Mitäs kuuluu 24wannabe:lle??
Eli morjesta vaan 24wannabe!!
Mitäs siis kuuluu, hyvinkö voit? Enpäs ole saanut aikaiseksi kuin lukea viestejä, kirjoittamiseen ei oikein jää energiaa, kun päivälläkin töissä saa naputella konetta!
Mä täällä odottelen torstaista neuvolaa, että pääsis piinaavasta epätietoisuudesta onko masussa kaikki hyvin. Eli pääsee kuuntelemaan sydänäänet, liikkeitäkään kun ei vielä ole tuntunut. Vuotoja ei onneksi enempää ole ollut. Viikkoja siis kasassa nyt 13+5. Sain myös huonoja uutisia naistenklinikalta. Kun kävin siellä sen vuodon takia, otettiin samalla kertaa papa-koe ja siinä sitten ei viissiin kaikki ollut kohdallaan, kun laittoivat minulle ajan kohdunkaulan tähystykseen. Eli takaraivossa pyörii jo sana syöpä. Toivottavasti ei mitään ihan kauheata löydy! Tuonne tähystykseen menen ensi viikon keskiviikona.
Muuten olo alkaa olla jo parempaan suuntaan eli pahoinvointi on hellittänyt. Väsymystä kyllä on vielä mutta palelukin kyllä alkaa väistyä.
Toivottavasti sulla menee paremmin. Kirjoittelemisiin!
T: Teippi
Kommentit (81)
... eli täällä ollaan. Rakenneultrassa olin tiistaina. Kävin jo viikkoa aikaisemmin yksityisellä ultrassa, tarkastamassa kohdunsuun tilannetta ja samalla lääkäri ultrasi myös vauvaa. Kohdunsuun tilanne on ihan hyvä vielä! Olin osan siitä mun saikusta töissä, osan kotona. Supistuksia on tullut vähemmän, jonain päivänä ei mitään toisinaan muutamia. Jotenkin tuntuu, että tuo magnesiumin syönti on auttanut. No ultrassa löytyi pieni kysta vauvan päästä, mutta koska muuten kaikki ok vauvalla ei aihetta lisätutkimuksiin! Menen kyllä noin kolmen viikon päästä tälle samaiselle yksityislääkärille, tarkastamaan tilannetta. Naistenklinikan kätilö ei olisi kystaa edes löytänyt jos en olisi sanonut sen olevan siellä!!
Tiistaina on mulla vuorossa sitten taas tuo neuvola. Toivottavasti en jää sokereista kiinni, kun on tässä taas viikonlopun aikana tullut sorruttua mässäilyyn, jota olen siis yleensä yrittänyt välttää. Ja toivottavasti hemoglobiinikin oli pysynyt samoissa lukemissa,ettei tarvitsisi rautatabuja ruveta syömään!
Mua on nyt vaivanneet nuo liitoskivut vissiin. Kävely on välillä niin tuskaista, ettei millään meinaa päästä töihin käveltyä ja matkaa ei ole kuin 10 minuutin verran! Täytyy valittaa neuvolassa! Ja työmotivaatio on kyllä miinuksen puolella! Ei viitsisi mitään tehdä töissä! Kotona on tuo tyttö onneksi jo sen verran omatoiminen ja iso että saa rauhassa maata sängynpäällä. Neiti tulee siihen sitten leikkimään ja kertomaan kuulumisia!
Että tämmöistä tänne, jatkan sitten tiistaina/keskiviikkona neuvolan jälkeen miten siellä kävi!
T:Teippi
... eli olisin muutaman päivän saikkua ottanut jos terkka olisi kirjoittanut. Mutta ei niin ei! Terveyskeskukseen pitäisi omalääkärille mennä (jos sais ajan) valittamaan väsymystä ja liitoskipuja, että saisi sairaslomaa! Supistusten takia vois ehkä saada ajan neuvolalääkärille! No onneksi kohta on tuo pääsiäiloma!
Muuten kaikki oli neuvolassa ok! Pissa puhdas ja hemoglobiini peräti 131 vaikka en ole rautatabuja syönyt. Olen vain syönyt sitä multitabsin 2plussaa. Jossa on tosi vähän rautaa ja myös kalsiumia joka estää raudan imeytymistä! Sydänäänet kuului myös hyvin ja syke oli noin 145. Ekaa kertaa myös mitattiin kohdunpohjan korkeus ja se oli 17 cm. Sitä terkka ei kommentoinut mitenkään, mutta neuvolakortin taulukon mukaan vähän menee keskikäyrän yläpuolella, muttei kuitenkaan yläkäyrällä. Aika samalla tasolla, kun ensimäistä odottaessa.
Että näin tänään täällä. Vajaan tunnin päästä olis töihin lähdettävä! Eipä kiinnosta yhtään!
