Lue keskustelun säännöt.
Onko narsistivanhempien lapsia paikalla? Mitä teen, lupasin jo mennä tapaamaan vanhempaani vanhaisnkotiin, mutta yön yli nukuttuani nousi tunne, etten halua
21.07.2016 |
Eli ainoat, jotka tämän ongelman voisivat ymmärtää ovat vanhempien manipuloinnista kärsineet ja vielä sellaiset, joiden vanhemmat ovat ovat olleet "kaikkien mielestä" ihan ok, juopoistahan alkaa lapsikin jo varhaisessa vaiheessa tajuta, että nuo eivät ole ok ja ympäristökin on samaa mieltä, joten paraneminen on lopulta piece of cake verrattuna narsistivanhempien lapsiin.
Tilanne on siis se, että koen isäni pettäneen minut, mutta minun on vaikea olla asiasta suora isälleni. Siis kun isä soittaa minulle olen ensimmäiseksi todella ilahtunut ja mielissäni eikä koko puhelun aikana tule muuta mieleen, kuin että aidosti tuntuu siltä, että olisi kiva tavata isä ja haluan mennä hänen luokseen, että isälle tulisi parempi mieli.
Isä asuu siis vanhainkodissa, ja muutto sinne on aivan tuore. Siksikin tunnen eräänlaista sääliä häntä kohtaan, että tarttis mennä häntä katsomaan.
Mutta. Sitten kun alan miettimään, että mitä minä tuosta käynnistä saan, niin alkaakin tuntua aivan toisenlaiselta. Että en mitään. Ja minä en sillä lailla rakasta isääni, että menisin sinne saamatta itse mitään. Tässä kohtaa tarvittaisiin taas narsistivanhemmista irrottautuneita ihmisiä ymmärtämään tätä. En siis ole rakastamatta isääni itsekkäistä syistä, vaan koska kun olin lapsi ja nuori aikuinen, niin isä ei koskaan välittänyt siitä mitä minä halusin vaan koko kanssakäyminen pyöri sen varassa, mitä isä sai minut tekemään itselleen. Ja minähän tein, koska tykkäsin isästä. Eli isä ei voinut oikeastaan soittaakaan minulle, koska se maksaa. Mutta se oli ihan ok, että minä soitan, joskin silloinkin isä sanoi usein, että tulee kallis puhelu, vaikka asuimme siis samalla suuntanumeroalueella. Ja kaikki tapaamisemme piti sovittaa niin, että minä tulen heille päin ja isä ei koskaan hakenut minua autolla luokseen, vaan sitten ei tavattu, jos joku muu ei vienyt minua. Eli vaikka en osaakaan tässä kuvata tämän paremmin (en ehkä muistakaan kaikkea ja olen pitänyt niitä normaaleina jolloin asioita ei ole niin jäänyt mieleenkään) niin tarkoitan, että olen kokenut hyvin voimakkaasti asiat niin, että isä ei tee mitään minun eteeni, ainoastaan vain "tykkää" minusta. No, tämä olisi vielä ok, mutta totta kai kuvioon sotkeutuu raha. Raha on siitä selkeä välittämisen väline, että sitä joko annetaan tai ei anneta. Eli sen tietää oletko saanut sitä, vaiko et. Rakkaus on jo paljon monimutkaisempi. Olenko saanut vanhemmiltani rakkautta ja jos, niin mitä se oli, hmmm? Mutta raha on selkeä, joko-tai. Ja siis osa isän tavasat rakastaa ja välittää minusta oli rakastaa rahalla tai ei oikeastaan rahan antamisella -rahalla, vaan rahalla puhumisella. Hän puhui siitä, mitä minulle jää kun hän kuolee ja se ei ole ihan vähän. Jos hänen äitinsä antoi minulle jotain, niin isä kertoi, että nekin olivat häneltä, koska hän oli ehdottanut tai suostunut siihen,,että niitä ei annetakaan hänelle, vaan minulle. Joten nekin saamani asiat olivat siis häneltä. Minun tuli olla kiitollinen. Ja niin minä olinkin. Harva saa sellaisia asioita.
