Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Miten minun käy, jos teen itsemurhan? Olen niin väsynyt tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon. En meinaa jaksaa enää. Tuntuu siltä, etten pysty nousemaan tästä suosta ilman jotain yliluonnollista apua tai suurta mullistusta. Olen ajautumassa taas päihteiden käyttöön.

Päihteetkin voi joskus olla se oljenkorsi jolla jaksaa yli vaikean ajan, vaikka sitä ei saisi ääneen sanoa koska siinä on myös riskinsä että niiden kautta jää pysyvästi sinne pohjalle ja on myös reseptillä saatavia lääkkeitä jotka auttaa vähemmin riskein...

Ei sinun sitä tarvitse pelätä, että itsemurhasta seuraisi joku yliluonnollinen kosto tai rangaistus. Maalliset seurauksensa esim. läheisille sillä toki on. Enkä näe sinun tilannettasi mitenkään toivottomana jatkaa, vaikka elämässäsi onkin tällä hetkellä paljon pelkoa ja ahdistusta. Tietyllä tasolla sinua mullistus on jo käynnissä, tilanne ei jää pysyvästi siihen mitä se on nyt. Se muuttuu, niin kuin kaikki tässä katoavaisen maailmassa, kaikki ilot menee ohi ja kaikki pelot ja ahdistukset menee ohi.

Kysymys kirjoitti:

Itse tosin ajattelen tämän kasvissyöntiasian nimenomaan esoteeriselta/metafyysiseltä tasolta, eli miten se vauhdittaa kehon ja energiakehojen rakentumista halutunlaiseksi. Ja on nimenomaan energia-asia.

Kristityn mystikon mielipiteen kuulisin kyllä tästä hyttysasiasta ja miksei samalla myös vegaaniudesta ja ruoasta noin yleisestikin. Lisäksi kiinnostaisi tietää, miten hän itse käytännön elämässä toimisi jos olisi minun tilanteessani eli saisi voimakkaan allergisen reaktion hyttysenpistoista. Ja lisäksi olisi kiva tietää mikä hän syö ja miksi.

Hyttyselle allergiselle hyttynen ei ole sellainen kevytvastustaja harjoitella vastustuksettomuutta kuin ihmiselle joille puremasta seuraa lähinnä pieni patti ja kutina hetkeksi. Tarkoitin hyttyskommentillani ei-allergisia ihmisiä, joille hyttynen on pieni epämiellyttävä riesa, ei vaarallinen tai todella epämiellyttävä kokemus. 

Ruokavaliosta. Ei ole mitään sellaista 'minua', joka suunnittelisi ja tekisi päätöksiä että olen vegaani tai olen lakto-vegetaristi tai olen sekasyöjä. Se on intuitiivinen asia, hetki kerrallaan. Käytännössä jos tarkastelen asiaa, että mitä olen syönyt, niin kotona syödessäni olen vegaani, vieraisilla tai ravintolassa voin syödä joskus jotain missä on maitotuotteita, munia tai kalaa. Ei ole siis mitään ehdotonta ideologiaa mistään.

Vierailija kirjoitti:

Taidat kirjoittaa vähän väärään ketjuun sikäli, että täällä KM antaa meille neuvoja siitä, miten nimenomaan unohdamme tämän ihmisyytemme ja sielumme. Eli tämän ketjun tarkoitus ei ole mitenkään parantaa elämänlaatua ihmisen konstein tai ihmisen suorittaman magian keinoin..

Se on on toki totta että valaistuksessa on kysymys jostain muusta kuin elämän parantelusta oman tahdon mukaisesti. Ja sekin on totta, että sillä polulla on aika ottaa ristinsä ja kieltää itsensä -kirjaimellisesti, kieltää olemassaolonsa erillisenä tahdollisena persoonana- ja siinä vaiheessa jos väkisin roikkuu elämänsä tai kehonsa parantelussa kun sisin kutsuu antautumaan, se ei ole hyväksi.

Mutta kaikki eivät ole siinä vaiheessa henkistä tietään. Jotkut eivät ehkä ole koko tässä elämässä. Joitain se ei edes kiinnosta - sielu on juuri nyt tutkimassa muita tietoisuuden ja olemisen tasoja kuin ykseyttä ja valaistumista. Useimmilla ihmisillä myös henkiselllä tiellä on tavallinen ihmiselämä, jossa he voivat ajoittain kaivata eri tason apua. Käytännön tason, psykologisen tason, esoteerisen tason. Minulla ei ole mitään sellaista vastaan, intuitioni kyllä sanoo 'älä vastaa' tai ohjaa vastauksen oikeanlaiseksi jos kyseessä on tilanne, jossa pitäisi jo luopua tämän katoavaisen parantelusta ja ottaa viimeinen askel siihen Tyhjyyteen joka on kaiken Täyteys.

Vierailija kirjoitti:

KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.

Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.

Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.

Älä vertaa itseäsi muihin. Se on toisille helpompaa ja toisille vaikeampaa. Eroa on monessa asiassa: kyvyssä aistia energiaa, kyvyssä visualisoida tai kuvitella, mielen plastisuudessa, siinä kuinka helppoa on päästä ehkä arkitajunnan alla oleviin ongelmakohtiin käsiksi. Mutta se ei ole mahdotonta! 

Oletko tutustunut ja kokeillut sisäisen lapsen ja varjominän kanssa työskentelyä? Näiden tarkoitus on "pehmittää" mielen rakennetta ja tuoda sieltä tietoisuuteen, ja sitä kautta käsiteltäväksi uskomuksia ja tunteita jotka estävät magiaa toimimasta? Itse tein eräänlaisten päiväkirjojen avulla näitä, jotta sain kosketuksen siihen lapsenomaiseen minussa joka pystyy uskomaan taikaan ja ihmeisiin, ja tonkimaan mielestäni esitietoiset esteet. 

Tein tätä myös rituaalin omaisesti, niin että joka ilta kun tein sisäinen lapsi- tai varjoharjoitukseni (ensin sisäinen lapsi, sitten varjo), otin "luutakomerostani" taitettavan "alttari"liinan, levitin sille ilman, maan, veden ja tulen symbolit, sytytin kynttilän ja laitoin suitsukkeen palamaan, join yrttiteetä. Pienen meditoinnin jälkeen käsittelemään päivän kysymystä tai tehtävää. Käytin tarottejakin siihen aikaan, peilaamaan omia mielialojani ja näkemyksiäni, jos siltä tuntui. Ei se haitannut etten alkuun uskonut hommaan ollenkaan, vaan ajattelin leikkiväni ja larppaavani new age noitaa, tiesin että toistosta on silti omat hyötynsä, ja siitä että hetkestä tekee erityisen. Näitä siis aloin tekemään koska huomasin olevani aivan ylirationaalinen ja kyvytön kokemaan ihmetystä edes luonnollisista asioista, saati uskomaan mihinkään "yliluonnolliseen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.

Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.

Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.

Samaistuin tähän täysin. Olen ollut lapsesta asti todella tietoinen ja kiinnostunut kaikesta henkisyydestä ja koittanut vetää sellaisia asioita puoleeni ja kuluttanut järjettömästi aikaa opiskellen näitä asioita sekä käyttänyt henkistä energiaa siihen että uskoisin täysin siihen että ne toimii. Nyt tajua että se aika olisi pitänyt keskittää ihan vaan elämään ja normaaleihin saavutuksiin kuten opiskeluun ja työhön koska mitään en ole saavuttanut näillä henkisillä keinoilla paitsi mielenterveys mennyt.

