Mitäs kuuluu 24wannabe:lle??
Eli morjesta vaan 24wannabe!!
Mitäs siis kuuluu, hyvinkö voit? Enpäs ole saanut aikaiseksi kuin lukea viestejä, kirjoittamiseen ei oikein jää energiaa, kun päivälläkin töissä saa naputella konetta!
Mä täällä odottelen torstaista neuvolaa, että pääsis piinaavasta epätietoisuudesta onko masussa kaikki hyvin. Eli pääsee kuuntelemaan sydänäänet, liikkeitäkään kun ei vielä ole tuntunut. Vuotoja ei onneksi enempää ole ollut. Viikkoja siis kasassa nyt 13+5. Sain myös huonoja uutisia naistenklinikalta. Kun kävin siellä sen vuodon takia, otettiin samalla kertaa papa-koe ja siinä sitten ei viissiin kaikki ollut kohdallaan, kun laittoivat minulle ajan kohdunkaulan tähystykseen. Eli takaraivossa pyörii jo sana syöpä. Toivottavasti ei mitään ihan kauheata löydy! Tuonne tähystykseen menen ensi viikon keskiviikona.
Muuten olo alkaa olla jo parempaan suuntaan eli pahoinvointi on hellittänyt. Väsymystä kyllä on vielä mutta palelukin kyllä alkaa väistyä.
Toivottavasti sulla menee paremmin. Kirjoittelemisiin!
T: Teippi
Kommentit (81)
Kiva kuulla että hyvin sujuttelee teillä.
Mulla takana toinen neuvolakäynti, kaikki muuten kunnossa paitsi hemppa taas vain 106. Edelleenkään ei lisärautaa aloiteta ja koitan sitten syömisillä parannella (jäänyt vähän huonolle veriruokien syöminen, kun kuumalla ei maistu).
Huonovointisuus alkaa helpottaa, enää ajoittain hieman etoo.
Maha on alkanut pullottaa ja painontunnetta on alamahassa ja vähän epämiellyttävää viiltelyä sekä supistelua. Mietin, että pitäisikö varailla varmuuden vuoksi lääkäriaikaa (neuvolassa ei kyllä alkuviikolla kommentoitu mitenkään). Painoa olen saanot kohoamaan alusta 800 g.
Rakenneultraa pitäisi miettiä, että mennäkö vai ei kun pitää itse maksaa (kotikaupunki ei tarjoa kuin yhden ultran), ja hinnat pyörii omavastuun osalta 130 euron tuntumassa (ovat kyllä kaikki sitten 3d-ultria, tavallisia (varmaan halvempia?) kun ei tunnu olevan tarjolla missään?). Np-ultrassa saatiin kuitenkin luustoa ja sydän tarkastettua hyvin, mutta silti, tulihan siitä varmempi olo ja kerran se vaan kirpaisee tuokin maksu.
Aurinkoisia kesäpäiviä
-Amppis, nyt 16+5
Kiva kuulla, että sullakin Amppis on kaikki ok:) Äkkiä noi viikot on sullakin menneet, kun näyt tulevan niin nopeasti perässä:)
Olin tänään neuvolassa, jossa oli samalla lääkäri, kun se sisätutkimus piti tehdä. Oli eri lääkäri kuin yleensä lomien vuoksi, mutta onneksi tosi mukava. Ja tällä kertaa olikin kiva käydä ylipäätään koko neuvolassa, kun arvot oli nousseet:) Eli ainoastaan hb oli ihan vähän laskenut, mutta oli kuitenkin 111, joten ihan ok. Rautaa syön vieläkin päivittäin. Paino olikin sitten noussut yli kilon eli sellaiset 400gr viikkoa kohti ja kohdunpohjankorkeus, mikä mulla on ollut se varsinainen huolenaihe oli noussut viime kerrasta 5cm! Eli nyt jopa olen ihan käyrillä mukana:) Kyllä helpotti. Sisätutkimus ei tuntunut kyllä kovin kivalta, mutta oli hyvä kuulla, että oli kohdunkaulaa oli edelleen sama 3cm, oli kiinni, mutta vissiin pehmennyt tai niin ainakin myöhemmin itse tuosta kortista katsoin. Ei kylläkään kommentoinut mitenkään sitä, joten kaipa se on ihan ok. Supistuksia opin vasta tänään tunnistamaan, kun niitä sattui tulemaan siellä neuvolassa tutkimuspöydällä maatessa ja lääkäri sitten kysyi, että huomaanko, että mulla supistelee juuri nyt. Eli nyt siis tajuan millainen mun maha silloin on:) Eli sen perusteella mua on välillä supistellut enemmän välillä vähemmän. Onneksi ei oo mitenkään kivuliaita. Mut täytyy nyt enemmän tarkkailla niitä, kun harrastaa liikuntaa tai muuten rehkii. Liikunta on kyllä keventynyt aika paljon ja nyt tuon nivuskivun takia kävely tai ihan vaan muutaman juoksuaskeleen ottaminen esim. katua ylittäessä on aika tuskaa. Kaikkea