Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tehtävä ei ole valaistumisen tavoitteleminen, vaan oman hämmennyksemme, levottomuutemme ja kärsimyksemme ymmärtämlnen.

-J.Krishnamurti-

Oletko sinä oppinut ymmärtämään esim. kärsimyksestä(si) jotain olennaista, mitä haluaisit jakaa meillekin?

Kyllä. Suurin osa niistä kärsimyksistä mitä on elämän aikana kärsinyt on johtunut itsekkyydestä.

Syntyä, kokea, kuolla. En minä halua kokea mitään. Onko sekin ihan ok? Onko ok olla masentunut? Kai se täytyy vaan hyväksyä ja ymmärtää, että elämäni tähän asti on ollut masennus- ja ahdistuspainotteista. Nojoo, hyväksytään. Ei tarvetta muuttua, siinäpä vellot masennus minussa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tehtävä ei ole valaistumisen tavoitteleminen, vaan oman hämmennyksemme, levottomuutemme ja kärsimyksemme ymmärtämlnen.

-J.Krishnamurti-

Oletko sinä oppinut ymmärtämään esim. kärsimyksestä(si) jotain olennaista, mitä haluaisit jakaa meillekin?

Kyllä. Suurin osa niistä kärsimyksistä mitä on elämän aikana kärsinyt on johtunut itsekkyydestä.

Jotenkin yllätyin tästä, kun ensin ajattelin, että se itsekäskö olisi kärsinyt, mutta ehkä tarkoitit, että olet kärsinyt muiden itsekkyyden vuoksi.

Itsekkäiden ihmisten tuottamaa kärsimystä on maailmassa paljon.  Ja tuntuu, että kaikki itsekkäät porskuttavat vain tyytyväisenä eteenpäin elämässään eivätkä juuri kärsi mistään, ellei sitten satu jotain onnettomuutta kohdalle.

Jos KM tulet vielä takaisin (ja muutkin kommentit toki ovat tervetulleita): Onko se dualismia, ja että kokee Heräämisen olevan "hyvä asia" ja tämän maailman olevan "paha asia". Jos näin, niin miten pitäisi toimia tämän dualismin vähentämiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Jos KM tulet vielä takaisin (ja muutkin kommentit toki ovat tervetulleita): Onko se dualismia, ja että kokee Heräämisen olevan "hyvä asia" ja tämän maailman olevan "paha asia". Jos näin, niin miten pitäisi toimia tämän dualismin vähentämiseksi?

On. Kannattaa olla arvottamattta asioita niin paljon kuin mahdollista, eli suhtautua asioihin neutraalisti, vaikka toki joissain asioissa on ns. valittava puolensa, koska dualistisessa maailmassa olemme.

Ramana ehkäpä vastaisi näin?

kuka kokee heräämisen hyvänä ja maailman pahana selvitä tämä ensin ja katso sitten onko maailmaa, hyvää tai pahaa?

Vierailija kirjoitti:

Ramana ehkäpä vastaisi näin?

kuka kokee heräämisen hyvänä ja maailman pahana selvitä tämä ensin ja katso sitten onko maailmaa, hyvää tai pahaa?

Muun ymmärrän, mutta mikä on "tämä", mikä pitää selvittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ramana ehkäpä vastaisi näin?

kuka kokee heräämisen hyvänä ja maailman pahana selvitä tämä ensin ja katso sitten onko maailmaa, hyvää tai pahaa?

Muun ymmärrän, mutta mikä on "tämä", mikä pitää selvittää?

Käsittääkseni se "Tämä" on se Yksi ainoa Todellinen, jota jotkut kutsuvat Tietoisuudeksi, jotkut Jumalaksi. Jumalaa jotkut ajattelevat olennoksi, mutta en itse ajattele niin. Myös monia muita nimiä on "Tälle Yhdelle" keksitty.

Minua on usein aiemmin ärsyttänyt se tapa, että totuuden etsijälle annetaan ohjeeksi vain:

"Selvitä, kuka on se, joka kokee sitä ja tätä ja tuota jne." Sitä kun ei ole kovin helppo selvittää. Jotkut ovat meditoineet vuosikymmeniä, eivätkä ole onnistuneet sitä selvittämään. Jotkut kokevat vastauksen spontaanisti - valaistuvat/oivaltavat Todellisen alkuperänsä yllättäen ja siihen pyrkimättä.

