Kesälomani aikana minulle varmistui, että olen rakastunut työkaveriini
Olen ollut jo useita kuukausia ihastunut työkaveriini. Odotin, että kesäloman aikana pääsisin tunteistani eroon, mutta enpäs päässytkään. Olen koko loman nähnyt tästä miehestä unta joka ikinen yö ja muutenkin hän on ollut mielessäni.. Nyt töihinpaluu jännittää todenteolla, että mitkäköhän tämän miehen fiilikset ovat minua kohtaan.. Tämän miehen kohtaaminen jännittää niin paljon, että minulla on perhosia vatsassa jo pelkästä ajatuksesta.
Muita samassa tilanteessa olevia? Onko jollain kokemusta siitä, että toisen osapuolen tunteet olisivat kuolleet loman aikana?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta olisi ihan hirveää, jos oma puolisoni toimisi noin työpaikalla. :( Enkä voisi tehdä ikinä noin hänelle, sydämeni särkyy ajatuksestakin.
Miksi lietsot ihastusta toiseen varattuun haaveilemalla hänestä? :(Sanoa muuta, minustakin tämä on hirveää (olla rakastunut ihmiseen, jota ei voi saada) ja väärin. Mutta kun en voi tunteilleni mitään. Olemme yrittäneet jo vaikka mitä keinoja, että tunteet kuolisivat, mutta kun ne eivät näköjään kuole millään.
Ap
Eivät kai ne tunteet kuole, kun ainakin sinä tunnut pitävän niitä yllä haaveilemalla miehestä. Entäpä jos tekisit tänään jotain mukavaa oman miehesi kanssa ja keskittyisit tähän päivään miettimättä lomien loppumista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta olisi ihan hirveää, jos oma puolisoni toimisi noin työpaikalla. :( Enkä voisi tehdä ikinä noin hänelle, sydämeni särkyy ajatuksestakin.
Miksi lietsot ihastusta toiseen varattuun haaveilemalla hänestä? :(Sanoa muuta, minustakin tämä on hirveää (olla rakastunut ihmiseen, jota ei voi saada) ja väärin. Mutta kun en voi tunteilleni mitään. Olemme yrittäneet jo vaikka mitä keinoja, että tunteet kuolisivat, mutta kun ne eivät näköjään kuole millään.
Ap
Siis mies ei ole kertonut suoraan tunteistaan, mutta tiedät hänen yrittäneen "vaikka mitä keinoja" saadakseen tunteensa katoamaan. Siis miten nämä monet keinot ovat ilmenneet? Onko miehellä jo puoliso vai onko hän vapaa?

Olemme vältelleet toisiamme. Siitä ei ole tullut mitään. Olemme lopettaneet viestittelyn (viestit ovat pysyneet aina kyllä asiallisia). Siitä ei ole tullut mitään. Yms yms.
Ap
Mitä ajattelisit, ap, jos saisit tietää oman miehesi viestittelevän jollekin työkaverinaiselleen, johon hän on ihastunut?
AP nuo sun jutut on niin ailahtelevaisia ja epäloogisia että mahdatkohan olla työkykyinenkään?
Kovin ovat AP:n jutut ristiriitaisia. Joka tapauksessa lapsellisen ja epäkypsän ihmisen tekstiä.
Tää ap on ihan yhtä pöhkö kuin @Juhannusheilakin.
Työpaikalla ollaan ja törmäillään, ja työasioissa viestitellään. Kun ap:n salainen intohimojen kohde sitten näin perusnormisti käyttäytyy niin "hän ei ole pystynyt tukahduttamaan tunteitaan" ap:ta kohtaan...
Vahvistusta tälle elämää suuremmalle rakkaustarinalle ei saada eikä edes haeta suoraan vastaosapuolelta - vaan vauva-palstan avuttomista "mitä tarkoittaa kun mies..." -avauksista....
Juu ei mitään.
Meille muille nämä kyllä ovat hillittömän hilpeitä. *anteeksiettähymyilenhymiö*
Veikkaan että AP:lla ei ole miestä. Keksi tuon syyksi siihen, että työpaikkaromanssi vaikutti vastaajista olemattomalta.