muuta voi suht normaalisti tehdä, mutta kävely siis ei oikein onnistu. Kipeytyy vaan niin tuskaseksi toi nivus ja säteilee hirveää hermosärkyä. Neuvolasta sanottiin, että on tosi tyypillistä, että tuntuu just toisella puolella, siellä minne kohtu painaa ja näin siis mullakin. Apua ei oikein ole odotettavissa ennen synnytystä...että huh,huh...Tukiliivin hain ja se jonkin verran auttaa, mut ei kunnolla kuitenkaan ja mobilatia oon välillä laittanut. On muuten kauhean näköinen illalla toinen nilkka, kun turpoaa ja tulee ihan sellaisia painautumia, jos koskee siihen! Siis ihan nesteessä. Sanoinkin siitä neuvolassa ja sanoivat, että sitä on odotettavissa enenevissä määrin...itseä kyllä ällöttää. No joo...se ällötyksistä:)
Ens viikolla saadaan asunto ja saa viedä sitten jo pienempiä tavaroita ja aloittaa remonttia. Kiva, kun saa tehdä kaiken rauhassa ja itse meinaan olla koko muuton ihan vaan organisoijana:) Saa nähdä, kuinka kauan mun käskytystä kuunnellaan:)
... eli kävinpä taas tänään neuvolassa. Oma täti oli lomalla. Seuraavanlaisia tuloksia sain: hemppa 110, suht sama kuin viimeksi, pissa puhdas, sf-mitta 31 cm, raivotarjonta, vauvan syke noin 160 verenpaine 99/64. 2 viikon päästä neuvolalääkäri ja saa tietää alakerran tilanteen!
Hyvä jos kaikilla pyyhkii hyvin! Nyt ei ehdi enempää!
T:Teippi 33+6
Ihan lyhyesti kuulumisia, kun ei tässä koneella pysty kauaa istumaan...
Eli supistelujen kanssa on ollut nyt ongelmia. Viimeksi kun lääkärissä tosiaan tajusin, mitä ne on, niin kun aloin sitten tarkemmin seurailla niitä ja alkoi tosissaan huolestuttaa niiden määrä. Kävin sitten tällä viikolla uudelleen lääkärillä, joka oli taas vaihteen vuoksi eri lääkäri, nuori nainen, ja se mittasi, että kohdunkaula ois ollut puoli senttiä lyhyempi kuin viikko sitten ja ulkosuu auki sormelle. En oikein saanut irti siitä käynnistä mitään, kun tuntui vaan myötäilevän mun juttuja, että pitää varmaan ottaa vähän rauhallisemmin, mutta mitään muuta ei siis sanonut, eikä kieltänyt mitään tekemästä. Nyt oon sitten ottanut vähän rauhallisemmin, vaikka ei millään malttaisi, kun ois sata asiaa muuttoon ja remonttiin liittyen, mitä pitäs hommata ja käydä valitsemassa. Mies on kyllä tehnyt töitä ihan hirveästi remontissa ja hypännyt mun asioilla, että oon vaan saanut olla ja maata aina, kun oon malttanut. Tuntuu vaan kurjalta antaa kaikki miehen tehtäväksi, varsinkin kun itsestä tuntuu, että mä osaisin paremmin...:) Mutta täytyy kyllä myöntää, että mies on tehnyt hyviä ostoksia, valintoja ja onnistunut rempassa, vaikka mä en ookaan ollut tapani mukaan päsmäröimässä...pitäsköhän sitä yrittää luottaa mieheen yleensäkin vähän enemmän...
Nyt siis vaan toivon, että pääsisin edes viikolle 35, että ois turvallisempaa lapsen syntyä. Mielessä ei nyt pyöri mikään muu kuin tämä oma olo ja supistelu ja tuntuu, että heti kun vaan supistelua ajatteleekin, niin alkaa maha koventua. Onneksi supistukset on tähän mennessä olleet kivuttomia, mutta sitäkin alkaa jo välillä epäillä...
Nyt meillä alkaa pian nettipimento hetkeksi, kun muutetaan parin päivän päästä ja uusi netti saadaan vasta joskus elokuun alussa. Luultavasti yritän kuitenkin käydä kirjastossa ainakin lukemassa juttuja, jos en jaksa siellä kirjoittaa. Muutto onkin kaikista ihanin juttu tällä hetkellä ja piristää, kun muuten huoli on kova.
Toivottavasti teille kuuluu parempaa:)
Eikös sulla 24wannabe ole kuitenkin nuo viikot jo ihan hyvällä mallilla? Noin rv 31 varmaan jo menossa, kun mulla on 34+4. Kannattaa toki vältää kaikenlaista turhaa rehkimistä esim. mulla on pitemmän aikaa ollut kauppakassien kanto ja imurointi kiellettyä. Eli hyvälllä omalla tunnolla mies hoitakoon nuo! Samoin kun tykkäät lenkkeillä, kannattaa vähän varmaan vähentää sitäkin!