Mystikko on aika ansiokkaasti selittänyt asiaa ja vastaillut kysyjille tässä ketjussa, joten jos koko ketjun jaksaa lukea ajatuksen kanssa, on aika paljon lähempänä ymmärrystä sen suhteen, kuka on se, joka pitää löytää, eli se Todellinen Itse/Tietoisuus/Jumala, joka on meidän jokaisen ihmishahmossa esiintyvän todellinen ja ainoa yksi "olemus".

Sitä tarkoittaa, että olemme kaikki yhtä. Olemme pohjimmiltamme yhtä, Yksi, joka on "jakaantunut" moneksi, ts. joka ilmenee monena hyvin erilaisena olemisen muotona ja muodottomuutenakin, jos ajattelee sitä, ettemme voi ihmismielen aisteilla tai teknisillä laitteilla kaikkea ja kaikkia nähdä, vaikka "heitäkin/sellaistakin" on olemassa, mitä emme voi aistia ja todistaa olevan olemassa.

Kuten tästä kirjoituksestani huomaat, asiaa on hankala kirjoittaa ymmärrettävästi, mutta ihan varmasti joku kykenee siihen paremmin kuin minä, ja toivottavasti hän (he) tänne kirjoittaa.

Kerrothan, avasiko tekstini asiaa sinulle yhtään aiempaa enempää? Vai sekoittiko vain lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ramana ehkäpä vastaisi näin?

kuka kokee heräämisen hyvänä ja maailman pahana selvitä tämä ensin ja katso sitten onko maailmaa, hyvää tai pahaa?

Muun ymmärrän, mutta mikä on "tämä", mikä pitää selvittää?

Käsittääkseni se "Tämä" on se Yksi ainoa Todellinen, jota jotkut kutsuvat Tietoisuudeksi, jotkut Jumalaksi. Jumalaa jotkut ajattelevat olennoksi, mutta en itse ajattele niin. Myös monia muita nimiä on "Tälle Yhdelle" keksitty.

Minua on usein aiemmin ärsyttänyt se tapa, että totuuden etsijälle annetaan ohjeeksi vain:

"Selvitä, kuka on se, joka kokee sitä ja tätä ja tuota jne." Sitä kun ei ole kovin helppo selvittää. Jotkut ovat meditoineet vuosikymmeniä, eivätkä ole onnistuneet sitä selvittämään. Jotkut kokevat vastauksen spontaanisti - valaistuvat/oivaltavat Todellisen alkuperänsä yllättäen ja siihen pyrkimättä.

Mystikko on aika ansiokkaasti selittänyt asiaa ja vastaillut kysyjille tässä ketjussa, joten jos koko ketjun jaksaa lukea ajatuksen kanssa, on aika paljon lähempänä ymmärrystä sen suhteen, kuka on se, joka pitää löytää, eli se Todellinen Itse/Tietoisuus/Jumala, joka on meidän jokaisen ihmishahmossa esiintyvän todellinen ja ainoa yksi "olemus".

Sitä tarkoittaa, että olemme kaikki yhtä. Olemme pohjimmiltamme yhtä, Yksi, joka on "jakaantunut" moneksi, ts. joka ilmenee monena hyvin erilaisena olemisen muotona ja muodottomuutenakin, jos ajattelee sitä, ettemme voi ihmismielen aisteilla tai teknisillä laitteilla kaikkea ja kaikkia nähdä, vaikka "heitäkin/sellaistakin" on olemassa, mitä emme voi aistia ja todistaa olevan olemassa.

Kuten tästä kirjoituksestani huomaat, asiaa on hankala kirjoittaa ymmärrettävästi, mutta ihan varmasti joku kykenee siihen paremmin kuin minä, ja toivottavasti hän (he) tänne kirjoittaa.

Kerrothan, avasiko tekstini asiaa sinulle yhtään aiempaa enempää? Vai sekoittiko vain lisää?

10+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tehtävä ei ole valaistumisen tavoitteleminen, vaan oman hämmennyksemme, levottomuutemme ja kärsimyksemme ymmärtämlnen.

-J.Krishnamurti-

Oletko sinä oppinut ymmärtämään esim. kärsimyksestä(si) jotain olennaista, mitä haluaisit jakaa meillekin?