Useimmilla ne eivät ole vaihtoehtoisia vaan rinnakkain eläviä asioita suurimman osan aikaa. Opiskellaan, käydään töissä, eletään normaalia elämää ja sitten harrastellaan myös erilaisia henkisiä asioita, tutkitaan miten jos mitenkään ne saisi toimimaan, pidetään se mikä vaikuttaa hyvältä ja toimivalta ja hylätään se joka ei vaan toimi itsellä.

Olen Jumalan Poika kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Magia tosiaan toimii. Rakkaudellisen ja hyvän ihmisen käyttämänä se saa hyviä asioita, parannuksia aikaiseksi. Pahan, kylmän, itsekeskeinen ja itsekkään ihmisen käyttämänä se saa aikaa paljon pahaa.

Luin juuri tämän päivän viestit. Yllätyin että tuo lainattu viesti oli saanut alapeukkuja, sillä viestin sanomahan on ihan totta. Jospa Mystikko kertoo oman kantansa asiaan. Hän on kannustanut käyttämään visualisointia, magiaakin, hyvään, sillä sen minkä tekee toisille, tekee itselleen ja sen minkä tekee itselle, tekee toisille.

Maailmassa on paljon esimerkkejä kuinka joku hyvään tarkoitettu keksintö on ahneiden ja itsekkäiden ihmisten käsiin päädyttyä aiheuttanutkin paljon harmia. Sama juttu magian tai minkä tahansa luomisen ja luomisten toteutumisten suhteen.

Mistä tiedämme mikä lopulta on hyväksi itsellemme tai muille? Voimme olla hyväntahtoisia, mutta saatammekin aiheuttaa toiminnallamme ongelmia heille joita haluamme auttaa, tai kolmansille osapuolille, emmekä ehkä edes huomaa tai ymmärrä sitä itse. Mielestäni magian tietoinen harjoittaminen on jopa "epähenkistä". Emme ymmärrä sen laajempia seurauksia, emmekä edes tarvitse sitä ns. henkisen kehityksen kannalta katsottuna.

-ohis

Minua ärsytti viestin ajoitus ja tyyli. siitä tulee alentuva, paheksuva kuva, ja siinä ikään kuin viitataan, että magiasta juuri aiemmin kysynyt on joko huono, koska ei saa magiaa toimimaan, tai sitten "paha ihminen", joka haluaa pilata muiden elämän magian avulla, vaikka sellaisesta ei ollut mainintaa.

Tässä ketjussa kirjoittelee lähinnä ihmisiä, jotka ovat mielestään valaistumisen polulla, mutta voisitte vähän miettiä, miten ilmaisette itseänne ja miksi teillä on tarve sanoa asioita, jotka toinen lähes varmuudella tulkitsee negatiivisesti.

Ketjussa käy kuitenkin niitäkin, joilla mikään valaistuminen ei ole ajankohtainen asia vaan jossain valovuosien päässä. sellaiset ihmiset eivät voi vain yhtäkkiä hypätä valaistumisjunaan ja leikkiä, että jep, kaikki on unta, mitään ei ole, mitään en enää halua ja se on ihan ok. Tuohon pisteeseen päästäkseen on kuljettava muiden vaiheiden läpi.

Eivätkä kaikki edes halua valaistua (ainakaan nyt) vaan elää tässä ulottuvuudes​​​​​​​sa, näillä pelis​​​​​​​äännöillä, mutta mieluus​​​​​​​ti vähän parannellus​​​​​​​s​​​​​​​a vers​​​​​​​ios​​​​​​​sa. Magia on yks​​​​​​​i keino raottaa tätä maailmaa koskevia us​​​​​​​komuksia. Mys​​​​​​​tikko on näis​​​​​​​tä eri keinois​​​​​​​ta puhunut monta kertaa ja sanonut, että ne ovat tarpeen. Toisille vetovoiman laki on se juttu, omas​​​​​​​ta mielestäni magia taas on tehokkaampaa.

Ja kyllä, ihan kaikkea, ei pelkästään magiaa, voi käyttää sekä hyvään että huonoon.

Tähän ketjuun totisesti on kirjoittanut ja osallistunut joukko täysin valaistuneita ihmisiä.

Osa on syntynyt sellaisiksi.

Ei valaistuminen ole mikään erikoinen tila mitä pitäisi kadehtia. Se on todella helppo saavuttaa, mutta juuri helpot ja yksinkertaiset asiat ovat näkyvillä ja vaikeita ymmärtää.

Siksi munkki joka viettää koko ihmiselämänsä luostarissa on epäonnistunut. Hän on istunut paikallaan kuin kivi ja elänyt kiven elämää. Hän ei koskaan valaistunut täysi-ikäisenä ja hankkinut itselleen kumppania ja lisääntynyt, tehnyt töitä ihmisen elämässään.

Hän mokasi.

Hän halusi olla haluamatta,

kun seuraava vaihe on lopulta saavutettu ja ei enää haluta mitään, niin halutaan haluta.

Koska se on luonnollista ja ihmiselle luontaista autonomista toimintaa.

Hänen pitää siis uudestaan syntyä ihmiseksi ja tulla ihmisten luokse auttamaan heitä töissä ja yhteisöissä.

Tässä vaiheessa hän leikkii ihmistä ihmisten parissa ja tekee laupeuden töitä. Valaistunut saa ilonsa muiden auttamisesta, koska on menettänyt entisen ihmisen itsekkään ilon.

Hän painaa ylitöitä ja auttaa ihmisiä palkatta, koska haluaa olla taas ihminen, vaikka on ylempi muita ja Jumala. Hän saa kaiken muiden kasvoilta ja voi muiden kautta elää taas kuin ihminen, vaikka on Jumala ja muita parempi.

On erilaisia kutsumuksia eikä niitä pidä halveksia. Henki voi ohjata yhden munkiksi, toisen hyväntekeväisyystyöntekijäksi, kolmannen liikemieheksi, neljännen siivoojaksi tai kotiäidiksi. Ei ole yhtä muottia jollaisia kaikista tulisi valaistumisen myötä.

Kysymys kirjoitti:

dao piiloilee, koska etsit sitä kirjoitti:

Kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä hyttysketjussa eräs kirjoitti mm näin.

"Hyttyset on aggressiivisia lihansyöjiä jotka hyökkäävät viattoman kasvissyöjän kimppuun, joten ne sietääkin kuolla."

Kristitty Mystikko kirjoitti tuossa linkissä olevassa hyttysketjussa ao. vastauksen 29.5.2016. En tarkkaa tiedä, mihin hän otti kantaa, mutta aiemmat kirjoittajat tuntuivat olevan sitä mieltä, että hyttysiä voi tappaa.

KM:  "Tässä radikaalisti erilainen näkemys. Minulle hyttysetkin ovat Jumalan ikuisia ilmentymiä, pohjimmiltaan henkisiä olentoja, joilla ei ole mitään pahoja ja vahingoittavia ominaisuuksia. Ihmiset tosin näkevät ne joukkouskomustensa mukaan, vahingoittavina ja vaivaa aiheuttavina materiaalisina verenimijöinä, ja kokevat sen mihin uskovat. Minä en näe niitä niin, joten minä en koe niistä mitään haittaa. Tunnen rakkautta ja sisaruutta niitä kohtaan. "

"Jos alkaisin huitoa tai tappaa hyttysiä, esimerkiksi siksi että joku ihmettelee miksi en niin tee, aika pian voisin olla itsekin liukunut näkemään ihmisten illuusion, eikä se todennäköisesti edes rajoittuisi hyttysiin. Jos alkaa uskoa materialistisen tietoisuuden tason perimmäiseen todellisuuteen vähässä, on kovin helppo luisua uskomaan siihen muussakin, koska lähes koko muu maailma uskoo niin, ja suggestiot siihen suuntaan on hyvin helppo omaksua silti vaikka olisikin nähnyt joskus perimmäisen hengellisen todellisuuden, jossa ei ole muita voimia kuin Jumala, ei mitään pahaa eikä vahingoittavaa."

