11-vuotiaalle lapselleni on ehkä avautumassa paikka joukkueessa joka treenaa kuusi kertaa viikossa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi osaa kertoa tykkääkö treenata lajiaan oikeasti vai ei. Kun on koko elämänsä rampannut treeneissä monta kertaa viikossa, niin ei hänellä ole vertailukohtaa mihinkään. On ihan vanhemmista kiinni hyväksyykö sairaan junioriurheilun vai ei. Miten joku voi edes kutsua 6x viikossa treenejä matkoineen ja oheisjuttuineen/harjoituksineen harrastukseksi? Eivät ammattiurheilijatkaan treenaa enempää.

Mun lapsen joukkueessa ei harrasteta. Siellä kouluttaudutaan ammattiurheilijoiksi. Minusta on hienoa, että lapseni tykkää ja pärjää, mutta on todella ok, jos hän haluaa joku päivä tiputtautua pois. Tämä joukkue on todella hyvä ja he haastavat joukkueita ikätasoa/tasoja ylempää, koska oman ikälisistä ei löydy enää vastusta. Valmentajalla on kansainvälinen huippuvalmentajan tutkinto ja hän aikoo puheidensa mukaan nostaa Suomen maailmankartalle. Saas nähdä kuinka käy.

Sitten kun HJK alkaa taas nostaa omia junnuja edustusjoukkeeseen eikä pelaa pelkkien ulkomaalaisten turvin voidaan puhua Suomen nostamisesta maailman kartalle.

No itse en missään tapauksessa lähtisi tuollaiseen. Meillä panostetaan koulunkäyntiin ja lukemiseen, muutama harrastus max pari kertaa viikossa. Lapsen pitää saada levätä ja olla vain. Ihan sairasta tuollainen harkkamäärä. Uskon myös, että koulunkäynti kärsii väistämättä. Jos ei kärsi, niin mieti miten tiukoille laitat lapsesi? Koko vapaa-aika ohjattua tekemistä.

Jaa, no meidän lapsi jättää todellakin hyvien kavereidensa synttäreiden takia ohjattuja treenejä väliin, ollaan kesällä mökillä vaikka muu joukkue treenaa ja talvilomalla 2vk matkoilla koko perhe. Silti saa peliaikaa todella hyvin ja pärjää koska on oikeasti lahjakas ja liikkuu erittäin paljon itsenäisesti ja treenaa lajiaankin itse.

Lapsen kanssa kannattaa puhua. Kertoa, että harrastaminen noin kovalla tasolla vie paljon aikaa muulta ja vaatii myös enemmän motivaatiota kuin aiemmin. Ja tehdä selväksi, että pakko ei ole harrastaa missään nimessä. Jos tuntuu vähänkin siltä, ettei oikein jaksa, niin lopettaa saa heti ja siirtyä höntsäilemään. Tokikaan en tarkoita mitään yksiä huonompia treenejä, mutta jos arki alkaa tulla raskaaksi niin ehdottomasti voi lopettaa eikä kukaan ole lapseen pettynyt jos hän päättää niin. Painota, että oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin harrastus. Vaikka mikä urheilijanura aukeaisi, niin tärkeintä on että itsellä on kivaa.

Kannattaa myös pitää itse silmällä sitä, että joukkueessa tai harrastusporukassa on hyvä yhteishenki ja toiminta on muutenkin fiksua eikä esim. painostavaa. Totta kai valmentaja haluaa lasten kehittyvän, mutta jossain on raja. Lasten täytyy myös levätä ja saada olla lapsia. Jos valmentajan taholta alkaa kova painostus kun yhdet treenit jää väliin, kannattaa vaihtaa seuraa tai lopettaa kokonaan.

