Miten yliopistokoulutus on muuttanut tapaanne ajatella?

Mulla meni usko lähinnä yliopistoinstituutioon. Opetus huonompaa kuin lukiossa ja tuloksena tusinamaistereita tusinatiedoin. Bonuksena opiskelijoilta häviää myös luovuus ja kyky omaperäiseen ajatteluun.

Lukiossa vielä ajattelin, että olisin joissakin aineissa erityisen lahjakas. Juu, lahjoja löytyy, mutta yliopistossa huomasin, että aina tulee olemaan joku minua lahjakkaampi. Se vähän latisti, mutta totta puhuen tämä ihmiskunta tuskin olisi koskaan edennyt minnekään, jos itse olisin lahjakkaimmasta päästä. :-D

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, mutta suurin muutos oli lukutekniikan ja oppimisen parantuminen. En tunne itseäni mitenkään "akateemiseksi", jotkin mielenkiinnon kohteenikin mielletään yleisesti "amis" -kategoriaan.

t. psykologi

Täällä psykologianopinnot johti siihen, että näen ihmiset jotenkin inhimillisempinä ja olen kokoajan pikkasen ylivirittynyt muiden tuntemuksille. Tavallaan tuntuu että katson ihmisiä heidän työroolinsa läpi. Samalla konkretisoitunut se, miten omilla teoilla tai sanoilla, myös pienillä voi vaikuttaa toiseen ihmiseen. Varmuus omaan osaamiseen on lisääntynyt huimasti, ja samalla olen oppinut hyväksymään myös omat virheeni (koska jotenkin on konkretisoitunut että kaikki tekee virheitä).

Eniten ehkä suhtautuminen omiin tunteisiin on muuttunut. Itkeminen julkisesti ei tunnu nykyään nololta, eikä maailma kaadu jos minä suutun jollekulle/joku suuttuu minulle. Tiedosta ehkä nyt paremmin, että tunteet ovat vain hetkittäisiä ja ohimeneviä. Se rytäkässä olen sinulle vihainen nyt, ei tarkoita että olisin vihainen tunnin päästä. Tämän hyväksyminen näkyy ehkä eniten arjessa: ei tarvitse than mököttää, vaan on helpompi siirtyä riidasta eteenpäin. Olen myös oppinut ilmaisemaan omia tarpeita jotenkin täsmällisemmin, ja tätä kautta on helpompi selittää puolisolle miksi suutun. Tämän lisäksi tunnistan paremmin mistä tunne alunperin kumpuaa: siitä miten minua on kohdeltu vai jostain muusta kuten työstressistä.

Ja nämä kaikki nimenomaan opiskeluaikana eikä työelämässä. Hämmentävää, että sulle ei oikeasti ole jäänyt mitään käteen.

No, jos mennään noista psykologispesifeistä yleisempiin ajattelunmuutoksiin, ehkä keskeisintä muutosta voisi sanoa vaikka "systemaattiseksi hypoteesien testaamiseksi". Tällä tarkoitan sitä, että nykyään en vain analysoi ja teoretisoi asioita, vaan lähden konkreettisesti kokeilemaan/kyselemään rohkeammin oikean ratkaisun löytämiseksi. Tähän sisältyy myös se, että ongelman kokonaiskuvan hahmottaminen on helpottunut. Tämän lisäksi ongelmat on jotenkin helpompi jakaa pieniin konkreettisiin osiin, ja ratkaista jokainen osaongelma erikseen. Mikäli joku ratkaisu ei toimi, osaan systemaattisesti siirtyä seuraavaan vaihtoehtoiseen ratkaisuun, ja kokeilla sen toimivuutta.

t. toinen psykologi

Olen hämmästynyt tämän ketjun vastauksista. Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa, mutta muistelisin, että nämä ketjussa mainitut asiat ovat olleet minulle ihan itsestäänselviä jo ennen opiskelun aloitusta. Siis oikeastiko kukaan ei tiennyt ennen yliopistoa, että iltasanomien tutkimusuutiset ovat usein humpuukia? :O

Vierailija kirjoitti:

Nyt tulee alapeukkua, mutta ainakin ymmärrän, kuinka etuoikeutettuja yliopisto-opiskelijat ovat, sillä monet (eivät kaikki) sen ulkopuolelle jääneet ja jättäytyneet ihmiset ja ajattelumallit alkavat näyttäytyä yksinkertaisilta ja sivistymättömiltä.

