Yli-sukupuolineutraali tuttu osti prinsessa-tytöllemme "traktorit ja työkoneet" värityskirjan

Kammottavaa kirjoitti:

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.

Tähän. Kyllä lapsella on oikeus saada olla juuri sitä sukupuolta mitä on. Vanhemman ja tuttavan tulee lahjavalinnoilla tukea niitä toiveita mitä lapsella itsellään on. Ostin minäkin tytölleni meikkipään vaikka itse ajattelin, että hui kauhistus, tuleekohan tytöstä nyt ihan pissis. Ei tullut. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä nainen on sitä mieltä että poikien pitää ehdottomasti leikkiä barbeilla ja tyttöjen autoilla-tyyppiä. Tyttöä ei kirja olisi voinut vähempää kiinnostaa vaan laittoi sen heti syrjään. Nyt tuo tuttu on tehnyt facebookissa draamapäivityksiä kuinka on surullista kun jo pienet lapset pakotetaan sukupuolirooleihin. Voi huokaus taas, tyttö (4v) on ollut pienestä pitäen pinkistä pitävä prinsessa vaikka leluja ja värejä ollut tarjolla laidasta laitaan.

Mutta silti ei osaa värittää traktoria pinkiksi?

Jos se on jotenkin hienomotorisestikin hitaasti kehittynyt?

Vierailija kirjoitti:

Voi herranjestas, eikö niissä värityskirjoissa ole tärkeintä värien käyttö ja muodon tajuaminen, oli kohteena sitten bambi, tiara tai traktori. Annas kun arvaan, sulla on vain yksi lapsi, joten kaikki häneen liittyvä saa vähän liiotellut mittasuhteet?

Toivottavasti tytöllänne on kunnon värikynät, vesivärit tai liidut, joilla hän voi opetella sävyjä ja värittämistä, ettei vain niitä masentavan yksivärisiä tusseja. Takavarikoikaa voimakkaat ja tummat värit, jos ne tyttönne kädessä teitä loukkaavat. Silloin hän voi värittää kirjan traktorit vanhemmilleen paremmin sopivilla prinsessapastelleilla. 

No kyllä se lapsi mieluummin sellaista värityskirjaa värittelee, jossa on itseään miellyttäviä kuvia. Eikä se muutenkaan ole kenenkään ulkopuolisen asia ruveta "oikomaan" lapsen mieltymysten ollessa "liian sukupuolistereotypisiä"

Mulla on sekä tyttöjä että poika nyt jo aikuisia. Vapaasti on saanut valita leikkinsä ja lelunsa. Ainoa mitä meillä ei harrastettu on lasten meikkaus. Luojan kiitos tytöt kiinnostuivat siitä itse vasta 12-13 vuotiaana.

En olisi antanut 8- vuotiaan meikata, en tytön enkä pojan. Järkkyä kun tänäpäivänä osa lapsista meikkaa jo päiväkotiin, joo ihan kevyesti vaan.

Kammottavaa kirjoitti:

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.

Tavallaan mä ymmärrän sua.

Mun äiti oli kaukaa viisas (myönsikin myöhemmin) ja ylipuki mua koko lapsuuteni; rimssua, röyhelöä, trillaa, silkkiä, samettia, rusettia päässä ja pyllyn päällä, kovitettuja brodyyrialushameita, vaaleanpunaisia prinsessaunelmia ja valkoisia hansikkaita, lakerikenkiä, pitsipolvisukkia...

Olin todellinen outolintu järkevällä ja ruskeasävyisellä 70 -luvulla!

Prinsessakaudesta kasvettuani en milloinkaan enää kaivannut "tyttömäisiä" värejä, hörhelöitä, kimalteita tai liikoja koristeita. En myöskään halunnut "tuntea itseäni naiselliseksi" - koska olin kasvanut naiseksi, joka muotiheilahteluista huolimatta oli löytänyt oman suht klassisen mustavalkoisen yksinkertaisen tyylinsä.