Mulla ekassa raskaudessa rv 23 kohdunkaula pehmentyi ja lyhentyi 1-2 cm:iin. Silloin jouduin makaamaan sairaalassakin kolmisen viikkoa ja lopun raskautta kotona. Ja esikoinen syntyi kaikesta huolimatta vasta rv 40+4. Tässä raskaudessa kohdunsuu on ollut sormelle auki ulkopuolelta jo ekasta neuvolalääkäristä eli rv 12 lähtien. Ja pehmentynyt rv 27 lähtien. Ja viimeksi rv 32 oli lyhentynyt 1,5 cm:iin. Ultralla tosin enemmän. Nykyistä tilannetta ei voi kun arvailla, mutta toivon että jotain siellä alkaisi kohta tapahtumaan! Seuraava lääkäri 7.8 ja silloin saa taas tietää tilanteen. Supistukset ovat vähentyneet, mutta ovat musta vähän kovemman tuntuisia kuin ennen!
Uskon,että pääset ihan hyville viikoille, kunhan et ahkeroi liikaa. Ja helteillä kannattaa muistaa juoda vettä riittävästi. Mulle on myös naistenklinikalta annettu ohje, että ottaa 2 tablettia panadolia, jos supistelee tiuhaan. On mun mielstäni kyllä auttanut, vai onkohan ollut jokin placebo vaikutus, kun ei ole stressannut sitten liikaa! Samoin olen käynyt kuumassa suihkussa ja sekin tuntuu auttavan.
Tsemppiä vaan sinne muuttopuuhiin! Muista ottaa iisisti eli olet vain työnjohtaja, joka määrää eikä tee mitään! Itse olen täällä vähän ehkä liikaakin välillä rehkinyt. Ollaan vaihdettu huoneitten järjestystä ja laitettu vauvalle huonetta ja tavaroita valmiiksi! Sitä pesänrakennusta viissiin!
Ei muutaq kuin hyviä jatkoja kaikille!
T:teippi rv 34+4
ihan vaan lyhyesti, ennenkuin pitää laittaa kone laatikkoon ja odotella, että sitten jossain vaiheessa saadaan netti sinne uuteen asuntoon. Huomenna siis muutetaan ja jäljellä on enää isot tavarat. Kaikki muu ollaan jo viety:) Ja ihanaa, kun remontti onnistui yli odotusten, on mulla taitava mies:)
Omasta olosta...Kun ei millään ole malttanut ihan vain olla, niin on supistellut enemmän, vaikkakin kivuttomasti. Mutta jotain oon halunnut asunnolla tehdä...Nyt sitten pitää ottaa rauhallisemmin. Se mun viimeinen lääkärikäynti tai siis oikeastaan se lääkäri oli vissiin niin huolissaan, kun sf-mittakin oli laskenut, että oli ottanut yhteyttä äitipolillle ja mun aika sinne aikaistui viikolla ja on nyt sitten ens viikon torstaina...Alkoi itseäkin huolestuttaa enemmän, mutta parempi tietää, missä oikein mennään niin osaapa sitten olla sen mukaan ja muutenkin suhtautua asioihin oikein. Eli toivon mukaan siellä nyt sitten saa lisätietoa...infoan sitten tilanteesta, kun saadaan se netti tai sitten käyn muualla kirjoittelemassa.
Niin viikkoja mulla on nyt 31+3.
Tsemppiä teille molemmille:)
Ollaan tiputtu niin alas, että jos pikaisesti kirjoittelen, kun nälkä alkaa olla kova:)
Eli netti saatiin kyllä jo samana päivänä kun muutettiin, mutta kiirettä on pitänyt sen verran, etten oo ehtinyt päivittelemään kuulumisia.
Remontti valmistui ennen muuttoa ja onnistui yli odotusten:) Mies sitten meni kuitenkin möläyttämään vielä siitä, että voihan sitä sitten joskus keittiön ja olohuoneenkin tapetoida tai maalata ja siitähän se ajatus sitten mulla lähti:) Nehän piti saada sitten saman tien tehtyä ja niissä menikin sitten useampia päiviä, kun laitettiin lasikuitutapetti ja se maalattiin. Tuli kyllä aivan upea ja kun mies sitten vielä on tehnyt kaikkea " pikku" korjaustakin, esim oven maalausta ym. niin en voi muuta kuin katsella ympärille ihastellen. On tämä niin ihanaa olla omassa ja omannäköisessä kodissa:) Eli koti ois nyt valmis:)
Kävin siellä äitipolilla tällä viikolla, kun se lääkäri oli niin huolissaan, kun sf-mitta ei kasva ja kaikki oli hienosti:) vauveli painoi jo 2,2kg ja oli ihan normaalin kokoinen. Lääkäri sanoi, ettei ois uskonut, että on niin iso, mutta oli kuulemma hyvin pakattu sinne masuun. Ja sanoi vielä siitä mitasta, että ei sitä voi verrata, kun se on keskiarvo suurinpiirtein 45 ja 120 kilosten mitoista...Oli muuten aivan ihana lääkäri, vanha ja viisas mies:) Ei yhtään hötkyillyt, vaan oli sellainen kultainen ihana paappa:)
Kivuttomia supistuksia tulee jonkin verran ja tahtia oon höllännyt, mut elelen normaalisti. Neuvola seuraavaks vajaan parin viikon päästä ja sitten varmaan ois vipa lääkärikin jossain vaiheessa. Äitipolille ois vielä käynti 38 viikolla, vaikka mielessäni ajattelin, että tämä on jo toivottavasti silloin syntynyt:) Mut siinä tärkeimmät.
