ärsyttää ihmiset joiden mielestä koululiikunta pitäisi poistaa

Ala-asteella liikuntatunnit olivat hauskoja ja oli yhdessä tekemisen fiilis, mutta yläasteella oli karseeta. Mun liikunnanopettaja arvosti vain niitä oppilaita, jotka harrasti jalkapalloa / yleisurheilua tms ja niitä, jotka juoksivat kovaa 100m ja onnistuivat loistavasti pituushypyssä ja kaikissa pallopeleissä. Minä itse harrastin joukkuevoimistelua, valmennuksessa eli kilpajoukkueessa ja vapaa-aikani käytin treeneissä, rullaluistellen ja pyöräillen. Mulla oli hyvä lihaskunto, olin äärimmäisen notkea ja kestävä, mutta todella huono yleisurheilussa, kuten pituus- ja korkeushypyssä, hidas juoksemaan ja äärimmäisen huono kaikissa pallopeleissä. Kerran vuodessa oli kuntotesto ja aina sain 10, mutta vaikka asenne liikuntaan olikin hyvä, ainakin alunperin, oli liikunnan numeroni aina 7! Opettaja huusi mulle aina esim. Tennistä ja pesistä pelatessa, etten edes yritä, vaikka tosissani yritin. Tenniksessä menin pallon perään ja vaikka miten koitin, niin ei mun lyönnit osuneet ja syötöt oli surkeita. Muille se ei edes huutanut, mulle vain. Ysiluokalla sitten paloi kerran käämi, kun se taas vaan huusi "koita edes, kukaan ei voi olla noin huono! Miten sinä et yhteen palloon osu, blaa blaa blaa". Huusin naama punaisena, että rouva opettaja on kelvottomin liikkamaikka ikinä ja joutaa helvettiin ja kävelin pois salista veesanaa hokien. Ihme kyllä, ei valittanut käytöksestäni minnekään, ei soittanut tai ilmoittanut edes vanhemmilleni.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kyllä pitänyt koululiikuntatunteja tärkeinä siitä syystä että silloin tutustuttiin eri urheilulajeihin ja tunnit piristivät aina. En ollut tosiaankaan priimus liikunnassa ja kyllä meillä oli aina ne kiusaajat jotka valitsivat viimeisenä joukkueeseensa esim. minut ja muitakin oppilaita. Nykyään huutovalinta on kiellettyä niin kuin joku tuolla linkkittikin uuden opsin. 

Ikävää että näin monella on huonoja kokemuksia koululiikunnasta, itse ajattelisin sen näin että pitää vain hyväksyä se, ettei voi olla kaikissa aineissa hyvä. Mollaaminen niin oppilaiden kuin opettajienkin suunnalta on väärin, sitä en kiellä. Minä oli surkea luistelussa enkä hiihtää osaa vieläkään, koriksesta tykkäsin mutta olen niin lyhyt etten siinäkään pärjännyt kovin hyvin. Olen silti elänyt sen faktan kanssa että nuo ovat vain lajeja muiden joukossa ja myöhemmin aikuiällä olen löytänyt lajeja joista pidän ja joita harjoittelemalla olen kehittynyt huimasti kuten tenniksessä. On itseään kohtaan väärin ettei anna itselleen lupaa harjoitella niitä lajeja joista pitää vain sen takia että joku idiootti on aukonut päätään. 

No teillä on ollut oikea meno. Meillä ei tutustuttu mihinkään. Suunnistamassa ei käyty koskaan, koska toiset vastustivat sitä. Kerrottakoon, että ihan kunnon metsä alkoi lähes koulun vierestä. Mitään erikoisia lajeja ei koskaan kokeiltu. Yleisurheilukentälle oli 150 metriä, siellä kävimme kerran syksyssä. Mutta sen sijan pesäpallo! Sitä kyllä pelattiin, aina, jos vain keli salli. Sisäliikunta oli joka toinen kerta lentopalloa ja joka toinen koripalloa. Missä oli tanssi, venyttely (ei edes tuntien alussa tai lopussa) sekä muutkin joukkuelajit? Telinevoimistelua oli yläasteella tasan yhden kerran, kun joku ihmetteli ääneen, että mitähän varten nuo renkaat tässä liikuntasalissa ovat ja siitä opettaja hätkähti, että voisihan niitäkin käyttää. 

Liikun nyt aikuisena keskivertoa enemmän, mutta meni yli parikymppiseksi, ennen kuin uskalsin edes yrittää. Liikunnan"opetus" oli sitä, että alettiin vain pelata yms. ilman mitään sääntöjen opettelua. Hiihtokilpailut ja juoksukilpailut olivat koulun sisällä pakollisia, ja itselleni ne tuottivat pelkästään epäonnistumisen kokemuksia. Opettajan v-mäinen asenne ei todellakaan parantanut tilannetta, kun olin lisäksi muiden oppilaisen hampaissa kömpelyyteni ja hitauteni kanssa.

Oli tosi korkea kynnys mennä ryhmäliikuntaan, kun ainoa kokemus oli se, että ohjaaja (opettaja) kertoo, että eipä taas mennyt putkeen. Onneksi menin ja totesin, että liikunta voi olla mahtavaa itsensä ylittämistä ja tuottaa valtavasti hyvää oloa, kiitos tsemppaavien ohjaajien. Olen nykyisin hyvässä kunnossa ja pystyn asioihin, joita en edes kuvitellut mahdolliseksi opettajan parhaimmillaan säälivän ja pahimmillaan avoimen v-mäisen palautteen jälkeen.  

Liikunnassa aineena ei siis ole mielestäni vikaa, vaan juurikin siinä, että siitä tehdään kilpailua ja/tai arvostellaan muilla perustein kuin yrittämisestä. Jos ei ole tarkoitus ryhtyä kilpaurheilijaksi, ei ole mitään syytä mitata ja kilpailla ja tuottaa epäonnistumisen kokemuksia. Voisi keskittyä siihen, miten jokainen voi lähtötasostaan huolimatta kehittyä ja nauttia liikkumisesta. 

Minusta liikuntatunneista ei ole ainakaan nykyisessä muodossaan mitään hyötyä. Ne "huonot" istuvat vaihtopenkillä tai seisovat hämillään kentän nurkassa ja ne "hyvät" jotka liikkuvat ja ottavat homman vähän liiankin tosissaan, liikkuvat kyllä muutenkin vapaa-ajalla jatkuvasti. Jäävät kyllä liikuntatuntien ah-niin-kehutut terveyshyödyt vähäisiksi.