T:Teippi
Pitkästä aikaa saan kirjoitella aamusella kahvikupin kanssa:) Tällä viikolla on taas kahvi alkanut maistua, vaikka ajattelin ensin, että kun siitä on kerran päässyt eroon kivuttomasti, niin onko järkeä aloittaa uudelleen. Mut tuntuu vaan niin kivalta " tavalta" juoda aamuisin kahvia joko yksin tai miehen kanssa, että päätinpä sitten aloittaa...ja hyvältä maistuu:)
Toivottavasti se kysta ei ole mitään kummempaa vaan häviäis ihan itsestään. Tuntuu, että aika monella tulee raskauden aikana jotain pientä huolta, joka sitten kuitenkin katoaa jossain vaiheessa. Onneksi. Kaveri just sanoi mulle siitä, että kannattaa varautua pieniin " takapakkeihin" eikä säikähtää liikaa...Aika nihkeää touhua, jos ne ei meinaa kirjoittaa sairaslomaa. Aivan kuin ois niiltä pois...höh...Ja onhan se lepo nyt tarpeen, jos oikeasti alkaa supistella tai muuten olla vaikea olo. Töissä on varmasti vaikea keskittyä täysillä niihin hommiin, jotka siellä pitäs hoitaa, jos itseä sattuu milloin minnekin.
Mä kävin eilen neuvolassa ja ihanasti sydän sykki,siinä 145 tais olla syke:) Itselläkin oli vihdoin paino noussut ja nyt suunta näyttäis hyvältä. En halua, että vauva " syö" kaikki mun kilot, kun niitä muutenkin on niin vähän ja imettämiseenkin pitäs jäädä. Oon vielä kuitenkin monta kiloa lähtöpainoa jäljessä ja tuntuu, että kaikki vuosien aikana kerätyt lihakset alkaa olla vain muisto...Rautaa on pakko alkaa taas syödä, kun hb oli 104. Muutaman kerran on alkanut olla kipuja juostessa, joten sen joudun sitten jättämään ja terveydenhoitaja sanoikin, että kyllä keho kertoo, mitä voi tehdä ja mitä ei. Eli liikkua saa ihan normaalisti ja pitääkin liikkua, mutta jos alkaa sattua, niin se sitten kertoo, että on liian rankkaa vauvalle ja mulle. Harmittaa vähän, kun koko talven odottelin ihania ilmoja ja nyt sitten en pääsekään juoksemaan...mut,mut...sauvat odottaa tuossa eteisessä:) Pitää yrittää asennoitua, että höllättävä on, vaikka mulle se onkin vaikeaa...
Ens viikolla on sitten rakenneultra ja se kyllä jännittää. Muuten yritän saada opiskeltua ja asuntoa yritetään kovasti etsiä. Niin ja parisuhteeseen yritetään panostaa, kun viime aikoina on ollut vähän omat kuviot kummallakin ja se alkaa nyt sitten näkyä...Että ei nyt ihan " kriisi" , mutta sinnepäin...Huomaa taas, että parisuhteen eteen pitää tehdä töitäkin. Meinaa välillä unohtua.
Niin ja tuo maha alkaa pikkuhiljaa kasvaa ja napa tulla ulospäin, mikä on mulle ihan uutta ja outoa:) Heh...miehellekin sitä pitää ihmetellä aika ajoin:)
Mitäpäs siellä? Onko olo ollut hyvä?:)
Mukavia kevätpäiviä, nyt kun se vihdoin on tullut:)
Pitkästä aikaa palailin vauva-palstalle ja pongasin teidän ketjun.
Onnea molemmille ja kiva kuulla että kaikki sujuu hyvin.
Mulla käynnistyi laps.hoidot kunnolla vuoden vaihteen jälkeen kun kaiken takana syylliseksi löytyi FSH-hormonin puutos joka sitten aiheutti muut vaivat. Aloin piikitellä Menopurilla aina 2 viikon jaksoissa ja saatiin munikset kasvamaan ja Pregnylillä ovulaatio aikaan. Lisäksi puolisoilta paljastui simppojen vähyys ja lisäavuksi tuli inssi. Eli aikani on kulunut hyvinkin oman navan ympärillä ja polilla hypäten 3-5 päivän välein.
Toisella inssikierroksella testiin sitten pamahti plussa ja nyt siis mennään rv 5+4.
Oireina lähinnä huonovointisuus, mikä ei tee yhtään hyvää muutenkin alhaiselle painolle. Perjantaina meen polille alku-ultraan, jolloin pääsee jännityksestä että montako siellä on... toivottavasti edes yksi (inssin hetkellä muniksia oli täysiaikaisia vain 1 kpl ja lisäksi 2 pienempää) ja mieluusti vain yksi...
Palaillaan taas asiaan :-D
Voi kun ihanaa!!!!! Onnea hurjasti!:)
Olen monta kertaa miettinyt, että missä vaiheessa menette ja millainen tilanne teillä on. Nyt sitten selvisi:) Kylläpä sait hymyn kasvoille, tuli oikein sydämestä asti hyvä mieli:)
Itse jännitän huomista rakenneultraa ja palailen sen jälkeen kirjoittelemaan.
