Pokemon Go, siis voi miten noloo! :D :D
Kyllä on äärimmäisen noloa, että aikuiset ihmiset hilluvat tuolla kaduilla jonkin pelin vuoksi. Paitsi että se on noloa, se on vielä vaarallistakin, että liikenteen seassa mennään katsomatta minne sattuu. Juoksisivat vain omaa kotipihaansa ympäri tai menisivät metsään juoksemaan, jos haluavat Pokemoneja etsiä. Liikenteen voisivat jättää niille ihmisille, jotka siellä aivan asiallisessa tarkoituksessa ovat liikkumassa.
Kommentit (349)
Mun naapurusto keskustassa kerää ainoastaan ratatateja, drowzeeita, zubateja ja pikkulintuja. Joskus myös povekkaita Jynx(?)-naisia ja taskurapuja.
Työpaikkani taas on purojen, joen ja meren ääressä. Se kerää kyljellään hytkyviä magikarppeja, goldeen-kaloja ja meritähtiä.
Työmatkoilla puistojen läpi kartalla näkyy usein erikoisiakin kavereita, mutta yleensä en ehdi niitä napata, etten myöhästyisi töistä tai aja pyörällä vastaantulijoita pahki. Ja muutenkin aurinko häikäisee niin, että näyttöä hädin tuskin näkee, vaikka valaistus olisi maksimissa.
Harvinaisempia pokemoneja olen saanut 5 km:n munista. 10 km:n munia en ole vielä saanut.
Aluksi tuntui, että kaikki salit on sinisten ja punaisten hallinnassa. Nyt kuitenkin viime päivinä keltaisten valta on yleistynyt omalla paikkakunnallani. Tämä lämmittää team Instictin jäsenen mieltä :) Itse en ole vielä gymejä kokeillut, koska mun vahvimman (Hypnon) cp on vasta 600-700 hujakoilla. Heitin potioneistakin 90 kpl roskiin, koska tavaratila repussani täyttyi enkä tee niillä vielä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on äärimmäisen noloa, että aikuiset ihmiset hilluvat tuolla kaduilla jonkin pelin vuoksi. Paitsi että se on noloa, se on vielä vaarallistakin, että liikenteen seassa mennään katsomatta minne sattuu. Juoksisivat vain omaa kotipihaansa ympäri tai menisivät metsään juoksemaan, jos haluavat Pokemoneja etsiä. Liikenteen voisivat jättää niille ihmisille, jotka siellä aivan asiallisessa tarkoituksessa ovat liikkumassa.
On vaarallista ap, kun nousit sängystä. Terveydelle paljon parempi on, kun et käytä teräviä veitsiä ja eksyt telkkarin ja näyttöpäätteen äärestä vain mikroruokia varten keittiöön.
http://yle.fi/ylex/uutiset/mies_on_napannut_kaikki_yhdysvalloissa_oleva…
Tässä vähän tavoitetta ...😅
Pelottava ilmiö, kuin jokin massapsykoosi.
Kuka ne Pokemonien sijainnit ja määrät päättää ja miten?
Mä olin vähän pettynyt että noita poksuja on noin vähän?
Pitäiskö meidän listata omamme tänne, tyyliin aihe vapaan pokemonit niin jos jollain on joku erikoisempi niin vois brassailla ja muilla olis vähän tavoitteita!
Ja sinä joka kerrot asuvasi kahden pokestopin välissä. OLEN NIIN KADE SE ON NIIN VÄÄRIn
Vierailija kirjoitti:
Turkissa kaapataan valtaa ja ollaan ajautumassa jopa sisällissotaan, joka aiheuttaisi valtavan pakolaisaallon Eurooppaan ja täällä vaan pähkitään jotain vitun pokemonia! Ootte te aika pellee sakkia :)
No kerro meille, sinä viisas, mitä me sille Turkin tilanteelle voidaan? Paraneeko tilanne Tukissa radikaalisti jos koko Suomi lopettaa Pokemonin pelaamisen? Miten tämä käytännössä tapahtuu?
