Yli-sukupuolineutraali tuttu osti prinsessa-tytöllemme "traktorit ja työkoneet" värityskirjan

Piirretyissä ja yleensäkin lastenohjelmissa on myös tyttöjen värit ja jutut. Jostain syystä useissa piirretyissä on lisäksi poikien joukossa vain yksi tyttö. Tai tyttökoira, tyttövene, tyttöjuna... ai niin ja yksi Smurffiina melkoisen suuressa smurffijoukkiossa. 

Ja entäs jos poika haluaa vaikkapa pinkin puseron? Vielä "nolompaa" kuin jos tyttö haluaisi maastokuvioituja housuja. Pikkulapset eivät vielä edes ymmärrä värien "yhteiskunnallista sanomaa". Värit ovat yksinkertaisesti värejä siitä huolimatta, että jotkut aikuiset eivät sitä näytä ymmärtävän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Muistan kun pari vuotta sitten olin erään tuttuni kanssa shoppailemassa. Kävin sitten ostamassa mieheni veljen 4-vuotiaalle tytölle synttärilahjaa. Neiti halusi prinsessamekon. Oli kuulemma oikein röyhelöistä ja "prinsessamaista" sellaista toivonut jo melkein vuoden. Mä sitten hymy huulillani hipelöin kaupassa toinen toistaan hienompaa röyhelökasaa ja yritin miettiä, mikä olisi eniten tuon pinkissä hattaramaailmassa elävän pikkuprinsessan mieleen.

Tuttuni sitä hetken hiljaa katsoi ja kysyi sitten, että miksi haluan ostaa tuollaisen lahjan lapselle. Mä kerroin tytön itse toivoneen prinsessamekkoa ja ajattelin vilpittömästi, että se olisi riittävä perustelu. Olin todella hämmästynyt, kun ei ollutkaan. Tuttuni kysyi minulta, että miksi haluan tukea ja ylläpitää vääristyneitä sukupuolistereotypioita. Olin äimän käkenä. Että mitä? Mitä vääristynyttä siinä on, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa?

Ei tästä nyt mitään riitaa tullut. Minä ostin sen mekon ja vähän muutakin prinsessakrääsää siihen kylkeen ja käytiin syömässä tuttuni kanssa ihan hyvässä hengessä. Itsekseni silloin kyllä aloin miettimään, että fanaattista ajattelua löytyy näemmä myös sieltä sukupuolineutraliuden päästä. Siinä missä jotkut haluavat vaikka väkisin ohjata lasta ns. oman sukupuolensa leikkeihin, pyrkivät jotkut vaikka väkisin ohjaamaan niistä ulos. Itse taas olen kokenut, että lapset tekevät luonnostaan aika monipuolisia valintoja elämänsä varrella, kun heidän antaa tehdä niitä. Tämäkin nuori prinsessa harrastaa nykyään prinsessaleikkien ohella innokkaasti jalkapalloa. 😃⚽👑

Mitä fanatismia sinä tuossakin kuvittelet näkeväsi? Ystäväsi kysymys oli aiheellinen. Sinä vastasit että lapsen toive. Keskustelu loppui siihen. Ystäväsi ei lähtenyt virittämään pommia autosi alle vaan kahvitteli kanssasi. Sinä tulit nettiin, kuin tosiystävä ainakin, pilkkaamaan ystävääsi.

Eihän loppunut. Tuossahan lukee, että tuttavansa kysyi sen jälkeen "miksi haluan tukea ja ylläpitää vääristyneitä sukupuolistereotypioita". Eli se vastaus ei riittänyt, että tyttö itse halusi prinsessamekon. Olisi pitänyt vastoin tytön toivetta ostaa jotain, mikä ei tue "vääristynyttä sukupuolistereotypiaa". Fanaattista ajatteluahan tuo on.

Vähälläpä tuomitset jonkun fanaatikoksi. Kyllä ihan oikeasti voi haastaa ystävää kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan, ilman etä ansaitsee fanaatikkoleiman.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole maailman kamalin asia, jos joku tuo prinsessatytölle traktorivärityskirjan, mutta sitten pitää myös lahjan antajan kestää se, ettei lapsi siitä myöskään mitään välitä. Jos haluaa lahjaa antaessaan vastareaktiona sen onnellisen hymyn ja sydämestä tulevat kiitokset, niin silloin kannattaa toki kysyä etukäteen lahjan saajan mieltymyksiä.

