Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Hei Kristitty mystikko, oletko tutustunut Ra-materiaaliin?
En ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kysyä Mystikolta tai joltain muulta, joka vahvasti uskoo tietävänsä, että kun jokainen ihminen on Jumala yksilöllistyneenä ihmiseksi, niin miten nämä psykop.aatit, jotka ovat saattaneet elämänsä aikana tehdä hyvinkin sadi.stisia tekoja, niin onko sellainenkin olento Jumala ihmiseksi yksilöllistyneenä ja miksi Jumala haluaa toimia ihmisenä niin, että hän aiheuttaa muille, eläimille tai ihmisille, tietoisesti suurta tus.kaa?
Ja kun sinä Mystikko jo tiedät olevasi Jumala ja kaikki mitä on, niin miksi haluat toimia niin jul.masti jonakin ihmispersoonana, kun osaat kuitenkin toimia myös hyvin rakkaudellisesti?
Toki pohjimmiltaan se psykopaattikin on Minä, sillä jos se Energia joka Minä olen vetäisi itsensä hänestä pois, häntä ei enää olisi. Minä tai Jumala siis on sen hahmon olemisen substanssi: energia, elämä ja oleminen.
Todellisuus on aina olemisen ja olemattomuuden tuolla puolen, muuttumaton ja ikuinen. Ei siinä ole psykopaatteja eikä pyhimyksiä, jotka kaikki on jotain mitä ajassa oleviksi ihmisiksi itsensä kokevat unihahmot ovat. Ajan tuonpuolisesta näkökulmasta sellaista ei ole. Jumalan valtakunnassa ei ole syntymää, kuolemaa, aikaa, avaruutta tai kärsimystä. Ja sinne Jeesus kutsui ihmisiä, ja sinne myös kaikki valaistuneet kutsuvat.
Mutta on näitä unia ja illuusioita, eri näkökulmia, jotka on loputtoman luovuuden ilmaus. Mikään mikä on mahdollista ilmentyä, ei voi olla ilmentymättä illuusiona. Intialaiset sanovat sitä Jumalan leikiksi, suufilaiset tanssiksi. Ihmisen muoto on sen sisältä koettuna haastavin kaikista muodoista, koska se on murrosvaiheen muoto: muoto joka on heräämässä eläinten todellisuudesta (jossa ei ole samanlaista kärsimystä kuin ihmisilllä vaikka onkin esim. fyysistä kipua) ikuisuuden todellisuuteen, mutta ei ole vielä ihan perillä. Välivaihe egollisena, omaa säilymistään ja onneaan ja valaistumistaan ja ties mitä tahtovana olentona, joka ei kuitenkaan pääse siihen vielä automaattisesti, on evoluution tietty vaihe, jossa kasvukipuja on enemmän kuin missään muussa muodossa. Siksi jo kauan on ollutkin opettajia ja valaistuneita, jotka edistävät tätä kasvamista seuraavaan vaiheeseenn, jossa tuska ja ahdistus on pois.
Kiitos paljon Mystikko. Vastasit hyvin ja sain moneen asiaan vastauksen, mutta edelleen mietin sitä valitettavaa pahuutta, mitä esim. psykopaatit aiheuttavat, että mistä siinä on kyse. Hämää niin kovasti se, että julmin pahiskin on Jumala yksilöllistyneenä ihmiseksi ja kuitenkaan Jumala ei ole paha, mutta ihminen voi olla.
Mietin, miksi Jumala ei puutu ihmisten tekemisiin?
Eräs valaistunut vertasi tilannetta äitiin, joka päästää lapsensa leikkikentälle eikä puutu lasten leikkeihin tai pieniin kahinoihin, kun tietää ne vaarattomaksi. Mutta oikeastihan äiti puuttuisi lasten leikkeihin, jos ne menisivät liian raisuiksi tai jotakuta kiusattaisiin, mutta Jumala ei puutu, vaikka tapahtuisi kuinka hirveitä julmu.uksia tahansa.
Johtuuko se siitä, että tämän unimaailman tapahtumat eivät ole Jumalalle totta, vaan ovat Hänen ”näkövinkkelistään” vain vaaratonta unta?
Siksikö Jumala ei koe empatiaa uhreja kohtaan ja puutu tilanteeseen siten kuin äiti/isä puuttuisi, jos näkisi lastaan kiusattavan? Eikö Hän voi käsittää, kuinka hurjia joidenkin kärsimykset voivat olla?
Kun nykyään ymmärrät tämän kaiken ihmisenä olemisen uneksi, niin herättääkö eläiten ja ihmisten kärsimys sinussa enää yhtä vahvoja empatian tunteita kuin ennen valaistumista?
Ja voisitko kuvitella, ettet puuttuisi johonkin tilanteeseen, jos näkisit jotakuta ihmistä kohdeltavan tosi huonosti?
