Tiesittekö, että AY-liike on syyllinen Suomen taantumaan. Pitäisikö ne AY kieltää?
Työntekijäjärjestöt lakkoilulla uhkailemalla pakottivat työnantajat nostamaan palkkoja vuosittain aivan perusteetonta tahtia, jopa 3 - 4 % vuodessa. Inflaatio tietysti kiihtyi ja söi palkankorotuksella työntekijäliittojen hakeman edun varsin nopeasti. Näin palkankorotuksista ei ollut työntekijälle lopulta mitään hyötyä, mutta haittaa kylläkin.
Pidemmässä juoksussa kävi yksinkertaisesti niin, että Suomesta tuli aivan liian kallis maa pitää ihmisiä töissä. Siis milläs hitolla maksat ihmisille palkkoja, kun et enää saa mitään myytyä maailmalle liian kovan hinnan takia!!
Ja työnantajapuoli oli pakotettu toimimaan: Ensin Suomesta lähti paperiteollisuus, sitten myös elektroniikka- yms. valmistavaa teollisuutta. Tilalle jäi vain työttömyyttä ja surkeutta tyhjien teollisuuslaitosten ympärille.
Koska Suomessa ei enää ole käytössä omaa valuuttaa, emme voi korjata Ay-liikkeiden aiheuttamaa ongelmaa devalvaatiolla.
Minun mielestä Ay-liikkeet olisi lailla kiellettävä vastaisen estämiseksi.
Työnantaja, sijoittaja
Espoo