En missään nimessä pidä itseäni parempana ihmisenä kuin joku "amislainen", mutten myöskään ota tällaisen henkilön näkemyksiä tai mielipiteitä kovinkaan tosissani koskien ainakaan niitä aihepiirejä, joista olen hankkinut oman asiantuntijuuteni. Koen siis olevani etuoikeutettu päästyäni käsiksi kaikkeen siihen tietoon, viisauteen ja sivistykseen, jonka yliopisto on minulle tarjonnut.

Toisaalta moni myyttikin on rikkoutunut: osa yliopisto-opiskelijoista ei todellakaan ole mitään penaalin terävimpiä kyniä. Todelliset lahjakkuudet ovat harvassa ja ei, en katso lukeutuvani niihin. Suurin osa opiskelijoista on fiksuja, mutta joukkoon mahtuu aina myös täysiä "uuvatteja".

Huh. Jos vielä yhden asian sanoisin. Yliopisto on organisaationa ja ideologialtaan todella värittynyt paikka. Opiskelija- ja opettaja-aines on esimerkiksi poliittisesti todella homogeenista. Tietynlaisia poliittisia mielipiteitä ei suvaita tai ainakaan katsota hyvällä. Eli kannustus kriittiseen ajatteluun on tietyissä asioissa valitettavan yksipuolista, ja vaikka yliopisto tarjoaa kaikki työkalut oman sivistyksen syventämiseen, on joidenkin hedelmien parempi antaa kantaa vasta valmistumisen jälkeen.

Olipas mulla kammottavaa kieltä, hirveitä kirjoitusvirheitä! Perus besserwisser, pahoittelen. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään, mutta suurin muutos oli lukutekniikan ja oppimisen parantuminen. En tunne itseäni mitenkään "akateemiseksi", jotkin mielenkiinnon kohteenikin mielletään yleisesti "amis" -kategoriaan.

t. psykologi

Opetetaanko yliopistossa oppimista ja lukutekniikkaa, vai joutuuko jokainen vain itse opiskelemaan ja hankkimaan taidot tähän käytännön pakon sanelemana?

Puhuttiinko aloituksessa opettamisesta?

"Miten yliopistokoulutus on muuttanut tapaanne ajatella?"

Mitä? :D

Luit ilmeisesti väärin tai et ymmärtänyt lukemaasi? 

Opiskelen nykyään AMK:ssa terveysalaa ja sanoisin, että omalla kohdallani yliopisto ehkä vaikutti eniten ajatteluun opiskelukavereiden kautta. He olivat yliopistossa merkittävästi älykkäämpiä ja rohkeampia kuin opiskelijakollegat AMK:ssa. Eli olen iloinen, että tutustuin yliopistolla moniin fiksuihin ihmisiin, koska AMK:ssa niitä ei ole samalla tavalla saatavilla. Rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut sekalaisista aiheista ovat vaikuttaneet omaan maailmankuvaan ja ajatteluun, ja huomaan usein ammattikorkeakoulussa, että monien opiskelijoiden maailmankuva on hyvin rajoittunut ja mustavalkoinen. Kun tätä kyseenalaistamista välttelevää porukkaa on tietty kriittinen massa, sen mukana sitten mennään.

No ehkä se avasi luonnontieteellistä ajattelua vähän... Ymmärsi sen kuinka vähän oikeastaan ymmärtää. Lukion jälkeen vielä luuli ymmärtävänsä asioita... :)

Olen vähemmän konkreettisesti ja mustavalkoisesti ajatteleva kuin aikaisemmin. Olen suvaitsevaisempi. Olen analyyttisempi ja elämän materialistiset asiat merkitsevät vähemmän.

Parisuhteeni ovat vaikeampia. En ole kyennyt enää parisuhteeseen kouluttautumisen jälkeen. Toisaalta hyvä niin, ehkä se ei ollut tarkoituskaan tai parantanut elämääni merkittävästi.