En voisi kuvitella katsovani vierestä kärsimystä jota voisin lievittää tekemättä mitään. Ja jokainen joka näkee kärsivän ja tekee minkä vähäisen hyvän asian voi, on Jumalan käsinä tässä maailmassa, valaistunut tai ei. Sellaiset asiat on Rakkauden, Hengen inspiroimia, silloinkin jos ihminen ei mihinkään Henkeen edes usko.
Empatia - Jumala ei vain tunne empatiaa vaan tuntee kaikki kärsimykset mitä mikä tahansa Hänen energiansa elävöittämä kokee. Niiin kuin Paavali sanoi että huorin tekevät laittavat Kristuksen huoraamaan, niin myös jokainen kärsivä saa Jumalan tuntemaan kärsimystä. Se on yksi syiistä miksi valaistukseen ei voi mennä tuosta vaan - kun tunnet ykseyden kaiken kanssa, tunnet myös oman maailmasi tason kärsimyksen. Siinä kuitenkin on tosiaan se ikuisuuden taso, mahdollisuus katsoa ajan ja avaruuden ulkopuolelta, ja silloin on kuin unta tai illuusiota tai elokuvaa. Mutta jos joku ottaa kehollisen kuolevaisen muodon niin ei hän voi koko ajan olla Ikuisuuden rauhassa, vaan hänen on otettava myös kuolevaisen olennon näkökulma, ja kohdattava kärsimys sen itsensä taholta. Tuntien konkreettisesti olevansa yhtä kärsivien kanssa, samaa ruumiista ja henkeä.
Jumala siis toimi täällä pääosin inspiroimalla ihmisiä tekemään hyvää. Mutta ei puutu kunkin illuusion perusoletuksiin, siihen mitä sen olentojen tietoisuuden tila heijastaa. Ihmisten on opittava itse luomaan parempi maailma, eikä niin että joku heidät siihen pakottaa. Silloin he eivät olisi muuttuneet, heränneet tai valaistuneet yhtään sen enempää, heidät olisi vaan, ehkä rangaistuksen pelossa tai voimalla, pakotettu toimimaan vastoin tahtoaan. Se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on että kaikki heräävät, ja että kun se on tapahtunut tarpeeksi monelle täällä maan päällä, syntyy uudet taivaat ja uudet maat, uudenlaisen tietoisuuden projektiona. Eikä silloin ole enää itkua eikä kärsimystä eikä vääryyttä.
Kiitos Mystikko, on ihana tietää, että Jumala inspiroi ihmisiä tekemään hyvää.
Mutta mikä/kuka inspiroi ihmisiä tekemään pahaa?
Vai onko pahantekijä vain alemman tietoisuudentilansa ja egonsa uhri?
Vai inspiroiko kollektiivinen tietoisuus ihmisiä tekemään pahaa?
Jotkut uskovaiset ajattelevat, että on olemassa paholainen (S), joka inspiroi ihmisiä pahantekoon, mutta valaistuneet sanovat, ettei sellaista ole. Onko mielestäsi?
Tai voivatko ns. välitilaan jääneet entiset ihmis-pahikset vaikuttaa herkkiin ihmisiin saaden heidät toimimaan pahasti?
Tunnen vahvaa empatiaa Jumalaa kohtaan kertomasi vuoksi:
”Jumala ei vain tunne empatiaa vaan tuntee kaikki kärsimykset mitä mikä tahansa Hänen energiansa elävöittämä kokee.”
Raamattu kutsui pahan tekemiseen inspiroivaa "lihan mieleksi". Se on yhdistelmä yksilöllisiä ehdollistumia ja biologisia kytkentöjä jotka on syntyneet ympäristön ja yksilön perityn biologian vuorovaikutuksessa, ja alitajuista kollektiivista tietoisuutta, josta tulee tietoisuuteen impulsseja ja ajatuksia vaikkei yksilö tiedostakaan niitä juuria joista ne nousee.
Ihminen ei siis oikeastaan valitse oikein mitään suurimman osan elämäänsä. Häntä inspiroi välillä oma korkeampi minä joka on yhteydessä Henkeen/Jumalaan ja ajoittain taas "lihan mieli". Yleensäkin se yksilö, jollaiseksi itsensä kokevat on illuusio, ajatusrakennelma jota on lapsuudesta asti kasattu liittämällä olemassaolon tunteeseen ajatuksia sukupuolesta, kehosta, omistuksista, haluista, inhoista, peloista, haaveista, kaikenlaisesta mitä nyt osuu havaintokenttään. Valaistumispolun yksi osuus on havaita, että tuollainen minä on tyhjä, että sitä ei oikeastaan kiinteänä kokonaisuutena ole vaan se on aiika satunnainen ja hauras kyhäelmä.
