Olenkohan lellinyt lapseni piloille? (12 v)

En suosittele karsimaan harrastuksista, viimeistään yläasteen jälkeen joku niistä jää kuitenkin pois. Harrastukset pitävät myös erossa päihteistä ja huonosta seurasta sekä pitävät fyysisesti kunnossa ja kehittävät aivoja.

12-vuotias on vielä melko nuori ja eiköhän ala hahmottaa rahan arvon tässä muutaman vuoden sisällä kun tulee teini-ikäisen tarpeet mm. meikit ja shoppailu. Vaadi enemmän kotitöitä mutta maltillisesti ja selittäen että miksi vaadit ja mitä vaadit. Elämä opettaa jossain vaiheessa, eli anna lapsen olla vielä lapsi. Oma äitini aina valitti rahasta ja sen käytöstä ja vähyydestä, joten rahasta on tullut itselleni paljon ahdistusta. Jos pari päivää ennen palkkapäivää (osa-aika työ) tili näyttää nollaa ahdistun niin etten saa öitä nukuttua. Kaapit ovat täynnä ruokaa ja mitään ei varsinaisesti puutu mutta ahdistus on todella kova. Vakituisen työpaikan saanti on myös hyvin vaikeaa tänä päivänä mikä ahdistaa entisestään, kun tietää että voi mennä useampi vuosi ennen kuin kunnon työtunneilla oleva paikka löytyy.

Ei myöskään pidä "kostaa" lapselle sitä että olet itse joutunut joskus maksamaan oman vuokrasi. Monet vanhemmat ovat katkeria lapsilleen siitä ettei heillä ollut samanlaista lapsuutta/nuoruutta ja jos omaa katkeruutta alkaa purkaa lapseen se vain viilentää välejänne.

Olet 12-vuotta liian myöhässä kasvattajana.

Meillä jo kaksivuotias ottaa osaa omien kykyjensä mukaan vastaan pulikoimatta kotitöihin. Tosin isosisarus näyttää mallia ja osallistunut aina myös, samoin mies. Ei koti ole kenellekään täysihoitola! Kotityöt ja omasta kodista/tavaroista huolehtiminen on osa elämää. Toki jos asenne on se, että kotiaskareet on jotenkin "rangaistus", taakka tai muuten kielteinen juttu, joista marttyyrina yksin vastaava äiti uurastaessaan valittaa kovaan ääneen, niin onko ihme, että muillakaan ei ole niihin asenne kohdillaan.

Perheessä ja elämässä tulee myös arvostaa muita. Olen pienestä asti aktiivisesti kannustanut lapsia toimimaan niin, että huomioivat itsensä lisäksi myös muut. Esim. 6-vuotias poikani osaa vilpittömästi kehua, jos näkee jotain mistä tykkää; kaupassa saattaa sanoa, jos jollain tytöllä/naisella on hänen mielestään kaunis paita, hiukset tmv. Kerran tarjosi omaa sänkyään spontaanisti teinille, joka meillä oli kylässä ja sivumennen mainitsi, ettei ollut nukkunut jollain leirillä oikein hyvin, jolta kautta meille tuli. Myös sisarukset keskenään muistavat toisiaan pääosin puhutella nätisti; kiitos ja anteeksi on hallussa. Meillä ei huuda toisille lapset eikä aikuiset.

Mies ja minä olemme hyvin köyhistä oloista ja vaikka meillä raha-asiat on kaikin puolin kunnossa, niin aktiivisesti olemme pyrkineet siihen, että kaikkea kivaa ei tarvitse lapsen saada. Kerrankin poika 5v haaveili pöytäjääkiekkopelistä. Raivattiin sitten turhaksi jääneitä leluja iso kasa, jotka myi kahden viikon aikana kirppiksellä pois ja kun sieltä noudettiin tilitys, niin sai mennä ostamaan uuden pelin tilalle. Rahasto on lapsille myös ja kunnon välineet (esim. haalarit, kengät jne. ) on, koska kunnon välineillä on mukavampi ulkoilla, harrastaa jne. Silti esim. lastenvaatteita kierrätetään suvussa, joitain ostetaan käytettynä jne jos se katsotaan viisaammaksi.

Tuossa vaiheessa, kun lapsi on jo 12-vuotias on paha alkaa enää mitään täyskäännöksiä vaatimaan, kun murrosikäkin paukkaa päälle. Kuka hullu sitä suostuisi moisista saavutetuista eduista luopumaan, kun mamma on hoitanut toistaiseksi kaikki ja muita on voinut kohdella niin kuin mieli on lystänyt.

