kristitty mystikko sanoi

jotenkin niin että hänen elämäntehtäväksi on annettu olla se, jolla on monia avaimia niihin lukkoihin, jotka estävät ihmisiä pääsemästä taivasten valtakuntaan. Tulkitsen tuota toiveikkaana siten, että tämä hänen aloittamansa ketjukin voi avata noita lukkoja, huolimatta siitä onko hän itse paikalla :) En ole lukenut kuin vasta noin 13 sivua tätä ketjua, joten voi olla että vastaus eteeni tulleeseen ongelmaani on jo ketjussa.

Eteeni noussut ongelma/lukko liittyy siis tavallaan seksuaalisuuteen. Katsoin juuri telkusta Kristuksen morsian-nimisen elokuvan, jossa lesbonainen palaa/kääntyy fundamentalistikristityksi, hylkää rakkaansa ja yrittää pakottaa itseään uskovaiseksi ja aviovaimoksi miehelle. Olen itse toiminut vähän samalla tavalla, tietoisesti tukahduttanut seksuaalisuuttani kilvoittelumielessä ja palannut samalla kristinuskon pariin parin vuosikymmen "tuhlaajapoikajakson" jälkeen. Tukahduttamisen aikana ja osittain jo ennen sitä olen alkanut vihata miehiä (seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä, en vihaa miehiä ihmisinä) mutta en myöskään koe olevani naisiin päin. Nyt en tiedä miten toteuttaa omaa seksuaalisuutta, mutta tuntuu siltä että se puoli pitää jotenkin vapauttaa ennen kuin on mitään asiaa taivaaseen/ siihen paikkaan minne minun on tarkoitus päästä (tai ehlä seksuaalisuuden vapautuminen on minulle taivas). Yhdessä elämänvaiheessa onnistuin tanssimalla toteuttamaan seksuaalisuutta, joten en usko että lakanoiden heiluttelu on ainut tapa. Tanssiminen ei kuitenkaan tunnu enää luontevalta. Laulu voisi tuntua.

Heh, anteeksi yksinpuhelu...

Tuli mieleen, että Mystikkohan on kertonut, että hänellä on helppoa siksi, kun ei ole seksuaalisia tarpeita. Mietin vain, että onko edes välttämätöntä toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta? Eikö seksuaalienergia kuitenkin vapaudu tavallaan luontaisesti ihmisen käyttöön energianlähteenä, esim. kehon lisävoimavarana?

Etkö voi vain jättää asian huomiotta ja silloin jos/kun seksuaalista halua ilmenee, ole omatoiminen ja auta itseäsi purkamaan sitä? Keinoja ja välineitähän löytyy. :)

Seksuaalisuus nyt vain liittyy tähän ihmisenä (henkenä) kehossa olemiseen enemmän, vähemmän tai joillakin ei ollenkaan. Iän myötä halutkin vähenevät useilla. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeempää numeroa kuin syömisestäkään, joka sekin on kehon tarve.

Juuri näin. Ei ole mitenkään pakko toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta, ei toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen tuo valaistusta. Olennaista on se Tietoisuus, joka tiedostaa seksuaalienergian ja sen toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen liittyvät fyysiset tuntemukset, emootiot ja ajatukset. 

Olet vapaa toteuttamaan tai olemaan toteuttamatta seksuaalisuuttasi, joko seksuaalisen toiminnan kautta tai käyttämällä sen energian johonkin muuhun, eikä kumpikaan olennaisesti estä tai edistä valaistumista paitsi silloin jos selvästi jossain vaiheessa koet sisäistä vahvaa halua esim. suunnata seksuaalienergian meditaatioon tai rukoukseen - silloin se voi olla tilapäisesti, tietyssä vaiheessa hyödyllistä. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin oivallettava se, joka on kehon ja mielen ja seksuaalienergiankin tuolla puolen, ja joka on riippumaton näiden tilasta.