Jatkuu...
Kommentit (53)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paas nyt kuunnellen tarkkaan: Käy katsomassa isääsi aina kun voit niin kauan kuin hän elää ja lakkaa ajattelemasta koko perintöä. Kun isäsi sitten siirtyy ajasta ikuisuuteen niin kieltäydy perinnöstä äläkä ota mitään sieltä kuolinpesästä vastaan. Näin toimimalla teet itsellesi oikein.
Tytär ja äiti kirjoitti:
Olet aivan samanlainen kuin isäsi. Olen itse oman terapeuttini diagnosoiman vaikean narsistin lapsi ja ajatukseni häneen eivät kulje kanssasi samaa rataa. Minulle suhteessa häneen rahalla, perinnöllä tai omalla hyödyllä ei ole merkitystä - vaikka hänellä rahaa ja perittävää onkin. En välitä muusta kuin siitä, että hän satuttaa minua. Ja siitä, että nykyään suojelen myös lastani häneltä. Olen aidosti onnellinen nykyään, koska en tapaa häntä enää ja häneltä tullut paskamyrskykin on rauhoittunut.
Koska minulla on empatia tallella, ymmärrän kyllä häntäkin, vanhemmallani on taustansa ja syynsä. Ei hän ole tahallaan ollut läpeensä itsekäs ja ilkeä. Hän ei kykene muuhun vaan on peili sille, mitä hänelle on oltu isänsä taholta. Minä en tahdo olla sellainen. Olen valinnut, että tämä ketju katkeaa minuun. En voi ymmärtää uhriutumistasi ja itsekkyyttäsi. Seuraava ei ehkä ole empaattista, mutta aidosti rehellistä: En väitä, etteivätkö kokemasi asiat ole totta. Kuulostat kuitenkin minusta itse sairaalta, persoonallisuushäiriöiseltä, ja olen kyllä huolissaan, jos sinulla on tässä nykykunnossasi lapsia.
Minusta sinä et vaikita aivan tasapainoiselta koska aistin piilovihaa kirjoituksessasi. Ihmisten tilanteet ovat erilaisia, eikä kaikkea tietoa mitä minulle tähän asiaan liittyy ole kellään muulla kuin minulla. Voit tuomita minut näillä tiedoilla, joita sinulla on jos kerran haluat, mutta itse tiedän kärsineeni vanhemmistani, en olevani heidän kopionsa tai muuta sellaista. Luuletko isäni miettineen tällaisia asioita omiin vanhempiinsa liittyen ikinä, vaikka ehkä olisi ollut syytä?
Esim. sitä, miten isäni äiti aina epäoikeutetusti pelasti poikansa tämän sotkettua itse asiansa, niin ettei isän tarvinnut kohdata todellisuutta.
Tytär ja äiti kirjoitti:
Olet aivan samanlainen kuin isäsi. Olen itse oman terapeuttini diagnosoiman vaikean narsistin lapsi ja ajatukseni häneen eivät kulje kanssasi samaa rataa. Minulle suhteessa häneen rahalla, perinnöllä tai omalla hyödyllä ei ole merkitystä - vaikka hänellä rahaa ja perittävää onkin. En välitä muusta kuin siitä, että hän satuttaa minua. Ja siitä, että nykyään suojelen myös lastani häneltä. Olen aidosti onnellinen nykyään, koska en tapaa häntä enää ja häneltä tullut paskamyrskykin on rauhoittunut.
Koska minulla on empatia tallella, ymmärrän kyllä häntäkin, vanhemmallani on taustansa ja syynsä. Ei hän ole tahallaan ollut läpeensä itsekäs ja ilkeä. Hän ei kykene muuhun vaan on peili sille, mitä hänelle on oltu isänsä taholta. Minä en tahdo olla sellainen. Olen valinnut, että tämä ketju katkeaa minuun. En voi ymmärtää uhriutumistasi ja itsekkyyttäsi. Seuraava ei ehkä ole empaattista, mutta aidosti rehellistä: En väitä, etteivätkö kokemasi asiat ole totta. Kuulostat kuitenkin minusta itse sairaalta, persoonallisuushäiriöiseltä, ja olen kyllä huolissaan, jos sinulla on tässä nykykunnossasi lapsia.
