Tunnetko ketään ihmistä, jonka elämässä on vaikuttanut kaikki menevän täydellisen putkeen? Kerro hänestä!

Siis pieleen minun mielestäni vai hänen mielestään?

Eräs opiskelukaverini on kaunis,älykäs,mukava,rikkaan perheen lapsi.Hänellä on ystäviä,ihana poikakaveri ja mieluisa opiskelupaikka.Suurin murhe elämässään on tainnut olla koiran kuolema.Elämä on.

Kyllä joidenkin ihmisten elämä tuntuu menneen liki täydellisesti... Mutta ei se varmasti sitä ole, ei kai kenenkään elämä ole, jokaisella lienee murheensa.

Siskoni. Kaikki mitä haluaa, sen saa, yrittämättäkin. Yksi ainoa asia mikä ei mennyt putkeen oli avioliitto lastensa isän kanssa, päättyi miehen pettämiseen, mutta sekin meni sitten lopulta parhain päin, kun tapasi 2kk sisään uuden rikkaan miehen ja menivät heti naimisiin kun ero edellisestä oli selvä.

Serkkuni. Hän on hyvätuloisesta perheestä, nätti laiha ja isorintainen. Myös älykäs hän on ja menestynyt koulussa hyvin. Todella narsistinen luonteeltaan ja puhuu aina vain itsestään ja saavutuksistaan silti hänellä on aina ollut paljon hyviä ystäviä. Poikaystävä on myös erittäin rikkaasta perheestä.

Ainut vastoinkäymisensä on aina osannut kääntää sillein että no nyt hän vain on haavoitettu pikkuprinsessa joka tarvitsee entistä enemmän huomiota ja kaikkien muiden elämien pitää entistä enemmän pyöriä hänen ympärillään.

Ystäväni. Kaikki on mennyt, kuten hän on toivonut eikä suurempia murheita ole 35-vuotiaana osunut kohdalle.

Hänellä on kaiken lisäksi fiksuutta, älyä ja hän on todella hauska ja sympaattinen.

Kutonen jatkaa:

Ryhdyin oikein miettimään erikseen syitä tähän onnen kierteeseen. Sen täytynee johtua kodista. Hänen vanhempansa ovat kasvattaneet hänestä hyvin määrätietoisen, omanarvontuntoisen ja empaattisen ihmisen, jolla on aina tavoite kirkkaana mielessä ja kunnianhimoa tavoitella sitä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs opiskelukaverini on kaunis,älykäs,mukava,rikkaan perheen lapsi.Hänellä on ystäviä,ihana poikakaveri ja mieluisa opiskelupaikka.Suurin murhe elämässään on tainnut olla koiran kuolema.Elämä on.

Noin nuorilla suurimmalla osalla on asiat vielä menneet putkeen. Parin kymmenen vuoden päästä tilanne on eri.

Ei, en tunne sellaista ihmistä. On toki tuttuja ja kavereita, joilla on todella hyvä elämä. On ihanat lapset, talo rahaa, ura, ulkonäkö jne. Mutta että koskaan ei olisi ollut yhtään vastoinkäymisiä? Ei, ei sellaista ole ainakaan mun lähipiirissä. Kaikilla on jotain tullut joskus vastaan. Ei ehkä päässytkääk sille alalle,mitä alunperin ensisijaisesti toivoi. On pitänyt lopettaa unelmayritys. Ei se ensimmäinen rakkaus ollutkaan se lopullinen. Jollakin ollut vaikeaa tulla raskaaksi. Jollakin vanhemmat kuolleet. Jollakin joku muu perheenjäsen sairastanut. Jne. Mikään ei poista sitä tosiasiaa, että monella menee pääasiassa hyvin eikä ulkopuolisen silmin ehkä ole mitään ongelmia koskaan. Kaikilla on kuitenkin joskus tullut jotain vastaan. Jotenkin tuntuu kamalalta että ulkopuoliset sanoo 'ei sillä oo kuin koira kuollut '. Oikeasti et voi olla varma. Voi olla että et ole niin läheinen kuin luulet olevasi.

