Lue keskustelun säännöt.
Masentuneisuus omilleni muutosta vaan pahenee :(
03.08.2016 |
Viikko takana ensimmäisessä omassa kämpässä, itkettää KOKO AJAN, en tajua miksi on näin karsea olo! Kahden viikon päästä alkaa koulu ja sitä odotan innolla mutta en oikeasti tiedä miten ihmeessä selviän sinne asti. En tunne ketään, ei ole ketään kenelle jutella. Olen vieraalla paikkakunnalla vieraiden ihmisten joukossa ja päivieni ainoa "ilo" on esim reissu ruokakauppaan. Täällä on paljon enemmän liikennettä kuin mihin olen tottunut, ja ihmiset ajavat (sekä pyörillä että autoilla) ihan hassusti, ja sitten kun yritän itse mukautua näihin hassuihin juttuihin ja tehdä samalla tavalla (esim mennä vasemmalta puolelta pyörällä ohi, kun oikeasti yhdeksän kymmenestä vastaantulijasta tekee sen minulle ihan väkisin ja katsoo oudosti jos yritän pitää oikean puolen!) niin saan ilkeää huutelua... olen aivan lyöty, tunnen olevani NIIN YKSIN ja ulkopuolinen kaikesta, ja sitten vielä ihmiset solvaavat kadulla, ehkä syystä, mutta silti. ): Olen soitellut kotiin jne mutta en halua äidille myöntää miten pahalta tuntuu, koska tiedän että hän huolestuisi ja miettisi sitä koko ajan sitten, joten hammasta purren pidättelen itkua puheluiden ajan.
Tein aloituksen tänne omilleni muutosta ja siitä että teki mieli koko ajan vaan itkeä. Moni sanoi että hetken päästä helpottaa, mutta tällä hetkellä ei vielä todellakaan siltä tunnu. En selviä yhdestäkään päivästä itkemättä. Ja kotona olin aina sellainen että rakastin rauhaa ja yksinoloa ja tykkäsin tehdä yksin juttuja, joten tämä ei ole YHTÄÄN tapaistani. Voi luoja kun menis tämä olo vaan ohi :(((((
Kommentit (61)
Tinderi laulamaan ja hankit sieltä kavereita. Ei tartte hakata yksin päätä seinään päivät pitkät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Onko se pian alkava koulu lukio vai yliopisto?
Jos lukio, ymmärrän, että olet vielä hyvin nuori ja muutto voi ottaa koville. Mutta ajattele, että itkemisellä ja suremisella vain pahennat asiaa ja voit lopulta masentua ihan oikeasti.
Mieti niitä syitä, miksi halusit juuri Turkuun? Jotakin kivaahan se oli, eikö niin? Nyt olet päässyt sinne, saanut sen ihanan asunnon, sisustanut sen nätiksi ja kohta se koulukin alkaa, eikö ole kutkuttavaa.
Nyt keität itsellesi ison mukin teetä ja rupeat ajattelemaan onnellisia, sinisiä ajatuksia. Halauksia!
Lukio on kyseessä. Ja kyllä, voisin keittää teetä. Auttaa ihan hirveän paljon avautua tästä asiasta, etenkin kun olen saanut todella ihania vastauksia. Tuntuu hyvältä tulla kuulluksi edes vaikka tälleen netin välityksellä. Kiitos siis ihanasta kannustavasta viestistä! :)
Ole ihan levollisin mielin. Varmasti tuo tunne menee ohi ajan kanssa kun pääset opiskelemaan ja tutustut muihin. Nyt sinulla on varmasti myös liikaa aikaa murehtia yksin kotona.
Tuo omilleen muutto on niin iso asia että vaatii varmasti aikaa sopeutua. Hyvin siinä vielä käy, luota siihen.
Ja voisiko olla hyvä puhua tuntemuksista äidin kanssa? Kaikkein lähimmät kuitenkin tukevat, rohkaisevat ja auttavat. Yksin murehtiessa olo on varmasti kurja. Ei tuo ole mitään huonommuutta tai pärjäämättömyyttä vaan ihan normaalia tuossa tilanteessasi. ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet kaupungissa noin reilusti ennen opiskeluiden alkua?
