Lue keskustelun säännöt.
Masentuneisuus omilleni muutosta vaan pahenee :(
03.08.2016 |
Viikko takana ensimmäisessä omassa kämpässä, itkettää KOKO AJAN, en tajua miksi on näin karsea olo! Kahden viikon päästä alkaa koulu ja sitä odotan innolla mutta en oikeasti tiedä miten ihmeessä selviän sinne asti. En tunne ketään, ei ole ketään kenelle jutella. Olen vieraalla paikkakunnalla vieraiden ihmisten joukossa ja päivieni ainoa "ilo" on esim reissu ruokakauppaan. Täällä on paljon enemmän liikennettä kuin mihin olen tottunut, ja ihmiset ajavat (sekä pyörillä että autoilla) ihan hassusti, ja sitten kun yritän itse mukautua näihin hassuihin juttuihin ja tehdä samalla tavalla (esim mennä vasemmalta puolelta pyörällä ohi, kun oikeasti yhdeksän kymmenestä vastaantulijasta tekee sen minulle ihan väkisin ja katsoo oudosti jos yritän pitää oikean puolen!) niin saan ilkeää huutelua... olen aivan lyöty, tunnen olevani NIIN YKSIN ja ulkopuolinen kaikesta, ja sitten vielä ihmiset solvaavat kadulla, ehkä syystä, mutta silti. ): Olen soitellut kotiin jne mutta en halua äidille myöntää miten pahalta tuntuu, koska tiedän että hän huolestuisi ja miettisi sitä koko ajan sitten, joten hammasta purren pidättelen itkua puheluiden ajan.
Tein aloituksen tänne omilleni muutosta ja siitä että teki mieli koko ajan vaan itkeä. Moni sanoi että hetken päästä helpottaa, mutta tällä hetkellä ei vielä todellakaan siltä tunnu. En selviä yhdestäkään päivästä itkemättä. Ja kotona olin aina sellainen että rakastin rauhaa ja yksinoloa ja tykkäsin tehdä yksin juttuja, joten tämä ei ole YHTÄÄN tapaistani. Voi luoja kun menis tämä olo vaan ohi :(((((
Kommentit (61)
Tyttöjen talo sijaitsee muistaakseni jossain Yliopistonkadulla. Mene käymään siellä, yläikäraja on 29v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaisiko reilusti vanhempi keski-ikäinen miesystävä, joka antaa isällistä huomiota?
Kirjoitat ensimnäkin hyvin! Ihailtavaa oikeinkirjoitusta! Siitä eka halaus! 😊
Sitten. Koti-ikävä on niin luonnollista. Sulla on ollut hyvä koti, jos kerta ikävöit. Mun mielestä voisit ihan hyvin tunnustaa äidillesi, että sullaa on ikävä. Se on vaan inhimillistä, ei elämässä tarvii koettaa kovettaa itteensä. Mitäpä jos pyytäisit äitisi vierailulle luoksesi??
Joku jo aiemmin sanoi, että rutiinit helpottavat. Opiskelu helpottaa. Mutta jos sulla on kaksi viikkoa aikaa, niinmene ihmeessä käymään kotonasi!! Seuraava kerta voi olla jouluna. Mene tankkamaan läheisyyttä ja hakemaan rakkautta. 😊
T. Äiti keski-suomesta pikku paikkakunnalta
Vakavasti puhuen, melkein kaikilla tuota ilmenee uuteen kaupunkiin yskin muuttaessa. Vain aika auttaa. Vietä mahdollisimman paljon aikaa ihmisten ilmoilla, mene vaikka kirjastoon lukemaan. Välillä vähän jaloittelemaan ja syömään, ehkä kahvi kahvilassa ja sitten takaisin. Iltaisin kotiin tullessa ahdistus on toki pahinta. Mutta sinulla on vielä kolme viikkoa aikaa ennen koulua, joten kai voit mennä kotikaupunkiisi käymään tai joku kaveri voi tulla luoksesi.