Työpaikallakin ihastus on joku mies, joka on täysin tietämätön tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta olisi ihan hirveää, jos oma puolisoni toimisi noin työpaikalla. :( Enkä voisi tehdä ikinä noin hänelle, sydämeni särkyy ajatuksestakin.
Miksi lietsot ihastusta toiseen varattuun haaveilemalla hänestä? :(Sanoa muuta, minustakin tämä on hirveää (olla rakastunut ihmiseen, jota ei voi saada) ja väärin. Mutta kun en voi tunteilleni mitään. Olemme yrittäneet jo vaikka mitä keinoja, että tunteet kuolisivat, mutta kun ne eivät näköjään kuole millään.
Ap
Siis mies ei ole kertonut suoraan tunteistaan, mutta tiedät hänen yrittäneen "vaikka mitä keinoja" saadakseen tunteensa katoamaan. Siis miten nämä monet keinot ovat ilmenneet? Onko miehellä jo puoliso vai onko hän vapaa?
Olemme vältelleet toisiamme. Siitä ei ole tullut mitään. Olemme lopettaneet viestittelyn (viestit ovat pysyneet aina kyllä asiallisia). Siitä ei ole tullut mitään. Yms yms.
Ap
Ok, eli mies on nähnyt sinua töissä vaihtelevissa määrin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Samoin tekstaillut silloin tällöin. Ja kaikki nämä ajat, jolloin hän ei ole tekstaillut niitä näitä tai töissä jutskaillut otat osoituksena tunteiden tukahduttamisen yrittämisestä.
Mies tuntuu suhtautuvan suhun kuin kehen tahansa työkaveriin. Joskus on työpaikalla enemmän tekemisissä, joskus vähemmän. Joskus tulee laitettua viesti mukavalle työkaverille, joskus ei. Enpä luule, että hän tukahduttaa epätoivoisesti tunteita, vaan luulen, että mitään tunteita ei ole kuin korkeintaan oman puolison suuntaan, jos sellainen löytyy. Kai te naispuolisten työkavereidenkin kanssa juttelette, miksi ei tän miehenkin. Ja mitä suoraan silmiin tuijottamiseen tulee niin itsehän katson työkavereita ja yleensäkin ihmisiä usein silmiin puhuessani. Minusta se on kohteliasta.
Mun entinen opiskelukaveri tekstas kuulumisia viime viikolla, mut nyt hän vissii yrittää tukahduttaa tunteitaan ja keskittyä omaan avopuolisoonsa, kun ei ole kysellyt kuulumisia enää tällä viikolla. Ja kun hän taas laittaa jonkun viestin, jos on tulossa paikkakunnalle käymään niin varmastikin se on merkki siitä, että ei pystynytkään tukahduttamaan niitä tunteitaan. Ja mun työkaveri ilmais myös intohimoaan pari viikkoa sitten, kun kysyi, miten lomalla menee ja haluunko osallistua yhteen läksiäislahjaan. Nyt ei oo sen jälkeen laittanu viestiä eli yrittää kieltää tunteensa mua kohtaan ja keskittyä vaimoon ja lapsiin, mutta kun palaan töihin ja hän puhuessaan kattoo mua silmiin niin tiedän, että se ei onnistunut, vaan olen edelleen hänen fantasia.
Sä oot ap juhannusheila, ei tollasii voi olla montaa :D
Hyvää viihdettä tää ketju! :D Voisko joku linkittää ton juhannusheila-jutun, olettaisin et joku vanha ketju?
Öö, onko se tavatonta jos kaksi kolmekymppistä ihmistä ihastuu toisiinsa kun viettävät yhdessä aikaa työpaikallaan? Olisikin paljon helpompaa, jos tunteet olisivat olleet yksipuolisia, tällöin ei tarvitsisi miettiä mitäköhän tämä mies nyt tuntee minua kohtaan. No, maanantaina sen sitten näen..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta olisi ihan hirveää, jos oma puolisoni toimisi noin työpaikalla. :( Enkä voisi tehdä ikinä noin hänelle, sydämeni särkyy ajatuksestakin.