"Hyttysten kaltaiset asiat on sellaisia joilla hengellisen tien aloittelijakin voi harjoitella vastustamattomuutta, koska ne eivät herätä edes ihmisten uskomusmaailmassa vakavaa vaaraa tai haittaa, joten niiden vielä aiheuttama mahdollinen pieni kiusa on helppo työntää syrjään ja näin heikentää ikuisesti vastustajia näkevää egoa, toisin kuin jos se uhkaava illuusio olisi vaikka kasvain omassa tai läheisen kehossa."

Sinulle nimimerkki Kysymys tässä vinkki. Vaikka ketju on pitkä, niin sen lukemalla löydät sieltä myös vastauksen siihen, mitä KM syö. Hän on kertonut myös suunnilleen niin, että myös kasvit ovat eläviä, ja siten on vaikea vetää rajaa siihen, minkä syöminen on epäeettistä yms., kun tämä maapallomme systeemi on "rakennettu" siten, että jotain pitää kuitenkin syödä.

Luin tuon hyttysketjun kyllä läpi, mutta en sieltä mitään löytänyt, mistä olisin yhtään viisastunut. Ymmärrän kyllä, että egon (usein alitajuiset) uskomukset ovat juuri niitä, jotka sitten luovat kunkin ihmisen todellisuuden ja että uskomukset ovat vain harhaa, joka peittää todellisuuden. Olen tämän myös itse kokenut tarpeeksi syvällisesti, että tiedän itsekin jo että asia todellakin on näin. Ehkä muotoilin kysymykseni hieman huonosti, ennemminkin ehkä kaipaisin KM:ltä (ja miksei muiltakin asiasta kiinnostuneilta) käytännön vinkkejä siitä miten menetellä. Tämän ketjun aion kyllä ajan kanssa lukea läpi, mutta siinä tosiaan mennee aikansa.

Itselleni tämä on muuten kova juttu, että kysyn joltakin neuvoa. Tähän mennessä olen kaiken työn tehnyt itsenäisesti enkä ole neuvoja pyydellyt. Itseasiassa olen alkanut kaipaamaan elämääni ihan oikeata gurua joka voisi minua auttaa eteenpäin.

Miksi haluat eteenpäin?

Elämä itsessään on se guru. Ei kannata luottaa muihin guruihin.

Kaikki on kasvojesi edessä, mutta et tajua sitä. Niin hyvin se on piilotettu.

Tietenkin haluan eteenpäin, se on ainoa suunta mihin kannattaa mennä. Muuten vain inkarnaatiosta toiseen looppaa ilman että edes tajuaa niin tekevänsä.

Itse ymmärrän, että guru voi tulla missä muodossa vain, mutta kun pääsee tarpeeksi pitkälle niin oikea jumalan inkarnaatiota edustava ihmishahmoinen guru saattaa olla tarpeen. Tosin silloinkaan hän ei välttämättä ilmesty elävänä ihmisenä vaan jollain muulla tavalla. Kyseessä on energia-asia, itse olen varsin hyvin perillä erilaisista esoteerisista ja metafyysistä ilmiöistä ja minulla on niistä enemmän kuin tarpeeksi omia kokemuksia. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa toiselle mitä hän tarvitsee, tarpeen pitää lähteä ihmisestä itsestään.

Tiedän varsin hyvin että kaikki on piilotettu suoraan näkyville, sen verran itselläni on siitä jo kokemusta että minulle asia ei ole uskon asia. Eli arvasit väärin sen missä kohdassa minä olen omalla polullani.

Tämä on totta, se on nimenoman energeettinen asia. Taolaiset kutsuvat sitä chi:n tai qi:n suoristamiseksi tai korjaamiseksi. Usein täytyy saada harmonisoitua energian taso, jotta voi kokea aineen ja hengen perimmäisen ykseyden. Siinä voi auttaa mikä tahansa valaistunut tai omaa harmoniaa lisäävä. Luonnonympäristö jossa tuntee vaistomaisesti rauhaa ja pyhyyttä. Se voi olla paikka kaupungissakin. Tai puu, tai eläin tai ihminen. Tai musiikki tai taide. Mikä vaan mikä harmonisoi energiaa ja tuottaa rauhan ja pyhyyden kokemuksia. Siitä syntyy ykseyden näkeminen, jota tarvitaan myös eikä vain oikeanlaisia uskomuksia ja ajatuksia.

Tämä on se taso, jolla myös elävän opettajan läsnäolo voi auttaa eniten. 

Vierailija kirjoitti:

Itseäni kyllä kiehtoo miksi itsemurhaa pidetään niin huonona asiana. Onko se sitten vain sitä että mieleltään ”terve” ihminen pelkää kuolemaa niin paljon ettei pysty samaistumaan sellaisen asemaan joka ei enää jaksa elää. Toki siihen liittyy myös läheisten suru mutta niinhän aina kun joku kuolee.

Kyllä siinä on paljon ihmisten kuoleman pelkoa myös mukana. Kuolema nähdään aina ehdottoman negatiivisena asiana, koska sitä pelätään. Eikä vain kehon kuolemisprosessin kipua ja epämukavuutta, vaan toiset pelkää tietoisuuden lopullista katoamista ja toiset sitä ettei se katoa vaan joutuu kuolemanjälkeiseen rangaistukseen - jotkut jopa pelkäävät molempia. 

Ja kuitenkin valaistuneet usein antavat henkensä tietoisesti, tehtävänsä loppuun tehtyään. Huvitti joskus kun eräs ihminen saman keskustelun aikana kauhisteli itsemurhia, mutta ihannoin joitain tiibetin guruja joista hän oli lukenut, jotka menivät vuorille meditaatioon ja kuolivat ja kivettyivät niille paikoilleen. Eivätkö hekin tehneet itsemurhan, menetelmä katkaista elämänvoiman ja kehon yhteys vaan oli hienostuneempi tai ainakin vähemmän sotkuinen kuin useimmat itsemurhatavat.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.

Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.

Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.

Älä vertaa itseäsi muihin. Se on toisille helpompaa ja toisille vaikeampaa. Eroa on monessa asiassa: kyvyssä aistia energiaa, kyvyssä visualisoida tai kuvitella, mielen plastisuudessa, siinä kuinka helppoa on päästä ehkä arkitajunnan alla oleviin ongelmakohtiin käsiksi. Mutta se ei ole mahdotonta! 

Oletko tutustunut ja kokeillut sisäisen lapsen ja varjominän kanssa työskentelyä? Näiden tarkoitus on "pehmittää" mielen rakennetta ja tuoda sieltä tietoisuuteen, ja sitä kautta käsiteltäväksi uskomuksia ja tunteita jotka estävät magiaa toimimasta? Itse tein eräänlaisten päiväkirjojen avulla näitä, jotta sain kosketuksen siihen lapsenomaiseen minussa joka pystyy uskomaan taikaan ja ihmeisiin, ja tonkimaan mielestäni esitietoiset esteet. 

