Pitäisikö huolestua 13v pojasta?
Poika siis menossa kahdeksannelle luokalle. Hänellä ei ole ollut koko elämänsä aikana ainuttakaan kaveria, ei edes sellaista, jonka kanssa olisi leikkinyt satunnaisesti (omien sanojensa mukaan poika ei edes tahdo kavereita). Luonteeltaan poika on sisäänpäin vetäytynyt, tykkää olla yksikseen ja kavahtaa minkäänlaista fyysistä kosketusta. Tämän lisäksi hän on kuitenkin todella voimakastahtoinen. Hän ei myöskään yleensä näytä tunteitaan, viimeksi olen nähnyt hänen itkevän joskus 8-vuotiaana, ja poika hymyileekin todella harvoin. Vihastuminen ja/tai turhautuminen on tässä poikkeus, sen hän kyllä näyttää aina.
Olemme viisihenkinen perhe, jossa on siis minä, mieheni eli lasten isä, tuo kyseinen poika, sekä nuoremmat sisko ja veli (molemmat kuitenkin yli 10v). Kukaan muu perheestä ei ole samanlainen kuin hän, ja meillä kaikilla muilla on lämpimät välit toisiimme. Tuolla pojalla on siis etäiset välit meihin kaikkiin (on aina ollutkin, pienestä saakka) vaikka yritämme ottaa häntä mukaan yhteisiin tekemisiimme.
Minä itse olen hänelle perheessä läheisin (vaikka olemme mekin etäisiä toisillemme, mutta muut ovat vielä enemmän), "toiseksi läheisin" on siskonsa, ja sitten vastakkaisessa ääripäässä ovat pojan isä ja veli. En tiedä, mistä tämä johtuu, sillä esimerkiksi molemmat pikkusisarukset kohtelevat poikaa täysin samalla tavalla (haluavat viettää hänen kanssaan aikaa yms.). Isänsä kanssa heillä on enemmän riitaa, mutta sellaisista ihan tavallisista asioista (kotityöt yms.), eikä tuotakaan kovin usein.
Koulussa olisi kavereita tarjolla, paljonkin. Opettaja on esimerkiksi kertonut, että puolet luokasta yrittävät hakeutua hänen seuraansa, mutta poika torjuu heidät kaikki joskus hyvinkin ilkeästi. Samaa ovat kertoneet pikkusisarukset (ylä- ja ala-aste samassa).
Muuten poika ei ainakaan opettajan mukaan käyttäydy huonosti, ja kokeistakin hän saa kiitettäviä numeroita.
Tämä ei voi johtua murrosiästä, sillä tämä on jatkunut niin kauan kuin muistan. En ole ennen kauheasti huolestunut, vaan kuvitellut että ehkä poika on vain luonteeltaan introvertti eikä niin tunteileva. Nyt, nuorempia sisaruksia - joilla on siis kummallakin laaja ystäväpiiri, ja he ovat lähes aina iloisia ja hymyileviä -, sekä myös ystäväperheiden ja sukulaisten lapsia katsellessani mietin, että eihän tuo voi olla normaalia?
Pitäisikö siis huolestua, ja jos pitäisi, niin kuuluuko jonnekin ottaa esim. yhteyttä?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen poikani Kevin-leffa.
No nyt alkoi hieman karmia, mutta poika ei kyllä täytä muita psykopaatin tunnusmerkkejä. Hän ei siis esim. ole väkivaltainen muita ihmisiä kohtaan tai kiduta eläimiä.
Ihan kun meidän juuri 13v täyttänyt poika. Viihtyy yksikseen. Meillä pojalla adhd diagnoosi (ei ylivilkkautta).
Vierailija kirjoitti:
Ihan kun meidän juuri 13v täyttänyt poika. Viihtyy yksikseen. Meillä pojalla adhd diagnoosi (ei ylivilkkautta).
ADD? Itsellänikin on, mutta en kuitenkaan ole ollut samanlainen kuin poikani.
Olisiko hieman Asperger persoonallisuus?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko hieman Asperger persoonallisuus?
