"Pehmeän, lasta kunnioittavan" kasvatukset tulokset?

Jos jollakulla onkin ollut syntyjään pari pehmeäluonteista ja varovaista pikkulasta, heitä ei ole koskaan tarvinnut käskyttää, eli kasvatusmetodi on heti automaattisesti "pehmeä". Sitten kun lopputuloksena on kaksi pehmeäluonteista ja varovaista ihmistä, voidaan ajatella, että nimenomaan pehmeä kasvatus on heistä sellaisia muovannut, kun itse asiassa he ovat muovanneet kasvatuksensa omalaiseksi.

Minusta iso ongelma on nimenomaan "neuvotteleva" kasvatus. Jos joku oiekasti väittää neuvottelevansa lasten kanssa siitä miten liikenteessä ajetaan turvallisesti tai pidetäänkö pakkasella hanskoja kädessä, hän pettää sekä itseään, että lasta. Lapsen mielipiteellähän ei oikeasti ole näissä "neuvotteluissa" minkäänlaista painoarvoa, ellei se satu olemaan sama kuin aikuisen.

Meillä asuu kaksi omilla aivoillaan ajattelevaa koululaista. Uskon sen olevan pitkälti "pehmeän" kasvatuksen tulosta. Esim. en koskaan käskenyt pitämään hanskoja käsissä= ovat oppineet ne laittamaan/ pyytämään tarvittaessa ihan itse. Osaavat pyöräillä liikenteessä muut huomioiden ja rauhallisesti. uskon sen johtuvan siitä, että koska äiti ei ole haukkana huutamassa vieressä : ei sinne, ei niin kovaa, niin lapset ovat oppineet rajoittamaan itse itseään pelkän tottelun sijaan.

esimerkkejä on lukuisia, mutta kuka tietää loppujen lopuksi mikä johtuu mistä?

Eikö meillä jokaisella ole omia tavaroita/ esineitä, joita emme halua antaa yleiseen jakoon? Meillä kotona on jokaisella joitain omia juttuja, mihin muilla ei ole lupa koskea. Myös lapsilla!

En käsitä miksi lapsilla pitäisi olla lupa ja oikeus saada koskea ja tutustua kaikkeen?

Käsittääkseni aikuisen pitäisi miettiä, miksi lapsi ei saisi koskea rautatiehen. Jos ei ole mitään hengenhätäistä syytä kieltää koskeminen, lasta ei saisi kieltää, vaan ehkäpä ohjata lapsi yhdessä tutustumaan rautatiehen.

Korjatkoon joku, jos olen väärässä tässä :)

Meillä on tuttavapiirissä yksi tuollainen "kasvattaja" ja huonommin käyttäytyvää lasta saa etsiä verrattuna hänen lapseensa! Meillä on "huolissaan" siitä ettei vuoden ikäinen, vilkas poikamme saa koskea läheskään kaikkeen. Kuulemma rajoittaa lasta liikaa, kun tämä ei saa näprätä digiboxia vaikka omassa (melko tilavassa) huoneessaan saa koskea kaikkeen, juosta kuin sekopää jne.

Miksi lapsen pitäisi saada vapaasti kaikki haluamansa? Eihän aikuinenkaan saa...

Totutetaan lapsi sellaiseen elämään millaista kukaan ei oikeasti lopulta voi elää... Eikö tuossa nimenomaan tutoteta suuri pettymys lapselle?

lapasesimerkki: lapsi ei pitänyt hanskoja käsissään 10 minuuttiin, sen jälkeen sormiin tuli kylmä ja lapsi toi hanskat itse minulle puettavaksi. Mitään paleltumia ei tullut ja lapsen oman tahdon mukaisesti ne hanskat puettiin takaisin. Tämä toistui muutamilla ulkoiluilla ja sen jälkeen lapsi ei edes riisunut hanskoja muuten kuin tarvitessaan sorminäppäryyttä johonkin. ketä tässä petetään?





Minusta iso ongelma on nimenomaan "neuvotteleva" kasvatus. Jos joku oiekasti väittää neuvottelevansa lasten kanssa siitä miten liikenteessä ajetaan turvallisesti tai pidetäänkö pakkasella hanskoja kädessä, hän pettää sekä itseään, että lasta. Lapsen mielipiteellähän ei oikeasti ole näissä "neuvotteluissa" minkäänlaista painoarvoa, ellei se satu olemaan sama kuin aikuisen.