Ja ehdottomasti pitää huolehtia fyysisestä kunnosta ja kropasta. Tulee mieleen se Futisvanhemmat-sarja, jossa maalivahtipoikaa patistettiin jatkuvasti pelaamaan vaikka oli koko ajan pikkukremppaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kanssa kannattaa puhua. Kertoa, että harrastaminen noin kovalla tasolla vie paljon aikaa muulta ja vaatii myös enemmän motivaatiota kuin aiemmin. Ja tehdä selväksi, että pakko ei ole harrastaa missään nimessä. Jos tuntuu vähänkin siltä, ettei oikein jaksa, niin lopettaa saa heti ja siirtyä höntsäilemään. Tokikaan en tarkoita mitään yksiä huonompia treenejä, mutta jos arki alkaa tulla raskaaksi niin ehdottomasti voi lopettaa eikä kukaan ole lapseen pettynyt jos hän päättää niin. Painota, että oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin harrastus. Vaikka mikä urheilijanura aukeaisi, niin tärkeintä on että itsellä on kivaa.

Kannattaa myös pitää itse silmällä sitä, että joukkueessa tai harrastusporukassa on hyvä yhteishenki ja toiminta on muutenkin fiksua eikä esim. painostavaa. Totta kai valmentaja haluaa lasten kehittyvän, mutta jossain on raja. Lasten täytyy myös levätä ja saada olla lapsia. Jos valmentajan taholta alkaa kova painostus kun yhdet treenit jää väliin, kannattaa vaihtaa seuraa tai lopettaa kokonaan.

Ja ehdottomasti pitää huolehtia fyysisestä kunnosta ja kropasta. Tulee mieleen se Futisvanhemmat-sarja, jossa maalivahtipoikaa patistettiin jatkuvasti pelaamaan vaikka oli koko ajan pikkukremppaa.

Kunnon luuserimamma :-). Kai sulla on siinä iso kasa pulliakin pureskeltavaksi, kun puhut vekaraasi lopettamaan harastuksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kanssa kannattaa puhua. Kertoa, että harrastaminen noin kovalla tasolla vie paljon aikaa muulta ja vaatii myös enemmän motivaatiota kuin aiemmin. Ja tehdä selväksi, että pakko ei ole harrastaa missään nimessä. Jos tuntuu vähänkin siltä, ettei oikein jaksa, niin lopettaa saa heti ja siirtyä höntsäilemään. Tokikaan en tarkoita mitään yksiä huonompia treenejä, mutta jos arki alkaa tulla raskaaksi niin ehdottomasti voi lopettaa eikä kukaan ole lapseen pettynyt jos hän päättää niin. Painota, että oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin harrastus. Vaikka mikä urheilijanura aukeaisi, niin tärkeintä on että itsellä on kivaa.

Kannattaa myös pitää itse silmällä sitä, että joukkueessa tai harrastusporukassa on hyvä yhteishenki ja toiminta on muutenkin fiksua eikä esim. painostavaa. Totta kai valmentaja haluaa lasten kehittyvän, mutta jossain on raja. Lasten täytyy myös levätä ja saada olla lapsia. Jos valmentajan taholta alkaa kova painostus kun yhdet treenit jää väliin, kannattaa vaihtaa seuraa tai lopettaa kokonaan.

Ja ehdottomasti pitää huolehtia fyysisestä kunnosta ja kropasta. Tulee mieleen se Futisvanhemmat-sarja, jossa maalivahtipoikaa patistettiin jatkuvasti pelaamaan vaikka oli koko ajan pikkukremppaa.

Kunnon luuserimamma :-). Kai sulla on siinä iso kasa pulliakin pureskeltavaksi, kun puhut vekaraasi lopettamaan harastuksen?