Kyllä. Suurin osa niistä kärsimyksistä mitä on elämän aikana kärsinyt on johtunut itsekkyydestä.

Minä taas sanon, että suurin osa niistä kärsimyksistä, joita olen kärsinyt, johtuu ripustautumisesta uskomuksiin. Englanniksi sana attachment kuvaa sitä paremmin. Eli olen luullut, että en voi olla onnellinen ilman x tai y, tai että asioiden on oltava x tai ei, muu ei vain saa tapahtua.

Ei ole kauhean kaukana itsekkyydestä.

Ap

10+, aika ihanasti kerrottu palaute. <3

Voiko valaistumisen tavoittelussa hyödyntää selkounia? Olen pienestä pitäen usein havahtunut siihen, että näen unta. Tahti tuntuu kiihtyvän. Pystyisinkö tapaamaan esim sinua mystikko unessani? Pystyn kysymään henkilöiltä, joita unissani näen, erilaisia asioita. Samalla ikään kuin kuulen kuinka aivot nukkuessa raksuttaa ja käsittelee "tiedostoja", se on sanojen sekamelskaa josta en saa mitään selvää, mutta osa minusta pystyy suht järkevään ajattelemaan kun pinnistelen tarpeeksi.

Lisäksi näen jatkuvasti kuolleesta isoisästäni unta. Hänen kuolemastaan on jo yli 15 vuotta, mutta nykyään joka viikko vierailee unissani. Toisaalta tunnistan unissakin jo, että isoisäni on aivojeni luoma hahmo. Saisiko mystikko jotakin neuvoja tähän tilanteeseen. Mieleni on suht sokea ja unikuvat ovat aika hataria, mutta ihan kuin viimeaikoina ne kuvatkin olisivat terävöityneet. Joskaan ei niin, että unimaailmassa seikkailu olisi oikein mielenkiintoista ja nautinnollista.

Mystikko on vastannut viimeksi joulukuussa 2022. Luultavasti ei vastaa enää tai ainakaan pitkiin aikoihin, mikä on tietenkin harmillista. Toivottavasti saat vastauksen joltain toiselta.

Vierailija kirjoitti:

10+, aika ihanasti kerrottu palaute. <3

Oli laitettava noin kun tykkäys nappula ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Voiko valaistumisen tavoittelussa hyödyntää selkounia? Olen pienestä pitäen usein havahtunut siihen, että näen unta. Tahti tuntuu kiihtyvän. Pystyisinkö tapaamaan esim sinua mystikko unessani? Pystyn kysymään henkilöiltä, joita unissani näen, erilaisia asioita. Samalla ikään kuin kuulen kuinka aivot nukkuessa raksuttaa ja käsittelee "tiedostoja", se on sanojen sekamelskaa josta en saa mitään selvää, mutta osa minusta pystyy suht järkevään ajattelemaan kun pinnistelen tarpeeksi.

Lisäksi näen jatkuvasti kuolleesta isoisästäni unta. Hänen kuolemastaan on jo yli 15 vuotta, mutta nykyään joka viikko vierailee unissani. Toisaalta tunnistan unissakin jo, että isoisäni on aivojeni luoma hahmo. Saisiko mystikko jotakin neuvoja tähän tilanteeseen. Mieleni on suht sokea ja unikuvat ovat aika hataria, mutta ihan kuin viimeaikoina ne kuvatkin olisivat terävöityneet. Joskaan ei niin, että unimaailmassa seikkailu olisi oikein mielenkiintoista ja nautinnollista.

Unet kuuluvat illosoorisen eli harhan maailmaan, joten siihen ei ole tarkoituksenmukaista kiinnittää huomioita, korkeintaan kysyä kuka on se joka unia näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko valaistumisen tavoittelussa hyödyntää selkounia? Olen pienestä pitäen usein havahtunut siihen, että näen unta. Tahti tuntuu kiihtyvän. Pystyisinkö tapaamaan esim sinua mystikko unessani? Pystyn kysymään henkilöiltä, joita unissani näen, erilaisia asioita. Samalla ikään kuin kuulen kuinka aivot nukkuessa raksuttaa ja käsittelee "tiedostoja", se on sanojen sekamelskaa josta en saa mitään selvää, mutta osa minusta pystyy suht järkevään ajattelemaan kun pinnistelen tarpeeksi.