Paholaista persoonallisena otuksena jossain ei ole, mutta paholainen on ihan ok abstraktio käyttää siitä kaikesta, mikä itsessä välillä tuntuu vetävän tekemään ja ajattelemaan ja puhumaan pahaa. Ei siitä ole pakko tällaista uskonnollisperäistä termiä käyttää, kuten ei ole hyvään inspiroijastakaan sanaa Jumala, mutta ei niissä mitään vikaakaan ole jos sanat ymmärtää edes jotenkuten oikein. (Ja kyllä, ihmiset on nähneet niin paholaista kuin Jumalaa tietynlaisina hahmoina, mutta se on unikuvan kaltainen mielen tuottama symbolinen kuva, ei näiden todellisuus, silllä niillä ei ole hahmoa eikä muotoa. Erityisen varma keino päästä näkemään demoneita ja paholaisia on mennä meditaatiossa ulottuvuuteen, jonka todellisuuden kokemistaa oma energeettinen olemus ja mieli ei harjoituksen puutteen takia kestä, koska ei ole enää mitään mikä ankkuroisi kokemusta esim. tunnetta ajasta tai kehosta. Tällaisen seikkailijan mieli usein alkaa luoda alitajunnasta unikuvia jotka vaikuttavat todelliisuudelta siinä tilassa. Tavanomaisia on demonien vainoamaksi joutuminen, ansassa ja jumissa oleminen tms.)
Kiitos Mystikko, tosi hyvin vastasit. Ainoa, mitä en tuosta tekstistä oikein ymmärrä, on tuo meditaatiossa sellaiseen ulottuvuuteen meneminen, jossa ei ole enää mitään, mikä ankkuroisi kokemusta esim. tunnetta ajasta tai kehosta.
Koska olen aika paljonkin joskus meditoinut, olen saanut useinkin kokemuksia siitä, että ajantaju ja taju kehosta hämärtyy, mutta olen kokenut enemmänkin rauhaa, rakkautta ja jonkinlaisia myönteisiä tapahtumia tai erilaisten värien leikkiä.
Mikä on se ulottuvuusjuttu? Onko se joku valittu tai valitsematon ulottuvuus, josta meditoija huomaa itsensä löytävänsä? Ja ihan itsekö hän mielessään luo näkemänsä/kokemansa, vai?
Joillakin harvoilla on ollut kuolemanrajakokemuksessa ikäviä kokemuksia, (yleensähän ne ovat useimmilla erittäin miellyttäviä). Voisiko olla niin, että nämä negatiivisia asioita kokeneet ovat menneet spontaanisti sellaiseen ulottuvuuteen tai omaan henkiseen tilaan, jota heidän on ollut vaikea käsittää, ja koska he ovat esim. fyysisessä elämässään olleet pelokkaita tai ilkeitä tai uskoneet, että kuoltuaan joutuvat hel.....n, niin he siksi kokevat mitä kokevat, ja sitten, Jeesusta Kristusta hädässä rukoiltuaan pääsevät onneksi yhtäkkiä parempaan "paikkaan" ja kuolemanrajakokemus muuttuu myönteisemmäksi.
Miten ajattelet negatiivisessa kuolemanrajakokemuksessa tapahtuvan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta on tullut ihan outo.
Tarkentaisitko, millä tavalla outo? Onko jotain asioita, mistä ei saisi kysyä tai mitä ei saisi sanoa?
Korkealentoisuutta tarkoitan. Vaikka itsekin hörhö olen, niin nämä jutut menevät jo potenssiin kymmenen.
Toki kaikesta saa puhua, mutta itse haen aina puheelle myös _kokemusta_. Se, että joku kertoo kuoleman jälkeisestä elämästä tai ruumiista irtautumisesta ei kiinnosta minua, sillä minulla ei ole niistä omaa kokemusta.
Mutta kaikin mokomin, jatkakaa keskustelua. Sääli vain, että ketju ei ole enää mielenkiintoinen - minun mielestäni.Kiitos kun kerroit, ja toki ymmärrän sun pointin. Toivottavasti et loukkaannu, sillä en tarkoita loukata, mutta mielestäni vaikutat vähän itsekeskeiseltä, kun olet valmis tuomitsemaan ketjun oudoksi sillä perusteella, että siinä ei ole sinua kiinnostavia kirjoituksia, esim. kirjoituksia, joista sinulla ei ole kokemusta. Ymmärrät varmaan, että meitä ihmisiä on moneksi ja monenlaisilla kokemuksilla varustettuja, joten siksi on hyvä, että tämän ketjun aiheet ovat hyvin laajoja ja rönsyileviä.
Etkö olisi voinut vain kirjoittaa tänne mielipiteitäsi tai kysymyksiäsi ilman nykyisten keskustelujen oudoksi tuomitsemista?
