Lue keskustelun säännöt.
Miksi en saa kavereita?
14.07.2016 |
Olen hiukan reilu parikymppinen vajaan vuoden ikäisen lapsen äiti ja raskaana. Minulla ei ole juuri ollenkaan ystäviä, enkä todellakaan osaa sanoa mistä se johtuu. Olen yrittänyt useinkin tehdä ihmisten kansaa tuttavuutta, kerhoissa yms. mutta tuntuu että kukaan ei halua kunnolla lähestyä minua. Töistäkään en ole oikeastaan kavereita saanut. Tiedän että pitäisi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on ja niin olenkin, onhan minulla jo ihana lapsi ja toinen tulossa sekä ihana mies. Kyllä vaan silti kaipaan myös kavereitakin, varsinkin sellaisia joilla olisi myös pieniä lapsia. Olenko minä niin kamala että kukaan ei pidä minusta vai mistä tämä voi johtua?
Kommentit (7)
Vaikea sanoa. Mulla sama homma. Kohta tulee 10 vuotta yksin täyteen :( Jotenkin tähän on jo tottunut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienillä paikkakunnilla, etenkin maalais, in vaikea saada ystäviä. Pienet piirit pyörii eikä uusiin ihmisiin haluta tutustua.
Mun ollessa pienten lasten äiti, olin myös hyvin nuori ja muiden ollessa vanhempia, teki myös kuilun meidän välille.
Aina ajattelin, että kun lapset menee kouluun, alan saamaan ystäviä, mutta ei.
Nyt olen sitä mieltä, että ihmiset menettävät todella paljon mussa, kun eivät edes halua tutustua. Mä olen meinaan hemmetin hyvä, hauska ja luotettava kaveri!
Kavereita saa kun on kiinnostunut muista ihmisistä
No olenhan minä vähän ujo, mutta en kuitenkaan niin että en tulisi ihmisten kanssa toimeen. Olen yrittänyt saada juttua aikaiseksi ihmisten kanssa mutta tuntuu ettei kukaan halua aloittaa kanssani keskusteluita. Pyrin olemaan ystävällinen ja kiinnostunut muista ihmisistä mutta en osaa sanoa mistä tämä johtuu, ilmeisesti minussa on jotain sellaista vikaa mitä en itse vaan huomaa.. Viimeksi tänään kävimme lapsen kanssa ryhmäneuvolassa ja sielläkin sama juttu. Ei kai nyt ujouskaan voi niin paljoa vaikuttaa? Asumme kylläkin pienellä paikkakunnalla että liekö kaikilla vaan ne omat porukkansa?
Vierailija kirjoitti:
No olenhan minä vähän ujo, mutta en kuitenkaan niin että en tulisi ihmisten kanssa toimeen. Olen yrittänyt saada juttua aikaiseksi ihmisten kanssa mutta tuntuu ettei kukaan halua aloittaa kanssani keskusteluita. Pyrin olemaan ystävällinen ja kiinnostunut muista ihmisistä mutta en osaa sanoa mistä tämä johtuu, ilmeisesti minussa on jotain sellaista vikaa mitä en itse vaan huomaa.. Viimeksi tänään kävimme lapsen kanssa ryhmäneuvolassa ja sielläkin sama juttu. Ei kai nyt ujouskaan voi niin paljoa vaikuttaa? Asumme kylläkin pienellä paikkakunnalla että liekö kaikilla vaan ne omat porukkansa?
Lihavoin kirjoituksestasi sanat, joihin kiinnitin huomiota. Ujous on ihan normaalia, vaikka saattaakin vaikuttaa siihen, miten helposti löytää yhteistä muiden ihmisten kanssa. Yrittänyt....kun ihminen yrittää, hänellä on jokin tavoite, jossa joko onnistuu tai epäonnistuu. Pyrit olemaan ystävällinen ja kiinnostunut....siis et oikeasti ole, mutta pyrit olemaan? Tuntuu....siis tulkitset muiden ihmisten käytöstä ja teet siitä johtopäätöksiä kysymättä asianomaisilta suoraan, että miten asia on? Mikään toimintatavassasi ei ole missään nimessä väärin, mutta itse helposti tutustuvana ja ystävystyvänä tuli mieleeni, että yritätköhän tavallaan suorittaa tutustumista ja muiden seurassa olemista sen sijaan, että muihin tutustuminen ja heidän seurassaan oleminen olisi sinulle luontevaa? Joudutko näissä tilanteissa nk poistumaan mukavuusalueeltasi? Muihin ihmisiin tutustuminen ja heidän kanssaan ystävystyminen ei nimittäin ole suorittamista eikä yrittämistä tai pyrkimistä. Se on sen hetkistä juuri siinä tilanteessa olevaa yhdessäoloa, jolla ei ole sen ihmeempiä tavoitteita. Mitä useammin samojen ihmisten kanssa hengailee, sitä enemmän alkaa löytyä yhteistä juteltavaa ja sitä enemmän kiinnostutaan niistä ihmisistä, joiden kanssa yhdessä ollaan. Olen huomannut, että monilla ujoilla ja aremmilla ihmisillä on kova halu saada nopeasti kavereita ja jos niin ei tapahdu, oletetaan, että ei kelpaa seuraan tai ei haluta kaveriksi ja luovutetaan. Lakataan käymästä niissä paikoissa, missä yritti saada kavereita. Kun oikeasti pitäisi vaan jatkaa käymistä, olla sellainen kuin on yrittämättä ollakaan jotain muuta ja antaa ajan tehdä tehtävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen miettinyt lähiaikoina kaveriasioita paljonkin. Itse saan helposti "kavereita", mutta niiden laatu onkin sitten sitä ja tätä. Siis kavereitahan löytyy yksipuoliseen kaverisuhteeseen: Jos puhutte kaveriasi kiinnostavista asioista ja jätätte sinun asiat käsittelemättä, jos käytte siellä missä kaveri halua ja teette sitä mitä hän haluaa, jos sinä huolehdit kyydit, syömiset, aikataulut, suunnittelun, toteutuksen, olet se tsemppaava ja kiinnostunut osapuoli ja annat kaverin kohdella itseäsi huonosti, purkaa pahan olonsa ja olla kuuntelematta asioitasi, olla ilkeäkin niin... Autat kaveria ilman että hän auttaa sinua, niin juuuuuu, "kavereita" löytyy, paljon. Mutta jos haluat oikeasti vastavuoroisuutta niin onkin jo vaikeampaa. Mulla on todella paljon näitä huonolaatuisia kaveri/tuttavasuhteita ja nämä kaverit haluaisivat enempikin pitää yhteyttä, koska hyötyvät musta, mutta heihin pidän etäisyyttä.
Listaa omat hyvät sekä huonot puolesi niin katsotaan