Miten estän 18-vuotiasta tyttöä muuttamasta pois kotoa?
Tuon ikäinen tarvitsee vielä aikuista katsomaan perään.
Kommentit (9)
Sanot että euroakaan ei tipu avustusta vaan että on sitten pärjättävä omillaan.
Mikä hinku hänellä on muuttaa omaan kotiin?
Sen tyttären pitäis hommata sut hoitoon.
Onhan sillä se 34-vuotias mies katsomassa perään.
Onko hän laskenut, että pärjää omilla rahoillaan?
Et mitenkään. 18 vuotias on lain mukaan aikuinen ja vastuussa teoistaan.
Jos hän haluaa muuttaa pois kotoa, niin et voi mitään asialle. Jokainen joutuu tekemään omat virheensä.
Luo kotiin sellaiset olosuhteet ettei lapsi halua muuttaa.
Itse muutin pois kotoa, kun äitiä alkoi hävettää se, että poltin silloin tällöin salaa. Sanoikin minulle, että se oli se syy, miksi hänen mielestään oli ihan ok, että muutin. Rahaa ei juurikaan tippunut, oli niukkaa. Henkinen ilmapiiri oli kotona kuitenkin sellainen, äärimmäisen etäiset ja ahdistavat välit, etten pystynyt jäämään. Aikuisen eivät meidän perheessä ottaneet henkistä vastuuta asioista, koska kärsivät omista traumoistaan. Materiaaliset puitteet olisivat olleet erinomaisen hyvät, mutta kun suhteet toimivat huonosti, niin mikään materiaalinen asia ei sitä korvaa. Turhaa siis uhkailla täysi-ikäistä avun epäämisellä. Sen takiahan nuori yleensä haluaa pois nopeasti, kun on jo käytännössä henkisesti hylätty jollain tasolla, eikä perheeseen enää "mahdu". Ei se rahallisen avun pois viemeninen luultavasti mikään suuri yllätys sitten enää ole.
Estää et voi, mutta taloudellista tukea ei myöskään ole pakko antaa. Joku on 18v. jo aivan kypsä asumaan itsekseen, toinen kaipaa vanhempien tukea pidempään.
Mutta jos tytär itse on hankkinut vuokrasopimuksen, takuurahat ja varat astioihin, huonekaluihin, sähköön, kotivakuutukseen jne. niin hän ehkä pärjää omillaan.
Oletteko puhuneet siitä, mitä kaikkea omaan asuntoon liittyy?
Onko kotona suitset riittävän löysällä, jottei tule liian kova polte muuttaa pois?
Ikis, lääkkeet.
-m36