Ohjeita pyöräilyyn Turussa (asuin itse kaupungissa 4 vuotta opiskelijana):
- pyörä on ajoneuvo joka rinnastuu autoon, ei jalankulkuun
- yllämainitusta syystä ohitus tietenkin vasemmalta. Kuvittele väylät moottoriteiksi, hitaat menevät rauhassa oikealla ja nopeat ohi vasemmalta.
- Turussa on todella paljon pyöräkaistoja / kevyen liikenteen väyliä. Opettele tärkeimmät ja vaikka taluta aluksi muualla.
- Jokivartta pääset molemmin puolin kätevästi pyörällä. Älä aja Linnankatua pitkin, mene jokivarteen.
- Sama vanhan keskustan puolella, älä suotta hämmennä itseäsi Hämeenkadulla, pysy siinä jokivarren tuntumassa.
- Koulukatu, Puistokatu ja Aninkaistenkatu käteviä pyörällä.
Näistä sitten laajennat pikkuhiljaa. Jos pyörätietä ei näy, pyörä kuuluu ajoradalle.
Äläkä hyvänen aika poukkoile sinne sun tänne muita väistellen. Etene rauhassa suoraan oikeassa reunassa ja anna muiden väistää sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet heikko. Kasvata pallit hyvä ihminen!
Kerroit että talo jossa asut aiheuttaa ahdistusta. Minkälainen asuntosi on? Onko sinulla esim. telkkaria jonka ääni tuo kodikkuutta? Oletko saanut sisustettua kotiasi viihtyisäksi, matot, verhot, huonekasvit jne, ettei siellä kaiu, ja tunnelma on kodinomainen? Kuuntele energisoivaa ja piristävää musiikkia, syö hyvää ruokaa, käy vaikka juoksemassa! Koti on yllättävän tärkeä!
Äläkä välitä nuijista turkulaisista, kaupunki varmaan kyynistänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohjeita pyöräilyyn Turussa (asuin itse kaupungissa 4 vuotta opiskelijana):
- pyörä on ajoneuvo joka rinnastuu autoon, ei jalankulkuun
- yllämainitusta syystä ohitus tietenkin vasemmalta. Kuvittele väylät moottoriteiksi, hitaat menevät rauhassa oikealla ja nopeat ohi vasemmalta.
- Turussa on todella paljon pyöräkaistoja / kevyen liikenteen väyliä. Opettele tärkeimmät ja vaikka taluta aluksi muualla.
- Jokivartta pääset molemmin puolin kätevästi pyörällä. Älä aja Linnankatua pitkin, mene jokivarteen.
- Sama vanhan keskustan puolella, älä suotta hämmennä itseäsi Hämeenkadulla, pysy siinä jokivarren tuntumassa.
- Koulukatu, Puistokatu ja Aninkaistenkatu käteviä pyörällä.
Näistä sitten laajennat pikkuhiljaa. Jos pyörätietä ei näy, pyörä kuuluu ajoradalle.
Äläkä hyvänen aika poukkoile sinne sun tänne muita väistellen. Etene rauhassa suoraan oikeassa reunassa ja anna muiden väistää sinua.
Kiitos kiitos kiitos. Pitäisi varmaan tulostaa tämä. Hyvänkuuloiset ohjeet!
Ja kiitos edelleen kaikille muillekin ihanista kommenteista. Soitin isälle, juteltiin niitä näitä ja itkin vaan äänettömästi siinä kun hän selitti jotain pidempää asiaa, en kuitenkaan saanut purettua sydäntäni valitettavasti, mutta auttoi sentään kuulla vähän kodin ääniä ja kuulumisia... onhan tämä vähän järjetöntä että en pysty heille suoraan kertomaan että surettaa, mutta "siinä makaa minkä petaa", itse halusin muuttaa ja saamani piti.... silti, tämä keskustelu oikeasti rohkaisee. Joku kirjoitti, että muistaa itse tunteneensa, kuin olisi heitetty keskelle jonkun toisen elämää. Minusta tuntuu ihan samalta, tuntuu että olen menettänyt vanhan elämäni ja samalla kaiken sen mikä on tehnyt elämästäni iloista - kaverit, perhe, jopa perheemme hevonen joka luonnollisesti ei mukaani tullut ja on minulle hirveän rakas. On siis helpottavaa tietää että tältä on muistakin tuntunut, ja että se on helpottanut myöhemmin!