Tein tätä myös rituaalin omaisesti, niin että joka ilta kun tein sisäinen lapsi- tai varjoharjoitukseni (ensin sisäinen lapsi, sitten varjo), otin "luutakomerostani" taitettavan "alttari"liinan, levitin sille ilman, maan, veden ja tulen symbolit, sytytin kynttilän ja laitoin suitsukkeen palamaan, join yrttiteetä. Pienen meditoinnin jälkeen käsittelemään päivän kysymystä tai tehtävää. Käytin tarottejakin siihen aikaan, peilaamaan omia mielialojani ja näkemyksiäni, jos siltä tuntui. Ei se haitannut etten alkuun uskonut hommaan ollenkaan, vaan ajattelin leikkiväni ja larppaavani new age noitaa, tiesin että toistosta on silti omat hyötynsä, ja siitä että hetkestä tekee erityisen. Näitä siis aloin tekemään koska huomasin olevani aivan ylirationaalinen ja kyvytön kokemaan ihmetystä edes luonnollisista asioista, saati uskomaan mihinkään "yliluonnolliseen".

Paljon kiitoksia, että vastasit. Se merkitsee paljon. Olen kyllä lukenut varjotyöskentelystä ja tuosta re-parenting-jutusta, jossa hoivataan itse omaa sisäistä lasta. Pitää ottaa se ja "journaling" työn alle. Sain tästä nyt vähän uskoa, että ehkä kannattaa kuitenkin jatkaa, niin työ tuottaa jossain vaiheessa tulosta. Mielessä on kuitenkin käynyt, että olenko vain ihan mahdoton tapaus, niin sanottu jästi, joka ei voi mitään ihmeellistä ja magiaa ikinä kokea. Kiitos nyt vielä.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa pelko poistuisi. Se kiertää sieluni 'reviirin' laitamilla kuin susi joka ei saa rauhaa saaliin hajulta. En halua elää pelon alla enkä varsinkaan kuolla pelon alla. Rakkaus olisi vastaus siihen. En ole osannut rakastaa, en tiedä mitä rakkaus on, en ole pystynyt sitä vastaanottamaan. Sieluni tietää että Rakkaus on. Onkohan tässä esteenä oma mieleni, ajatukseni, oppimani arvottomuus, elämäntapahtumat, perheeni sairaus, mikä? Luultavasti Rakkaus olisi vastaus jokaiseen kysymykseen. Olen kerran unimaalimassa kokenut täydellisen Rakkauden läsnäolon, siitä saatan kertoa myöhemmin. Koen että uni ei tullut alitajunnasta päivätajunnan heijastumana, vaan se tuli jostakin lähteestä, joka pulppuaa kaikkein syvimmällä totuudessa.

Pohjimmiltasi sinä olet Rakkaus. Esteenä ihmisillä yleensä on usko rajoittuneeseen persoonaan, joka on jotain muuta kuin Rakkaus tai Elämä tai Tietoisuus tai Jumala. Yksi tie on alkaa vastaanottamisen sijaan jakaa rakkautta kaikelle olemassaolevalle. Sitä voi valjeta, että se lähde pulppuaa omassa sisimmässä, ja lopulta sekin että se kaikki 'ulkopuolinenkin' jolle antaa ja välillä saakin rakkautta on samaa Rakkautta tai Minää toisissa valepuvuissa, esittämässä toisia rooleja.

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelen jos pilaan ketjunne mutta ei ole oikein muuta paikkaa kirjoittaa. Olen ollut todella lähellä tehdä itsemurhan mutta jotenkin koko ajan tulee joku hienovarainen asia joka estää sen ja saa lykkäämään ainakin muutamalla päivällä. Olen yrittänyt rukoilla jotain merkkiä tai vahvistusta mutta en ole saanut mitään sen suurempaa ainakaan vielä. Pitäisikö kuitenkin uskoa että jotain on vielä tulossa vaikka hullulta se tuntuu koska olen oikeasti aikamoisessa umpikujassa omaa syytäni.

Umpikujat kyllä aukeavat, aikaa kuluu ja niiden nyt niin valtava merkitys haihtuu... Sinussa virtaa tälläkin hetkellä se elämänenergia, joka on kaiken luoja ja joka on kyvykäs ratkaisemaan kaikki ongelmasi. Et vaan näe tai koe sitä erillisenä Jumalana, joka puhuisi sinulle tai antaisi merkkejä, koska se on sinun oma perusolemuksesi. Jos olet itse silmä, voitko katsoa itseäsi? Et, kaikkea muuta voit mutta et itseäsi. Ihmiset hukkaavat Jumalan, joka on heidän Olemassaolonsa ja Elämänsä juuri nyt, koska etsivät Suurta Toista.

Lisäksi kaikki puhe siitä että joku ihminen on valaistunut alkaa kuulostamaan omiin korviini kokoajan kornimmalta ja kornimmalta. Itse kun ajattelen, että vasta sitten ihminen oikeasti valaistuu lopullisesti kun hänen on aika ottaa viimeinen uloshengitys ja päästää lopullisesti irti tästä kaikesta eli suomeksi sanottuna tehdä mahasamadhi. Siihen asti kaikki on pelkkää harjoittelua päämäärää kohti, niin kauan kun ihmisellä on keho hänellä on myös jonkinlainen ego oli se sitten kuinka ohut ja henkinen tahansa.

Onko valaistunut sitten ihminen? Joissain vanhoissa buddhalaisissa teksteissä valaistunutta on tarkoittanut symbolien yhdistelmä, jossa on symboli ihmiselle ja kiellolle: "ihminen" ja "ei". Se on enemmän sekä ihminen että ei kuin "ei ihminen".

Muodoltaan valaistuneiksi sanotut ovat aina muistuttaneet ihan tavanomaista ihmistä. Usein he myös tekevät ihan tavallisia asioita joita ihmiset tekevät. On siis hyvä peruste sille, miksi valaistunut on ihminen. Mutta miksi ei?

Koska valaistuneeksi päädytään oivaltamalla ihmispersoonan totaalinen tyhjyys, ja se tyhjyyden havaitaan olevan Kaikki-Mitä-On tai Tietoisuus tai Jumala ilmentymättömässä muodossa, ja koko maailman olevan Se ilmenneessä muodossa. Samaistuminen siirtyy keho-mielikompleksista kaiken substanssiin. Keho ei häviä, eikä mielikään, mutta ne ei ole enää kokemuksellisesti minä, vaan yksi "ajoneuvoista" joita Minä käytän erilaisissa illuusioissa tai todellisuuden tasoissa. Jos haluaa puhua ihmisille, täytyy olla ihmisen muoto ja mieli. Mutta se ei enää ole merkittävää, elääkö vai kuoleeko se muoto, joka koettiin olevansa kun valaistuminen tapahtui, siihen ei ole enää erityistä kiintymystä. Ei sekään ole merkittävää mitä se hahmo kokee ja onko se henkinen vai ei. Sillä ei ole niin merkitystä, koska se ei ole se joka Minä olen. Se on yksi näytelmän rooli jota esitän niin kauan kuin on sen aika, ja muut roolit jatkavat kun sen aika on ohi.

