Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko, tuli vielä yksi asia mieleen. Mainitsit eläväsi yksin ja selibaatissa. Koetko ollenkaan seksuaalisia tunteita? Minua seksuaalisuus on aina vienyt kovasti, vaikka olenkin henkisellä tiellä. Jollakin tavalla nämä ovat alkaneet myös tukea toisiaan: mitä enemmän uskallan avautua maalliselle rakkaudelle, sitä kannatellumpi tunnen olevani. 

En koe lainkaan seksuaalisia tunteita. En edes koe olevani mitään sukupuolta, enkä oikeastaan edes ruumiillinen olento (paitsi roolihahmona, jota ihmisten edessä heidän takiaan joskus esitän), joten vaikeaa se olisi kokea seksuaalisuutta ainakaan siinä mielessä kuin ihmiset sitä yleensä kokevat, tuntea jotain sukupuolten erilaisten energioiden vetovoimaa. 

Mutta se ei ole kaikilla näin. On valaistuneita, joilla on sukupuolielämää, eikä siinä ole mitään sen alhaisempaa tai likaisempaa kuin vaikka siinä, että myös valaistuneet yleensä syövät ruokaa tai harrastavat muuta ruumiillista. Jokaisen pitää nauttia niistä siunauksista ja lahjoista, joita Luova voima on heidän osalleen antanut. Itse koen että oma tietynlainen erityislahjakkuuteni on aseksuaalisuus, joka johtuu hyvin vahvasta samaistumisesta hengen tason olemukseen niin etten koe tarpeeksi ruumiillisuutta ollakseni seksuaalinen olento. Mutta se on erityislahjakkuus vain minun tieni kannalta, ja muunlaisia teitä varten se ei olisi ollenkaan tarpeellinen tai hyödyllinen. Monelle esim. rakastava parisuhde seksuaalielämineen olisi paljon parempi vaihtoehto. Ei pidä yrittää taistella sitä vastaan millaiseksi on luotu, olipa se seksuaalinen olemus tai aseksuaalinen olemus. Tuntevatpa jotkut idän perinteet jopa teitä valaistukseen, joissa käytetään hyväksi seksuaalienergiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kivaa että ketju elää. Ja on mukava lukea Mystikon viestejä, kun hyvin pitkälle samalla tapaa hahmotan asioita. Se vain, että ei ole oikein kaltaisia kävellyt vastaan on joskus laittanut epäilemään omia havaintoja ja mietteitä. Jotenkin rauhoittaa tietää, että on muitakin. 

Nykyajassa meidän laisemme ovat todellisia outolintuja.

Huomasin sen taas tänään töissä, kun ihmiset puhuivat esim. määräaikaisista terveystarkastuksista ja hammaslääkärikäynneistä. Itse en koskaan kävisi missään sellaisissa, sillä tiedän, että minun Tietoisuuteni on ruumiini (ja koko universumin) luoja ja ylläpitäjä, joten miten ihmeessä tarvitsisin jotain sellaista. Minä olen Kaikki mitä on, Elämän lähde, vailla mitään puutetta, kanssaperijä Kristuksen kanssa... Mutta ei tällaista voi nykymaailmassa monelle sanoa, pitää vaan tyytyä hymyilemään vienosti, sanallisesti olemaan ottamatta mitään kantaa, antaen ihmisten olettaa että on samanlainen kuin he, sellainen joka murehtii jostain veriarvoista tai vastaavista...

KM, tuli mieleen kun sanoit että eläimet pitävät sinusta epätavallisen paljon. Näin alkusyksystä erikoisen tapauksen Helsingin Vanhankaupunginlahdella: metsäpeura käveli naisen luo määrätietoisesti pellon poikki polkua pitkin, ja ajattelin: "Kristitty mystikko!" Jäin katsomaan mutta en kehdannut lähestyä ja kysyä mitään, nautin vaan siitä miten outoa se oli että arka villieläin lähestyy sillä tavalla ihmistä. Koin itseni siunatuksi sen näkemisestäkin. Olisiko se voinut olla sinä?

