Suhtautuminen kumppanin lapseen, pohdintaa

Ajattelen melkolailla samoin, mutta en silti usko, että olet koskaan ollut kuvaamassasi tilanteessa. Jos olisit, mainitsisit edes jotain siitä, miten kyseinen lapsi tilanteesta ajattelee ja miten se tilanteeseen vaikuttaa.

Olipa kauniisti kirjoitettu. Kysymys ap:lle: jos seurustelu päättyisi joskus vaikkapa vuosien päästä eroon, olisitko edelleen yhteyksissä lapseen?

No, mä olen se "vakaumuksellinen vela", joten siksi. Niiden, jotka väittävät olevansa lapsirakkaita mutta eivät siedä lasta rakkaallaan, ajatuksista en osaa sanoa. Ehkä siinä on takana se mitä monet myöntävät suoraan : se lapsirakkaus ulottuu vain omiin biologisiin lapsiin? Muut ovat sitten vain ärsyttäviä kakaroita.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, mutta aloin seurustella miehen kanssa, joka on isä. Mies hoitaa ja tapaa lasta säännöllisesti, eli lapsi on kiinteästi läsnä normaalissa elämässä. Ajattelin aina aiemmin, että koska en ole lapsiin kovinkaan tottunut, en olisi hyvä olemaan lasten seurassa ylipäänsä. Mutta kuinka kävi? Miehen lapsi on jo vienyt sydämeni täysin.

Perheen perustaminen ei aiemmin tuntunut vakavissakaan suhteissa hyvältä ajatukselta. Luulin, etten haluaisi omia lapsia oikeasti ikinä, mutta nyt se ei ehkä tunnukaan yhtään hassummalta. Miehen lapsi on avannut minusta aivan uusia ovia. En kuitenkaan missään nimessä kuvittele olevani mikään äitipuoli lapselle, hänellähän on jo vanhempansa. Haluan vain olla turvallinen aikuinen hänen elämässään.

Kirjoitin tämän, koska minun on hankala ymmärtää, kuinka lapsi voisi olla este suhteen rakentamiselle, mikäli muu natsaa. Aikuisten huonot välit voivat tietenkin laittaa kapuloita rattaisiin, mutta miksi pelkkä lapsen olemassaolo olisi täydellinen nou-nou, ellei nyt sitten ole vakaumuksellinen vela ja ei halua nähdäkään lapsia kymmenen metrin säteellä? Kun ei olla enää ihan parikymppisiä, menneisyyttä alkaa väkisinkin olla jokaisella. Joillakin se tarkoittaa kymmeniä kumppaneita, monilla kariutuneita liittoja, joillakin... lapsia. Siksi ihmettelen, miksi miehellä oleva lapsi näyttää olevan niin monelle naiselle ehdoton turn-off.

Mulla ei ole tarvetta "omistaa" miestä lapseltaan, tai nähdä lasta minään kilpailijana. Päin vastoin nautin nähdessäni miehen ja lapsen läheisen suhteen. Arki ei tietenkään ole aina pelkkää päivänpaistetta, mutta lapsi nyt on aivan viaton koko tilanteeseen. Ja hänessähän on puolet ihmistä, jota rakastan.

Bingo

Ap vastaa. Lapsen ikä jonkin verran rajoittaa näitä keskustelumahdollisuuksia. Toki käytöksestä huomaa silloin kun harmittaa. Käsittääkseni negatiivisetkin tunteet ovat normaaleja asioita silloin kun lapsen vakiintuneessa elinpiirissä tapahtuu tällaisia muutoksia. Muutoin asiat ovat lähteneet rakentumaan kyllä hyvin. Ja jos suhde jatkuisi pitkään ja muodostuisin omalta osaltani tärkeäksi osaksi lapsen elämää, pitäisin kyllä ihan luonnollisena yhteydenpitoa lapseen eron jälkeenkin, mikäli se vanhemmille sopisi.

Tämä aihe tuntuu herättävän aika voimakkaita mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin.

Kuinka vanha lapsi on?

Ap vastaa. Lapsi on leikki-ikäinen. 

Meilläkin meni ihan hyvin miehen lapsen kanssa siihen saakka että saatiin oma yhteinen vauva ja vanhemman lapsen isovanhempiin iski jokin outo mustasukkaisuus. Yrittävät nyt tarkoituksella saada lasta vihaamaan minua ja pikkusiskoaan, ja kohtelevat vauvaa ja minua kuin ilmaa. Todella inhottava tilanne.

Minä olen ihastunut mieheen, jolla on lapsia. Itselläni ei ole, mutta en silti ole koskaan ajatellut ettenkö tulisi lasten kanssa toimeen ja rakastaisi heitä ehdoitta, jos päätyisin suhteeseen jossa toisella niitä lapsia on. Silti mietityttää tämä tilanne, koska näiden lasten äiti on ilmeisesti todella vaikea ihminen ja yrittää tehdä jos jonkinlaista kiusaa tälle ihastukseni kohteelle (joka lasten lähihuoltaja).

Heidän erostaan on jo kauan ja välit ovat silti todella tulehtuneet. Minkälaista olisi olla tuollaisessa tilanteessa osapuolena, jolla olisi varmasti välillä jonkinlainen vastuu kannettavanaan niistä lapsista, mutta ei kuitenkaan mitään valtaa tehdä heitä koskevia päätöksiä? Eksän mustasukkaisuus saattaisi myös saada aivan uutta potkua jos lasten isälle ilmestyisi kuvioihin uusi kumppani.

En rehellisesti sanoen tiedä uskallanko lähteä tuohon.