Nyt kaikkea hyvää meille kaikille eteenpäin tuleviin viikkoihin ja kuukausiin:)
Ihanaa kuulla, että teilläkin on vihdoin onnistanut ja tervetuloa vaan tähän meidän ketjuun kirjoittamaan kuulumisia!!! Tsemppiä sinne ultraan, varmasti kovasti jännittää!
Samoin 24wannabe:lle tsemppiä tämänpäiväiseen ultraan. Tulehan sitten kertomaan mitä näkyi! Mua kiinnostaa nuo sun viikot ja laskettuaika eli kuinka paljon meillä eroa niissä on? Itsellä tänään siis 21+6 ja se la on 31.8.
Omaa napaa sitten. Saikulla ollaan tämän viikon loppuun, flunssa vaivaa. Kävin eilen siellä yksityisellä lääkärillä ultrassa, jossa tarkastettiin vauvan kystaa ja kohdunkaulan tilannetta. Kysta oli hävinnyt kokonaan, joten sen asian tiimoilta voi huolehtimisen lopettaa. Kohdunsuu oli sisäpuolelta suljettu ja ulkopuolelta sormelle auki niin kuin viimeksi, pituutta 3 cm, ultralla vähän enenmmän ja kylläkin pehmentynyt. Lääkärin mielestä tilanne hyvä ja ei tarvetta saikkuun sen tiimoilta. Itseä vähän jäi tuo pehmeys huolettamaan, kun viimeksi oli vielä kiinteä ja ultran mukaan oli vähän lyhempi kuin viimeksi. Eli aion ottaa ihan rauhallisesti edelleen: makoilua töiden jälkeen ja isäntä hoitaa kotihommat yms. Liitoskipuja on päivittäin ja välillä kävely ja istuminen on työlästä. Siihen lääkäriltä määräys ottaa panadolia! Supistuksia on vähemmän kuin eka raskaudessa, oliskohan veden juonti ja magnesiumin syönti auttanut?!?
Vauva on masussa aika kova jumppaamaan, yleensä illalla alkaa kovat harkat. Töissä ollessa liikkeitä tuntuu vähemmän tai sitten niitä ei vaan ehdi tuntemaan! Mites sulla 24wannabe, joko tunnet liikkeet??
Niin ja ultrasta vielä: tsiikattiin lääkärin kanssa sitä jalkoväliä, eikä siellä mitään oikein näkynyt. Lääkärin mielestä enemmän näytti turvonneilta häpyhuulilta eli oliskohan toinen tyttö tulossa. Siitä isosisko riemastuu,kun se haluaisi pikkusiskon. Itselle ja miehelle ihan sama, kunhan olisi terve ja pysyis mahassa tarpeeksi kauan!
Että tämmösii tänne! Kirjoittelemisiin! T: teippi 21+6
No nyt on ultrassa käyty ja voi hengähtää sen osalta:) Kaikki näytti olevan hyvin ja vastasi ihan viikkoja eli laskettuaika pysyy samana, joka on siis 23.9, niin ja viikkoja mulla on 18+5. Jännitti kyllä se ultra ihan hirveästi ja ravasin siellä odotushuoneessa vessassakin vähän väliä...mies oli ihan rauhallisilla mielin ja luki juorulehtiä ja kommentoi kaikkea mahdollista:) Ehkä se oli sitten sen tapa jännittää:) Pituutta sikiöllä tais olla joku 20 tai 22cm ja painoa 270gr. Kaikki elimet löytyi, mitä mahdollista oli ja mittoja otettiin. Oli tosi mukava lääkäri ja kertoi kaikenlaista sekä asiasta että sen sivusta:) Sukupuolta ei kysytty eikä haluta tietää ja tämä lääkäri onkin sellainen, että aloittaa ihan hirveän saarnan, jos joku uskaltaa kysyä. Maine on kiirinyt ja itsekin siitä mainitsi:)
Liikkeitä en vielä oo tuntenut tai tunnistanut ja tuo lääkäri sanoi, että menee kyllä varmaan vielä pari viikkoa ennenkuin tunnen mitään. Suhtautui tosi epäilevästi niihin, jotka tuntee liikkeitä jo esim. 16 viikolla, vaikka sanoinkin, että aikaisemmillakin viikoilla olevat sanovat niitä tuntevansa. Voihan niitä tosin tuntea, mutta toisaalta oon kyllä sitäkin mieltä, että ihminen tuntee, mitä haluaa...Ja kun niistä näilläkin palstoilla puhutaan niin paljon, niin voi olla, että joillain ne tuntemukset on ihan jotain muuta möyrinää kuin vauvan liikkeitä. Mutta samapa tuo:)
Eli semmoisia ajatuksia ja kuulumisia:)
Tuli kyllä Amppis sun puolesta vaan niin hyvä mieli, että vieläkin ihan saa tuo sun viesti hymyn kasvoille:) Ja kiva juttu Teippi, että sielläkin kaikki on mennyt paremmin ja kysta oli hävinnyt:)
Kertokaa heti lisää kuulumisia, kun siltä tuntuu:)
Aurinkoista päivää! Täällä länsi-rannikolla on aivan ihana ilma:)
Yksi asukki siellä oikeassa paikassa köllötteli, pituutta 4 mm. Sydämen syke näkyi jo hyvin. Eli kaikki kohdallaan.