En tullutkaan ajatelleeksi, mutta nyt kun mietin tarkemmin niin kyllähän jotain Asperger-piirteitä on, esim. tuo ettei tykkää kosketuksesta ja viihtyy yksikseen (mutta saa kuitenkin hyviä numeroita kokeista).
Sitten on kuitenkin sellaisia asioita, jotka eivät päde yhtään poikaan, vaan päinvastoin.
Ongelmaa ei ole niin pitkään kunnes yksinäisyys alkaa vaivata, eli esimerkiksi kotoa muutettua. Sosiaalisten taitojen puute voi myöhemmin estää kaverisuhteiden solmimisen.
Poika voi kodin hulinassa olla vielä ihan tyytyväinen, mutta nuorena aikuisena yksinäisyys johtaa usein masennukseen tai muihin psyykkisiin ongelmiin.
Olette avun hakemisessa jo vähän myöhässä, kun poika on jo muodostanut haitallisia toimintamalleja (muiden pois ajaminen). Ota jo nyt yhteyttä koulukuraattoriin. He ovat viimeistään ensi viikolla yleensä töissä.
Vaikka lapsesi saisi esim. asperger diagnoosin ja viihtyisi näennäisesti yksikseen, kaipaa käytännössä jokainen ihminen jonkinlaisia hyviä ihmissuhteita.
Hetää kysymys miksi et ole niin jo tehnyt? 😲
Vierailija kirjoitti:
Ongelmaa ei ole niin pitkään kunnes yksinäisyys alkaa vaivata, eli esimerkiksi kotoa muutettua. Sosiaalisten taitojen puute voi myöhemmin estää kaverisuhteiden solmimisen.
Poika voi kodin hulinassa olla vielä ihan tyytyväinen, mutta nuorena aikuisena yksinäisyys johtaa usein masennukseen tai muihin psyykkisiin ongelmiin.
Olette avun hakemisessa jo vähän myöhässä, kun poika on jo muodostanut haitallisia toimintamalleja (muiden pois ajaminen). Ota jo nyt yhteyttä koulukuraattoriin. He ovat viimeistään ensi viikolla yleensä töissä.
Vaikka lapsesi saisi esim. asperger diagnoosin ja viihtyisi näennäisesti yksikseen, kaipaa käytännössä jokainen ihminen jonkinlaisia hyviä ihmissuhteita.
Kuraattoriin kannattaa siis ottaa yhteyttä? Mitä sen jälkeen tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Hetää kysymys miksi et ole niin jo tehnyt? 😲
Luulin, että on vain luonteeltaan introvertti yms. Koska kyseessä oli ensimmäinen lapseni, en tiennyt mikä oli normaalia ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi Kevin.
Älkää nyt pelotelko minua, olen tarpeeksi huolissani jo nyt.
Olin itse samantyyppinen, tosin minulla oli muutamia kavereita, nuorena. Minusta tuli aineenopettaja ja olen normaalissa parisuhteessa ja onnellinen. Koin perheeni olevan niin erilainen, etten jaksanut olla kauheasti heidän kanssaan tekemisissä, kun joka tapauksessa koin itseni ulkopuoliseksi yhteisissä jutuissa. Pienellä paikkakunnalla ei ollut samanhenkisiä kavereita, joten loin laajan ystäväverkon vasta yliopistossa. En ole koskaan kärsinyt mt-ongelmista.
Pojassasi ei siis välttämättä ole mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin itse samantyyppinen, tosin minulla oli muutamia kavereita, nuorena. Minusta tuli aineenopettaja ja olen normaalissa parisuhteessa ja onnellinen. Koin perheeni olevan niin erilainen, etten jaksanut olla kauheasti heidän kanssaan tekemisissä, kun joka tapauksessa koin itseni ulkopuoliseksi yhteisissä jutuissa. Pienellä paikkakunnalla ei ollut samanhenkisiä kavereita, joten loin laajan ystäväverkon vasta yliopistossa. En ole koskaan kärsinyt mt-ongelmista.