Joskus voi vanhempana hieman tökkiä lasta yli rajojensa. Poikani piti pienestä jännittävistä elokuvista. Oli todella pettynyt kun ostin hänelle CDllä yhden japanilaisen animeklassikon, siinä kun oli tyttö pääosassa. Nyt poika on 17 v., ja rakastaa yli kaiken animea, ollut kiitollinen lahjasta jälkikäteen. Lapsen voi tutustututtaa uudenlaisiin asioihin, voi innostua viiveelläkin.

Meijän tytöllä ei oo ikinä jämähtäny mikään vaihe päälle. Välillä on prinsessa, välillä salapoliisi, kärpästen hoitaja, ponityttö. Vaatteitakin on metsolasta prinsessa bling,bling-juttuihin. Ei meillä oo mitään tiettyä tyyliä tms. Nyt neljäveenä leikkii ihan kaikkien kanssa paitsi pikkuveli on usein "mee pois" kategoriaan kuuluva.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja siskollani ei kummallakaan ollut prinsessavaihetta, vaikka olemme nykyään molemmat hyvin tyttömäisiä vaatteiden ja hiustyylit suhteen. Uskon sen johtuvan siitä, että perheessämme katsottiin Muumeja, Kaukametsän pakolaisia, Maasika Arttua ja Maa aikojen alussa -elokuvia. Meille luettiin Pieni talo suuressa metsässä ja Lasten eläinsatuja. Meitä kannustettiin piirtämään, värittämään ja leikkimään ulkona. Lempilelumme olivat pehmoleluja ja legoja. Päiväkodissa pelasimme palloa ja leikimme koiria pihalla. Ainut prinsessoihin liittyvä juttu jonka muistan oli se, kun leikimme Tuhkimoa pesemällä portaita :D

Olen todella kiitollinen siitä, että minä olen saanut kotoa mallin siitä, ettei maailmaa ole jaettu tyttöjen ja poikien juttuihin, vaan pitää tehdä sitä minkä itse kokee hyväksi. Tästä taisin joskus lapsena riidelläkin jonkun kaverin kanssa, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Olisin varmasti saanut pukeutua tiaraan tai pelkkiin poikien vaatteisiin jos olisin halunnut. En ymmärrä sukupuoliroolien ylikorostamista. Maailmassa on miljoona paljon mielenkiintoisempaa asiaa. Sukupuoliroolit tulevat kaikkialta yhteiskunnasta ihan ilman, että kotona tai päiväkodissa jaetaan maailmaa tyttöjen ja poikien juttuihin. Vanhemmat voisivat sen sijaan opettaa lapsia maalaamaan, katselemaan lintuja, pelaamaan... Väkisinkin tulee mieleen, että jos jonkun lapsen lempipuuhaa on ihailla itseään peilistä, kodin ainoa virike taitaa olla telkkarin katsominen.

Kaikkea tuota meillä opetettiin: luontoretkiä, kirjojen lukemista, hyviä lastensarjoja joita katsottiin yhdessä, ulkoleikkejä ja pelejä pesäpallosta lähtien. Silti tytöllä oli prinsessavaihe ja poika halusi leikkiä pyssyillä. Mutta tekivät paljon muutakin, saivat löytää oman tapansa olla. Itse uranaisena en hirveän hyvällä katsonut tytön prinsessajuttuja tai pikkupojan äijäjuttuja, mutta sulatin kun kerra halusivat. Ja ovat omanlaisikseen kasvaneet, minusta myös tärkeää ettei vanhemmat tyrkytä liikaa omaa arvomaailmaansa vaan joka sukupolvi saa valita itse juttunsa.

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Muistan kun pari vuotta sitten olin erään tuttuni kanssa shoppailemassa. Kävin sitten ostamassa mieheni veljen 4-vuotiaalle tytölle synttärilahjaa. Neiti halusi prinsessamekon. Oli kuulemma oikein röyhelöistä ja "prinsessamaista" sellaista toivonut jo melkein vuoden. Mä sitten hymy huulillani hipelöin kaupassa toinen toistaan hienompaa röyhelökasaa ja yritin miettiä, mikä olisi eniten tuon pinkissä hattaramaailmassa elävän pikkuprinsessan mieleen.

Tuttuni sitä hetken hiljaa katsoi ja kysyi sitten, että miksi haluan ostaa tuollaisen lahjan lapselle. Mä kerroin tytön itse toivoneen prinsessamekkoa ja ajattelin vilpittömästi, että se olisi riittävä perustelu. Olin todella hämmästynyt, kun ei ollutkaan. Tuttuni kysyi minulta, että miksi haluan tukea ja ylläpitää vääristyneitä sukupuolistereotypioita. Olin äimän käkenä. Että mitä? Mitä vääristynyttä siinä on, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa?

