Lue keskustelun säännöt.
On se kumma, kun koskaan ei voi olla onnellinen.
06.07.2016 |
En ymmärrä mikä mua vaivaa. Kaikki on elämässäni hyvin. Olen terve, melko nuori nainen (26v.) ja minulla on ihana mies, jota rakastan ja hän rakastaa minua. Aikaisemmin vihasin työtäni ja tuntui, että elämä ei sen vuoksi maistunut. Olin jatkuvasti stressaantunut, ruoka ei maistunut ja suoraan sanottuna kaikki elämänilo meni.
No määräaikainen työsuhteeni päättyi hetki sitten ja nyt opiskelen kotona omaan rauhalliseen tahtiin ja vapaa-aikaa jää paljon, eikä stressi päätä paina. Niin mitä vielä, olen jatkuvasti alakuloinen ja tuntuu, että elämä vain lipuu ohi. Voi olla, että päivässä saan aikaan vain yhden salitreenin ja availen vähän kirjoja. Suorastaan sellainen fiilis, että mitä virkaa koko olemassa olollani on. Ja olen vielä niin vihainen itselleni, etten vain osaa olla onnellinen, sillä minulla on asiat niin paljon paremmin, kuin suurella osalla tässä maailmassa ja silti kirjoitan tänne tätä valitusvirttä. Onko tässä masentunut vai mitä ihmettä, kun teki niin tai näin niin mieli on edelleen alakuloinen 🙁
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun pitää saada syöpä ja parantua siitä tai jotain, että osaat arvostaa sitä, että kaikki on hyvin tai jotain muuta vastaavaa pahaa vastoinkäymistä.
Ehkä sitten niin, kiitos vain rehellisestä vastauksesta😞
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole vielä tiedostanut, että olet oikeasti gootti. Laita ensihätään Bahausta soimaan, katso Corpse Bride ja osta pelkästään mustia vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Et ole vielä tiedostanut, että olet oikeasti gootti. Laita ensihätään Bahausta soimaan, katso Corpse Bride ja osta pelkästään mustia vaatteita.
En kyllä itseäni gootiksi lukis.. Ap
Tuttu tunne. Vähän samassa tilanteessa olen. Nytkin olo on todella alakuloinen ja hyvin yksinäinen. Kellekään ei oikein voi soittaa, koska kaikki ovat töissä tällä hetkellä. Ja olen huomannut että lähipiiriäni ei edes huvita jutella kanssani.
Välillä tuntuu, että voisi kadota vain pois kun edes omaa äitiä eikä miestä kiinnosta missä menen ja mitä teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene terapiaan miettimään mikä oloasi vaivaa, sisältähän tuo kumpuaa. Elämä on tosi mukavaa kun vaihtaa näkökulmaa, meilläkin perheessä vakava sairaus ja silti olen onnellinen. Joskus pysähdykset auttavat huomaamaan sen onnen, se on hetkissä juuri nyt.
Lopeta hormonaalinen ehkäisy jos sellaista käytät. Saattaa se harmaus häivetä. Siis älä raskaaksi hankkiudu, vaan minun kohdalla toimii paremmin joku muu ehkäisy, ihan mielenterveyden kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti et saa päiviisi selkeää rytmiä levon ja työn välille. Tiivistä opiskelutahtia ja luo itsellesi tavoitteita.
Mulla on ollut koko elämän tuota. Olin nätti, urheilullinen, pääsin hyvään kouluun, oli työpaikkoja, mies ja avioliitto, ihanat lapset. Ja aina sisimmässä halju olo, kaiken tein jotenkin pakotettuna ja tuntui raskaalta. Jos vain mahdollista niin halusin vain olla ja tuijottaa seinää. Surffata aivottomasti netissä. Lopulta erosin ja aloitin terapian mutta en tiedä onko siitä juurikaan ollut apua. Toivoton olo, keski-ikä lähestyy ja elämä menee ohi tuntuen pakkopullalta. :( En tiedä mitä apua tästä oli mutta tsemppiä toivotan ja hae apua jos yhtään siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa luoda itselleen hyvä päivärytmi ja pysyttäytyä siinä. Mulla on parissa elämäntilanteessa ollut niin, että ihanteellisessa tilanteessa on juuri tullut tuollainen turhautunut olo siitä syystä, että luppoaikaa on jäänyt liikaa. Eli siis vaikka muutaman viikon onkin kiva ottaa rennosti ja edetä asioissa hitaanlaisesti, niin jos sellainen jatkuu niin sitä lähestulkoon masentuu, kun ei näe saavansa mitään aikaiseksi.