Vierailija kirjoitti:

Et ole opettanut rahankäyttöä? Hän ei ilmeisesti tiedä, kuinka paljon hänellä on rahaa, koska et ole kertonut lapsilisien säästämisestä eikä tiedä sijoittamisesta. Oletteko koskaan katsoneet pankkitietoja yhdessä? Tietääkö hän edes, kuinka paljon hänen harrastuksensa maksavat ja kuinka paljon lapset keskimäärin saavat harrastuksiin rahaa?

Hämäykseksi perustettiin pojalle toinen tili, jonne säästää omaa rahaa. Siihen tulee tiliote ja sitä voidaan tutkia. Sen lisäksi on lapsilisätili erikseen ja ne sijoitukset, joista ei hän tiedä mitään vielä. Aika pihi on omista rahoistaan, joten tässä voisi olla hyvä kasvatuspaikka. Laittaa hänet oikeasti maksamaan jotakin omista rahoistaan. Silloin miettii paljon herkemmin, onko sittenkään tarvetta esim. niin monelle pro-V -golfpallolle ym. Samalla ymmärrys kasvaa, että raha ei tipu taivaasta. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Taloudesta huolehtiminen on tärkeää. Jos ei jo nyt, niin parin vuoden päästä kannattaa antaa lapselle järkevän kokoinen kuukausi/viikkoraha, jolla hänen pitää ostaa kaikki omat vaatteensa ja meikkinsä (ja muut vastaavat). Raha voi olla oman tulotasonne mukainen, mutta kuitenkin niin, että hän ei saa haluamaansa merkkivaatteita ja laukkuja aina kun haluaa. Oppii hieman laskemaan ja suunnittelemaan menojaan.

Harrastusten suhteen kannattaa jo pohtia sitä, miten pitkään haluatte niitä lapselle maksaa. Opiskelijana hänellä ei ole varaa itse tuollaisia summia maksaa: oletteko valmiita maksamaan harrastukset myös aikuiselle lapselle?

Aikuisena nämä harrastukset eivät tule ihan yhtä kalliiksi välttämättä, sillä varusteita ei silloin tarvitse uusia joka vuosi. Emmekä ole valmiita kaikkea kustantamaan hamaan tappiin asti, mutta ajatuksena ehkä, että opiskelujen ajan voisimme kustantaa hänen elämänsä (ellei nyt päädytä kasvatuksellisesti muihin ratkaisuihin).

ap

Ja mitä rahankäyttöön tulee, niin meillä jo 6-vuotias opettelee kaupassa käyntiä ja raha-asioita. Kerran sai viisi euroa kauppaan leluostoksiin. Ok, on vähän, mutta niin se vain elämässä menee, ettei aina saa sitä mitä haluaa ja sillä pitää tulla toimeen mitä on. Kovasti pähkäili kaupassa mihin rahat riittäisi ja lopulta valitsi kaksi hot wheelsiä ja yhden -50% alessa olevan lego hahmopussin. Niihin riitti raha. Osaa myös yllättävän hyvin vertailla hintoja; karkkiin sai kaksi euroa. Sillä sai ihan kivan pussin+pillimehun tai sitten yhden pili-pali-lelupää-tikkarin.

Tietää myös, että äiti ja isä on käynyt koulut, jotta on ollut helpompaa saada töitä. Ja töistä taas saa rahaa, joka helpottaa elämää kummasti. Tietää myös, mitä vakuutukset ovat, että vedestä ja sähköstäkin pitää maksaa jne.

Hauska kysymys tuo "mitä neuvoja antaisit minulle kasvattajana", kun suurin osa saamistasi neuvoista ei ole kasvattamista vaan kiusaamista ja vallankäyttöä.

Tuskin se lapsi on itse keksinyt, mitä harrastaa ja miten kalliisti. Ihan itse olette ne harrastukset valinneet ja hankkineet kaiken vimpan päälle, siitä ei voi lasta syyttää. Jos nyt keksitte, että tästä lähtien varusteet hankitaan kirppikseltä ja kaiken pitää olla halpaa, niin mitä se lapsi siitä oppii? ei yhtään mitään.

Meillä on kolme lasta aina saaneet kaiken, mitä on pystytty hankkimaan. On käyty pianotunnit ja tenniskurssit. Kertaakaan en ole olettanut, että jos minä käytän rahaa, niin lapset maksavat sen takaisin osoittamalla tunteita ja "antamalla hyvää takaisin". Rahalla kun ei voi ostaa toista, vaikka kaikesta päätellen ap on olettanut niin voivansa tehdä. Tässä satanen, halaa minua! Tunteet vta vastavuoroisia minun tunteitteni kanssa.