Ei tästä nyt mitään riitaa tullut. Minä ostin sen mekon ja vähän muutakin prinsessakrääsää siihen kylkeen ja käytiin syömässä tuttuni kanssa ihan hyvässä hengessä. Itsekseni silloin kyllä aloin miettimään, että fanaattista ajattelua löytyy näemmä myös sieltä sukupuolineutraliuden päästä. Siinä missä jotkut haluavat vaikka väkisin ohjata lasta ns. oman sukupuolensa leikkeihin, pyrkivät jotkut vaikka väkisin ohjaamaan niistä ulos. Itse taas olen kokenut, että lapset tekevät luonnostaan aika monipuolisia valintoja elämänsä varrella, kun heidän antaa tehdä niitä. Tämäkin nuori prinsessa harrastaa nykyään prinsessaleikkien ohella innokkaasti jalkapalloa. 😃⚽👑

Mitä fanatismia sinä tuossakin kuvittelet näkeväsi? Ystäväsi kysymys oli aiheellinen. Sinä vastasit että lapsen toive. Keskustelu loppui siihen. Ystäväsi ei lähtenyt virittämään pommia autosi alle vaan kahvitteli kanssasi. Sinä tulit nettiin, kuin tosiystävä ainakin, pilkkaamaan ystävääsi.

Niin, siis keskustelu ei loppunut siihen, vaan se jatkui vielä ruokaillessammekin, vaikkakin ihan hyvässä hengessä. Olimme yhtä mieltä siitä, että lapsia ei saisi pakottaa siihen oman sukupuolen muottiin. Tuttavani mukaan lapsia tulisi tietoisesti ohjata pois oman sukupuolen muotista, tai ainakin hän tuntui pitävän prinsessa- ja barbileikkejä suorastaan vahingollisina lapsille. Itse olen tässä eri linjoilla, mutta en tuntenut halua alkaa asiasta kiistelemään. Hänkin oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että minun tehtäväni ei ole alkaa opastamaan sukulaislasta toisenlaisiin leikkeihin vaan saan ostaa sellaisen lahjan mitä on toivottu.

Fanaattisuudella en suoranaisesti tarkoittanut tätä tuttavaani. En tunne häntä niin hyvin, että voisin arvioita juuri hänestä henkilönä tehdä. Tarkoitin sitä, että tuo oli eka kerta elämässäni, kun tajusin, että sitä hyvin tiukkaa lasten ohjailua vanhempien päättämiin leikkeihin esiintyy myös sillä sukupuolineutraalilla puolella. Itse en ollut kohdannut muuta kuin sitä perinteisten sukupuolinormien sanelua, nyt sain vihjeen siitäkin, että myös vastakkaisella kannalla voi esiintyä yhtä mustavalkoista ajatusmaailmaa.

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Muistan kun pari vuotta sitten olin erään tuttuni kanssa shoppailemassa. Kävin sitten ostamassa mieheni veljen 4-vuotiaalle tytölle synttärilahjaa. Neiti halusi prinsessamekon. Oli kuulemma oikein röyhelöistä ja "prinsessamaista" sellaista toivonut jo melkein vuoden. Mä sitten hymy huulillani hipelöin kaupassa toinen toistaan hienompaa röyhelökasaa ja yritin miettiä, mikä olisi eniten tuon pinkissä hattaramaailmassa elävän pikkuprinsessan mieleen.

Tuttuni sitä hetken hiljaa katsoi ja kysyi sitten, että miksi haluan ostaa tuollaisen lahjan lapselle. Mä kerroin tytön itse toivoneen prinsessamekkoa ja ajattelin vilpittömästi, että se olisi riittävä perustelu. Olin todella hämmästynyt, kun ei ollutkaan. Tuttuni kysyi minulta, että miksi haluan tukea ja ylläpitää vääristyneitä sukupuolistereotypioita. Olin äimän käkenä. Että mitä? Mitä vääristynyttä siinä on, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa?