Lisäksi näen jatkuvasti kuolleesta isoisästäni unta. Hänen kuolemastaan on jo yli 15 vuotta, mutta nykyään joka viikko vierailee unissani. Toisaalta tunnistan unissakin jo, että isoisäni on aivojeni luoma hahmo. Saisiko mystikko jotakin neuvoja tähän tilanteeseen. Mieleni on suht sokea ja unikuvat ovat aika hataria, mutta ihan kuin viimeaikoina ne kuvatkin olisivat terävöityneet. Joskaan ei niin, että unimaailmassa seikkailu olisi oikein mielenkiintoista ja nautinnollista.

Unet kuuluvat illosoorisen eli harhan maailmaan, joten siihen ei ole tarkoituksenmukaista kiinnittää huomioita, korkeintaan kysyä kuka on se joka unia näkee.

Kaikkea voi huomioida.  Monet asiat voivat auttaa  valaistumista kohti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko valaistumisen tavoittelussa hyödyntää selkounia? Olen pienestä pitäen usein havahtunut siihen, että näen unta. Tahti tuntuu kiihtyvän. Pystyisinkö tapaamaan esim sinua mystikko unessani? Pystyn kysymään henkilöiltä, joita unissani näen, erilaisia asioita. Samalla ikään kuin kuulen kuinka aivot nukkuessa raksuttaa ja käsittelee "tiedostoja", se on sanojen sekamelskaa josta en saa mitään selvää, mutta osa minusta pystyy suht järkevään ajattelemaan kun pinnistelen tarpeeksi.

Lisäksi näen jatkuvasti kuolleesta isoisästäni unta. Hänen kuolemastaan on jo yli 15 vuotta, mutta nykyään joka viikko vierailee unissani. Toisaalta tunnistan unissakin jo, että isoisäni on aivojeni luoma hahmo. Saisiko mystikko jotakin neuvoja tähän tilanteeseen. Mieleni on suht sokea ja unikuvat ovat aika hataria, mutta ihan kuin viimeaikoina ne kuvatkin olisivat terävöityneet. Joskaan ei niin, että unimaailmassa seikkailu olisi oikein mielenkiintoista ja nautinnollista.

Unet kuuluvat illosoorisen eli harhan maailmaan, joten siihen ei ole tarkoituksenmukaista kiinnittää huomioita, korkeintaan kysyä kuka on se joka unia näkee.

Kaikkea voi huomioida.  Monet asiat voivat auttaa  valaistumista kohti.

Juuri näin, sillä kaikki tiet vievät ns. Roomaan, joten kaikki tiet, esim. monien elämiemme kokemukset, vievät lopulta meidät itseoivallukseen, eli valaistumiseen, jolloin saamme kokea, mikä me todellisuudessa olemme kaiken tämän unimaailman ja henkilöiden ja minkä vaan fyysisten tai ei-fyysisten luomusten taustalla yhtenä.

Mitä vähemmän ajattelee, sitä vähemmän ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä karmaa on, joidenkin mielestä ei.

Joidenkin mielestä enkelit auttavat aina, kun heitä pyytää apuun, joidenkin mielestä ei.

Joidenkin mielestä Jumala on rakkaus, joidenkin mielestä ei.

Joidenkin mielestä henkioppaat ovat yhdessä sielun kanssa suunitelleet kyseisen sielun tulevan elämän haasteet ja joskus jopa varoitelleet sielua ottamasta liikaa haasteita, mutta jos sielu on kuitenkin valinnut  liian haasteellisen elämän, niin yllätys yllätys, armoa ei tule eikä haasteita voi perua, kun on tähän fyysiseen kehoon ehtinyt syntyä, eli sen tolvanan sielun olisi pitänyt silloin kehottomana sielun tasolla ollessaan itse  ymmärtää, että kyllä tuo elämänsuunnitelma on aivan liian raskas kantaa.

Onko se rakkaudellista ja armollista toimintaa enkeleiltä ja henkioppailta ym. "auttajilta", että jos sieluraukka on valinnut väärin, niin häntä ei maanpäällä auteta? No ei ole rakkaudellista, ei empaattista ei auttavaista, ei mitään hyvää eikä kaunista.

Kuka siellä on se kylmä, kova empatiakyvytön päättäjä, joka ei voi antaa armoa ja siirtää kehollistuneen sielun, eli ihmisen kärsimyksistä osaa vaikka seuraavaan kehollistumaan???