Mitä jos pyytäisit jonkun kaverin kylään muutamaksi päiväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinähän olet juuri kuin minä montakymmentävuotta sitten. Muutin Keski-Suomesta Turkuun. Kyllä se aina on yhtä vaikeata ja olo on kuin orvolla pirulla. Kun muuttaa kotoa eka kerran oman huusholliin. Nyt jo omatkin lapset on muuttaneet kotoa ja jokaisella on ollut kamalaa kun koti on taakse jäänyt. Vaikka ilolla on uuteen paikkaan menty, niin itku on tullut kun kotiväki on lähtenyt kotiin ja nuori jäänyt yksin uudelle paikkakunnalle. Kyllä se siitä ja kun koulu alkaa, kaikki muuttuu. Onnea sinulle uutteen elämään!
Vierailija kirjoitti:
Olet heikko. Kasvata pallit hyvä ihminen!
Niin, olen aina pitänyt itseäni itsenäisenä ja yksityisyyttä rakastavana enkä hetkeäkään epäillyt, ettenkö pärjäisi uudessa kaupungissa, mutta toisin vaan näköjään kävi. En pysty juuri nyt "kasvattamaan palleja", koska täällä oleminen tuntuu aivan mahdottomalta ja olen todella surullinen koko ajan, enkä pysty vain kääntämään tuota mielenmaailmaa pois päältä. Mutta toivon että ne pallit kasvavat sitten omia aikojaan.
Ja sille kommentoijalle joka kyseli asunnostani: se on ihana, sisustus on ihana, pidän kaikesta siinä hyvin paljon. Taloon vaan liittyy tällä hetkellä minulle paljon huonoa fiilistä, koska kaiken pyöräilyn/lenkkeilyn/kaupungilla kävelyn välissä olen aina välillä tullut tänne ihan vaan itkemään, kun tällainen tyhjä ja kaikuva asunto jotenkin vaan oikein konkretisoi sen miten yksin olen koko kaupungissa. Mutta itse asunto on ihana, ja tykkään sisustuksesta ja kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos pyytäisit jonkun kaverin kylään muutamaksi päiväksi?
Muutama on sanonut tulevansa, mutta ei vielä elokuussa. Yksi lupasi tulla käymään viikonloppuna mutta perui. Ymmärrän sen hyvin, kun matka on aika pitkä, enkä tietenkään voi olla riippuvainen kavereista tässä asiassa, jos tarvitsen välttämättä tukea niin koti on varmaan oikea paikka sitä pyytää. Mutta joo, olisihan kaverin läsnäolosta paljon iloa. Toivon että näiden muutamien vierailut sitten syksyllä toteutuvat, ja että siihen mennessä olen muutenkin jo saanut uusiakin kavereita.
Miksi lähdit lukioon noin mahdottoman kauas kotoa? Kustantavatko vanhemmat elämisen, va joudutko vielä stressaamaan taloudellisesti?
Uuteen paikkaan muutto on aina hankalaa, mutta kyllä se pian helpottaa, kun pääsee kouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin kaupunkiin muutit?
Turku. Ja olen kotoisin Keski-Suomesta pieneltä paikkakunnalta.
En voi ottaa kissanpentua, sillä vuokrasopimus kieltää lemmikkieläimet :(
Kiitos ihanista kommenteista ja vinkeistä. Arvostan todella paljon kaikkia jotka yrittävät auttaa tässä ketjussa!
Turussa asuu paljon ihmisiä, jotka ovat muuttaneet muualta. Et siis ole siellä tosiaan ainut, joka ei tunne itseään paikkakuntalaiseksi. Monet sanovat, että Turku on Suomen persläpi ja turkulaiset ilkeitä, juoruavia ja kateellisia kyyliä. Älä usko! Kyllä ne turkukaisetkin ihan ihmisiä ovat, kun oppii tuntemaan (hiljalleen) ja kaupunkina Turku on oikeinkin nätti ja mielenkiintoinen jokirantoineen, historiallisine miljöineen ja kulttuuritarjontoineen. Tulet vielä tutustumaan siihen ja nauttimaan siitä.