Sanoin ilmeisen tökerösti, pahoittelen, mutta viittasin sanomallani siihen, että minusta tämä oli hyvä ketju aikoinaan, eikä se enää sitä ole. Olisi pitänyt kirjoittaa, että onpa tämä korkealentoinen ketju.
Mutta ihan oikeasti: kuinka monella on OIKEASTI kokemusta jostain kuoleman jälkeisestä elämästä? Ymmärrän, että aihe kiinnostaa, mutta kaikki on pelkkää spekulaatiota. Minusta on outoa spekuloida asioilla, joihin ei koskaan saa vastausta.
En myönnä olevani itsekäs, vaan pikemminkin mielikuvitukseton, kun en tätä ymmärrä.
No, minulla on muistoja aiemmista elämistäni. Joten tavallaan elän sitä kuolemanjälkeistä elämää nyt. Ei meidän ole tarkoitus sitä tässä muistaa, koska nyt suoritamme tämän elämän tehtäviä. Tulisi liian ikävä sille puolelle!
Kannattaa pitää se mieli avoimena. Monesti se omakin ajattelu muuttuu ja yhtäkkiä jokin mitä aiemmin epäili, on muuttunut itsestäänselvyydeksi.
Noinkin voi ja saa ajatella. Itse en ajattele, että meidän ei ole tarkoitus muistaa entisiä elämiämme siitä syystä, että suoritamme nyt tämän elämän tehtäviä, vaan uskon, että jos muistaa edellisiä elämiään, kuten itsekin niitä muistan, niin se on tarkoituksellista ja vie eteenpäin tai joskus ehkä ihmisen näkökulmasta taaksepäin tässä elämässä, mutta kuitenkin kohti valaistumisen, syvemmän ymmärryksen polkua eri tavoin.
Jotkut saattavat muistaa sellaisia elämiään, jossa he ovat osanneet tiettyjä taitoja, ja niiden muistaminen voi viedä heidät vaikka uuden ammatin tai harrastuksen pariin ja sitä kautta tiettyjen tapahtumien ja ihmisten pariin, joiden uskon olevan jotenkin tarkoitettujakin heidän polulleen.
Menikö se näin?
"Kauan sitten sielut juuttuivat alempiin energioihin ja niistä tuli tiheitä/aineellisia, mikä loi maailman, jonka ihmiset ovat alkaneet uskoa todelliseksi ja ainoaksi maailmaksi."
Toimiiko nuo subliminal-äänitteet manifestoinnissa? Jos teen oman äänitteen, jossa on vaikka musiikkia tai sateenropinaa ja siihen liitän oman puheeni niin hiljaisena, etten sitä kuule juuri ollenkaan nauhan pyöriessä. Auttaako se alitajunnan uudelleenohjelmoinnissa, jos tuollaista kuuntelen päivittäin?
Jos tuollaiset toimii, niin onko sitten mitään vaikutusta, jos kuuntelee vieraalla kielellä tehtyjä subliminal äänitteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi kysyttävää sinulta, Kristitty Mystikko, jos ehdit vastata. Olen lukenut ketjua sivulle 51 saakka ja kokenut "avautuvani" tälle asialle enemmän ja enemmän. Jokunen sivu sitten kerroin pelostani koskien Eksyttäjää ja pyysin rukoustasi.
Sivulla 51 vastaan tuli kuitenkin tekstissäsi asia, joka sai minut ahdistumaan todella paljon. Kirjoitat näin: "Tavis tajuaa ennemmin tai myöhemmin kuolleensa. Kaikki eivät tajua sitä heti, vaan saattavat yrittää esim. kommunikoida havaitsemiensa ihmisten kanssa ja saada näitä huomaamaan itsensä. Jotkut myös aktiivisesti kieltäytyvät uskomasta kuolleensa (vaikka sen jollain tasolla tietävätkin) ja haluavat pitää kiinni tästä olemisen tasosta, pysyä täällä vaikkakin sitten ilman lihallista ruumista. Mutta käytännössä loputtomiin täällä ei voi pysyä."
Siis onko sinun mukaasi niin, että mahdollisten kuoleman tuskien ja kauhun jälkeen ei seuraakaan armollinen "pimeys" (ts. tuskien helpottuminen), vaan ihminen saattaa jäädä "roikkumaan elämän reunalle", ja lopulta imeytyä ehkäpä vastentahtoisesti uuteen mahdollisten uusien tuskien täyttämään ihmiselämään?
Voi olla, että olet tällaiseen kysymykseen jo vastannut myöhemmässä ketjussa, mutta minun oli pakko kysyä tästä asiasta heti, koska se aiheuttaa minussa todellista ahdistusta. Mieleni pyrkii kertomaan minulle, että tällaisen kohtalon välttääkseen olisi "pakko" valaistua, mikä aiheuttaa puolestaan ahdistusta: entä jos en pysty tai ehdi ennen kuoleman koittamista. Entä läheiseni, miten pystyn elämään sellaisen ajatuksen kanssa, että tuska saattaa jatkua heilläkin tämän elämän päättymisen jälkeen?