Pojassasi ei siis välttämättä ole mitään vikaa.
Hyvä kuulla, ettei tässä ole välttämättä kyse jostain vakavammasta. Surullista tosin on se, jos poika kokee itsensä ulkopuoliseksi perheessämme eikä löydä täältä, keskikokoiselta paikkakunnalta, yhtään samanhenkistä kaveria.
Viettääkö aikaa tietokoneella? Voidaan olla että siellä onkin kavereita, kuin nykyään maailma on nuorilla suurempi kuin tämä fyysinen tässä ja samanhenkinen kaveri voi löytyä jostain toisestakin paikasta, kuten pelistä tai keskustelusta.
Vierailija kirjoitti:
Viettääkö aikaa tietokoneella? Voidaan olla että siellä onkin kavereita, kuin nykyään maailma on nuorilla suurempi kuin tämä fyysinen tässä ja samanhenkinen kaveri voi löytyä jostain toisestakin paikasta, kuten pelistä tai keskustelusta.
Viettää, mutta ei erityisen paljon (taitaa olla melko harvinaista nykyään?).
Älykännykkäkin mennyt rikki jo aika kauan aikaa sitten (tuota ennen meni alle vuodessa jo kolme kännykkää hajalle pojan oman toiminnan seurauksena, sen takia emme ole ostaneet nyt uutta), joten sielläkään ei oikein voi olla kavereita joita kaipaisi. Tällä hetkellä siis käytössä oma vanha luurini jolla ei pääse nettiin, ei näytä kauheasti edes haittaavan poikaa.
Meillä on siis alun alkaenkin ollut rajoitukset netinkäyttöön, joten meillä lapsilla ei ole mitään jatkuvaa tarvetta päästä nettiin, ainakaan nyt kesälomalla.
Puhutaan suoraan. Kouluampujaltahan tuo kuulostaa
Meillä on kolme lasta (kaikki poikia) ja keskimmäinen on hyvin introvertti, viihtyy itsekseen, opiskelu sujuu, hyvin harvoin käy kavereiden kanssa missään, harrastus (josta on tulossa ammatti) on kaikki kaikessa (on nyt jo siis vanhempi kuin ap:n poika). Kaksi muuta poikaa ovat sosiaalisia ja puheliaita ja kertovat kaikki asiansa, keskimmäisestä ei saa juuri mitään irti. Persoonallisuuskysymys. Miksi kaikkien pitäisi mahtua samaan muottiin? Ihmiset ovat erilaisia. Ilmeisesti muita ongelmia ei ole joten en lähtisi kehittelemään ongelmia. Ehkä kavereiden seura ja jutut eivät vaan kiinnosta. Voithan jutella kuraattorin kanssa jos siltä tuntuu mutta luulen että saat poikasi sulkeutumaan vaan vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Puhutaan suoraan. Kouluampujaltahan tuo kuulostaa
Yleensähän kouluampujat ovat koulukiusattuja yms? Poikani ei ole, vaan kaikki nimenomaan haluavat pitää seuraa hänelle, mutta poika tahtoo itse olla yksin.
Aikaisemmin kirjoittanut aineenopettaja jatkaa, että itselläni oli netissä kirjekavereita ulkomailta, kirjoitin esimerkiksi yhden venäläisen pojan kanssa noin yhdeksän vuoden ajan, joten poikasi saattaa tehdä jotakin vastaavaa, tosin ehkä jossain nettipelissä juttelee, taitavat kirjekaverit olla enemmän meidän naisten juttuja.
Tuo kosketuksen inhoaminen on aika yleistä, ainakin itse inhoan edelleen, jos ei-niin-tutut koskevat. Mieheni on samanlainen, mutta kosketamme toisiamme paljon, joten "tarpeeksi" läheisen kanssa en kosketuksista ahdistu.
Äläkä syytä itseäsi, minä rakastin perhettäni ja rakastan edelleen, vaikka koin olevani ulkopuolinen. Se ei ollut perheeni vika, enkä heitä syytä.
Tulee mieleen poikani Kevin-leffa.