Itse kävin aluksi joka ikinen viikonloppu kotona 😊Kotona sattui vähän isompi vahinko, jonka vuoksi koko se osa talosta jossa huoneeni sijaitsi, laitettiin isoon remonttiin. Kun tuli tieto että kämppä olisi tyhjänä jo paljon ennen koulun alkua, lähdin innoissani matkaan, koska ajattelin että siitä tulisi hauskaa ja että on parempi nukkua omassa, ihanassa kämpässä kuin jollain väliaikaisella systeemillä vanhempieni talossa, kun remontti on käynnissä. En vaan arvannut että tulisi tällaisia tunteita :D
Pitäisi ehkä soittaa äidille ja kysyä voinko tulla viikonloppuna kotiin. En vaan uskalla myöntää, että tuntuu näin pahalta, kun itse halusin kauheasti muuttaa ja tiedän että kotipuolessa ovat ylpeitä siitä miten "itsenäinen" olen. Nyt paljastuukin että koti-ikäväni on 5-vuotiaan tasoa ja olen onneton ja surkea vaikka olen saanut upean tilaisuuden olla täällä. Se murehdinta ei lakkaa sitten koskaan, kun se kerran alkaa. Siksi olen yrittänyt vähän niinkuin salata asian, ettei tarvitsisi heidän murehtia.
Tuo on ihan luonnollinen olotila. Sinulla ei ole ehtinyt vielä tulla uusia arkirutiineja, menoja ja kavereita. Nämä asiat helpottaa pikkuhiljaa opiskeluiden alettua, kun arkesi lähtee "käyntiin".
Meillä ainakin oli kaikenlaista "fuksitoimintaa" uusille opiskelijoille, jossa tutustui muihin samassa vaiheessa oleviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin kaupunkiin muutit?
Turku. Ja olen kotoisin Keski-Suomesta pieneltä paikkakunnalta.
En voi ottaa kissanpentua, sillä vuokrasopimus kieltää lemmikkieläimet :(
Kiitos ihanista kommenteista ja vinkeistä. Arvostan todella paljon kaikkia jotka yrittävät auttaa tässä ketjussa!
Turussa on paljon kivoja paikkoja, mihin mennä. Vanhan Suurtorin kulttuurikahvila, Baari-baari torin laidalla, Bar Kuka Linnankadulla (ilmaiskeikkoja, hyvät dj:t), Ruissalo, Aurajoen varsi retkipolkuineen-esim. Halinen, Koroinen, Tallikahvila linnaa vastapäätä, Itäinen Rantakatu, Piispankatu kirkon takana,kirppiksiä jne jne...meno paranee tähän aikaan vuodesta, kun on vielä lämmintä, mutta uusia ihmisiä alkaa saapua. Yliopistolla on kaikenlaisia harrastekerhoja ihan ompeluseuroista saakka.
Kaupungionsaviikot taisi mennä jo, mutta Martin Kulttuuriolohuone avautuu taas pian.
Muutin itse ensin 3 km, ja sekin oli aika hyppäys. Sitten siirryttiin 20 km Kaarinaan, ja autottomana olin kuin lääniä vaihtanut vaikka sukua asui vieressä. En olisi kuitenkaan edennyt millään lailla kotikylään jäädessä. Niin että kyllä se siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö turkulaisilla ole mitään FB-ryhmiä? Luulisi nyt, että paikalliset aktiiviset nuoret adoptoisivat mielellään tuollaisen orvon maalaistytön, näyttäisivät vähän paikkoja ja opettaisivat, miten Turussa kuuluu puhua.
Ja kun liikut, niin sinulla pitäisi olla ehdottomasti joku paita, jossa lukee "herkkä tyttö maalta, kohtele varoen" :-)
Iloisia ne vaan on jos menet välillä käymään kotona.
Vieraassa kaupungissa tuo kevyen liikenteen kulttuuri ottaa aikansa oppia tuntemaan, muutaman kuukauden päästä jo naureskelet alkukankeudelle.itsekin tampereella käydessä oleb meinannut jäädä auton alle kun siellä ei nähtävästi ole tapana väistää suojatiellä olijoita, täällä espoossa kaikki tuntuvat heittäytyvän auton eteen edes vilkaisematta aikooko auto pysähtyä kun täällä on enempi se kulttuuri että yli päästetään. Tietysti itse kannattaa aina mennä liikennesääntöjen mukaan eikä yrittää sopeutua mihinkään sen vastaiseen.
Kannattaa liittyä facebookissa paikallisiin ryhmiin, kaupunginosaryhmään, puskaradioon jne mitä sieltä nyt löytyy. Pääset vähän kärryille mitä ympärillä tapahtuu ja jos odallistuu keskusteluun niin on edes jotain juttuseuraa. Ja toetysti voi tohakistua kselemään muuta yksinäisiä vaikka kahville tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turku ulos Suomesta kirjoitti:
Itkisin itsekin, jos Turkuun pitäisi muuttaa. Voimia!