Mulla on lapsi, joka oli yläasteikäisenä likimain osastolla lepotauolla, kun koulusta ja harrastuksesta tulevat paineet kasvoivat liian isoiksi. Koulussa painostettiin aina vain parempaan ja harrastuksestakaan ei voinut olla pois, kun valmentaja ja joukkuekaverit kävivät hyeenan lailla päälle "laiskottelun" vuoksi. Ja tätä kohtaloa en halua yhtään kenellekään. Lapselle opetettiin harrastuksessa, että hän pärjää vallan mainiosti "olemalla ahkera" sekä koulutyössä että harrastuksessaan, joka meni loppuviimein siihen että kaikki muu aktiviteetti jäi pois. Joko oltiin kentällä tai tehtiin läksyjä. Väsymykselle lähinnä naureskeltiin harrastuksen puolesta, täytyi jaksaa painaa kun "kaikki muutkin jaksavat ihan hyvin". Painostettiin tekemään aina vain lisää ja lisää. Harkkojen lisäksi tuli jatkuvasti ties mitä kotiläksyä.

Ja juuri tämä asenne, että väsymys on heikkoutta, esti sen että olisin huomannut jotain merkkejä aiemmin. Onneksi huomasin kuitenkin ajoissa. Nykyään lapsi harrastaa yhä, mutta hänen elämässään on paljon muutakin sisältöä, koulun ja harrastuksen lisäksi löytyy aikaa ihan vain maata ja olla, tavata kavereita ja ottaa rennosti. 

On todella pelottavaa, kuinka lapsia painostetaan tekemään täysin äärirajoille asti. Heidän elämässään kuuluu olla muutakin, vapautta. Vaikka kuinka olisi lahjakas ja taitava, ihminen ei jaksa jos mieli ei lepää. Harrastuksessa, etenkin kun mennään "kovemmalle" tasolle, pitäisi paljon enemmän puhua myös psyykeestä. Joiltain valmentajilta tuntuvat pedagogiset taidot puuttuvan ihan kokonaan. Hei, kyse on vielä lapsista. Heidän kohdallaan olisi tärkeää luoda enemmänkin paloa lajiin ja rakentaa hyvää perustaa eikä polttaa loppuun alle aikayksikön.

Halusin vain kertoa varoituksena. Toki, kaikissa seuroissa tilanne ei ole sama, mutta on myös seuroja ja valmentajia joiden kohdalla se harrastus voikin muuttua pelkäksi painajaiseksi. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän kasvaa paine tehdä mitä vaan. Harrastuksen kuuluisi olla kivaa, etenkin lapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kanssa kannattaa puhua. Kertoa, että harrastaminen noin kovalla tasolla vie paljon aikaa muulta ja vaatii myös enemmän motivaatiota kuin aiemmin. Ja tehdä selväksi, että pakko ei ole harrastaa missään nimessä. Jos tuntuu vähänkin siltä, ettei oikein jaksa, niin lopettaa saa heti ja siirtyä höntsäilemään. Tokikaan en tarkoita mitään yksiä huonompia treenejä, mutta jos arki alkaa tulla raskaaksi niin ehdottomasti voi lopettaa eikä kukaan ole lapseen pettynyt jos hän päättää niin. Painota, että oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin harrastus. Vaikka mikä urheilijanura aukeaisi, niin tärkeintä on että itsellä on kivaa.

Kannattaa myös pitää itse silmällä sitä, että joukkueessa tai harrastusporukassa on hyvä yhteishenki ja toiminta on muutenkin fiksua eikä esim. painostavaa. Totta kai valmentaja haluaa lasten kehittyvän, mutta jossain on raja. Lasten täytyy myös levätä ja saada olla lapsia. Jos valmentajan taholta alkaa kova painostus kun yhdet treenit jää väliin, kannattaa vaihtaa seuraa tai lopettaa kokonaan.

Ja ehdottomasti pitää huolehtia fyysisestä kunnosta ja kropasta. Tulee mieleen se Futisvanhemmat-sarja, jossa maalivahtipoikaa patistettiin jatkuvasti pelaamaan vaikka oli koko ajan pikkukremppaa.

Kunnon luuserimamma :-). Kai sulla on siinä iso kasa pulliakin pureskeltavaksi, kun puhut vekaraasi lopettamaan harastuksen?