Lainasin tuon Mystikon vastauksen sinulle, joka odotat seksuaalisuutesi kukkaan puhkeamista. Kannattaa lukea Mystikon kirjoitus tarkasti.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän itseäni kausittain henkisenä etsijänä ja monet tässä ja toisessa kristityn mystikon ketjussa kuvatut etsikkovaiheet resonoivat. On tuntunut hyvältä lukea näitä ketjuja, kiitos niistä!

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa. En halua tuijottaa tyhjyyteen, en halua kokea että Jumala on etäällä. Tulkoot taivas maan päälle kuten on luvattu, ilman minun omaa yritystä, tai sitten olkoot tulematta.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa. Jos jotain ei omassa elämässä ole sitä ei silloin luultavasti tarvitse.

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä. Juuri äsken oli kova jano ja nautin suunnattomasti kun sain sen janon tyydytettyä isolla lasillisella sitruunavettä. Tuli selkeä kokemus, että huijaan itseäni jos kuvittelen olevani kuollut tälle maailmalle (kuten välillä olen kuvitellut). Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

Luulin, että valaistuminen on minua varten mutta ei se taida ollakaan. Elämä ja aistimaailma ovat kivoja juttuja!

Tiedätkö mitä? Silloin olet todella lähellä valaistumista kun pystyt toteamaan että on aivan yhdentekevää, valaistutko vai et. Onnittelut!

Kiitos onnitteluista, mutta katsotaan nyt.

Kristitty mystikko sanoi

jotenkin niin että hänen elämäntehtäväksi on annettu olla se, jolla on monia avaimia niihin lukkoihin, jotka estävät ihmisiä pääsemästä taivasten valtakuntaan. Tulkitsen tuota toiveikkaana siten, että tämä hänen aloittamansa ketjukin voi avata noita lukkoja, huolimatta siitä onko hän itse paikalla :) En ole lukenut kuin vasta noin 13 sivua tätä ketjua, joten voi olla että vastaus eteeni tulleeseen ongelmaani on jo ketjussa.

Eteeni noussut ongelma/lukko liittyy siis tavallaan seksuaalisuuteen. Katsoin juuri telkusta Kristuksen morsian-nimisen elokuvan, jossa lesbonainen palaa/kääntyy fundamentalistikristityksi, hylkää rakkaansa ja yrittää pakottaa itseään uskovaiseksi ja aviovaimoksi miehelle. Olen itse toiminut vähän samalla tavalla, tietoisesti tukahduttanut seksuaalisuuttani kilvoittelumielessä ja palannut samalla kristinuskon pariin parin vuosikymmen "tuhlaajapoikajakson" jälkeen. Tukahduttamisen aikana ja osittain jo ennen sitä olen alkanut vihata miehiä (seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä, en vihaa miehiä ihmisinä) mutta en myöskään koe olevani naisiin päin. Nyt en tiedä miten toteuttaa omaa seksuaalisuutta, mutta tuntuu siltä että se puoli pitää jotenkin vapauttaa ennen kuin on mitään asiaa taivaaseen/ siihen paikkaan minne minun on tarkoitus päästä (tai ehlä seksuaalisuuden vapautuminen on minulle taivas). Yhdessä elämänvaiheessa onnistuin tanssimalla toteuttamaan seksuaalisuutta, joten en usko että lakanoiden heiluttelu on ainut tapa. Tanssiminen ei kuitenkaan tunnu enää luontevalta. Laulu voisi tuntua.

Heh, anteeksi yksinpuhelu...

Tuli mieleen, että Mystikkohan on kertonut, että hänellä on helppoa siksi, kun ei ole seksuaalisia tarpeita. Mietin vain, että onko edes välttämätöntä toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta? Eikö seksuaalienergia kuitenkin vapaudu tavallaan luontaisesti ihmisen käyttöön energianlähteenä, esim. kehon lisävoimavarana?

Etkö voi vain jättää asian huomiotta ja silloin jos/kun seksuaalista halua ilmenee, ole omatoiminen ja auta itseäsi purkamaan sitä? Keinoja ja välineitähän löytyy. :)

Seksuaalisuus nyt vain liittyy tähän ihmisenä (henkenä) kehossa olemiseen enemmän, vähemmän tai joillakin ei ollenkaan. Iän myötä halutkin vähenevät useilla. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeempää numeroa kuin syömisestäkään, joka sekin on kehon tarve.