Miksi lietsot ihastusta toiseen varattuun haaveilemalla hänestä? :(Sanoa muuta, minustakin tämä on hirveää (olla rakastunut ihmiseen, jota ei voi saada) ja väärin. Mutta kun en voi tunteilleni mitään. Olemme yrittäneet jo vaikka mitä keinoja, että tunteet kuolisivat, mutta kun ne eivät näköjään kuole millään.
Ap
Siis mies ei ole kertonut suoraan tunteistaan, mutta tiedät hänen yrittäneen "vaikka mitä keinoja" saadakseen tunteensa katoamaan. Siis miten nämä monet keinot ovat ilmenneet? Onko miehellä jo puoliso vai onko hän vapaa?
Olemme vältelleet toisiamme. Siitä ei ole tullut mitään. Olemme lopettaneet viestittelyn (viestit ovat pysyneet aina kyllä asiallisia). Siitä ei ole tullut mitään. Yms yms.
Ap
Ok, eli mies on nähnyt sinua töissä vaihtelevissa määrin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Samoin tekstaillut silloin tällöin. Ja kaikki nämä ajat, jolloin hän ei ole tekstaillut niitä näitä tai töissä jutskaillut otat osoituksena tunteiden tukahduttamisen yrittämisestä.
Mies tuntuu suhtautuvan suhun kuin kehen tahansa työkaveriin. Joskus on työpaikalla enemmän tekemisissä, joskus vähemmän. Joskus tulee laitettua viesti mukavalle työkaverille, joskus ei. Enpä luule, että hän tukahduttaa epätoivoisesti tunteita, vaan luulen, että mitään tunteita ei ole kuin korkeintaan oman puolison suuntaan, jos sellainen löytyy. Kai te naispuolisten työkavereidenkin kanssa juttelette, miksi ei tän miehenkin. Ja mitä suoraan silmiin tuijottamiseen tulee niin itsehän katson työkavereita ja yleensäkin ihmisiä usein silmiin puhuessani. Minusta se on kohteliasta.
Mun entinen opiskelukaveri tekstas kuulumisia viime viikolla, mut nyt hän vissii yrittää tukahduttaa tunteitaan ja keskittyä omaan avopuolisoonsa, kun ei ole kysellyt kuulumisia enää tällä viikolla. Ja kun hän taas laittaa jonkun viestin, jos on tulossa paikkakunnalle käymään niin varmastikin se on merkki siitä, että ei pystynytkään tukahduttamaan niitä tunteitaan. Ja mun työkaveri ilmais myös intohimoaan pari viikkoa sitten, kun kysyi, miten lomalla menee ja haluunko osallistua yhteen läksiäislahjaan. Nyt ei oo sen jälkeen laittanu viestiä eli yrittää kieltää tunteensa mua kohtaan ja keskittyä vaimoon ja lapsiin, mutta kun palaan töihin ja hän puhuessaan kattoo mua silmiin niin tiedän, että se ei onnistunut, vaan olen edelleen hänen fantasia.
Sä oot ap juhannusheila, ei tollasii voi olla montaa :D
Mies on jutellut minulle päivittäin, käymme yhdessä lounailla yms. Viestejä olemme vaihdelleet vaihtelevasti, ennen lomaa päivittäin.. Paitsi välillä kun mies on selvästi yrittänyt kuolettaa tunteensa, tällöin hän on ollut tyly minulle ja pitänyt kanssakäymisen minimissä.. Ilmeisesti tällaiset työpaikkaihastumiset ei sitten ole kovin yleisiä av-palstalaisten keskuudessa, en olisi itsekään uskonut ihastuvani näin vielä tämän ikäisenä..

Olet ap joko äärimmäisen naiivi tai todella typerä ja ajattelematon tyyppi joka ei pohjimmiltaan välitä muista kuin itsestään.