Kyseenalaistan normaaleja arvoja ja elän hieman eri tavalla kuin ehkä ihmiset keskimäärin.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen nykyään AMK:ssa terveysalaa ja sanoisin, että omalla kohdallani yliopisto ehkä vaikutti eniten ajatteluun opiskelukavereiden kautta. He olivat yliopistossa merkittävästi älykkäämpiä ja rohkeampia kuin opiskelijakollegat AMK:ssa. Eli olen iloinen, että tutustuin yliopistolla moniin fiksuihin ihmisiin, koska AMK:ssa niitä ei ole samalla tavalla saatavilla. Rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut sekalaisista aiheista ovat vaikuttaneet omaan maailmankuvaan ja ajatteluun, ja huomaan usein ammattikorkeakoulussa, että monien opiskelijoiden maailmankuva on hyvin rajoittunut ja mustavalkoinen. Kun tätä kyseenalaistamista välttelevää porukkaa on tietty kriittinen massa, sen mukana sitten mennään.

Olen hieman eri mieltä. Kirjoitin aikaisemmin yliopiston poliittisesta värittyneisyydestä ja pysyn kannassani: (poliittiset) rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut ovat (omalla alallani) tervetulleita ja ok, kunhan kritiikki kohdistetaan oikeaan tahoon. Ammattikorkeakoulussa, josta myös minulla on siis kokemusta, ei ole liiemmin väliä, oletko persu, demari vai kokkari, kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia ja EU:ta vai et. Yliopisto-opiskeluun liittyy tietynlainen "akateeminen muotti", johon jokaisen pitää istua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli skeptinen kaikkea kohtaan ja ymmärsin, että mistään ei voi olla varma. Odotan todella pitäviä perusteita ihmisten mielipiteille tai esim. neuvoille, muuten pidän niitä aika tyhjänpäiväisinä. Oikeastaan ärsyynnyn "tiedeuutisista"; joo, on hyvin mahdollista, että jossakin tutkimuksessa todetaan vaikkapa voin olevan terveellistä, mutta sillä ei ole tavallisen ihmisen elämän kannalta mitään merkitystä. Merkitystä on suurilla linjoilla ja useassa tutkimuksessa todetuilla asioilla. Yksittäiset tutkimukset saisivat jäädä asiantuntijoiden arvioitaviksi.

Komppi "tiedeuutisille"! Etenkin terveys-, sukupuoli- ja seksitiedeuutiset ovat joko lähtökohtaisesti toimittajan väärinymmärtämiä tai värittämiä, tai sitten niitä lukevat ihmiset tekevät niistä varmoja johtopäätöksiä tai sisällytyksiä, mitä tutkija (tai uutisen kirjoittaja) ei alunperin ole tehnyt. Etenkin tilastotiede on avannut silmiä myös sille, kuinka paljon yksittäisiä positiivisia tuloksia uutisoidaan varmana totena, vaikka toistettavuudesta ei ole takeita; on paljon myyvämpää julkaista tuloksia, joissa havaitaan tilastollisesti merkittävä ero, joten mahdolliset muut kokeet, joissa tulosta ei havaittu, jäävät täysin pimentoon. Asialehtienkin toimittajat tuntuvat joskus pitävän yksittäistä tieteellistä koetta ehtana todisteena jonkin ilmiön olemassaolosta. Tämä toki on ihan ymmärrettävää, koska ei tilastotieteen ja tutkimuksen perusteita taideta opettaa esimerkiksi peruskouluissa lainkaan.

Enää en myöskään tykkää katsoa monia tiededokkareita, koska ne on omasta mielestä liian väritettyjä ja yksinkertaistettuja. Etenkin oman alan dokkarit tuntuvat antavan sellaista ruusuista kuvaa esim. omien/toisten kykyjen parantamisesta tai muuttamisesta ("Treenaa aivojasi! Opi ajattelemaan eri tavalla tekemällä asiaa x kahden viikon ajan! Tämä alussa ja lopussa tehty luovuustesti todistaa tämän menetelmän toimivaksi!"), ja sen takia olen myös skeptinen itselleni vieraiden alojen dokkareista, vaikka en niitä pysty tietojeni pohjalta kritisoimaan.