Tuli mieleen pari asiaa.

Ensinnäkin, numero 4 kirjoittaa siskostaan. Tuosta kertomuksesta ennemminkin näkisin että hän on selviytyjä. Eli vastoinkäymisiä voi tulla, mutta niistä selvitään ja kaikki käy parhain päin lopulta. Mutta se on itsestä kiinni.

Toiseksi itsekin tiedän ihmisiä jotka eivät tunnu välittävän kuin itsestään. Ehkä menneisyys on muokannut heistä sellaisen, että he määräävät elämästään ja kaikesta, määräävät kaapin paikan. Jostakin syystä nykyinen mies siinä pysyy ja kaikki naisen puolesta tuntuu menevän hienosti. Itse en tiedä kadehtiako vaiko sääliä, koska itse olen herkkä, tunteva ihminen enkä voi kuvitellakaan elämääni niin, että en vain välittäisi ympärillä tapahtuvista asioista. Mutta tyytyväisiä tuntuvat olevan.

Tuttavalla keskiarvo oli peruskoulussa reilu 9, pärjäsi niin urheilussa kuin musiikissa ym. Pääsi heti opiskelemaan unelma-amattiaan ja sai heti vakituisen työpaikan. Osti haluamansa omakotitalon aviomiehen kanssa ja saivat pojan (halusivat juurikin pojan). Nyt hoitovapaalla ja on treenannut itsensä kadehdittavaan kuntoon. Omat vanhemmat auttavat pojan hoidossa ja ovat myös onnellisesti yhdessä. Kaikki, mitä hän aloittaa/haluaa onnistuu hetkessä ja juurikin oikein.

Jos mittarina on korkea koulutus, rahakas elämä ja muutenkin glamour-tyylinen elämä ja noihin kaikkiin vielä huippuparisuhde yhdistettynä, niin sellaista ihmistä en tunne ainuttakaan.

Mutta tässä ehkä oma "täydellisin" ihminen jonka tiedän, tai oikeastaan nuoripari: Tapasivat jo peruskoulussa toisensa, siitä asti seurustelleet. Ovat ulkonäöltään ihan ok-luokkaa. Naimisissa jo heti täysi-ikäisiksi tultuaan, nyt siis jo lähes 10 vuotta ovat olleet avioliitossa. Sitä en tiedä, onko heillä lapsia. Oikein tasapainoisia ihmisiä ovat. Eivät kovin kouluttautuneita, mutta ihan ok-työssä silti. Vaikuttavat onnellisilta ja elämässä menee heillä kaikin puoli hyvin.

Kolmikymppisenä voi vielä tuntua että kaikki menee putkeen mutta odotapa viiteenkymppiin asti, kyllä se elämä meitä kaikkia aikanaan koettelee. Ja sitten on tämä kysymys- menikö elämä oikeasti hyvin vaiko "paperilla" hyvin? Itse olen eronnut, ja siitä onnellinen, koska nykyisen miehen kanssa on kaikki niin paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä voi vielä tuntua että kaikki menee putkeen mutta odotapa viiteenkymppiin asti, kyllä se elämä meitä kaikkia aikanaan koettelee. Ja sitten on tämä kysymys- menikö elämä oikeasti hyvin vaiko "paperilla" hyvin? Itse olen eronnut, ja siitä onnellinen, koska nykyisen miehen kanssa on kaikki niin paljon paremmin.

Näin. Ja lisäksi juttuun vaikuttaa oma asenne. Itsekin olen eronnut mutta siitä huolimatta mielestäni onnekas: kivat täysi-ikäiset lapset, hyvä työ, hyvä fyysinen terveys, hyvä mielenterveys, mukava uusi puoliso. Sitä omaa onnea tekee myös itse: menee kohti hyviä asioita, näkee asioissa sen paremman puolen. Varmasti on ihmisiä joilla asiat jollain mittarilla paremmin kuin minulla mutta hienoa kun on, minullakin on mielestäni ollut tähän asti hyvä, onnellinen elämä ja toivottavasti sellaisena jatkuukin. Oikeaan elämään kuuluu myös surut, niitä tulee kaikilla vastaan ja ne auttavat arvostamaan niitä hyviä asioita omassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs opiskelukaverini on kaunis,älykäs,mukava,rikkaan perheen lapsi.Hänellä on ystäviä,ihana poikakaveri ja mieluisa opiskelupaikka.Suurin murhe elämässään on tainnut olla koiran kuolema.Elämä on.