Ka siis tällaisella taustalla minun on tervettä olla itsekäs. Aikani. Opetella sitä. Minä en edes tajua, mitä itsekkyyttä tarkoitat? Jos en olisi itsekäs, en paranisi. Narsistin lapsi kun on vanhempiaan varten, ei itseään varten. Käsitätkö? Jos mä nyt ryhtyisin vain olemaan muita varten minua ei edelleenkään olisi olemassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Paas nyt kuunnellen tarkkaan: Käy katsomassa isääsi aina kun voit niin kauan kuin hän elää ja lakkaa ajattelemasta koko perintöä. Kun isäsi sitten siirtyy ajasta ikuisuuteen niin kieltäydy perinnöstä äläkä ota mitään sieltä kuolinpesästä vastaan. Näin toimimalla teet itsellesi oikein.
Millä lailla tekisin tuossa mallissa eniten itselleni oikein? Koska minä haen aina parasta mahdollista lopputulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon kyllä katkerakin, jos menen tapaamaan isää niin mitä ihmettä teen katkeruuden kanssa? Katkera siitä, että olen ollut lojaali enkä rakentanut aikaisemmin omaa elämääni, olin heille marionetti, luulin saavani siitä palkinnon.
Ap
Enkä siis tavallaan tajunnut, että en elänytkään omaa elämääni. Eli en tehnyt edes mitään valintaa olla marionetti mieluummin. Siitä juuri olen katkera. Kamalaa, miten ihmisen elämää voidaan hukata ahneiden ja itsekkäiden aikuisten takia niin, ettei sitä itse edes huomaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiennyt mitään muutakaan, siis "miten omaa elämää eletään". Äiti vahti tarkasti, että elän elämää sellaisilla säännöillä, jotka äidin mielestä ovat oikein ja siis ne menivät paljon yli perusmoraalikoodiston, sekin oli eräänlaista aivopesua. Luulin, että olisin rikollinen, jos eläisin elämää niin kuin haluan. Se oli äitini "perintö" minulle. En tajunnut, koska äiti ei antanut mahdollisuutta tai lupaa tajuta, että on olemassa monta tapaa elää elämää, eikä se, että joku elää sitä erilailla kuin vaikkapa äitini tarkoitakaan sitä, että tämä olisi moraaliton tai rikoksia tekevä ihminen.
Olisin halunnut kyetä tekemään omia päätöksiä, mutta äiti aina valitti niistä, tuomitsi ne ja ne eivät olleet äidin oppien mukaisia. Siksi niillä ei voinut menestyä elämässä. Vain äidin opeilla menestyisi ja äiti linkitti omat oppinsa yleiseen moraaliin ja oikeudentajuun ja kaikkeen. Olisi pitänyt uhmaamalla äitiä äidin mielestä kuulua heti ja suoraan roskajoukkoon. En pystynyt hyväksymään sitä, en halunnut sisimmässäni tuntea olevani kamala rikollinen joten en miettinyt edes mitä itse halusisin, koska ei siihen kukaan olisi antanut pienintäkään tukeaan edes.