Seuraava seurantaultra on 2 viikon päästä ja jos silloinkin kaikki ok niin siirryn tavallisen neuvolan piiriin.
Painoa pitäisi alkaa heti nostamaan " ihan sama mitä syöt kunhan saat jotain syötyä" oli ohje ;-)
No, nyt ei tunnu tekevän mieli muuta kuin vichyä ja suolakurkkuja, joilla paino tuskin lähtee kohoamaan...
Jaksamisia ja hyviä vappuja toivottelee Amppis :-)
Onpa ihana juttu, että kaikki oli hyvin Amppis:) On se vaan niin ihme, että me kaikki ollaan samaan aikaan raskaana, vaikka hieman eri tahdissa tullaankin. Mutta samaan tulokseen tähdätään:)
Eilen kävin neuvolassa ja rauta-arvot oli vaan huonontuneet, vaikka oon syönyt rautaa nyt monta viikkoa! Hitsi vie, nyt joudun aloittamaan vielä obsidanin tämän toisen raudan lisäksi, kun arvot on alle sata. Ei ihme, että vähän meinaa väsyttää. Paino oli tippunut ihan vähän ja nyt tulikin sitten tiukka käsky saada sitä ylös, kun olen jo puolessa välissä raskautta, eikä tämä tilanne tee hyvää mulle eikä vauvalle. Ja oon kyllä syönyt, mutta en tiedä, mihin ne kaikki ruoat oikein menee. Aineenvaihdunta kyllä toimii ja liikunkin suht paljon, kun vielä se on tuntunut hyvältä. Ens kerralla kahden ja puolen viikon päästä on mun kuitenkin näytettävä, että painoa on tullut lisää...sekin vielä:) Ja nyt oon kaiken lisäksi hirveässä flunssassa. Tuli ihan salamana yhtenä yönä ja nyt on ihan kamala olo eikä mikään oikein maistu miltään. Mut nyt vaan pitää mielessä, että vauveli tarvii ravintoa ja tietty itsekin. Hirveän näköistä, jos äiti on ihan kuihtunut...
Muuten kaikki hyvin:) Sydänäänet kuului hyvin ja voimakkaasti ja maha tuntuu kasvavan.
Ihanaa, kun vihdoin on aivan ihania ilmoja ja miehen kanssa ollaan nautittu ilmoista ulkoilemalla paljon:)
Mitäs teille?:)
Mä olen ollut vielä tämän viikon sairaslomalla, kun vappupäivänä piti ihan käydä naistenkinikan päivystyksessä. Supistuksia tuli ihan jatkuvalla syötöllä! Kohdunsuun- ja kaulan tilannetta ei se ollut kuitenkaan muuttanut. Pistivät perskannikkaan supistusten estolääkettä ja siihen sitten loppuivat supistukset! No on niitä nyt viikolla tullut taas mutta vähemmän, kun levossa on ollut. Huomenna olisi sitten lähdettävä töihin. Saa nähdä miten käy! Kunto on varmaan laskennut pohjalukemiin kahden viikon lepäämisen takia! Keskiviikkona sitten taas neuvola vuorossa! Painoa ei mullekkaan kovin ole tullut noin 3 kg yhteensä, alun pudotuksen jälkeen. Nyt viime käynnin jälkeen ei varmaan ole tullut yhtään lisää! No kerron neuvolan jälkeen miten kävi!
T:teippi 23+3
Hienoa että teillä sujuu ok :-)
Tänään kävin taas seurantaultrassa polilla, viikkoja 7+6. Sikiö vastasi kestoa, sydän sykki, napanuora löytyi. Lääkäri kuitenkin haluaa mut seurantaan taas 2 viikon päästä, että asukki on kasvanut kunnolla. Ilmeisesti siksi koska mulla on koko ajan niin huono olo ja pelkää painon kääntyvän laskuun ja asukin kasvun hidastuvan(??).
Toistaiseksi olen vielä onnistunut pidättelemään ruokaa sisällä ja nielemään alas jotain pienellä pakottamisella, mutta ei ole ollut pönttöreissu kaukana.
Oliskos vinkkejä sopivista välipaloista, kun tuo piimä alkaa jo tökkimään ;-) mitään makeaa (mehua tai jugurttia) en saa alas.
Palaillaan taas, vointeja :-)
Ihan lyhyesti vaan kuulumisia, kun kiirettä meinaa olla:)
Eli ensin omaa oloa...Rauta-arvot oli viime viikon neuvolassa taas laskeneet (oli vaan 93) ja nyt niitä joutuu urakalla nostamaan. Ihan älytöntä, kun oon koko ajan kuitenkin syönyt rautaa enimmäismäärän, mut mikään ei tunnu auttavan. Pitää hakea tänään lisää sitä nestemäistä rautalääkettä.