Tämä viisaan äitini aivopesu ei koskettanut harrasteita:

Legoja ja barbieita, vauvanukkeja ja jousipyssyjä, leikkimökki ja majojen rakentamista, nallipyssyjä ja kiiltokuvia, Runotyttöjä ja Nahkasukkia (ja kaikkea mikä liittyi Villiin Länteen ja intiaaneihin!!!) sain nauttia mielin määrin.

Ja sitten minusta tulikin ekaksi - tietysti! - ope, sitten vartuttuani rakennusinsinööri (joka nykyisin haaveilee sellaisesta täydellisestä jugend -tyylisestä nukketalosta - ja puumajasta, jossa pienet ja isommatkin tarzanit olisivat kotonaan.)

Kannatan täydestä sydämestä sukupuolineutraalia KOULUTUSTA, kasvatustakin, sillä Suomessa on Euroopan eriytyneimmät työmarkkinat.

Miksi naiset kouluttautuvat köyhälistöön vain ollakseen niin perin naisia ja " naisellisia"?

---

Olipas pitkä vuodatus, mutta olen jo pitkään ollut huolissani selfie-belfie-babyjen feminismi -käsitteestä ja sen sisäistämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Kammottavaa kirjoitti:

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.

Tavallaan mä ymmärrän sua.

Mun äiti oli kaukaa viisas (myönsikin myöhemmin) ja ylipuki mua koko lapsuuteni; rimssua, röyhelöä, trillaa, silkkiä, samettia, rusettia päässä ja pyllyn päällä, kovitettuja brodyyrialushameita, vaaleanpunaisia prinsessaunelmia ja valkoisia hansikkaita, lakerikenkiä, pitsipolvisukkia...

Olin todellinen outolintu järkevällä ja ruskeasävyisellä 70 -luvulla!

Prinsessakaudesta kasvettuani en milloinkaan enää kaivannut "tyttömäisiä" värejä, hörhelöitä, kimalteita tai liikoja koristeita. En myöskään halunnut "tuntea itseäni naiselliseksi" - koska olin kasvanut naiseksi, joka muotiheilahteluista huolimatta oli löytänyt oman suht klassisen mustavalkoisen yksinkertaisen tyylinsä.

Tämä viisaan äitini aivopesu ei koskettanut harrasteita:

Legoja ja barbieita, vauvanukkeja ja jousipyssyjä, leikkimökki ja majojen rakentamista, nallipyssyjä ja kiiltokuvia, Runotyttöjä ja Nahkasukkia (ja kaikkea mikä liittyi Villiin Länteen ja intiaaneihin!!!) sain nauttia mielin määrin.

Ja sitten minusta tulikin ekaksi - tietysti! - ope, sitten vartuttuani rakennusinsinööri (joka nykyisin haaveilee sellaisesta täydellisestä jugend -tyylisestä nukketalosta - ja puumajasta, jossa pienet ja isommatkin tarzanit olisivat kotonaan.)

Kannatan täydestä sydämestä sukupuolineutraalia KOULUTUSTA, kasvatustakin, sillä Suomessa on Euroopan eriytyneimmät työmarkkinat.

Miksi naiset kouluttautuvat köyhälistöön vain ollakseen niin perin naisia ja " naisellisia"?

---

Olipas pitkä vuodatus, mutta olen jo pitkään ollut huolissani selfie-belfie-babyjen feminismi -käsitteestä ja sen sisäistämisestä.

No tyypillinen lepakko taas jauhaa miehet on miehiä jo sikiö aikoina,miehet on aina miehiä ja eroaa aina naisista vahvempina ja maskuliinisimpana sukupuolena!

Vierailija kirjoitti:

Kammottavaa kirjoitti:

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.

Tavallaan mä ymmärrän sua.