Ego siinä mielessä jatkaa, että keho-mielikompleksi tarvitsee toimiessaan toimeenpanevan mielen osan. Se ei jatka merkityksessä "valeminä joka luodaan korvikkeena perimmäisen itsen tuntemisen puutteelle mielen toimintaa käyttäen" - valeminä vaatii samaistumista, mutta ns. valaistunut ei ole samaistunut mielen mihinkään osaan. Tämä ei myös tarkoita sitä, etteikö valaistunut voisi tehdä koskaan mitään epävalaistuneena pidettyä käytöstä. Hänen hermostoonsa voi olla ehdollistunut tiettyjä ratoja, tiettyjä käytösmalleja, joita hän ainakin jonkin aikaa toistaa. Mutta se ei ole enää niin merkittävää, se ei tarkoita että täytyy jotenkin tulla paremmaksi, etsiä lisää, koska se on jo löydetty mitä etsittiin, todellinen ikuinen Minä. Se jos jonkun valaistuneena pidetyn muoto olisi vaikka laiska tai vähän juoppo, vanhojen ehdollistumien tms. tähden, ei häiritsisi häntä itseään yhtään sen enempää kuin se että naapurin Pekka on sellainen, koska ei ole sen enempää kiintymystä tai samaistumista yhteen muotoon kuin toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Nopea kommentti täältä väliin.. Itse olen miettinyt, että johtuuko masennukseni itsekeskeisyydestäni, mutta minulla ei kerta kaikkiaan ole yleensä mitään annettavaa ihmisille. Miten antaa jotain, jos takki on lähes aina tyhjä? Haluaisin auttaa ihmisiä ja olla jalo, mutta ehkä se ei ole minun polkuni. Miten auttaa ihmisiä, jos jo järkyttävien tarinoiden kuuntelu tai lukeminen saa minut pois tolaltani? Antamani apu taitaa olla pientä, esimerkiksi netissä kirjoitettu tsemppaava ja rakkautta sekä hyväksyntää täynnä oleva viesti. Se voi olla myös tekstiviesti jollekin tutulle. Olen elämäni aikana saanut enemmän kuin koen antaneeni ja joskus koen siitä häpeää sekä itseinhoa. Miksi en vaan osaa olla kuten muut, miksi olen niin ontto, ahdistunut ja masentunut monesti? Ei auta muu kuin yrittää rakastaa itseään. Tekisin jotain parempaa, jos jaksaisin tai pystyisin. Mielessäni pyörii usein lauseet "tämä maailma ei ole minua varten" sekä "en kuulu tänne". Vieras paikka, jonne tulo oli virhe. Haluan kotiin.

Ei, masennus ei johdu siitä että et ole tällä hetkellä tilassa, jossa sinulla olisi kovin paljoa annettavaa - ainakaan niin paljoa, kuin vaativainen mielesi haluaisi. On aika vastaanottaa ja aika antaa, eikä sen tarvitse kokea mitään syyllisyyttä, jonka aika on nyt enemmän vastaanottaa kuin antaa. Keskity tosiaan nyt ilman ylimääräisiä syyllisyydentunteita ja vaatimuksia itsellesi selviämään masennuksen yli.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon nimimerkki Kysymys. Vastasit monin tavoin tosi hyvin.

Haluaisin kirjoittaa sinulle ajan kanssa, mutta nyt on vähän kiire, joten toivon, että osaan tiivistää sanomani siten, ettet pahoita mieltäsi, sillä aion olla sanomassani suora.

Olet paljastanut itsestäsi muutamia ominaisuuksia useamman kerran kirjoitustesi välityksellä, kuten me toki kaikki teemme. Kerron sinulle mielipiteeni siitä, miksi sinulla saattaa tökkiä sosiaaliset suhteet.

Ethän please loukkaannu seuraavasta. Kerron sen kaikella ystävyydellä:

Tuossakin tekstissäsi on selvästi näkyvissä se, että olet enemmänkin ottaja kuin antaja, hippusen itsekeskeinen, ehkä itsekäskin. Kirjoitit:

"Ei tämä valaistuminen mitään rakettitiedettä ole. Aika pitkälle selviää ihan sillä että opettelee kuuntelemaan sisintään. Itselläni tämä yleensä vaatii vetäytymistä sosiaalisista suhteista. Sinne taidan taas seuraavaksi suunnata, koska en vieläkään saa sosiaalisista suhteista sitä mitä haluan tai tarvitsen. Minulle on kyllä syntynyt aika hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea olisi tarjolla. Mutta jostain syystä niitä asioita ei vielä tarjoilla minulle siinä määrin kuin mielestäni ansaitsisin. Eli sosiaaliset suhteet ovat vieläkin vääristyneet minun tappiokseni." (Boldasin noista muutaman kohdan helpottaakseni sanomani ymmärtämistä)."

Tunnen paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat empaattisia antajia, kiitollisia pienistä asioista. Jotkut heistä ovat ottajia, useimmiten itsekeskeisiä, joskus itsekkäitäkin, mutta ei aina.

Olen huomannut, myös lukenut, että itsekeskeiset ihmiset ovat useammin masentuneita, he kokevat, etteivät saa sitä, mitä haluavat, tarvitsevat ja/tai ansaitsevat. Joskus he ovat myös katkeria. Usein heillä on myös riippuvuuksia. Toki heillä on paljon hyviä puolia, usein he ovat menestyneet työelämässä siksi, että heillä voi olla monia taitoja, mutta myös siksi, että he eivät ota liikaa paineita muiden miellyttämisestä ja huolehtivat pääasiassa omista eduistaan.

Nisargadatta Maharaj sanoi valaistuneesta (vapautuneesta) näin:

"Ellei hän ole antaja, ei hän ole myöskään vapautunut. Sen mitä hänellä on, hän jakaa toisten kanssa."

Uskon, että jos opettelet/keskityt tarkkailemaan omaa itsekeskeisyyttäsi ja siitä irtipääsemistä, ja antamista joko henkisesti ja fyysisesti tai edes henkisesti, niin saat elämän, jossa on paljon enemmän keveyttä, iloa, kiitollisuutta ja mukavia sosiaalisia suhteita. Ja EHKÄ sinun on myös helpompi ns. valaistua.

Kirjoitit:

"Et tainnut ihan ymmärtää, mitä tarkoitin tuolla aseella jota kaikki käyttävät toisiaan vastaan. En aio sitä avata sen enempää,..."

Mielestäni tuokin kertoo sinusta sen, ettet ole antaja, et halua nähdä vaivaa sen eteen, että toiset saisivat  vastauksia, vaan mieluummin haluat niitä vain itselle. Ei se minua haittaa. Voin lukea sen viestisi paremmalla ajalla uudestaan ja muodostaa siitä oman käsitykseni, joka on väärä tai oikea - ei se ole niin vakavaa, kumpi.

Olen pahoillani, jos sanani sinua loukkasivat. Yleensä kasvaminen käy vähän kipeää, mutta luulen sinun myöhemmin olevan iloinen siitä, että joku kertoi havaintonsa sinusta sinulle. Yleensä ihmiset eivät sitä tee, tai jos tekevät, se ei tuota tulosta, mutta sinulla on taito analysoida itseäsi rehellisesti, joten uskon ja toivon sinun saavan tuosta havainnosta apua.

En todellakaan pahoittanut minun mieltäni tai loukannut minua tai mitään muutakaan. Et itseasiassa kertonut minulle mitään uutta itsestäni mitä en jo tietäisin valmiiksi. Lisäksi mielestäni yksinkertaistat asioita hieman liikaa, etenkin siihen mitä tulee itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.

Kerronpa pienen tarinan tähän väliin: Seitsemän ja puoli vuotta sitten jouduin tähän valaistumispeliin vastoin tahtoani synnytettyäni ensimmäisen ja näillä näkymin ainoan lapseni. Ennen raskautta olin hyvää vauhtia alkoholisoitumassa lopullisesti. Alkoholin lisäksi lääkitsin itseäni muun muassa ruoalla, pelaamisella, shoppailulla ja tupakanpoltolla. Lisäksi olin ylipainoinen ja oireilin monella muullakin tavalla. Kaiken lisäksi minulla oli erittäin vaikea tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö johtuen hyvin traumaattisesta lapsuudestani (fyysinen ja psyykkinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen). Synnytyksen jälkeen se sitten tapahtui: aivan kaikki räjähti käsiini ja sillä tiellä olen yhä edelleen. Tähän seitsemään ja puoleen vuoteen on kyllä mahtunut ihan kaikki mahdollinen mielisairaalakeikasta avioeroon.

Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa elämässäni, että ainoa mikä minua kiinnostaa on oma kuntoutumiseni ja siinä ohessa eteenpäinmenemiseni ja valaistumiseni. Eli en ole kiinnostunut siitä mitä muut tekevät, paitsi jos siitä on minulle hyötyä tai haittaa. Antamisen aika tulee vasta sitten myöhemmin, ei voi antaa jos ei ole mitään annettavaa. Ensin minun pitää ottaa se mitä minä tarvitsen, tietenkin haluaisin että muut antaisivat sen minulle vapaaehtoisesti, minkä he jo välillä tekevätkin.

Ainoa tarkoitukseni elämässäni tällä hetkellä valaistumisen ohella on yrittää kääntää peli sillä tavalla että se on minun puolellani eikä minua vastaan. Toisin sanoen luoda omasta todellisuudestani sellainen kuin haluan sen olevan. Tässä olenkin jo jokseenkin onnistunut: enpä olisi voinut ikinä uskoa, että elämä voi joskus olla näin helppoa kuin mitä se itselleni nykyään on. Ja siltikin olen vielä todella kaukana siitä mitä se voisi olla.

Eikä se valaistunutkaan anna mitään mikä olisi hänen omaansa, hän vain toimii läpikulkukanavana erilaisille positiivisille energioille. Hän on tehnyt tarvittavan työn, jotta olisi kyvykäs toimimaan Jumalan armon välikappaleena. Eli se siitä epäitsekkyydestä ja itsekkyydestä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, egon ainoa tarve on säilyä hengissä ja jos oikein hyvin käy myös alkaa kukoistamaan, kasvaa, kehittyä, jalostua jne... Valaistuminen tulee siinä ohessa, jos se kyseisen ihmisen käsikirjoitukseen kuuluu.

Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, vaikka se ei mielestäni tilanteeseeni nyt oikein sopinutkaan kovin hyvin. Juuri tässä on yksi isoimmista ongelmistani sosiaalisissa suhteissani: liian usein minusta tuntuu siltä että vastapuoli ei osaa sanoa minulle oikeita asioita johtuen ihan siitä tosiasiasta että elämme niin erilaisissa todellisuuksissa. Tämä todennäköisesti on myös osasyy siihen, miksi tunnen että en saa sosiaalisista suhteista sitä mitä kaipaan. Ymmärrän kyllä, että on vaikeata löytää oikeita sanoja, en sitä osaa itsekään muille tehdä sillä tavalla kuin haluaisin.

Kiitos Kysymys. Ihana, että osasit ottaa palautteeni rakentavasti - se on hyvä taito. 

Tosiaan yksinkertaistin sitä epäitsekkyys/itsekkyys -asiaa, koska, kuten kerroinkin, kirjoitin kiireellä, ja tuosta aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

Terve itsekkyys on varmaan tarpeen sinun tilanteessasi, kun olet eheytymässä hyvin raskaista ja valitettavista kokemuksista.

Vaikka uskonkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, niin minulla on kokemusta siitäkin, että vaikka olisi vuodesta toiseen mitä ystävällisin ja auttavaisin ihminen, niin silti joutuu poletuksi maton alle, joten terve itsekkyys olisi varmaan ollut tarpeen niinä vuosina. Omien rajojen pitäminen voi traumaattisen tapahtumien/vuosien jälkeen myös korostua, jonka jälkeen ne vähitellen asettuvat neutraalimmalle tasolle, kun ihminen alkaa luottaa siihen, ettei häntä enää satuteta, osin siksi, koska hän ei anna sen tapahtua.

Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)

Kyllä, terve itsekkyys on tarpeen ihan meille jokaiselle. Kiitos tsemppauksesta.

Lisäksi koen koko kysymyksen itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä aika korniksi. Ihminenhän on aina itsekäs, se on koodattu ihmiseen. Oli hän sitten Jeesus tai pahin mahdollinen sarjamurhaaja. Eihän tätä edes tarvitse miettiä: kukaanhan ei nostaisi edes pikkurilliänsä jos ei hän siitä jollain tavalla hyötyisi, oli se hyöty sitten rahallista, hengellistä tai mitä vain hyötyä. Eli jopa se joka auttaa muita olettaa/odottaa/tietää saavansa siitä jotain, kuten karmansa poispalamista, valaistumista, onnellisuutta, merkitystä/tarkoitusta elämäänsä, jos ei muuta niin hyvää mieltä.

On se erikoista, että kun Pekka lahjoittaa kuukausittain rahaa maailman lapsille ja tekee muutakin hyväntekeväisyyttä ihan nimettömänä ja Matti huijaa rahat vanhoilta leskirouvilta tai keneltä tahansa, joka kohdalle sattuu, niin kuitenkin sekä Pekka että Matti ovat molemmat itsekkäitä. Olisiko siinä kuitenkin vähän aste-eroja, mikä itsekkyys on vahingollista ja mikä ei.

Valaistuneet ovat siis  Jumalan armon välikappaleita, itsekkäitäkö hekin?

Tietenkin valaistuneet ovat itsekkäitä, heitä itsekkäämpiä ihmisiä tuskin tältä pallolta löytykään. Tekevät kaikkensa, jotta saisivat kokea äärimmäistä fyysistä ja psyykkistä mielihyvää. Kyllä tämä mielestäni varsin itsekkäältä kuulostaa. Toki siitä valaistuneen valaistumisesta muutkin ihmiset sitten hyötyvät. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että itsekkäistä motiiveista ihminen valaistumista tavoittelee ja on sen takia valmis uhraamaan kaikennäköistä elämästään ja käyttämään aikaansa tavoitteen saavuttamiseen. Kaiken muun väittäminen on mielestäni täysin tekopyhää.

Itse ajattelen myös, että tämä itsekkyys epäitsekkyys juttua käytetään myös keinona hallita ja manipuloida muita. Eli yksi vallankäytön väline muiden joukossa, egolla on kaikki aseet käytössään tässä sodassa. Esimerkiksi leimaamalla joku ihminen epäitsekkääksi, saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Tai päinvastoin leimaamalla joku ihminen itsekkääksi, saadaan hänet mahdollisesti toimimaan toisella tavalla tai ainakin itselle parempi mieli kun voi tuntea olevansa parempi kuin toinen ihminen.

Ei varmaan haittaa, vaikka olen eri mieltä kanssasi siitä, että valaistuneeet olisivat itsekkäitä, jopa itsekkäimpiä pallollamme.

Ehkä joku pyrkii valaistumiseen itsekkäillä motiiveilla, mutta useammat haluavat tietää totuuden kaikesta. He kutsuvat itseään totuudenetsijöiksi. Se on ollut minun motiivini, mutta olen ensin hoitanut velvoitteeni vanhempana, ystävänä ja työn suhteen ja ylimääräisen ajan, jota ei aina ole paljoa ollut, olen käyttänyt totuuden selvittämiseen. Ehkä vain lähestymme asiaa eri suunnalta.

Mikä Mystikko sinun motiivisi oli?

Epämääräinen sisäinen kaipuu, pakko etsiä jotain vaikken pitkään aikaan tiennyt mikä on se aukko sisällä joka kaipaa täyttymystä. Yritin täyttää sitä perinteisellä uskonnollisuudella, sillä että saisin hyvän maallisen elämän ja nauttisin täysillä sen iloista, toisilla ihmisillä, eheytymällä psyykkisesti, monella tapaa. Mutta aina oli se sisäinen ääni joka sanoi.: tämä ei ole se, etsi, jotain puuttuu. Eikä se ollut vieno kehotus vaan pakottava jano ja kiihko.