Muuten kaikki oli neuvolassa ok ja sain kelan paperit täytettäväksi:)
Tällä hetkellä kiirettä ja iloa tuottaa eniten asunto, joka löydettiin ja tällä viikolla ois papereiden kirjoittaminen:) Muuttamaan päästään vasta kesän lopulla, mikä on ihan hyvä, kun pienen remontin suunnittelussa on hommaa ja järjestämistä. Pää onkin täynnä tikkurilan värikarttoja sun muuta:)
Mutta täällä siis kaikki hyvin, masu kasvaa ja itse voin paremmin kuin koskaan:) Tämä taitaa olla sitä hehkeää keskiraskautta:)
Mitenkäs teillä sujuu, joko huono olo alkaa helpottamaan Amppis?
...aikaiseksi kirjoitella! Oletkos Amppis löytänyt jotain syömistä mikä pysyy sisällä! Mä taisin syödä alkuaikoina ruisleipää, ananasta ja pakastemarjoja jäisinä, ne ainakin upposi. Kannattaa syödä usein ja vähän kerrallaan. 24wannabe.lle onnea uuteen kotiin!
Silloin neuvolassa viimeksi kun kävin oli kaikki muuten ok, paitsi hemoglobiini oli laskenut 113 eli rautaa olen sitten popsinut. Käy aina yöllä tyhjään mahaan vetäisemässä obsidanin tuoremehulla, saa nähdä auttaako. Maha oli alkuun löysällä ja nyt enemmän taas kovalla. Mä vihaan rautatabuja! Mulla neuvolalääkäri ensi viikon tiistaina. Ja iki-ihana sokerirasitus keskiviikkona ensi viikolla. Viime raskaudessa todetiin raskausdiabetes, jonka takia joudun nyt sitten rasitukseen.
Saikulla olen taas viikon ollut, kun tuli taas supistuksia 10 minuutin välein säännöllisesti. Ja vielä toinen viikkoa saikkua jäljellä. Lepo auttaa. Mutta jos erehtyy jotain rehkimään, saa kiusakseen jatkuvat säännöllisest supparit. Kohdunkaula ei onneksi ainakaan vielä ole lyhentynyt. Toivon, että neuvolalääkärillä on järkeä,että passittaa mut tuon kesäkuun ajaksi vielä saikulle, ennne kesälomaa. " Yläpää" ei kestä jos töihin täytyy lähtä supistusten kanssa rehkimään!
Että tämmösiä tänne, täytyy mennä lepäileen, kun tämä koneella istuminen rasittaa ja alkaa supistelemaan.
T:Teippi rv 25+5
Ultrassa kävin taas, siellä kaikki hienosti. Matkalainen, lähes 4 cm, potki tyytyväisenä pussinreunaa ja viuhtoi käsillään. Kasvu on sujunut mallikkaasti, eikä niskaturvotustakaan ollut... tosin virallinen np-ultra on vasta 2-3 vkn päästä (täällä vk 12+3 - 13+6).
Neuvolassa on myös tullut käytyä ekaa kertaa. Muuten on ok mutta hemoglobiini on tippunut 2 kk:ssa 130:stä 105:een (osin kai johtuu veritilavuuden kasvusta ja pitäisi vähän korjaantua ylöspäin). Mutta mustaamakkaraa tai verilättyjä pitäisi koittaa saada syötyä pieni annos päivittäin.
Olotila on edelleen aika kuvottava, nyt tosin niin että päivät alkaa olla parempia ja vasta iltapäivällä väsyn myötä alkaa äklöttään ja illalla saa sitten jo melkein syleillä pönttöä. Paino on kuitenkin suurinpiirtein pysynyt kohdallaan eli energiaa tulee ainakin välttävästi. Mitään ruokaa ei kuitenkaan edelleenkään tee liiemmin mieli (happamat marja tai hedelmät taitavat toimia parhaiten). Niin ja öisin saa rampata vessassa 2 tunnin välein.
Nyt sitten jään jännittämään np-ultraa.
Vointeja ja jaksamisia :-D
... kävin siis tänään neuvolalääkärillä. Saikku jatkuu pari viikkoa ja sitten taas lääkäri, jonka jälkeen ehkä (toivottavasti) vielä parin viikon saikku ennen kesäloman alkua. Supistelee kauheasti, ei pysty oikein edes istumaan ilman jatkuvia supistuksia. Muutama hetki tässä koneella, on jo tuskaa! Onneksi kuitenkin ei radikaaleja muutoksia kohdinsuulla- ja kanavalla ole tapahtanut!
Muuten kaikki sitten ok neuvolassa: pissa puhdas, verenpaineet hyvät, kohdunpohjan korkeus kasvanut käyrillä ja hemoglobiini oli noussut 10 yksikköä ollen nyt 123!!! Ottivat musta Rh- verinäytteet ja huomenna joudun menemään labraan siihen iki-ihanaan sokerirasitukseen! Yäks!!
Viikon päästä mennään yksityiselle 3D/4D ultraan isännän kanssa ja uudet vaunutkin ostettiin viikonloppuna! Entiset vaunut kun eivät mahdu hissiin, niin otettiin sitten uudet! Onneksi miehellä ja tytöllä alkaa ensi viikolla kesäloma niin ei tarvii yksinään noita seiniä kauaa täällä tuijotella!
Mitäs te?!?!?
T:Teippi
Ihana Amppis kuulla, että sielläpäin kaikki on hyvin:) Kantsii vaan tosiaan yrittää saada nousemaan niitä rauta-arvoja. Mulla oli tällä viikolla neuvola ja oli noussut siitä 93 vain 99:een, ja kun neuvolan täti oli viimeks jutellut lääkärin kanssa, oli se ollut noista mun arvoista niin huolissaan, että joudun nyt sitten tarkempiin tutkimuksiin. Huomenna joudun siis mennä verikokeisiin, jossa tutkitaan kilpirauhasarvot, maksa-arvot, joitain b-vitamiiniarvoja, mineraalitasot, rautavarastotasot ja sata muuta...Niitä kokeita oli tosiaan ihan tuhottomasti. Huolissaan ne oli siksikin, että paino ei ole noussut tarpeeksi näille viikoille, eikä kohdunpohjankorkeus ole tarpeeksi suuri. Että helpommalla tosiaan pääsee, jos itse ihan omaehtoisesti yrittää saada painon nousemaan ja rauta-arvot pysymään ylhäällä...Alkaahan tässä itseäkin huolestuttaa, kun välttämättä edes vauva ei saa kaikkea tarvitsemaansa ja jos niin sitten olisi, niin arvatkaa vain, kuinka sitä itseään syyttäisi. Mieskin on niin huolissaan, että on suru jo senkin puolesta. Yritän kyllä syödä koko ajan monipuolisesti ja enemmän, mutta tuntuu, että isolla hädälläkin saa käydä välillä kolmekin kertaa ja liikuntaa varmaan tulee vähän liikaa vanhasta tottumuksesta ja kun mulla ei vielä ole ollut mitään kipuja, niin se hyvin onnistuukin...Huh, olipa selostus:) Mutta siis huomenna verikokeisiin ja sitten torstaina on jo lääkäri, kun juhannus alkaa olla niin lähellä, että ne kai on lomalla. Synnytysvalmennukseenkin joudutaan menemään jo kuukautta normaalia aikaisemmin, kun mies ei ole täällä elokuussa ja muihin juttuihin joudun sitten mennä yksin, kun se mies on viikot poissa...höh...
Vauvantarvikkeita ollaan kanssa mietitty ja just vaunuja. Tekis mieli sellaisia kolmepyöräisiä, mutta kun ei ole mistään vaunuista mitään kokemusta, niin ei osaa yhtään sanoa, mitä niissä vaunuissa kannattais katsoa...Oisko sulla Teippi mitään vinkkejä ja millaiset vaunut te ostitte? Oli muuten kurja kuulla, että supistelut on jatkuneet. Toivottavasti ne kuitenkin pysyis aisoissa. Kerropa sitten millaista siellä ultrassa oli:) Me kun ei enää olla menossa sellaiseen, täällä ei kyllä olis mitään erikoisultria tarjollakaan, vaan pitäs lähteä isompaan kaupunkiin.
Mutta tällaista tällä kertaa. Vauva onneksi potkii niin että tuntuu ja näkyy ja se ainakin on positiivista:)
Ja viikkoja ois nyt 24+1 :)
Kaveri saa esikoisensa elokuussa, ja olen seurannut sitä kautta vaunutrendejä.
3-pyöräiset vaunut eivät vaikuttaneet kovin " tukevilta" tai siis ainakin omalla testauksella nelipyöräiset tuntuivat pysyvän paremmin pystyssä ;-) Lisäksi kolmipyöräisissä ei ole heittoaisaa (jonka ainakin itse haluan) eli ei saa lennosta käännettyä työntösuuntaa. Renkaista suosituin näyttäisi jälleen olevan ilmatäytteiset (ne ilmakumirenkaat oli suosittuja vähän aikaa, mutta ainakin myyjän mukaan kuluttajat ovat palaamassa takaisin ilmatäytteisiin).
Värimallistoista taitaa runsaimmat olla saksalaisilla (mm teutonia ja hartan) ja briollakin on aika paljon erilaisia. Itse kuikuilin ainakin Hartanin toplineja (yhdistelmä pehmeällä kantokopalla), ihastuin raikkaisiin väreihin. Saksasta saa muuten kätevästi tilattua netin kautta, muutama tuttu on tilannut ja kaikki on toiminut ok.