Hemmotelin lapseni pilalle, meillä oli siivooja eikä tarvinnut tehdä kotitöitä. Silti lasten muutettua koteihinsa (niihin entisiin sijoitusasuntoihini) heistä tuli varsin hyvin itsestään ja kodistaan huolehtivia aikuisia. Toki joskus saan puheluita tyyliin "voiko sampanjalasin pestä tiskikoneessa", mutta tuskin se kotitöillä rasitettu nuori sen paremmin asiaa tietää.

Minusta on tärkeämpää opettaa jo pienestä pitäen, mitä rahalla voi tehdä ja miten rahaa tehdään kuin miettiä, kuka ei ole tyhjentänyt tiskikonetta.

Vierailija kirjoitti:

En suosittele karsimaan harrastuksista, viimeistään yläasteen jälkeen joku niistä jää kuitenkin pois. Harrastukset pitävät myös erossa päihteistä ja huonosta seurasta sekä pitävät fyysisesti kunnossa ja kehittävät aivoja.

12-vuotias on vielä melko nuori ja eiköhän ala hahmottaa rahan arvon tässä muutaman vuoden sisällä kun tulee teini-ikäisen tarpeet mm. meikit ja shoppailu. Vaadi enemmän kotitöitä mutta maltillisesti ja selittäen että miksi vaadit ja mitä vaadit. Elämä opettaa jossain vaiheessa, eli anna lapsen olla vielä lapsi. Oma äitini aina valitti rahasta ja sen käytöstä ja vähyydestä, joten rahasta on tullut itselleni paljon ahdistusta. Jos pari päivää ennen palkkapäivää (osa-aika työ) tili näyttää nollaa ahdistun niin etten saa öitä nukuttua. Kaapit ovat täynnä ruokaa ja mitään ei varsinaisesti puutu mutta ahdistus on todella kova. Vakituisen työpaikan saanti on myös hyvin vaikeaa tänä päivänä mikä ahdistaa entisestään, kun tietää että voi mennä useampi vuosi ennen kuin kunnon työtunneilla oleva paikka löytyy.

Ei myöskään pidä "kostaa" lapselle sitä että olet itse joutunut joskus maksamaan oman vuokrasi. Monet vanhemmat ovat katkeria lapsilleen siitä ettei heillä ollut samanlaista lapsuutta/nuoruutta ja jos omaa katkeruutta alkaa purkaa lapseen se vain viilentää välejänne.

Hyviä pointteja tässäkin. En missään nimessä halua kostaa lapselle omaa köyhää lapsuuttani. Mutta ehkä se ydin on se, että pelkään antavani niin paljon, että hänestä tulee itsekeskeinen narsisti, joka pitää etuoikeutenaan saada kaiken haluamansa. Silloin kokisin epäonnistuneeni kasvattajana täysin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olet 12-vuotta liian myöhässä kasvattajana.

Meillä jo kaksivuotias ottaa osaa omien kykyjensä mukaan vastaan pulikoimatta kotitöihin. Tosin isosisarus näyttää mallia ja osallistunut aina myös, samoin mies. Ei koti ole kenellekään täysihoitola! Kotityöt ja omasta kodista/tavaroista huolehtiminen on osa elämää. Toki jos asenne on se, että kotiaskareet on jotenkin "rangaistus", taakka tai muuten kielteinen juttu, joista marttyyrina yksin vastaava äiti uurastaessaan valittaa kovaan ääneen, niin onko ihme, että muillakaan ei ole niihin asenne kohdillaan.

Perheessä ja elämässä tulee myös arvostaa muita. Olen pienestä asti aktiivisesti kannustanut lapsia toimimaan niin, että huomioivat itsensä lisäksi myös muut. Esim. 6-vuotias poikani osaa vilpittömästi kehua, jos näkee jotain mistä tykkää; kaupassa saattaa sanoa, jos jollain tytöllä/naisella on hänen mielestään kaunis paita, hiukset tmv. Kerran tarjosi omaa sänkyään spontaanisti teinille, joka meillä oli kylässä ja sivumennen mainitsi, ettei ollut nukkunut jollain leirillä oikein hyvin, jolta kautta meille tuli. Myös sisarukset keskenään muistavat toisiaan pääosin puhutella nätisti; kiitos ja anteeksi on hallussa. Meillä ei huuda toisille lapset eikä aikuiset.