koska terveellä järjellä varustettu lapsi yleensä pukee ne hanskat ennen kuin kädet paleltuvat. Tosin ihan 100% lapsista ei ole näinkään fiksuja. Mutta parempi esimerkki on se liikennekäyttäytyminen. Liikennesäännöistä ei voi neuvotella, tai seurauksena on hengen menetys. Samoin ei voi neuvotella siitä mitä lapsi saa syödä, koska menee nukkumaan, paljonko saa katsoa televisiota. Suurin osa lapsista tekee näissä asioissa automaattisesti erittäin huonoja valintoja. Niinpä se miten näissä asioissa toimitaan menee aina vanhemman tahdon mukaan (tai siis ainakin pitäisi mennä!). Jos niistä muka "neuvotellaan", kyse on lapsen huijaamisesta, tosin yleensä hyvin pienikin lapsi näkee sen huijauksen läpi.

lapasesimerkki: lapsi ei pitänyt hanskoja käsissään 10 minuuttiin, sen jälkeen sormiin tuli kylmä ja lapsi toi hanskat itse minulle puettavaksi. Mitään paleltumia ei tullut ja lapsen oman tahdon mukaisesti ne hanskat puettiin takaisin. Tämä toistui muutamilla ulkoiluilla ja sen jälkeen lapsi ei edes riisunut hanskoja muuten kuin tarvitessaan sorminäppäryyttä johonkin. ketä tässä petetään?

Minusta iso ongelma on nimenomaan "neuvotteleva" kasvatus. Jos joku oiekasti väittää neuvottelevansa lasten kanssa siitä miten liikenteessä ajetaan turvallisesti tai pidetäänkö pakkasella hanskoja kädessä, hän pettää sekä itseään, että lasta. Lapsen mielipiteellähän ei oikeasti ole näissä "neuvotteluissa" minkäänlaista painoarvoa, ellei se satu olemaan sama kuin aikuisen.

Jari Sinkkosen uusimmassa kirjassa Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun on hyvin selostettu sitä, miksi lapsi tarvitsee rajoja. Kirjassa kerrotaan isästä, joka ylpeänä kertoi, että hän on lapsen syntymästä asti neuvotellut kaikesta lapsen kanssa. Sinkkosen mukaan lapsi ei halua tällaista demokratiaa, koska hän ei ole valmis kantamaan vastuuta asioista. Jos vanhemmat eivät aseta rajoja, lapsi alkaa provosoivalla käytöksellään testaamaan, missä se raja menee.

Meidän perheeseen kuuluu hyvin omapäinen ja kovaluontein lapsi. Anoppi on melkein kokoajan ollut sitä mieltä: pitää aina selittää. Just joo...



No kuitenkin kuluneitten kuukausien aikana on joutunut itse komentamaan lasta! Ei meidän pojalle lässytykset tepsi. Hän ei edes niihin reagoi. Kyllä meilläkin neuvotellaan mutta turhanpäiväistä naputusta ei katella kauaa. Just tuollaisia takkiepisodeja ei meillä ole koskaan käyty. Jos takkia ei itse saa päälle poika pyytää muita laittamaan.



Vaikka meillä on täysin selkeät pelisäännöt ja tiettyjen asioiden kohdalla kovakin kuri. En silti menis väittämään et kasvatus on menny kieroon.



Lapset on lapsia mutta kasvatus muotoja on erilaisia.

Vaikka vanhimmat on kouluikäisiä niin pihalta saa etsiä välillä heudän kenkiään ja muita päällysvaatteita. Vaikka tuhansia kertoja on kielletty ja selitetty niin perille ei ole mennyt. Sama on 2-vuotiaan kanssa. Hänelle voi sadasti sanoa ei päivän aikana samasta asiasta, kantaa pois yhtä monta kertaa ja jopa lopulta nipata sormille ja silti ei mene perille vaikka tämä toistuu joka ikinen päivä jokaisen asian kohdalla mistä häntä on kielletty.

Olen jo tosissani miettinyt, että lapseni on poikkeuksellisen tyhmiä. Onnistuvat jopa hämmästyttämään touhuillaan kaikki muutkin ihmset. Joskus haaveilee, että sossu hakisi ne pois kun ei vaan jaksa.

meillä pöydässä on usein tarjolla herkkuja ja ruokaa sekaisin. Lapset silti valitsevat usein kaikkein terveellisimmät vaihtoehdot, ovat normaalipainoisia jne. kun ruuasta ei ole tullut valtataistelun välinettä lapset osaavat säännöstellä ihan itse määrät ja laadut. Valitsevat siis usein porkkanatikkuja ja viinirypäleitä karkkien sijaan ja maitoa limun sijaan välipalalla. (toki minä kasvattajana/ äitinä katson milloin ruokaa on tarjolla. Ja laitan sitä tarjolle myös lasten toiveesta vaikka vähän aiemmin tai myöhemmin kun yleensä) Pienenä toinen saattoi syödä yhdellä aterialla pelkkää makaroonia, mutta seuraavalla söikin sitten ateriastaan vain lihat. (Mitä väliä? Päivän annos oli kuitenkin ihan tasapainoinen!)



