Keskenmenon jälkeen

Olotilani on ollut keskenmenon jälkeen täysin normaali. Olenkin hieman podennut huonoa omaatuntoa siitä, kun en ole kovinkaan surullinen.

Lapsia on ennestään kolme. Kuopus täyttää kesällä kolme, joten elämä on tietenkin monien pikkulasten vuosien jälkeen helpottunut. Raskauteni oli meille täysi yllätys ja alussa tietenkin pienoinen shokki, sillä neljäs ei ollut suunnitelmissa. Mutta avosylin otimme sitten teidon vastaan ja jo kovasti odottelin, että pääsisin uutta vauvaa sylissä pitämään.

Nyt sitten viikonloppuna tulikin keskenmeno, kyseessä oli ilmeisesti tuulimuna raskaus.

Jollakin tavalla on helpottunut olo, nyt voin jatkaa siitä, mihin ennen raskautta jäin? Mihin sitten jäin? en mihinkään. Olen ollut yhdeksän vuotta kotiäitinä ja jatkan nykyistä rataa... joten eihän se vauva olisi elämääni millään mutoa muuttanut.

Raskauden aikana ei ollut minkäänlaista vauvakuumetta, vaikka jo kerkesinkin hieman pieniä nuttuja ostamaan... mutta nyt, iksi ihan kamala vauvakuume, ja suru siitä, ettenkö nyt enää koskaan saa pitää omaa pientä vauvaa sylissä.

Miehelleni kerkesin jo sanomaan, että ei enää koskaan vauvaa ja hänkin on ehdottomasti samaa mieltä.

Johtuuko tämä kuume nyt juuri tapahtuneesta keskenmenosta vai uskaltaisiko sitä miehelle edes vihjaista, josko kuitenkin tehtäisiin vielä yksi?

No, kunhan mietiskelen ja halusin tuntojani jonnekin purkaa...