Mies ja minä olemme hyvin köyhistä oloista ja vaikka meillä raha-asiat on kaikin puolin kunnossa, niin aktiivisesti olemme pyrkineet siihen, että kaikkea kivaa ei tarvitse lapsen saada. Kerrankin poika 5v haaveili pöytäjääkiekkopelistä. Raivattiin sitten turhaksi jääneitä leluja iso kasa, jotka myi kahden viikon aikana kirppiksellä pois ja kun sieltä noudettiin tilitys, niin sai mennä ostamaan uuden pelin tilalle. Rahasto on lapsille myös ja kunnon välineet (esim. haalarit, kengät jne. ) on, koska kunnon välineillä on mukavampi ulkoilla, harrastaa jne. Silti esim. lastenvaatteita kierrätetään suvussa, joitain ostetaan käytettynä jne jos se katsotaan viisaammaksi.

Tuossa vaiheessa, kun lapsi on jo 12-vuotias on paha alkaa enää mitään täyskäännöksiä vaatimaan, kun murrosikäkin paukkaa päälle. Kuka hullu sitä suostuisi moisista saavutetuista eduista luopumaan, kun mamma on hoitanut toistaiseksi kaikki ja muita on voinut kohdella niin kuin mieli on lystänyt.

Vedit aika omapäiset johtopäätökset ilman faktoja perheestämme. Minä en suinkaan ole mikään marttyyri-valittaja-äiti, joka valittaa rahasta joka käänteessä. Ja poikamme osaa kyllä pyytää myös anteeksi ja sanoa kiitos normaalitilanteissa. Mukavaa kuitenkin, että koet itse onnistuneesi hyvin kasvattajana. Peukku sille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Hauska kysymys tuo "mitä neuvoja antaisit minulle kasvattajana", kun suurin osa saamistasi neuvoista ei ole kasvattamista vaan kiusaamista ja vallankäyttöä.

Tuskin se lapsi on itse keksinyt, mitä harrastaa ja miten kalliisti. Ihan itse olette ne harrastukset valinneet ja hankkineet kaiken vimpan päälle, siitä ei voi lasta syyttää. Jos nyt keksitte, että tästä lähtien varusteet hankitaan kirppikseltä ja kaiken pitää olla halpaa, niin mitä se lapsi siitä oppii? ei yhtään mitään.

Meillä on kolme lasta aina saaneet kaiken, mitä on pystytty hankkimaan. On käyty pianotunnit ja tenniskurssit. Kertaakaan en ole olettanut, että jos minä käytän rahaa, niin lapset maksavat sen takaisin osoittamalla tunteita ja "antamalla hyvää takaisin". Rahalla kun ei voi ostaa toista, vaikka kaikesta päätellen ap on olettanut niin voivansa tehdä. Tässä satanen, halaa minua! Tunteet vta vastavuoroisia minun tunteitteni kanssa.

Hemmotelin lapseni pilalle, meillä oli siivooja eikä tarvinnut tehdä kotitöitä. Silti lasten muutettua koteihinsa (niihin entisiin sijoitusasuntoihini) heistä tuli varsin hyvin itsestään ja kodistaan huolehtivia aikuisia. Toki joskus saan puheluita tyyliin "voiko sampanjalasin pestä tiskikoneessa", mutta tuskin se kotitöillä rasitettu nuori sen paremmin asiaa tietää.

Minusta on tärkeämpää opettaa jo pienestä pitäen, mitä rahalla voi tehdä ja miten rahaa tehdään kuin miettiä, kuka ei ole tyhjentänyt tiskikonetta.

Tiesitkö, että kiitollisuudentunne on merkittävä onnellisuuden edistäjä? Sitä minä erityisesti olen peräänkuuluttanut lapseltani. Se on tunne, joka tuottaa sisäistä mielihyvää, mutta se linkittyy muihin ihmisiin. Sensijaan ylimielisyydenkokemus ja erioikeutuksen kokemus tuottavat elämässä enemmän vaikeuksia. Tätä viimeistä haluan välttää ja tuota ensimmäistä kasvattaa lapsessani. En suinkaan sitä, että kun ostan uuden ja kalliin tavaran, haluan siitä itselleni halauksen (vaikka sekin on kiva). Välinpitämättömyyttä minun on vaikea sietää. Se on tuhoisaa kaikissa ihmissuhteissa. Minulle tässä ketjussa on kyse syvemmistä asioista kuin tunnut ymmärtävänkään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Hauska kysymys tuo "mitä neuvoja antaisit minulle kasvattajana", kun suurin osa saamistasi neuvoista ei ole kasvattamista vaan kiusaamista ja vallankäyttöä.