Ei tästä nyt mitään riitaa tullut. Minä ostin sen mekon ja vähän muutakin prinsessakrääsää siihen kylkeen ja käytiin syömässä tuttuni kanssa ihan hyvässä hengessä. Itsekseni silloin kyllä aloin miettimään, että fanaattista ajattelua löytyy näemmä myös sieltä sukupuolineutraliuden päästä. Siinä missä jotkut haluavat vaikka väkisin ohjata lasta ns. oman sukupuolensa leikkeihin, pyrkivät jotkut vaikka väkisin ohjaamaan niistä ulos. Itse taas olen kokenut, että lapset tekevät luonnostaan aika monipuolisia valintoja elämänsä varrella, kun heidän antaa tehdä niitä. Tämäkin nuori prinsessa harrastaa nykyään prinsessaleikkien ohella innokkaasti jalkapalloa. 😃⚽👑

Mitä fanatismia sinä tuossakin kuvittelet näkeväsi? Ystäväsi kysymys oli aiheellinen. Sinä vastasit että lapsen toive. Keskustelu loppui siihen. Ystäväsi ei lähtenyt virittämään pommia autosi alle vaan kahvitteli kanssasi. Sinä tulit nettiin, kuin tosiystävä ainakin, pilkkaamaan ystävääsi.

Niin, siis keskustelu ei loppunut siihen, vaan se jatkui vielä ruokaillessammekin, vaikkakin ihan hyvässä hengessä. Olimme yhtä mieltä siitä, että lapsia ei saisi pakottaa siihen oman sukupuolen muottiin. Tuttavani mukaan lapsia tulisi tietoisesti ohjata pois oman sukupuolen muotista, tai ainakin hän tuntui pitävän prinsessa- ja barbileikkejä suorastaan vahingollisina lapsille. Itse olen tässä eri linjoilla, mutta en tuntenut halua alkaa asiasta kiistelemään. Hänkin oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että minun tehtäväni ei ole alkaa opastamaan sukulaislasta toisenlaisiin leikkeihin vaan saan ostaa sellaisen lahjan mitä on toivottu.

Fanaattisuudella en suoranaisesti tarkoittanut tätä tuttavaani. En tunne häntä niin hyvin, että voisin arvioita juuri hänestä henkilönä tehdä. Tarkoitin sitä, että tuo oli eka kerta elämässäni, kun tajusin, että sitä hyvin tiukkaa lasten ohjailua vanhempien päättämiin leikkeihin esiintyy myös sillä sukupuolineutraalilla puolella. Itse en ollut kohdannut muuta kuin sitä perinteisten sukupuolinormien sanelua, nyt sain vihjeen siitäkin, että myös vastakkaisella kannalla voi esiintyä yhtä mustavalkoista ajatusmaailmaa.

Tarkotit juuri tätä tuttavaasi. Kerroit keskustelusta hänen kanssaan ja sitten kerroit yllättyneesi fanaattisuudesta. Jota nyt myönnät itsekin että hänessä ei ollut. Piti vain vähän houkutella sinua puhumaan.

Eli sitä fanaattista asennetta ei ollut, mutta tulit kuitenkin sanomaan että oli. Demonisoit sukupuolineutraalia kasvatustapaa, vaikka yrität sen peittää, itseltäsikin. Kuinkahan moni muu tekee niin? Sinun ja aloittajan lisäksi? Erilaista ajattelutapaa ei vain kerta kaikkiaan siedetä. Eikä tietenkään myöskään sitä, että tuttava kyseenalaistaa asenteitasi. Säästä vain pitäisi aina puhua. No, toki ihan ymmärrettävää loukkaantua siitä jos tuttava noin tekee. Mutta ei ärsyyntymisesi oikeuta mustamaalaamaan koko kasvatusmetodia.

Väsynyttä tuollainen fanaattisuus. Kyllä maailma tarvitsee "prinsessojakin". Annetaan heidänkin kasvaa rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

...Mulla on sukulaispoika, jolla KAIKKI pitää olla jotain konetta. Ostin kalliin ihanan paidan, joka oli poikamaisen sininen, mutta jossa oli eläinten kuvia. Eihän sitä koskaan haluttu käyttää. Hirveä ihminen olin, kun yritin edes vähän laajentaa sitä kirjoa mitä maailmassa voi olla. (

Minustakin on hirveää, että ei yritä ilahduttaa sankaria lahjalla vaan yrittää "laajentaa" jotain eli ottaa jonkun opastajan roolin ja sekaantuu toisten asioihin.

En minäkään viinapulloa alkoholistille vie, mutta en kyllä raittiusopastakaan vaan yritän keksiä jotain mikä ilahduttaisi. Aina ei tietenkään onnistu, mutta ei voi mitään, yritinpä kuitenkin ja säilytin myös kunnioitukseni osapuolia kohtaan.

