En arvosta enää miestäni, koska olen pettynyt häneen

Vierailija kirjoitti:

Jätä nyt jo se perheesi herranjestas sentään! Ihme saamattomuutta.

Epäilen, ettei heillä olisi varaa asua enää tässä sen jälkeen, koen, että voin muuttaa jos vielä haluan vasta sitten kun rahatilanteemme muuttuu kun saan perintöä joskus.

Ja siis ehkä tää paha olo menee tuulettelemalla täällä aina sen verran, että selviydytään. En tiedä. Oon lomalla niin tällaiset fiilikset eskaloituu.

Mutta ihan epäreilua, että joku saa pilata toisen elämää tekemällä tälle pahan olon! Lapsuudenkodista kun ei pääse karkaamaan eikä sitä aikuista pakoon minnekään. Ja kun ei ole muita asikuisia paikalla, aikuinen voi vaan jatkaa törkeää käytöstään lasta kohtaan. Siksi vastustan yksinhuoltajuutta, sillä siellä ei ole lapsella sitäkään vähää oikeusturvaa, jos vanhempi on sekopää.

Lapsilla ei oikeastaan ole oikeusturvaa kodeissaan, miettikää.

Eikö kiinnosta miettiä millaista oikeusturvaa omatkin lapsenne saavat? Entä jos olettekin lapsen mielessä kusipää, mitä lapsenne voi sille asialle tehdä? Ei mitään.

Jos käyttäydytte lastanne kohtaan huonosti, mitä lapsi voi sille tehdä? Ei mitään. Lapsen pitää vain kärsiä ja sietää teitä sellaisina kuin olette, vaikka te jopa vahingoittaisitte käytöksellänne lasta. Ja varmaan vahingoitattekin. Miettikää.

Lasten pitää tehdä sitä mitä aikuiset sanoo, vaikka se olisi miten tyhmää tahansa ja lapsi itse älyäisi jonkin asian paremmin. Todella vammaista. Tuntuu usein, että kaikki aikuiset ovat lapsivihaajia.

Varsinkin eroperheissä tämä varmaan korostuu. Aikuisista tulee idiootteja erottuaan varsinkin jos heille jää erottuaan paha olla. Lapset saavat kärsiä siitä.

Äitihullu, niin hullulta kuin se kuulostaakin niin ymmärrän sinua.. Meillä on jotain samaa tuossa problematiikassa. Joisin mielelläni kahvit ja juttelisin kanssasi, en saadakseni itselleni apua tai auttaakseni, vaan siksi, että joskus suurimman helpotuksen hetkeen tuo tunne, että joku ymmärtää ja hyväksyy sellaisenaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pettymyksen ymmärtää, kun mies huomioi enemmän lapsia kuin sinua. Siivoaa, hoitaa kaiken. Ja lapset! Ovat niin rpäviihdyttäviä. Kitisevät ja vaativat huomiota ja hoitoa.

Eihän sellaista jaksa. Kun Minun tunteeni tulee ensin ja ainoana maailmassa

Se liittyy siihen, että äidilleni minä olin pettymys ja olen sen takia joutunut menemään yhteen miehen kanssa, jota en rakasta. Koska kuka rakastaisi minua, joka olin äidillenikin vastenmielinen? Se ei olisi haitannut, jos olisin halunnut loppuelämäni olla masentunut ja arvoton, mutta kun olen alkanut topua tajuan, että ansaitsen enemmän. Tietenkin mieskin ansaitsee, mutta se on hänen päänsärkynsä.

Olet vastenmielinen kusipää

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten lapsetkaan voi rakastaa minua jos jään tähän. Mulla on vain paha olla aamusta iltaan ja se vaikuttaa äitiyteeni tietenkin tosi paljon. Eikä se ole minun vikani mitenkään. Ei tietenkään lastenkaan. Mutta se ei auta, että pitää vain yrittää olla näyttämättä sitä pahaa oloa, koska se vaatii raivokkaasti pääsyä ulos minusta. Ja sitten raivostun ympäristölle, koska kukaan ei ymmärrä mun pahaa oloani. Paitsi terapeutit. Ne ovat ainoita, jotka ymmärtää. Ja lasten en halua kärsivän. Mutta koska lapset ei täysin tajua, miten paha olo mulla on, heille saattaisi näyttäytyä vain heidän hylkäämisenään, jos mä muutan pois. Jos vain itseäni ajattelisinkin, ei mulla olisi mitään syitä jäädä. Haluan tämän pahan olon pois. Sitäkin vain mietin, että miten se yksin asuessa mihinkään katoaa.

K-Raudasta saa vahvaa köyttä.

Vierailija kirjoitti:

Äitihullu, niin hullulta kuin se kuulostaakin niin ymmärrän sinua.. Meillä on jotain samaa tuossa problematiikassa. Joisin mielelläni kahvit ja juttelisin kanssasi, en saadakseni itselleni apua tai auttaakseni, vaan siksi, että joskus suurimman helpotuksen hetkeen tuo tunne, että joku ymmärtää ja hyväksyy sellaisenaan..

