Lue keskustelun säännöt.
Yli-sukupuolineutraali tuttu osti prinsessa-tytöllemme "traktorit ja työkoneet" värityskirjan
11.07.2016 |
Tämä nainen on sitä mieltä että poikien pitää ehdottomasti leikkiä barbeilla ja tyttöjen autoilla-tyyppiä. Tyttöä ei kirja olisi voinut vähempää kiinnostaa vaan laittoi sen heti syrjään. Nyt tuo tuttu on tehnyt facebookissa draamapäivityksiä kuinka on surullista kun jo pienet lapset pakotetaan sukupuolirooleihin. Voi huokaus taas, tyttö (4v) on ollut pienestä pitäen pinkistä pitävä prinsessa vaikka leluja ja värejä ollut tarjolla laidasta laitaan.
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolineutraali = perinteiset poikien ja miesten jutut
Vaikka kuinka monessa kommentissa arvotatte miesten jutut korkeammalle kuin naisten jutut ja sitten vielä kehtaatte väittää, että se muka on jotenkin neutraalia! Minusta perinteiset naisten jutut esim. kaunistautuminen, kauniit vaatteet, kaunis sisustus, leipominen ja ruoan laitto, käsityöt, kukkien hoito, lastenhoito ja sairaiden hoito yms. ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin autojen rassaus, mökin rakentaminen, rakennuspalikoilla leikkiminen, puutyöt yms.
Miksi tytöt eivät enää saa olla tyttöjä?!
No jos itsellä on enemmän kiinnostusta vaikka siihen rakentamiseen, sen arvottaa korkealle vaikka nainen olisikin. Korkeammalle kuin epäkiinnostavat asiat.
Käsitys siitä mitä tytöt ovat, on muutumassa. Se muuttuu koko ajan. Sata vuotta sitten ei olisi tullut kysymykseenkään että nainen olisi pukenut housut. Et voi pysäyttää jatkuvaa muutosta parkaisemalla: "Miksi tytöt ei saa olla tyttöjä?!" He ovat tyttöjä, eivät vain samanlaisia kuin ennen.
Henk. koht. en tunne ainuttakaan nykyajan tyttöä ( 10-20v) joka ei olisi perinteisen tyttömäinen. Esim. omien lasteni kaikki luokkakaveritytöt ovat tyttöjä, jotka ovat leikkineet tyttöjen leikkejä ja nyt isompina meikkaavat, ovat kiinnostuneita muodista ja aikovat naisvaltaisille aloille. Jopa nekin tytöt, jotka sanovat olevansa lesboja, ovat opiskelemassa naisten aloille. En edes tiedä ketään, joka aikoisi rekkakuskiksi, poliisiksi, metsuriksi, autonasentajaksi tms. Mun tyttöotanta kattaa tässä noin 30-40 10-20 vuotiasta tyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tyttö siis peilailee, laittaa välillä helmet kaulaan ja tiaran päähän, mekon päälle ja pyörii ja tanssii peilin edessä. eli liittyy pukeutuminen ja asusteet. En näe tässä mitään pahaa? Kaikki nyt ymmärtävät mitä prinsessatyylisellä tytöllä tarkoitetaan.
Ap
Mä olen usein miettinyt miten kestäisin, jos mulla olisi "prinsessatyttö". Olin itse poikatyttö ja vihasin ja halveksuin kaikkea "vähä-älyistä" keimailua, rakastin taas toimintaa ja kunnon rymistelyä.
Onneksi on kolme poikaa, saa nähdä millainen kummitytöstä tulee...
Kammottavaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa kirjoitti:
Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.
Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.
Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.
Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.
Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.
No on tässä fanaattista perinteisten roolien ihannointia. Ihan raivopäistä suorastaan. Hirvittävää väkivaltaa ostaa punaisten kenkien sijasta siniset! Lastensuojelu paikalle! Paniikki!!!