Noi sekasikiöt ja halos-transut yrittää nykyään tuputtaa noita perversioitaan kaikile.

Kuusi lasta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Mulla on sukulaispoika, jolla KAIKKI pitää olla jotain konetta. Ostin kalliin ihanan paidan, joka oli poikamaisen sininen, mutta jossa oli eläinten kuvia. Eihän sitä koskaan haluttu käyttää. Hirveä ihminen olin, kun yritin edes vähän laajentaa sitä kirjoa mitä maailmassa voi olla. (

Minustakin on hirveää, että ei yritä ilahduttaa sankaria lahjalla vaan yrittää "laajentaa" jotain eli ottaa jonkun opastajan roolin ja sekaantuu toisten asioihin.

En minäkään viinapulloa alkoholistille vie, mutta en kyllä raittiusopastakaan vaan yritän keksiä jotain mikä ilahduttaisi. Aina ei tietenkään onnistu, mutta ei voi mitään, yritinpä kuitenkin ja säilytin myös kunnioitukseni osapuolia kohtaan.

Joopa joo. Kun vaatekaapissa, lelukaapissa ja kirjahyllyssä ei ole mitään muuta kuin konejuttuja ja niitä riittäisi jo kymmenelle muullekin muksulle niin se yksi konejuttu lisää ei ole enää kuin yksi konejuttu lisää sille lapsellekin. Mutta ihan sunkaltaisten kiusaksikin vein aikoinaan sitä lasta soittotunneille ja pihalle katsomaan koppakuoriaisia. Ihan kamalaahan se tietty on, että sillä mun sukulaislapsella on yksi aikuinen, joka ei konejutuista välitä -- siis ainakaan määräänsä enempää.

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Muistan kun pari vuotta sitten olin erään tuttuni kanssa shoppailemassa. Kävin sitten ostamassa mieheni veljen 4-vuotiaalle tytölle synttärilahjaa. Neiti halusi prinsessamekon. Oli kuulemma oikein röyhelöistä ja "prinsessamaista" sellaista toivonut jo melkein vuoden. Mä sitten hymy huulillani hipelöin kaupassa toinen toistaan hienompaa röyhelökasaa ja yritin miettiä, mikä olisi eniten tuon pinkissä hattaramaailmassa elävän pikkuprinsessan mieleen.

Tuttuni sitä hetken hiljaa katsoi ja kysyi sitten, että miksi haluan ostaa tuollaisen lahjan lapselle. Mä kerroin tytön itse toivoneen prinsessamekkoa ja ajattelin vilpittömästi, että se olisi riittävä perustelu. Olin todella hämmästynyt, kun ei ollutkaan. Tuttuni kysyi minulta, että miksi haluan tukea ja ylläpitää vääristyneitä sukupuolistereotypioita. Olin äimän käkenä. Että mitä? Mitä vääristynyttä siinä on, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa?

Ei tästä nyt mitään riitaa tullut. Minä ostin sen mekon ja vähän muutakin prinsessakrääsää siihen kylkeen ja käytiin syömässä tuttuni kanssa ihan hyvässä hengessä. Itsekseni silloin kyllä aloin miettimään, että fanaattista ajattelua löytyy näemmä myös sieltä sukupuolineutraliuden päästä. Siinä missä jotkut haluavat vaikka väkisin ohjata lasta ns. oman sukupuolensa leikkeihin, pyrkivät jotkut vaikka väkisin ohjaamaan niistä ulos. Itse taas olen kokenut, että lapset tekevät luonnostaan aika monipuolisia valintoja elämänsä varrella, kun heidän antaa tehdä niitä. Tämäkin nuori prinsessa harrastaa nykyään prinsessaleikkien ohella innokkaasti jalkapalloa. 😃⚽👑

Mitä fanatismia sinä tuossakin kuvittelet näkeväsi? Ystäväsi kysymys oli aiheellinen. Sinä vastasit että lapsen toive. Keskustelu loppui siihen. Ystäväsi ei lähtenyt virittämään pommia autosi alle vaan kahvitteli kanssasi. Sinä tulit nettiin, kuin tosiystävä ainakin, pilkkaamaan ystävääsi.