Parhaita kaupunkeja tosiasiallisesti Suomessa. Leudohkot talvet, vähäsateisempi verrattuna metsä-Suomeen, meri, lähimpänä sivistystä eli Tukholmaa, pisin historia jne.
Teksti olisi voinut olla ihan minun kirjoittamani muutama vuosi sitten... muistan vieläkin sen miten kamalalta se yksinäisyys, uusi ympäristö ja kaikki tuntui. Ihan kun olisi astunut pois omasta elämästään jonkun toisen ihmisen elämään. Me olemme ihmisinä erilaisia siinä miten sopeudumme eri elämänmuutoksiin... itse ihmettelin silloin, että miten kaikki muut ovat samassa elämäntilanteessa niin innoissaan, kun taas itse olin todella masentunut, surullinen ja ahdistunut. Olin itsekin kotona asuessani sellainen, että viihdyin omissa oloissani enkä kokenut oloani yksinäiseksi. On kuitenkin ihan eri asia, kun perhe ei enää ole viereisessä huoneessa. Anna itsellesi aikaa. Itke jos siltä tuntuu, mutta usko pois, se menee ohi. Sopeutuminen voi ottaa aikaa, mutta pyri olemaan aktiivinen äläkä jämähdä neljän seinän sisälle. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä kestää, muruseni! Olen ihan varma, että sitten alkaa helpottaa, kun koulu alkaa. Ensimmäisinä päivinä on paljon kaikkea touhuttavaa opintojen aloittamisen kanssa, jolloin saat päiviisi rytmiä. Teillä on varmasti tuutorit, jotka järjestävät vielä ylimääräistä ohjelmaa iltoihin niin että te uudet opiskelijat voitte tutustua toisiinne ja vanhoihin opiskelijoihin :)
Turku on kieltämättä kalseanpuoleinen ja sisäänlämpiävä kaupunki, ja ihmiset osaavat olla inhottavan töykeitä ventovieraille. Totut kuitenkin varmaan aika pian kaupungilla liikkumiseen. Ja kun opintosi alkavat, niin enimmäkseen hengailet kaltaistesi seurassa, muualta muuttaneiden jotka ovat aloittelemassa itsenäistä elämää.
Katso vaikka Turun Sanomista tai kaupungin sivuilta tietoa menoista ja harrastusmahdollisuuksista (esim. http://kalenteri.turku.fi/events/calendar ), ja mene reippaasti mukaan, niin saat jotain lisäohjelmaa päiviisi.
Minä olen itsekin muualta muuttanut, mutta aika hyvin Turkuun jo kotiutunut kolmikymppinen täti-ihminen, vaikka aluksi kaikki tuntuikin niin vieraalta ja oudolta. Kysy vain, jos voin auttaa jotenkin :)
Vierailija kirjoitti:
Eikö turkulaisilla ole mitään FB-ryhmiä? Luulisi nyt, että paikalliset aktiiviset nuoret adoptoisivat mielellään tuollaisen orvon maalaistytön, näyttäisivät vähän paikkoja ja opettaisivat, miten Turussa kuuluu puhua.
Ja kun liikut, niin sinulla pitäisi olla ehdottomasti joku paita, jossa lukee "herkkä tyttö maalta, kohtele varoen" :-)
<3 ihana. Pitäisi todella teettää tuollainen paita, se olisi varmaan täsmäratkaisu ongelmiini, ehkä joku kiva ihminen tulisi puhumaan.
