Ei voi olla totta, ero ja rahat...
Tätä ei kyllä usko kukaan, kun en usko vielä itsekään, vaikka olen koko yön valvonut!
Meillä on avioero vireillä. Ihan lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, mutta luulen kyllä, että ero tästä tulee. Kaikki on niin sotkussa, että en oikein jaksa uskoa asioiden kääntyvän parempaan. Käydään vielä pariterapiassa.
No sitten ne raha-asiat. Voitin eilen ässä-arvalla sen verran rahaa, että voisin sen avulla lunastaa talon omakseni. Piilotin arvan ja olen yrittänyt olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Saanko mitenkään junailtua niin, että käytän tuon voiton talon lunastamiseen, vai saako puoliso tietää, että arpa on ostettu ja raaputettu ennen osituksen tekemistä?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Jos ero tosiaan on jo vireillä niin eihän tässä edes ole mitään moraalista ongelmaa, ihan sama onko ap nainen vai mies.
Ap ei mielestäni myöskään puhunut mistään puolisonsa kuppaamisesta vaan osituksesta. Eli jos ei ole avioehtoa niin omaisuus puolitetaan. Lukuunottamatta tietysti sitä arpajaisvoittoa jonka ap on saanut eron vireillepanon jälkeen.
Ihan turha tässä tulla haukkumaan ketään. Lisäksi ihmetyttää miten tänne on pesiytynbyt näin valtava määrä tällaisia naisvihaajia...
Jos ei ole naisvihaaja tänne palstalle tullessaan, niin on semmoinen täältä poistuessa sitten.

Amen.

Höpö höpö. Kyllä tässä on kyse siitä, että ahne akka ei kehtaa kertoa arpajaisvoitostaan ennen eroa, vaikka saa joka tapauksessa pitää voittorahansa kokonaan. Luultavasti yrittää pimittää tietoa mahdollisimman pitkään ja väittää voittaneensa vasta eron jälkeen, ettei vaan mamman mukulat paheksu mamman toimintaa.
Se on meinaan aivan varma juttu, että jälkikasvu - jos sellaista on - ei mamman toimintaa kovin paljon arvosta, vaikka AV:lla mentaliteetti onkin se, että mies pitää kyniä niin suhteessa kuin erossakin putipuhtaaksi.
Edelleen jankutan sitä, että miksi miehet ei naimisiin mennessä tee avioehtoa? Ei se ole edes vaikeaa.
Pankista laina ja lunastat talon itsellesi ja kun ero selvä maksat voitollas pois.
Olet ostanut eron jälkeen arvan
Silloin ukkos ei pääsee rahoihin.
Etkä puhu kellekään että olet voittanut
rahaa jos ex saa tietää menetät puolet siitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ero tosiaan on jo vireillä niin eihän tässä edes ole mitään moraalista ongelmaa, ihan sama onko ap nainen vai mies.
Ap ei mielestäni myöskään puhunut mistään puolisonsa kuppaamisesta vaan osituksesta. Eli jos ei ole avioehtoa niin omaisuus puolitetaan. Lukuunottamatta tietysti sitä arpajaisvoittoa jonka ap on saanut eron vireillepanon jälkeen.
Ihan turha tässä tulla haukkumaan ketään. Lisäksi ihmetyttää miten tänne on pesiytynbyt näin valtava määrä tällaisia naisvihaajia...
Höpö höpö. Kyllä tässä on kyse siitä, että ahne akka ei kehtaa kertoa arpajaisvoitostaan ennen eroa, vaikka saa joka tapauksessa pitää voittorahansa kokonaan. Luultavasti yrittää pimittää tietoa mahdollisimman pitkään ja väittää voittaneensa vasta eron jälkeen, ettei vaan mamman mukulat paheksu mamman toimintaa.
Se on meinaan aivan varma juttu, että jälkikasvu - jos sellaista on - ei mamman toimintaa kovin paljon arvosta, vaikka AV:lla mentaliteetti onkin se, että mies pitää kyniä niin suhteessa kuin erossakin putipuhtaaksi.
Edelleen jankutan sitä, että miksi miehet ei naimisiin mennessä tee avioehtoa? Ei se ole edes vaikeaa.
Varmaan siksi, ettei naiset suostu siihen. Sehän on naisten mukaan mieheltä äärimmäinen epäluottamuslause, vaikka tosiasiassa nainen ei suostu avioehtoon ihan sen takia, että siten ei saa kiinnistystä miehen omaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Palstan akat taas porukalla todistamassa ahneuttaan. Edes tämä ei tietenkään muuta sitä, että mies pitää joka tapauksessa kyniä putipuhtaaksi erottaessa.
Aloituksessa tosin ei käynyt ilmi kirjoittajan sukupuoli, idiootti. 👍
Sanoisin, että ei kannata lähteä kikkailemaan. Veikkaukselta pystytään melko helposti selvittämään arvan ostopäivä ja aika. Mies voi riitauttaa asian, jos alkaa epäilyttämään, että heti eron jälkeen arpavoitto osui kohdalle.
Rehellinen kirjoitti:

Tämä on mamma on niin ahne, että yrittää joka tapauksessa. Eiköhän se ole tullut jo selväksi. Tai siis olisi, jos tämä olisi tapahtunut oikeasti reaalimaailmassa eikä vain provona AV:lla.
Ei ässä arvoissa ole voittoina isoja summia tai aika rähjä talo teillä
Aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta avioeron vireille tulon jälkeen saatuun/hankittuun omaisuuteen.
Eli miehesi ei saa senttiäkään tuosta arvasta.
Vierailija kirjoitti:
Palstan akat taas porukalla todistamassa ahneuttaan. Edes tämä ei tietenkään muuta sitä, että mies pitää joka tapauksessa kyniä putipuhtaaksi erottaessa.
Mieshän tulee saamaan rahaa kun vaimo lunastaa miehen ulos talosta tuolla voitolla.