Aloita päättämällä opiskelujen tavoitteeksi valmistumispäivämäärä ja siitä sitten lasket taakse päin, milloin mitäkin pitää saada valmiiksi. Sitten jaat ne osiot viikkotavoitteiksi ja siitä sitten jo pystyykin luomaan viikkosuunnitelman. Kannattaa kirjata viikkosuunnitelmatkin ihan paperille/kalenteriin, että saa seurattua etenemistä. Sitten jos meinaa pudota suunnitelmasta, niin sitten vaan tiukempi tahti muutamaksi päiväksi, ettei tavoitteista putoa.
Terveelle ihmiselle ei tee hyvää laiskotella liikaa. Jollei ole sairautta mikä vaatii veronsa, niin sitten vaan ota itseäsi niskasta kiinni ja ala toimia. Miestäsi ja äitiäsi varmaan kyllä kiinnostaa missä menet, mutta en tiedä iloitseeko lähipiiri kovinkaan usein siitä, että joku mökkeytyy ja lakkaa tekemästä asioita. Eli, lakkaa miettimästä miltä tuntuu ja suunnittele ajankäyttösi uudelleen, netti vain kahvitaukojen ajaksi ja sitten mieti vapaa-ajan tekemiset vapaa-ajalle. Sillä tavalla saa kotonakin ollessa ns. työpäivän aikana normaalissa tahdissa tehtyä asioita ja vapaa-aika erottuu omaksi yksikökseen.
Minä ymmärsin olla kuitenkin tyytyväinen haljuun elämään jossa perusasiat oli kuitenkin hyvin vaikka mieli oli monesti väsynyt puurtamiseen jatkuvaan opiskeluun ja työnhakuun.
Nyt meidän nuorin aikuinen lapsemme on pahasti päihdeongelmainen. Piti salassa pitkään niinkuin kuulemma aina tekevät. Nyt kaikki on aivan pilalla. Uni on ainut joka tuo lohdun. Siihen pääseminen on vaikeaa. Ajattelen päivittäin päivieni päättämistä.
Kaiken lohduttomuuden lisäksi muiden ihmisten vahingonilo ja pilkka on sietämätöntä kestää. Ihmiset lyövät armotta jo lyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärsin olla kuitenkin tyytyväinen haljuun elämään jossa perusasiat oli kuitenkin hyvin vaikka mieli oli monesti väsynyt puurtamiseen jatkuvaan opiskeluun ja työnhakuun.
Nyt meidän nuorin aikuinen lapsemme on pahasti päihdeongelmainen. Piti salassa pitkään niinkuin kuulemma aina tekevät. Nyt kaikki on aivan pilalla. Uni on ainut joka tuo lohdun. Siihen pääseminen on vaikeaa. Ajattelen päivittäin päivieni päättämistä.
Kaiken lohduttomuuden lisäksi muiden ihmisten vahingonilo ja pilkka on sietämätöntä kestää. Ihmiset lyövät armotta jo lyötyä.
Voimia sinulle.
Mitä olisitte tehneet, jos se lapsen päihdeongelma olisi aiemmin tullut esille? Mitä nyt teette?
Muiden ihmisten pilkka ja iva? Kannattaako niihin panostaa kannattaako siihen mennä? On monta, jotka tuntevat myötämielisyyttä ja auttavat jos osaat heidät löytää.
Pidä huolta itsestäsi. Mene vaikka al anoniin. Toivottavasti lapsenne on paäihdehoidossa tai psyykkisessä hoidossa.
Ei kaikelle vaan mahan ihminen mitään. Siksi pitänee elää niillä eväillä mitä on. Niissä eväspussi on vaikka mitä hyvää, jos sen antaa alkaa tulla esiin, ja jos sen uskaltaa huomata.
Helppoa voi olla käpertyä itsesääliin...se on hyvä aikansa....mutta sinne ei kannata jäädä. Sitten, kun siltä tuntuu, nin sieltä voi tulla ulos. Et ole ainoa jolla on ongelmia.
Voimia. Millainen sinun mielestäsi oma asenteesi on? Voiko sitä muuttaa? Miten? Ja mihin suuntaan?
Kirjasto on täynnä hyviä kirjoja. Miten monta kirjaa onkaan kirjoitettu ongelmiin ja ratkomiseksi. ...se kertoo paljon siitä, että meitä on paljon, joilla on ongelmia. Mitä niillä sitten tekee ja haluaako kehittyä.... Ja miten asiat menee.
Ehkä ei kannata kaivella kenen vika? Vaan mitä on resursseissa nyt...ja analyysi ja siitä lähdetään.
Onnellisuus ei ole ihmisen perustila. Suuren osan aikaa koemme tyytymättömyyttä, ahdistusta, pelkoa ja muita epämiellyttäviä tunteita. Tälle on evolutionaariset perusteet. Melkein koko ihmiskunnan historian ajan on aina ollut tärkeämpää välttää vaaraa kuin kokea euforiaa.