Mitäs teille?!:)
Viikkoja tasan 33:)
Nettipimentoa on ollut kun ollaan kierretty sukulaisia ja ystäviä viimeiset kaks viikkoa. Kesälomaa on vielä toinen mokoma jäljellä eikä enää sen kummempaa ohjelmaa kuin kotona/lähistöllä olelua.
Kävin lääkärissä muutama viikko sitten supisteluiden takia, kun saattaa supistella yli 10 kertaa tunnissa. Mutta ovat kai sellaisia hyvänlaatuisia, koska kaikki oli normaalisti eli mitään muutoksia ei ollut ilmaantunut supistusten takia ja pissa puhdas. Rauta-arvot sadan pinnassa ja aloittelin rautakuurin tällä viikolla. Vointi alkaa muuten olla hyvä, paitsi nuo supistelut ja jatkuva vessassa ramppaaminen. Verenpaine on melkoisen alhaalla, yläpaine alle sadan, mutta sille nyt ei kai oikein voi mitään.
Lenkillä koitan käydä edelleen vähintään joka toinen päivä, ettei selkä ala kipeytyä, mutta juoksu on vaihtunut sauvomiseen tai kävelyyn (ja joskus ihan " köpöttelyynkin" ).
Painoa on tullut alusta noin kilo ja vatsa on jo selvä kumpare, ettei ainakaan ihonmyötäisessä vaatteessa voi erehtyä tilasta ;-) Kohtu tuntuu vähän navan yläpuolella.
Rakenneultraan ollaan menossa ensi viikolla.
Vointeja, ja alkakaahan ottaa jo rennosti, " maraton" lähestyy
-Amppis rv 21
...menee hyvin! Amppiskin on päässyt jo yli puolivälin. 24wannabe:lle onnea uuteen kotiin! Täällä alkaa tämä odottaja olla kypsää tavaraa! Nämä helteet saisi riittää. Yöt saa ravata vessassa ja välilä vessa reissun jälkeen ei saa enää kunnolla unta! Istuminen on tuskaa, ei meinaan missään tuolissa löytää hyvää asentoa. Reilu kolme viikkoa laskettuun aikaan! Esikko syntyi 40+4, mutta tuntuu että tämä menee vielä enemmän yli! Viime viikolla neuvolassa paikat edelleen sen 3 cm ja pehmeät ja kohdunsuu vain ulkoreunalta sormelle auki. Tänään kävin taas naistenklinikalla painokontrollissa ja vauvalla painoa nyt 2,7 kg eli hieman keskikäyrän alapuolella mennään niinkuin viimeksi, vaikka herkkujakin on tämä diabeetikko syönyt. Eli dieettiä pitää jatkaa ja vielä antoivat yhden ajan ultraan, tuolloin raskausviikot 38+6. Ylihuomenna on taas neuvola, jossa tahti siis nyt viikon välein käyntejä! Paikalla vielä joku sijainen ja sitten ensi viikolla olisi oma täti tullut jo lomilta. Mutta eipä tässä tämän enempää. Hyviä vointeja teille molemmille!
T:Teippi rv 36+4
Kaikki hyvin asukilla. Kokoa löytyi melkein 400 g ja 25 senttiä, eli hyvin on kasvettu. Kaikki elimet löytyi ja olivat oikeilla paikoillaan. Sukupuoli vaan ei selvinnyt, sen verran piilotteli vehkeitään ja napanuorakin taisi häiritä vähän. No selviää se sitten viimeistään joulukuussa.
Ens viikolla sitten seuraava neuvola ja saan virallisen todistuksen Kelaa ym varten.
Kesälomat on jo loppusuoralla ja pitäisi asennoitua takaisin työympyröihin, ja siihen miten kertoa pomolle (oli lomat niin sopivasti ristiin etten ennen niitä vielä halunnut sanoa). Onneksi sentään masun saa vielä vaatteilla jotenkin piiloon ettei varmaan ihan aamukahvipöydässä silmään pistä ;-)
Vointeja
-Amppis rv 22
...neuvolassa taas käyty ja kaikki kunnossa. Verenpaine 99/66, pissa puhdas, paino laskenut 200g viikossa, viimeksi oli tullut kilo lisää viikossa. Sykkeet vauvalla hyvät, raivotarjonta ja aikaslailla oli tunkenut päänsä lähtökuoppiin! HB:tä ei mitattu, viikko sitten jotain 110 luokkaa. Sf- mitta 33,5 cm. Oma täti oli palannut lomilta.