Tuskin se lapsi on itse keksinyt, mitä harrastaa ja miten kalliisti. Ihan itse olette ne harrastukset valinneet ja hankkineet kaiken vimpan päälle, siitä ei voi lasta syyttää. Jos nyt keksitte, että tästä lähtien varusteet hankitaan kirppikseltä ja kaiken pitää olla halpaa, niin mitä se lapsi siitä oppii? ei yhtään mitään.

Meillä on kolme lasta aina saaneet kaiken, mitä on pystytty hankkimaan. On käyty pianotunnit ja tenniskurssit. Kertaakaan en ole olettanut, että jos minä käytän rahaa, niin lapset maksavat sen takaisin osoittamalla tunteita ja "antamalla hyvää takaisin". Rahalla kun ei voi ostaa toista, vaikka kaikesta päätellen ap on olettanut niin voivansa tehdä. Tässä satanen, halaa minua! Tunteet vta vastavuoroisia minun tunteitteni kanssa.

Hemmotelin lapseni pilalle, meillä oli siivooja eikä tarvinnut tehdä kotitöitä. Silti lasten muutettua koteihinsa (niihin entisiin sijoitusasuntoihini) heistä tuli varsin hyvin itsestään ja kodistaan huolehtivia aikuisia. Toki joskus saan puheluita tyyliin "voiko sampanjalasin pestä tiskikoneessa", mutta tuskin se kotitöillä rasitettu nuori sen paremmin asiaa tietää.

Minusta on tärkeämpää opettaa jo pienestä pitäen, mitä rahalla voi tehdä ja miten rahaa tehdään kuin miettiä, kuka ei ole tyhjentänyt tiskikonetta.

Hauska kommentti tuokin, että kasvatusneuvot ovat kiusaamista ja vallankäyttöä! Kyllähän vanhemmuus on tavallaan  vallankäyttöä aina ja joka tapauksessa! Eräs vanhemmuuden tärkeimpiä tehtäviä on elämisentaitojen opettaminen lapselle ja minusta se tarkoittaa, lapsen ikä huomioiden, kodissa oman ravitsemuksen ja siisteyden eteen tehtävien opettamista, rahankäytön opettamista - mitä maksaa/voiko kaiken saada/mistä raha tulee/suunnittelu/ennakointi. Lapsen pitää saada harrastaa, mutta mielestäni lasta ei vahingoita ymmärtää, että kaikella on hintansa!

Meillä on pienestä asti koetettu pitää rajaa siinä kuinka paljon lapsiin käytetään rahaa (olisi kyllä varaa mutta kasvatuksellisesti). Tosin meilläkin on satsattu muutamaan lasten harrastukseen aika paljon rahaa ja aikuisten aikaa mutta ei kaikkeen haluttuun.

Keskimmäisen eskariope mainitsi jossain wilmaviestissään että meillä on jo eskarilaisen talouskasvatus hyvällä mallilla. Oli kertonut opettajalle että haluaa tosi ison ja kalliin legopaketin. Vanhemmat maksavat puolet legopaketista kunhan lapsi maksaa toisen puolen. Osa rahoista oli jo säästössä lapsella ja loput sai tienata kotitöillä (ekstratöillä kuten puiden kantoa jne). Viimeisen 5 euroa lainasi isoveljelle ja maksoi pian takaisin korkojen kera. Tällaisissa ostoksissa vanhemmat maksettiin puolet koska lapset suostuvat siihen että nämä lelut ovat sitten myös sisarusten käytössäkin välillä.

Nuorimmasta taas tuli eskarissa palautetta että ymmärtää toisten tunteita paljon paremmin kuin lapset yleensä tuossa iässä. Ja on todella empaattinen.

No miten tähän on päästy. Olemme ahkerasti sanoittaneet tunteita lapsille jo pienempänä tyyliin pikkusisko itkee kun veit häneltä lelun ja nyt on paha mieli. Vieläkin saatan sanoa lapsille suoraan "nyt äiti on väsynyt ja harmittaa kun teidän vaatteet lojuu ympäri kuistia ja olohuoneessakin on sotkuista". Kehutaan siitä kun lapset huomioivat toisia ja toimivat reilusti. Epäreilusta toiminnasta vähintään huomautetaan tai saa rangaistuksen toiminnan vakavuuden mukaan.