Kiitos. Niinpä, se on iso asia, jos tapaa sellaisia ihmisiä, enkä nyt edes tarkoita itseäni. Kiitos siitä, että vastasit, koska aika tuuleen huutamista tämä oma tuska on...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pettymyksen ymmärtää, kun mies huomioi enemmän lapsia kuin sinua. Siivoaa, hoitaa kaiken. Ja lapset! Ovat niin rpäviihdyttäviä. Kitisevät ja vaativat huomiota ja hoitoa.

Eihän sellaista jaksa. Kun Minun tunteeni tulee ensin ja ainoana maailmassa

Se liittyy siihen, että äidilleni minä olin pettymys ja olen sen takia joutunut menemään yhteen miehen kanssa, jota en rakasta. Koska kuka rakastaisi minua, joka olin äidillenikin vastenmielinen? Se ei olisi haitannut, jos olisin halunnut loppuelämäni olla masentunut ja arvoton, mutta kun olen alkanut topua tajuan, että ansaitsen enemmän. Tietenkin mieskin ansaitsee, mutta se on hänen päänsärkynsä.

Ei vaan se liittyy sinun narsismiin. Et osaa edes kysyä miten oppisit rakastamaan lapaiasi. Tai miestäsi.

Äitisi ei ole tähän osallinen (vaikka olisin minäkin pettynyt jos minulla olisi 100% itsekäs ja empatiakyvytön tytär)

Ei liity, vaan pahaan oloon, jonka äitini aiheutti minulle ja jota tunsin hänen kanssaan asuessani joka päivä, mutta jonka jouduin lapsena tukahduttamaan.

44 v vastaa omista teoistaan

Joo, mutta ei "paha olo" ole oma teko, vaan se on äitini minuun aiheuttama tunne.

Se on oma vika. 44 vuotias osaa täysin kontroloida omia tuntemuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pettymyksen ymmärtää, kun mies huomioi enemmän lapsia kuin sinua. Siivoaa, hoitaa kaiken. Ja lapset! Ovat niin rpäviihdyttäviä. Kitisevät ja vaativat huomiota ja hoitoa.

Eihän sellaista jaksa. Kun Minun tunteeni tulee ensin ja ainoana maailmassa

Se liittyy siihen, että äidilleni minä olin pettymys ja olen sen takia joutunut menemään yhteen miehen kanssa, jota en rakasta. Koska kuka rakastaisi minua, joka olin äidillenikin vastenmielinen? Se ei olisi haitannut, jos olisin halunnut loppuelämäni olla masentunut ja arvoton, mutta kun olen alkanut topua tajuan, että ansaitsen enemmän. Tietenkin mieskin ansaitsee, mutta se on hänen päänsärkynsä.

Ei vaan se liittyy sinun narsismiin. Et osaa edes kysyä miten oppisit rakastamaan lapaiasi. Tai miestäsi.

Äitisi ei ole tähän osallinen (vaikka olisin minäkin pettynyt jos minulla olisi 100% itsekäs ja empatiakyvytön tytär)

Ei liity, vaan pahaan oloon, jonka äitini aiheutti minulle ja jota tunsin hänen kanssaan asuessani joka päivä, mutta jonka jouduin lapsena tukahduttamaan.

44 v vastaa omista teoistaan

Joo, mutta ei "paha olo" ole oma teko, vaan se on äitini minuun aiheuttama tunne.

Se on oma vika. 44 vuotias osaa täysin kontroloida omia tuntemuksiaan.

Ei ole kyse niiden kontrolloinnista vaan päästä haitallisista tuntemuksista eroon. Koska en kestä enempää niitä ja en osaa kontrolloida niitä, olen ainoastaan koittanut tukahduttaa niitä. Eli pahaa oloa, jonka äitini aiheutti minulle lapsena.

Äidin pahan olon takana oli varmaan hänen lapsuutensa ja minun lapsuudessa lähemmin oma avioeronsa, jota ei osannut käsitellä ja käyttäytyi siksikin rumasti minua kohtaan, kun minä oireilin hänen vikojaan. Todella epäreilua. Mietin vaan miten paljon pahaa oloa yhteiskunnassamme lapsille tuleekaan nykyisessä erotahdissa kun miettii miten lapsi ei saa ääntään aikuisten erossa esimerkiksi kuuluville.

Mulla on ollut varaa käydä terapiassa, mutta entä he, joilla ei ole?

Jos kolmella ihmisellä on erossa paha olla eli äidillä isällä ja lapsella niin kellekään ei jää voimia ajatella lasta. Näin se vain menee. Tietenkin on hyviäkin eroja joissa asiat käsitellään ja aikuinen ottaa vastuun, mutta esimerkiksi oma äitinikin syytti isääni erosta, vaikka kysymyksessä oli hänen päivänselvä oma pettymisensä siihen, ettei isä vastannut hänen mielikuviaan eikä muuttunut niiden mukaiseksi. Silti kuulemma isässä oli vika että he erosivat.

