Miten te pääsette uhmaikäisten kanssa karkkihyllyn ohitse kaupassa? Minulta ei onnistu

Mulla ei itselläni ole lapsia, mutta äitini on kertonut, miten sai mun "Haluun karkkia ja kokista, osta mulle!!"-raivarit loppumaan. Olin kuulemma yhtenä päivänä jälleen kerran suuttunut ja heittäytynyt lattialle kirkumaan, jolloin äiti sanoi: "Jos et lopeta tuota kiljumista, äitikin heittäytyy tähän makaamaan niin voidaan sitten itkeä ja huutaa yhdessä."

En ilmeisesti uskonut ensin, mutta sitten äiti oli tyynesti istunut mun viereen siihen lattialle, ja tässä vaiheessa ilmeisesti tajusin, että se on tosissaan. :D Järkytyin vissiin niin paljon, että nousin ihan helvetin nopeasti takaisin seisomaan, enkä enää sen jälkeen kehdannut nostaa meteliä kaupassa. 

Mulla ei ole kyseisestä tilanteesta minkäänlaisia muistikuvia, mutta naurattaa aina kun tää tulee puheeksi.

Se koulutus aloitetaan jo ennen uhmaikää. Kauppaan mennessä lapsille kerrotaan, että tässä on meidän kauppalista ja vain listalla olevat asiat ostetaan. Aloitetaan hevistä, sitten juustot, leivät, munat, lihat, maidot, margariinit, kahvi ja kassalle. Maksetaan, pakataan ja lähdetään kotiin.

Pieni lapsi istuu ostoskärryissä, isommat lapset pitävät kädellä kiinni ostoskärryistä. Ei lähdetä omin päin haahuilemaan pitkin kauppaa, mutta jos pyydän hakemaan vaikka jugurtteja, niin hakevat niitä, sitten taas kärrystä kiinni ja matka jatkuu.

Jo ihan pienelle on kerrottu miten siellä kaupassa käyttäydytään. Kerrotaan myös mitä tapahtuu, jos sääntöjä ei noudateta, eli sitten lähdetään kesken kaiken kaupasta pois ja syödään sitä mitä kotona sattuu olemaan, eikä osteta niitä puuttuvia muroja tai viiliksiä.

Ennakointi on kaiken a ja o. Jos tilanne on jo päällä, mitään muuta ei taida olla tehtävissä kuin a)kuunnella itkupotkuraivari b)poistua naama punaisena paikalta tai c)antaa periksi.

Jämäkkyyttä se vain vaatii.

Minulla taapero ei karkkihylyllä raivareita vedä kun ei juuri muuta ole saanut kuin suklaata kekseissä ja muissa leivonnaisissa ja leipoessa maistellut. Jäätelöhylly on meillä se koetinkivi, toinen on kauppaan tullessa että otetaanko autokärry vai tavallinen ostoskärry.

Jos raivari iskee niin periksi ei anneta. Mitä suurempi raivari, sitä vähemmän annetaan periksi. Hyvällä käytöksellä saa kivoja juttuja ja joskus ekstraakin. Jos puhumalla ei rauhoitu, annan tasan kaksi vaihtoehtoa: joko istuu huutamatta loppu kauppareissun kärryissä tai lähdetään samontein pois.

Nykyään ei raivoa kaupassa juuri koskaan. Muutaman kerran jaksoi testata, mutta se loppui lyhyeen kun huomasi ettei raivoamisella saavuta mitään hyvää.

Me käytiin 7-vuotiaan kanssa nyt ekan kerran karkkihyllyllä valitsemassa synttäritarjottavia. Aiemmin lapset ovat saaneet karkkia kylässä, joskus on ostettu markkinoilta metrilakua. Poika valitsi niitä karkkeja, joita oli saanut syödäkseen eskarissa ja joista kaveritkin kuulemma tykkäävät.

Mun ei oo tarvinnu vielä kertaakaan kohdata lapseni raivaria karkkihyllyn luona. Kaikki lapset on saaneet karkkia ja tietävät, mistä saa karkkia. Mutta vielä on riittänyt, että oon sanonu, että nyt ei vaan osteta karkkia. Ja siis meillä on kahdeksan lasta.