Mystikko, ajattelin ihan muuten vain lähettää sinulle väliaikatietoja eräästä tapauksesta ja sanoa myös suuret kiitokset. Pyysin sinua taannoin rukoilemaan puolestani, sillä minulla oli ruumiillisia addiktioita (erityisesti tupakointi), jotka häiritsivät minua joka päivä ja häiritsivät henkistä tietäni kuluttamalla niin paljon ajatusenergiaani. Ajattelin, että rukouksesi avulla saisin jonkun ratkaisun tähän kamppailuun, ja annoin sitten asian olla. En ladannut asialle mitään odotuksia ja mielikuvia, vaan päätin pysyä avoimena avun suhteen. Ja kyllähän sitä apua todella tulikin, mutta melko viheliäiseen valepukuun naamioituna! :D Ajattelin jo tilanteen ollessa päällä, että kyseisessä asiassa on varmasti valoisiakin puolia, mutta en kyennyt olemaan samastumatta tuskaan ja fyysiseen kipuun. No, nyt pahin on ohi, ja täällä ollaan oltu ilman tupakkaa jo pari päivää, mikä on minulle todella suuri saavutus (yleensä retkahdan alle puolessa vuorokaudessa)! Lisäksi olen saanut kauan kaipaamaani lepoa, ja pari energiaa vienyttä asiaa jäivät onneksi pakostakin tauolle. Näin nämä asiat siis minun fyysisessä kokemusmaailmassani ilmentyivät. :) Kiitos siis sinulle tuosta rukouksesta ja kaikesta muustakin, mitä yhteisen hyvän eteen teet.

Tämä alla oleva laulu kuvaa hyvin pimeässä yössä tarpomista. Et voi selviytyä kuin yksin ja itse, matkalla yrität tarttua kaikkiin oljenkorsiin, ihmisii, asioihin ja jos joku näkisi ajatuksesi, joita päässäsi pyörii, sinua pidettäisiin vähintään skitsofreenikkoja. Mutta eräänä aamuna tai tuskaisen hetken keskellä huomaat, että olo on kevyt ja se tuska, jota koit, on enää vain muisto.

Olen katsonut kuinka kulkee kitumalla aika mun kelloissa

Olen odottanut yötä päivää niin kuin vatikaani sauhua valkoista

Mutta sohva on nyt kilometrien mittainen

miten riitteistä pintaa ylitän luoksesi sen

Minä olen odottanut sinua kauan

minä olen valvonut pitkän yön

Hengittänyt pelkoa purevan talven

kiristänyt reikiä varteen vyön

Minä olen odottanut sinua kauan

minä olen valvonut pitkän yön minä olen, kun sinä olet

Olen aurannut lumesta väylää

harteillani painava talven ies

olen uhmannut rotkon reunaa

yrittänyt olla kuin toinen mies

Mutta nappulat pöydällä vieläkin pattiin jää

olen lipumassa luotasi vaikka sä et sitä nää 

Vierailija kirjoitti:

KM, tuli mieleen kun sanoit että eläimet pitävät sinusta epätavallisen paljon. Näin alkusyksystä erikoisen tapauksen Helsingin Vanhankaupunginlahdella: metsäpeura käveli naisen luo määrätietoisesti pellon poikki polkua pitkin, ja ajattelin: "Kristitty mystikko!" Jäin katsomaan mutta en kehdannut lähestyä ja kysyä mitään, nautin vaan siitä miten outoa se oli että arka villieläin lähestyy sillä tavalla ihmistä. Koin itseni siunatuksi sen näkemisestäkin. Olisiko se voinut olla sinä?

