MIKSI niin moni ei tiedä/halua tietää, että imettäessä SAA nauttia alkoholia IHAN normaalisti??
Tämä siis minua ärsyttää. Toki ihmisillä saa olla periaatteita, kuten että kun on kotona pieni vauva, en käytä alkoholia, mutta PERUSTELUT ei saisi olla vääriä. Siis ymmärrän hyvin, jos tuntee itsensä epävarmaksi tms jo parin alkoholiannoksen jälkeen, eikä siksi halua imettää, mutta tämä ikuinen taivastelu siitä, että se muka jotenkin lapseen vaikuttaisi rintamaidon kautta, jaksaa hämmästyttää. Yleensähän me suomalaiset olemme siitä tunnettuja, että toimimme FAKTOJEN emmekä uskomusten mukaan, ja silti tunnen itsekin jopa juuri synnyttäneitä äitejä, jotka ihmettelevät sitä, että käytän nyt imettäessäni alkoholia TASAN saman verran kuin normaaliolosuhteissa (siis en paljoa, mutta kohtuullisesti: esim pitkien illanistujaisten aikana klo 18 - 02 välisenä aikana saatan juoda 3-4 lasia viiniä ja kahvin kanssa pienen liköörin ja normaalisti miehen kanssa juon lasin, pari viiniä kerran viikossa). Tällaisia illanistujaisia on ollut pari kolme yhteensä nyt vauva-aikana. Vauvan hoitamiseen tämä ei todellakaan vaikuta yhtään, ja imetän normaalisti (täysimetyksellä mennään, vauva 5 kk). Esimerkki: oltiin kavereiden juhlissa, ja otin siellä kaksi lasia viiniä koko illan aikana. Ystäväni mies (heillä itsellään vuoden ikäinen lapsi, että pitäisi kyllä tuntea asia) heitti että " no nyt on sitten vauvallakin kivaa kun saa viiniä" . Siis TÄH?? Miksi ihmiset eivät usko edes painettua sanaa? Alkon ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä julkaisussakin todetaan, ettei niin paljon voi ihminen edes juoda (tyyliin 50 kossupulloa tarvittaisiin) että äidinmaitoon siirtyvällä alkoholilla olisi mitään merkitystä.
MISTÄ TÄMÄ TIETÄMÄTTÖMYYS JOHTUU??
Kyselee viinistään nauttiva erittäin vastuullinen äiti
Kommentit (70)
Mielestäni netissä löytyvät tekstit eivät ole ristiriidassa keskenään. Sama fakta tuli esiin kaikista kirjoituksista, mitkä luin (alkon sivut, imetystukilista jne.):
- kohtuukäytön (esim. muutama lasi viiniä silloin tällöin)ei ole todettu aiheuttavan haittaa
- Jatkuva tai usein toistuva juominen aiheuttaa riskin
- runsas, toistuva, humalahakuinen alkoholinkäyttö on riskitekijä
Sen sijaan kirjoituksissa eriää näistä faktoista vedetyt johtopäätökset; osassa teksteistä kehotetaan pidättäytymään alkoholista kokonaan imetyksen aikana vedoten alkoholin olevan myrkky, osassa taas " annetaan lupa" nauttia muutama lasillinen hyvällä omallatunnolla.
Mielestäni nämä johtopäätökset kuvastavat ainoastaan tekstin kirjoittajan omaa arvomaailmaa tai asemaa, eikä niillä todellisuudessa ole mitään tekemistä noiden faktojen kanssa, jotka tuossa luettelin.
Ymmärsikö kukaan, mitä ajan takaa? :/
siinä myös faktat ovat esitetty aivan oikein. Alko ei julkaise tekstejä, missä vähätellään alkoholin käyttöä.
Alkon omistaa valtio ja valtio taas taistelee suomalaisten juopottelua vastaan (joka omasta mielestäni menee jo liiallisuuksiin).
