Hassuin uskomus, joka sinulla on ollut pienenä?
Mulla oli, että luulin kaikkien tyttöjen kantavan vauvaa masussa ja synnyttää sen automaattisesti sitten, kun on aikuinen. :D
Kommentit (2641)
Luulin, että kun nainen ja mies menevät keskenään naimisiin ja rupeavat nukkumaan samassa sängyssä, niin niitä lapsia vain alkaa tulemaan automaattisesti jos on tullakseen. Myöhemmin kun tiesin, että miten lapsi saa alkunsa, niin ajattelin että riittää kun hääyönä pariskunta harrastaa kerran seksiä niin lapsia alkaa tulemaan. Luulin myös, että lapsia saa vain jos on naimisissa ja vain oman puolisonsa kanssa koska elin ympäristössä, jossa ajateltiin melko vanhanaisesti niin että seksi ennen avioliitto on syntiä ja aviottomana syntyvä lapsi on huonompi kuin avioliitossa syntynyt lapsi.
Halusin oman lemmikkisimpanssin kun luin simpanssista, jonka emo hylkäsi eläintarhassa ja sen eläintarhan työntekijä otti sen perheensä kanssa kotiinsa hoitoon. Se tosin palasi takaisin eläintarhaan jo melko pienenä mutta minä ajattelin, että minäkin voisin ottaa lemmikkisimpanssin joka olisi minulle jonkinlainen leikkikaveri kotona ja se olisi pieni ja söpö apina joka olisi todella helppohoitoinen niin että jopa minä olisin osannut hoitaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin että elämäni on vain jonkun toisen ihmisen unta ja että kun hän herää niin lakkaa näkemästä sitä unta ja minä nukahdan. Sitten kun minä herään niin tuo toinen ihminen nukahtaa ja hän alkaa taas näkemään sitä unta minusta.
Uskoin myös jotenkin että toiset ihmiset ovat olemassa vain kum minä näen heidät eli kun vanhemmat vaikka olivat töissä ja minä tarhassa niin vanhempia ei oikeasti ollut olemassa koska minä en nähnyt heitä. Samoin vaikka tarhakin oli olemassa vain kun minä olin siellä.
Oho nää on aika erikoisia kuvitelmia. Onko sulla se oireyhtymä, missä ei pysty kuvittelemaan päässään kuvina mitään? En nyt muista sen nimeä.
Mulle taas tuli mieleen että onpa hieno mielikuvitus.
En tiiä oonko jo maininnut, mutta luulin joskus pienenä että kakka tulee pakaroista, pakarat oli semmoset kakkavarastot niinku.
Miksi vanhemmat, opettajat ja pappi ovat niin viisaita ja eivät silti tiedä edes elämän perusasioita. Eikö pappikaan tiedä että opettajan kanssa nukkuminen voi saada aikaiseksi lapsen. Sitten joutuis papin vaimo tuuraan opettajaa ja se ois herra varjele
Kaikki ihmiset menevät naimisiin ja miehet haluavat ehdottomasti lapsia. Ja parit elävät yhdessä vanhuuteen saakka,kuten kaikki lapsena näkemäni pariskunnat :)
Olin jostain syystä vakuuttunut, että Helsinki on erillinen maa.
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että ainoastaan suomen kielessä on eri murteita ja muunkielisissä maissa ihmiset puhuvat keskenään tismalleen samalla tavalla.
Joskus kolme-nelivuotiaana järkeilin, että koska äidin tisseistä tulee maitoa, niin sitten isin tisseistä tulee varmaankin mehua (huom. maito ja mehu olivat tuolloin ainoat tuntemani juomat, veden lisäksi siis) :D
Tuli mieleen tuosta että isän tisseistä tulee mehua se, että minä luulin, että äiti imettää tyttövauvoja ja isä imettää poikavauvoja.