Me käydään yhdessä kaupassa ja kerätään tavaroita yhdessä. Lapset monesti haluaa vaikkapa valita salaattitarpeet tai hedelmiä, tai jotain kuviopastaa. Ne nyt kuuluu muutenkin tarvittaviin ni sit on helppo sanoo, että kärry on jo täynnä, enää ei mahdu karkkia.

Ei meidän uhmaikäinen ole koskaan maistanut karkkia, ei siis tiedä mitä ne on.

Muuten hän kyllä saa raivareita pitkin kauppaa, ihan ekaksi jo aulassa kun pitää saada autokärryt. Mutta jos välillä otetaan, ei silti istu niissä kauan vaan haluaisi juosta päättömästi pitkin kauppaa. En toki anna, huutoahan siitä tulee mutta sitten tulee ja asiat hoidetaan huutaen (sori kanssaihmiset, isä on 3h ajomatkan päässä ja mulla työn puolesta 6suuta ruokittavana ja vain yksi jääkaappi - kaupassa siis pakko asioida huudolla tai ilman). Yritän pitää mielenkiinnon ostoksissa ja juttelussa mahdollisimman kauan. Aina ei vaan onnistu jos paljon ostettavaa.

Lapsi yhden kerran kiukutteli kaupassa. Jätin ostoskorin siihen (anteeksi kaupan tädit), nappasin lapsen kainaloon ja käveltiin kaupasta ulos ostamatta yhtään mitään.

Mä käydään lelu- ja karkkihyllyillä katsomassa melkein joka kerta jos on aikaa, mutta lapsi ymmärtää kun sanon, että tänään ei ole namipäivä tai lahjapäivä ja katselee vain kiltisti tovin ja sitten jatketaan matkaa.

Meidän lapsi on itse halunnut hoitaa kärryn työntämistä ja ostosten tekoa 1v8kk iästä, joten on vähän kiireinen kauppareissuilla. Lähikaupassa kassalle on vaikea päästä kulkematta karkkihyllyn edestä. Ollaan yhdessä katsottu jotain mielenkiintoisia hetken, sitten on keskusteltu ja olen kertonut että haluan käyttää rahaa karkkihyllystä lähinnä tummaan prosenttisuklaaseen. Sitä saakin syödä palan vaikka joka päivä. Tikkarit on vaikeita olleet luopua, en ole ikinä sellaista ostanut kuitenkaan. Lisäksi pitää herkkuina niin monia ruokia että usein joku sellainen on kuitenkin ostoslistalla myös, mihin suuntaan ajatuksensa.

Yleisesti ottaen sellainen että koitan pysyä kärryillä lasta kiinnostavista asioista sekä tunnetiloista ja aina tarvittaessa selkeästi ja ystävällisesti kerron mitä itse haluan omien asioideni suhteen on tuottanut hyvää yhteisymmärrystä taaperoiässäkin.

Ei oo oikeesti totta jos et saa lapsellesi rajoja noin mitättömässä asiassa. Kyllä se kakara uskoo, kun kerran karjaset niin että säikähtää ja katot, että siitä niskuroinnista on kunnon seuraukset kotona (en nyt tarkoita mitään selkäsaunaa, mut jonkin mieluisan kieltämistä hetkeksi). Ei lapset oo mitään idiootteja, pienetkään, ne muistaa ja oppii.

Ei ole koskaan, siis yhden yhtäkään kertaa tarvinnut karkkihyllyn tai leluhyllyn kohdalla edes korottaa ääntä tai tiukentaa äänensävyä. Lapset 5v. ja 3v. ja todellakin tietävät mitä karkki, suklaa jne. on, koska kyläpaikoissa sitä ovat saaneet ja satunnaisesti myös kotona. Eli mitään sokerinatseja emme todellakaan ole.