Sama asia kaikkien esimerkkiesi kanssa. nukkumaan meillä lapset menee ihan itsestään hampaidenpesun, pisun ja sadun jälkeen, ei kukaan siihen pakota. Televisiota katsovat joskus koko päivän, joskus eivät viikkokausiin. Liikenteessä emme tietenkään neuvottele tyyliin "mennäänkö punaisilla vai vihreillä" vaan lapset ovat suorastaan ylitarkkoja noudattamaan sääntöjä koska ovat oppineet, että jokaisella säännöllä on merkitys. Sen he ovat oppineet mallioppimalla vanhemmiltaan ja sen keskustelun avulla. Pienenä käveltiin käsi kädessä.



Uskon vakaasti, että lapset oppivat ajattelemaan omilla aivoillaan kun siihen antaa mahdollisuuden. Omani ovat kouluikäisiä.

kielletään, ei totella, karjutaan, ei totella, nippaistaan, ei totella, sitten äiti pyytääkin jo anteeksi pahoinpitelyään.



Jospa kieltäisit vain asioita joilla on todella merkitystä?

Ja kai teillä joudutaankin koululaisten tavaroiden perässä juoksemaan kun olette totuttaneet ne siihen! Sadasti sanoa samasta asiasta ja lopuksi haette ne itse- ei mikään ihme!



Kokeilepa jättää ne kengät ja takit sinne puistoon. Äläkä osta uusia. Oppivat nopeasti kun et juoksekaan lapsien perässä. Sama kasvatusmetodi pätee miehiinkin: kyllä ne siivoavat kuhan maltat olla jäkättämättä ja siivoamasta toisen puolesta.

Koulussa on ehdottomia sääntöjä (esimerkiksi koulu alkaa tasan klo 8.00). Jos lapsi saa aina kotona tehdä haluamallaan tavalla, kuinka hän oppii noudattamaan sääntöjä muualla?

Toisin on meillä muilla, joiden lapset ovat vain inhimillisiä ja syövät mieluummin karkkia, kuin kasviksia. No, 71:n onkin varmaan helppo neuvotella lastensa kanssa, kun neuvottelutulos on aina ennalta tiedossa.

Ja muistan muuten esikoisen kolmevuotispäivät, jolloin lastenpöydästä loppuivat ensimmäisenä kukkaalit, porkkanat, viinirypäleet ja paprikat. Kaikki lapsivieraat ahmivat niitä ja jättivät kermakakut lautaselle. Eli kyllä ne muutkin syövät viisaasti kun saavat mahdollisuuden.

Ja muistan muuten esikoisen kolmevuotispäivät, jolloin lastenpöydästä loppuivat ensimmäisenä kukkaalit, porkkanat, viinirypäleet ja paprikat. Kaikki lapsivieraat ahmivat niitä ja jättivät kermakakut lautaselle. Eli kyllä ne muutkin syövät viisaasti kun saavat mahdollisuuden.

Jos lapsi nyt esim. käy koiranruokakupilla toistuvasti niin lasta ei saa kieltää?

Pitääkö antaa lapsen syödä koiranruokaa ja yrittää lempeästi ohjata muualle? Missä menee raja? Jos lapsi jatkaa toimintaa joka päivä viikosta toiseen, niin eikö siihen saa puuttua kieltämällä ja ottamalla lapsen pois?



Tai mitä jos lapsi haluaa tutkia astiakaappia? Tai kääntää hellan päälle 100x päivässä? Tai painelee tv:n ja dvd:n nappuloita koko_ajan? Tai syö kissan hiekkaa tai kaivelee wc-pönttöä? Oppii olemaan koskematta kun saa kunnon paskataudin? Mitä jos on kiire päiväkotiin tai johonkin muualle, pakkasta on -20 eikä 2-vuotias suostu pukemaan haalaria. Pitääkö antaa lapsen lähteä ulos sisävaatteissa, kyllä se lopulta oppii kun tulee kylmä?



Ihanko tosissaan lapsen pitää antaa rauhassa tutustua kaikkiin paikkoihin ja yrittää vain lempeästi ohjata muualle ja odottaa, että lapsi itse oppii ymmärtämään mitä saa tehdä ja mitä ei? Mitä jos vanhemmilla on muitakin lapsia kuin tuo utelias ja ehtiväinen taapero? Tai muita velvollisuuksia tai tehtäviä?

Ei kai kukaan ehdi kävellä lapsen perässä joka_sekuntti ohjailemassa ja suostuttelemassa lasta muihin puuhiin?

Jos kaksivuotias ei todellakaan halua pitää kädestä eikä mistään kiinni suojatiellä?

Tie on kuitenkin pakko ylittää juuri sen vihreän valon aikana. Keskustelua voi toki käydä ja odottaa seuraavia vihreitä, mutta kuinka kauan tämä voi jatkua?