Niin, siis keskustelu ei loppunut siihen, vaan se jatkui vielä ruokaillessammekin, vaikkakin ihan hyvässä hengessä. Olimme yhtä mieltä siitä, että lapsia ei saisi pakottaa siihen oman sukupuolen muottiin. Tuttavani mukaan lapsia tulisi tietoisesti ohjata pois oman sukupuolen muotista, tai ainakin hän tuntui pitävän prinsessa- ja barbileikkejä suorastaan vahingollisina lapsille. Itse olen tässä eri linjoilla, mutta en tuntenut halua alkaa asiasta kiistelemään. Hänkin oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että minun tehtäväni ei ole alkaa opastamaan sukulaislasta toisenlaisiin leikkeihin vaan saan ostaa sellaisen lahjan mitä on toivottu.

Fanaattisuudella en suoranaisesti tarkoittanut tätä tuttavaani. En tunne häntä niin hyvin, että voisin arvioita juuri hänestä henkilönä tehdä. Tarkoitin sitä, että tuo oli eka kerta elämässäni, kun tajusin, että sitä hyvin tiukkaa lasten ohjailua vanhempien päättämiin leikkeihin esiintyy myös sillä sukupuolineutraalilla puolella. Itse en ollut kohdannut muuta kuin sitä perinteisten sukupuolinormien sanelua, nyt sain vihjeen siitäkin, että myös vastakkaisella kannalla voi esiintyä yhtä mustavalkoista ajatusmaailmaa.

Tarkotit juuri tätä tuttavaasi. Kerroit keskustelusta hänen kanssaan ja sitten kerroit yllättyneesi fanaattisuudesta. Jota nyt myönnät itsekin että hänessä ei ollut. Piti vain vähän houkutella sinua puhumaan.

Eli sitä fanaattista asennetta ei ollut, mutta tulit kuitenkin sanomaan että oli. Demonisoit sukupuolineutraalia kasvatustapaa, vaikka yrität sen peittää, itseltäsikin. Kuinkahan moni muu tekee niin? Sinun ja aloittajan lisäksi? Erilaista ajattelutapaa ei vain kerta kaikkiaan siedetä. Eikä tietenkään myöskään sitä, että tuttava kyseenalaistaa asenteitasi. Säästä vain pitäisi aina puhua. No, toki ihan ymmärrettävää loukkaantua siitä jos tuttava noin tekee. Mutta ei ärsyyntymisesi oikeuta mustamaalaamaan koko kasvatusmetodia.

Ok. Olin kuvitellut sukupuolineutraalin kasvatusmetodin tähtäävän siihen, että lapsi saa itse tehdä valintoja esim. leikeistään, leluistaan ja vaatteistaan, ilman että häntä yritetään ohjata tai pakottaa niihin perinteisiin sukupuolirooleihin ja stereotyyppisesti oman sukupuolen mukaisiin valintoihin. Ilmeisesti olen ollut väärässä uskossa ko. kasvatusmetodin periaatteista?

Haluatko valaista minua? Kertoisitko tarkemmin, millainen käytännössä sitten on tämä sukupuolineutraali kasvatusmetodi, jota mielestäsi demonisoin? Kuinka sitä käytännössä toteutetaan ja mihin se tähtää?

Vierailija kirjoitti:

Lapsista jotka saavat leikkiä ja leikkivät epätavallisilla leluilla ja tavoilla tulee luovia ja menestyviä.

Prinsessoja on Siwan kassat täynnä. (Tosin myöhemmin voivat noista iskelmätähdiksi, ei kyllä laulutaitojensa ansiosta).

Eli sukupuolineutraalius on sitä, että ollaan kuten pojat. 

Jos on prinsessa, päätyy Siwan kassalle? Eli oikeasti tyttöjen ja poikien jutut ei ole yhtä hyviä ja tärkeitä, vaan ainoastaan poikien jutut. Tytön mekossa pitää lukea STAR WARS tai siinä pitää olla tummansinisiä raitoja valkoisella pohjalle, sitten on hyvä. Kaikki muu johtaa huonommuuteen elämässä. 

Kyllä, meni herne nenään (en ole kaupan kassa mutta en osaa ajatella heitä itseäni huonompina ihmisinä). 

Vierailija kirjoitti:

Jaa, se on jännää miten jokainen prinsessoista pitävä pikkutyttö on aina ihan itse valinnut sen kiinnostuksen kohteensa. Minä en koskaan tykännyt pinkistä tai prinsessaleikeistä, ja koko lapsuus oli yhtä "voi pikku prinsessaa" -lässytystä. Kaupan kassatkin kutsuivat prinsessaksi.

Ja mä en sentään ollut edes päiväkodissa. Siellähän se "tyttöjen leikit ja poikien leikit" - homma on ihan mahdotonta.