Siinä taas joku lukutaitoinen ihminen paikalla! Ihan vaan tiedoksi, sininen on aina ollut mun lempiväri. Pinkistä opin pitämään vasta aikuisena. Mun ongelma ei ollut siniset kengät, vaan et ostettiin oikeasti poikien lenkkareita, oli poikien ulkoiluvaatteita, liian suuria huppareita, collegeja jne kaappi täys kun taas sievät ja tyttömäiset vaatteet oli vähissä. Kyllä se mielestäni on tietynlaista väkivaltaa, jos tyttö ei saa kokea olevansa haluttu lapsi tyttönä tai jos sukupuolta ei huomioida pukeutumisessa vaikka lapsi siitä kärsii. Tämänhän te spn kasvattajat haluatte itse raivopäisesti ohittaa. Eikö lapsella sitten ole mielestänne oikeutta omaan sukupuoleensa?!
Ja niinkuin jo kirjoitin, sieviä tyttömäisiä vaatteita on olemassa muitakin, kuin pinkkejä mekkoja ja rusetteja, jos sellaiset ei nappaa.
Mun on tosi vaikea ajatella tuon olevan aidosti ongelma, kun muistelen miten törkeää kohtelua sain osakseni poikatyttönä...
Jo nää kysymykset on periaatteessa surullisen tarkoituksenmukaisia.
Maailman parhaimmiten koulutetut naiset sitte aprikoi täällä ääliöinä. Kas.
Mun pikkutyttö rakastaa autoja, mutta välillä peilailee itseään rannerengas kädessä ja panta päässä tai mekko päällä ja huokailee kuinka on ihana prinsessa. Oon siis selvästi epäonnistunut 😉
Olin muksuna ihan samanlainen. No, mekoista en silloin tykännyt, mutta barbeista, poneista yms. kyllä. Ja yhtä paljon pidin myös sotilaista ja supersankareista. Olen pienestä asti ollut melko tasapuolisesti kiinnostunut sekä "miesten jutuista" että "naisten jutuista". Harrastukseni ovat aina olleet aika "poikamaisia" ratsastusta lukuunottamatta, aloitin futiksen ja rumpujen soiton alakoulun lopussa. Ja meikkaamisen heti perään yläkoulussa (treeneihin en koskaan meikannut). ;)
Summa summarum, yksi ihminen voi olla kiinnostunut monenlaisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse poikatyttö ja vihasin ja halveksuin kaikkea "vähä-älyistä" keimailua, rakastin taas toimintaa ja kunnon rymistelyä.
Tämä on maailmassa jo oikea ongelma, siis feminiinisten kiinnostusten kohteiden leimaaminen vähä-älyiseksi ja turhaksi.
Millä perusteella jokin rymistely on yhtään fiksumpaa kuin "keimailu"? Jos asialla on mitään merkitystä, niin täällä ihmettelee mies, joka rymisteli menemään lapsuudessaan. En heti keksi, miksi se remuaminen olisi tehnyt minusta jotenkin paremman ihmisen kuin heistä, jotka halusivat viettää aikaa eri tavoin.
Lisään vielä, että jo lapset osaavat vertailla itseään muihin. Ei ole todellakaan mieltä ylentävä tunne, kun muilla on siistit kivat vaatteet ja hiukset, mutta itsellä poikien liian suuria vaatteita. Häpesin itseäni jatkuvasti ja se häpeä on jatkunut aikuisuuteen asti. Oli tosi kivaa olla luokan hylkiö ja kuunnella pilkkaa ja naurua.
Nyt aikuisena olen päättänyt, että jos joku haluaa pilkata, niin pidän huolen, ettei se tapahdu ainakaan ulkoisen olemuksen ja vaatteiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kammottavaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa kirjoitti:
Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.
Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.
Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.
Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.
Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.
No on tässä fanaattista perinteisten roolien ihannointia. Ihan raivopäistä suorastaan. Hirvittävää väkivaltaa ostaa punaisten kenkien sijasta siniset! Lastensuojelu paikalle! Paniikki!!!
Siinä taas joku lukutaitoinen ihminen paikalla! Ihan vaan tiedoksi, sininen on aina ollut mun lempiväri. Pinkistä opin pitämään vasta aikuisena. Mun ongelma ei ollut siniset kengät, vaan et ostettiin oikeasti poikien lenkkareita, oli poikien ulkoiluvaatteita, liian suuria huppareita, collegeja jne kaappi täys kun taas sievät ja tyttömäiset vaatteet oli vähissä. Kyllä se mielestäni on tietynlaista väkivaltaa, jos tyttö ei saa kokea olevansa haluttu lapsi tyttönä tai jos sukupuolta ei huomioida pukeutumisessa vaikka lapsi siitä kärsii. Tämänhän te spn kasvattajat haluatte itse raivopäisesti ohittaa. Eikö lapsella sitten ole mielestänne oikeutta omaan sukupuoleensa?!