Lapsi huutaa, itkee ja karjuu, rimpuilee kädestä irti, ei todellakaan kuule/kuuntele selityksiä, heti kun pääsee irti, juoksee tietä kohti/tielle jos vaan ehtii.

Kuka normaali vanhempi jatkaa keskustelua tämän kyseisien lapsen kanssa aamuruuhkassa, matkalla töihin ja päiväkotiin?

Tällaiset kiukunpuuskat saattavat joillain lapsilla kestää jopa tunnin.

Meillä asia ratkaistiin siten että lapselle kerrottin(=selitettiin) asian olevan näin: tietä ylitettäessä kädestä pidetään kiinni, ei juosta. Lapsi kiukutteli ekalla ja tokalla kerralla, kädestä pidettiin silti kiinni. Kolmannella kerralla ja siitä eteenpäin otti oma-aloitteisesti aikuisen kädestä ja kävelee suoja-tien yli äärimmäisen kiltisti.

Entä jos lapsi haluaa kirjastossa kasata kaikki, SIIS KAIKKI, kirjaston kirjat lattialle. Kun yritetään keksiä muuta, kiinnittää huomio muuhun tekemiseen, ei lapsi kiinnostu niistä, vaan erittäin itsepintaisesti haluaa jatkaa hyllyjen tyhjentämistä. Keskustelu loppuu siihen kun lapsi alkaa huutaa itkeä ja karjua. Tässä vaiheessa on jo aika poistua kirjastosta, huuto jatkuu, keskustelu aiheesta "kirjoja ei kasata lattialle kirjastossa"-ei onnistu, koska toinen osa-puoli ei kuule/kuuntele. Rimpuileva ja raivoava lapsi kannetaan pois.

Toki aiheesta keskustellaan myöhemmin ja seuraavat vierailut kirjastossa onnistuvat.

Tuskin kukaan vanhempi voi ennalta arvata kaikkia eteen tulevia asioita joista lapsi saatta olla eri mieltä kuin vanhempi. Joihinkin voi etukäteen valmistautua ja keskustella, mutta uhma-ikäisen kanssa se vaan on mahdotonta arvata mistä asiasta erimielisyys seuraavan kerran tulee.

Siksi on tilanteita joissa tietyn selityksen jälkeen on aika vanhemman ryhtyä tekoihin eikä vain odotella että joskohan ne ajattelevat aivot alkaisivat tekemään järkeviä ratkaisuja....

Sen he ovat oppineet mallioppimalla vanhemmiltaan ja sen keskustelun avulla. .

Ja se johtuu vaan siitä, että lapset ei yleensä tykkää kermakakuista.



Mutta mutta tämä on aihe josta on turha taistelle. Joillakin on vaan niin pirun tottelevaiset lapset ja nyt sitä paijataan omaa päätä kun on rauhalliset lapset näkee, että ovat pehmeästi kasvatettu.



Viimeksi tänään sain hepulit esikoiselle ja vain siitä syystä, että olen huolissani.

Eli olimme menossa tarhaan matka on sama kun hänellä syksyllä koulutien alkaessa. Joka aamu hän katsoo tuleeko autoja paitsi, että aina se ei oikein kiinnosta. Tänä aamuna katsoi kyllä toiseen suuntaan, mutta toinen suunta ei sitten enään kiinnostanut. Oli jo menossa tien yli hihkasin sitten, että sieltä tulee auto. Selitys oli vaan, että joo joo huomenna sitten.



Siis voi hitto sinne auton alle ei tarvii välttämättä jäädä kun sen yhden kerran. Otan ihan mielelläni vaikka natsi-äidin tittelin jos sillä menee lapselle asia perille. Tietysti illalla me vielä keskustellaan asiasta lähemmin, mutta siinä tilanteessa kun pelästyy niin reaktio on puhtaasti spontaani.

Mulla oli ilmeisesti jonkinlainen masennusjakso, väsymys, mikä lie mutta en jaksanut pingotella pikkuseikoista vaan pöydässä tosiaan oli herkut ja vihannekset samaan aikaan jos niin sattui käymään ja ihan taatusti ne vihannekset jäi syömättä ja herkut kelpasi meidän lapsille.

Nukuttamisessa olen luovuttanut jo vuosia sitten. Lapset saavat mennä pesun jälkeen nukkumaan tai vielä leikkimään jos uni ei tule, sylikin on käytettävissä mutta ei iltaakaan kun valvovat yhtä pitkään kun aikuiset, välillä lähemmäs puoleen yöhön.

Onneksi sain apua ja aikataulujen ja sääntöjen jälkeen lapset syövät lautaset tyhjiksi terveellistä ruokaa ja menevät omiin sänkyihin tasan sovittuun aikaan.

Eikä siihen auttanut selitellä, että huomenna olet väsynyt, lasten täytyy nukkua siksi kun..