Viikon päästä vielä naistenklinikalla ultra ja sisätutkimus. Toivottavasti kovakourainen tutkimus, niin lähtis käyntiin. Tai saa kyllä syntyä mun puolesta sitäkin ennen!
Harmiteltiin kun miehellä alkoi työt maanantaina, eikä saanut jatkaa kesälomalta suoraaan isyyslomille. Tyttökin on päivät tarhassa. Ei mulla kestäis näillä loppumetreillä pinna sen kanssa kun pitäis tekemistä keksiä. Ja meillä on vielä talossa hissiremppa ja mä joudun siis kävelee portaat viidenteen! Ei sekään ole ainakaan vielä kahdessa viikossa synnytystä käyntiin saanut!
Hyvä juttu Amppis, että rakenneultrassa kaikki kohdallaan. Mitähän 24wannabe:lle mahtaa kuulua? Huhuu!??!
T:Teippi rv37+6
Hengissä ollaan:) Oon vaan ollut viimeisen viikon ajan kuin takamuksiin ammuttu karhu ja kaikki on ärsyttänyt ihan täysillä. En oo jaksanut tavata ketään ja oon peruuttanut kaikki menot ja vierailut...ajattelin, ettei musta näin " iloisena" oo seuraa kenellekään:) Eilen neuvolassa käydessä valitin sitten sydämeni kyllyydestä, kuinka tämä raskaus alkaa nyt rasittaa. Terkkari sanoi sen olevan ihan yleistä näillä viikoilla ja kun sain vielä illalla valittaa äitille tunnin, niin alkoi jo tuntua paremmalta:) Että nyt sitten vois jo alkaa olla positiivisempi (varsinkin kun mulla ei oikeasti oo mitään syytä marista...)
Neuvolassa kaikki ihan ok, paino noussut 700gr viikossa ja verenpaineet hyvät. Ainoastaan hb taas laskenut ja oli nyt 101. On vissiin huonompia noi rautalääkkeet, joita oon nyt syönyt. Neuvolalääkärissä mun ei tarvitse enää käydä, kun mulla on äitipoli vielä viikolla 38 ja siellä sitten katsotaan, että varmasti vauva mahtuu tulemaan. Vaikka mielellään sais tulla jo ennemmin...Alapään tilanteesta en siis tiedä mitään, joten oon elänyt ihan normaalisti, tietty liikkunut kevyemmin, kun eipä sitä tämän mahan kanssa enää mitään jaksa:) Niin ja oon antanut miehen tehdä kaikki hommat kotona (ihan vaan tämän raskauden varjolla myös sellaisetkin hommat, jotka voisin itsekin tehdä:) Toisaalta on parempi, kun ei tiedä, mikä tilanne tuolla alhaalla on, niin eipä tuu stressattua turhaan. Eiköhän se vauva synny sitten, kun on syntyäkseen. Kipeitä supistuksia ei oo ollut, sellaisia samanlaisia kovettumisia ja niitäkin musta vähemmän. Seksi on kyllä jäänyt, kun se sattuu jotenkin hirveästi ja mieskin sanoi, että odotellaan vaan rauhassa nyt eikä touhuilla ennenkuin tuntuu hyvältä. Tietääköhän se ollenkaan, kuinka kauan se joutuu todennäköisesti odottamaan...:)
Eli tämmöistä. Odottelen jo kovasti. että tämä odotus loppuisi. Alkaa vaan olla jotenkin väsy olo ja tuskaista tämän mahan kanssa. Vaikka vauvaperheen elämä kyllä pelottaa kanssa. Tuntuu, ettei mitään oo valmiina eikä osaa eikä tiedä mitään vauvan hoidosta ym. Välillä meen ihan paniikkiin ja selostan miehelle, ettei tästä mitään tuu ja mulle tulee varmaan kaikki masennukset sun muut. No, kai nämäkin ajatukset on ihan normaaleja...
Ihana kuulla, että teillä kaikki hyvin:)
Yritetään taas kirjoitella. Ja Teippi, sullahan voi käärö jo pian olla sylissä:)
...osannut tulla ulos! Eilen kävin siellä naistenklinikalla taas painoarviossa. Ja voi kyllä sanoa, että turha rahastusreissu oli. Ajat myöhässä tunnin, enkä edes päässyt kätilön juttusille, eikä sydänkäyrää taaskaan otettu. Pikainen ja kiireinen lääkäri oli. Vauvalla kaikki hyvin ja tämänhetkinen painoarvio oli 3,3 kg, kasvaa edelleen tasaisesti omalla käyrällään. Alapään tilanne ei ollut kehittynyt yhtään eli kohdunkaulaa sentti jäljellä ja pehmeä ja suljettu. Kyllä vähän rupsei ottamaan kupoliin! Esikosta näillä viikoilla oli jo 2 senttiä paikat auki. Eli olen varma, että yliajalle mennään!! Ja varmaan tällä menolla käynnistykseen. Sairaslomat ovat tehneet tehtävänsä ja vauva ei onneksi syntynyt liian aikaisinkaan!