Ei loputon vuosikymmeniä kestävä kärsimys jalosta ketään.

Ykseydessä ei ole nautintoa eikä kärsimystä, kaikki vain On.

  Vastasit, mutta et kysymykseen.

Turha keskittyä asioihin, jotka ovat illusorisia.

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan koe näin. Tällainen vastaus harvemmin vie ketään eteenpäin, varsinkaan matkan alkutaipaleella. Ymmärrys tuskin tulee hokemalla "tämä ei ole totta, tämä ei ole totta". Kärsimys ja nautinto kuuluvat ihmiselämään tavalla tai toisella niin kauan kuin olemme täällä. Itsensä oivaltamisen kautta näiden merkitys varmasti katoaa kokonaan tai vähenee huomattavasti, mutta elämä jatkuu silti. Se, että joku toinen kehottaa sinua lopettamaan elämisen ei varmaan monellakaan johda heräämiseen. Ehkä vähän käytännönläheisemmät neuvos olisivat hyödyllisempiä. Parhaat neuvot mitä itse olen saanut ovat olleet todella simppeleitä toimintaohjeita mihin keskittyä, kun tulee joku hankala tilanne. Näin näistä vaikeuksita on tullut kultaakin kalliimpia opetuksia.

Alkuperäiseen kysymykseen en osaa oikeen vastata muuta kuin, että vaikka kärsimys täällä ollessa voi tuntua aivan sietämättömältä ja epäreilulta, se menee kuitenkin ohi. Viimeistään kun tämä elämä päättyy. Ehkä siitä opiksi ottaneena voi todeta, että ehkä vähän helpompia haasteita seuraavalle kierrokselle. Ehkä tuolla toisella puolella on vaan vaikea arvioida kuinka hurja kokemus todella onkaan, kun suunnitelmaa laatiessa tiedät kuitenkin, että mitään vaaraa ei oikeasti ole. Ehkä me täällä nyt kovia kokevat sielut olemme vähän hurjapäitä ja extreme urheilijoita. Olen kyllä itse kokenut saavani apua ja armoa. Tämä on omasta mielestäni tapahtunut antautumisen ja luopumisen kautta. Ei se aina helppoa ole, mutta harjoitellaan harjoitellaan. 

Kiitos, kirjoitit ymmärtäväisesti. Ja onneksi olet saanut apua ja armoa. Ihana tietää.

Luuletko, että se, saako joku ihmiseksi inkarnoitunut sielu elämänsä aikana apua/armoa, on jotenkin kyseisen ihmisen sielunsuunnitelmaan etukäteen "kirjattu"?

Ihmetyttää, kun moni saa apua, mutta moni ei. On jopa ihmeellisiä kertomuksia hypnooseissa selvinneistä asioista, esim. humanderit olisivat auttaneet joitakin ihmisiä paranemaan - mm. Dolores Cannon kertoo niistä kirjoissaan, mutta myös monet muut. Ovatko kaikki väärässä?

Minullekin on eräs selvänäkijä kertonut, että olisin vielä paljon huonommassa kunnossa, jollen olisi saanut apua humandereilta. Onko sekin vain hänen kuvitteluaan...

Tänäänkin jokainen askel fyysistä tuskaa - vähän henkistäkin. Kahta kertaa (lääkäri ja fyssari) lukuunottamatta olen ollut kotona jo monta kuukautta seinien sisällä ja rukoillut apua välillä itkien, välillä raivoten ja usein suuresti ihmetellen, että miksi joidenkin ihmisten (minunkin) koko elämä on ollut fyysisten kipujen kanssa taistelua. Mikä ihmeen tarkoitus tällä voi olla. Ei tämä todellakaan jalosta. Ja mistä saa voimia jatkaa.

Se on ainoastaan sinusta kiinni, jalostaako vai ei.

Kärsimys, tuska, suru, henkilökohtaisesti koettuna jalostaa sinua ymmärtämään näitä asioita kanssakulkiota kohtaan, niin, että eivät ole sinulle teoriaa.

Ilman käytännön kokemusta jostakin asiasta, syvempi ymmärrys jää uupumaan.

Olet täysin oikeassa. Vasta koettuaan omakohtaisesti jonkin asian, voi ymmärtää sitä sydämellä, sitä ennen pelkästään järjellä.