Mun äiti oli kaukaa viisas (myönsikin myöhemmin) ja ylipuki mua koko lapsuuteni; rimssua, röyhelöä, trillaa, silkkiä, samettia, rusettia päässä ja pyllyn päällä, kovitettuja brodyyrialushameita, vaaleanpunaisia prinsessaunelmia ja valkoisia hansikkaita, lakerikenkiä, pitsipolvisukkia...

Olin todellinen outolintu järkevällä ja ruskeasävyisellä 70 -luvulla!

Prinsessakaudesta kasvettuani en milloinkaan enää kaivannut "tyttömäisiä" värejä, hörhelöitä, kimalteita tai liikoja koristeita. En myöskään halunnut "tuntea itseäni naiselliseksi" - koska olin kasvanut naiseksi, joka muotiheilahteluista huolimatta oli löytänyt oman suht klassisen mustavalkoisen yksinkertaisen tyylinsä.

Tämä viisaan äitini aivopesu ei koskettanut harrasteita:

Legoja ja barbieita, vauvanukkeja ja jousipyssyjä, leikkimökki ja majojen rakentamista, nallipyssyjä ja kiiltokuvia, Runotyttöjä ja Nahkasukkia (ja kaikkea mikä liittyi Villiin Länteen ja intiaaneihin!!!) sain nauttia mielin määrin.

Ja sitten minusta tulikin ekaksi - tietysti! - ope, sitten vartuttuani rakennusinsinööri (joka nykyisin haaveilee sellaisesta täydellisestä jugend -tyylisestä nukketalosta - ja puumajasta, jossa pienet ja isommatkin tarzanit olisivat kotonaan.)

Kannatan täydestä sydämestä sukupuolineutraalia KOULUTUSTA, kasvatustakin, sillä Suomessa on Euroopan eriytyneimmät työmarkkinat.

Miksi naiset kouluttautuvat köyhälistöön vain ollakseen niin perin naisia ja " naisellisia"?

---

Olipas pitkä vuodatus, mutta olen jo pitkään ollut huolissani selfie-belfie-babyjen feminismi -käsitteestä ja sen sisäistämisestä.

Mitä jos ne naiset valitsevat naisellisen alan ihan vain siksi, että se sattuu heitä kiinnostamaan? Joillekin työn mielekkyys on tärkeämpää kuin suurempi palkka. Olen kuitenkin samaa mieltä, että miehiä voisi olla enemmän myös naisten aloilla ja päinvastoin, mikäli kiinnostusta riittää.

Tyttömäisiä/naisellisia vaatteita on muuten olemassa muitakin vaihtoehtoja, kuin pinkkejä hörhelömekkoja. Tyttölapsen voi siis pukea sievästi ja oman sukupuolensa mukaisesti muullakin tavoin kuin käyttämällä pinkkiä tai tuputtaen prinsessavaatteita ja rusetteja.

Mulle jäi varmaan joku alemmuus tuosta lapsuuden ja nuoruuden unisex-pukeutumisesta, sillä teininä en voinu lähtee mihkään ilman meikkiä ja väkersin hiuksiini kaikenlaisia kampauksia. Piti korostaa naismaisuuttaan monilla eri asioilla samanaikaisesti. En ymmärrä mitä niin hirveää naisenroolissa on, että miestenasioista kiinnostuminen asetetaan tyttöjenjuttujen yläpuolelle.

Mun mielestä on hirveää katsella naisia, jotka nauraa tupakka-miehen äänellä alapäävitseille, kiroavat ja leikkaavat hiuksensa poikatyyliseksi. Siinä ei ole mielestäni mitään tavoittelemisen arvoista.

Eiköhän anneta lasten itse valita leikkinsä. Pääasia on että voivat toteuttaa itseään haluamallaan ja turvallisella tavalla.