" Halpis" vaunuissakin löytyy ihan kivoja, mutta mallistot on suppeampia eikä välttämättä kaikkia yksityiskohtia ole niin mietitty (?) Ja varaosien saannista ei aina tiedä.
Sitten vielä veriarvoihin. Toivottavasti on vain raskauden mukanaan tuomaa alenemista, ettei mitään vakavampaa. Hyvähän se on että testataan, mutta kyllä varmasti yksi ylimääräinen huoli kaiken muun joukossa.
Mulla oli reilu 5 vuotta sitten merkillisiä hemoglobiinin romahtamisia, punasolut jotenkin hajosivat ennenaikojaan ja hb saattoi romahtaa tosi nopsaan alle 100 ja veressä oli hajoamisen myötä " vapaata" rautaa enemmän kuin ohjearvot sanoo. Asiaa tutkittiin kaikilla mahdollisilla verikokeilla ja muilla testeillä, mutta syytä ei löytynyt. Diagnoosiksi tuli epämääräisesti että ehkä flunssan jälkitautina syntyi jokin autoimmuunitulehdus (?) joka aikaansai solujen hajoamisen. Tilanne korjaantui ittekseen eikä onneksi ole uusiutunut.
Mun tarttis varmaan ens viikolla käydä työterveyshoitajalla otattamassa verinäyte, jotta näkis onko 2 viikon veriruokakuurista ollut muuta hyötyä kuin kaamea ummetus ;-) Väsyttää kyllä edelleen tosi paljon.
Vointeja :-)
...oltiin eilen siellä ultrassa. Mies oli ihan haltioissaan, kun pääsi tätä tulokasta ekaa kertaa katsomaan. Itse kun jo monta kertaa käynyt ultrassa tässä raksudessa, ei niin ollut tippa linssissä. Onhan se ihan eri se kolmiulotteinen kuva, kuin tavallinen ultra. Kasvonpiirteiltään tulokas näytti ihan isosiskoltaan vauvana. Kaikki oli kunnossa, painoa vaaville oli kertynyt 1107 g eli juuri keskikäyrällä mentiin. Painoarvio laskettuna-aikana oli noin 3,5 kg. Ja isosisko saa ihan varmasti sen toivomansa pikkusiskon eli tyttö on tulossa! Perätilassa tyttö siellä mahassa istuu eli saa jännittää milloin mahtaa kääntyä jos kääntyy! Vielä viime viikolla liikkeet tuntui eri paikassa eli varmaan silloin kääntyi perätilaan, kun loppuviikosta mahassa oli kauhea möyrintä ja supistelu!
Saikulla ollaan edelleen seuraava lääkärikäynti siis 15. päivä ja luulen, että töihin mut laittavat! Kohdunsuun tillanne eilisessä ultrassa oli sen verran hyvä eli melkein 4 senttiä ja supistellut on vähemmän, lepo auttaa ja olisko tuolla vauvan asennolla mitään vaikutusta?!? Ei kyllä millään huvittais töihinlähtö ja kunto on laskenut niin huonoksi kun on pitänut ottaa iisisti, että jaksaminen hirvittää. Nytkin on vaikea istua koneella, kun maha painaa ja selkään sattuu! Eli mahdollisesti 10 päiväksi ennen kesälomaa saatan joutua vielä töihin!
Ja on mulla taas niitä huonojakin uutisia: eli sokerirasituksessa todettiin taas tuo raskausdiabetes! Paastoarvo oli ok 4.7 mutta nuo 1 ja 2 tunnin arvot (10,0 ja 9,6) olivat koholla! Maanantaina kävin nastenklinikalta hakemassa dieettiohjeet ja verensokerimittarin. Nyt aamulla aloitin 2 vuorokauden seurannan ja ainakin kaksi ensimmäistä arvoa olivat ok! Koko ajan on vaan niin kauhea nälkä ja kaikki syömiset pitää nin tarkkaan ja laskea ja merkata ylös, että suututtaa! Painokin on jo lakenut 300 grammaa kotivaa' an mukaan. Lääkäri päättää noiden 2 vrk:den arvojen perusteella mitä tehdään ja ultrataan varmaan taas vauvan kokoa, ettei pääse kasvamaan liian isoksi. Mitä ei tosiaankaan eilisessä ultrassa vielä ollut.
Ja vielä vaunuista. Ostettiin Teutonia Prestiget, pehmeällä kantokopalla. Ne mahtui meidän hissiin hyvin, joka oli yksi kriteereistä! Niissä on tuo heittoaisa, jonka myös ehdottomasti halusin. Entisissä rattaissa meillä oli ilmakumipyörät, joita näihin en halunnut. Oli inhottavaa kaupassa käydessä, kun lastasi tarvaroita kyytiin ja pyörät oli tussut, niin täytyi aina välillä pumppailla! Värivaihtoehtoja oli paljon ja päädyttiin tuollaisiin harmaan sävyisiin. Isosisko jos olis saanut päättää, olis meillä joko oranssit tai keltaiset vaunut!! Mutta niihin varmaan kyllästyi aika nopeasti, kun en muutenkaan tykkää punaisen sävyistä!