Ja niinkuin jo kirjoitin, sieviä tyttömäisiä vaatteita on olemassa muitakin, kuin pinkkejä mekkoja ja rusetteja, jos sellaiset ei nappaa.
Ei minua kiinnosta sinun kauheat kokemuksesi, joten turha niitä on selostaa. Totesin vain että olet tasan yhtä fanaattinen kuin sekopäisimmät sukupuolineutraalin kasvatuksen nimeen vannovat. Sitähän täällä on kauhisteltu, kuinka FANAATTISIA he ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän anneta lasten itse valita leikkinsä. Pääasia on että voivat toteuttaa itseään haluamallaan ja turvallisella tavalla.
Moni täällä kehuu kovasti innostuksestaan ns. poikien puuhiin. Aika harvassa ovat ne naiset jotka haluavat kädet rasvassa korjata autoja tai työkoneita tehtaissa kun siihen vanhempana olisi ihan oikeasti vapaus ja mahdollisuus. Taitaa kuitenkin loppupeleissä monelle olla ne omat prinsessaleikit olla se suurin mielenkiinnon kohde.
Aika harvassa ovat ne jotka jaksavat koko elämänsä tapella vastaan kun jotakin roolia tyrkytetään joka tuutista. Päätyväthän miehetkin prinssileikkeihin poliiseiksi ja palomieheksi. Fantasioivat olevansa sankareita, vaikka oikeasti pyörittelevät papereita ja pelastavat kissoja puusta. Oikein ritareita valkoisen ratsun selässä :D
Naisethan ne lapset tämän palstan mukaan joutuvat lapset kasvattamaan ja usein yksinhuoltajina. Miten ihmeessä sitten pojat eivät pyöri pihoilla rinsessamekoissa kun sukupuoliroolit ovat naisten käsialaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Käsitys tyttöydestä on muuttumassa". Toivottavasti on, mutta toivottavasti se ei tarkoita jälleen yhden muotin naisena olemista. Eli tällä kertaa sitä, että kaikki perinteinen tyttömäinen on Big No-No ja kaikki perinteinen miehinen puuha naisen tekemä se oikea juttu.
Entäs sitten näin päin: saako poika leikkiä prinsessaleikkejä? Saako poika pukeutua pinkkiin? Saako poika tykätä My Little Ponyista? Saako poika tykätä Helinä Keijusta? Saako poika harrastaa balettia tai ratsastusta tai show tanssia?
Vastaatte varmaan hampaat irvessä että joo, kyllä saa! Mutta ihan totta, käsi sydämellä, onko se yleisesti hyväksyttyä? Kaikki meistä tietää, että ei ole. Jo pelkästään se että pojalla on kynsilakkaa saa toiset kysymään että "ooksä tyttö?" ja naurua päälle.
Sama kun keskusteluissa lasten lempileikeistä yms. tulee helposti esille joidenkin vanhempien inho prinsessavaihetta kohtaan. Moni on sanonut ihan suoraan, päin naamaa, että onneksi heillä ei tuota vaihetta ollut.
Miksi näin? Mitä vikaa on prinsessoissa, lakatuissa kynsissä, ballerinoissa ja poneissa? Poissulkeeko ne älykkyyden, luovuuden, fyysisyyden, avaruudellisen hahmotuskyvyn, sosiaalisuuden, tunneälyn?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolineutraali = perinteiset poikien ja miesten jutut
Vaikka kuinka monessa kommentissa arvotatte miesten jutut korkeammalle kuin naisten jutut ja sitten vielä kehtaatte väittää, että se muka on jotenkin neutraalia! Minusta perinteiset naisten jutut esim. kaunistautuminen, kauniit vaatteet, kaunis sisustus, leipominen ja ruoan laitto, käsityöt, kukkien hoito, lastenhoito ja sairaiden hoito yms. ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin autojen rassaus, mökin rakentaminen, rakennuspalikoilla leikkiminen, puutyöt yms.