Pyöräily Turussa kyllä on aika hurjaa, kun on paljon niitä pikapyöräilijöitä ja pyörätieverkosto on jotenkin epälooginen. Älä kuitenkaan huoli; totut siihen kyllä. Kaupunkiliikenteestä sanoisin yleisesti, että havainnoi vain itse ympäristöä ja toimi sen mukaan, vaikka aina ei menisi kauneimmin liikennesääntöjen mukaan. On täysin luonnollista, että vilkkaampi liikenne aluksi hämmentää, mutta pääset kyllä sinuiksi sen kanssa ajan mittaan.
Itse olen pieneltä paikkakunnalta. Yliopistoon muutin juuri Turkuun. Asuin aluksi siskoni kanssa, mutta silti minulla oli sen ensimmäisen puolen vuoden ajan ihan järkyttävä koti-ikävä. Kaipasin hirveästi kotimaisessa, metsien ja peltojen rauhaa. Tunsin itseni totaalisen maslaistytöksi siellä, vaikken edes mistään aivan maalta ollut kotoisin. Lähes joka viikko itkin ikävääni ja sitä kamalaa vuerauden tunnetta. Mutta se meni ohi! Ja se tulee sinullakin menemään ohi. Usko pois!
Asuin Turussa opiskelun ja sitten myöhemmin töiden merkeissä yhteensä seitsemän vuotta. Löysin myös avopuolisoni juuri Turusta. Ja rakastuin kaupunkiin kyllä ihan täysin. Jokiranta on tosiaan aivan ihana, ja rantaa pitkin kulkee hieno, pitkä kävelyreitti. Kahviloista suosikkini ovat Cafe Art, kirjaston Cafe Sirius ja Brinkkalan sisäpihan kirjakahvila. Gaggui-kahvilasta saa hintavaa mutta aivan törkeän hyvää kakkua! Turussa on pienellä keskusta-alueella myös paljon hyviä ravintoloita, jos on varaa syödä ulkona. Baareista Bar Kuka on yksi hauskimmista ja Panimoravintola Koulu on myös kiva. Pääkirjasto on kaunis ja monipuolinen, vaikka varkaita siellä kyllä liikkuu. Kaupunginteatteri ja filharmoninen orkesteri tarjoavat molemmat superedullisia opiskelijalippuja, kun ostaa viime hetkellä (normiopiskelijahinnat tietty aina). Paljon on keikkoja ja klubeja. Ja Turun kaupungin kuntosalit ovat mielestäni poikkeuksellisen hyviä kaupungin kuntosaleiksi. Varissuon jäähallinkuntosalilla saa yleensä olla naisten puolella ihan yksin saunassakin nauttimassa, kun siellä kävijöitä on niin paljon vähemmän kuin isoilla saleilla.
Nyt asun Espoossa, ja voi, miten ikävä on Turkua! Käyn siellä vieläkin usein. Ei tämä Espookaan mikään kamala ole ja luonto on lähellä. Helsinki on kovin kaunis, kun vain löytää sieltä ne oikeat paikat. Summa summarum, kulttuurishokista huolimatta uuteen paikkaan kyllä tottuu ja siitä voi jopa ruveta tykkäämään.
On väärin että lapsi muuttaa yksin kauas kotoa.
T. Lukioon menevän äiti
Keuruultako muutit? :) t. Aikanaan sieltä maailmalle lähtenyt
Vierailija kirjoitti:
On väärin että lapsi muuttaa yksin kauas kotoa.
T. Lukioon menevän äiti
No ei siinä mitään väärää ole.
On päinvastoin hienoa, jos jo 16-vuotiaana osaa niin määrätietoisesti tavoitella omia unelmiaan, että lähtee tarvittaessa vaikka toiseen kaupunkiin, jos omassa kaupungissa ei sopivaa lukiota ole.
Älä yleistä äläkä yritä lannistaa rohkeaa ap:tä, joka nyt vain käy läpi ymmärrettävää ikävöintivaihetta. Ap, sen käyvät läpi kaikki paitsi ikuiset peräkammarinpojat, ole ylpeä itsestäsi!