Tämä tuen puute on kanssa asia, jota olen miettinyt ja joka tuossa ketjussa jonka linkin laitoin tänne tulee esille. Eli siis kukaan ei näe lasta, ei tue lasta, joka on narsisti(e)n armoilla. Koska kukaan ei voi edes ymmärtää, että sillä lapsella ei ole ketään, joka tukisi häntä . Av:llä törmää ikävän usein palstailijoihin joiden ainoa elämäntehtävä palstalla olemiseen tuntuu olla eväämässä tuki muilta. He eivät ymmärrä, että korjoittamassa saattaa olla jonkinnäköisen narsismin uhri, joka todellakin tarttisi vain tukea omille tunteilleen ja tuntemuksilleen, ei minkäänlaista "opetusta" tai muuta shittiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haha, nyt keksin yhden konstin jolla antaa takaisin jos menen käymään. Voisin sanoa, että sain juuri asianajajalta 1800 euron laskun hänen palveluksistaan isän puolustamiseen liittyen, että voisiko isä maksaa sen laskun! Kjäh kjäh, pihi isäni ei halua maksaa mutta ainakin jos välillämme on epäsopua niin hän on siihen hiukan osallinen! Koska kukapa auttava vanhempi ei haluaisi maksaa jos lapsi joutuu palkkaamaan asianajajan vanhemman oman sikailevan puolison takia? Siis isä on itsekin pitkin matkaa ollut sitä mieltä, että vaimo ei aina suhtaudu minuun oikein ja on pahoitellut sitä (se vain ei ole kuin vähän lämmittänyt, koska mitään ei ole "voinut" kuitenkaan hyväkseni tehdä). Asianajajaa tarvitsin pääasiassa siksi koska isän vaimo on hakenut itseään isän edunvalvojaksi ja vastustin sitä jyrkästi. Mutta toinen syy oli se, että vaimo on laittanut minulle häätökirjeen omistamaltani kesämökiltä, jossa isällä ja vaimolla on isoäitini heille antama hallintaoikeus, mutta vain, jotta hekin saisivat olla siellä, ei niin päin, että mä en saisi, mutta mulla ei ole oikeuksia virallisesti paikassa. Mutta isä on ilmanmuuta sanonut, että saan olla paikassa toisella mökillä, he toisella mutta nyt vaimo koittaa häätää minua mökiltä, jolla minä olen ollut.
Niin voisi aloittaa siitä, että haluatko isä, että saan olla siellä mökillä vielä? Jos sanoo että en, niin adjö, mutta jos sanoo, että haluan, niin sanon, että mä jouduin nyt sen takia palkkaamaan juristin kuule, että mä saan olla siellä ihanan vaimosi temppuillessa, että se maksoi 1800. Kai sä isä maksat? Kjäh kjäh, sit se on ihan että no en, mutta näyttääkö se enää siltä, että haluaa mun parastani, haha ei näytä!
Vierailija kirjoitti:
Monesko ketju Tämä on liki samasta aiheesta? Yritäppä nyt olla aikuinen ja keskittyä siihen omaan elämääsi, eikä siihen miten sinua on kohdeltu väärin lapsuudessa. Tämä palsta ei ole mikään terapia-alusta.
Aihe Vapaa on palstan nimi, kyllä täällä saa keskustella ihan mistä haluaa, on tämä aihe paljon vakavampi kuin esimerkiksi jotkut pylly -ja tissi aiheet, joita näkee palstalla jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat aina lakiosan. Sitä ei voi isäsi sinulta riistää. Kysy lakimieheltä näistä asioista tarkemmin.
Tuon tekstin luettuani mietin, että mene vain silloin kun sinusta siltä tuntuu. Jos sinusta ei tunnu hyvälle, älä mene. En itsekään käy äitini luona ollenkaan niin usein kuin ns. pitäisi. En tiedä onko äitini narsisti mutta äärimmäisen raskas ihminen hän on ja on syyllistänyt ja loukannut minua paljon. Itsestäänkin pitää pitää huolta, eikä maata kynnysmattona.
Se ei riitä hyvittämään minulle sitä, mitä olen kärsinyt ja minkä lupausten takia siedin vaimoa vaikka tuntui pahalta. Siis kyse on puheitten pitämisestä minulle. Ymmärrän, että en voi vaatia ketään pitämään puheensa, mutta se on se, mikä minulle tässä merkkaa. Se, jos isän vaimo nyt siirrättäisi isän omaisuutta omiin nimiinsä olisi tapa, että lakiosani olisi kikkareen kokoinen. Ei käy, en halua sitä. Skitso tilanne! Ja jos jostain ilmestyy yhtäkkiä testamentti. Senkin joutuisin ajattelemaan vaimon väsänneen ja isän hylänneen minut, koska en käynyt vanhainkodissa! Koska vaimolle tietenkin sopii sönköttää isälle sellaisia valheita minusta, että en käy siellä, koska en rakasta isää, vaikka oikeampi syy olisi sanoa, että en käy siellä, koska isä hylkäsi minut vaimonsa takia. Mutta eihän vaimo tällaista sano, eikä edes näe, koska hän halusikin, että isä ei olisi luvannut minulle omaisuuttaan.