Moni täällä kehuu kovasti innostuksestaan ns. poikien puuhiin. Aika harvassa ovat ne naiset jotka haluavat kädet rasvassa korjata autoja tai työkoneita tehtaissa kun siihen vanhempana olisi ihan oikeasti vapaus ja mahdollisuus. Taitaa kuitenkin loppupeleissä monelle olla ne omat prinsessaleikit olla se suurin mielenkiinnon kohde.

No, minä olin rallia pikkuautoilla vetävä ja puihin kiipeilevä prinsessa, jonka vauva nukkui (hieman rispaantuneena) omassa sängyssään. Onneksi mulle ei kukaan koskaan älynnyt kertoa, mitä tytöt saa leikkiä ja mitä ei.

Kammottavaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kammottavaa kirjoitti:

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.

Tavallaan mä ymmärrän sua.

Mun äiti oli kaukaa viisas (myönsikin myöhemmin) ja ylipuki mua koko lapsuuteni; rimssua, röyhelöä, trillaa, silkkiä, samettia, rusettia päässä ja pyllyn päällä, kovitettuja brodyyrialushameita, vaaleanpunaisia prinsessaunelmia ja valkoisia hansikkaita, lakerikenkiä, pitsipolvisukkia...

Olin todellinen outolintu järkevällä ja ruskeasävyisellä 70 -luvulla!

Prinsessakaudesta kasvettuani en milloinkaan enää kaivannut "tyttömäisiä" värejä, hörhelöitä, kimalteita tai liikoja koristeita. En myöskään halunnut "tuntea itseäni naiselliseksi" - koska olin kasvanut naiseksi, joka muotiheilahteluista huolimatta oli löytänyt oman suht klassisen mustavalkoisen yksinkertaisen tyylinsä.

Tämä viisaan äitini aivopesu ei koskettanut harrasteita:

Legoja ja barbieita, vauvanukkeja ja jousipyssyjä, leikkimökki ja majojen rakentamista, nallipyssyjä ja kiiltokuvia, Runotyttöjä ja Nahkasukkia (ja kaikkea mikä liittyi Villiin Länteen ja intiaaneihin!!!) sain nauttia mielin määrin.

Ja sitten minusta tulikin ekaksi - tietysti! - ope, sitten vartuttuani rakennusinsinööri (joka nykyisin haaveilee sellaisesta täydellisestä jugend -tyylisestä nukketalosta - ja puumajasta, jossa pienet ja isommatkin tarzanit olisivat kotonaan.)

Kannatan täydestä sydämestä sukupuolineutraalia KOULUTUSTA, kasvatustakin, sillä Suomessa on Euroopan eriytyneimmät työmarkkinat.

Miksi naiset kouluttautuvat köyhälistöön vain ollakseen niin perin naisia ja " naisellisia"?

---

Olipas pitkä vuodatus, mutta olen jo pitkään ollut huolissani selfie-belfie-babyjen feminismi -käsitteestä ja sen sisäistämisestä.

Mitä jos ne naiset valitsevat naisellisen alan ihan vain siksi, että se sattuu heitä kiinnostamaan? Joillekin työn mielekkyys on tärkeämpää kuin suurempi palkka. Olen kuitenkin samaa mieltä, että miehiä voisi olla enemmän myös naisten aloilla ja päinvastoin, mikäli kiinnostusta riittää.

Tyttömäisiä/naisellisia vaatteita on muuten olemassa muitakin vaihtoehtoja, kuin pinkkejä hörhelömekkoja. Tyttölapsen voi siis pukea sievästi ja oman sukupuolensa mukaisesti muullakin tavoin kuin käyttämällä pinkkiä tai tuputtaen prinsessavaatteita ja rusetteja.

Mulle jäi varmaan joku alemmuus tuosta lapsuuden ja nuoruuden unisex-pukeutumisesta, sillä teininä en voinu lähtee mihkään ilman meikkiä ja väkersin hiuksiini kaikenlaisia kampauksia. Piti korostaa naismaisuuttaan monilla eri asioilla samanaikaisesti. En ymmärrä mitä niin hirveää naisenroolissa on, että miestenasioista kiinnostuminen asetetaan tyttöjenjuttujen yläpuolelle.