Miksi tytöt eivät enää saa olla tyttöjä?!
No jos itsellä on enemmän kiinnostusta vaikka siihen rakentamiseen, sen arvottaa korkealle vaikka nainen olisikin. Korkeammalle kuin epäkiinnostavat asiat.
Käsitys siitä mitä tytöt ovat, on muutumassa. Se muuttuu koko ajan. Sata vuotta sitten ei olisi tullut kysymykseenkään että nainen olisi pukenut housut. Et voi pysäyttää jatkuvaa muutosta parkaisemalla: "Miksi tytöt ei saa olla tyttöjä?!" He ovat tyttöjä, eivät vain samanlaisia kuin ennen.
Henk. koht. en tunne ainuttakaan nykyajan tyttöä ( 10-20v) joka ei olisi perinteisen tyttömäinen. Esim. omien lasteni kaikki luokkakaveritytöt ovat tyttöjä, jotka ovat leikkineet tyttöjen leikkejä ja nyt isompina meikkaavat, ovat kiinnostuneita muodista ja aikovat naisvaltaisille aloille. Jopa nekin tytöt, jotka sanovat olevansa lesboja, ovat opiskelemassa naisten aloille. En edes tiedä ketään, joka aikoisi rekkakuskiksi, poliisiksi, metsuriksi, autonasentajaksi tms. Mun tyttöotanta kattaa tässä noin 30-40 10-20 vuotiasta tyttöä.
Niin. Tuo on syy siihen, miksi tuosta sukupuolineutraalista kasvatuksesta vielä puhutaan. Jos noin ei olisi, ei myöskään tarvitsisi huolestua liiasta pakotettuun muottiin survomisesta.
Keskustelu myös pyörii vain tyttöuhrien ympärillä. Kukaan ei ota huomioon että pojillakin voi olla vaikea ahtautua siihen perinteisen miehen muottiin. Enkä tarkoita että pojalla voi olla kova halu pukeutua pinkkiin. Poika voi olla esim. lahjakas kirjoittaja, mutta se ei sovi yhteen pyssyleikkien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa kirjoitti:
Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.
Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.
Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.
Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.
Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.
No on tässä fanaattista perinteisten roolien ihannointia. Ihan raivopäistä suorastaan. Hirvittävää väkivaltaa ostaa punaisten kenkien sijasta siniset! Lastensuojelu paikalle! Paniikki!!!
Siinä taas joku lukutaitoinen ihminen paikalla! Ihan vaan tiedoksi, sininen on aina ollut mun lempiväri. Pinkistä opin pitämään vasta aikuisena. Mun ongelma ei ollut siniset kengät, vaan et ostettiin oikeasti poikien lenkkareita, oli poikien ulkoiluvaatteita, liian suuria huppareita, collegeja jne kaappi täys kun taas sievät ja tyttömäiset vaatteet oli vähissä. Kyllä se mielestäni on tietynlaista väkivaltaa, jos tyttö ei saa kokea olevansa haluttu lapsi tyttönä tai jos sukupuolta ei huomioida pukeutumisessa vaikka lapsi siitä kärsii. Tämänhän te spn kasvattajat haluatte itse raivopäisesti ohittaa. Eikö lapsella sitten ole mielestänne oikeutta omaan sukupuoleensa?!
Ja niinkuin jo kirjoitin, sieviä tyttömäisiä vaatteita on olemassa muitakin, kuin pinkkejä mekkoja ja rusetteja, jos sellaiset ei nappaa.
Mun on tosi vaikea ajatella tuon olevan aidosti ongelma, kun muistelen miten törkeää kohtelua sain osakseni poikatyttönä...
Homma menee siis näin: kun tyttö, joka on kiinnostunut poikien leikeistä prinsessaleikkien sijaan, puetaan pinkkiin mekkoon ja tiaraan, niin nämä spn-ihmiset pitävät sitä tiettyyn sukupuolirooliin pakottamisena, mikä nähdään negatiivisena asiana. Tällöinhän ei tytön omia kiinnostuksenkohteita ole huomioitu.
