Lue keskustelun säännöt.
Onko narsistivanhempien lapsia paikalla? Mitä teen, lupasin jo mennä tapaamaan vanhempaani vanhaisnkotiin, mutta yön yli nukuttuani nousi tunne, etten halua
21.07.2016 |
Eli ainoat, jotka tämän ongelman voisivat ymmärtää ovat vanhempien manipuloinnista kärsineet ja vielä sellaiset, joiden vanhemmat ovat ovat olleet "kaikkien mielestä" ihan ok, juopoistahan alkaa lapsikin jo varhaisessa vaiheessa tajuta, että nuo eivät ole ok ja ympäristökin on samaa mieltä, joten paraneminen on lopulta piece of cake verrattuna narsistivanhempien lapsiin.
Tilanne on siis se, että koen isäni pettäneen minut, mutta minun on vaikea olla asiasta suora isälleni. Siis kun isä soittaa minulle olen ensimmäiseksi todella ilahtunut ja mielissäni eikä koko puhelun aikana tule muuta mieleen, kuin että aidosti tuntuu siltä, että olisi kiva tavata isä ja haluan mennä hänen luokseen, että isälle tulisi parempi mieli.
Isä asuu siis vanhainkodissa, ja muutto sinne on aivan tuore. Siksikin tunnen eräänlaista sääliä häntä kohtaan, että tarttis mennä häntä katsomaan.
Mutta. Sitten kun alan miettimään, että mitä minä tuosta käynnistä saan, niin alkaakin tuntua aivan toisenlaiselta. Että en mitään. Ja minä en sillä lailla rakasta isääni, että menisin sinne saamatta itse mitään. Tässä kohtaa tarvittaisiin taas narsistivanhemmista irrottautuneita ihmisiä ymmärtämään tätä. En siis ole rakastamatta isääni itsekkäistä syistä, vaan koska kun olin lapsi ja nuori aikuinen, niin isä ei koskaan välittänyt siitä mitä minä halusin vaan koko kanssakäyminen pyöri sen varassa, mitä isä sai minut tekemään itselleen. Ja minähän tein, koska tykkäsin isästä. Eli isä ei voinut oikeastaan soittaakaan minulle, koska se maksaa. Mutta se oli ihan ok, että minä soitan, joskin silloinkin isä sanoi usein, että tulee kallis puhelu, vaikka asuimme siis samalla suuntanumeroalueella. Ja kaikki tapaamisemme piti sovittaa niin, että minä tulen heille päin ja isä ei koskaan hakenut minua autolla luokseen, vaan sitten ei tavattu, jos joku muu ei vienyt minua. Eli vaikka en osaakaan tässä kuvata tämän paremmin (en ehkä muistakaan kaikkea ja olen pitänyt niitä normaaleina jolloin asioita ei ole niin jäänyt mieleenkään) niin tarkoitan, että olen kokenut hyvin voimakkaasti asiat niin, että isä ei tee mitään minun eteeni, ainoastaan vain "tykkää" minusta. No, tämä olisi vielä ok, mutta totta kai kuvioon sotkeutuu raha. Raha on siitä selkeä välittämisen väline, että sitä joko annetaan tai ei anneta. Eli sen tietää oletko saanut sitä, vaiko et. Rakkaus on jo paljon monimutkaisempi. Olenko saanut vanhemmiltani rakkautta ja jos, niin mitä se oli, hmmm? Mutta raha on selkeä, joko-tai. Ja siis osa isän tavasat rakastaa ja välittää minusta oli rakastaa rahalla tai ei oikeastaan rahan antamisella -rahalla, vaan rahalla puhumisella. Hän puhui siitä, mitä minulle jää kun hän kuolee ja se ei ole ihan vähän. Jos hänen äitinsä antoi minulle jotain, niin isä kertoi, että nekin olivat häneltä, koska hän oli ehdottanut tai suostunut siihen,,että niitä ei annetakaan hänelle, vaan minulle. Joten nekin saamani asiat olivat siis häneltä. Minun tuli olla kiitollinen. Ja niin minä olinkin. Harva saa sellaisia asioita.
Jatkuu...
Kommentit (53)
Ilahduit aluksi koska se on sinuun ohjelmoitu. Että pitää ilahtua ja pienikin huomio vanhemmalta on ihanaa. Se on tunnereaktio lapsuudesta. Vasta myöhemmin järki pääsee mukaan arvioimaan tapahtumaa.
Tästä syystä olisi tärkeää olla reagoimatta heti narsistin tekemisiin. Ota aina aikalisä ennen kuin lupaat mitään tai vastaat kirjeeseen tms. Anna järjelle aikaa arvioida tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule ei se alkoholistin läheisenä eläminen ja siitä toimiminen todellakaan ole mikään piece of cake! Ja toi sun sepostus on aika naurettavaa. Se on kuule melko yleisesti ihmisluonto sellainen jottei juuri kukaan elä uhrina lapsilleen. Varmaankin isäsi on sinua rakastanut jos on suunnitellut perintöäsi sinulle. Tosin jos olisin isäsi antaisin perintösi vaimolleni tälläisessä tapauksessa, koska kuullostat kiittämättömältä pikkutytöltä. Kukaan meistä ei ole elänyt ongelmatonta lapsuutta tai elänyt jossain kuplassa jossa ihmissuhteet ovat helppoja. Herätys, tervetuloa todelliseen maailmaan! Eikä kannata perustaa tulevaisuuttaan kenenkään toisen rahojen perimiseen vaan ottaa vastuu niistä omista menoista ja elää aina sen mukaan mitä on omaisuuttakin sillä hetkellä.
Joo, no jos kerran on suunnitellut sen antamista minulle, niin mitä olen tehnyt, ettei niin voi toimia?
En ole asiantuntija kommentoimaan tähän, mutta ajattelisin, että entäpä jos piipahtaisit katsomassa isääsi - ihan itsesi tähden. Koeta vierailun ajaksi unohtaa menneet ja elä siinä vierailuhetkessä. Paloittele vierailu osiin, nyt lähden vanhainkotiin, nyt matkustan, nyt olen siellä ja nyt lähden pois, Palkitse sitten itsesi jotenkin, kun tulet takaisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ilahduit aluksi koska se on sinuun ohjelmoitu. Että pitää ilahtua ja pienikin huomio vanhemmalta on ihanaa. Se on tunnereaktio lapsuudesta. Vasta myöhemmin järki pääsee mukaan arvioimaan tapahtumaa.
Tästä syystä olisi tärkeää olla reagoimatta heti narsistin tekemisiin. Ota aina aikalisä ennen kuin lupaat mitään tai vastaat kirjeeseen tms. Anna järjelle aikaa arvioida tilanne.
Olen joutunut rankemmin pettymään isään vasta aika lähiaikoina joten tilanne on minulle uusi. Isä meinasi kuolla viime syksynä ja siitä käynnistyi tapahtumaketjuja, jotka ovat saaneet silmäni auki. Siis vaimon viha minua kohtaan oli avoimempaa kuin koskaan ennen ja isä piti suunsa kiinni eikä puolustanut minua, vaikka siis ainoa paha mitä olen ikinä isää kohtaan tehnyt oli ottaa suoraselkäinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat aina lakiosan. Sitä ei voi isäsi sinulta riistää. Kysy lakimieheltä näistä asioista tarkemmin.
Tuon tekstin luettuani mietin, että mene vain silloin kun sinusta siltä tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvälle, älä mene. En itsekään käy äitini luona ollenkaan niin usein kuin ns. pitäisi. En tiedä onko äitini narsisti mutta äärimmäisen raskas ihminen hän on ja on syyllistänyt ja loukannut minua paljon. Itsestäänkin pitää pitää huolta, eikä maata kynnysmattona.
Se ei riitä hyvittämään minulle sitä, mitä olen kärsinyt ja minkä lupausten takia siedin vaimoa vaikka tuntui pahalta. Siis kyse on puheitten pitämisestä minulle. Ymmärrän, että en voi vaatia ketään pitämään puheensa, mutta se on se, mikä minulle tässä merkkaa. Se, jos isän vaimo nyt siirrättäisi isän omaisuutta omiin nimiinsä olisi tapa, että lakiosani olisi kikkareen kokoinen. Ei käy, en halua sitä. Skitso tilanne! Ja jos jostain ilmestyy yhtäkkiä testamentti. Senkin joutuisin ajattelemaan vaimon väsänneen ja isän hylänneen minut, koska en käynyt vanhainkodissa! Koska vaimolle tietenkin sopii sönköttää isälle sellaisia valheita minusta, että en käy siellä, koska en rakasta isää, vaikka oikeampi syy olisi sanoa, että en käy siellä, koska isä hylkäsi minut vaimonsa takia. Mutta eihän vaimo tällaista sano, eikä edes näe, koska hän halusikin, että isä ei olisi luvannut minulle omaisuuttaan.
Mitä jos vaan lakkaat välittämästä. Alat ajatella, ettet saa koskaan korvausta kuitenkaan ja annat asian olla. Vaatii vähän aikaa, että mieli tottuu tuohon uuteen tapaan ajatella. Tämän neuvon annan siksi, että olen itse alkanut ajatella näin oman äitini suhteen. Ja kyllä se helpottaa. Kun lakkaa odottamasta mitään pääsee vähän kuin enemmän irti, eikä enää pety eikä ahdistu. Sitä tosiaan pääsee enemmän irti siitä lapsi-vanhempi asetelmasta kun lopettaa koko perinnön ja korvauksen odottamisen. Sitä saa sitten jos saa, jos ei saa niin ei eipähän ainakaan enää ole hypännyt toisen pillin mukaan tahtomattaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole asiantuntija kommentoimaan tähän, mutta ajattelisin, että entäpä jos piipahtaisit katsomassa isääsi - ihan itsesi tähden. Koeta vierailun ajaksi unohtaa menneet ja elä siinä vierailuhetkessä. Paloittele vierailu osiin, nyt lähden vanhainkotiin, nyt matkustan, nyt olen siellä ja nyt lähden pois, Palkitse sitten itsesi jotenkin, kun tulet takaisin kotiin.
Millälailla isäni tähden? Minä olen tehnyt jo tilini mielessäni isäni kanssa selviksi. Tekisin ne hänenkin kanssaan selviksi, jos isää vain kiinnostaisi. Mutta hän "ei muista mitään", jos koitan. Mutta siis minulle olisi aivan sama, jos isä olisi jo kuollut. Niin pahasti koen hänen hylänneen minut. Silti en toivo hänen kuolevan enkä hänelle mitään pahaa, mutta siis jos itseäni ajattelen, niin minua ei enää haittaisi onko hän elossa vai ei. Olen joutunut hänet hyvästelemään sata kertaa. Ensin, kun vanhempani erosivat. Toisen kerran, kun hän muutti ulkomaille suurimmaksi osaksi vuotta vaimonsa kanssa (toki onnellinen isän puolesta siitä) kolmannen kerran kun vaimo alkaa erottaa häntä minusta ja neljännen kerran kun mieheni suoraselkäisyys vaikutti asioissa.
Yhtenäkään näistä kerroista en ole varsinaisesti voinut vaikuttaa tilanteeseen, paitsi viimeisessä jos olisin hylännyt mieheni ja jäänyt isän ja hänen vaimonsa ystäväksi (lue marionetiksi) niin sitten ei olis isä hylännyt minua. Jesh, mahtavaa. En olisi halunnut, olisin halunnut aina pitää isän lähelläni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat aina lakiosan. Sitä ei voi isäsi sinulta riistää. Kysy lakimieheltä näistä asioista tarkemmin.
Tuon tekstin luettuani mietin, että mene vain silloin kun sinusta siltä tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvälle, älä mene. En itsekään käy äitini luona ollenkaan niin usein kuin ns. pitäisi. En tiedä onko äitini narsisti mutta äärimmäisen raskas ihminen hän on ja on syyllistänyt ja loukannut minua paljon. Itsestäänkin pitää pitää huolta, eikä maata kynnysmattona.
Se ei riitä hyvittämään minulle sitä, mitä olen kärsinyt ja minkä lupausten takia siedin vaimoa vaikka tuntui pahalta. Siis kyse on puheitten pitämisestä minulle. Ymmärrän, että en voi vaatia ketään pitämään puheensa, mutta se on se, mikä minulle tässä merkkaa. Se, jos isän vaimo nyt siirrättäisi isän omaisuutta omiin nimiinsä olisi tapa, että lakiosani olisi kikkareen kokoinen. Ei käy, en halua sitä. Skitso tilanne! Ja jos jostain ilmestyy yhtäkkiä testamentti. Senkin joutuisin ajattelemaan vaimon väsänneen ja isän hylänneen minut, koska en käynyt vanhainkodissa! Koska vaimolle tietenkin sopii sönköttää isälle sellaisia valheita minusta, että en käy siellä, koska en rakasta isää, vaikka oikeampi syy olisi sanoa, että en käy siellä, koska isä hylkäsi minut vaimonsa takia. Mutta eihän vaimo tällaista sano, eikä edes näe, koska hän halusikin, että isä ei olisi luvannut minulle omaisuuttaan.
Mitä jos vaan lakkaat välittämästä. Alat ajatella, ettet saa koskaan korvausta kuitenkaan ja annat asian olla. Vaatii vähän aikaa, että mieli tottuu tuohon uuteen tapaan ajatella. Tämän neuvon annan siksi, että olen itse alkanut ajatella näin oman äitini suhteen. Ja kyllä se helpottaa. Kun lakkaa odottamasta mitään pääsee vähän kuin enemmän irti, eikä enää pety eikä ahdistu. Sitä tosiaan pääsee enemmän irti siitä lapsi-vanhempi asetelmasta kun lopettaa koko perinnön ja korvauksen odottamisen. Sitä saa sitten jos saa, jos ei saa niin ei eipähän ainakaan enää ole hypännyt toisen pillin mukaan tahtomattaan.
Tätä kohti olin jo menossa, kun isästä ei vähään aikaan kuulunut mitään noissa vanhainkotiinhaku- ja joutumispyörteissä. Vaimo vahti siinä haukkana, etten vain tiedä mistään mitään. Nyt kun vaimon vaikutus ei ole niin päivittäistä ja ehkä vähän yksinäisyyttäänkin isälle tuli mieleen soittaa mulle. Ei siinä mitään, ymmärrän sen hyvin. Olisi kivaa voida tarjoilla itsestä se osa, joka visiteeraa ja antaa kaikkensa. Mutta. Mun on helppo ajatella noin kuin kirjoiti, jos isä ei tee mitään. Mutta nyt hän sentään soitti!?! Olen vähän että ööö...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, miksi ihmeessä elät koko ajan ikäänkuin toisten elämää? Miksi jossittelet ja huhhailet ja arvot niitänäitä, ja ryvet katkeruudessa? Kaikki tuo kääntyy sinua itseäsi vastaan ja on kuin bensaa tuleen vain omassa päässäsi. Miksi et voisi keskittyä ihan täysin muihin asioihin, mene vaikka pitkälle kävelylle luontoon, mustikkametsään tms., mutta tee jotain muuta kuin pyörittelet vanhoja asioita! Ja: piipahda katsomassa isääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ei se alkoholistin läheisenä eläminen ja siitä toimiminen todellakaan ole mikään piece of cake! Ja toi sun sepostus on aika naurettavaa. Se on kuule melko yleisesti ihmisluonto sellainen jottei juuri kukaan elä uhrina lapsilleen. Varmaankin isäsi on sinua rakastanut jos on suunnitellut perintöäsi sinulle. Tosin jos olisin isäsi antaisin perintösi vaimolleni tälläisessä tapauksessa, koska kuullostat kiittämättömältä pikkutytöltä. Kukaan meistä ei ole elänyt ongelmatonta lapsuutta tai elänyt jossain kuplassa jossa ihmissuhteet ovat helppoja. Herätys, tervetuloa todelliseen maailmaan! Eikä kannata perustaa tulevaisuuttaan kenenkään toisen rahojen perimiseen vaan ottaa vastuu niistä omista menoista ja elää aina sen mukaan mitä on omaisuuttakin sillä hetkellä.
Joo, no jos kerran on suunnitellut sen antamista minulle, niin mitä olen tehnyt, ettei niin voi toimia?
Vaikka olisi kuinka vittumainen, niin kyllä se isäsi omistaa ne rahansa ja saa tehdä niillä mitä haluaa. Mene töihin ja ansaitse itse omat rahasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tulee siis niin mieleen tästä mun kykenemättömyys solmia suhteita miehiin, joita rakastan (jos nyt ylipäätään rakastun joskus, mutta niinkin on käynyt, mutta ei varsinaisesti mieheni kanssa. Hän on turvallinen kun ei herätä liian syviä tunteita, kai). Siis mä olen just tuollainen, että voisin roikkua forever jossain miehessä, jota kohtaan mulla on tunteita, koska se joskus soittaa! Viis siitä, onko sillä toisella mitään tunteita mua kohtaan. Näin ohiksena. En ole edes varma tunnistanko onko jollain tunteita mua kohtaan vai ei. Mitenköhän se liittyy tähän isäsuhteeseen, vai liittyyköhän. Ap
Ai kamala, nyt riittää - en tuhlaa aikaani tällaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai siis mulle ystävällisyys = toisella on tunteita mua kohtaan. Vaikkei ne olisikaan romanttisia lainkaan. :( Jos jollain on mua kohtaan vain hyviä tunteita niin erehdyn pitämään sitä rakkautena ja ihastumisena itseäni kohtaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee siis niin mieleen tästä mun kykenemättömyys solmia suhteita miehiin, joita rakastan (jos nyt ylipäätään rakastun joskus, mutta niinkin on käynyt, mutta ei varsinaisesti mieheni kanssa. Hän on turvallinen kun ei herätä liian syviä tunteita, kai). Siis mä olen just tuollainen, että voisin roikkua forever jossain miehessä, jota kohtaan mulla on tunteita, koska se joskus soittaa! Viis siitä, onko sillä toisella mitään tunteita mua kohtaan. Näin ohiksena. En ole edes varma tunnistanko onko jollain tunteita mua kohtaan vai ei. Mitenköhän se liittyy tähän isäsuhteeseen, vai liittyyköhän. Ap
Liittyy varmasti. Älä välitä näistä mustikkametsään vaan kommentoijista. Heillä ei ole kosketuspintaa tällaiseen ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat aina lakiosan. Sitä ei voi isäsi sinulta riistää. Kysy lakimieheltä näistä asioista tarkemmin.
Tuon tekstin luettuani mietin, että mene vain silloin kun sinusta siltä tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvälle, älä mene. En itsekään käy äitini luona ollenkaan niin usein kuin ns. pitäisi. En tiedä onko äitini narsisti mutta äärimmäisen raskas ihminen hän on ja on syyllistänyt ja loukannut minua paljon. Itsestäänkin pitää pitää huolta, eikä maata kynnysmattona.
Se ei riitä hyvittämään minulle sitä, mitä olen kärsinyt ja minkä lupausten takia siedin vaimoa vaikka tuntui pahalta. Siis kyse on puheitten pitämisestä minulle. Ymmärrän, että en voi vaatia ketään pitämään puheensa, mutta se on se, mikä minulle tässä merkkaa. Se, jos isän vaimo nyt siirrättäisi isän omaisuutta omiin nimiinsä olisi tapa, että lakiosani olisi kikkareen kokoinen. Ei käy, en halua sitä. Skitso tilanne! Ja jos jostain ilmestyy yhtäkkiä testamentti. Senkin joutuisin ajattelemaan vaimon väsänneen ja isän hylänneen minut, koska en käynyt vanhainkodissa! Koska vaimolle tietenkin sopii sönköttää isälle sellaisia valheita minusta, että en käy siellä, koska en rakasta isää, vaikka oikeampi syy olisi sanoa, että en käy siellä, koska isä hylkäsi minut vaimonsa takia. Mutta eihän vaimo tällaista sano, eikä edes näe, koska hän halusikin, että isä ei olisi luvannut minulle omaisuuttaan.
Mitä jos vaan lakkaat välittämästä. Alat ajatella, ettet saa koskaan korvausta kuitenkaan ja annat asian olla. Vaatii vähän aikaa, että mieli tottuu tuohon uuteen tapaan ajatella. Tämän neuvon annan siksi, että olen itse alkanut ajatella näin oman äitini suhteen. Ja kyllä se helpottaa. Kun lakkaa odottamasta mitään pääsee vähän kuin enemmän irti, eikä enää pety eikä ahdistu. Sitä tosiaan pääsee enemmän irti siitä lapsi-vanhempi asetelmasta kun lopettaa koko perinnön ja korvauksen odottamisen. Sitä saa sitten jos saa, jos ei saa niin ei eipähän ainakaan enää ole hypännyt toisen pillin mukaan tahtomattaan.
Tätä kohti olin jo menossa, kun isästä ei vähään aikaan kuulunut mitään noissa vanhainkotiinhaku- ja joutumispyörteissä. Vaimo vahti siinä haukkana, etten vain tiedä mistään mitään. Nyt kun vaimon vaikutus ei ole niin päivittäistä ja ehkä vähän yksinäisyyttäänkin isälle tuli mieleen soittaa mulle. Ei siinä mitään, ymmärrän sen hyvin. Olisi kivaa voida tarjoilla itsestä se osa, joka visiteeraa ja antaa kaikkensa. Mutta. Mun on helppo ajatella noin kuin kirjoiti, jos isä ei tee mitään. Mutta nyt hän sentään soitti!?! Olen vähän että ööö...
Isälläsi oli tylsää ja yksinäistä. Ja saattaahan olla, että hän yrittää korjata välinne. Käy katsomassa. Mutta älä odota mitään, käy vaan tsekkaamassa tilanne. Sittenpähän tiedät mikä on homman nimi nyt.
En lukenut sun koko viestiä vaan otsikon perustella vastaan, että ei tarvitse. Narsisiti vanhempi haluaa sinut sinne kannattelemaan omaa pahaa oloaan sen sijaan että hyväksyisi tosi asiat vanhenemisesta ja yrittäisi luoda elämästään siellä mahd. aidon esim. ystävystymällä muihin vanhuksiin jos mahdollista.
Narsisti odottaa että muut uhrautuvat hänelle ja tekevät kaiken henkisen työn tai että pitävät suhteita yllä.
T. Narsisti äidin tytär. Toki mua harmittaa kun eronnut äitini yksin vanhenee mutta hän on omat valintansa elämässään tehnyt ja vastuullinen omasta käytöksestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ei se alkoholistin läheisenä eläminen ja siitä toimiminen todellakaan ole mikään piece of cake! Ja toi sun sepostus on aika naurettavaa. Se on kuule melko yleisesti ihmisluonto sellainen jottei juuri kukaan elä uhrina lapsilleen. Varmaankin isäsi on sinua rakastanut jos on suunnitellut perintöäsi sinulle. Tosin jos olisin isäsi antaisin perintösi vaimolleni tälläisessä tapauksessa, koska kuullostat kiittämättömältä pikkutytöltä. Kukaan meistä ei ole elänyt ongelmatonta lapsuutta tai elänyt jossain kuplassa jossa ihmissuhteet ovat helppoja. Herätys, tervetuloa todelliseen maailmaan! Eikä kannata perustaa tulevaisuuttaan kenenkään toisen rahojen perimiseen vaan ottaa vastuu niistä omista menoista ja elää aina sen mukaan mitä on omaisuuttakin sillä hetkellä.
Joo, no jos kerran on suunnitellut sen antamista minulle, niin mitä olen tehnyt, ettei niin voi toimia?
Vaikka olisi kuinka vittumainen, niin kyllä se isäsi omistaa ne rahansa ja saa tehdä niillä mitä haluaa. Mene töihin ja ansaitse itse omat rahasi.