Eikö tuo nyt osoita, että olet oppinut kriittistä ajattelua? Asiat ovat monimutkaisia, yksinkertaistaminen on vaarallista mutta monesti pakollista? Muista yhden pojan omalta opiskeluajalta. Hän meni ihan sekaisin kun kahdessa oppikirjassa oli ristiriitaista tietoa yhdestä asiasta, myöhemmin taisi oppia sulattamaan tuota. Ehkä tuo tiedon sisäänottaminen, siivilöinti ja analysointi jonkinlaiseksi synteesiksi on tärkeintä mitä olen yliopistossa oppinut. Ilman muuta ne oman alan yleistajuiset jutut ovat superyleistäviä, mutta niitä katselenkin kannalta onko olennainen mukana ja mitä mutkia on oiottu - ja millaisen totuuden olemassaolevalla tiedolla tekijä haluaa välittää. Samasta aineistosta kun monesti saisi hyvin erilaisia viestejä yleisölle. Yliopistolla 20 vuotta työskennelleenä olen myös oppinut ettei älykkyys tarkoita älyllisyyttä eikä missään nimessä viisautta. Siksi puolisoni ja ystäväni ovatkin yliopistomaailman ulkopuolelta vaikka siellä rakastankin töitä tehdä.

AV:lle sopisi (paremmin) kysely "miten yliopistokoulutus on vaikuttanut argumentointiisi". Olisi aika komediaa lukea vastauksia kaiken tämän 💩 keskellä 😜 .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen nykyään AMK:ssa terveysalaa ja sanoisin, että omalla kohdallani yliopisto ehkä vaikutti eniten ajatteluun opiskelukavereiden kautta. He olivat yliopistossa merkittävästi älykkäämpiä ja rohkeampia kuin opiskelijakollegat AMK:ssa. Eli olen iloinen, että tutustuin yliopistolla moniin fiksuihin ihmisiin, koska AMK:ssa niitä ei ole samalla tavalla saatavilla. Rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut sekalaisista aiheista ovat vaikuttaneet omaan maailmankuvaan ja ajatteluun, ja huomaan usein ammattikorkeakoulussa, että monien opiskelijoiden maailmankuva on hyvin rajoittunut ja mustavalkoinen. Kun tätä kyseenalaistamista välttelevää porukkaa on tietty kriittinen massa, sen mukana sitten mennään.

Olen hieman eri mieltä. Kirjoitin aikaisemmin yliopiston poliittisesta värittyneisyydestä ja pysyn kannassani: (poliittiset) rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut ovat (omalla alallani) tervetulleita ja ok, kunhan kritiikki kohdistetaan oikeaan tahoon. Ammattikorkeakoulussa, josta myös minulla on siis kokemusta, ei ole liiemmin väliä, oletko persu, demari vai kokkari, kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia ja EU:ta vai et. Yliopisto-opiskeluun liittyy tietynlainen "akateeminen muotti", johon jokaisen pitää istua.

Tämä on varmaankin makuasia. Itseäni kuitenkin tökkii välillä kun aikuiset ihmiset tuntuvat uskovan kaiken mitä opettaja heille selittää, vaikka perustelut ovat hatarat ja jossain tapauksissa jopa olemattomat. Samoin itse kuulun sillä tavalla 'aivopestyihin', etten esim. kannata kuolemanrangaistusta tai ylipäätään oikeusjärjestelmää, jonka tarkoitus on kosto. Ehkä kärjistettynä voisi sanoa, että omassa AMK-luokassani moni kannattaa kuolemanrangaistusta 'tietyissä tapauksissa', tajuamatta sitä, että 'tietyt tapaukset' on mahdottomia määritellä ja että kuolemantuomio on melko paljon monimutkaisempi asia kuin heidän mututuntemuksensa perusteella voisi ajatella. Vastaavia yksinkertaisia ajatusmalleja tulee  vastaan jatkuvasti. Yliopistossa en niinkään huomannut tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Lukiossa vielä ajattelin, että olisin joissakin aineissa erityisen lahjakas. Juu, lahjoja löytyy, mutta yliopistossa huomasin, että aina tulee olemaan joku minua lahjakkaampi. Se vähän latisti, mutta totta puhuen tämä ihmiskunta tuskin olisi koskaan edennyt minnekään, jos itse olisin lahjakkaimmasta päästä. :-D