Mutta kun tyttö joka haluaa olla ja pukeutua kuin tyttö, kärsii siitä, että hänen haluttiin olevan poika ja poikien vaatteisiin pukeutumisesta, niin tätä ei pidetä ongelmana ollenkaan.
On siis hyväksyttävämpää olla poika kuin tyttö?
Vierailija kirjoitti:
"Käsitys tyttöydestä on muuttumassa". Toivottavasti on, mutta toivottavasti se ei tarkoita jälleen yhden muotin naisena olemista. Eli tällä kertaa sitä, että kaikki perinteinen tyttömäinen on Big No-No ja kaikki perinteinen miehinen puuha naisen tekemä se oikea juttu.
Entäs sitten näin päin: saako poika leikkiä prinsessaleikkejä? Saako poika pukeutua pinkkiin? Saako poika tykätä My Little Ponyista? Saako poika tykätä Helinä Keijusta? Saako poika harrastaa balettia tai ratsastusta tai show tanssia?
Vastaatte varmaan hampaat irvessä että joo, kyllä saa! Mutta ihan totta, käsi sydämellä, onko se yleisesti hyväksyttyä? Kaikki meistä tietää, että ei ole. Jo pelkästään se että pojalla on kynsilakkaa saa toiset kysymään että "ooksä tyttö?" ja naurua päälle.
Sama kun keskusteluissa lasten lempileikeistä yms. tulee helposti esille joidenkin vanhempien inho prinsessavaihetta kohtaan. Moni on sanonut ihan suoraan, päin naamaa, että onneksi heillä ei tuota vaihetta ollut.
Miksi näin? Mitä vikaa on prinsessoissa, lakatuissa kynsissä, ballerinoissa ja poneissa? Poissulkeeko ne älykkyyden, luovuuden, fyysisyyden, avaruudellisen hahmotuskyvyn, sosiaalisuuden, tunneälyn?
Totta kai tarkoittaa yhden muotin naisena olemista. AINA on jokin hallitseva kasvatussuunta. Tällä hetkellä se on, että naiset jäävät kotiin hoitamaan lapset, miehet eivät - sitten aikuisena. Sukupuolineutraalius on vain puhetta melkein kaikille. Tuulipukukansa prismoissa ostaa edelleen tytöille tyttöjen tavarat, pojille poikien. Tytöt opetetaan uhrautumaan, poikia ei. Pinkki mekko ei ole tässä se ongelma, vaan se mitä se edustaa.
Aina on yksi hyväksytty malli olla ihminen, sitten muutama vaihtoehto joita valtavirran edustajat vihaavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavaa kirjoitti:
Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.
Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.
Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.
Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.
Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.
No on tässä fanaattista perinteisten roolien ihannointia. Ihan raivopäistä suorastaan. Hirvittävää väkivaltaa ostaa punaisten kenkien sijasta siniset! Lastensuojelu paikalle! Paniikki!!!
Siinä taas joku lukutaitoinen ihminen paikalla! Ihan vaan tiedoksi, sininen on aina ollut mun lempiväri. Pinkistä opin pitämään vasta aikuisena. Mun ongelma ei ollut siniset kengät, vaan et ostettiin oikeasti poikien lenkkareita, oli poikien ulkoiluvaatteita, liian suuria huppareita, collegeja jne kaappi täys kun taas sievät ja tyttömäiset vaatteet oli vähissä. Kyllä se mielestäni on tietynlaista väkivaltaa, jos tyttö ei saa kokea olevansa haluttu lapsi tyttönä tai jos sukupuolta ei huomioida pukeutumisessa vaikka lapsi siitä kärsii. Tämänhän te spn kasvattajat haluatte itse raivopäisesti ohittaa. Eikö lapsella sitten ole mielestänne oikeutta omaan sukupuoleensa?!
Ja niinkuin jo kirjoitin, sieviä tyttömäisiä vaatteita on olemassa muitakin, kuin pinkkejä mekkoja ja rusetteja, jos sellaiset ei nappaa.
Ei minua kiinnosta sinun kauheat kokemuksesi, joten turha niitä on selostaa. Totesin vain että olet tasan yhtä fanaattinen kuin sekopäisimmät sukupuolineutraalin kasvatuksen nimeen vannovat. Sitähän täällä on kauhisteltu, kuinka FANAATTISIA he ovat.
Tuollaisia te juuri olette, teitä ei kiinnosta huonot kokemukset asian tiimoilta, kun se ei tue näkemyksiänne. Sellaiset halutaan ohittaa.
Kyllä ihmisellä, lapsellakin, on oikeus omaan sukupuoleensa ja oikeus tulla kohdelluksi sellaisena kuin hän on. Ilmeisesti olet eri mieltä.
Ihmettelen myös tuota naisten kahtiajakoa. Ihan ku kaikki naiset ois joko miesmäisiä uraohjuksia, kenellä äly ja logiikka pelaa tai jotain tyhmiä kikattelevia keimailijoita. Eiköhän tuohon väliin mahdu vaikka minkälaisia muitakin naisia.
Tässäpä hyvä lahjaidea yhden ärsyttävän ämmän kullannupulle.
Tässä se taas on, se miesten ylivalta ja miehisyyden ihannointi. ettekö te ollenkaan näe sitä? Ihannoitte sitä, että pidätte sinisestä, remuamisesta, autojen rassaamisesta ja sanotte halveksivanne meikkaamista, vaaleanpunaista, röyhelöjä ja pitsejä. Eikö ole ollenkaan omituista tuntea halveksuntaa ihan viattomia asioita kohtaan vain sen takia, että ne on yleensä yhdistetty tyttöyteen? Entä jos poika pitäisi vaaleanpunaisesta, pitseistä ja röyhelöistä? Sittenkö se olisi luovaa, taiteellista ja älykästä?
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohis mutta kiukuttiko ketään muuta lapsena se, miten Viisikko- kirjoissa ja muissa lastenkirjoissa pojat olivat aina sankareita? Poikkeuksena oli Viisikon Paula, joka halusikin olla poika ja jota kutsuttiin Pauliksi. Muistan 6-vuotiaana itkeneeni raivosta äidilleni, että mikä näitä kirjoja vaivaa. Minä ainakin olisin uskaltanut kiivetä tutkimaan luolaa enkä vain nyyhkinyt mekko päällä jossain puun takana. Sen jälkeen sainkin onneksi luettavakseni W.I.T.C.H.-lehtiä :D
Ihana, olisinpa tuntenut sut lapsena! Samastun :D
Vierailija kirjoitti:
Tässä se taas on, se miesten ylivalta ja miehisyyden ihannointi. ettekö te ollenkaan näe sitä? Ihannoitte sitä, että pidätte sinisestä, remuamisesta, autojen rassaamisesta ja sanotte halveksivanne meikkaamista, vaaleanpunaista, röyhelöjä ja pitsejä. Eikö ole ollenkaan omituista tuntea halveksuntaa ihan viattomia asioita kohtaan vain sen takia, että ne on yleensä yhdistetty tyttöyteen? Entä jos poika pitäisi vaaleanpunaisesta, pitseistä ja röyhelöistä? Sittenkö se olisi luovaa, taiteellista ja älykästä?
Eikö tyttö voi olla tyttö ja pitää sinisestä, remuamisesta ja autojen rassaamisesta?
Siinä taas joku lukutaitoinen ihminen paikalla! Ihan vaan tiedoksi, sininen on aina ollut mun lempiväri. Pinkistä opin pitämään vasta aikuisena. Mun ongelma ei ollut siniset kengät, vaan et ostettiin oikeasti poikien lenkkareita, oli poikien ulkoiluvaatteita, liian suuria huppareita, collegeja jne kaappi täys kun taas sievät ja tyttömäiset vaatteet oli vähissä. Kyllä se mielestäni on tietynlaista väkivaltaa, jos tyttö ei saa kokea olevansa haluttu lapsi tyttönä tai jos sukupuolta ei huomioida pukeutumisessa vaikka lapsi siitä kärsii. Tämänhän te spn kasvattajat haluatte itse raivopäisesti ohittaa. Eikö lapsella sitten ole mielestänne oikeutta omaan sukupuoleensa?!
Ja niinkuin jo kirjoitin, sieviä tyttömäisiä vaatteita on olemassa muitakin, kuin pinkkejä mekkoja ja rusetteja, jos sellaiset ei nappaa.