Kiitos taas vinkeistä, täytyypä selailla noita facebookryhmiä. Näistä viesteistänne rohkaistuneena aloin myös miettiä, mahtaisiko täällä olla jotain vapaaehtoistoimintaa, johon voisin ottaa osaa. Saisin vähän sisältöä elämääni ja ehkä itsearvostuksenikin palaisi vähän kun tietäisin tekeväni jotain hyvää, en tuntisi itseäni niin hylätyksi ja turhaksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse menin aikoinaan 20 vuotiaana opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle ja ikävöin kotiin, joten kävin joka vkl siellä. Olenkin sellaista ihmistyyppiä, joka ahdistuu aina muutoksista, ja tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu. Se on normaalia ja olotila helpottaa varmasti viimeistään kun koulu ja uusi rytmi alkaa :)
Itselläni tekemisen puute aina pahensi oireita, joten koita tosiaan lukea ja ulkoilla :)
M32
Onhan sulla siellä uudessa kodissa vanhoja tuttuja tavaroita? Päiväpeitto, nimikkomuki, oman huoneen matto, mikä nyt tärkeältä tuntuu? Sillä on iso merkitys, että tuntuu kotoisalta. Ja aivan varmasti voit mennä vielä ennen koulun alkua takaisin kotiin, vaikka jo ennen viikonloppua. Olen aivan varma, etteivät vanhempasi halua sinun itkeskelevän yksinään, vaan ottavat sinut mieluummin kotiin käymään. Sitten kun koulu alkaa, niin varmasti helpottaa kun saat paikallisia kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas vinkeistä, täytyypä selailla noita facebookryhmiä. Näistä viesteistänne rohkaistuneena aloin myös miettiä, mahtaisiko täällä olla jotain vapaaehtoistoimintaa, johon voisin ottaa osaa. Saisin vähän sisältöä elämääni ja ehkä itsearvostuksenikin palaisi vähän kun tietäisin tekeväni jotain hyvää, en tuntisi itseäni niin hylätyksi ja turhaksi :)
Viime lauantaina ainakin oli siivoustempaus Aurajoesta, kai se jonkun paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen järkkäämä oli. Siellä ottavat varmasti lisäapua vastaan :)
Voi pieni :( , ei ihme että pelottaa, ethän sä kovin vanha ole, jos lukion vasta aloitat.
Sun pitää vaan sitkeästi lähteä ainakin ulos sieltä asunnosta katselemaan kaupunkia ja viikonlopuksi kotiin.
Koulu kun alkaa, niin siellä tutustuu uusiin ihmisiin!
Tsemiä opiskeluihin ja muista ottaa päivä kerrallaan!
Mene vielä vanhempiesi luoksi ja palaa opiskelukaupunkiin vasta sitten kun opinnot oikeasti alkaa. Menit liian aikaisin, eikä siellä viellä tapahdu mitään eikä sulla oo tietenkään vielätekemistä eikä kavereita. Kyllä se siitä lähtee kun opinnot alkaa.
Tutustu paikkaan nimeltä Turun Kirjakahvila. Sinne voi mennä hengailemaan pitkäksikin aikaa. Jos paikan henki on sinun tyylisesi, voit alkaa vapaaehtoiseksi, jolloin tutustut uusiin ihmisiin.
Ja niin, itselläni kului noissa tunnelmissa puoli vuotta, kun olin muuttanut opintojen perässä pois kotikaupungista. Eli täysin normaalia. Äitisi ymmärtäisi, jos kertoisit.
Yritä ajatella tilannettasi sellaisena nuoren tytön aikuistumisena. Kato esim. leffoja joissa joku tyttö muuttaa vaikka uuteen kaupunkiin ja joutuu opettelemaan uusille tavoille - vaikka Coyote Ugly. Käy ostamassa herkkuja ja vietä kiva leffamaraton-päivä, nyt kun koulukaan ei ole vielä alkanut. :)
Jos kadulla tulee vastaan jotain tympeitä tyyppejä jotka tööttäilee tai kommentoi ikävästi niin kuvittele olevasi esim. jossain New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa ja kuinka tämä on vaihe elämässäsi kun kasvat ja opit kadun tavoille. Kirpaisee nyt mutta myöhemmin huomaat tämän ajan tehneen susta vahvemman ja omillaan pärjäävän.
Tsemppiä sulle - kyllä asiat järjestyy! :)
Monet on kehuneet että pokemonin pelaus auttaa ahdistukseen.. Tulisi ainakin ympäristö tutuksi sitä pelatessa ja peliin liittyy tietty yhteisöllisyys jos sellaista haluaa.
Kokkaile jotain uutta ja kivaa (netti on pullollaan reseptejä) tai leivo jotain hyvää. Käy vaikkapa kirppiksillä ja tee hankintoja uuteen kotiin.
Kierrä ilmaiset (tai vähän kustantavat) nähtävyydet, museot ja näyttelyt. Mene rannalle, nyt kun kelitkin ovat vielä suht lämpimät. Elokuvissa tykkään itse käydä yksin (siellä ei edes pysty seurustelemaan, saa valita mieleisensä leffan ja keskittyä siihen).
Ja kirjastoa suosittelisin minäkin. Lukeminen vie helposti ajatukset muualle.
Haikeuden ja kaiken uuden sekä erilaisen keskellä yritä suhtautua kaupunkiin avoimin mielin. Älä panikoi, itsenäistyminen ottaa aikansa. Toisaalta voihan sekin olla mahdollista, että et ole vielä tarpeeksi kypsä pärjäämään ja olemaan omillasi. Monet nuoret nimittäin nauttisivat tuollaisesta vapaudesta ja mahdollisuuksista.