Lasten kuullen puhutaan talouteen liittyvistä asioista, vakuutusten hintavertailuista tai vaikka pohditaan millainen vakuutus kannattaa ottaa uudelle autolle jne. Aina joskus me aikuiset lainaamme lapsilta käteistä kun itsellä ei ole ja tulee yllättävä tarve. Teemme lapsen lompakkoon "velkakirjan" ja maksamme sitten korkojen kanssa lainan takaisin.

Välillä sujuu paremmin ja välillä huonommin.

Onko teillä mahdollisuutta tarjota jotain muuta työtä kuin kotitöitä lapselle? Opin itse nuorena rahan arvon, kun sain mahdollisuuden tehdä töitä ja sitten itse tienaamillani rahoilla ostaa mitä halusin. Esiteini/teini voi esim. hoitaa sukulaisten/naapurien lapsia, siivota sukulaisilla, leikata naapurin nurmikkoa, käyttää tuttujen koiraa lenkillä, käydä tutun vanhuksen puolesta kaupassa... Työn ei tarvitse olla vielä "oikeaa" kovaa työtä tai kestää koko päivää, mutta se olisi kuitenkin eri asia kuin omien pyykkien tai sotkujen hoitaminen omassa kotona. Myös pakollisista hankinnoissa voitte sopia, että lapsi saa uudet varusteet kun käy esimerkiksi imuroimassa ja siivoamassa teidän auton. Näin tavarat eivät tipahda eteen ilmaisina lahjoina, mutta poika saa kuitenkin mahdollisuuden harrastaa ja käyttää rahaa. Itseäni motivoi kamalasti työnteko teininä kun tiesin, että sain kerran kuussa lähteä kaupungille shoppailemaan ilman vanhempia ja ostaa mitä vaan "ekstraa". Vanhemmat maksoivat kuitenkin aina kohtuulliset harrastusmenot ja kaikki perusasiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska kysymys tuo "mitä neuvoja antaisit minulle kasvattajana", kun suurin osa saamistasi neuvoista ei ole kasvattamista vaan kiusaamista ja vallankäyttöä.

Tuskin se lapsi on itse keksinyt, mitä harrastaa ja miten kalliisti. Ihan itse olette ne harrastukset valinneet ja hankkineet kaiken vimpan päälle, siitä ei voi lasta syyttää. Jos nyt keksitte, että tästä lähtien varusteet hankitaan kirppikseltä ja kaiken pitää olla halpaa, niin mitä se lapsi siitä oppii? ei yhtään mitään.

Meillä on kolme lasta aina saaneet kaiken, mitä on pystytty hankkimaan. On käyty pianotunnit ja tenniskurssit. Kertaakaan en ole olettanut, että jos minä käytän rahaa, niin lapset maksavat sen takaisin osoittamalla tunteita ja "antamalla hyvää takaisin". Rahalla kun ei voi ostaa toista, vaikka kaikesta päätellen ap on olettanut niin voivansa tehdä. Tässä satanen, halaa minua! Tunteet vta vastavuoroisia minun tunteitteni kanssa.

Hemmotelin lapseni pilalle, meillä oli siivooja eikä tarvinnut tehdä kotitöitä. Silti lasten muutettua koteihinsa (niihin entisiin sijoitusasuntoihini) heistä tuli varsin hyvin itsestään ja kodistaan huolehtivia aikuisia. Toki joskus saan puheluita tyyliin "voiko sampanjalasin pestä tiskikoneessa", mutta tuskin se kotitöillä rasitettu nuori sen paremmin asiaa tietää.

Minusta on tärkeämpää opettaa jo pienestä pitäen, mitä rahalla voi tehdä ja miten rahaa tehdään kuin miettiä, kuka ei ole tyhjentänyt tiskikonetta.

Hauska kommentti tuokin, että kasvatusneuvot ovat kiusaamista ja vallankäyttöä! Kyllähän vanhemmuus on tavallaan  vallankäyttöä aina ja joka tapauksessa! Eräs vanhemmuuden tärkeimpiä tehtäviä on elämisentaitojen opettaminen lapselle ja minusta se tarkoittaa, lapsen ikä huomioiden, kodissa oman ravitsemuksen ja siisteyden eteen tehtävien opettamista, rahankäytön opettamista - mitä maksaa/voiko kaiken saada/mistä raha tulee/suunnittelu/ennakointi. Lapsen pitää saada harrastaa, mutta mielestäni lasta ei vahingoita ymmärtää, että kaikella on hintansa!

Juuri näin. :)

ap

31 jatkaa

En suosittelisi lopettamaan lapsilta harrastuksia.