Olen samaa mieltä kanssasi. Vaikka lapseni syökin myös purkkiruokaa... ;)
...jotka ymmärsivät pointtini ja sen, että tässä ei nyt ole tarkoitus yrittää ketään " käännyttää" vaan ainoastaan nostaa kissa pöydälle asiasta, josta on niin paljon uskomuksia liikkeellä.
Tosiaan, Alko ei ole yksityinen yritys vaan valtionyhtiö, jolla ei ole mitään intressiä saati sitten mahdollisuutta tässä tiukan valvonnan maassa " vääristellä" mitään tietoja. Toisekseen, Alkohan ei edes ole mitään tutkimusta tehnyt, vaan HUS ja Kansanterveyslaitos. Se käy kyllä antamastani linkistä ilmi.
Olen ennenkin aloittanut keskusteluja vaikeista aiheista, ja vaikka suurin osa keskusteluihin osallistujista onkin asiallisia kommentteineen, aina välillä joukkoon eksyy näitä, joiden ainoana tarkoituksena tuntuu olevan toisen loukkaaminen. Pahoitin eilen mieleni aika pahastikin muutamista kommenteista täällä ja näytin sitten tippa linssissä miehellekin tätä ketjua. Mieheni totesi, että älä ota henkilökohtaisesti sitä, että toiset joko eivät ymmärrä, eivät osaa lukea tai ovat muuten vain huonokäytöksisiä tai hölmöjä. En kohdista nyt sanojani kehenkään tiettyyn nikkiin, mutta ihmiset tietänevät tykönään, mitä tarkoitan.
Laitan tähän nyt vielä loppukaneetiksi, että tosiaan tarkistin tietoni vielä Naistenklinikalta ja he totesivat minun olevan tässä asiassa täysin oikeassa se suhteen, mitä imetyksestä ja alkoholinkäytöstä sanotaan. Kysyin vielä erikseen noista määristä, ja neuvontapuhelimeen vastannut henkilö sanoi, että niin paljon ei normaali ihminen tosiaan voi juoda, että se ÄIDINMAIDON KAUTTA lapseen (eri asiahan tyystin on se, miten vastuutonta lapsen hoitaminen humalassa tietysti on). Nämä samat asiat olin kuullut myös neuvolasta aikaisemmin, samoin eri neuvoloista asian ovat kuulleet kaikki ystävni, joilla on vauva. Ei tämä mitään harhaluuloa ole, vaan ihan perusfaktaa. Tämä ei TIETENKÄÄN tarkoita edelleenkään sitä, että jonkun nyt pitäisi vastoin periaatteitaan ruveta alkoholia käyttämään, vaan ainoastaan sitä, että kun faktoja penäsin, niitä myös sain. Faktojen pohjalta kukin voi toimia juuri niin kuin itse haluaa.
Pliis - antakaa kaikkien kukkien kukkia, älkääkä tuomitko muita! On aika rankkaa tuomita toinen EDES rivien välistä huonoksi tai vastuuttomaksi äidiksi vain siksi, että valinnat poikkeavat kirjoittajan omista.
Hyvää kevättä itse kullekin - niin alkoholia nauttiville kuin nauttimattomille, keisarileikkauksella synnyttäneille ja alateitse synnyttäneille, korvike- ja täysimetysäideille, purkki- ja kotiruokaäideille, kertis- ja kestovaippaäideille, jne...
ja se näkyy myös tässä ketjussa. Varmaan kaikilla meillä negatiivisia kokemuksia alkoholin suurkuluttajista. Mutta tuskin kukaan tässä ketjussa keskustellut äiti lukeutuu niihin, vai mitä?
Muutama kysymys nousi mieleeni ketään syyttämättä:
- onko alkoholi joillekin meistä niin arka aihe ja oma suhde on siihen niin ongelmallinen, että pitää tulla tällaiseen ketjuun rähisemään alkoholinkäytöstä ja paheksumaan sitä, jos joku osaa sitä kohtuullisesti käyttää?
- oletteko ajatelleet, että jos itse suhtaudutte kielteisesti ja tosi tunteella alkoholiin ja ette itse käytä sitä ollenkaan kotona, vaan lähdette aina ulos " viihteelle" vetämään kännit, niin millaisen mallin lapsi siitä saa? Olisiko parempi, että lapsi näkee, että aikuinen voi ja osaa turvallisesti käyttää alkoholia ilman että siitä tulee rähinäjuomaa, esim. seurustellessa lasi viiniä aterian kanssa tai saunaolut. Lapsi oppii, että aikuinen voi ottaa yhden ja olla silti oma itsensä ja hallita käytöksensä. Jos alkoholinkäyttöä salataan ja sitä harrastetaan lapselta salaa, oivaltaa lapsikin myöhemmin, että se on jotakin salassa tehtävää ja tosi houkuttelevaa. Tämä taas innostaa alkoholinkäyttökokeiluihin ja ongelmajuomiseen, vrt. isä/äiti lähtee viihteelle ja vetää pään täyteen, toipuu krapulaisena kotona seuraavan päivän, lapsi ottaa saman mallin.
- Kun tässä ketjussa paasataan, ettei alkoholin vaikutuksista vauvaan tiedetä, niin varmaan tiedetään, onko esim. keski-Eurooppalaiset vauvat jotenkin vaurioituneempia kuin me raittiit suomalaiset: esim. Ranskassa ja Italiassa käytetään viiniä ruokajuomana ja seurustelun yhteydessä ja sielläkin äidit imettävät (omakohtaista kokemusta, sukulaisia asuu molemmissa maissa) eikä siellä ole tietääkseni sen kehitysvammaisempia lapsia kuin täälläkään. Eli miten tuollainen käyttö lapseen vaikuttaa?
- Mitä tällainen tässä ketjussa käyty keskustelu kertoo meidän, äitien, suhteesta alkoholiin: tänne tullaan moittimaan ja paheksumaan toisia ja kertomaan miten itse toimitaan, koska tiedetään toimivamme oikein. Tulee ihan mieleen sananlasku " se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" . Eli onko meidän ikäisillämme naisilla todellakin näin ongelmallinen suhde alkoholiin? Täytyy oikein alkaa miettiä, miten voisi estää oman asenteen siirtymisen lapseensa.
Syyskeijulle kiitos rohkeasta avausviestistä!
Minä olen itse lähestulkoon alkoholiperheestä. Suhtaudun siis erittäin epäluuloilesti ko tuotteeseen. Tässä viestiketjussa ei kyl siitä olekaan kyse mut mainitsin kuitenkin :)
Odotusaikana join pari pientä lasia viiniä kun olimme Kreikassa käymässä. Muutoin oli nollalinjalla. Imetyksen aikaan stressasin jopa siitä yhdestä saunakaljasta, TIETÄMÄTTÖMYYTTÄNI! Lypsin pois ns. pahan maidon ja annoin korviketta.
Kunnes sit ystäväni (hänellä suunnilleen samanikäinen lapsi) kertoi nauttineensa miehen kanssa pari lasia viiniä. No puhe siirtyi imetykseen ja hän kertoi että ihan normaalisti hän imettää. Menin vähän hölmöksi :) No hänen äitinsä ja anoppinsa ovat molemmat terveyshuoltoalalla ja kertoivat juuri näitä viesteissä mainittuja asioita hänellekin. Jokaisen neuvolatädinkin pöydällä on kirjanen (nimeä en muista) jossa sanotaan että alkoholin kohtuukäyttö on ok imettäessä. Kysyin tätä neuvolasta ja siellä sanottiin että pari saunakaljaa/lasillista viiniä on ihan ok.
No minä otan todellakin harvoin eikä minulle teetä ongelmaa olla juomatta. Kesäaikaan oli vaan mukava välillä nautiskella se saunakaljakin :) Minun imetysurani loppui valitettavan lyhyeen tosin.
Ihmetyttää vaan ihan todella ap:n teilaaminen tässä asiassa. Eiköhän jokaisella ole terve järki tässä äitiydessä mukana. Jokaisella on omat vinhat periaatteet. Niinkuin joku kirjoitti esim. purkkiruoasta, korvikkeen annosta jne. Mutta se on ihan oikeasti totta että minun tuttavapiirissä juuri kukaan ei tiedä että parin alkoholiannoksen ottaminen on imettäessä ihan ok! Sehän tässä oli käsittääkseni ap:kin ajatus.
Anteeksi nyt mutta ihan pakko vielä sanoa tähän loppuun: Anselmi. Sinulla on aika ikävä tapa kommentoida asioita. Eikä pelkästään tässä pinossa! Ei sentään tarvitse loukkauslinjalle mennä. Sinulla on omat vahvat periaatteet. Mutta muista sekin että ne eivät ole välttämättä niitä oikeita!!! Oikeat tietää jokainen äiti lapselleen. Toivottavasti ainakin.
Olen huomannut, että suuri osa ihmisistä ei kestä eriäviä mielipiteitä. Itse lasken sen epävarmuudeksi.
Kirjoittelen muuten todella harvoin näille palstoille ja ne, mitä olen kirjoitellut, on yleensä koskenut ihmisten auttamista esim. uniasioissa. Että suht äkkiseltään vedetty kommentti, että kirjoittelen yleensä väärään sävyyn.
Mutta ei se mitään, onneksi itse olen sellainen, että kestän kyllä kommentit ja tiukankin keskustelun. Minulla ei ole mitään syytä tällaisesta ruveta masentumaan.
Anselmi
kohtuukäytöstä siis onko ok juoda saunakaljaa tai ruokajuomana viiniä kuten keskieurooppalaiset. Minusta tässä ei yleensäkään ole niin paljon eroavaisuuksia käyttäytymisessä, ainakin minun ystävä/tuttavapiirissäni kukaan ei ole kummastellut imetyksen ja alkoholin yhteensovittamista kun kyse on tosiaan parista annoksesta. Ja sitä ei taatusi " kielletä" kun kyselet ohjeita lääkäreiltä tai terveydenhuollon ammattilaisiltakaan.
Mielestäni ongelma ap:n aloituksessa oli kuitenkin enemmän se, että hänen mielestään faktat eivät kiellä suurempaa käyttöä. Ymmärsinkö oikein? Siis juuri viitaus siihen, ettei niin suurta alkoholimäärää olekaan joka olisi vauvalle haitallista. Tähän kohtaan itse siis suhtaudun juuri skeptisesti enkä " usko faktoihin" . Siis en imetä välittömästi useiden alkoholiannosten perään eli kun olen humalassa.
Kerrot näin:
--Siis TÄH?? Miksi ihmiset eivät usko edes painettua sanaa? Alkon ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä julkaisussakin todetaan, ettei niin paljon voi ihminen edes juoda (tyyliin 50 kossupulloa tarvittaisiin) että äidinmaitoon siirtyvällä alkoholilla olisi mitään merkitystä.--
Haloo! Siinähän varta vasten sanotaan että veren ja rintamaidon promillemäärä on suunnilleen sama. Ja miten luulet pienen vauvan elimistön, joka ei ole tottunut viinan käyttöön (toivottavasti), reagoivan? Luehan tuo opas uudemman kerran ihan ajatuksen kanssa ja puhu sitten 50 kossupullosta...
Totta on että alkoholin käyttöä ei tarvite varoa imetyksen aikana, eikä pari saunakaljaa tai viinilasillista vielä estä imettämistä. Eihän parista pullosta normaali ihminen saa vereen niin paljon promilleja etteikö voisi imettää. Mutta bileillan jälkeen kannattaa lypsää (mulla ainakin oli rinnat kuin ilmapallot seuraavana aamuna) ja lypsetty maito heittää pois, koska siinä todennaköisesti on vielä alkoholijäämiä 9 aikaan aamulla. Järjen käyttö tässäkin asiassa on sallittua! Kukahan edes menee humalatilassa omaa lastaan imettämään?