Juuri näin. Ei ole mitenkään pakko toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta, ei toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen tuo valaistusta. Olennaista on se Tietoisuus, joka tiedostaa seksuaalienergian ja sen toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen liittyvät fyysiset tuntemukset, emootiot ja ajatukset. 

Olet vapaa toteuttamaan tai olemaan toteuttamatta seksuaalisuuttasi, joko seksuaalisen toiminnan kautta tai käyttämällä sen energian johonkin muuhun, eikä kumpikaan olennaisesti estä tai edistä valaistumista paitsi silloin jos selvästi jossain vaiheessa koet sisäistä vahvaa halua esim. suunnata seksuaalienergian meditaatioon tai rukoukseen - silloin se voi olla tilapäisesti, tietyssä vaiheessa hyödyllistä. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin oivallettava se, joka on kehon ja mielen ja seksuaalienergiankin tuolla puolen, ja joka on riippumaton näiden tilasta.

Kiitos vastauksesta. Minä olen sen 'minän' jo oivaltanut, mutta ei tämä elämä mitään auvoisaa silti ole, hyvin harmaata ja tukahdutettua. Kaikki on hyvin, mutta "kirkastamatonta". Jotain tässä odotellaan, sen seksuaalisuuden kukkaan puhkeamista varmaankin. En tiedä miksi pitää/on pitänyt odottaa.

Kaikella on aikansa ja kypsyminen valaistumiseenkin vaatii aikansa. Vaikka sinä jo tiedätkin, että olet "sen minän" oivaltanut, niin ehket ole kuitenkaan sitä oivaltanut/kokenut niin vahvasti tai selkeästi kuin jossain vaiheessa tulet sen vielä kokemaan.

Kun vahvasti tiedostaa olevansa Tietoisuus, niin ei tule enää sitä "jonkin" odottelua - kohdallasi esim. mainitsemaasi seksuaalisuuden kukkaan puhkeamisen odottelua. Eikä harmita elämän harmaus. Tietoisuus on kaikki mitä on, "Se" ei harmittele, "Se" vain on ja ilmenee, toimii spontaanisti jonkin "sisäisen tunteen/tarpeen" kuhunkin asiaan "ajamana".

Kunpa voisin ymmärtää, miten Tietoisuus kenenkin ihmisen tai vaikka eläimen kohdalla saa aikaan jonkin tietyn tarpeen toimia jonkin asian toteutumiseksi. Se asia voi olla vaikka jonkun ystävän tai kumppanin löytäminen tai onnettomuus, sairaus, työpaikan saaminen tai sen menettäminen ym ym.  

Mystikko, sinä tiedät olevasi se Tietoisuus, joka perimmältään on jokainen meistä olennoista ja kaikki muukin mitä on.

Pystytkö kertomaan, miten Tietoisuus on minun ihmisminäni (tai sinun tai jonkun muun) kohdalla päättänyt tietyistä elämäntapahtumista, joita en koe itse ihmisenä luoneeni?

Onko taustalla joku valtaisa, erilaisten elämänlakien mukaan toimiva älysysteemi, kuin jokin kaikesta kaiken tiedon muistissaan säilyttävä tietokone, jossa on niin käsittämättömän fiksu ”ohjelma”, että se toteuttaa juuri oikeassa ajassa ja paikassa yksilöiden ja kansojenkin kohdalla automaattisesti erilaisia asioita, silloin kun tietyt ”laskelmat” toteutuvat?

Luulen, että jotenkin tähän ”tieto-/toteuttamis-ohjelmaan” vaikuttaa myös kunkin yksilön ja joukkojen karma, mutta kaikki yksilöt/ihmiset eivät voi asioihin tahdollaan juurikaan vaikuttaa, elleivät ole erityisen hyviä visualisoimaan, kuten sinä olet ollut.