Ihan tiedoksesi: jokainen normaali ihminen ihastuu useita kertoja elämänsä aikana. Tähän ihastumiseen ei vaikuta tilanteen konteksti, ei edes tavanomaiset sosiaaliset tai muut normit.
Ihastumisen kohde on tavallisimmin henkilö jota tavataan toistuvasti, ehkä päivittäin, kuten just vaikkapa opiskelu-, harrastus- tai - hyvin hyvin usein - työkaveri.
Kohtaamisia säätelevät ympäristön mukaiset käyttäytymissäännöt ja -mallit jotka suosivat niitä edustavimpia ominaisuuksiamme (olemme ystävällisiä, asiallisia, hillittyjä ja kohteliaita) ja kykyjämme (ammattitaito, asiantuntevuus) ja täten esittävät meidät itsemme kuin myös toiset osapuolet edullisessa valossa.
Yleensä nämä edellämainitut piirteet herättävät tavallisessa kanssakäymisessä korkeintaan arvostusta, joskus rajattua ihailua joka kohdistuu tiettyyn ominaisuuteen tai taitoon - tai emme edes kiinnitä niihin erityistä huomiota.
Joskus olosuhteet voivat altistaa ihastumiselle: rakastetuksi tulemisen tai sitoutumisen tarve ovat tarvehierarkian piikkipaikalla (biologinen kello ei ole huuhaata!); parisuhteessa puoliso ei ole aikoihin osoittanut kiintymystään jolloin itsetuntoa voi imarrella pieni flirtti; ehkä on harvinaista saada kiitosta ja arvostusta tekemisistään ja siksi mielialaa nostattavaa - kenenkä arkea eivät tällaiset jutut piristäisi?
Mutta normaalisti aikuinen ihminen osaa erottaa missä kohden harmiton haaveilu alkaa muuttua patologiseksi harhamielteeksi. Työpaikkaihastumisia toki tapahtuu, mutta ei niitä tarvitse toisen ajatuksista meediomaisesti tulkita - kyllä ne osoitetaan ihan tavallisilla ja hyvinkin konkreettisilla teoilla. - Vai miten luulet että pettämiset tapahtuvat/määritellään? Juu, ei siinä ole pelkkiä pitkiä katseita vaihdettu...
Vielä tarkemmin täsmentäen: normaalisti aikuinen ihminen osaa myös pitää yksipuolisen ihastuksensa omana tietonaan eikä anna sen sotkea omaa tai kohteensa perhe-elämää tai parisuhdetta. Täysipäinen aikuinen ei heittäydy ihastuksen tunteen varaan eikä käytä sitä perusteluna itsekkääseen toimintaan jossa vain omalla "onnella" on väliä.
Siinä vaiheessa kun tämä pelkkä ihastuksesta haaveilu alkaa hallita päivittäistä toimintaa ja ajattelua (ilman toisen osapuolen ainuttakaan vastavuoroista tunnetta osoittavaa elettä tai sanaa), ollaan jo siellä puhtaan mielikuvitusmaailman puolella.
Aikuisuuteen kuuluu myös kyky realistisesti arvioida ja tulkita sekä itseään että ympäröivää maailmaa, ymmärtää miten tietyt lainalaisuudet toistuvat ja käsittää että omat kokemukset eivät ole ainutlaatuisia.
Aikuinen ihminen osaa myös suhtautua ihastumisen tunteisiinsa. Tietää milloin ne on paras jättää ajatuksen tasolle - ja siitä huolimatta jopa nauttia puhtaasta kokemuksesta.
Aikuinen ihminen tietää että näitä ihastuksia tulee ja menee.
Meillä kaikilla.
Nosto!
Erityisesti ap:lle ketjusta "Ei tämä ihastus mene näköjään lainkaan ohi"
Ei ollut työkaverinkaan tunteet hävinneet mihinkään. En voi sille mitään, että olen helpottunut. Vaikka toisaalta pelkään, etten pysty kohta enää hillitsemään itseäni. Onneksi tällä miehellä sentään on enemmän järkeä päässä.
Ap
Vanhapiika haaveilee työpaikkaromanssista.