Mulla on lapsi, joka oli yläasteikäisenä likimain osastolla lepotauolla, kun koulusta ja harrastuksesta tulevat paineet kasvoivat liian isoiksi. Koulussa painostettiin aina vain parempaan ja harrastuksestakaan ei voinut olla pois, kun valmentaja ja joukkuekaverit kävivät hyeenan lailla päälle "laiskottelun" vuoksi. Ja tätä kohtaloa en halua yhtään kenellekään. Lapselle opetettiin harrastuksessa, että hän pärjää vallan mainiosti "olemalla ahkera" sekä koulutyössä että harrastuksessaan, joka meni loppuviimein siihen että kaikki muu aktiviteetti jäi pois. Joko oltiin kentällä tai tehtiin läksyjä. Väsymykselle lähinnä naureskeltiin harrastuksen puolesta, täytyi jaksaa painaa kun "kaikki muutkin jaksavat ihan hyvin". Painostettiin tekemään aina vain lisää ja lisää. Harkkojen lisäksi tuli jatkuvasti ties mitä kotiläksyä.

Ja juuri tämä asenne, että väsymys on heikkoutta, esti sen että olisin huomannut jotain merkkejä aiemmin. Onneksi huomasin kuitenkin ajoissa. Nykyään lapsi harrastaa yhä, mutta hänen elämässään on paljon muutakin sisältöä, koulun ja harrastuksen lisäksi löytyy aikaa ihan vain maata ja olla, tavata kavereita ja ottaa rennosti. 

On todella pelottavaa, kuinka lapsia painostetaan tekemään täysin äärirajoille asti. Heidän elämässään kuuluu olla muutakin, vapautta. Vaikka kuinka olisi lahjakas ja taitava, ihminen ei jaksa jos mieli ei lepää. Harrastuksessa, etenkin kun mennään "kovemmalle" tasolle, pitäisi paljon enemmän puhua myös psyykeestä. Joiltain valmentajilta tuntuvat pedagogiset taidot puuttuvan ihan kokonaan. Hei, kyse on vielä lapsista. Heidän kohdallaan olisi tärkeää luoda enemmänkin paloa lajiin ja rakentaa hyvää perustaa eikä polttaa loppuun alle aikayksikön.

Halusin vain kertoa varoituksena. Toki, kaikissa seuroissa tilanne ei ole sama, mutta on myös seuroja ja valmentajia joiden kohdalla se harrastus voikin muuttua pelkäksi painajaiseksi. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän kasvaa paine tehdä mitä vaan. Harrastuksen kuuluisi olla kivaa, etenkin lapsilla.

Niin kun mä jo sanoin, niin luuserimamma kasvattaa luuserikakaroita. Hyväksi tullaan vaan tekemällä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kanssa kannattaa puhua. Kertoa, että harrastaminen noin kovalla tasolla vie paljon aikaa muulta ja vaatii myös enemmän motivaatiota kuin aiemmin. Ja tehdä selväksi, että pakko ei ole harrastaa missään nimessä. Jos tuntuu vähänkin siltä, ettei oikein jaksa, niin lopettaa saa heti ja siirtyä höntsäilemään. Tokikaan en tarkoita mitään yksiä huonompia treenejä, mutta jos arki alkaa tulla raskaaksi niin ehdottomasti voi lopettaa eikä kukaan ole lapseen pettynyt jos hän päättää niin. Painota, että oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin harrastus. Vaikka mikä urheilijanura aukeaisi, niin tärkeintä on että itsellä on kivaa.

Kannattaa myös pitää itse silmällä sitä, että joukkueessa tai harrastusporukassa on hyvä yhteishenki ja toiminta on muutenkin fiksua eikä esim. painostavaa. Totta kai valmentaja haluaa lasten kehittyvän, mutta jossain on raja. Lasten täytyy myös levätä ja saada olla lapsia. Jos valmentajan taholta alkaa kova painostus kun yhdet treenit jää väliin, kannattaa vaihtaa seuraa tai lopettaa kokonaan.