Mun mielestä on hirveää katsella naisia, jotka nauraa tupakka-miehen äänellä alapäävitseille, kiroavat ja leikkaavat hiuksensa poikatyyliseksi. Siinä ei ole mielestäni mitään tavoittelemisen arvoista.

Noihin viimeisiin sanoihisi: mun mielestä taas on hirveää katsella naisia, jotka pynttäytyvät, kikattavat, puhuvat tyhjänpäiväisyyksiä ja keikistelevät miesten edessä. Siinä ei ole mielestäni mitään tavoittelemisen arvoista.

Ehkä sekä sinulla että minulla on jokin sokea piste itsessämme, kun oman sukupuolen käytös niin ärsyttää.

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Muistan kun pari vuotta sitten olin erään tuttuni kanssa shoppailemassa. Kävin sitten ostamassa mieheni veljen 4-vuotiaalle tytölle synttärilahjaa. Neiti halusi prinsessamekon. Oli kuulemma oikein röyhelöistä ja "prinsessamaista" sellaista toivonut jo melkein vuoden. Mä sitten hymy huulillani hipelöin kaupassa toinen toistaan hienompaa röyhelökasaa ja yritin miettiä, mikä olisi eniten tuon pinkissä hattaramaailmassa elävän pikkuprinsessan mieleen.

Tuttuni sitä hetken hiljaa katsoi ja kysyi sitten, että miksi haluan ostaa tuollaisen lahjan lapselle. Mä kerroin tytön itse toivoneen prinsessamekkoa ja ajattelin vilpittömästi, että se olisi riittävä perustelu. Olin todella hämmästynyt, kun ei ollutkaan. Tuttuni kysyi minulta, että miksi haluan tukea ja ylläpitää vääristyneitä sukupuolistereotypioita. Olin äimän käkenä. Että mitä? Mitä vääristynyttä siinä on, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa?

Ei tästä nyt mitään riitaa tullut. Minä ostin sen mekon ja vähän muutakin prinsessakrääsää siihen kylkeen ja käytiin syömässä tuttuni kanssa ihan hyvässä hengessä. Itsekseni silloin kyllä aloin miettimään, että fanaattista ajattelua löytyy näemmä myös sieltä sukupuolineutraliuden päästä. Siinä missä jotkut haluavat vaikka väkisin ohjata lasta ns. oman sukupuolensa leikkeihin, pyrkivät jotkut vaikka väkisin ohjaamaan niistä ulos. Itse taas olen kokenut, että lapset tekevät luonnostaan aika monipuolisia valintoja elämänsä varrella, kun heidän antaa tehdä niitä. Tämäkin nuori prinsessa harrastaa nykyään prinsessaleikkien ohella innokkaasti jalkapalloa. 😃⚽👑

Mitä fanatismia sinä tuossakin kuvittelet näkeväsi? Ystäväsi kysymys oli aiheellinen. Sinä vastasit että lapsen toive. Keskustelu loppui siihen. Ystäväsi ei lähtenyt virittämään pommia autosi alle vaan kahvitteli kanssasi. Sinä tulit nettiin, kuin tosiystävä ainakin, pilkkaamaan ystävääsi.

Niin, siis keskustelu ei loppunut siihen, vaan se jatkui vielä ruokaillessammekin, vaikkakin ihan hyvässä hengessä. Olimme yhtä mieltä siitä, että lapsia ei saisi pakottaa siihen oman sukupuolen muottiin. Tuttavani mukaan lapsia tulisi tietoisesti ohjata pois oman sukupuolen muotista, tai ainakin hän tuntui pitävän prinsessa- ja barbileikkejä suorastaan vahingollisina lapsille. Itse olen tässä eri linjoilla, mutta en tuntenut halua alkaa asiasta kiistelemään. Hänkin oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että minun tehtäväni ei ole alkaa opastamaan sukulaislasta toisenlaisiin leikkeihin vaan saan ostaa sellaisen lahjan mitä on toivottu.

