Miten te pääsette uhmaikäisten kanssa karkkihyllyn ohitse kaupassa? Minulta ei onnistu

Me käydään ja ollaan aina käyty lasten kanssa kaupassa. Tästä syystä osaavat siellä ihmisiksi ollakin. Tietävät, että karkkia saa vain karkkipäivänä, itse saavat silloin valita karkit hyllystä. Riemuissaan ovat :) Mutta kun ei ole karkkipäivä, et karkkiakaan osteta. Tästä ei ole kertaakaan lipsuttu. Joten kaupassa kysyvät kyllä usein, että "onko karkkipäivä?" ja kun vastataan ettei ole, eivät mangu sen enempää. 

Voi ap koska tahansa ryhtyä tähän myös. Mutta muista olla jämäkkä, ei tarvitse huutaa lapselle tms, kerrot vain että karkkia ei tule kuin karkkipäivänä. Muutaman kerran kun kaupassa käytte, tulee huuto, mutta siihen se loppuu kun lapsi huomaa ettei äiti enää kiukuttelemalla tottele.

Meillä 3v. erityislapsi, joka ei tajua, että kaupassa voisi mankua jotain. Ei muutenkaan kyllä karkeista tykkää. Paitsi suklaasta, ja sitä tulee kerjäämään jos huomaa meidän syövän sitä kotona :)

Ihan samoin kuin minkä tahansa muunkin hyllyn. Karkit eivät ole mikään maailman seitsämäs ihme, eikä kielletty ihanuus. Lelujakin on voitu käydä katsomassa ja jos on sanottu, ettei kaikkea voi aina ostaa, mutta voi katsoa vaikka synttärilahjatoivetta valmiiksi, niin se on riittänyt. Meillä ei ollut eikä ole karkkipäiviä, karkkeja on kulhossa keittiössä ja aina voi ottaa kun tekee mieli. Eipä ole koskaan tullut huutoa kaupassa.

En nyt jaksa lukea näitä vastauksia, koska ne ovat varmasti lähes kaikki oman, keskivertoa paremman äitiyden suitsuttamista. Mutta. Ap, olet tehnyt selvästi virheen ostaessasi karkkia lapselle, kun hän on sitä kinunnut ja huutanut. (Jos tämä siis ei ole provo.) Lapsi on saanut palkinnon huutamisesta. Nyt ei auta muuta kuin kestää se huuto aina kaupassa. Kyllä se loppuu jonkun ajan päästä, kun et vain osta sitä karkkia. Ja siitä voi puhua etukäteen ennen kuin tilanne on päällä. Sanoa jo kauppaan mennessä, että me ei osteta karkkia. Sitten siinä hyllyllä muistuttaa, mitä äiti sanoi. Tämä ei valitettavasti ole mikään pikatie, mutta ainoa, valitettavasti.

Onkohan noita uhmaikäisiä jossain viidakkokansoissa olemassakaan. Olisikohan kokonaan kulttuurillisesti opetettu juttu? Kun pikku Pertille annetaan narua, niin kyllähän se sitä ottaa.

en ota koko mukeloa mukaan tai kierrän hyllyn kaukaa. muksun raivotessa miksi ei pääse tai saa niin vastaan ihan suoraan "koska käyttäydyt kuin mikäkin vittupää, en jaksa tuollaista" ilman hempeilyä.

Lapsi oppii sen, mihin se opetetaan.

Aloittajan tilanteessa lapsi on opetettu, että raivoamalla saa tahtonsa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Ja se vaikka ihmiset katsoo, ei tarkoita, että he paheksuisivat. Ihmisillä on vain tapana katsoa sinne, mistä tulee yllättävää ääntä. Se johtuu ihan selviytymisvietistä. Että turha sitä on ihmetellä. Ja jos joku kutsuu vartijan kiukuttelevan lapsen takia, on jollain päässä vikaa (toki estät nyt ekana heittämästä tavaraa ennen kun jotain sattuu!!!) ja lähdette sitten vaan pois jos pyydetään. Mutta periksi ei tarvitse antaa.

Minä katson raivoavaa uhmaikäistä kaupassa.

Muistan, miten vaikeaa ja samalla helppoa tuo aika - olen kiitollinen etten ole enää huutavan uhmaikäisen kanssa kaupassa. Olen myötätuntoinen ja toivotan voimia. Siinä on hetken päästä muutama mukava vuosi edessä, sen jälkeen alkaa se teini-ikä.

Ei pitäisi viisastella, mutta uhmaikäisen voi vielä viime kädessä napata kainaloon ja kantaa pois. Mutta kun miehen mitoissa oleva teinipoika ilmoittaa että aikoo pysyä kannassaan niin keinot on vaan neuvoteltava.