Ja ehdottomasti pitää huolehtia fyysisestä kunnosta ja kropasta. Tulee mieleen se Futisvanhemmat-sarja, jossa maalivahtipoikaa patistettiin jatkuvasti pelaamaan vaikka oli koko ajan pikkukremppaa.

Kunnon luuserimamma :-). Kai sulla on siinä iso kasa pulliakin pureskeltavaksi, kun puhut vekaraasi lopettamaan harastuksen?

Mulla on lapsi, joka oli yläasteikäisenä likimain osastolla lepotauolla, kun koulusta ja harrastuksesta tulevat paineet kasvoivat liian isoiksi. Koulussa painostettiin aina vain parempaan ja harrastuksestakaan ei voinut olla pois, kun valmentaja ja joukkuekaverit kävivät hyeenan lailla päälle "laiskottelun" vuoksi. Ja tätä kohtaloa en halua yhtään kenellekään. Lapselle opetettiin harrastuksessa, että hän pärjää vallan mainiosti "olemalla ahkera" sekä koulutyössä että harrastuksessaan, joka meni loppuviimein siihen että kaikki muu aktiviteetti jäi pois. Joko oltiin kentällä tai tehtiin läksyjä. Väsymykselle lähinnä naureskeltiin harrastuksen puolesta, täytyi jaksaa painaa kun "kaikki muutkin jaksavat ihan hyvin". Painostettiin tekemään aina vain lisää ja lisää. Harkkojen lisäksi tuli jatkuvasti ties mitä kotiläksyä.

Ja juuri tämä asenne, että väsymys on heikkoutta, esti sen että olisin huomannut jotain merkkejä aiemmin. Onneksi huomasin kuitenkin ajoissa. Nykyään lapsi harrastaa yhä, mutta hänen elämässään on paljon muutakin sisältöä, koulun ja harrastuksen lisäksi löytyy aikaa ihan vain maata ja olla, tavata kavereita ja ottaa rennosti. 

On todella pelottavaa, kuinka lapsia painostetaan tekemään täysin äärirajoille asti. Heidän elämässään kuuluu olla muutakin, vapautta. Vaikka kuinka olisi lahjakas ja taitava, ihminen ei jaksa jos mieli ei lepää. Harrastuksessa, etenkin kun mennään "kovemmalle" tasolle, pitäisi paljon enemmän puhua myös psyykeestä. Joiltain valmentajilta tuntuvat pedagogiset taidot puuttuvan ihan kokonaan. Hei, kyse on vielä lapsista. Heidän kohdallaan olisi tärkeää luoda enemmänkin paloa lajiin ja rakentaa hyvää perustaa eikä polttaa loppuun alle aikayksikön.

Halusin vain kertoa varoituksena. Toki, kaikissa seuroissa tilanne ei ole sama, mutta on myös seuroja ja valmentajia joiden kohdalla se harrastus voikin muuttua pelkäksi painajaiseksi. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän kasvaa paine tehdä mitä vaan. Harrastuksen kuuluisi olla kivaa, etenkin lapsilla.

Niin kun mä jo sanoin, niin luuserimamma kasvattaa luuserikakaroita. Hyväksi tullaan vaan tekemällä töitä.

Se hyväksi tuleminen ei paljon siinä vaiheessa paina, kun ollaan väsymyksen takia kiikussa ennen kuin paras työikä ehtii edes alkaa. Tällainen tilanne läheltä nähty. Mutta hei, jäihän sentään kiva CV jälkeen ja muutama meriitti...

Todella kurjaa, että on näitä uupumistarinoita lapsilla. Näitä ei saisi olla. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että on lapsia ja nuoria, joilla sekä fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet mahdollistavat kovan treenin ilman vammoja. Itse tällaisten nuorten äitinä joudun usein puolustamaan perheemme elämäntapaa ja sitä, että lapset aidosti ovat lajinsa ja tavoitteensa valinneet. /35

Tuliko ap:n pojasta seuraava Ronaldo tai Messi?