Fanaattisuudella en suoranaisesti tarkoittanut tätä tuttavaani. En tunne häntä niin hyvin, että voisin arvioita juuri hänestä henkilönä tehdä. Tarkoitin sitä, että tuo oli eka kerta elämässäni, kun tajusin, että sitä hyvin tiukkaa lasten ohjailua vanhempien päättämiin leikkeihin esiintyy myös sillä sukupuolineutraalilla puolella. Itse en ollut kohdannut muuta kuin sitä perinteisten sukupuolinormien sanelua, nyt sain vihjeen siitäkin, että myös vastakkaisella kannalla voi esiintyä yhtä mustavalkoista ajatusmaailmaa.

Tarkotit juuri tätä tuttavaasi. Kerroit keskustelusta hänen kanssaan ja sitten kerroit yllättyneesi fanaattisuudesta. Jota nyt myönnät itsekin että hänessä ei ollut. Piti vain vähän houkutella sinua puhumaan.

Eli sitä fanaattista asennetta ei ollut, mutta tulit kuitenkin sanomaan että oli. Demonisoit sukupuolineutraalia kasvatustapaa, vaikka yrität sen peittää, itseltäsikin. Kuinkahan moni muu tekee niin? Sinun ja aloittajan lisäksi? Erilaista ajattelutapaa ei vain kerta kaikkiaan siedetä. Eikä tietenkään myöskään sitä, että tuttava kyseenalaistaa asenteitasi. Säästä vain pitäisi aina puhua. No, toki ihan ymmärrettävää loukkaantua siitä jos tuttava noin tekee. Mutta ei ärsyyntymisesi oikeuta mustamaalaamaan koko kasvatusmetodia.

Ok. Olin kuvitellut sukupuolineutraalin kasvatusmetodin tähtäävän siihen, että lapsi saa itse tehdä valintoja esim. leikeistään, leluistaan ja vaatteistaan, ilman että häntä yritetään ohjata tai pakottaa niihin perinteisiin sukupuolirooleihin ja stereotyyppisesti oman sukupuolen mukaisiin valintoihin. Ilmeisesti olen ollut väärässä uskossa ko. kasvatusmetodin periaatteista?

Haluatko valaista minua? Kertoisitko tarkemmin, millainen käytännössä sitten on tämä sukupuolineutraali kasvatusmetodi, jota mielestäsi demonisoin? Kuinka sitä käytännössä toteutetaan ja mihin se tähtää?

Kertoisitko sinä, miksi mielestäsi et demonisoi? Ajatteletko että kaatamalla ämpärillisen kysymyksiä niskaani viet huomion pois omasta mokastasi? Tuttavasi ei ollut fanaatikko mutta esitit hänet sellaisena. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän anneta lasten itse valita leikkinsä. Pääasia on että voivat toteuttaa itseään haluamallaan ja turvallisella tavalla.

Moni täällä kehuu kovasti innostuksestaan ns. poikien puuhiin. Aika harvassa ovat ne naiset jotka haluavat kädet rasvassa korjata autoja tai työkoneita tehtaissa kun siihen vanhempana olisi ihan oikeasti vapaus ja mahdollisuus. Taitaa kuitenkin loppupeleissä monelle olla ne omat prinsessaleikit olla se suurin mielenkiinnon kohde.

Aika harvassa ovat ne jotka jaksavat koko elämänsä tapella vastaan kun jotakin roolia tyrkytetään joka tuutista. Päätyväthän miehetkin prinssileikkeihin poliiseiksi ja palomieheksi. Fantasioivat olevansa sankareita, vaikka oikeasti pyörittelevät papereita ja pelastavat kissoja puusta. Oikein ritareita valkoisen ratsun selässä :D

Kammottavaa kirjoitti:

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.