Tänään kävin sitten taas vaihteeksi moikkaamassa neuvolantätiä. Neuvolassa kaikki ok, paitsi että pissassa taas sokrut plussalla, joka taas johtui siitä, että söin aamupalaksi sämpylän! Seuraava aika ens viikon perjantaiksi, jolloin ollaan yliajalla 40+1. Uskon, että joudun menemään, enkä ole synnyttässä! Eli tämmöstä tänne. Täytyy ruveta keksimään jotain puuhaa, että saa päivän kulumaan. Mitäs te muut?!?
T:Teippi rv 39+0
Verikokeissa tuli käytyä, kun se hemppa vaan laskee koko ajan. Taivenäyte antoi arviksi 103 ja ferritiinit 20 eli aika alakantissa alkaa rautavarastot olla. Pitää vaan koittaa C-vitamiinia ja veriruokia popsia rautatabujen lisäksi. Samalla jos saisi painoakin hivutettua ylöspäin, nyt on tullut alkuun nähden 2 kiloa.
Alalantio kipuilee niin ettei meinaa kävelystä tulla välillä mitään, viikon tauko oli just liikunnasta sen takia ja alkaa jo selkä oireilemaan liikunnan puutetta. Samoin supistuksissa alkaa olla kovaa kiristystä, melkein jo tekee kipeää. Onneksi asukki on edelleen liikkuvaista sorttia niin tuntee kokoajan liikkeet.
Seuraava neuvola&lääkärikäynti on reilun 2 viikon päästä, ellei sitten ennemmin jo täydy mennä taas näiden supistusten takia.
Teippi: kyllä se vauva sieltä voi pulpahtaa äkkiäkin. Systeri kävi aikoinaan neuvolalääkärillä ja paikat oli vielä kiinni ja kaulaakin jäljellä. Vauva kuitenkin syntyi jo vrk:n päästä...
Vointeja taas
-Amppis rvllä 24 :-)
Monta päivää on pitänyt kirjoittaa, mutta viime päivät on mennyt kaupoissa hypätessä, kun oon yrittänyt löytää kaikkia vauvajuttuja ja sitten ihan muita juttuja kotiin. Vauvalle pitäs löytää kotiintulovaatteet ja muutenkin parit pienemmät asusteet, mutta kun oon niin huono valitsemaan, niin sovittiin, että mies saa ne hakea. Sillä on hyvä maku ja on aina onnistunut mullekin ostamaan oikeanlaisia vaatteita lahjaksi:) Ja pääsen itse sitten päättämisen stressistä, mikä mulla on aina ostoksia tehdessä...En meinaa mihinkään koskaan olla tyytyväinen, vaan jahkaan ja jahkaan, kun ajattelen, että jostain löytyis vielä parempaa. Ei ihme, että mies sanoi mulle, että annan sille vaan listan, mitä tarvii, niin se hakee, kun ei jaksa kulkea mun mukana, kun en lopulta saa mitään ostettua.
Hyvä, että teillä on kaikki hyvin:) Vaikka sulla Teippi on varmaan kyllä kärsimätön olo, kun itselläkin alkaa olla sellainen olo, että pikkuhiljaa sais kyllä jo olla sellaisia merkkejä, että tulis edes vähän aikaisemmin kuin laskettuna aikana. Alkaa olo olla sen verran tuskainen tämän mahan kanssa. Kaikki kumartuminen ja kyykkiminen on ihan hirveää ja maha kovettuu välittömästi inhottavan tuntuisesti. Supistukset ei oo vieläkään kivuliaita ja oikeastaan oon voinut tosi hyvin verrattuna keskiraskauteen, kun oli kaikenlaisia vaivoja, just esim. nivusissa, niinkuin sullakin Amppis. Liikuntaa ei voinut silloin ajatellakaan, mutta mulla helpotti sitten ajan kuluessa ja nyt ei oo ollut mitään. Liitoskipujakaan ei ole onneksi ollut, tai en ainakaan tiedä, mitä ne ois ollut:) Eli oikeastaan en kyllä vois valittaa omasta olosta....vaikka valitankin:) Neuvola on ens viikolla, mutta eipä siellä tule koskaan mitään ihmeellistä, kun ei tutkita kohdunsuutakaan, joten ihan epätietoisuudessa eletään, mikä tilanne on todellisuudessa. Toisaalta sitä toivookin, että kaikki alkaa sitten vaan yhtäkkiä, niin eipä tarvii turhaa etukäteen stressata.