Entäpä jos mies ei halua muuttaa talostaan pois, vaan haluaa lunastaa sen itselleen?
1. Aloituksessa ei käy ilmi kumpi kirjoittaa, mies vai nainen.
2. Aloituksessa ei puhuta sanallakaan puolison kuppaamisesta, ainoastaan kysytään joutuuko jakamaan arparahatkin. Aloituksen tiedoilla ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä miten puolisot aikovat omaisuutensa jakaa, niitä arparahoja lukuunottamatta. Kaikki tekemänne päätelmät vain heijastavat omaa ajatusmaailmaanne, koska faktoja niiden tueksi ei ole kerrottu.
Harkinta-aikana saatuja rahoja ei ositeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ero tosiaan on jo vireillä niin eihän tässä edes ole mitään moraalista ongelmaa, ihan sama onko ap nainen vai mies.
Ap ei mielestäni myöskään puhunut mistään puolisonsa kuppaamisesta vaan osituksesta. Eli jos ei ole avioehtoa niin omaisuus puolitetaan. Lukuunottamatta tietysti sitä arpajaisvoittoa jonka ap on saanut eron vireillepanon jälkeen.
Ihan turha tässä tulla haukkumaan ketään. Lisäksi ihmetyttää miten tänne on pesiytynbyt näin valtava määrä tällaisia naisvihaajia...
Höpö höpö. Kyllä tässä on kyse siitä, että ahne akka ei kehtaa kertoa arpajaisvoitostaan ennen eroa, vaikka saa joka tapauksessa pitää voittorahansa kokonaan. Luultavasti yrittää pimittää tietoa mahdollisimman pitkään ja väittää voittaneensa vasta eron jälkeen, ettei vaan mamman mukulat paheksu mamman toimintaa.
Se on meinaan aivan varma juttu, että jälkikasvu - jos sellaista on - ei mamman toimintaa kovin paljon arvosta, vaikka AV:lla mentaliteetti onkin se, että mies pitää kyniä niin suhteessa kuin erossakin putipuhtaaksi.
Edelleen jankutan sitä, että miksi miehet ei naimisiin mennessä tee avioehtoa? Ei se ole edes vaikeaa.
Varmaan siksi, ettei naiset suostu siihen. Sehän on naisten mukaan mieheltä äärimmäinen epäluottamuslause, vaikka tosiasiassa nainen ei suostu avioehtoon ihan sen takia, että siten ei saa kiinnistystä miehen omaisuuteen.
Oletko sinä oikeasti noin yksinkertainen vai esitätkö vain? Ei kenenkään ole mikään pakko mennä naimisiin. Ei avioehtoa, ei naimisiinmenoa, yksinkertaista. Vai onko taustalla se, että mies kyttää tulevan vaimon perintöä?
Näköjään hirveän paljon rikkaita miehiä jallitetaan koko ajan naimisiin, miten ne voi olla rikkaita, kun ovat niin tyhmiä. Sinulle voi tulla yllätyksenä, mutta Suomessa naiset käyvät palkkatyössä siinä missä miehetkin. Jos on nuoresta asti ollut yhdessä, niin yhdessä ne asunnot ostetaan ja asuntovelka maksetaan.
Miten mittava omaisuus sinulla on? Nytkö harmittaa, kun jäi avioehto tekemättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ero tosiaan on jo vireillä niin eihän tässä edes ole mitään moraalista ongelmaa, ihan sama onko ap nainen vai mies.
Ap ei mielestäni myöskään puhunut mistään puolisonsa kuppaamisesta vaan osituksesta. Eli jos ei ole avioehtoa niin omaisuus puolitetaan. Lukuunottamatta tietysti sitä arpajaisvoittoa jonka ap on saanut eron vireillepanon jälkeen.
Ihan turha tässä tulla haukkumaan ketään. Lisäksi ihmetyttää miten tänne on pesiytynbyt näin valtava määrä tällaisia naisvihaajia...
Höpö höpö. Kyllä tässä on kyse siitä, että ahne akka ei kehtaa kertoa arpajaisvoitostaan ennen eroa, vaikka saa joka tapauksessa pitää voittorahansa kokonaan. Luultavasti yrittää pimittää tietoa mahdollisimman pitkään ja väittää voittaneensa vasta eron jälkeen, ettei vaan mamman mukulat paheksu mamman toimintaa.
Se on meinaan aivan varma juttu, että jälkikasvu - jos sellaista on - ei mamman toimintaa kovin paljon arvosta, vaikka AV:lla mentaliteetti onkin se, että mies pitää kyniä niin suhteessa kuin erossakin putipuhtaaksi.
Edelleen jankutan sitä, että miksi miehet ei naimisiin mennessä tee avioehtoa? Ei se ole edes vaikeaa.
Kyllä se kohtuullisen vaikeaa voi olla. Ex-mieheni yritti tehdä avioehdon mutta jäi sitten sen takia ilman vaimoa. Ei sillä mitään varallisuutta ollut, muuta kuin lainaa, mutta minä halusin miehen joka luottaa minuun. Kyllä ex pitkään perään itki ja on edelleen yksin, mutta itsepä sössi. Minulla on uusi mies, ja olen häntä varakkaampi mutta avioehtoa en edelleenkään halua, ettei se siitä ole kiinni.

Joo, mutta itketkö sinä palstalla, miten rahanahne miehesi on? Sitä nämä palstapapat tekee.
Pistät sen ässäarvan kaappiin ja "raaputat" sen 5kk kuluttua ( tai sitten kun ero on hoidettu). Varmista kuitenkin viimeinen lunastuspäivä.