Kyllähän se juuri noin. Teknillisessä korkeakoulussa huomasi aika nopeasti ne muutamat (harvat) "nerot" eli henkilöt jotka olivat ihan poikkeuksellisen lahjakkaita tyyppejä esim. matemaattisesti. Ne pystyi menemään todella vaikeaan tenttiin ja ottamaan ihan vasemmalla kädellä 5/5. Normiopiskelija luki useamman illan että sai 3/5 (kaikki ei edes sitä). Aluksi tuon havaitseminen vähän masensi mutta toisaalta taas tulipa vähän realistisempi kuva omasta itsestä myös, tavallaan ihan hyväkin juttu. Samoin jos piti lukea vaikkapa 3 englanninkielistä kirjaa tenttiin, niin jotkut vain lukaisi ne nopeasti läpi ja teksti oli päässä heti....

Fyysikko Stephen Hawkingin opiskelijakaverit ovat kertoneet hämmästyttäviä tarinoita miehen osaamisesta jo opiskelijana ja nämä kaveritkin on siis ihan kunnon fyysikkkoja. Mutta silti ero Hawkingiin oli ihan mieletön, Hawking pystyi ratkaisemaan yksin puolessa tunnissa 5 vaikeaa tehtävää kun nämä sen kaverit (yhdessä!) pystyivät yhdessä päivässä ratkaisemaan kolme tehtävää viidestä. 

Opetus oli se että ei se elämässä pärjääminen ole pelkästä yrittämisestä kiinni, kyllä ne geenitkin jotakin vaikuttaa, vaikka meille yritetään väittää, että kaikki olisi muka itsestä kiinni... Toki itsekin voi asioihinsa paljon vaikutta....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen nykyään AMK:ssa terveysalaa ja sanoisin, että omalla kohdallani yliopisto ehkä vaikutti eniten ajatteluun opiskelukavereiden kautta. He olivat yliopistossa merkittävästi älykkäämpiä ja rohkeampia kuin opiskelijakollegat AMK:ssa. Eli olen iloinen, että tutustuin yliopistolla moniin fiksuihin ihmisiin, koska AMK:ssa niitä ei ole samalla tavalla saatavilla. Rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut sekalaisista aiheista ovat vaikuttaneet omaan maailmankuvaan ja ajatteluun, ja huomaan usein ammattikorkeakoulussa, että monien opiskelijoiden maailmankuva on hyvin rajoittunut ja mustavalkoinen. Kun tätä kyseenalaistamista välttelevää porukkaa on tietty kriittinen massa, sen mukana sitten mennään.

Olen hieman eri mieltä. Kirjoitin aikaisemmin yliopiston poliittisesta värittyneisyydestä ja pysyn kannassani: (poliittiset) rohkeat ja kyseenalaistavat keskustelut ovat (omalla alallani) tervetulleita ja ok, kunhan kritiikki kohdistetaan oikeaan tahoon. Ammattikorkeakoulussa, josta myös minulla on siis kokemusta, ei ole liiemmin väliä, oletko persu, demari vai kokkari, kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia ja EU:ta vai et. Yliopisto-opiskeluun liittyy tietynlainen "akateeminen muotti", johon jokaisen pitää istua.

Tämä on varmaankin makuasia. Itseäni kuitenkin tökkii välillä kun aikuiset ihmiset tuntuvat uskovan kaiken mitä opettaja heille selittää, vaikka perustelut ovat hatarat ja jossain tapauksissa jopa olemattomat. Samoin itse kuulun sillä tavalla 'aivopestyihin', etten esim. kannata kuolemanrangaistusta tai ylipäätään oikeusjärjestelmää, jonka tarkoitus on kosto. Ehkä kärjistettynä voisi sanoa, että omassa AMK-luokassani moni kannattaa kuolemanrangaistusta 'tietyissä tapauksissa', tajuamatta sitä, että 'tietyt tapaukset' on mahdottomia määritellä ja että kuolemantuomio on melko paljon monimutkaisempi asia kuin heidän mututuntemuksensa perusteella voisi ajatella. Vastaavia yksinkertaisia ajatusmalleja tulee  vastaan jatkuvasti. Yliopistossa en niinkään huomannut tällaista.

Tuosta naiiviudesta olen samaa mieltä. Mielestäni myös opetuksen taso oli yliopistossa aivan eri luokkaa kuin ammattikorkeakoulussa, mutta tämä on tietysti ala- ja koulukohtaista.