Mitä jos vaan lakkaat välittämästä. Alat ajatella, ettet saa koskaan korvausta kuitenkaan ja annat asian olla. Vaatii vähän aikaa, että mieli tottuu tuohon uuteen tapaan ajatella. Tämän neuvon annan siksi, että olen itse alkanut ajatella näin oman äitini suhteen. Ja kyllä se helpottaa. Kun lakkaa odottamasta mitään pääsee vähän kuin enemmän irti, eikä enää pety eikä ahdistu. Sitä tosiaan pääsee enemmän irti siitä lapsi-vanhempi asetelmasta kun lopettaa koko perinnön ja korvauksen odottamisen. Sitä saa sitten jos saa, jos ei saa niin ei eipähän ainakaan enää ole hypännyt toisen pillin mukaan tahtomattaan.
Tätä kohti olin jo menossa, kun isästä ei vähään aikaan kuulunut mitään noissa vanhainkotiinhaku- ja joutumispyörteissä. Vaimo vahti siinä haukkana, etten vain tiedä mistään mitään. Nyt kun vaimon vaikutus ei ole niin päivittäistä ja ehkä vähän yksinäisyyttäänkin isälle tuli mieleen soittaa mulle. Ei siinä mitään, ymmärrän sen hyvin. Olisi kivaa voida tarjoilla itsestä se osa, joka visiteeraa ja antaa kaikkensa. Mutta. Mun on helppo ajatella noin kuin kirjoiti, jos isä ei tee mitään. Mutta nyt hän sentään soitti!?! Olen vähän että ööö...
Isälläsi oli tylsää ja yksinäistä. Ja saattaahan olla, että hän yrittää korjata välinne. Käy katsomassa. Mutta älä odota mitään, käy vaan tsekkaamassa tilanne. Sittenpähän tiedät mikä on homman nimi nyt.
Ehkä hän haluaisi fantasioiden tasolla korjata välejä, mutta realismissa ei siihen pysty, ei ole eka kerta kuitenkaan, kun toivon hänen ymmärtävän minua, mutta ei kykene.
Niin. Mä ajattelin, että kävisitkin vaan katsomassa missä mennään nyt. Vähän samalla tavalla kuin katsoisit automaatista onko tilillä rahaa. Ihmiset ei yleensä muutu mutta varmasti sitä ei voi tietää. Sitten voit taas jatkaa omaa elämääsi kaikessa rauhassa kun tiedät tilanteen.
Olet aivan samanlainen kuin isäsi. Olen itse oman terapeuttini diagnosoiman vaikean narsistin lapsi ja ajatukseni häneen eivät kulje kanssasi samaa rataa. Minulle suhteessa häneen rahalla, perinnöllä tai omalla hyödyllä ei ole merkitystä - vaikka hänellä rahaa ja perittävää onkin. En välitä muusta kuin siitä, että hän satuttaa minua. Ja siitä, että nykyään suojelen myös lastani häneltä. Olen aidosti onnellinen nykyään, koska en tapaa häntä enää ja häneltä tullut paskamyrskykin on rauhoittunut.
Koska minulla on empatia tallella, ymmärrän kyllä häntäkin, vanhemmallani on taustansa ja syynsä. Ei hän ole tahallaan ollut läpeensä itsekäs ja ilkeä. Hän ei kykene muuhun vaan on peili sille, mitä hänelle on oltu isänsä taholta. Minä en tahdo olla sellainen. Olen valinnut, että tämä ketju katkeaa minuun. En voi ymmärtää uhriutumistasi ja itsekkyyttäsi. Seuraava ei ehkä ole empaattista, mutta aidosti rehellistä: En väitä, etteivätkö kokemasi asiat ole totta. Kuulostat kuitenkin minusta itse sairaalta, persoonallisuushäiriöiseltä, ja olen kyllä huolissaan, jos sinulla on tässä nykykunnossasi lapsia.