Mutta koskaan emme ole ottaneet karkkihyllystä ostoskärryyn mitään lasten nähden. Eiväthän he tyhmiä ole ja tottakai tajuavat, että kaupasta niitä karkkeja kotiinkin ostetaan. Kuitenkaan eivät ole tottuneet siihen tapaan, että ruokaostosreissulla ostettaisiin ja eivät siksi kinu mitään. Joskus haemme ksylitolipastilleja ja karkkiosastollahan nekin ovat. Ihastelvat toki muitakin pusseja, mutta eivät koske tai pyydä mitään. Saavat valita mikä kyslitoliaski otetaan ja saavat sitten ruoan jälkeen siitä omasta askista ottaa.

Lapset kannattaa työllistää kaupassa muihin asioihin, niin kokevat saaneensa valita ja vaikuttaa ja ovat tärkeänä kun saavat hoitaa oikeita asioita. Kärryt lapsille ja sinne kerätään ostoksia. Esim. meillä saavat valita karkkien ja vastaavien sijaan hedelmiä, kumpikin yhtä sorttia. Tai saavat valita esim. kahdesta leipävaihtoehdosta, puurohiutalepaketista, jne. Siis sellaisista asioista, mitä joka tapauksessa ostettaisiin, mutta millä ei nyt oikeastaan kauheasti ole väliä kumpaa sillä kertaa ostetaan.  Joskus kysyvät "mitä toi on" vihannesosastolla. Silloin voidaan joskus extempore muuttaa ruokasuunnitelmaa ja ottaa maisteluun kotiin. Näin pysyvät kiireisinä :) Leluhyllyraivareita ei ole tullut myöskään kun lapset ovat säästäneet itse ja omana ohjelmanumeronaan ollaan lähdetty leluostoksille kun riittävä summa on saatu kasaan. Muulloin toteavat leluhyllyn luona, että täytyy vielä vähän säästää ja ihastelevat tarjontaa.Suosittelen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika järjestää niin karmean metelin, heittäytyy maahan, huutaa ja viskoo tavaroita. Lopulta yritän vain selvitä kauppareissusta hengissä ja kutsumatta vartijaa joten annan hänen ottaa jotain pientä. Esim. tikkari tai suklaapatukka. Miten te ns. täydelliset äidit hoidatte asian?

Etukäteen sovittiin ostetaanko karkkia vai ei. Jos oltiin sovittu ettei osteta ja järjesti kohtauksen, otin kainaloon ja kannoin pihalle.

Ei tarvi olla täydellinen vaan jämäkkä. Ei siihen huutoon kukaan kuole.

Sama. Meillä myös lapsi saa tehdä muita päätöksiä kaupassa: mitä raejuustoa otetaan, ottaako hän pikkukärryt vai istuuko autokärryssä jne. Mutta jos on sovittu ettei mitään osteta hänelle niin silloin ei osteta. Ja on kerran kannettu rääkyvänä ulos kun meinasi väkisin leluhyllystä ottaa rekan, kyllä siinä päät kääntyi, mutta se on ainoa ja oikea tapa toimia.

Vierailija kirjoitti:

Se koulutus aloitetaan jo ennen uhmaikää. Kauppaan mennessä lapsille kerrotaan, että tässä on meidän kauppalista ja vain listalla olevat asiat ostetaan. Aloitetaan hevistä, sitten juustot, leivät, munat, lihat, maidot, margariinit, kahvi ja kassalle. Maksetaan, pakataan ja lähdetään kotiin.

Pieni lapsi istuu ostoskärryissä, isommat lapset pitävät kädellä kiinni ostoskärryistä. Ei lähdetä omin päin haahuilemaan pitkin kauppaa, mutta jos pyydän hakemaan vaikka jugurtteja, niin hakevat niitä, sitten taas kärrystä kiinni ja matka jatkuu.

Jo ihan pienelle on kerrottu miten siellä kaupassa käyttäydytään. Kerrotaan myös mitä tapahtuu, jos sääntöjä ei noudateta, eli sitten lähdetään kesken kaiken kaupasta pois ja syödään sitä mitä kotona sattuu olemaan, eikä osteta niitä puuttuvia muroja tai viiliksiä.