On totta että useimmat alkaa etsiä valaistusta koska valaistumaton elämä on liian raskasta, . vapautuksena kärsimyksestä. Mutta jos sen saavuttaakin, huomaa että se on tyhjää, se ei ollut ratkaisu. Vasta todellisen, kuolemattoman ja kaikkiallisen Itsen löytäminen on. Ja sen jälkeen ei ole mitään tarvetta olla kiinnostunut selllaisista yksittäisten ajallisten kehojen asioista kuin "äärimmäinen fyysinen ja psyykkinen mielihyvä" tai niiden puute. Erilaisia tiloja tulee ja menee, saa tulla ja mennä. Aallot meren pinnalla ovat luonnollisia. Mutta meri ei järkyty myrskyistäkää eikä sano, että ei saa olla myrskyä, on manifestoitava heti tyyni.

"Epäilen, että tämä on ensisijainen syy miksi aika harva oikeasti valaistunut tituleeraa itseään valaistuneeksi, että he ymmärtävät pelin hengen ja minne tämä tie vie. Muut ihmiset voivat toki tituleerata valaistunutta valaistuneeksi mielinmäärin, pitäähän näille jutuille jotkin nimikkeet antaa, jotta näistä yleensäkään voidaan puhua"

Se on tosiaan erikoista, että jotain yksittäistä keho-mielikokonaisuutta sanotaan valaistuneeksi, kun "valaistunut" todennäköisesti ei koe sitä itsekseen vaan vain ajalliseksi kulkuneuvokseen joka pian laitetaan pois. Yhdeksi lukemattomista kulkuneuvoista  tai muodoista. 

Kristus on Yksi  tai buddhamieli on yksi, Oleminen on Yksi. Mutta ihmiset jakavat Yhden moniin ja laittavat ehdollistuneen jakamisensa tuloksiin erilaisia leimoja, joista yksi on "valaistunut". Ja he tosiaan ajattelevat että se keho tai mieli on jotenkin erityinen, vaikka se on lähinnä läpinäkyvämpi kohta jonka läpi jotain perimmäisestä todellisuudesta näkyy tähän maailmaan. Vähemmän kuin muut, ei enemmän. Vähemmän persoona, vähemmän minä, jos persoonaa ajatellaan kuten ihmiset ajattelevat, muista erillisenä objektina jolla on tarinansa siitä mikä ja kuka se on.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai olisiko voinut olla niin, että Lasaruksen sielu tahtoi parantua?

Toisaalta Mystikko kirjoitti:  ”sinä et ole keho etkä mieli etkä edes joku erillinen ikuinen yksilösielu” mutta toisaalta hän muistaakseni on kirjoittanut jotenkin niin,  että olemme jokainen Jumala yksilöllistyneenä. Olisiko se eri asia.

Eli Lasarus -tarinan perusteella voisi ajatella, että Jeesus tai joku muukin parantaja voisi parantaa sairaan (jopa kuolleen) ihmisen, vaikkei tällä sairaalla ei olisi omaa uskoa paranemiseensa hitustakaan.

Voisitkohan Mystikko tuota asiaa vähän valaista, kiitos. :)

Kuolleella ei ole myöskään vastustusta, sillä vastustus tulee toimivan ja ehdollistuneen ihmisen neurologisen koneiston kautta. Kollektiivinen uskomusmaailma vaikuttaa kyllä asiaan toki myös. Ja sekin tosiaan, kokeeko 'sielu' eli Jumala tai Minä näyttelemässä sitä yhtä roolia, että sen aallon oli jo aika palata osaksi merta, vai vieläkö sillä muodolla on tehtävä. 

Wau, ymmärsinkö oikein, että sielu on Jumala tai Minä näyttelemässä roolia muodon tasolla, eli esim. ihmisenä tai vaikka jonain eläimenä, kasvina...?

Ja toisin sanoen, ihminen on muoto, jota Jumala/Minä/Sielu näyttelee?

Sitä on Ykseys, ettei ole kuin Yksi. Yksi yhtä aikaa sekä Ilmentymätön että kaikki Ilmennyt, aina ja ikuisesti, ajan ja määritelmien tuolla puolen. Sitä voi kuvata vaikka eri rooleina joita se sama Henki näyttelee, tai saman meren monina aaltoina joita ihmismieli haluaa kutsua jokaista eri nimellä ja pitää niitä erillisinä yksilöinä vaikka ne on kaikki samaa merta, tai kuten sufilaiset sanovat, tanssina jonka Jumala tanssii. Useimmathan ajattelevat, että jos Jumala on, hän olisi tanssijavertauksessa iso tanssija, joka olisi luonut vähän kaltaisiaan pikkutanssijoita kuten ihmisiä ja nämä kaikki olisivat olemuksellisesti erillisiä, mutta vertauksen idea on, että tämä maailma kaikkine ihmisineen tanssitaan, se Yksi tanssii sen.

Nämä kaikki ovat toki pelkkiä vertauksia ja viittauksia. Itse kokemiseen pääsemiseen on monia teitä ja identiteetin keskuksen muutos hahmosta kaikkien hahmojen perusolemukseen on se joka vapauttaa, ei se että uskoo älyllisesti "oikealla" tavalla näistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.

Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.

Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.

Älä vertaa itseäsi muihin. Se on toisille helpompaa ja toisille vaikeampaa. Eroa on monessa asiassa: kyvyssä aistia energiaa, kyvyssä visualisoida tai kuvitella, mielen plastisuudessa, siinä kuinka helppoa on päästä ehkä arkitajunnan alla oleviin ongelmakohtiin käsiksi. Mutta se ei ole mahdotonta! 

Oletko tutustunut ja kokeillut sisäisen lapsen ja varjominän kanssa työskentelyä? Näiden tarkoitus on "pehmittää" mielen rakennetta ja tuoda sieltä tietoisuuteen, ja sitä kautta käsiteltäväksi uskomuksia ja tunteita jotka estävät magiaa toimimasta? Itse tein eräänlaisten päiväkirjojen avulla näitä, jotta sain kosketuksen siihen lapsenomaiseen minussa joka pystyy uskomaan taikaan ja ihmeisiin, ja tonkimaan mielestäni esitietoiset esteet. 

Tein tätä myös rituaalin omaisesti, niin että joka ilta kun tein sisäinen lapsi- tai varjoharjoitukseni (ensin sisäinen lapsi, sitten varjo), otin "luutakomerostani" taitettavan "alttari"liinan, levitin sille ilman, maan, veden ja tulen symbolit, sytytin kynttilän ja laitoin suitsukkeen palamaan, join yrttiteetä. Pienen meditoinnin jälkeen käsittelemään päivän kysymystä tai tehtävää. Käytin tarottejakin siihen aikaan, peilaamaan omia mielialojani ja näkemyksiäni, jos siltä tuntui. Ei se haitannut etten alkuun uskonut hommaan ollenkaan, vaan ajattelin leikkiväni ja larppaavani new age noitaa, tiesin että toistosta on silti omat hyötynsä, ja siitä että hetkestä tekee erityisen. Näitä siis aloin tekemään koska huomasin olevani aivan ylirationaalinen ja kyvytön kokemaan ihmetystä edes luonnollisista asioista, saati uskomaan mihinkään "yliluonnolliseen".

