Määräaikainen työsuhde ja kertyneet lomat
Työsuhteeni loppuu viikko ennen ä-loman alkua. Minulla on kertyneitä lomapäiviä parikymmentä. Voinko pitää ne lomana vai onko ne otettava rahana? Onko siitä olemassa jonkinlaista sääntöä vai riippuuko se ihan siitä, miten työnantaja haluaa?
Kommentit (26)
vaan taisteluun. tiedän, miten vaikea omia oikeuksiaan on puolustaa, mutta toivottavasti jaksat. sun työnantajan kommentit oli todella epäasiallisia, ja täyttivät lähes kaikki syrjinnän tunnusmerkit, kun vertasi stm:n nettisivuihin.
amayta.
Unohdin vielä mainita, että kerroin asiasta tänään työkaverille (mies), joka oli aivan pyöristynyt pomon kommenteista. Pohdittiin yhdessä asiaa ja sanoin, että otan liittoon yhteyttä, jos kyseinen tilanne syntyy. Hän kannusti siihen ja uskon kannustusta löytyvän muiltakin.
Juuri noin pitää toimia. Älä missään nimessä anna työnantajan kohdella sinua kaltoin. Raskaus ei todellakaan ole laillinen syy päättää määräaikaista työsuhdetta. Voit ottaa yhteyttä myös teidän työpaikan omaan luottamusmieheen. Hän voi valaista työnantajallesi lainsäädäntöä, jos työnantajallasi on aukkoja sivistyksessä.
Olen ollut töissä nykyisessä työpaikassani vajaan vuoden. Työsuhdetta on aina jatkettu periaatteella lista kerrallaan (eli 3 viikkoa) koska alunperinkin minut on palkattu sijaistamaan lomia, sairaslomia yms ja jo alussa sovittiin että katotaan aina tilanteen mukaan. Töitä on kuitenkin riittänyt jo siis lähes vuoden yhteen putkeen. Olen jäämässä äitiyslomalle maaliskuun lopulla ja nyt työsuhteen on sovittu jatkuvan siihen asti. Mutta mutta... jos en sattuisi jäämään äitiyslomalle niin töitä kyllä edelleen riittäisi.
Eli olenko nyt liian kiltti kun olen mennyt suosiolla sopimaan että työsuhde katkeaa äitiysloman alkaessa? Olen kyllä tietoinen siitä, että saisin 3 kk palkan jos työsuhde jatkuisi. Saisinkohan tosiaan ihan täyden palkan niiltä kolmelta kuukaudelta, koska aluksi tein tiettyä sovittua osa-aikaista tuntimäärää ja nyt vasta viimeiset pari-kolme kk olen tehnyt täyttä työaikaa? Ja hitsi tuota en edes muuten tullut ajatelleeksi että lomatkin kertyis äitiysloman ajalta...
Eka kerta elämässä kun harmittaa se etten kuulu liittoon, olis kiva kysästä jonkun asiantuntijan mielipide mun tilanteesta. Pomoni on kyllä oikein mukava ja alusta asti ollut positiivisella mielellä raskaudestani, joten tuskin asiasta edes kauheaa tappelua tulisi jos sen ottaisin esille. Mitäs siis tekisitte tässä tilanteessa?
nappulanäiti
Nappulanäiti: Minä en kyllä tuohon osaa vastata, osaisko joku muu?
Itse meinasin erota liitosta ihan vasta, mutta onneksi saamattomuuttani en ehtinyt saada aikaiseksi. Olen kyllä hiukan arka ottamaan luottamusmieheen yhteyttä, kun hän on kokonaan toisessa toimipisteessä eri paikkakunnalla, enkä ole häntä koskaan tavannut. Mutta pitää katsoa mihin tilanne kehittyy...
vuorokauden olen täällä suivaantuneena miettinyt pomon kommentteja. Meillä on siis töissä sellainen tilanne, että töitä on yksinkertaisesti liikaa, eli tämä tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin joutuvat palkkaamaan lisätyövoimaa...ja koska pomo oli sitä mieltä, että tietenkään tässä tilanteessa työsuhdetta ei jatketa, niin kun luin tuon jonkun laittaman linkin syrjinnästä työelämässä raskauden perusteella, niin sitähän tämä juuri tulee olemaan! Samantien, kun ilmoittavat hakevansa uutta työntekijää, otan liittoon yhteyttä...