Asun kyllä niillä suunnilla joten on se mahdollista :) Eläimet on pitäneet minusta hyvin paljon heräämiskokemuksestani alkaen, ja minä olen aina pitänyt eläimistä. Tiedän minusta käytetyn nimitystä "hullu lintunainen" koska syötän toisinaan lintuja kädestä tai ne muuten vaan tykkää tulla juttelemaan minulle ;)

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Mystikko, ajattelin ihan muuten vain lähettää sinulle väliaikatietoja eräästä tapauksesta ja sanoa myös suuret kiitokset. Pyysin sinua taannoin rukoilemaan puolestani, sillä minulla oli ruumiillisia addiktioita (erityisesti tupakointi), jotka häiritsivät minua joka päivä ja häiritsivät henkistä tietäni kuluttamalla niin paljon ajatusenergiaani. Ajattelin, että rukouksesi avulla saisin jonkun ratkaisun tähän kamppailuun, ja annoin sitten asian olla. En ladannut asialle mitään odotuksia ja mielikuvia, vaan päätin pysyä avoimena avun suhteen. Ja kyllähän sitä apua todella tulikin, mutta melko viheliäiseen valepukuun naamioituna! :D Ajattelin jo tilanteen ollessa päällä, että kyseisessä asiassa on varmasti valoisiakin puolia, mutta en kyennyt olemaan samastumatta tuskaan ja fyysiseen kipuun. No, nyt pahin on ohi, ja täällä ollaan oltu ilman tupakkaa jo pari päivää, mikä on minulle todella suuri saavutus (yleensä retkahdan alle puolessa vuorokaudessa)! Lisäksi olen saanut kauan kaipaamaani lepoa, ja pari energiaa vienyttä asiaa jäivät onneksi pakostakin tauolle. Näin nämä asiat siis minun fyysisessä kokemusmaailmassani ilmentyivät. :) Kiitos siis sinulle tuosta rukouksesta ja kaikesta muustakin, mitä yhteisen hyvän eteen teet.

Noin se on, että ei ne keinot aina ole pelkästään pehmeitä ja lempeitä joilla apua tulee, vaan elämä käyttää kyllä tarvittavaa voimaa, jos ihmisen halu muutokseen on aito. Esim. työuupunut saattaa ajatella että on vihoviimeistä vielä sairastua fyysisesti kun on jo ennestään henkisesti uupunut, mutta se sairastuminen voi tarjota juuri tarvittavan levon toipumiseen ja työtä koskevien omien stressin vääristämien ajatuskuvioiden korjaamiseen.

Eräälle uupuneelle tuli rukoukseni seurauksena käsiin erikoinen turvotus, jolle ei löytynyt mitään lääketieteellistä syytä, mutta se esti hänen tietokoneella tehtävän työnsä hoitamisen pariksi viikoksi. Lääkärikin oli sitä mieltä, kun mitään muuta ei löytynyt, että stressistä voi johtua. Nuo pari viikkoa uupunut käytti rauhoittumiseen kuten luonnossa kuljeskeluun ja meditaatioon, ja tajusi sinä aikana miten on itse ajanut itsensä loppuun omilla sisäisillä vaatimuksillaan itselleen. Hän oppi pitämään rajansa ja sanomaan myös töissä ei, ja selvisi vähällä siitä mistä olisi voinut tulla täysimittainen burnout. Mutta tarvitsi selvästi pienen pakkopysähdyksen että hiljeni tarpeeksi ottaakseen apua vastaan omalta sisimmältään.

14 tässä.

Mitä on tehtävissä, kun huoli toimeentulosta varjostaa elämää?

Tuntuu siltä, että muista uskomuksista ja harhoista on helppo luopua, mutta tässä asiassa jumitan niin, että se vetää minut ajoittain hyvinkin tiukasti olemismaailman tasolle murehtimaan.

Ymmärtäähän sen, kun on perhekin elätettävänä, ja taloudelliset vaikeudet ovat jatkuneet jo vuosia. Ja kun olen nämä uskomukseni saanut jo äidinmaidossa, lama-ajan lapsena... Tiedän kuitenkin, että murehtiminen ja yrittäminen eivät auta lainkaan. Mutta huolehtimisen lopettaminen pelottaa yhtä lailla.