Toisessa tiedostat, miltä asia teoriassa saattaisi tuntua, toisessa pystyt eläytymään siihen koko sielullasi ja ruumiillasi. Ero on aivan valtaisa.

Siksi kovia kokenut ihminen yleensä ymmärtääkin niin paljon myös toisten ihmisten tuskaa ja jos ei vielä silloinkaan ymmärrä, silloin hän ei todella ole paljoakaan oppinut.

Kärsimys onkin tässä mielessä hyvin arvokasta elämänkokemusta.

Kärsimyksellä on myös tapana ohjata ihmistä maallisista ja pinnallisemmista asioista syvällisempään ja henkisempään suuntaan. Harva jaksaa kovia koettuaan enää samalla tavoin innostua uudesta autosta, some päivityksistä tai urakehityksestä, sen sijaan yhteys Jumalaan tai ainakin johonkin ylimaalliseen alkaa monia puhutella enemmän.

Kuunnelkaapa, mitä eräs Seneca nuorempi tuumaa aiheesta:

"Elämän vastoinkäymisissä on kyse vain siitä, että Jumala on nähnyt meidät ansiokkaiksi koetellakseen meissä, kuinka paljon inhimillinen luonto jaksaa kestää

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä näkemys. Kenties, kenties, ojanpohjia pitkin kulkeva ryysyläinen, sängynpohjalla vuosikausia makaava masentunut ja kovimpia fyysisiä kipuja kärsivä sairas ovatkin tämän maailman todellisia kuninkaita.

10+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ramana ehkäpä vastaisi näin?

kuka kokee heräämisen hyvänä ja maailman pahana selvitä tämä ensin ja katso sitten onko maailmaa, hyvää tai pahaa?

Muun ymmärrän, mutta mikä on "tämä", mikä pitää selvittää?

Käsittääkseni se "Tämä" on se Yksi ainoa Todellinen, jota jotkut kutsuvat Tietoisuudeksi, jotkut Jumalaksi. Jumalaa jotkut ajattelevat olennoksi, mutta en itse ajattele niin. Myös monia muita nimiä on "Tälle Yhdelle" keksitty.

Minua on usein aiemmin ärsyttänyt se tapa, että totuuden etsijälle annetaan ohjeeksi vain:

"Selvitä, kuka on se, joka kokee sitä ja tätä ja tuota jne." Sitä kun ei ole kovin helppo selvittää. Jotkut ovat meditoineet vuosikymmeniä, eivätkä ole onnistuneet sitä selvittämään. Jotkut kokevat vastauksen spontaanisti - valaistuvat/oivaltavat Todellisen alkuperänsä yllättäen ja siihen pyrkimättä.

Mystikko on aika ansiokkaasti selittänyt asiaa ja vastaillut kysyjille tässä ketjussa, joten jos koko ketjun jaksaa lukea ajatuksen kanssa, on aika paljon lähempänä ymmärrystä sen suhteen, kuka on se, joka pitää löytää, eli se Todellinen Itse/Tietoisuus/Jumala, joka on meidän jokaisen ihmishahmossa esiintyvän todellinen ja ainoa yksi "olemus".

Sitä tarkoittaa, että olemme kaikki yhtä. Olemme pohjimmiltamme yhtä, Yksi, joka on "jakaantunut" moneksi, ts. joka ilmenee monena hyvin erilaisena olemisen muotona ja muodottomuutenakin, jos ajattelee sitä, ettemme voi ihmismielen aisteilla tai teknisillä laitteilla kaikkea ja kaikkia nähdä, vaikka "heitäkin/sellaistakin" on olemassa, mitä emme voi aistia ja todistaa olevan olemassa.

Kuten tästä kirjoituksestani huomaat, asiaa on hankala kirjoittaa ymmärrettävästi, mutta ihan varmasti joku kykenee siihen paremmin kuin minä, ja toivottavasti hän (he) tänne kirjoittaa.

Kerrothan, avasiko tekstini asiaa sinulle yhtään aiempaa enempää? Vai sekoittiko vain lisää?

Minä olen (sic) tuo kysyjä ja vastauksesi oli oikein hyvä, kiitos siitä. :) Olen lukenut ketjua läpi ahkerasti viime aikoina, ja luulisin, että mystikkokin saattaisi antaa samansuuntaisen vastauksen.