Tuntuu että haluaisin (vaikka ehkä en voikaan) hylätä koko Etsimisen tämän lukemani takia. Olet kertonut paljon siitä, että voit paljastaa valaistumiseen liittyviä asioita vain asteittain, koska todellisuus olisi äkkinäisesti kerrottuna tavikselle yksinkertaisesti liikaa. Liittyykö siteeraamani teksti tähän? Olisiko sinun mahdollista tarkentaa näitä "inkarnaatioihin" (en ole varma onko tämä täsmällinen termi) liittyviä asioita lisää? Ja pyydän taas, että voisitko rukoilla puolestani, koska koen toisaalta ahdistusta, toisaalta palavaa janoa Ymmärtää.
Mystikko varmaankin sinulle vastaa, mutta haluaisin kertoa varalta jo sitä ennen, että lähes kaikki ihmiset menevät kuolemansa jälkeen ns. hyvään henkimaailmaan eikä heillä ole mitään hätää vaan päinvastoin oikein hyvät oltavat. Se hyvä henkimaailma on vain kuin "verhon" takana meidän maailmaamme verrattuna. Kerron tarvittaessa myöhemmin lisää, mutta toki uskon, että saat hyvän vastauksen Mystikolta. Voimia ja rauhaa sinulle sydämeesi. <3
Mä voin vastaavasti kertoa, että lähes kaikki ihmiset menevät kuolemansa jälkeen ns pahaan paikkaan, koska eivät ole saaneet kerättyä tarpeeksi hyvään paikkaan oikeuttavia pisteitä. (Suosittelen komediasarjaa the Good place, jossa aihetta käsitellään).
Kristityt kertovat, että jos et ole uskossa, joudut helvettiin.
Kukaan täällä ei voi kertoa kenellekään mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, ja minua vituttaa tuollaiset omasta erinomaisuudestaan ja tiedoistaan varmat jäteläjät, jotka esittävät omat mutuilunsa faktoina. Ihmisten vastentahtoisuus ymmärtää ja tunnustaa oma tietämättömyytensä on tragikoomista. Ymmärrystä ja itsekritiikkiä ajatuksiisi!
Loki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi kysyttävää sinulta, Kristitty Mystikko, jos ehdit vastata. Olen lukenut ketjua sivulle 51 saakka ja kokenut "avautuvani" tälle asialle enemmän ja enemmän. Jokunen sivu sitten kerroin pelostani koskien Eksyttäjää ja pyysin rukoustasi.
Sivulla 51 vastaan tuli kuitenkin tekstissäsi asia, joka sai minut ahdistumaan todella paljon. Kirjoitat näin: "Tavis tajuaa ennemmin tai myöhemmin kuolleensa. Kaikki eivät tajua sitä heti, vaan saattavat yrittää esim. kommunikoida havaitsemiensa ihmisten kanssa ja saada näitä huomaamaan itsensä. Jotkut myös aktiivisesti kieltäytyvät uskomasta kuolleensa (vaikka sen jollain tasolla tietävätkin) ja haluavat pitää kiinni tästä olemisen tasosta, pysyä täällä vaikkakin sitten ilman lihallista ruumista. Mutta käytännössä loputtomiin täällä ei voi pysyä."
Siis onko sinun mukaasi niin, että mahdollisten kuoleman tuskien ja kauhun jälkeen ei seuraakaan armollinen "pimeys" (ts. tuskien helpottuminen), vaan ihminen saattaa jäädä "roikkumaan elämän reunalle", ja lopulta imeytyä ehkäpä vastentahtoisesti uuteen mahdollisten uusien tuskien täyttämään ihmiselämään?
Voi olla, että olet tällaiseen kysymykseen jo vastannut myöhemmässä ketjussa, mutta minun oli pakko kysyä tästä asiasta heti, koska se aiheuttaa minussa todellista ahdistusta. Mieleni pyrkii kertomaan minulle, että tällaisen kohtalon välttääkseen olisi "pakko" valaistua, mikä aiheuttaa puolestaan ahdistusta: entä jos en pysty tai ehdi ennen kuoleman koittamista. Entä läheiseni, miten pystyn elämään sellaisen ajatuksen kanssa, että tuska saattaa jatkua heilläkin tämän elämän päättymisen jälkeen?