Lopulta huoli toimeentulosta katoaa, kun ihminen tajuaa ettei erillistä minää ole, sen ettei ole joku erillinen kuolevainen ihmisolento taistelemassa muiden olevaisten kanssa rajallisten resurssien rippeistä, vaan Kaikki-mitä-on ilmenemässä muodossa, yhtä kaiken Luojan, omistajan ja ylläpitäjän kanssa. "Kaikki mikä on Isän, on myös minun" tulee konkreettiseksi kokemukseksi, ja uskomus heijastuu vapautena ulkoisen tason puutteista.

Ihmiset ajattelevat, että jossain ulkopuolella on Jumala, joka antaa tai pidättää hyvää kuten terveyttä, riittävää määrää rahallista toimeentuloa tai hyviä ihmissuhteita, ja tällä uskomuksellaan he luovat todellisuutensa, jossa ovat tämän maailman lakien ja ihmisuskomusten arvoilla. Mutta Jumala on Minä olen, oma ydinolemus, eikä se anna eikä pidätä mitään - se ON kaikki. Sen läsnäolo virtaa ulospäin sen tiedostavasta ihmisestä ja ilmenee kaikkina muodon tasolla tarvittavina esineinä ja asioina. Tilapäisesti tässä maailmassa voi toki olla niin että joku muoto katoaa, mutta ykseytensä tiedostavaa se ei pelota, sillä hän tietää että Minä olen on ylösnousemus - kaiken kadonneen tilalle tulee kyllä uutta, ilman omaa huolta ja vaivannäköä.

Ydinongelma on siis tässäkin kokemus siitä, että on Jumalasta erillinen olento, että on tietty keho, tietty kuolevainen ihmishahmo, eikä Minä olen, joka käyttää tätäkin kehoa aikansa samoin kuin ihminen käyttää vaikka autoa: samaistumatta siihen, tietäen että voi hyvin ajaa muitakin autoja ja vaihtaa auton sitten kun nykyinen ei enää palvele omia tarpeita.

Mutta ymmärrän toki että Olemisensa oivaltamiseen on usein pitkä matka siitä tilanteesta jossa on syvällä ihmismurheiden suossa. Silloin täytyy vaan opetella askel kerrallaan luottamaan, ja aloittaa virtaus ulospäin että se voisi palata itselle moninkertaistuneena. Se ei vielä useinkaan auta että mielessään vakuuttelee itselleen että minulla on kaikki mitä tarvitsen, vaikka ei siltä näytä, vaan usein tarvitaan myös luottamuksen osoittamista toiminnalla. Siinä ei ole tämän maailman mielestä mitään järkeä, mutta se toimii niille, jotka tietävät että pohjimmiltaan on muutakin kuin tämän maailman lait. Tälle maailmalle on hullutusta se vanha sanonta, että jos sinulla on rahaa kahteen leipään, niin osta puolikkaalla kukkia ravinnoksi sielulle. Kukat kun eivät ole eloonjäämisen kannalta hyödyllisiä, leipä on. Mutta kukkien ostaminen osoittaa luottamusta siihen että elämä kantaa, ja että minusta pidetään huoli, ja tämä uskomus tulee heijastumaan todellisuuteen lisääntyneenä runsautena.

Hei mystikko. Haluaisin vielä kysyä sinulta manifestoinnista, vaikka olet jo asiaa selittänytkin tässäkin ketjussa. En vain saa kiinni asiasta enkä osaa toteuttaa sitä käytännössä.