Mitä "elämä on" tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen pari asiaa.

Ensinnäkin, numero 4 kirjoittaa siskostaan. Tuosta kertomuksesta ennemminkin näkisin että hän on selviytyjä. Eli vastoinkäymisiä voi tulla, mutta niistä selvitään ja kaikki käy parhain päin lopulta. Mutta se on itsestä kiinni.

Toiseksi itsekin tiedän ihmisiä jotka eivät tunnu välittävän kuin itsestään. Ehkä menneisyys on muokannut heistä sellaisen, että he määräävät elämästään ja kaikesta, määräävät kaapin paikan. Jostakin syystä nykyinen mies siinä pysyy ja kaikki naisen puolesta tuntuu menevän hienosti. Itse en tiedä kadehtiako vaiko sääliä, koska itse olen herkkä, tunteva ihminen enkä voi kuvitellakaan elämääni niin, että en vain välittäisi ympärillä tapahtuvista asioista. Mutta tyytyväisiä tuntuvat olevan.

Kyseinen hlö tuskin kaipaa kadehdintaasi tai sääliäsi ja todellakaan et voi tietää taustoista miksi joku haluaa määrätä kaapin paikan. Miehet ovat myös vapaita eroamaan vai häntäkö havittelet?

Osalla vaan käy hyvä tuuri. Olen keskiluokkaisesta perheestä, maisteri vakituisessa virassa. Avioliitossa suuren rakkauden kanssa kymmenettä vuotta, 2 tervettä lasta. Iso talo ja sisustus klassisen moderniin tyyliin.

Hyviä läheisiä ystäviä ja molempien vanhemmat lähes päivittäin läsnä meidän elämässä. Mun suurin vastoinkäyminen on ollut lemmikkikissan kuoleminen vanhuuteen.

Voihan olla, että myöhemmin tulee kuraa vastaan, mutta aika valoisalla asenteella elämässä mennään.

Monella sellaisellakin on mennyt kaikki putkeen, jotka eivät noudata normaalia mallia opiskella, mennä töihin, avioitua ja hankkia pari lasta ja asua omakotialueella lähiössä. Monelle suora tie on liian tylsää.

Ei tule, mutta en haluaisi elää samankaltaista elämää kuin hän, vaikka se onkin mennyt juuri ns. keskiluokkaisen käsikirjoituksen mukaan. Vanhemmiten on alkanut arvostaa enemmän omaa elämäänsä, jossa on ollut omat käänteensä.

Vierailija kirjoitti:

Osalla vaan käy hyvä tuuri. Olen keskiluokkaisesta perheestä, maisteri vakituisessa virassa. Avioliitossa suuren rakkauden kanssa kymmenettä vuotta, 2 tervettä lasta. Iso talo ja sisustus klassisen moderniin tyyliin.

Hyviä läheisiä ystäviä ja molempien vanhemmat lähes päivittäin läsnä meidän elämässä. Mun suurin vastoinkäyminen on ollut lemmikkikissan kuoleminen vanhuuteen.

Voihan olla, että myöhemmin tulee kuraa vastaan, mutta aika valoisalla asenteella elämässä mennään.

Voin vannoa että kuraa tulee. Noin meilläkin oli 10 vuotta sitten, positiivinen asenne ja meininki, mutta parin vuoden sisällä molempien vanhemmat kuolivat ennalta arvaamattomasti. Aika synkissä tunnelmissa vellottiin molemmat näiden tapahtumien jälkeen ja tukiverkotkin menivät siinä samalla. Hitaasti rämmitään eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo.