En arvosta enää miestäni, koska olen pettynyt häneen

Tai siis ei ne asiat, joita haluan elämääni itsekseen olisi tulleet, mutta tarkoitan, että en ole ehkä niin vela, että en olisi hankkinut lapsia saadessani (kyetessäni) elää äidistä vapaana ja halauamallani tavoilla ennen kuin saan lapset. Eli kyky siihen ylipäätään olisi indikoinut, että voisin olla onnellinen äitinäkin, enkä vain kokea miten huonosti koko homma koko ajan menee ja saada silti vielä äitini raivohaukut päälleni.

isoäiti kirjoitti:

Minäkin tunsin aina olevani äidilleni pettymys. Ajatusmallini oli se,että eihän minusta kukaan voi tykätä,jos oma äitikään ei tykännyt. Vähitellen opin antamaan äidilleni anteeksi. Hän oli varmasti pettynyt omassa avioliittoonsa isäni kanssa. ym. asioita. Olen itse nyt jo melkein 60. Päätin tehdä kaiken toisin omien lastenii kanssa. Rakastan heitä ihan älyttömästi. ns. tiedostin asian.

Mä en edes tajunnut lapsena että olen äidilleni pettymys. Mä tunsin vain kritiikin, arvostelun ja vihan ja luulin, että minulla ei ole arvoa. Tajusin viikon sisällä, että itse olen pettynyt ja sen jälkeen tajusin, että äitini käytöksestähän voi lukea, että hän on kokenut pettymyksen minun kanssani, vaikkei sitä koskaan myöntänytkään, tekopyhä paska kun on.

Äiti ei ehkä tiedostanut pettymystään minuun. Mutta jonkun olisi pitänyt tulla ja sanoa hänelle, että hän ainakin käyttäytyy kuin olisi pettynyt ja että se on minulle kovin paha ja että hänen kuuluu miettiä, miltä se minusta tuntuu ja jos ei kykene, niin mielellään lopettaa kasvattajan tehtävät.

Enkä tajua miksi äiti on edes halunnut pitää minuun yhteyttä, jos kerran kakki on minussa pielessä. Ilmeisesti kyseessä on hänen tyhmääkin tyhmempi ajatukseni siitä, etten pärjää ilman häntä, koska olen niin tyhmä ja hänen täytyy nauvoa jatkuvasti minulle omaa elämäntapaansa, jonka kokee ainoaksi oikeaksi. Minäkin luulin vielä tähään kesään saakka, että se on ainoa oikea elämäntapa. Kunnes lomareissullamme tajusin mieheni sanoessa, että elämää pitää elää kuten itse haluaa, myös minun, että onki erilaisia ihan hyviä elämäntapojani.

Kas, kun äitini ei ollut kertonut minulle tätä. Ei kai, kun on aivovammainen. Hänen onnensako on kiinni siitä, miten muut elävät? Hyi miten sairas ääliö. Ja sityen mua koitti pakottaa siihen ainoaan kaavaansa, jonka tiesi. Ja mua ei ollut tukenut koskaan kukaan niin en tajunnut, ettei syy ole minussa, vaan äidissä. Jos en voi elää kuten (hänen mielestään) pitäisi.

Että kivaa miehelle, kun hän tukee minua niin lopputulemana mä: tajuankin, että olen sinuunkin aivan täysin pettynyt! Koska mä voin. Aiemmin piti kaikkeen hakea vikaa itsestä.

Äiti oli silleen tekopyhä, ettei se katsonut omia vaikuttimiaan ollenkaan. Että jos se kerran käyttäytyi aivan kuin olisi minuun pettynyt (ja olen varma, että olikin), niin miksi kuitenkin esittää koko ajan, että ei ole (ja vielä syyttää minua vialliseksi), koska sillälaillahan hän sai ansaiotonta hyväksyntää minulta. Jos hän olisi ollut rehellinen ja sanonut mulle, että olen sinuun pettynyt, niin tuskin mä olisin jäänyt siihen enää hänen neuvoistaan koittamaankaan ottaa oppia, mikä oli kuitenkin se, mitä hän haki. Koitti saada mut itsensä kopioksi. Tosin jos hän olisi sanonut mulle jo lapsena että on oikeasti minuun pettynyt, niin olisiko se murskannut minäkuvani lopullisesti niin, etten olisi ikinä selvinnyt siitä? Se on mahdollista. Se olisi ollut jo liian julmaa. Mutta olisi edes nyt kun olin aikuinen niin tutkaillut omia vaikutimiaan. Koska pettynyt se aivan selvästi oli. Että kehtaaakin. Omaan lapseensa. Ja jo siis silloin, kun olin joku 3-4-vuotias! Kaikki vika pettyä minuun on ollut tasan hänessä, paskoille kasvattajille lapsi on paska, mitä sitä luonnonlakeja kieltämään. Kivoille vanhemmille lapsikin on kiva takaisin, täysin yksinkertaista ihmissuhdeasiaa. En tiedä, jos olin joku lievä add ja siksi hermostuttava, mutta rakastava vanhempi (joka se tekopyhä paska siis väittää olevansa) ei pety lapseensa, vaan etsii ongelmiin apua ja tukea YHDESSÄ lapsen KANSSA. Niin toimii älykäs ja EMPAATTINEN vanhempi.

Tai vielä: jos vanhempi pettyykin lapseensa, niin käsittelee sen tykönään, että miksi tunnen näin, eikä nyt hetranjumala sentään mene suuttumaan siitä lapselle, kuten minun äitini teki. Tai jos meneekin, kuten mä teen, niin MYÖNTÄÄ OLEVANSA PASKA ÄITI JA VANHEMPI. NIin taakka eli syyllisyyden tunne tilanteesta ei jää lapsen harteille. Minä koitan päästä selville, miksi petyn lapsiini, enkä sano heille, että he eivät kelpaa.

Tai siis sanon, mutta samalla mietin, miksi minä tunnen niin. Jos lapseni syyttävät minua siitä, että sanoin heille pahasti, niin myönnän syyllisyyteni omiin tunteisiini, enkä väitä heidän aiheuttaneen ne.

Äitini soitti minulle tänään ja ensi kertaa aikoihin mietin, etten tunne enää oikein myötätuntoa häntä kohtaan. Oma pettymiseni häneen alkaa nostaa päätään. Olen vuosia koittanut korjata välejämme, mutta äiti ei halua osallistua siihen. Onneksi tajusin olleeni pettynyt äitiini ja vaikka se on ikävä tunne, niin on sille myös syynsä. Onneksi tajusin, koska se antaa minulle selustaa hylätä äitini, jos hän ei ymmärrä minua. No, hylätä on aika raju sana, mutta ei vain voi mitään, jos ainoa, mitä jostain ihmissuhteesta saa on näppylöitä ja pahempaakin. Mullahan ei ole tilalla toista ihmissuhdetta, mutta parempi se kai on yksinkin. Äitiä ei ehkä voi millään ihmissuhteella korvata, mutta jos olisin tullut tähän jo parikymppisenä, niin ehkä olisin löytänyt elämääni korvaavia ihmisiä, en tiedä. Nyt en ole voinut heitä edes hakea, koska olen uskonut äitini puheet arvottomuudestani.

En kuitenkaan sanonut äidilleni, että olen häneen pettynyt, vaikka se olisi ainoa tapa minusta selvittää välimme. Nyt äiti ei tiedä sitä. Tai no, onhan hän voinut arvata käytöksestäni häntä kohtaan. Kumma juttu vain, ettei häntä ole lainkaan kiinnostanut selvittää asiaa. Miksi olen häneen pettynyt. Mihin hänessä olen pettynyt.

Siksi en asiaa enää maininnutkaan, vaikka se käsitteenä ja sanana on tullutkin mieleeni. Koska tiedän, ettei äitiä kiinnosta tai ei halua tai ei osaa. Ei edes yritä, jos ei osaa! (Säälittävää.)

Mutta äitipä ei tajua, että mä opin uutta edelleen ja jos mä hoksasin olevani pettynyt häneen, niin se tarkoittaa yhteydenpidon aitoa loppumista jos mä niin tahdon. Tähän asti mua on saattanut vielä saada syyllistettyä pitämään yhteyttä, mutta ei ehkä enää kauaa.

Säälin tämän kirjoittajan äitiä.. toki myös miestä ja lapsia. Mutta äidille on varmasti todella kovaa saada noin päästään vialla oleva syntymävammainen narsisti mukulakseen. Mieshän on vaurioitunut itse mt-ongemaisessa perheessään, eikä siis raukka paremmasta tiedä kuin saada olla tään hullun manipuloitavana. Ja lapset tietysti jatkavat traumaa aikanaan.

Terapeutit nostaa hyvät rahat, kun tää hullu ei tajua hakea sitä köyttä ja rasvata... ei varmaan osaa edes solmua tehdä.

Haluan nyt vielä olla oikein ikävä jollekin. Kenet valitsisin uhriksi? Tällaisia mulle tulee mieleen. "Kiva", eli ei. Eikö teistä koskaan tunnu siltä? Kai se on sen pahan olon purkamista muihin. Ihan turha sanoa että millä oikeudella mä teen niin, samalla, jolla mun äitikin pettyi minuun kun olin pieni. Nyt kaikki purkamaan vihaanne toisiin!

Vierailija kirjoitti:

Säälin tämän kirjoittajan äitiä.. toki myös miestä ja lapsia. Mutta äidille on varmasti todella kovaa saada noin päästään vialla oleva syntymävammainen narsisti mukulakseen. Mieshän on vaurioitunut itse mt-ongemaisessa perheessään, eikä siis raukka paremmasta tiedä kuin saada olla tään hullun manipuloitavana. Ja lapset tietysti jatkavat traumaa aikanaan.

Terapeutit nostaa hyvät rahat, kun tää hullu ei tajua hakea sitä köyttä ja rasvata... ei varmaan osaa edes solmua tehdä.

Äitini on valinnut olla ilkeä minulle. Hänen ei olisi tarvinnut pettyä minuun yhtään. Minä olen häntä terveempi tajutessani tämän kaiken ja myös sinua terveempi. Miehenikään ei ole mikään voimaton sairas tahdoton tossukka, kuten näytät kuvittelevan. Lapsemme saavat enemmän aikuisen huomiota isältään, kuin keskivertolapset saavat Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin tämän kirjoittajan äitiä.. toki myös miestä ja lapsia. Mutta äidille on varmasti todella kovaa saada noin päästään vialla oleva syntymävammainen narsisti mukulakseen. Mieshän on vaurioitunut itse mt-ongemaisessa perheessään, eikä siis raukka paremmasta tiedä kuin saada olla tään hullun manipuloitavana. Ja lapset tietysti jatkavat traumaa aikanaan.

Terapeutit nostaa hyvät rahat, kun tää hullu ei tajua hakea sitä köyttä ja rasvata... ei varmaan osaa edes solmua tehdä.

Äitini on valinnut olla ilkeä minulle. Hänen ei olisi tarvinnut pettyä minuun yhtään. Minä olen häntä terveempi tajutessani tämän kaiken ja myös sinua terveempi. Miehenikään ei ole mikään voimaton sairas tahdoton tossukka, kuten näytät kuvittelevan. Lapsemme saavat enemmän aikuisen huomiota isältään, kuin keskivertolapset saavat Suomessa.

Äitisi oli ihan normaali hermot kireällä oleva aikansa yksinhuoltajaäiti. Yritti luultavasti todella parhaansa. Sinä olet toisia syyttelevä narsisti etkä yhtään mitään muuta.

Ja siis äitiäni voi toki sääliä, mutta ei siksi, että sai minut, vaan sen takia, mitä hänen elämässsään oli tapahtunut jo ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin tämän kirjoittajan äitiä.. toki myös miestä ja lapsia. Mutta äidille on varmasti todella kovaa saada noin päästään vialla oleva syntymävammainen narsisti mukulakseen. Mieshän on vaurioitunut itse mt-ongemaisessa perheessään, eikä siis raukka paremmasta tiedä kuin saada olla tään hullun manipuloitavana. Ja lapset tietysti jatkavat traumaa aikanaan.

Terapeutit nostaa hyvät rahat, kun tää hullu ei tajua hakea sitä köyttä ja rasvata... ei varmaan osaa edes solmua tehdä.

Äitini on valinnut olla ilkeä minulle. Hänen ei olisi tarvinnut pettyä minuun yhtään. Minä olen häntä terveempi tajutessani tämän kaiken ja myös sinua terveempi. Miehenikään ei ole mikään voimaton sairas tahdoton tossukka, kuten näytät kuvittelevan. Lapsemme saavat enemmän aikuisen huomiota isältään, kuin keskivertolapset saavat Suomessa.

Äitisi oli ihan normaali hermot kireällä oleva aikansa yksinhuoltajaäiti. Yritti luultavasti todella parhaansa. Sinä olet toisia syyttelevä narsisti etkä yhtään mitään muuta.

Sinusta minun äitini ole sitten toisia syyttelevä narsisti? Miten perustelet näkemyksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin tämän kirjoittajan äitiä.. toki myös miestä ja lapsia. Mutta äidille on varmasti todella kovaa saada noin päästään vialla oleva syntymävammainen narsisti mukulakseen. Mieshän on vaurioitunut itse mt-ongemaisessa perheessään, eikä siis raukka paremmasta tiedä kuin saada olla tään hullun manipuloitavana. Ja lapset tietysti jatkavat traumaa aikanaan.

Terapeutit nostaa hyvät rahat, kun tää hullu ei tajua hakea sitä köyttä ja rasvata... ei varmaan osaa edes solmua tehdä.

Äitini on valinnut olla ilkeä minulle. Hänen ei olisi tarvinnut pettyä minuun yhtään. Minä olen häntä terveempi tajutessani tämän kaiken ja myös sinua terveempi. Miehenikään ei ole mikään voimaton sairas tahdoton tossukka, kuten näytät kuvittelevan. Lapsemme saavat enemmän aikuisen huomiota isältään, kuin keskivertolapset saavat Suomessa.

Äitisi oli ihan normaali hermot kireällä oleva aikansa yksinhuoltajaäiti. Yritti luultavasti todella parhaansa. Sinä olet toisia syyttelevä narsisti etkä yhtään mitään muuta.

Ja mieti; ehkä äitini yritti parhaansa. Mutta se ei riitä. Olen silti pettynyt häneen, ymmärrätkö? En halua olla lähelläkään häntä, ymmärrätkö? Millä perusteella hän siis oli riittävän hyvä äiti? Onko sinun suvussasi hienoa kasvattaa lapsensa niin, että nämä eivät aikuisina halua enää nähdäkään äitiään? Kehutaanko teillä tuollaisia äitejä?

Kyllä hyvän äidin mittari ja merkki on se, että lapset haluavat hoitaa äitiään kun tämä tulee vanhaksi ja että lapsista on kivaa palata äidin luo käymään. Ja että lapsilla on aikuisina hyvä olla. Se on hyvän äidin merkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin tämän kirjoittajan äitiä.. toki myös miestä ja lapsia. Mutta äidille on varmasti todella kovaa saada noin päästään vialla oleva syntymävammainen narsisti mukulakseen. Mieshän on vaurioitunut itse mt-ongemaisessa perheessään, eikä siis raukka paremmasta tiedä kuin saada olla tään hullun manipuloitavana. Ja lapset tietysti jatkavat traumaa aikanaan.

Terapeutit nostaa hyvät rahat, kun tää hullu ei tajua hakea sitä köyttä ja rasvata... ei varmaan osaa edes solmua tehdä.

Äitini on valinnut olla ilkeä minulle. Hänen ei olisi tarvinnut pettyä minuun yhtään. Minä olen häntä terveempi tajutessani tämän kaiken ja myös sinua terveempi. Miehenikään ei ole mikään voimaton sairas tahdoton tossukka, kuten näytät kuvittelevan. Lapsemme saavat enemmän aikuisen huomiota isältään, kuin keskivertolapset saavat Suomessa.

Äitisi oli ihan normaali hermot kireällä oleva aikansa yksinhuoltajaäiti. Yritti luultavasti todella parhaansa. Sinä olet toisia syyttelevä narsisti etkä yhtään mitään muuta.

Ja mieti; ehkä äitini yritti parhaansa. Mutta se ei riitä. Olen silti pettynyt häneen, ymmärrätkö? En halua olla lähelläkään häntä, ymmärrätkö? Millä perusteella hän siis oli riittävän hyvä äiti? Onko sinun suvussasi hienoa kasvattaa lapsensa niin, että nämä eivät aikuisina halua enää nähdäkään äitiään? Kehutaanko teillä tuollaisia äitejä?

Jotkut lapset on vaan liian hankalia. Sinä raivareinesi, add oireiluin. Ja keksitty minä minä tunteet. Niitä on tässä luettu

Meillä aikuiset on aikuisia ja huolehtii lapsistaan. Yhtään 44 v lasta meillä ei ole. Ei ole narsistista inhotusta kuten sinä

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hyvän äidin mittari ja merkki on se, että lapset haluavat hoitaa äitiään kun tämä tulee vanhaksi ja että lapsista on kivaa palata äidin luo käymään. Ja että lapsilla on aikuisina hyvä olla. Se on hyvän äidin merkki.

Katso peiliin niin näet maailman huonoimman äidin.