Totta kai, kyse onkin siitä, että isä itse on puhunut aina, miten minä se saan, mutta jos tämä on uhattuna, niin vaimo tuntuu päättäneen asian, ei isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat aina lakiosan. Sitä ei voi isäsi sinulta riistää. Kysy lakimieheltä näistä asioista tarkemmin.
Tuon tekstin luettuani mietin, että mene vain silloin kun sinusta siltä tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvälle, älä mene. En itsekään käy äitini luona ollenkaan niin usein kuin ns. pitäisi. En tiedä onko äitini narsisti mutta äärimmäisen raskas ihminen hän on ja on syyllistänyt ja loukannut minua paljon. Itsestäänkin pitää pitää huolta, eikä maata kynnysmattona.
Se ei riitä hyvittämään minulle sitä, mitä olen kärsinyt ja minkä lupausten takia siedin vaimoa vaikka tuntui pahalta. Siis kyse on puheitten pitämisestä minulle. Ymmärrän, että en voi vaatia ketään pitämään puheensa, mutta se on se, mikä minulle tässä merkkaa. Se, jos isän vaimo nyt siirrättäisi isän omaisuutta omiin nimiinsä olisi tapa, että lakiosani olisi kikkareen kokoinen. Ei käy, en halua sitä. Skitso tilanne! Ja jos jostain ilmestyy yhtäkkiä testamentti. Senkin joutuisin ajattelemaan vaimon väsänneen ja isän hylänneen minut, koska en käynyt vanhainkodissa! Koska vaimolle tietenkin sopii sönköttää isälle sellaisia valheita minusta, että en käy siellä, koska en rakasta isää, vaikka oikeampi syy olisi sanoa, että en käy siellä, koska isä hylkäsi minut vaimonsa takia. Mutta eihän vaimo tällaista sano, eikä edes näe, koska hän halusikin, että isä ei olisi luvannut minulle omaisuuttaan.
Mitä jos vaan lakkaat välittämästä. Alat ajatella, ettet saa koskaan korvausta kuitenkaan ja annat asian olla. Vaatii vähän aikaa, että mieli tottuu tuohon uuteen tapaan ajatella. Tämän neuvon annan siksi, että olen itse alkanut ajatella näin oman äitini suhteen. Ja kyllä se helpottaa. Kun lakkaa odottamasta mitään pääsee vähän kuin enemmän irti, eikä enää pety eikä ahdistu. Sitä tosiaan pääsee enemmän irti siitä lapsi-vanhempi asetelmasta kun lopettaa koko perinnön ja korvauksen odottamisen. Sitä saa sitten jos saa, jos ei saa niin ei eipähän ainakaan enää ole hypännyt toisen pillin mukaan tahtomattaan.
Tätä kohti olin jo menossa, kun isästä ei vähään aikaan kuulunut mitään noissa vanhainkotiinhaku- ja joutumispyörteissä. Vaimo vahti siinä haukkana, etten vain tiedä mistään mitään. Nyt kun vaimon vaikutus ei ole niin päivittäistä ja ehkä vähän yksinäisyyttäänkin isälle tuli mieleen soittaa mulle. Ei siinä mitään, ymmärrän sen hyvin. Olisi kivaa voida tarjoilla itsestä se osa, joka visiteeraa ja antaa kaikkensa. Mutta. Mun on helppo ajatella noin kuin kirjoiti, jos isä ei tee mitään. Mutta nyt hän sentään soitti!?! Olen vähän että ööö...
Isälläsi oli tylsää ja yksinäistä. Ja saattaahan olla, että hän yrittää korjata välinne. Käy katsomassa. Mutta älä odota mitään, käy vaan tsekkaamassa tilanne. Sittenpähän tiedät mikä on homman nimi nyt.
Ehkä hän haluaisi fantasioiden tasolla korjata välejä, mutta realismissa ei siihen pysty, ei ole eka kerta kuitenkaan, kun toivon hänen ymmärtävän minua, mutta ei kykene.
Pahinta on, että vaimo saattaa tulla paikalle kun olen tapaamassa isää. En halua nähdä vaimoa, koska hän ei ajattele ollenkaan sitä, että minä jos tulen kauempaa tapaamaan isääni niin haluan viettää sen ajan sitten isän kanssa, en vaimon ja isän kanssa. Vaimo tulee läheltä niin voi mennä vaikka kahville tai kauppaan jos minä olen siellä, mutta tuskinpa menisi. Ja jos sanon isälle, että en halua että vaimosi on täällä, niin isä ei voi sen vertaa sanoa, esim. etukäteen vaimolle, että tyttäreni toivoo, ettet ole paikalla. Isä ajattelee, että jos hän sanoo näin vaimo pitää minua isälle tärkeämpänä, ja suuttuu.
Eli minua ei haittaa vaimon näkeminen sinänsä, vaan se, ettei olosuhteita ole voitu tehdä sellaisiksi, ettei vaimo tule sinne, kun minä tulen. En minäkään ole änkenyt heidän elämäänsä silloin kun he ovat muuta toivoneet.
Kaikenlisäksi vaikka isä on hylännyt minut (tavallaan vaimon vaatimuksesta) niin nyt vaimo kehtaa vielä levitellä valheita, etten minä välitä isästäni, ts. etten rakasta isääni. Vaikka itse on työntänyt minua pois isän elämästä. Nyt kun vaimolla on huono omatunto isän hylkäämisestä vanhainkotiin, niin nyt on herännyt viha minua kohtaan, että en käy edes katsomassa isääni ja olen siis kamala ihminen ja hylännyt isän.
Minua loukkaa myös se, että vaikka sukulaiseni eivät ajattelekaan vaimon tavoin, niin ketään ei kiinnnosta sanoa sille naiselle suoria sanoja vaan jotenkin sentään ymärretään häntä, vaikkei hänestä pidetäkään. Esimerkiksi kukaan ei ole raivostunut vaimolle hänen sanoessaan, etten minä välitä isästäni, että sinähän se olet itse koittanut heittää tytärtä siitä hiiteen, että miten voit edes sanoa noin!? He ovat sanoneet että oletko kertonut (mulle) että isäni on hoitokodissa? No en, sanoi vaimo. Tai hän valehteli koittaneensa soittaa, mutta en ollut muka vastannut. Mulla on hänen numeronsa tallessa puhelimessa, joten todellakin olisin nähnyt jos hän olisi koittanut soittaa. Sitten kun sukulainen sanoi, että no laita tekstiviesti, niin "en". Ja että voisinhan minä kysellä häneltä (vaimolta) missä isä on. Ahaa, että mä soittaisin kahden päivän välein tälle ihmiselle, että onko isäni mahdollisesti sairaalassa tai hoitokodissa? Juu, jos välit olisivat lämpimät, mutta kun ne eivät ole, koska hän on koittanut tulla isän ja minun väliin. Ja onnistunutkin. Millainen ihminen siinä kohtaa kuvittelee, että mä soittelisin hänelle?
Se ei riitä hyvittämään minulle sitä, mitä olen kärsinyt ja minkä lupausten takia siedin vaimoa vaikka tuntui pahalta. Siis kyse on puheitten pitämisestä minulle. Ymmärrän, että en voi vaatia ketään pitämään puheensa, mutta se on se, mikä minulle tässä merkkaa. Se, jos isän vaimo nyt siirrättäisi isän omaisuutta omiin nimiinsä olisi tapa, että lakiosani olisi kikkareen kokoinen. Ei käy, en halua sitä. Skitso tilanne! Ja jos jostain ilmestyy yhtäkkiä testamentti. Senkin joutuisin ajattelemaan vaimon väsänneen ja isän hylänneen minut, koska en käynyt vanhainkodissa! Koska vaimolle tietenkin sopii sönköttää isälle sellaisia valheita minusta, että en käy siellä, koska en rakasta isää, vaikka oikeampi syy olisi sanoa, että en käy siellä, koska isä hylkäsi minut vaimonsa takia. Mutta eihän vaimo tällaista sano, eikä edes näe, koska hän halusikin, että isä ei olisi luvannut minulle omaisuuttaan.