Kysymys on ilmeisesti uskosta. Mutta monilla on kaikenlaisia uskomuksia, jotka eivät kuitenkaan suoraan näy siinä miten heidän ulkoinen todellisuutensa ilmenee. Esimerkiksi tyypillinen anorektikko uskoo olevansa lihava. Eikö hänestä pitäisi tällöin tulla oikeasti lihava? Toisessa ääripäässä minä, jolla on aina ollut hoikan ihmisen identiteetti. Olen uskonut olevani hoikka, eivätkä silmäni ole suostuneet näkemään miten olen vuosien varrella lihonut. Miten voisin käyttää manifestointia esimerkiksi päästäkseni paikalleen jumittuneista liikakiloista eroon, kun edes  täysin sokea usko omaan hoikkuuteen ei riittänyt aiemmin? Mielisairas voi uskoa asuvansa palatsissa hullujenhuoneen sijasta, tuttu dementikko elää vahvasti nuoruuden aurinkomatkaa, mutta ulkoinen todellisuus heijastuu kuitenkin lohduttomampana.

Minua kiinnostaa myös se, mitä intialainen vedan tiede kutsuu dharmaksi. Siinä kai ajatellaan että jokaisen meidän ihmiskokemus täällä ilmenee syystä. Dharmansa löytäminen tarkoittaa tämän syyn löytämistä, ja dharmansa eläminen oman potentiaalinsa ja tarkoituksensa elämistä. Tunnen joskus, että yritykseni manifestoida epäonnistuvat, koska en tiedä kovin tarkkaan mitä haluan. Haluan onnellisuutta, mutta en tiedä mikä tuo minulle onnea. Haluan elää dharmaani, mutta en tiedä mikä se on. Voinko manifestoida pelkkää hyvää oloa, joka näyttäytyisi elämässäni jonkun suuremman suunnitelman mukaisina ilmentyminä? Jos voin, niin miten? Olen aina elänyt puutetta, ja hyvin väsynyt siihen kun toisaalta tiedän että resurssien rajallisuus on vain harhaa. 

Kiitos sinulle kirjoituksistasi tässä ketjussa.

Haluaisin vastata edelliselle kysyjälle, että kuinka oleellista ylimääräiset kilosi ovat? Itsellänikin on ylimääräistä ja sama juttu, etten itse näe niitä, vaan pidän itseäni sopivana. En pidä kilojani oleellisena, vaan jotenkin olen vain sellainen joksi minut on luotu.

Itse olisin kysynyt kristityltä mystikolta kasvis vs. lihansyönnistä. Kuinka "oleellista" "valaistumisen" kannalta on, noudattaako täysin vegetaarista ruokavaliota? Itse syön kaikenlaista ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa (olen entinen, parantunut syömishäiriöinen), en kuitenkaan mässäile ruoalla vaan syön ravinnoksi ja joskus nautiskelen kun on aikaa kokkailla kunnolla. Kasvissyönti tuntuu kuitenkin olevan ikuinen kiistanaihe, etenkin lukiessani joskus bhagavad gitaa, lihansyönti sai "likaisen" kuvan. Itse en jaksa uskoa sellaiseen, sillä jos kaikki on illuusiota, kaikki yhtä, niin sama kai mitä syö. Toki jos uskoo lihan olevan pahaa, niin kai se sitten tekee pahaa. Sama jos uskoo limsan olevan pahaa ja juo sitä huonolla omallatunnolla niin kai se tekee pahaa. Sama varmaankin tupakan kanssa?

KM, myös minä haluaisin kysyä sinulta jotain manifestointiin liittyen. Olen tiennyt tästä tietoisen luomisen kyvystä jo muutaman vuoden ajan, ja olen testannut sitä pienillä helpoilla asioilla ihan vain todetakseni, että se toimii. Muuten en siihen ole kauheasti panostanut kun en ole kokenut tarvetta. Nyt kuitenkin tämän "pakkoloman" aikana olen huomannut, miten erilailla pystyn elämään hetkessä ja hiljentämään mielen pulinan, kun ei ole täyteen buukatun kalenterin aiheuttamaa stressiä painolastina. Koulua en halua lopettaa kesken, sillä koen sen niin omaksi jutukseni, mutta töistä voisin karsia reilustikin. Tämä tarkoittaisi sitä, että minun tulisi luoda runsautta muilla keinoin.