Mutta muuten voisi tinkiä palvelun ja ostosten tasosta. Tyyliin rullaluistimet kohtuullista tasoa ja itse maksaa jos haluaa kalliimmat. Puhelinlaskusta vanhemmat maksaa x euroa ja jos käyttää enemmän maksaa itse. Jos haluaa uuden kännykän tai tietokoneen niin maksaa itse jos vanha vielä toimiva (ja jos vanhan rikkoon itse niin sillä ei todellakaan saa uutta) ja kohtuullisen kuntoinen. Jos vanha ok puhelin hajotetaan saadakseen uusimman mallin niin olkoon hetken ilman tai käyttäköön jotain vanhaa kaapista löytyvää puhelinta.

Tavaraa arvostaa paljon enemmän jos sen eteen joutuu tekemään töitä. Jos joutuu vertaamaan hintoja ja miettimään kannattaako tätä ostaa jne. Jos kaiken saa vaan ilmoittamalla haluan uudet rullaluistimet, puhelimen jne niin ei kait ne miltään tunnukkaan.

Meillä kaikki osallistuu kotitöihin. Joskus 12 v poika saattaa siivota osan talosta sillävälin kun käyn kaupassa. Siksi että ilahduttaa äitiä  (ja saa siitä peliaikaa lisää =)). Mutta jos tekee kotitöitä enemmän kuin osuutensa niin saa sitten joko rahana tai peliaikana lisää. Mutta perus kotitöistä ei siis makseta.

tsemppiä!

No en suosittele harrastusten yhtäkkistä leikkaamista tai muuta vastaavaa "kurinpalautusta". Nostaa vain vastarintaa esimurrosikäisen mielessä ja kääntyy tarkoitustaan vastaan. Järkevä keskustelu on se tie tässä vaiheessa, kun lapsi on jo 12-vuotias. Eli keskustelet lapsesi kanssa vakavasti siitä, että Suomessakin on paljon perheitä ja lapsia, joilla ei todellakaan ole samanlaiset lähtökohdat. Käytät kyselytekniikkaa (kyselet miten lapsi ajattelee asiat, ja samalla heität hänelle kysymyksiä jotka haastavat häntä ajattelemaan asioita monesta eri näkökulmasta) ja tärkeintä olisi saada lapsi itse hoksaamaan ja kehittämään ajatteluaan. Myös johonkin hyväntekeväisyysprojektiin olisi hyvä osallistua, johonkin missä konkreettisella tekemisellä autetaan toisia. Lisäksi lapsen olisi hyvä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää rahan arvoa, minkälaista palkkaa mistäkin työstä saa ja paljonko mikäkin maksaa. Siinä sitten konkretisoituu se, minkälaiseen koulutukseen ja ammattiin kannattaa pyrkiä saavuttaakseen haluamansa elämäntason. Eli että täytyy opiskella ja työskennellä saavuttaakseen jotakin, ilmaisia lounaita ei ole. Monet vanhemmat, joilla on mahdollisuus hankkia jälkikasvulleen kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta, ryöväävät huomaamattaan lapseltaan yhden tärkeän tunnekokemuksen, nimittäin aidon ilahtumisen jostain lahjasta tai saamisesta. Kun kaikki saaminen koetaan itsestäänselvyytenä, ei yllätytä tai koeta sitä saamisen riemua, mitä kauan toivottu lahja saa aikaan.  

Minä olin ainoa lapsi eikä minulta koskaan vaadittu mitään, ei kotitöiden tekoa, ei kesätöitä, ei edes opiskelemaan patistettu. Ei kyllä ollut myöskään harrastuksia. Minusta kasvoi työtön laiska paska, nyt kolmekymppisenä olen alkanut herätä ja keräillä itseäni kokoon että ryhdistäytyisin. Tuntuu myös ikäänkuin minulla ei olisi identiteettiä, en ole mikään. Olen katkera vanhemmilleni tästä, nuorena olin tietysti iloinen kun ei tarvinnut mitään tehdä. Kannattaa ehdottomasti vaatia työntekoa ja kunnollista opiskelua lapselta vaikka se nyt lasta ärsyttäisikin ja pistäisi vastaan. Kiittää sitten isompana. 