Ehkä viesteistäni jo arvasikin, että olen monesta asiasta eri mieltä akateemisen valtavirran kanssa. Olen siitä huolimatta iloinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus tutustua toisenlaiseen tapaan ajatella ja perustella asioita. Jostain syystä nämä näkemykset eivät vain ole tarttuneet minuun. Ehkä se johtuu juuri siitä naiiviin auktoriteettiuskoon ammattikorkeakoulussa turhautumisesta. Voin pitää oman kantani mielipidekysymyksissä siitä huolimatta, vaikka kymmenen professoria olisi asiasta eri mieltä.

Tieteellisen opetuksen myötä ajattelu muuttui kriittisemmäksi ja analyyttisemmäksi, sitä oppi tarkastelemaan asioita monilta kanteilta. Ja  ottamaan selvää asioista ihan uudella tavalla. Kyllä nuo muutokset vaikuttavat niin työelämässä kuin arjessakin. Tosin tavallisesta elämästä en ole koskaan päässyt vieraantumaan, vaan käytännön hommat hoituvat erinomaisesti ihan paskanlevittämiseen saakka, jos niin tarvitaan.

Ihanan positiivinen ketju, kerrankin! Keskustelukumppanin vähättelyä tai suoranaista solvaamista ei ole esiintynyt vielä ainakaan kovin paljon. :D

Vierailija kirjoitti:

Olen hämmästynyt tämän ketjun vastauksista. Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa, mutta muistelisin, että nämä ketjussa mainitut asiat ovat olleet minulle ihan itsestäänselviä jo ennen opiskelun aloitusta. Siis oikeastiko kukaan ei tiennyt ennen yliopistoa, että iltasanomien tutkimusuutiset ovat usein humpuukia? :O

Viittaat varmaan minun kommenttiini ja tuo on kyllä sinällään totta. Tiedeuutisia on kuitenkin esimerkiksi Hesarissa varsin usein. En oikeastaan ole varma, miten suhtauduin niihin ennen akateemisia opintoja, mutta itse törmään jatkuvasti ajatukseen, että ihmiset eivät tiedä mitä ajatella, kun "tiede muuttuu koko ajan". Ihmiset eivät tiedä esimerkiksi mitä syödä tai onko ilmastonmuutos totta, kun ovat lukeneet jostakin yleisestä tutkimustiedosta poikkeavista tuloksista eivätkä osaa suhteuttaa saamaansa tietoa. Toimittajat myös esittävät yksittäiset tutkimukset helposti varmana tietona.

Aloin kannattaa oikeistopuolueita. Aikaisemmin olin vasemmistolainen ( Teini-iässä.)

Kauppatieteitä opiskelin, mikä ehkä arvattavaa.

Minä huomasin vasta yliopistossa, että Suomessa on edelleen luokkayhteiskunta, vaikka luulin sen kadonneen hyvinvointivaltion rakentamisen jälkeen. (Toki tiedän, että nykyään se hyvinvointivaltio on muisto vain..)

Olen kotoisin perheestä, jossa vanhemmilla on ammatillinen koulutus. Olen aina tehnyt paljon töitä, jo 15- vuotiaana aloitin kesätöissä. Olen käynyt lukion, mutta sen jälkeen valitsin itselleni väärän koulutuksen (AMK), jonka lopetin ensimmäisen vuoden jälkeen. Sain työpaikan oppisopimuksella. Perustin perheen. Vasta sitten hain sitten yliopistoon, koska en ollut tyytyväinen vakituiseen työpaikkaani.

Jo yliopisto-opiskelijan status helpotti elämääni. Sain mielenkiintoisempia kesätöitä ja pankki antoi jopa suurempaan asuntoon lainaa, vaikka vain puolisolla oli vakituinen työpaikka. Vaikutti varmaan sekin, että alani on melko arvostettu, jossa työllistyy hyvin. Mutta muutenkin tuntui, että elämäni muuttui jo yliopisto-opiskelijana paljon helpommaksi.

Kyllä yliopisto on vaikuttanut ajatteluuni, tottakai... Onhan se niin pitkä koulutus. Olen entistä suvaitsevaisempi ja pyrin näkemään suurempia kokonaisuuksia ja katsomaan eri näkökulmista.