Ennakointi on kaiken a ja o. Jos tilanne on jo päällä, mitään muuta ei taida olla tehtävissä kuin a)kuunnella itkupotkuraivari b)poistua naama punaisena paikalta tai c)antaa periksi.

Muistan ton vaiheen :) Me kertasimme aina autossa kaupan pihassa säännöt: mitä ostetaan, kuka päättää mitä ostetaan, mitä tapahtuu jos ei tottele vaan vänkää ( autoon istumaan toisen vanhemman kanssa) ja miten kaupassa ylipäänsä ollaan. Jos ei kaupassa käynti ottanut sujuakseen, niin sitten pidettiin taukoa lasten ruokakauppaan pääsyssä.

Ja se vaikka ihmiset katsoo, ei tarkoita, että he paheksuisivat. Ihmisillä on vain tapana katsoa sinne, mistä tulee yllättävää ääntä. Se johtuu ihan selviytymisvietistä. Että turha sitä on ihmetellä. Ja jos joku kutsuu vartijan kiukuttelevan lapsen takia, on jollain päässä vikaa (toki estät nyt ekana heittämästä tavaraa ennen kun jotain sattuu!!!) ja lähdette sitten vaan pois jos pyydetään. Mutta periksi ei tarvitse antaa.

Mitä jos kerran kutsut sen vartijan paikalle. Vois katkaista ton kerrasta.

Meillä riitti kun kassa mulkaisi kerran lasta vihaisesti.

Suurin virheesi on se, että sinä palkitset raivoamisen joka kerta. Miksi lapsi ei raivoaisi, kun on huomannut sen olevan tehokas keino saada mitä haluaa?

Ratkaisun tietänet itsekin? Kyllä, valitettavasti ainoa keino on nyt ryhdistäytyä ja alkaa olemaan aikuinen. Lakkaa ostamasta karkkia kun lapsi huutaa ja jos homma menee tavaroiden heittelyksi, lähdette pois kaupasta saman tien ja seuraava karkkipäivä peruuntuu. Kuukauden tai pari kun jaksat olla johdonmukainen ja tiukka, homma helpottuu. Kannattanee kokeilla?

Vierailija kirjoitti:

Mun ei oo tarvinnu vielä kertaakaan kohdata lapseni raivaria karkkihyllyn luona. Kaikki lapset on saaneet karkkia ja tietävät, mistä saa karkkia. Mutta vielä on riittänyt, että oon sanonu, että nyt ei vaan osteta karkkia. Ja siis meillä on kahdeksan lasta.

Me käydään yhdessä kaupassa ja kerätään tavaroita yhdessä. Lapset monesti haluaa vaikkapa valita salaattitarpeet tai hedelmiä, tai jotain kuviopastaa. Ne nyt kuuluu muutenkin tarvittaviin ni sit on helppo sanoo, että kärry on jo täynnä, enää ei mahdu karkkia.

Respektit sulle!

Ei ole vaatinut meilläkään mitään salailua,sen kun sanoo vaan että ei nyt oteta.Tottahan ne kysyy että otetaanko jotakin mutta matka jatkuu karkki ja leluhyllyjen jälkeenkin.Meillä lapsia puolet tuosta.

Koska lapsi tietää että huonolla käytöksellä ja inttämisellä menettää sitten ne lauantaiherkutkin. Ei inttänyt toista kertaa.

Huijaamalla. Jos lapsi alkaa mankua karkkia, sanon että tänään ei ole karkkipäivä, eikä karkkeja myydä. Ovat vain hyllyssä valmiina. Ovat hyväksyneet tämän. Kun olivat vielä pienempiä, sanoin vain että ei voi ottaa, ovat kaupantädin ja -sedän.

Isompina toki jo käsittävätkin ettei niitä tule kuin karkkipäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Poika järjestää niin karmean metelin, heittäytyy maahan, huutaa ja viskoo tavaroita. Lopulta yritän vain selvitä kauppareissusta hengissä ja kutsumatta vartijaa joten annan hänen ottaa jotain pientä. Esim. tikkari tai suklaapatukka. Miten te ns. täydelliset äidit hoidatte asian?

 Simple: En ottais uhmista kauppaan. Piste.