Raskaana ja miehetön
Odotan entisen miesystäväni lasta. Meillä on syymme eroon enkä halua jatkaa lapsen vuoksi suhdetta hänen kanssaan. Mies kuitenkin on vauvaa haluava ja varmasti isänä hyvä. Parisuhteessa hän oli hankala, sanon tämän aiempien pidempiaikaisten avoliittojen kokemuksella. Olen tavannut helpompiakin miehiä. No, joka tapauksessa olen alkanut kasvaa eli raskaus siis näkyy päälle päin. Baareissa on ikävää käydä (luonnollisesti selvänä), koska pikkuhiprakassa tuttavatkin sukupuoleen katsomatta alkavat kommentoida kropan muutoksia, halailla tai vastaavaa. Kaipaan kuitekin läheisyyttä, halailuja, seksiäkin. Tässä vaiheessa lienee mahdotonta edes kuvitella deittailevansa jonkun kanssa, lapsen isän aiheuttamaa turbulenssia tai meilipahaa en tahdo raskausajalle pelkän erotiikan vuoksi. Mitä tehdä?
Kommentit (19)
No onko nyt hyvänen aika sinun aivan pakko saada joku mies siihen, raskaana ollessasi? Etkö voi todellakaan keskittyä vauvan odottamiseen ja synnyttämisen jälkeen pienen hoivaamiseen? Luuletko todella että joku mies haluaa aivan välttämättä alkaa ottaa vastuuta toisen miehen siittämästä syntymättömästä lapsesta?
Onko tämä nykyään muuten isompikin trendi että naiset hankkiutuvat raskaaksi mutta yllättäen isää ei ole missään? Kun kuljen ulkona niin todella paljon tulee yksinäisiä naisia vastaan lapsiensa kanssa, ja minä kyllä näen ihmisten lävitse että miestä ei ole kuvioissa.
Mun tutulla kävi kyllä flaksi raskaanakin. Ei kaikkia haittaa, ja ihan tositarkoituksella oli mies liikkeellä, nyt ovat pari.
Mulla on tuttu joka tuli raskaaksi lyhyestä suhteesta. Ei ole miehen kanssa tekemisissä. Mies haluisi olla lapselle isä, mut tää eukko ei haluu et näkee lasta.
Etti raskausaikana Tinderistä uuden miehen ja leikkivät nyt perhettä.
Tää on ilmeisesti tätä nykyaikaa. Ehti olee tälle nykyisellikkin jo raskaana, mut meni kesken. Vaikka heidän suhde on joka toinen viikko katkolla. Ei hirveesti näköjään väliä kenen kanssa lapsia tekee.
Tinder-vauvoja jee.
Vierailija kirjoitti:

Ainakin nää ruskeat vauvat tehdään näin. Olipa lehdessä joku sankari yh, jolla oli kai 5 tai 6 suklaalasta ja isiä yksi vähemmän kuin lapsia ja nekään täyssisarukset eivät olleet edes sisarussarjassa peräkkäin.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä nykyään muuten isompikin trendi että naiset hankkiutuvat raskaaksi mutta yllättäen isää ei ole missään? Kun kuljen ulkona niin todella paljon tulee yksinäisiä naisia vastaan lapsiensa kanssa, ja minä kyllä näen ihmisten lävitse että miestä ei ole kuvioissa.
Hah
Sinun pitää rakastaa itseäsi. Hanki vaikka joku laite tai käytä hierovaa suihkua. Raskaana oleva nainen on miesten mielestä vähän pelottavakin. Keskity uuden kumppanin etsimiseen, kunhan vauva on syntynyt, eikä ole ihan vastasyntynyt.
Itsekin olin raskausaikana miehetön. Erosin lapsen isästä heti kun sain tietää raskaudestani. Parisuhde veteli viimeisiään jo valmiiksi exäni alkoholiongelman vuoksi, positiivinen raskaustesti oli vain viimeinen pisara. Sanomattakin varmaan selvää, että raskauteni oli vahinko.
Raskausaikana keskityin vain raskauteen, erosta toipumiseen ja aloin rakentaa asunnostani omaa kotia itselleni ja vauvalle. Raskausaika on niin hormonipitoista aikaa ja varsinkin jos on kyseessä esikoinen niin kaikki on myös täysin uutta. Silloin ei kannata keskittyä mihinkään miehen etsimiseen. Lapsen on oltava jo silloin prioriteettina se ykkönen.
Minä täytin seksinpuutteeni ja hellyyden kaipuuni ostamalla vibraattorin. Auttoi pahimman yli. Ja voin sanoa, että ne ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa on niin intenssiivisiä ettei siinä aikaa mihinkään deittailulle jää, eikä väsymykseltäänkään jaksa kun univelka alkaa olla massiivinen.