Mua surettaa ne Turkin vangitut ja kidutetut miehet. :( Miksei kukaan länsivalta auta?
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne Pokemonien sijainnit ja määrät päättää ja miten?
Ne tulee tietyllä algoritmilla eli matikkaa siellä taustalla on. Riippuu paikasta, ajasta ja jostain muusta
Pokevision toimii!
Tuolta voi 30 min sisällä katsoa mistä kohtaa kaupunkia poksuja löytyy!
Tämän päivän nuoret aikuiset eivät ole kiinnostuneita syvällisistä taikka yhteiskunnallisista asioista, saatika kunnollisen perheenäidin tehtävästä. Ei ennen aikuisilla ihmisillä olisi ollut aikaa Pokemoneille.
Aika meni lapsista, miehistä ja kodista huolehtimiseen.

No voi voi sentään. Onneksi nykyisin ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa, eikä naisia ole sidottu kotiin miehen ja lasten kokoaikaiseksi palvelijaksi.
Nykyisin lukutaitoisten ja muutenkin koulutettujen ihmisten määrä on suurempi kuin ennen muinoin, joten kyllä kehitys on mennyt eteenpäin. Ja jokainen saa onneksi päättää itse miten vapaa-aikansa ja kesälomansa käyttää :)
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän nuoret aikuiset eivät ole kiinnostuneita syvällisistä taikka yhteiskunnallisista asioista, saatika kunnollisen perheenäidin tehtävästä. Ei ennen aikuisilla ihmisillä olisi ollut aikaa Pokemoneille.
Aika meni lapsista, miehistä ja kodista huolehtimiseen.
Kiitos Pokemonille joka vapautti viimeisetkin naiset orjuuden kahleista.
Sinähän se varsinainen pokemon taidat itse olla. Yritäppä ollaviikko ilman puhelinta tai facebookkia tai vastaavia. Epäilen että ekana päivänä hajois jo pää
Kyllä menee päivät rattoisasti kun seuraa pokemon harrastajia. Tänäänkin pari ihan aikuista miestä pyörivät suunnilleen ympyrää nenäkiinni puhelimessa pokemoneja metsästäen. Kyllä pokemon harrastajat tuo iloa normaaleille ihmisille hölmöilyillään ja poke jutuillansa. Narreja on sittenkin olemassa
Huh, aamulla otti sydämestä, kun Pokémon Go ilmoitti päivityksestä, jota ilman peliä ei voinut jatkaa. Päivitys Play-kaupassa ei tietenkään ollut ladattavissa antiikkiselle Galaxy SIII:lleni, joten kokeilin onneani jälleen ApkMirrorin suhteen. Siellä oli onneksi tismalleen sama päivitys saatavilla ja nyt Pokémon-hommat onnistuu taas!
Päivityksen myötä lähistöllä olevista poksuista katosi jalanjäljet, hahmon vaatteita ym voi muokatata jälkikäteen, päiväkirja on siirtynyt toiseen kohtaan, mitalit on erinäköisiä ja pokedex toimii kunnolla (näkee mm. evoluution kulun jne). Muita uudistuksia en ole vielä hoksannut.

Uutuutena on myös vaihtuvat varoitustekstit joka kerta kun avaat pelin. Mulla ainakin varoittanut, ettei saa ajaa samalla kuin pelaa ja ettei saa kulkea toisten mailla ilman lupaa. Mikähän se kolmas varoitus oli..
Onko se totta ettei pokemoneja voi evolvata kuin yhden tai kaksi kertaa? Esim ne rattata rotat, surkea isompi rotta ja thats it?
Niitä saat muistaakseni 25 kpl saavuttaessasi tason 12 ja siitä eteenpäin myös pokéstop-käynneillä niitä voi saada.