Kysymykseni liittyy siihen, voivatko läheisten omat uskomukset vaikuttaa manifestointiin jotenkin. Mieheni on melko perinteinen fyysiseen todellisuuteen uskova ihminen, vaikka onkin avoin asioille ja tykkää kuulla kokemuksiani henkisyydestä. Siinä missä itse luotan asioiden järjestyvän, mieheni stressaa mm. taloudellisista asioista kovasti. Tämä on muuten sikäli ollut mielenkiintoista, että meillä on yhteiset rahat ja saman verran fyysistä runsautta, mutta kokemuksemme asiasta ovat hyvin erilaisia! Itse esimerkiksi panostan ruoassa laatuun enkä edes ajattele, ettei siihen olisi varaa, kun taas mieheni vertailee jokaikisen perunasäkinkin hintoja. Onko siis olemassa sellaista mahdollisuutta, että mieheni voisi uskomuksillaan sabotoida manifestointiani? En tarkoita, että hän suoraan vaikuttaisi toimiini mitenkään, vaan kun välillisesti minun tekemiseni vaikuttavat myös häneen... Jos siis alan nyt luomaan itselleni tietoisesti omaa aikaa JA toimeentuloa, voivatko mieheni uskomukset vaikuttaa lopputulokseen jotenkin?

P.s. Tupakaton elämä on jatkunut, ja koen syvää riemua tästä vapauden tunteesta mikä syntyy, kun pääsee eroon addiktiosta! Kiitos! <3

Gitta13 kirjoitti:

Haluaisin vastata edelliselle kysyjälle, että kuinka oleellista ylimääräiset kilosi ovat? Itsellänikin on ylimääräistä ja sama juttu, etten itse näe niitä, vaan pidän itseäni sopivana. En pidä kilojani oleellisena, vaan jotenkin olen vain sellainen joksi minut on luotu.

En tiedä, minä ajattelen ettei minua ole tällaiseksi luonut kukaan ulkopuolinen luoja, vaan minä itse, joka olen myös luoja. Minulla pitäisi olla kyky myös muuttaa luomuksiani, ellen ole niihin tyytyväinen. Oloni on jatkuvasti tukala ylipainon vuoksi, eivätkä laihdutusyritykseni jostain syystä vaikuta kehooni mitenkään. Sinänsä paino ei itsessään ole tärkeää, lähinnä käytin sitä esimerkkinä kysymyksessäni, millaista uskoa manifestointi vaatii.

Miksi täällä niin moni on kiinnostunut manifestoinnista? Se tuntuu kovin maalliselta.

476. Usein ihmiset eivät tiedosta valtaansa luoda tietoisesti, ja niinpä heidän luomuksensa ovat varsin satunnaisia, "tämän maailman alkeisvoimien" mukaisia. Esim. paha olo ilmenee kyllä jotenkin ulkoisessakin, mutta ei välttämättä suoraviivaisesti niin että manifestoisi juuri sitä mitä ajattelee paljon. On vahvasti yksilökohtaisia eroja siinä, millä tavalla ei-tietoiset manifestoijat omaa maailmaansa luovat: on niitä, jotka onnistuvat valitettavan tehokkaasti esim. pelkäämällä sairauksia tekemään itsestään ikisairaita, ja toisaalta niitä, joiden pelot vuodesta toiseen osoittautuvat turhiksi mutta elämässä on sitten muuta kitkaa. 