Ei kuitenkaan kannata jäädä epätoivoon ja itkemään, että jää ikuisesti yksin. Minä löysin ihanan mieheni omasta naapuristani lapseni ollessa puolivuotias. :)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu joka tuli raskaaksi lyhyestä suhteesta. Ei ole miehen kanssa tekemisissä. Mies haluisi olla lapselle isä, mut tää eukko ei haluu et näkee lasta.
Etti raskausaikana Tinderistä uuden miehen ja leikkivät nyt perhettä.
Tää on ilmeisesti tätä nykyaikaa. Ehti olee tälle nykyisellikkin jo raskaana, mut meni kesken. Vaikka heidän suhde on joka toinen viikko katkolla. Ei hirveesti näköjään väliä kenen kanssa lapsia tekee.
Tinder-vauvoja jee.
juu ja varmaa myöskään raha ei isältä kelpaa kun ei halua että isää tapaa lastaan?
Ja baarissa on sitten ihan pakko käydä, kun missään muualla ei voi tavata ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu joka tuli raskaaksi lyhyestä suhteesta. Ei ole miehen kanssa tekemisissä. Mies haluisi olla lapselle isä, mut tää eukko ei haluu et näkee lasta.
Etti raskausaikana Tinderistä uuden miehen ja leikkivät nyt perhettä.
Tää on ilmeisesti tätä nykyaikaa. Ehti olee tälle nykyisellikkin jo raskaana, mut meni kesken. Vaikka heidän suhde on joka toinen viikko katkolla. Ei hirveesti näköjään väliä kenen kanssa lapsia tekee.
Tinder-vauvoja jee.
juu ja varmaa myöskään raha ei isältä kelpaa kun ei halua että isää tapaa lastaan?
Ihan kaikkea ei kannata ykkösellä uskoa. Voipi olla, että isä puhuu puutaheinää. Aina pitäisi kuunnella molempia osapuolia.
Kyllä se vauvan kanssa eläminen voi olla helpompaa yksin kuin jonkun miehen jota ei vauvanhoito kiinnosta. Näitä isejä näkee parisuhteissa valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Mun tutulla kävi kyllä flaksi raskaanakin. Ei kaikkia haittaa, ja ihan tositarkoituksella oli mies liikkeellä, nyt ovat pari.
Tunnetko huippumalli Heidi Klumin? Tuohan on hänen tarinansa - tosin nykyään taitaa olla tuo raskauden aikana alkanut uusi pitkäkestoinen parisuhde historiaa.
Mä taas oon raskaana ja lapsen isä kuoli äkillisesti. Ei ohikulkijoiden tilanteita voi ulkopuolinen tietää. En halua ketään hänen tilalleen, mutta yksinäisyys pelottaa ajatuksena jos se kestää vuosia tai jopa ikuisesti. Tuntuu kaikin puolin henkisesti raskaalta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu joka tuli raskaaksi lyhyestä suhteesta. Ei ole miehen kanssa tekemisissä. Mies haluisi olla lapselle isä, mut tää eukko ei haluu et näkee lasta.
Etti raskausaikana Tinderistä uuden miehen ja leikkivät nyt perhettä.
Tää on ilmeisesti tätä nykyaikaa. Ehti olee tälle nykyisellikkin jo raskaana, mut meni kesken. Vaikka heidän suhde on joka toinen viikko katkolla. Ei hirveesti näköjään väliä kenen kanssa lapsia tekee.
Tinder-vauvoja jee.
Täällä on välillä keskusteluita, joissa kysytään kauanko olit kumppanisi kanssa ennen kuin saitte lapsen.
Valitettavan paljon niissä on vastauksia viikon tai kaksi, ja perään sepustukset miten sen vauva-arjen kestää paljon paremmin kun vasta tutustutaan siinä samalla toisiinsa.
Joo. En kyllä itse hankkisi lasta ventovieraan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas oon raskaana ja lapsen isä kuoli äkillisesti. Ei ohikulkijoiden tilanteita voi ulkopuolinen tietää. En halua ketään hänen tilalleen, mutta yksinäisyys pelottaa ajatuksena jos se kestää vuosia tai jopa ikuisesti. Tuntuu kaikin puolin henkisesti raskaalta.
Voimia sinulle ja pidä itsestäsi ja vauvasta hyvää huolta, hän on miehesi perintö sinulle. Älä vaan ota siihen mitään 'ketätahansaukkoa' hänen paikalleen - te kaksi ansaitsette parempaa.
Ja tuo ÄÄLIÖ joka jo ohikulkiessaan näkee lävitsesi että olet 'halveksuttava' yh-äiti tukehtukoon moralisointiinsa!!!!
Tiedäthän, että on olemassa miehiä, jotka pitävät raskaana olevaa naista erittäin kuumana... Eli jos et yritä rengastaa varaiskää jonkinlainen fb-juttu on varmasti järjestettävissä :)
Jos satut muuten olemaan pk-seudulta, niin meilaapa zeeker_@hotmail.com jos se pelkkä läheisyys kiinnostaa :)
Lopeta se alapäälläsi ajattelu nyt ihan ensin. Wt on aika vahva aloituksessa.