Tuntuu että haluaisin (vaikka ehkä en voikaan) hylätä koko Etsimisen tämän lukemani takia. Olet kertonut paljon siitä, että voit paljastaa valaistumiseen liittyviä asioita vain asteittain, koska todellisuus olisi äkkinäisesti kerrottuna tavikselle yksinkertaisesti liikaa. Liittyykö siteeraamani teksti tähän? Olisiko sinun mahdollista tarkentaa näitä "inkarnaatioihin" (en ole varma onko tämä täsmällinen termi) liittyviä asioita lisää? Ja pyydän taas, että voisitko rukoilla puolestani, koska koen toisaalta ahdistusta, toisaalta palavaa janoa Ymmärtää.
Mystikko varmaankin sinulle vastaa, mutta haluaisin kertoa varalta jo sitä ennen, että lähes kaikki ihmiset menevät kuolemansa jälkeen ns. hyvään henkimaailmaan eikä heillä ole mitään hätää vaan päinvastoin oikein hyvät oltavat. Se hyvä henkimaailma on vain kuin "verhon" takana meidän maailmaamme verrattuna. Kerron tarvittaessa myöhemmin lisää, mutta toki uskon, että saat hyvän vastauksen Mystikolta. Voimia ja rauhaa sinulle sydämeesi. <3
Mä voin vastaavasti kertoa, että lähes kaikki ihmiset menevät kuolemansa jälkeen ns pahaan paikkaan, koska eivät ole saaneet kerättyä tarpeeksi hyvään paikkaan oikeuttavia pisteitä. (Suosittelen komediasarjaa the Good place, jossa aihetta käsitellään).
Kristityt kertovat, että jos et ole uskossa, joudut helvettiin.
Kukaan täällä ei voi kertoa kenellekään mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, ja minua vituttaa tuollaiset omasta erinomaisuudestaan ja tiedoistaan varmat jäteläjät, jotka esittävät omat mutuilunsa faktoina. Ihmisten vastentahtoisuus ymmärtää ja tunnustaa oma tietämättömyytensä on tragikoomista. Ymmärrystä ja itsekritiikkiä ajatuksiisi!
Loki
Kiitos Loki avautumisestasi. Olen huomannut, että sinua veetuttaa aika monet asiat ihmisissä ja elämässä yleensäkin. Ei liene helppoa elää niin, tai ehkä se on nimenomaan helpompaa, kuin tietynlainen suojautumiskeino.
Tietenkin voin erehtyä kaiken sen tulkitsemisessa, mitä täällä unessa koemme. Meediona olen saanut sellaista kokemusta, että on tosi vaikea uskoa, ettemme kuolemamme jälkeen menisi henkimaailman puolelle jatkamaan ilmenemistämme. Untahan se on tosin henkimaailmakin.
Ystävällisin terveisin, se "jäteläjä", joka toivottavasti tragikoomisuudessaan sai sinut veetutuksen lisäksi edes nauramaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kärsinyt lapsesta asti kroonisista kivuista, jotka ovat iän myötä vain laajentuneet. Olen siksi toivonut kuolemaa lukuisia kertoja, mutta enää en toivo, vaan haluaisin elää. En voi kirjoittaa pitkään, koska huimaa ja kipu on kova. Kirjoitan huoleni.
Eräs selvänäkijä sanoi minulle aikoinaan, että kun täytän ____ vuotta, niin sen jälkeen alan liikkua paljon kotini ulkopuolella. Tähän astihan olenkin ollut enimmäkseen kehoni ja kotini vankina. Koska kipuni ovat tuon ikävuoden (pyöreitä) jälkeen vain lisääntyneet, olen alkanut lahjoittaa pois irtainta omaisuuttani, sillä epäilen, että tuo kodin ulkopuolella liikkuminen tarkoittaakin henkenä liikkumista, muilla tasoilla "lentelemistä".
Olemme vihdoin löytäneet muutama vuosi sitten kodin, jossa haluaisimme asua. Näinkö kuitenkin käy, ettei elinpäiviä enää riitä ja joudun hyvästelemään rakkaan mieheni ja rakkaat lapseni?
Kaikille teille, joilla on terveyttä, iloitkaa siitä suuresti, älkää turhaa valittako pienistä asioista tai olko liian pinnallisia. Terveys mahdollistaa lähes kaiken. Terveyden menettäminen vie lähes kaiken.
Mitä tehdä kun on koko ajan jotenkin pahaenteinen olo? En osaa selittää...tulee ongelmia esim ihmiset on töykeitä ym mutta tuntuu että jos olisi jotenkin perusta kunnossa, ne ongelmatkaan ei niin vaikuttaisi. Mutta aina saa pelätä.