Paljon kiitoksia, että vastasit. Se merkitsee paljon. Olen kyllä lukenut varjotyöskentelystä ja tuosta re-parenting-jutusta, jossa hoivataan itse omaa sisäistä lasta. Pitää ottaa se ja "journaling" työn alle. Sain tästä nyt vähän uskoa, että ehkä kannattaa kuitenkin jatkaa, niin työ tuottaa jossain vaiheessa tulosta. Mielessä on kuitenkin käynyt, että olenko vain ihan mahdoton tapaus, niin sanottu jästi, joka ei voi mitään ihmeellistä ja magiaa ikinä kokea. Kiitos nyt vielä.

Tähän vinkkinä että Lonerwolf sivustolla on paljon materiaalia sisäisestä lapsesta ja varjotyöskentelystä ihan ilmaiseksi. He myös myy Inner Child Journal ja Shadow Work Journal nimisiä opastettuja työkirjoja kaupassaan, itselläni on molemmat ja olen tykännyt. Linkit ilmaisiin resursseihin:

Sisäinen lapsi https://lonerwolf.com/?s=inner+child

Varjotyö https://lonerwolf.com/?s=shadow+work

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM, miksi magiani ei toimi? Sanottakoon heti, etten kaipaa vastauksia muilta palstalaisilta (paitsi jos sinulla on kokemusta magiasta). Kristinusko ei kiinnosta tippaakaan, jo lapsuudessa tunsin vastenmielisyyttä ja vieraantuneisuutta sitä kohtaan. En myöskään etsi valaistumista vaan elämäni parantamista ja kehittymistä ihmisenä, sieluna. Perinteiset keinot (opiskele, säästä, mene terapiaan, lässynlää) eivät ole mahdollisia.

Olen kokeillut kymmeniä sigileitä, kynttilöitä, loitsuja monesta eri lähteestä, noudattanut kaikkia "correspondences". Moni muu tuntuu saavan tuloksia heti, ihan aloittelijana, mutta minä en ole saanut kolmessa vuodessa mitään. Vihaan elämääni, ja haluaisin vain saada siihen helpotusta. Myös henkinen kasvu kiinnostaa, mutta ei tämä kurjuus mitenkään jalosta tai auta siinä pyrkimyksessä. Ei ole energiaa mihinkään! Ei mihinkään. En jaksa enää mitään. Mietin joka yö (ja päivä), että haluan kuolla.

Ainoa asia, joka on toiminut, on perinteinen visualisointi LOA:n tyyliin, mutta sekin vain minimaalisen pienissä asioissa, kuten jonkin tietyn merkin/sanan näkeminen, mutta niissäkin manifestoituminen on kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Ehkäpä tulokset ovat siis olleet ihan sattumaa. Astraaliprojektiossa olen päässyt pari kertaa irtoamispisteeseen, mutta en pidemmälle. En ole hetkeen viitsinyt edes kokeilla mitään manifestointia tai muutakaan, koska en vain jaksa sitä pettymystä, että ei tästäkään tule mitään. Miksi olen niin jumissa? Olen tajunnut, etten lapsenakaan kokenut mitään ihmeellistä, erikoista, "yliluonnollista" tai vastaavaa. Lukemani perusteella moni muu on. Mulla ei ole elämässä mitään. Ei ole mitään järkeä tässä paskassa, jos ei ole mahdollista muuttaa mitään. Ja tiedän kuulostavani raskaalta, en vain voi purkaa tätä kenellekään muullekaan.

Älä vertaa itseäsi muihin. Se on toisille helpompaa ja toisille vaikeampaa. Eroa on monessa asiassa: kyvyssä aistia energiaa, kyvyssä visualisoida tai kuvitella, mielen plastisuudessa, siinä kuinka helppoa on päästä ehkä arkitajunnan alla oleviin ongelmakohtiin käsiksi. Mutta se ei ole mahdotonta! 

Oletko tutustunut ja kokeillut sisäisen lapsen ja varjominän kanssa työskentelyä? Näiden tarkoitus on "pehmittää" mielen rakennetta ja tuoda sieltä tietoisuuteen, ja sitä kautta käsiteltäväksi uskomuksia ja tunteita jotka estävät magiaa toimimasta? Itse tein eräänlaisten päiväkirjojen avulla näitä, jotta sain kosketuksen siihen lapsenomaiseen minussa joka pystyy uskomaan taikaan ja ihmeisiin, ja tonkimaan mielestäni esitietoiset esteet. 

Tein tätä myös rituaalin omaisesti, niin että joka ilta kun tein sisäinen lapsi- tai varjoharjoitukseni (ensin sisäinen lapsi, sitten varjo), otin "luutakomerostani" taitettavan "alttari"liinan, levitin sille ilman, maan, veden ja tulen symbolit, sytytin kynttilän ja laitoin suitsukkeen palamaan, join yrttiteetä. Pienen meditoinnin jälkeen käsittelemään päivän kysymystä tai tehtävää. Käytin tarottejakin siihen aikaan, peilaamaan omia mielialojani ja näkemyksiäni, jos siltä tuntui. Ei se haitannut etten alkuun uskonut hommaan ollenkaan, vaan ajattelin leikkiväni ja larppaavani new age noitaa, tiesin että toistosta on silti omat hyötynsä, ja siitä että hetkestä tekee erityisen. Näitä siis aloin tekemään koska huomasin olevani aivan ylirationaalinen ja kyvytön kokemaan ihmetystä edes luonnollisista asioista, saati uskomaan mihinkään "yliluonnolliseen".

Paljon kiitoksia, että vastasit. Se merkitsee paljon. Olen kyllä lukenut varjotyöskentelystä ja tuosta re-parenting-jutusta, jossa hoivataan itse omaa sisäistä lasta. Pitää ottaa se ja "journaling" työn alle. Sain tästä nyt vähän uskoa, että ehkä kannattaa kuitenkin jatkaa, niin työ tuottaa jossain vaiheessa tulosta. Mielessä on kuitenkin käynyt, että olenko vain ihan mahdoton tapaus, niin sanottu jästi, joka ei voi mitään ihmeellistä ja magiaa ikinä kokea. Kiitos nyt vielä.

Tähän vinkkinä että Lonerwolf sivustolla on paljon materiaalia sisäisestä lapsesta ja varjotyöskentelystä ihan ilmaiseksi. He myös myy Inner Child Journal ja Shadow Work Journal nimisiä opastettuja työkirjoja kaupassaan, itselläni on molemmat ja olen tykännyt. Linkit ilmaisiin resursseihin:

Sisäinen lapsi https://lonerwolf.com/?s=inner+child

Varjotyö https://lonerwolf.com/?s=shadow+work

Paljon kiitoksia sinullekin, aion tutustua materiaaliin.

Kiitos paljon Mystikkolle. Tosi hienosti olet jaksanut meille vastata.

Edes outo kysymys ei estä sinua vastaamasta juuri siten, mitä kysyjä todellisuudessa tarvitseekin vastaukseksi, eli en osannut oikein laittaa sanojani siihen muotoon, mitä halusin kysyä, mutta kuitenkin sain sen vastauksen, minkä tarvitsinkin. :)

Hei Kysymys. Mietin tuota, mitä kirjoitit:

"Itse ajattelen, että on ihan turha puhua mistään valaistuneesta ihmisestä, koska ihminen valaistuu lopullisesti vasta kun hän tekee mahasamadhin eli viimeisen uloshengityksen myötä viimeisen kerran päästää irti tästä kaikesta, tällä kertaa lopullisesti, sulautuu viimeinkin takaisin sinne mistä tulikin, eikä kyseisen ihmisen tarvitse enää inkarnoitua uudelleen."

Voitko uskoa sitä, että KM on valaistunut, vaikka hän on vielä elossa?