Voi Ap! Aloituksesi toi mieleeni oman tilanteeni vuosia sitten kun muutin pieneltä paikkakunnalta Turkuun. En tiedä vielä tänä päivääkään, mistä paikallinen liikenneraivo kumpuaa, mutta tutulta kokemuksesi vaikuttavat. Itsellänikin oli aluksi vaikeuksia huomata, missä on sallittua pyöräillä. Olihan siitä ihan hyvä sanoa, mutta ei olisi tarvinnut käydä pyörää töytäisemässä ja kurkku suorana huutaa, että "pyörätie o tual". Lisäksi on nämä paikalliset 'säännöt' ja kun niiden mukaan vihdoin uskaltauduin itsekin toimimaan, niin eikös sitten heti tullut vastaan vihainen pyöräilijä, joka ajoi päättäväiaesti kohti huutaen samalla "eks osaa liikenesääntöi?" Itse väistin itkukurkussa pientareelle.
Eihän tuollaiset huutelut olisi niin pahalta tavallisesti tuntuneet, mutta kun oli juuri muuttanut yksin vieraaseen kaupunkiin ja tunsi koti-ikävää, niin otti ne tilanteet viesteinä itselleen, että ei nämä muutkaan minua tänne halua. Ilmeisesti olen oppinut liikkumaan turkulaisittain tai sitten ovat hyväksyneet heimoonsa, sillä nykyisin ei huutajia ole enää vastaan tullut.
Tässä ketjussa on tullutkin jo paljon vinkkejä, mitä voi tehdä yksinään. Kaupungin kirjastoa suosittelee minäkin. Uudelle puolelle (se laatikkomaisempi osa) on ihan viihtyisää poiketa toiseen kerrokseen lukemaan aikakauslehtiä ja seuraamaan liikennettä Linnankadulla. Kadulta päin katsoessa näätkin jo ne keltaiset tuolit ikkunan ääressä.
Tänään on vähän kurja ilma, mutta esim. Kauppahallissa on monenlaista nähtävää säältä suojassa. Ai niin niistä vapaaehtoistöistä tuli mieleen ainakin suurella sydämellä eli vapaaehtoistyö.fi/turku ja jos eläimet voisivat olla sun juttu niin http://www.tesy.fi/index.php?oid=6&mid=5
Kaikkeen hyvää sulle AP ja tervetuloa Turkuun!
Vierailija kirjoitti:
On väärin että lapsi muuttaa yksin kauas kotoa.
T. Lukioon menevän äiti
Joskus se lapsen oma mielenkiinto ja kunnianhimo vie kauas kotoa. Meillekin kävi niin, vaikka olin jo ehtinyt mielessäni hehkutella, että lapsi käy kävelymatkan päässä olevassa keskustakoulussa lukionkin. Ei tullut edes mieleenkään, ettei Helsingin koulut kelpaisi, mutta niin vain lähti tyttö maaseudun rauhaan käymään nörttilukiota. Toki tiesin tuon koulun olemassaolon, tietyissä piireissä sillä on suoranainen kulttimaine. Mutta en olisi ikinä osannut kuvitella, että meidän tyttö a) haluaisi sinne b) selviäisi pääsykokeista. Mutta sinne meni ja on siellä nyt ainakin kesällä pärjännyt valtavan hyvin.
Jos nuori osoittautuu kyvykkääksi ja tavoitteelliseksi, niin minusta vanhempien tehtävä on ennen kaikkea tukea ja mahdollistaa. Pitää olla myös valmis luopumaan lapsesta aiemmin kuin oli mielessään kuvitellut, jos sellainen tilanne tulee eteen.
Komppaan tätä. Ota kirja tai läppäri mukaan ja mene vetelehtimään Turun Kirjakahvilaan (se on lähellä tuomiokirkkoa, Vanhalla suurtorilla). Jos paikka tuntuu kivalta, ryhdy vapaaehtoistyöntekijäksi. Saat samalla uusia kavereita ja työkokemusta :)