No tulipa vuodatettua! Toivottavasti jaksoitte lukea! Hyviä vointeja. Nyt ruoan laittoon, maha kurisee niin! T:Teippi
Näyttää toi kesä vihdoin tulevan, kivaa:)
Kävin eilen lääkärillä ja sain noita tuloksia. Kaikki arvot oli ok, jotkut arvot oli jopa yli suositusten hyvällä tavalla eli jotain mineraaleja sain jopa " liikaa" , mutta ne on vaan hyväksi. Hb oli 111 eli sekin oli noussut:) Rautaa kuitenkin jatkan vielä jonkin aikaa, vaikka nyt mua on alkanut toi nestemäinen rauta jotenkin oksettamaan. Ennen se maistui ihan hyvältä, mutta nyt jotenkin ällöttää...tulee hirveä oksetusolo sen jälkeen, mutta syön nyt kuitenkin tuon yhden pullon, kun tuli ostettua.
Muuten sitten oli vähän kurja käynti, kun lääkäri oli jonkin verran huolissaan painon vähyydestä ja siitä ettei kohdunpohjankorkeus oikein kasva, joten laittoi lähetteen äitiyspolille, jossa katsotaan ultralla kasvaako vauva...ettei ole vaan kasvu pysähtynyt. Nyt on vaan tosissaan saatava painoa lisää ja oon lisännyt rasvaa reilusti ja liikuntaa oon joutunut vähentämään. Huolestuttaa kyllä itseäkin ja mies nyt on ihan tuskissaan ja kyselee mun syömisistä vähän väliä ja käskee olla liikkumatta niin paljon...välillä kyllä alkaa pinnaa kiristää, kun toinen vahtii koko ajan. Vaikka osaa kyllä lopettaa, kun sanon siitä, onneksi:) On kyllä ihana päästä katsomaan sinne ultraan vielä kerran, kun muutenhan siihen ei olisi ollut mahdollisuutta, mutta tietysti enemmän huolestuttaa, että siellä näkyis jotain ikävää...No, tässä on aikaa kasvattaa vauvaa, kun ei sinne pääse kuin ehkä kolmen viikon päästä ja seuraava neuvolakin on vasta juhannuksen jälkeen. Vaikka tuntuu kyllä uskomattomalta, että siihenkään ei oo montaa viikkoa ja vastahan kesä on alkanut!
Muuten ollaan mietitty uuden asunnon hankintoja ja mitä sille vauvalle oikein tarvii ostaa:) Noita vaunuvertailuja lehdistä ja palstoilta tuntuu aivan turhalta lukea, kun kaikilla on oma mielipide ja kaikki testit sanoo eri juttuja...Ehkä sitä vaan pitää luottaa omiin tuntemuksiin:)
Ei mutta nyt pitäs lähteä miehen kanssa katselemaan niitä tavaroita:) Ens kuussa sitten ajateltiin lähteä käymään Ikeassa " kesälomareissulla" .Täältä sinne on matkaa melkein puolisen päivää:) Näytti olevan kuvastossa tavaroita paljon halvemmalla kuin mitä täältä saatais.
Niin ja vauva potkii paaaljon ja kovaa:)
Mitäs teille?:)
Kuinkas sun rakenneultra meni?:) Toivottavasti kaikki näytti hyvältä!
Mä olin eilen neuvolassa ja eipä siellä ihmeempiä. Tärkeintä on aina saada kuulla ne sydänäänet:) Hb oli noussut minimaalisesti ja nyt kun toi rautakuuri loppui, niin voipi olla, että laskee saman tien. Käyn tässä neuvolassa tässä kuussa vielä ennen rakenneultraa, niin katson sitten, pitääkö aloittaa uusi kuuri. Paino oli vielä vähän laskenut, mutta nyt oon kyllä liikkunutkin enemmän, kun joka paikkaan joutuu kävellä; pyörä on rikki ja autoa yritetään bensan hinnan takia vähän välttää käyttämästä. Että hyötyliikuntaa tulee sitten oikein kunnolla:)
Olo on ollut hyvä, ei pahoinvointia eikä muutenkaan olo ole oikeastaan yhtään sellainen kuin kuvittelisin, että sen pitäis olla raskaana ollessa:) Tuntuu ihan samalta kuin aina ennenkin...ei kyllä millään arvais, että ois raskaana, jos testi ei ois ollut positiivinen ja ne sydänäänet ei kuuluis:)
Ois ollut kivaa kuulla, mitä Amppikselle kuuluu, mutta toisaalta ymmärrän, jos ei halua ilmoitella mitään itsestään...
Toivottavasti sua ei oo supistellut ja toivottavasti oot saanut otettua rauhallisesti,vaikka lapsen kanssa se taitaa välillä olla aika hankalaa...:) Ilmoittele kuulumisia!