Ap, mitä jos tekisit seuraavan laskelman varalle, vaikket toimisikaan: Paljonko miehesi tulot/työttämyyskorvaus tms on ja paljonko asuminen nykyisessä kodissa maksaa? Siihen lisänä lapsilisät maksettaisiin miehelle ja selvität kelasta saisiko asumistukea. Selvität itsellesi siis konkreettisesti olisiko miehellä+lapsilla mahdollista jäädä asumaan nykyiseen kotiin.

Enempää ei tarvisi tehdä, mutta ainakin tämän ottaisit selville. Seuraavaksi, kun voimat riittää, etsisit löytyykö läheltä sinulle sopivaa vuokra-asuntoa. Ajatukset konkretisoituu, vaikka vielä et toteuttaisi niitä..

Saatat tulla tilanteeseen, jossa omaan asuntoon muutto tuntuu ajankohtaiselta. Ei silloinkaan tarvi vielä tehdä virallista eroa, vaan lähdet omaan asuntoon koska tarvitset aikaa itsellesi ja hoitaaksesi itseäsi. Lapset voivat käydä luonasi tai asua osan ajasta siellä. Minkään ei heti tarvitse olla lopullista, vaan ikään kuin harkiten, askel kerrallaan. Mitä sanot?

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä jos tekisit seuraavan laskelman varalle, vaikket toimisikaan: Paljonko miehesi tulot/työttämyyskorvaus tms on ja paljonko asuminen nykyisessä kodissa maksaa? Siihen lisänä lapsilisät maksettaisiin miehelle ja selvität kelasta saisiko asumistukea. Selvität itsellesi siis konkreettisesti olisiko miehellä+lapsilla mahdollista jäädä asumaan nykyiseen kotiin.

Enempää ei tarvisi tehdä, mutta ainakin tämän ottaisit selville. Seuraavaksi, kun voimat riittää, etsisit löytyykö läheltä sinulle sopivaa vuokra-asuntoa. Ajatukset konkretisoituu, vaikka vielä et toteuttaisi niitä..

Saatat tulla tilanteeseen, jossa omaan asuntoon muutto tuntuu ajankohtaiselta. Ei silloinkaan tarvi vielä tehdä virallista eroa, vaan lähdet omaan asuntoon koska tarvitset aikaa itsellesi ja hoitaaksesi itseäsi. Lapset voivat käydä luonasi tai asua osan ajasta siellä. Minkään ei heti tarvitse olla lopullista, vaan ikään kuin harkiten, askel kerrallaan. Mitä sanot?

Tietty kuulostaa sellaiselta, että auttaisi tilanteen hahmotuksessa ottaa asioista selvää. Mutta mulla myös purskahtelee raivoa ja saattaa se sitten laantuakin kun sitä saa purskahdettua, mies ei ollut nyt kotona, muuten olisin takuulla aloittanut riidan. Nyt puran pahaa mieltä tänne. En tiedä miten mies vielä kestää minua, mutta kun on niin hirveän paha olo ja äidin kanssa asuessa olin tottunut purkamaan sen äidille. Joka ei tajunnut että se oli minun pahaa oloani vaan otti sen itseensä ja vihastui minulle, jolloin paha oloni vain lisääntyi... Mies on paremmin tajunnut, että mun paha olo on mun pahaa oloa, mutta koska tärä on niin paljon ja ilmaisen sitä syytöksinä niin mies ei ehkä kestä, koska olen niin vihainen, etten välitä enää mistään. Vaikka välitänkin, mutta en raivon hetkellä.

Miten mies jaksaa? Haluaisin siksi eroon, että olen miehelle ilkeä, mutta osa minusta vain ajattelee, että erotkoon hän jos ei kestä. Ja kun mies ei eroa niin en eroa mäkään. Ja sit joku tulee sanomaan, että entäs lapset. No, nii-in, lapset. Minusta he eivät kärsi siitä, että en kestä miestä.

tsemppiä. mun mies maksaa elareita 340€, nettotulot reilu 2000€

Ja kun mulla on paha olla niin vastustan kaikkea, ihan kaikkea. En mene edes ulos, en lähde mihinkään, kun paha olo ei katoa. Se oikeasti ei katoa. Siis voihan se hetkeksi painua taka-alalle, mutta vain palatakseen takaisin kun jotain sellaista tapahtuu, josta se tulee esille. Syytän tästä äitiä, jonka olisi pitänyt kyetä tyynnyttään minun paha oloni lapsena, eikä aiheuttaa sen koteloituminen. Ja kroonistuminen. Ja se, että pahan oloni takia estän sitten itseäni saamasta apua enää keneltäkään.

sohviina kirjoitti:

tsemppiä. mun mies maksaa elareita 340€, nettotulot reilu 2000€

Siis kuinka monesta lapsesta? Onko ne jotenkin vakio noi elarit vai mikä niihin vaikuttaa?