Mutta siis ihan hyvää tänne kuuluu, vauva potkii ahkerasti jatkuvalla syötöllä ja tuntuu olevan tosi eläväinen:) Masun vaan olisin valmis jo luovuttamaan ja nyt alan kohta toivoa todenteolla synnytystä ja tekemään kaikkea sen edistämiseksi....miehellekin pitkästä aikaa vois olla käyttöä:)
Seuraavalla kerralla varmaan Teipillä onkin jo uutisia:)
24wannabe tasan 36 viikkoa:)
Neuvolassa käyty eikä siellä ihmeempää. Hb oli vihdoin noussut, kun nyt oon syönyt obsidania ja ottanut sen vähän eri aikaan kuin ennen ja c-vitamiinin kanssa. Oli jopa 119, mikä on mulle hyvin:) Painoa oli tullut kans, positiivista ja muutkin arvot oli ok. Toisessa jalassa on edelleen turvotusta, missään muualla ei onneksi ole. Kipeitä supistuksia ei oo ollut, mutta nyt on tullut vaivaksi liiaksi rasittuessa ihan hirveän tuntuiset menkkakivut. Loppuu kyllä heti, kun rasituksen lopettaa, mutta siinä hetkessä tuntuu inhottavilta. No, toivottavasti jotenkin enteilee, että joskus pääsee synnyttämään. Käytiin muuten alkuviikosta syn.valmennuksessa ja oli tosi hyvä:) Jäi kummallekin positiivinen kuva paikasta ja koko touhusta. Ainut oli vaan se, että mulla oli ollut joku luulo, että vauva on tavallaan jossain lastenhuoneessa niin, että äiti saa esim. nukkua välillä rauhassa, mutta sitä pitääkin hoitaa heti itse eikä mitään lastenhoitohuonetta ole (heh... mä vissiin ajattelin, että pääsen lepäämään sairaalaan ja muut saa hoitaa vaavin:). Ja sitten vielä nämä synnytysosastot on remontissa ja se aiheuttaa kaikkia ylimääräisiä järjestelyjä, niin että huoneet tukitaan täyteen ja vierailuajat minimissä ja remppaäänet kuuluu... Niinkuin ei muutenkin olisi uutta kaikki....Pakko vaan selvitä ja muistaa ottaa korvatulpat mukaan:)
Ens viikon perjantaina ois äitipoli ja siellä saa sitten lisäinfoa vauvan koosta ym. Mutta voishan tämä vaikka tulla jo...yllättäis nyt kerrankin elämä oikein kunnolla:) Vaikka vauva ei oo kyllä vielä kiinnittynyt eikä muutenkaan kuulemma tuloillaan, joten haaveissa elellään...
Ootkohan Teippi jo uuden tulokkaan onnellinen äiti?:) Ja mitäs Amppikselle, onko kivut helittäneet?
24wannabe 36+4
...ollaan edelleen. Laskettuaika on siis huomenna. Ei mitään tuntemuksia, että syntyis lähiaikoina. Esikoisestakin se oli sitten menoa yllättäen, kun kivuliaat supparit alkoi. Ei ollut epäilystäkään mitä ne oli verrattuna harjoitussupistuksiin. Pinna vaan on kauhean kireellä. Yöt menee vessassa ravatessa n. 4-5 kertaa yössä. Mitään vaivoja ei kyllä ole. Tänään just esikon tarhantäti sanoi, että meno näyttää kepeältä, ettei taida olla vaivoja. Eli ei ole tosiaankaan tunnetta, että olisi keilapallo jalkojen välissä! Perjantaina neuvola. Ja olen ihan varma, että sinne menen. Ja lopulta varmaan joudun käynnistykseen!!! Pistän sitten perjantaina neuvolakuulumiset! Tsemppiä teille!
T:Teippi rv 39+6
...ja kaikki oli ok. Paino laskenut 200g, verenpaine 111/68, pissa puhdas, kohdunpohjan korkeus kasvanut viikossa sentin ja vauvan pää siellä missä pitääkin ja syvällä ja sydänäänet hyvät. Maanantaiksi sain sitten seuraavan ajan ja varmaan loppuviikolle taas uuden jos ei mitään tapahdu itsekseen. Laskeskeltiin terkan kanssa niin, että yliaikaiskontrolli menis sitten maanantaille 11.9 (41+4), jos on siis tarvetta. Eipä tässä muuta sitten mitään, kun odotellaan!
teippi 40+1
Just meinasin tänään aloittaa tätä ketjua:)
Toivotaan nyt kovasti, ettei sulta löydetä mitään vakavaa. Multa papaa ei ole edes otettu, enkä tiedä otetaanko ollenkaan. Ei siinä koskaan ole ollut mitään ja just siihen sitä aina luottaa eikä tajua, että joku kerta jotain vois ollakin...