Itsellänikin oli eräässä vaiheessa elämääni ylipaino-ongelma. Olin menettänyt uskoni ja merkityksen tunteeni elämästä. Mässytin ruokaa ja tissuttelin alkoholia ikään kuin ajatuksella, että koska millään ei ole mitään merkitystä enää, niin hoidan itseni pikaisesti hautaan täältä kitumasta ja turhaan luonnonvaroja kuluttamasta. Puolessatoista vuodessa onnistuin lihomaan 35 kg. Ja minäkin uskoin vielä 25 kilon kohdalla olevani "surkean pieni rääpäle", kuten minua oli aina kutsuttu :D Joku sitten paukautti päin näköä, että jos sinä olet pieni, niin minä haluaisin nähdä millaisia ne isot tytöt on! Mutta manifestoinnilla minä silti pääsin ylipainosta, sitten kun tiedostin mahdollisuuteni luoda tietoisesti, ja olin opetellut ensin pienemmillä asioilla hallitsemaan prosessin ja uskomaan siihen. 

Tarkoituksesta. Uskon, että jokaisen tarkoitus on lopulta oivaltaa Sielunsa, syvempi Itsensä tai Jumala, miksi sitä kutsuukin. Matkalla siihen on monia vaiheita, ja harvalle tie joka sisältäisi pelkkää onnea joka vaiheessa olisi paras mahdollinen. Useimmat tyytyisivät kohtuuonnelliseen ihmisyyteen, jos välillä ei tulisi yli voimien käyviä rankkoja jaksoja, jotka pistävät kyselemään jonkun muun olemisen tavan perään. Kyllä ihminen silti saa toki manifestoida asioita joita uskoo haluavansa, mutta lopulta "kaikki tapahtuu niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat" - jos manifestointi ei onnistu, sille on syynsä joka palvelee korkeampaa tarkoitusta jota oma Sielu haluaa. Jos se onnistuu, se tarkoittaa että sielun syvemmät tarkoitukset ei enää tarvitse ristin tien kulkemista tai luonnollisen ihmisyyden rajallisuuden alleviivaamista.

477. Niin, mikään ei ole hyvää tai pahaa, mutta ajattelu tekee siitä sellaista. Tai kuten Paavali sanoi, että jos voi tehdä sen hyvällä omallatunnolla, syököön kaikkea mitä lihakauppiaat myyvät, mutta jos oma omatunto sanoo että se on väärin, on parempi pysyä vihannesruoassa. Ruoalla itsellään ei ole valtaa vahingoittaa tai hyödyttää, eikä ole mitään ulkopuolista Jumalaa, joka tulisi palkitsemaan tai rankaisemaan ruokavalinnoista, vaan efektit aiheuttaa omat uskomukset. 

Itse olen kasvis- ja kalansyöjä, en syö lihaa. On totta, että lopulta kaikki kärsimys on illuusiota, mutta myös eläimet ovat osallisia saman tapaisesta tietoisuuden tasosta kuin me ihmisetkin, ja siksi ne kokevat kärsimystä yhtä todellisesti kuin mekin, siis omalta tietoisuuden tasoltaan katsoen. On meidänkin kaikkien todellinen olemus ikuisesti ajan ja paikan tuolla puolen Jumalan valtakunnassa, mutta tämä ei ihan kauheasti lohduta jotain joka ei sitä koe, vaan kokee olevansa kovissa kärsimyksissä, suorastaan kidutettu. 

Itselleni koen siis oikeaksi olla osallistumatta eläinten tehokasvatuksen tukemiseen. Eihän se kuolema siinä lopussa se paha ole - saalistamista ja saaliin syömistä on luonto täynnä, vaan se miten ihmiset nykyään ruoakseen tietoisia eläimiä, yhtä lailla Jumalan ilmentymiä kuin mekin, kasvattavat. Minä kokisin Itselleni, sille jonka ilmentymiä kaikki on, väkivallaksi osallistua moneen nykyiseen tehoeläintuotantoon liittyvään toimintaan ja sen tukemiseen. Niinpä tasapainoilen sen välillä, että en toisaalta halua ottaa kaikkea liian vakavasti ikään kuin se olisi perimmäisesti totta, mutta toisaalta en halua kovettaa sydäntäni tämän maailman kärsimystä kokevia kohtaan sillä perusteella että minä näen illuusion läpi itse. 