Olenkohan ihan hakoteillä? 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän itseäni kausittain henkisenä etsijänä ja monet tässä ja toisessa kristityn mystikon ketjussa kuvatut etsikkovaiheet resonoivat. On tuntunut hyvältä lukea näitä ketjuja, kiitos niistä!

Mutta kuitenkin lopulta, omalla kohdallani 'tyhjyyteen tuijottaminen' Jumalaa odotellen alleviivaa minulle vain sitä eroa, että minä etsin ja Jumala antaa odotuttaa. En halua tuijottaa tyhjyyteen, en halua kokea että Jumala on etäällä. Tulkoot taivas maan päälle kuten on luvattu, ilman minun omaa yritystä, tai sitten olkoot tulematta.

Toisena asiana manifestointi ja omien ajatusten järjestely oman tahdon mukaan "todellisuuden vastaisesti" (eli sen vastaisesti miten ne itsestään tahtovat omaan kokemukseen perustuen olla) kuulostaa reseptiltä mielisairaudelle tai sille, että joutuu omin voimin kannattelemaan kyhäämäänsä todellisuusrakennelmaa. Jos jotain ei omassa elämässä ole sitä ei silloin luultavasti tarvitse.

Kolmantena aistimaailman tai aistinautintojen pitäminen yhdentekevänä. Juuri äsken oli kova jano ja nautin suunnattomasti kun sain sen janon tyydytettyä isolla lasillisella sitruunavettä. Tuli selkeä kokemus, että huijaan itseäni jos kuvittelen olevani kuollut tälle maailmalle (kuten välillä olen kuvitellut). Minulle kaunis illuusio ja aistinautinnot ovat rakkaita. En voisi kuvitella viettäväni elämääni "maailmasta vetäytyen".

Neljäs asia: henkisyyden harjoittaminen. Jokin siinä särähtää jos henkisyydestä, hengellisyydestä tai pyhästä tehdään jokin arkielämästä erillinen harjoitus. Ihmisen elämä voi olla pyhää vaikkei mitään etsisikään eikä meditoisi/rukoilisi. Jos ihminen esimerkiksi rakastaa lapsiaan hänen elämänsä on varmasti pyhää. Näin uskaltaisin väittää vaikka henkinen näkökykyni ei olekaan "out of this world".

Luulin, että valaistuminen on minua varten mutta ei se taida ollakaan. Elämä ja aistimaailma ovat kivoja juttuja!

Tiedätkö mitä? Silloin olet todella lähellä valaistumista kun pystyt toteamaan että on aivan yhdentekevää, valaistutko vai et. Onnittelut!

Kiitos onnitteluista, mutta katsotaan nyt.

Kristitty mystikko sanoi

jotenkin niin että hänen elämäntehtäväksi on annettu olla se, jolla on monia avaimia niihin lukkoihin, jotka estävät ihmisiä pääsemästä taivasten valtakuntaan. Tulkitsen tuota toiveikkaana siten, että tämä hänen aloittamansa ketjukin voi avata noita lukkoja, huolimatta siitä onko hän itse paikalla :) En ole lukenut kuin vasta noin 13 sivua tätä ketjua, joten voi olla että vastaus eteeni tulleeseen ongelmaani on jo ketjussa.

Eteeni noussut ongelma/lukko liittyy siis tavallaan seksuaalisuuteen. Katsoin juuri telkusta Kristuksen morsian-nimisen elokuvan, jossa lesbonainen palaa/kääntyy fundamentalistikristityksi, hylkää rakkaansa ja yrittää pakottaa itseään uskovaiseksi ja aviovaimoksi miehelle. Olen itse toiminut vähän samalla tavalla, tietoisesti tukahduttanut seksuaalisuuttani kilvoittelumielessä ja palannut samalla kristinuskon pariin parin vuosikymmen "tuhlaajapoikajakson" jälkeen. Tukahduttamisen aikana ja osittain jo ennen sitä olen alkanut vihata miehiä (seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä, en vihaa miehiä ihmisinä) mutta en myöskään koe olevani naisiin päin. Nyt en tiedä miten toteuttaa omaa seksuaalisuutta, mutta tuntuu siltä että se puoli pitää jotenkin vapauttaa ennen kuin on mitään asiaa taivaaseen/ siihen paikkaan minne minun on tarkoitus päästä (tai ehlä seksuaalisuuden vapautuminen on minulle taivas). Yhdessä elämänvaiheessa onnistuin tanssimalla toteuttamaan seksuaalisuutta, joten en usko että lakanoiden heiluttelu on ainut tapa. Tanssiminen ei kuitenkaan tunnu enää luontevalta. Laulu voisi tuntua.