No on tässä fanaattista perinteisten roolien ihannointia. Ihan raivopäistä suorastaan. Hirvittävää väkivaltaa ostaa punaisten kenkien sijasta siniset! Lastensuojelu paikalle! Paniikki!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän anneta lasten itse valita leikkinsä. Pääasia on että voivat toteuttaa itseään haluamallaan ja turvallisella tavalla.

Moni täällä kehuu kovasti innostuksestaan ns. poikien puuhiin. Aika harvassa ovat ne naiset jotka haluavat kädet rasvassa korjata autoja tai työkoneita tehtaissa kun siihen vanhempana olisi ihan oikeasti vapaus ja mahdollisuus. Taitaa kuitenkin loppupeleissä monelle olla ne omat prinsessaleikit olla se suurin mielenkiinnon kohde.

Aika harvassa ovat ne jotka jaksavat koko elämänsä tapella vastaan kun jotakin roolia tyrkytetään joka tuutista. Päätyväthän miehetkin prinssileikkeihin poliiseiksi ja palomieheksi. Fantasioivat olevansa sankareita, vaikka oikeasti pyörittelevät papereita ja pelastavat kissoja puusta. Oikein ritareita valkoisen ratsun selässä :D

Tunnen aika monta poliisia, ja kyllä he kaikki ihan oikeita sankaritekoja ovat tehneet. Tunnen myös erään oman maansa ensimmäisen naispuolisen palomiehen. Kyllä minusta hienompaa kuin peilailu.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, se on jännää miten jokainen prinsessoista pitävä pikkutyttö on aina ihan itse valinnut sen kiinnostuksen kohteensa. Minä en koskaan tykännyt pinkistä tai prinsessaleikeistä, ja koko lapsuus oli yhtä "voi pikku prinsessaa" -lässytystä. Kaupan kassatkin kutsuivat prinsessaksi.

Ja mä en sentään ollut edes päiväkodissa. Siellähän se "tyttöjen leikit ja poikien leikit" - homma on ihan mahdotonta.

Mä taas tykkäsin prinsessoista vaikka sain ihan itse tehdä valinnan. Äiti oli feministi eikä tuputtanut mitään tyttöjen juttuja. 

Päiväkodissakin saatiin leikkiä mitä huvitti, ei ollut jaotteluja pojille ja tytöille. 

Ehkä mulla on ollut tuuria päiväkodin suhteen kun en ole kokenut mitään valintoja rajoitetun sukupuolen vuoksi. Mullekin tuli poikamaisempi vaihe ihan itsestään sitten myöhemmin ja sekin oli kaikille ihan okei.

Jotkut eivät vain ilmeisesti tajua, että 99% lapsista on kiinnostunut oman sukupuolensa jutuista, siis tytöt pinkistä ja prinsessoista ja pojat vaikka sinisestä ja autoista ja sitten on se 1% lapsista, jotka ovat kiinnostuneet väärän sukupuolen asioista (esim. pojat nukeista) ja joista kasvaa sitten homoja ja muita luonnonoikkuja. Vähän niin kuin minun veljeni, joka monista saamistaan selkäsaunoista, nurkkaan laittamisista, ruoatta nukkumaan lähettämisistä ja muista rangaistuksista huolimatta yritti koko ajan leikkiä tyttöjen leluilla ja käyttää tyttöjen vaatteita. Nyt hän on reilut 30v, on homo ja hänellä on kotona paljon tyttöjen leluja joilla hän ei saanut lapsena leikkiä ja kaapeissa naisten vaatteita (kaikki järjestäen punaisia, violetteja, keltaisia ja pinkkejä), hieromasauvoja, anustappeja, homopornoa ja ties mitä. Siellä hän varmaan nytkin irstailee naisten vaatteet päällä ja nussii jotain pehmolelua tai vauvanukkea ihan homona yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän anneta lasten itse valita leikkinsä. Pääasia on että voivat toteuttaa itseään haluamallaan ja turvallisella tavalla.

