Onko outoa liikuttua Stockan kuulutuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Liikutun aina kun kuulen Lordin voittokappaleen sillä olen euroviisufani.

Eikö euroviisufanit lähinnä itkeneet kun lordi valittiin euroviisuihin?

Liikutun kirkoissa urkumusiikista.

Liikutun aina kyyneliin, kun keväisin kuulen laulujoutsenten kaihoisan laulun tai syksyisin, kun näen taivaalla kurkiauran. 😢

Liikutun kun tv:n  eläinpelastusohjelmissa  kaltoin kohdellut eläimet saavat uuden kodin ja hyvät omistajat. Poloiset eläimet oikein loistavat elämisen riemua. Liikuttaa , että kaikkien ikävien kokemusten jälkeen luottavat vielä ihmisiin. Myös kovin sairaat eläimet tullessaan kuntoon saavat kyyneleeni esiin. Vielä enemmän jos eivät kuntoudu.

Menkkojen aikana ei paljon tarvita, mm. kerran itkeskelin rusinoille, koska nehän on joskus olleet meheviä rypäleitä, nyt vaan sellaisia säälittäviä pieniä ruttanoita :(

Itsekin itken helposti, eikä siinä ole yhtään mitään ihanaa, vaan päinvastoin kaikki pitävät vaan heikkona ihmisenä. Yritetään ryhdistäytyä, eikös.

Ihana nähdä, etten ole ainoa liikuttuja. :D Liikutun mitä kummallisimmista asioista. Aloin pillittää muutama päivä sitten, kun sorsaemo käveli tien yli ja poikaset tulivat perässä, aivan suorassa jonossa. :')

Kyyneleet valuvat joka kerta, kun näen puistonpenkillä jonkun yksin istumassa ja syömässä eväitä. Varsinkin, jos kyseessä on lapsi tai sitten vanha ihminen.

Itken ihan täysillä nytkin, hirveää :(

Minä liikutun usein minun ja sisareni lapsuuskuvia katsoessa. Tähän liittyy olennaisena tietona se, että isämme kuoli kun olimme ihan pieniä. Sen eron huomaa niin selvästi: ennen onnelliset ja leikkisät lapset näyttävät tarpeettoman reippailta, hymyilevät mekaanisesti.

Tapasin kerran ihan Nuuskamuikkusen oloisen miehen, joka oli telttaillut yksikseen ympäri Suomea muutaman kuukauden ajan. Tuon kohtaamisen jälkeen itkin varmaan 5 minuuttia liikutuksesta. Myöhemmin kävelin vielä hänen telttansa ohi, ja pidättelin itkua, kun näin hänet siinä teltan suulla syömässä ruisleipää.

Liikutun nykyään aina kun näen reppureissaajia vaeltamassa isojen rinkkojensa kanssa.

Liikutuin hurjasti, kun näin todella vanhan papan koiransa kanssa, joka oli myös todella vanha. Köpöttelivät hitaasti puistonpenkille istuskelemaan. Papalla oli jäätelö kädessä, ja hän antoi jäätelönloput koiralleen.

Liikutun kaikista luontokappaleista, varsinkin jos ovat pulassa. Itkin, kun näin lokinpoikasen, sellaisen harmaan pörröisen palleroisen kyhjöttämässä maassa ja sen emo liehui taivaalla sen ympärillä ja huusi ihan vimmatusti.yritti kai suojella poikastaan.

Täällä päin asuu isoisovanhemmat, joiden lapsenlapsella on kaksi pientä tummaa poikaa jonkun afrikkalaisen miehen kanssa. Nuo isoisovanhemmat ovat jotain 80-90-vuotiaita ja näyttävät niin liikuttavilta, kun kävelevät käsi kädessä noiden tummien pikkupoikien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ihana nähdä, etten ole ainoa liikuttuja. :D Liikutun mitä kummallisimmista asioista. Aloin pillittää muutama päivä sitten, kun sorsaemo käveli tien yli ja poikaset tulivat perässä, aivan suorassa jonossa. :')

Et ole ainut, jota linnut liikuttavat, itse olen tänä kesänä liikuttunut kyyneliin asti puluista torilla ja pesivistä lokeista. Olen raskaana. :)

Minäkin olen osittain-ihminen! Takapuoleni on ruotsalainen, pää Saksasta ja varpaanvälit ovat venäläisen isoäidin peruja. Liikutun aina kun ajattelen Ruotsin kuningatar Silviaa ryystämässä kaalikeittoa, ah!

Vierailija kirjoitti:

Liikutun aina katsoessani linnan juhlia, kun sotaveteraanit saapuvat kättelemään presidenttiparia :')

Tämä. Noiden ikivanhojen herrojen olemuksessa on jotain niin liikuttavaa. Mitä kaikkea ovat joutuneetkaan kokemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin juuri muuttanut Kiinaan, herahti kyyneleet silmiin kun näin Koneen liukuportaat. Muistan elävästi, enkä tajua miksi :) Japanissa liikutuin kun näin Marimekon myymälän. Inhoan kaikkea Marimekon kamaa, mutta jopa itketti tuo.

Kaikkina noina vuosina myös Finnairin lentoemot saivat melkein itkemään, mutta siihen liittyi toki se, että olin joko lähdössä Suomeen lomalle tai palaamassa lomalta takaisin.

Mulla aivan samat hommat ja asun itsekin Kiinassa. Joskus ensimmäisillä kerroilla kun näin Koneen hissin niin tokaisin liikuttuneena paikalliselle kaverilleni että " tää on suomalainen hissi". Kaveri katsoi mua kummissaan. Ja Marimekon myymälään menen vaan fiilistelemään, en edes välitä niistä tuotteista.

Tippaa nousee aina linssiin kun kentällä saapuu Finnairin koneen lähtöportille ja kuulee kuinka suomalaiset juttelevat ihan normaaleista jutuista.

itken lastenelokuvissa. Aikuisten draamat ei itketä, mutta lastenelokuvien hyväntahtoisuus ja iloisuus ja paha saa palkkansa -touhu itkettää. Ja itken aina kun kuuntelen hyvää suomenkielistä musiikkia. Tää on jo hankala juttu: en voi sen takia luukuttaa biisejä lapseni kanssa kun vaan vollottaisin syyttä ja en voi mennä konsertteihin jne. Kuuntelen vain instrumentaalimusaa sen takia.

En pystynyt lukemaan kaikkia viestejä loppuun, olen menossa töihin ja nyt itken täällä... :,)

Vierailija kirjoitti:

Okei, luulin liikuttuvani helposti, mutta tämän ketjun perusteella olen aika tunteeton viilipytty. :D

Sama :)

Tuolle helikopterin roottorien voimasta liikuttuvalle: ethän katso sukkuloiden tai rakettien nousua, niiden moottorit aiheuttavat niin suuren voiman, että parkuisit päiviä... Hävittäjät ymmärrän, niiden moottoreiden jyminä jo ihan nousussa on aikamoinen (monta kertaa oltu Lentäjien Juhannuksessa Kauhavalla), tehoja pitää olla että nykyhävittäjät lentää, siivet tuottaa liian vähän nostetta ellei nopeutta ole riittävästi (Kauhavalla tuli yhtenä juhannuksena juteltua pidempäänkin lennonopettaja-kapteenin kanssa :D).