Olen oikeastaan pelännyt koko elämäni. Ja vaikka järjen tasolla ymmärrän että ne ovat ajatuksia ja niihin pitäisi suhtautua vaan tarkkaillen ja hyväksyen, niin se pahaenteisyys on silti läsnä. Iloa en juurikaan koe. Ja toisaalta valaistumisessa kai kokee iloa, eli ilo on tavoittelemisen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko niin, että jonkinlainen rauha ja asioiden hyväksyminen, sen päivän, mitä elää, hyväksyminen olisi enemmän tavoittelemisen arvoista kuin ilo. Ilo voi tulla helpommin, kun oppii arvostamaan hyvin pieniäkin hyviä asioita, mitä elämä tarjoaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, että jonkinlainen rauha ja asioiden hyväksyminen, sen päivän, mitä elää, hyväksyminen olisi enemmän tavoittelemisen arvoista kuin ilo. Ilo voi tulla helpommin, kun oppii arvostamaan hyvin pieniäkin hyviä asioita, mitä elämä tarjoaa.
Tarkennan vielä omaa kirjoitustani sen verran, että tiedän, ettei asioiden hyväksyminen ole niin helppoa. Ei ole helppoa hyväksyä huonoa oloa tai huonoa päivää, mutta yritän ajatella, ettei mikään kestä loputtomiin, vaan tulee taas välillä hyviäkin päiviä, joista saa voimia jatkaa.
Minun on ollut vaikea hyväksyä jatkuvaa kipua. On ollut vaikeaa hyväksyä sitä, ettei koskaan tiedä, pääseekö seuraavalla viikolla ruokakauppaan tai yhtään mihinkään. On ollut vaikea hyväksyä, että joudun sanomaan kuolevalle ystävälleni, että yritän tulla sinua tapaamaan, mutta en ehkä pääse, jos en huimauksen vuoksi uskalla lähteä liikenteeseen, sillä koskaan ei tiedä, onko viikon aikana edes yhtä hyvää päivää, jolloin olisi mahdollista lähteä kotoa jonnekin. Onneksi olen oppinut kokemaan iloa monista pienistä asioista.
Toivon, että seuraava elämäni on helpompi. Ja toivon, ettei minun tarvitse syntyä enää montaa kertaa ihmiseksi, vaan kykenisin valaistumaan jossain seuraavista elämistäni.
Tsemppiä sinulle, jolla on se pahaenteinen olo. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on iso toive. Sitä on vaikea toteuttaa. Toivon, että kuoleva ystäväni saisi vaikka unessa nähdä, että hän on turvassa kuolemankin jälkeen, ettei hän enää niin pelkäisi elämänsä loppumista.
On raskasta, kun en osaa sanoa hänelle lohduttavia sanoja ja asioita siten vakuuttavasti, että hän voisi niihin täysin uskoa.
Mystikko tai joku muu, mitä sanoisit naiselle, joka kovasti haluaa elää, mutta syöpä ei suostu pysähtymään eikä poistumaan?
Kuinka pitkän aikaa voi samaan aikaan etsiä Jumalaa ja harrastaa manifestointia samaan aikaan? Onko se edes mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkän aikaa voi samaan aikaan etsiä Jumalaa ja harrastaa manifestointia samaan aikaan? Onko se edes mahdollista?
Eikö manifestointi ole sitä, että uskoo itsessään olevaan Jumalaan ja sitä kautta luomisen mahdollisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkän aikaa voi samaan aikaan etsiä Jumalaa ja harrastaa manifestointia samaan aikaan? Onko se edes mahdollista?
Eikö manifestointi ole sitä, että uskoo itsessään olevaan Jumalaan ja sitä kautta luomisen mahdollisuuteen?
Sillä ei kai Jumala ole mikään ulkopuolinen olento, joka pitää löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkän aikaa voi samaan aikaan etsiä Jumalaa ja harrastaa manifestointia samaan aikaan? Onko se edes mahdollista?
Eikö manifestointi ole sitä, että uskoo itsessään olevaan Jumalaan ja sitä kautta luomisen mahdollisuuteen?
Sillä ei kai Jumala ole mikään ulkopuolinen olento, joka pitää löytää.
Vai onko?
Moni sanoo ettei manifestoinnissa saa käyttää kieltävää muotoa, "ei", sillä "universumi ei ymmärrä sanaa ei". Ei kai tuo nyt haittaa jos joissain affirmaatioissa on ei-muotoakin käytetty, jos pääasiallisesti keskittyy käyttämään positiivista lausetta? Esim. "Luojan kiitos olen niin rikas ettei minun tarvitse käydä töissä enää."
On ollut suhteellisen ahdistunut olo viimeaikoina. Kai niitä sisäisiä muutoksia tapahtuu koko ajan. Välillä epäröin, että pystynkö elämään täysillä vielä ja olemaan täysin rennosti ihmisten seurassa..
Mietin myös sitä, että kun manifestoinnissa jippo on saada itsensä uskomaan, että oon saanut jo sen mitä haluaa, niin miksi joissain tapauksissa usko siitä, että jokin asia TULEE TAPAHTUMAAN, riittää? Muistaakseni KM sanoi itse, että sairas ihminen voi parantua jos hän uskoo jo parantuneensa tai jos hän uskoo tulevansa parantumaan. Miksi näin?