Tunteiden mukaan eläminen ei koskaan johda onnellisuuteen. Onnellisuuteen pääsee, kun elää tunteista huolimatta sellaista elämää, joka vie lähemmäs omia arvoja. Siitä tulee kestävää tyytyväisyyttä siihen, minkälaista elämä on.
t. psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärsin olla kuitenkin tyytyväinen haljuun elämään jossa perusasiat oli kuitenkin hyvin vaikka mieli oli monesti väsynyt puurtamiseen jatkuvaan opiskeluun ja työnhakuun.
Nyt meidän nuorin aikuinen lapsemme on pahasti päihdeongelmainen. Piti salassa pitkään niinkuin kuulemma aina tekevät. Nyt kaikki on aivan pilalla. Uni on ainut joka tuo lohdun. Siihen pääseminen on vaikeaa. Ajattelen päivittäin päivieni päättämistä.
Kaiken lohduttomuuden lisäksi muiden ihmisten vahingonilo ja pilkka on sietämätöntä kestää. Ihmiset lyövät armotta jo lyötyä.
2 vikaa lausetta niin totta. Jostain luin omien epäonnistumisieni jälkeen, että ne kannattaa aina salata, koska muuten tullaan "heikkoa nokkimaan". On pätenyt ainakin omassa elämässäni. Ja nokkijia ovat etupäässä naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärsin olla kuitenkin tyytyväinen haljuun elämään jossa perusasiat oli kuitenkin hyvin vaikka mieli oli monesti väsynyt puurtamiseen jatkuvaan opiskeluun ja työnhakuun.
Nyt meidän nuorin aikuinen lapsemme on pahasti päihdeongelmainen. Piti salassa pitkään niinkuin kuulemma aina tekevät. Nyt kaikki on aivan pilalla. Uni on ainut joka tuo lohdun. Siihen pääseminen on vaikeaa. Ajattelen päivittäin päivieni päättämistä.
Kaiken lohduttomuuden lisäksi muiden ihmisten vahingonilo ja pilkka on sietämätöntä kestää. Ihmiset lyövät armotta jo lyötyä.Voimia sinulle.
Mitä olisitte tehneet, jos se lapsen päihdeongelma olisi aiemmin tullut esille? Mitä nyt teette?
Muiden ihmisten pilkka ja iva? Kannattaako niihin panostaa kannattaako siihen mennä? On monta, jotka tuntevat myötämielisyyttä ja auttavat jos osaat heidät löytää.
Pidä huolta itsestäsi. Mene vaikka al anoniin. Toivottavasti lapsenne on paäihdehoidossa tai psyykkisessä hoidossa.
Ei kaikelle vaan mahan ihminen mitään. Siksi pitänee elää niillä eväillä mitä on. Niissä eväspussi on vaikka mitä hyvää, jos sen antaa alkaa tulla esiin, ja jos sen uskaltaa huomata.
Helppoa voi olla käpertyä itsesääliin...se on hyvä aikansa....mutta sinne ei kannata jäädä. Sitten, kun siltä tuntuu, nin sieltä voi tulla ulos. Et ole ainoa jolla on ongelmia.
Voimia. Millainen sinun mielestäsi oma asenteesi on? Voiko sitä muuttaa? Miten? Ja mihin suuntaan?
Kirjasto on täynnä hyviä kirjoja. Miten monta kirjaa onkaan kirjoitettu ongelmiin ja ratkomiseksi. ...se kertoo paljon siitä, että meitä on paljon, joilla on ongelmia. Mitä niillä sitten tekee ja haluaako kehittyä.... Ja miten asiat menee.Ehkä ei kannata kaivella kenen vika? Vaan mitä on resursseissa nyt...ja analyysi ja siitä lähdetään.[/quote
Lapsemme asuu ja asui omassa asunnossa kun asia paljastui. Oli jo silloin tietenkin täysi-ikäinen. Me emme voi mitään kun hän on täysi-ikäinen eikä kukaan eikä mikään taho koska ketään ei voi pakottaa hoitoon vastoin tahtoaan. Yritykset ohjata hoitoon kariutuu siihen että pitää suuttuneena pitkiä aikoja mykkäkoulua ja päihdeporukka ns tukee.
Hyviä ihmisiä on niin vähän. Suuri osa ihmisistä lyö lyötyä kun siihen on mahdollisuus.
Lapsemme jama on kaikkien nähtävillä ja sitten joku ihminen jota luulin ystäväkseni kysyy ihan tahallaan mitä lapsellemme kuuluu ja nimenomaan tuolle lapselle ei ole kiinnostunut mitä muille lapsillemme kuuluu. Ja kun näemme jossain niin taas kysyy samaa vaikka ei voi mitenkään olla huomaamatta kiusaantumistani. Ja tälläisiä ihmisiä riittää.
Koko elämä on huolen sävyttämää.
Kiitos sanoistasi.
Ehkä sun pitää saada syöpä ja parantua siitä tai jotain, että osaat arvostaa sitä, että kaikki on hyvin tai jotain muuta vastaavaa pahaa vastoinkäymistä.