Mitä tarkoitat tyttöjen ja poikien leikeillä? Minä leikin päiväkodissa poikien kanssa ja poikien leluilla, sekä tyttöjen leikkejä kuten kauppaa ja pukeutumisleikkejä. 30 vuotta sitten noita ei oltu eritelty. Oman lapsen kasvatan samalla tavalla. Prinsessaksi häntä ei kotona tulla tieten tahtoen kutsumaan jos se minusta riippuu.

Meillä on ollut kolme tyttöä, nyt jo aikuisia naisia kaikki. Kukaan ei ollut viehättynyt pinkeistä ja blingeistä tai prinsessaleikeistä. Siitä huolimatta kaapit olivat täynnä punaista ja pinkkiä, koska anoppi kantoi niitä meille. Kaappeihin ne kuitenkin jäivät, kirkkaanpunaisia lukuun ottamatta, sillä tytöt eivät halunneet käyttää sellaisia.  Puuttuuko meiltä joku geeni?

Eivät ne  kiinnosta , traktorit ja työkoneet, paljon niitä sellaisia poikia  joita kiinnostavat enemmän veneet ja laivat...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee entistä kiusallisemman se, että tämä tuttu kyllä tietää että tyttöä kiinnostaa pinkki, kimalteet, barbit ja sensellaiset. Kuitenkin väkisin osti lahjan jonka varmasti arvasi epämieluisaksi. Luulisi että toisen syntymäpäivänä on tarkoitus ilahduttaa eikä tuollaa pettymystä?

Olkaa onnellisia, jos ette tunne tuollaisia ihmisiä. (kun joillekin tuntuu olevan mahdotonta uskoa että näitä on olemassa)

Ap

Mä varmaan laittaisin viestiä tälle tutulle että kiitos lahjasta mutta jäi käyttämättä koska ei ollut lainkaan mieluisa. Annoimme eteenpäin ja ostin tilalle toisenlaisen värityskirjan (esim. eläinaiheinen tai sitten se prinsessa jos se on ainoa mikä kiinnostaa). Jatkossa annan mielelläni vinkkejä synttärilahjoihin niin ei mene hukkaan!

Mistä sen olisi voinut tietää? Mun lapsilla oli vahva prinsessavaihe, mutta silloinkin niitä kiinnosti myös monet muut asiat. Myös työkoneet ja kivet ja kepit. On ihan loogista, että lahjanantaja on ajatellut, että prinsessailusta huolimatta lapsella olisi muitakin mielenkiinnon kohteita. Oikeasti on aika puuduttavaa, kun kuvitellaan, että jos lapsi tykkää vaikkapa Frozenista, niin ei mikään muu kiinnosta. Harmi, että tässä tapauksessa kävi näin, mutta ehkä nyt on liikaa painoarvoa laitettu lahjoille, jos lapsen kokema pettymys värityskirjan aiheesta on todellinen ongelma. 

Tuo olisi erittäin epäkohteliasta.

Ei mielestäni yhtään sen epäkohteliaampaa kuni tietoisesti antaa mahdollisimman epämieluisa lahja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee entistä kiusallisemman se, että tämä tuttu kyllä tietää että tyttöä kiinnostaa pinkki, kimalteet, barbit ja sensellaiset. Kuitenkin väkisin osti lahjan jonka varmasti arvasi epämieluisaksi. Luulisi että toisen syntymäpäivänä on tarkoitus ilahduttaa eikä tuollaa pettymystä?

Olkaa onnellisia, jos ette tunne tuollaisia ihmisiä. (kun joillekin tuntuu olevan mahdotonta uskoa että näitä on olemassa)

Ap

Mä varmaan laittaisin viestiä tälle tutulle että kiitos lahjasta mutta jäi käyttämättä koska ei ollut lainkaan mieluisa. Annoimme eteenpäin ja ostin tilalle toisenlaisen värityskirjan (esim. eläinaiheinen tai sitten se prinsessa jos se on ainoa mikä kiinnostaa). Jatkossa annan mielelläni vinkkejä synttärilahjoihin niin ei mene hukkaan!

Mistä sen olisi voinut tietää? Mun lapsilla oli vahva prinsessavaihe, mutta silloinkin niitä kiinnosti myös monet muut asiat. Myös työkoneet ja kivet ja kepit. On ihan loogista, että lahjanantaja on ajatellut, että prinsessailusta huolimatta lapsella olisi muitakin mielenkiinnon kohteita. Oikeasti on aika puuduttavaa, kun kuvitellaan, että jos lapsi tykkää vaikkapa Frozenista, niin ei mikään muu kiinnosta. Harmi, että tässä tapauksessa kävi näin, mutta ehkä nyt on liikaa painoarvoa laitettu lahjoille, jos lapsen kokema pettymys värityskirjan aiheesta on todellinen ongelma. 