Lisäksi olen pohtinut rinnakkaistodellisuuksia ja jokaisen ihmisen eri versioita eri todellisuuksissa ja sitä kuinka näiden todellisuuksien välillä helposti hypitään. Jotkut sanovat, että tämän takia on mahdollista manifestoida kumppanikseen kenet tahansa, sillä kaikki mahdollisuudet ja tilanteet ovat jo olemassa.
Jatkan toisessa viestissä...
Jatkuu..
Itse en halua ketään manifestoida kumppaniksi, yritin joskus, mutta ei ole järkevää kohdallani. Olen silti utelias kuulemaan KM:n näkemyksen asiasta.
Olen myös lukenut tilanteista, joissa joku on manifestoinut esimerkiksi oman äitinsä käytöksen muutoksen. Äiti on saattanut olla todella arvosteleva ja ilkeä, mutta manifestoija on omalla sisäisellä työllään (kuvittelemalla äidin olevan mukava) tehnyt muutoksen. Miten voi noin paljon pystyä vaikuttamaan toiseen ihmiseen? Tapahtuuko siinä todellisuuden vaihto? Vai onko niin, että äiti tuntee tuon vaikutuksen ja sitten jollain tasolla hyväksyy itsessään sen muutoksen? Käsittämätöntä..
Energiahoidoista.. onko niissäkin kyse vain potilaan omasta uskosta parantumiseen? Pakkohan se on olla niin?
Jatkuu...
Tiedän, että olen aiemmat kumppanit tietenkin manifestoinut, mutta en silloin tiennyt manifestoinnista. Kun luin manifestoinnista, yritin tietoisesti manifestoida kumppaneita, vieläpä tiettyjä epäsopivia ihmisiä :D
On jotenkin sellainen olo, että olen hajoamassa. Taas on ollut olo, että olen kuolemassa tai että haluan kuolla. Todella kaksijakoiset tunteet kaikkea kohtaan. Heittääkö hanskat tiskiin vai ei...
Raamattu kutsui pahan tekemiseen inspiroivaa "lihan mieleksi". Se on yhdistelmä yksilöllisiä ehdollistumia ja biologisia kytkentöjä jotka on syntyneet ympäristön ja yksilön perityn biologian vuorovaikutuksessa, ja alitajuista kollektiivista tietoisuutta, josta tulee tietoisuuteen impulsseja ja ajatuksia vaikkei yksilö tiedostakaan niitä juuria joista ne nousee.
Ihminen ei siis oikeastaan valitse oikein mitään suurimman osan elämäänsä. Häntä inspiroi välillä oma korkeampi minä joka on yhteydessä Henkeen/Jumalaan ja ajoittain taas "lihan mieli". Yleensäkin se yksilö, jollaiseksi itsensä kokevat on illuusio, ajatusrakennelma jota on lapsuudesta asti kasattu liittämällä olemassaolon tunteeseen ajatuksia sukupuolesta, kehosta, omistuksista, haluista, inhoista, peloista, haaveista, kaikenlaisesta mitä nyt osuu havaintokenttään. Valaistumispolun yksi osuus on havaita, että tuollainen minä on tyhjä, että sitä ei oikeastaan kiinteänä kokonaisuutena ole vaan se on aiika satunnainen ja hauras kyhäelmä.
Paholaista persoonallisena otuksena jossain ei ole, mutta paholainen on ihan ok abstraktio käyttää siitä kaikesta, mikä itsessä välillä tuntuu vetävän tekemään ja ajattelemaan ja puhumaan pahaa. Ei siitä ole pakko tällaista uskonnollisperäistä termiä käyttää, kuten ei ole hyvään inspiroijastakaan sanaa Jumala, mutta ei niissä mitään vikaakaan ole jos sanat ymmärtää edes jotenkuten oikein. (Ja kyllä, ihmiset on nähneet niin paholaista kuin Jumalaa tietynlaisina hahmoina, mutta se on unikuvan kaltainen mielen tuottama symbolinen kuva, ei näiden todellisuus, silllä niillä ei ole hahmoa eikä muotoa. Erityisen varma keino päästä näkemään demoneita ja paholaisia on mennä meditaatiossa ulottuvuuteen, jonka todellisuuden kokemistaa oma energeettinen olemus ja mieli ei harjoituksen puutteen takia kestä, koska ei ole enää mitään mikä ankkuroisi kokemusta esim. tunnetta ajasta tai kehosta. Tällaisen seikkailijan mieli usein alkaa luoda alitajunnasta unikuvia jotka vaikuttavat todelliisuudelta siinä tilassa. Tavanomaisia on demonien vainoamaksi joutuminen, ansassa ja jumissa oleminen tms.)