Jotenkin en oikein osaa iloita vielä tästä raskaudesta, kun neuvolassa ei olla kuunneltu sydänääniä. Sain vaihdettua ens viikon torstain ajan tiistaille, että mieskin pääsee mukaan, mutta sitten viikkoja on kasassa vasta 11+3, joten voi olla, että niitä ei kuitenkaan kuulu. Ja kun gynekologi sanoi ultrassa, että mulla on taaksepäin kallistunut kohtu, niin sekin vielä vaikeuttaa. Mä luulen kyllä, että varaan sitten toisen ajan ultraan, että saan mielenrauhan. Mieskin sanoi samaa, kun siitä on niin kurjaa, kun ei kenellekääm saa sanoa ja se on niin tajuttoman huono vielä valehtelemaankin, jos joku jotain kysyy:) Ja kun se asia tulee niin herkästi esille muusta yhteydestä...eli jouduttiin luopumaan meidän koirasta sen aggressiivisuuden vuoksi. Vaikka kuinka yritettiin sitä kouluttaa, niin se oli aivan järkyttävä, kun meille tuli kotiin vieraita...puri,hyökkäili ja vahti vieraita koko ajan. Jos joku vähän jalkaansa siirsi, niin se oli heti kimpussa puremassa. Ei haluttu ottaa mitään riskiä tätä ehkä tulevaa vauvaa ajatellen, ja ajateltiin, että parempi löytää sille koti ajoissa.Sen raivokohtaukset alkoi olla vähän liian rankkoja, vaikka ikävä koiraa kyllä onkin. Mutta sai kyllä hyvän kodin:) Eli sellaisia muutoksia viime aikoina.
Oma olo on vähän parempi. Rinnat on välillä kipeät. Huono olo ei enää ole jatkuvaa ja ihokin alkaa alun näppyjen jälkeen vähän rauhoittua. Vaihtelee olo aikalailla päivittäin ja ruoan valitsen aika tarkkaan, ettei ala tehdä huonoa. Niin ja luumukiisseli on tullut tutuksi rasittavan ummetuksen takia...ikinä ei oo ollut tällaista ongelmaa ja on kyllä aika ärsyttävää. Yöllä hyppään vessassa vähän liian innokkaasti ja luulenkin, että mulla on joku tulehdus. Neuvolassa pitäs kuulla tuloksia...
Eli tässä vaiheessa vielä hyvää, kun elää näissä omissa tuntemuksissaan:) Toivottavasti kaikki menee meillä kummallakin hyvin ja hyvä ettei vuotoa ole sulla enää ollut:)
Jaksamista töihin!
Itku, kun painoin vahingossa deleteä, kun olin just saanut kirjoitettua pitkän pätkän...
Kyllä tämä helle alkaa ottaa koville. On jotenkin tuskainen olo ja mulle tulee huono olo paljon helpommin kuin yleensä, jos joudun olla auringossa vähän pidempään. Supistuksia en oo vielä huomannut, kun en oikein tiedä, millaisia ne on:)
Ainut rasittava vaiva on nyt viikon kestänyt nivuskipu, joka saa huumorin koetukselle. Vihloo ja jäykistää vasenta nivusta niin, että kävelykin teettää välillä vaikeuksia, enkä saa millään venytyksillä tai hieronnalla sitä häviämään pitkäksi aikaa. Tuntuu, että jokin hermo on jäänyt puristuksiin ja se ei nyt sitten millään mene pois. Alkaa oikeasti raivostuttaa...Muuten olo on ollut hyvä ja seuraava neuvola+lääkäri on ens viikon lopulla. Siellä tehtäs se toinen sisätutkimus, kun äitipolilla ne ei sitä tehneet ja on ihan kiva tietää, missä vaiheessa paikat on. Ruokahalukin on kasvanut, mikä on kyllä hyvä, kun ois tarkotus sitä painoa saada:)
Muutenkin kuuluu hyvää. Saadaankin oma asunto jo aikaisemmin kuin vasta elokuun eka päivä ja nyt ehditään tehdä aiottu pieni remppa ennen muuttoa ja muutto ois sitten joskus 26. päivän tienoilla:) Olinkin jo valmiiksi stressanut, että se pieni remppa, maalaus ym pitää tehdä siinä asumisvaiheessa, mutta nyt kaikki järjestyikin parhainpäin:) Sitten käytiin tällä viikolla hakemas molemmille uudet pyörät ja voi vitsi, että on ollut kivaa pyöräillä! Mun vanha pyörä on jostain yläasteajoilta ja voi kyllä sanoa, että on pyörällä ja pyörällä vähän eroa. Eihän noilla nykyajan pyörillä tarvi edes polkea, kun ne on niin kehittyneet:) Ollaan miehen kanssa nyt sitten tutustuttu ihan uudesta vinkkelistä kaupungin joka kolkkaan:) Ja pyöräillessä tuo hellekään ei tunnu niin hirveältä ja nivuskipukaan ei tunnu.
Elipäs semmoista tänne tällä kertaa:) Hyvä mieli kaikin puolin, paitsi tuon nivusen kanssa...
Kuulumisia kaivataan taas, kun jaksatte kirjoittaa:)