Olin kuullut, että ihmiset ovat kehittyneet apinoista ja luulin, että ihmiset ovat kehittyneet esimerkiksi simpanseista ja ihmettelin, että miksi nykyäänkin on olemassa vielä simpanseja. Sitten sain tietää, että oikeasti ihmisillä ja ihmisapinoilla, kuten gorilloilla, simpanseilla ja orangeilla on ollut aikoinaan yhteinen esi-isä joista nämä eri lajit ovat kehittyneet.
Äitini kertoi lumessa olevan pieniä valkoisia matoja, etten söisi lunta.
Luulin, että joku kuuntelee rukouksia.
Vanhemmillani on neljä lasta. Siis isoveljeni, minä joka olin tyttö, pikkuveli ja pikkusisko. Minä kuvittelin, että isoveli menee minun kanssani naimisiin ja pikkuveli menee sitten tietysti pikkusiskon kanssa naimisiin. Häät järjestetään samaa aikaan ja sitten me kaksi pariskuntaa muuttaisimme yhteiseen taloon, jossa olisi tilaa meille kaikille ja tietysti myös meidän lapsille, jotka hekin sitten menevät naimisiin keskenään.
Että on olemassa aikuisia ja sitten on olemassa ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Että on olemassa aikuisia ja sitten on olemassa ihmisiä.
Minä luulin, että on olemassa laspia ja ihmisiä. Eli lapset eivät ole vielä ihmisiä, mutta aikuiset ovat. Siksi minulle aikuinen tarkoitti samaa kuin ihminen ja että lapset ovat vasta kasvamassa ihmiseksi.
Se, että minä ja sisarukseni olisimme olleet kaikki samaan aikaan äidin mahassa eli siis kohdussa sellaisina ihan pieninä vauvan näköisinä olentoina, joilla oli siellä oma koti, jossa asuimme yhdessä. Sitten vuorotellen aloimme kasvamaan ja synnyimme sitten maailmaan. Eikä sitä ollenkaan muka voinut tietää, että koska se lapsi kasvaa siellä mahassa eikä edes sitä huomaa, kun se syntyy. Että sen huomaisi vasta sitten, kun se on tullut maailmaan. Siis että äiti olisi vaikka ihan kesken työpäivän saanut vauvan huomaamatta sitä ennen kun joku meistä syntyi, minkä jälkeen hän olisi ollut normaalisti työpäivän loppuun töissä ja lähtenyt vauva mukana kotiin.
Myös vanhempien työpaikka ja työssä käyminen oli minulle vähän hämärän peitossa. Luulin, että työpaikka on joniinlainen päiväkodin kaltainen paikka, missä aikuiset ovat päivän ajan ja saavat siitä palkkaa. Ihmettelin myös sitä, että miksi meille lapsille ei sitten makseta päiväkodissa olemisesta palkkaa, jos aikuisille maksetaan töissä olemisesta.
Luulin että suomenkieli on maailman alkukieli ja muut kielet ovat kehittyneet siitä ja jokainen voi ymmärtää suomea jos vain oikein yrittää vaikka olisi mistä kotoisin. Uskoin että äiti on maailman viisain nainen ja tietää ihan kaikesta kaiken.
Olimme perheen kanssa reissussa toisella paikkakunnalla ja joku vieras mies kysyi, mistä olen kotoisin. Vastasin siihen osoitteeni mutta paikkakuntaa en tajunnut kertoa. Luulin siis että kaikki aikuiset ympäri Suomen tietävät kotini osoitteen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Varhaisteininä haaveilin kevytmoottoripyörästä eli kevarista. Auton kyydistä joskus näin kyltin, jossa mainostettiin "x:n kevaria" ja innostuin, että tuolla on joku kevytmoottoripyöräkauppa, siellä pitää käydä. Petyin kun minulle selvennettiin, että "kevari" olikin väännös jostain ihme kievarista.
Jossain päin reissussa ihmettelin kevarin laturia. No, päästiin uimaan
Siis "nainti" hemmetin ennustava... tyyppi 2481 ... onpahan tätä kommentoitu paljon näköjään..