Ap kommentoi. 8 ja 9, tilanteenne kuulostavat tosi ikäviltä. Varsinkin 8, jos aluksi kaikki on mennyt hyvin ja sitten (yhtäkkiä?) kääntynyt tuolla tavalla hankalaksi. Ja 9, tuossahan toinen vanhempi ja entinen puoliso hallitsee epäterveellä tavalla koko palettia. Ei ihme, jos pohdituttaa. Mutta jos olisi itse hyvin rakastunut mieheen, en varmaankaan voisi jättää yrittämättä. 

Kiva kuulla tälläinenkin puoli aiheesta!

Kysymys: miten tämä lapsen äiti on suhtaunut sinuun ja suhteeseen, tai sinun ja lapsen väleihin?

Ap vastaa. Äiti on kummankin asian kanssa ainakin tietääkseni ok, ja se toki tekee kaikesta yksinkertaisempaa. Olen asiaa omalle kohdalleni kuvittelemalla tullut siihen lopputulokseen, että vaikka aikuisten ero olisikin ollut selvä juttu, voisi silti olla eri tavalla tiukka paikka hyväksyä exän uusi kumppani lapsen elämään. Siksi minusta on tarpeellista tehdä vähän eroa vanhempien ja heidän uusien kumppaniensa välille suhteessa lapseen. Lapsen ympärillä voi olla paljon rakastavia aikuisia, mutta hänellä on kuitenkin ne yhdet, omat vanhemmat.

Kuulostaa erittäin järkevälle ap!

Itse olen erolapsi ja olen kyllä kokenut niin, että mulla on kaksi rakastavaa vanhempaa ja jos vanhempien uudet kumppanit alkaa leikkimään jotain isä/äitipuolta ni se ahdistaa todella paljon. On vain järkevää pysytellä vähän toisaalla, toki lähellä mutta ei liian kiinni.

Mullakin ois varmaan paremmat välit esimerkiksi mun isän puolisoon jos hän ei ois mulle heti ekana tapaamispäivänä aloittanut kaikkea sanomalla mulle että "olen kuullut susta niin paljon ja nyt kun näet sut, niin tunnut ihan omalta tyttäreltä!". Teki mieli oksentaa.

Mutta joo, pointsit sulle :)

-11

Miksikö lapsi on este? Koska monet eivät halua, että lapsi "on kiinteästi läsnä normaalissa elämässä". Minusta tämän ymmärtämisen pitäisi onnistua normaaliälyiseltä. Ja kyse ei ole siitä, etteikö sietäisi lasten seuraa. On vain täysin eri asia elää lapsiperhe-elämää kuin kahden aikuisen elämää. Tällä ei ole toisen "historian" kanssa mitään tekemistä.

Lapsi ei ole este, vaan ex-puoliso on. Kun on lapsia, exällä on rajaton mahdollisuus kiusaamiseen. Valitettavasti minulla on tästä vuosien kokemus.

Ap vastaa numerolle 14. Olen aiemmissa suhteissani elänyt pelkästään kahden aikuisen elämää, joten käsitän kyllä esittelemäsi pointin harvinaisen hyvin. Elleivät lapsiperhe-elämän elementit nappaa, niin sehän on ihan harvinaisen selkeä homma. En ihmettele sitä. Tuntuu vaan että koko kumppanin lasten olemassaolon hankaluus kiteytyy välillä ajatukseen, että mä en sitten jotain vieraita kakaroita ala katsella saati hyysätä, mahdollisia omia sitten joskus, koska nehän ovat tosi rakkauden hedelmiä ja ihan eri asia.

Itsellänikään lapsiperhe-elämä ei todellakaan ollut ekana tavoitelistalla. Päätin vaan suhtautua avoimesti siihen, kun mies kertoi olevansa isä. Koen sen kannattaneen, sillä välien rakentuminen lapseen on tuntunut hirveän kivalta ja luonnolliselta, ja pidän lapsesta niin paljon, että alkaisi olla todella outoa kuvitella miestä ilman lastaan. En itse asiassa edes haluaisi sitä. Arvostan miestä entistä enemmän, kun näen, kuinka hyvin hän lapsestaan huolehtii.

Ja niin, kuten sanoinkin - tosi vahvoja tunteita puolesta ja vastaan tämä ihmisissä generoi. 

Meillä on uusperhe (mulla lapsia ja miehellä, ei yhteisiä) enkä suosittele kenellekään.

Onhan se sun lapsipuoli yhä kiva kun se on pieni ja söpö mut ootas kun se tulee murkkuikään.... Enpä minä muuta sano kuin että älä tee sitä. Oikeasti. Elämä vois olla helpompaakin.

Ap vastaa jälleen. Lapsi ei ole mulle lapsipuoli (sen paremmin kuin mä olen hälle äitipuoli), vaan hän on ihan kokonainen biologisten vanhempiensa lapsi, ja me nyt ollaan toistemme elämissä tällä tavalla mukana, kun kuvio on rakentunut näin. En ole koskaan ollut kovin heikkona lapsiin siinä iässä kun ne muiden mielestä ovat "pieniä ja niin shöpöjä", ts. en koe sitä miksikään itselleni merkitykselliseksi tykkäämiskriteeriksi. Tietenkin varmasti murkkujen kanssa on paljon vaikeampaa ja ikävämpää, ei mulla ole laseissa mitään ruusunpunaa. Mutta ihmiselämähän on siitä hassu juttu, että olipa se elämä millaista vaan, se voisi ihan aina olla niin monella tavalla helpompaa.

Kyllä se ketuttaa kun miehen aika ja raha valuu hukkaan lapsen kanssa. Minun näkökulmastani siis, kyllähän se lapsen kannalta on hyvä tietysti. Toivoisin, ettei lasta olisi.  Aluksi ajattelin eri tavalla, mutta nyt on näin.

Hyvä yritys, yh.

1/5