Heh, anteeksi yksinpuhelu...

Tuli mieleen, että Mystikkohan on kertonut, että hänellä on helppoa siksi, kun ei ole seksuaalisia tarpeita. Mietin vain, että onko edes välttämätöntä toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta? Eikö seksuaalienergia kuitenkin vapaudu tavallaan luontaisesti ihmisen käyttöön energianlähteenä, esim. kehon lisävoimavarana?

Etkö voi vain jättää asian huomiotta ja silloin jos/kun seksuaalista halua ilmenee, ole omatoiminen ja auta itseäsi purkamaan sitä? Keinoja ja välineitähän löytyy. :)

Seksuaalisuus nyt vain liittyy tähän ihmisenä (henkenä) kehossa olemiseen enemmän, vähemmän tai joillakin ei ollenkaan. Iän myötä halutkin vähenevät useilla. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeempää numeroa kuin syömisestäkään, joka sekin on kehon tarve.

Juuri näin. Ei ole mitenkään pakko toteuttaa tai vapauttaa seksuaalisuutta, ei toteuttaminen tai toteuttamatta jättäminen tuo valaistusta. Olennaista on se Tietoisuus, joka tiedostaa seksuaalienergian ja sen toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen liittyvät fyysiset tuntemukset, emootiot ja ajatukset. 

Olet vapaa toteuttamaan tai olemaan toteuttamatta seksuaalisuuttasi, joko seksuaalisen toiminnan kautta tai käyttämällä sen energian johonkin muuhun, eikä kumpikaan olennaisesti estä tai edistä valaistumista paitsi silloin jos selvästi jossain vaiheessa koet sisäistä vahvaa halua esim. suunnata seksuaalienergian meditaatioon tai rukoukseen - silloin se voi olla tilapäisesti, tietyssä vaiheessa hyödyllistä. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin oivallettava se, joka on kehon ja mielen ja seksuaalienergiankin tuolla puolen, ja joka on riippumaton näiden tilasta.

Kiitos vastauksesta. Minä olen sen 'minän' jo oivaltanut, mutta ei tämä elämä mitään auvoisaa silti ole, hyvin harmaata ja tukahdutettua. Kaikki on hyvin, mutta "kirkastamatonta". Jotain tässä odotellaan, sen seksuaalisuuden kukkaan puhkeamista varmaankin. En tiedä miksi pitää/on pitänyt odottaa.

Kaikella on aikansa ja kypsyminen valaistumiseenkin vaatii aikansa. Vaikka sinä jo tiedätkin, että olet "sen minän" oivaltanut, niin ehket ole kuitenkaan sitä oivaltanut/kokenut niin vahvasti tai selkeästi kuin jossain vaiheessa tulet sen vielä kokemaan.

Kun vahvasti tiedostaa olevansa Tietoisuus, niin ei tule enää sitä "jonkin" odottelua - kohdallasi esim. mainitsemaasi seksuaalisuuden kukkaan puhkeamisen odottelua. Eikä harmita elämän harmaus. Tietoisuus on kaikki mitä on, "Se" ei harmittele, "Se" vain on ja ilmenee, toimii spontaanisti jonkin "sisäisen tunteen/tarpeen" kuhunkin asiaan "ajamana".

Tarkoitatko, että Tietoisuus ei tunne odottelua eikä harmitusta?