Tämä ei siis ole missään nimessä mikään "oikea oppi", vaan jokaisen henkilökohtainen asia jossa pitää toimia oman omantunnon mukaan.

Etsivä löytää. Ei, läheisten uskomuksilla ei ole valtaa vaikuttaa sinuun ja manifestointiisi, ellet itse omilla uskomuksillasi heille sellaista valtaa anna. Mutta jos uskot, että muut voivat vaikuttaa, niin se mihin uskot voi toteutua. 

Toisinaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa on parempi olla kauheasti puhumatta näistä asioista, ja pidättäytyä vain salaperäisessä hymyssä. Esimerkiksi itselläni on ollut työkaveri, joka oli ihan valtavan kova valittamaan ja pelkäämään epäonnistumisia. Hän myös uskoi että minä vaan olen huippulahjakas ja älykäs, eli saanut sattumalta geneettisen lottovoiton, ja siksi pärjään helposti. En minä koskaan hänelle alkanut paasaamaan uskomuksiani, joille hän olisi joka tapauksessa vain nauranut tai pitänyt täytenä akkojen huuhaana. Hymyilin vaan, ja ajattelin tyytyväisenä, että sinä et tiedäkään, että en minä ole vain luonnollisten älynlahjojeni varassa, vaan yhteydessä siihen Älyyn, joka on luonut kaiken ;) "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä", kuten Jeesus sanoi opetuslapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä niin moni on kiinnostunut manifestoinnista? Se tuntuu kovin maalliselta.

Itse en pidä manifestointia erityisen maallisena. Se on hassua, että sitä että elää täysin luonnollista ihmisen elämää uskoen vain fyysisen ilmiömaailman lakeihin ei pidetä erityisen maallisena, mutta jos alkaa yrittää ylittää nämä lait, niin se onkin yhtäkkiä jotenkin väärin ettei heti pyri suoraan aineettomaan ja hengelliseen vaan ensin tutkii manifestoimalla sitä, että onko edes jotain muuta kuin pelkkä materiaalinen.

Itse en olisi koskaan varmasti löytänyt spirituaalista ilman manifestoinnin välivaihetta, koska minulle se oli tapa uudestaan kiinnostua ajatuksesta, että voisiko sittenkin olla jotain muutakin kuin näkyvä, aistittava ja mitattava.

Kristitty mystikko, eikö kaloilla ole tietoisuutta?

Ap linjoilla.

Olen jälleen lukenut paljon. Tilasin etsivä löytään suositteleman Gary Renardin kirjan, ja huimaan kaikkien teosten toistavan itseään. Erot ovat sangen pieniä, semantiikkaa.

Ole pohtinut, onko anteeksianto, täydellinen hyväksyminen ja kiitollisuus samaa asiaa? Renard puhuu siitä, että valaistumiseen päästään antamalla anteeksi, kaikki pienetkin asiat. Koska olemme yhtä ja samaa, niin viime kädessä annamme anteeksi itsellemme.

Sinä mystikko puhut hyväksymisestä, samoin Tolle. Salaisuus korostaa kiitollisuutta.

Minä olen harjoitellut anteeksiantoa jo kuusi vuotta. Eksälleni joudun antamaan anteeksi lähes joka kerta, kun olemme yhteydessä. Ihmettelen tätä, koska sanotaanhan toisten ihmisten käytöksen olevan omaa projisointia. En tunnista itsessäni tällaista syvää halveksuntaa ja syyllisyyttä. Pienemmän syyllisyyden projisoinnin voisin vielä ymmärtää.

(Käytännön esimerkki: meillä oli eksän kanssa tilanne, jossa muistamme erään sopimuksen eri tavalla. Minun mielestäni kyse on väärinymmärryksestä. Eksän sanojen mukaan syy on tämä: minä olen täysin moraaliton, vailla omaatuntoa ja syvällä petoksen tiellä).

Anyway, minä annan taas anteeksi yhä uudelleen... Mitenkään en pysty manifestoimaan tätä pois.