Moni täällä kehuu kovasti innostuksestaan ns. poikien puuhiin. Aika harvassa ovat ne naiset jotka haluavat kädet rasvassa korjata autoja tai työkoneita tehtaissa kun siihen vanhempana olisi ihan oikeasti vapaus ja mahdollisuus. Taitaa kuitenkin loppupeleissä monelle olla ne omat prinsessaleikit olla se suurin mielenkiinnon kohde.

Aika harvassa ovat ne jotka jaksavat koko elämänsä tapella vastaan kun jotakin roolia tyrkytetään joka tuutista. Päätyväthän miehetkin prinssileikkeihin poliiseiksi ja palomieheksi. Fantasioivat olevansa sankareita, vaikka oikeasti pyörittelevät papereita ja pelastavat kissoja puusta. Oikein ritareita valkoisen ratsun selässä :D

Tunnen aika monta poliisia, ja kyllä he kaikki ihan oikeita sankaritekoja ovat tehneet. Tunnen myös erään oman maansa ensimmäisen naispuolisen palomiehen. Kyllä minusta hienompaa kuin peilailu.

Että ihan tunnet sankaritekoja tehneitä? Wau. Eli kun annetaan kaikki suojavarusteet mitä rahalla saa, laitetaan 30 ihmistä yhtä vastaan ja tehdään tarkalleen mitä muut käskevät tekemään, se on sankaruutta? Ei muuten ole, se on työtä mistä maksetaan palkkaa.

Minä puolestani tunnen kolme poliisia, joista kaksi on äärimmäisen ikäviä ihmisiä jotka ovat valinneet ammattinsa vain päästäkseen nöyryyttämään heikommassa asemassa olevia.

Äläkä sinä ala jauhaa mitään peilailusta kun tajuat tasan mistä puhutaan.

Sukupuolineutraali = perinteiset poikien ja miesten jutut

Vaikka kuinka monessa kommentissa arvotatte miesten jutut korkeammalle kuin naisten jutut ja sitten vielä kehtaatte väittää, että se muka on jotenkin neutraalia! Minusta perinteiset naisten jutut esim. kaunistautuminen, kauniit vaatteet, kaunis sisustus, leipominen ja ruoan laitto, käsityöt, kukkien hoito, lastenhoito ja sairaiden hoito yms. ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin autojen rassaus, mökin rakentaminen, rakennuspalikoilla leikkiminen, puutyöt yms.

Miksi tytöt eivät enää saa olla tyttöjä?! 

Hohhoijaa provoja.

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolineutraali = perinteiset poikien ja miesten jutut

Vaikka kuinka monessa kommentissa arvotatte miesten jutut korkeammalle kuin naisten jutut ja sitten vielä kehtaatte väittää, että se muka on jotenkin neutraalia! Minusta perinteiset naisten jutut esim. kaunistautuminen, kauniit vaatteet, kaunis sisustus, leipominen ja ruoan laitto, käsityöt, kukkien hoito, lastenhoito ja sairaiden hoito yms. ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin autojen rassaus, mökin rakentaminen, rakennuspalikoilla leikkiminen, puutyöt yms.

Miksi tytöt eivät enää saa olla tyttöjä?! 

No jos itsellä on enemmän kiinnostusta vaikka siihen rakentamiseen, sen arvottaa korkealle vaikka nainen olisikin. Korkeammalle kuin epäkiinnostavat asiat.

Käsitys siitä mitä tytöt ovat, on muutumassa. Se muuttuu koko ajan. Sata vuotta sitten ei olisi tullut kysymykseenkään että nainen olisi pukenut housut. Et voi pysäyttää jatkuvaa muutosta parkaisemalla: "Miksi tytöt ei saa olla tyttöjä?!" He ovat tyttöjä, eivät vain samanlaisia kuin ennen.