Tuo olisi erittäin epäkohteliasta.

Ei mielestäni yhtään sen epäkohteliaampaa kuni tietoisesti antaa mahdollisimman epämieluisa lahja.

Mistä sen olisi voinut tietää? Mun lapsilla oli vahva prinsessavaihe, mutta silloinkin niitä kiinnosti myös monet muut asiat. Myös työkoneet ja kivet ja kepit. On ihan loogista, että lahjanantaja on ajatellut, että prinsessailusta huolimatta lapsella olisi muitakin mielenkiinnon kohteita. Oikeasti on aika puuduttavaa, kun kuvitellaan, että jos lapsi tykkää vaikkapa Frozenista, niin ei mikään muu kiinnosta. Harmi, että tässä tapauksessa kävi näin, mutta ehkä nyt on liikaa painoarvoa laitettu lahjoille, jos lapsen kokema pettymys värityskirjan aiheesta on todellinen ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee entistä kiusallisemman se, että tämä tuttu kyllä tietää että tyttöä kiinnostaa pinkki, kimalteet, barbit ja sensellaiset. Kuitenkin väkisin osti lahjan jonka varmasti arvasi epämieluisaksi. Luulisi että toisen syntymäpäivänä on tarkoitus ilahduttaa eikä tuollaa pettymystä?

Olkaa onnellisia, jos ette tunne tuollaisia ihmisiä. (kun joillekin tuntuu olevan mahdotonta uskoa että näitä on olemassa)

Ap

"Väkisin osti"

Hyvä, että osti. Tulipa tytölle jotakin muuta virikettä edes hetkeksi. Voi olla, että se kirja jossain vaiheessa kiinnostaa... Sitten kun äiti antaa siihen luvan.

Hyvä-huudot sille aikuiselle. Näkee ehkä sen, että lapsi on liiankin yksioikoinen vp.

Anteeks vaan, mutta ne aikuiset prinsessat...ne on niin äklön vaaleanpunaisia, että ei vaan natsaa.

Kasvoin perheessä missä toinen vanhemmistani toivoi aina poikia, niitä saamatta. Mun leluissa oli iloisesti sekaisin sekä autoja, nukkeja ja palikoita. Joskus halusin saada epätoivoisesti uuden auton, joskus taas nuken. Mun mielestä barbien vaatteet ja kengät olivat ihania.

Jossain vaiheessa mulla oli paljon sellaisia vaatteita, mitkä ei olleet selkeästi tytön tai pojan. Osa taas oli poikien vanhoja vaatteita ja sit joitakin tyttömäisiä vaatteita. Myös poikien lenkkareita mulle ostettiin. Kärsin hirveästi siitä, kun mun vaatteet oli niin epätyttömäisiä, olisin halunnut niitä kauniita tyttömäisiä vaatteita ja hepeneitä.

Mun juhlapäiviä oli kun sai laittaa kaverin äidin vanhaa huulipunaa huuliin. Kaikki meikit ja kynsilakat kiehto jo 8-vuotiaana, meillä kun niitä ei ollut. Halusin tosi epätoivoisesti tuntea itseni kauniiksi ja viehättäväksi ja olin kateellinen niille tytöille, kenelle ostettiin kauniita vaatteita ja tehtiin hienoja kampauksia. Tunsin itseni usein rumilukseksi. Koin järkyttäviä hetkiä mielessäni, kun mua pari kertaa luultiin pojaksi.

Kun pääsin itse vaateostoksille, yritin luoda uutta tyyliä. Aloin inhoamaan huppareita, collegeja, verkkahousuja ja lenkkareita. Niitä ei näkynyt mun päällä juuri koskaan varmaan 10-vuoteen ja vieläkin on kynnys laittaa niitä päälle.

Vaikea ymmärtää tätä suuntausta, missä tietoisesti pyritään sekottamaan sukupuolet ja hämmentämään lapsien mieltä siitä mitä ja ketä he ovat. On vaatinut pitkän tien minulta tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi. Mun mielestä on väkivaltaa jos lapsen sukupuolta ei hyväksytä tyttönä tai poikana vaan ostetaan sille toisen sukupuolen vaatteita ja kenkiä. Itse en tekisi ikinä omalle lapselleni niin.