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä mahdollisuutta tarjota jotain muuta työtä kuin kotitöitä lapselle? Opin itse nuorena rahan arvon, kun sain mahdollisuuden tehdä töitä ja sitten itse tienaamillani rahoilla ostaa mitä halusin. Esiteini/teini voi esim. hoitaa sukulaisten/naapurien lapsia, siivota sukulaisilla, leikata naapurin nurmikkoa, käyttää tuttujen koiraa lenkillä, käydä tutun vanhuksen puolesta kaupassa... Työn ei tarvitse olla vielä "oikeaa" kovaa työtä tai kestää koko päivää, mutta se olisi kuitenkin eri asia kuin omien pyykkien tai sotkujen hoitaminen omassa kotona. Myös pakollisista hankinnoissa voitte sopia, että lapsi saa uudet varusteet kun käy esimerkiksi imuroimassa ja siivoamassa teidän auton. Näin tavarat eivät tipahda eteen ilmaisina lahjoina, mutta poika saa kuitenkin mahdollisuuden harrastaa ja käyttää rahaa. Itseäni motivoi kamalasti työnteko teininä kun tiesin, että sain kerran kuussa lähteä kaupungille shoppailemaan ilman vanhempia ja ostaa mitä vaan "ekstraa". Vanhemmat maksoivat kuitenkin aina kohtuulliset harrastusmenot ja kaikki perusasiat.

Luulen, että tämän ketjun inspiroimana teen ensinäkin listan kotitöistä, jotka lapselta edellytetään jatkuvasti ns. arkipäiväissuorituksina ilman erilliskorvausta. Juttelemme näistä yhdessä koko perheen kanssa. Siten lapsi saa osallistua keskusteluun. Voimme listata enemmänkin töitä ja miettiä, mitä niistä lapselle valitaan yhdessä. Siten siihen tulee suhteellisuudentaju, että hän ei ole ainoa, jota nakitetaan, vaan hän tekee osansa.

Tämän lisäksi voi olla näitä yllättäviä muita tienauskeinoja.

Haluan kertoa oman kokemukseni. Olen lestadiolaisesta perheestä, tällä palstalla keskustelu meist käy kiihkeänä nyt. Useat arvostelevat uskontoamme.

Omassa lapsuudenperheessäni ei tuollaista laiskuutta ollut kuten ap:n lapsella. Olen itse parikymppinen nainen ja muutin jo pois kotona opiskelujen perässä. Meillä kotona oli lapsille itsestäänselvyys, että kotitöitä tehdään, joko oma-aloitteisesti tai patistamalla. Jokainen niitä teki päivittäin eikä mitään palkkaa niistä saanut.

Vanhemmat eivät maksaneet viikkorahaa, mutta jos oikeasti tarvitsi jotain se yleensä hankittiin. Itse ainakin opin arvostamaan kaikkia tavaroita ja vaatteita mitä vanhempani minulle hankkivat. He ovat myös auttaneet minua jonkin verran rahallisesti opiskeluaikana, sillä opintotuki on niin pieni. Ovat jopa avanneet jokaiselle lapselle sijoitustilin ja keränneet sinne rahaa.

Rohkenisinkin väittää että leseadiolaisissa perheissä lapset eivät ole noin laiskoja kuin ap:n lapsi. Toki poikkeuksia varmasti löytyy, mutta yleisesti.

Minulle oli helppoa muuttaa pois lapsuudenkodista. Osaan käyttää rahaa järkevästi, ja tiedän ettei kaikkea voi suin päin ostaa. Täytyy ensin tienata rahat. Kotikasvatus on antanut minulle eväät aikuisuuteen ja olen aiitä kiitollinen

Vierailija kirjoitti:

31 jatkaa

En suosittelisi lopettamaan lapsilta harrastuksia.

Mutta muuten voisi tinkiä palvelun ja ostosten tasosta. Tyyliin rullaluistimet kohtuullista tasoa ja itse maksaa jos haluaa kalliimmat. Puhelinlaskusta vanhemmat maksaa x euroa ja jos käyttää enemmän maksaa itse. Jos haluaa uuden kännykän tai tietokoneen niin maksaa itse jos vanha vielä toimiva (ja jos vanhan rikkoon itse niin sillä ei todellakaan saa uutta) ja kohtuullisen kuntoinen. Jos vanha ok puhelin hajotetaan saadakseen uusimman mallin niin olkoon hetken ilman tai käyttäköön jotain vanhaa kaapista löytyvää puhelinta.

Tavaraa arvostaa paljon enemmän jos sen eteen joutuu tekemään töitä. Jos joutuu vertaamaan hintoja ja miettimään kannattaako tätä ostaa jne. Jos kaiken saa vaan ilmoittamalla haluan uudet rullaluistimet, puhelimen jne niin ei kait ne miltään tunnukkaan.

Meillä kaikki osallistuu kotitöihin. Joskus 12 v poika saattaa siivota osan talosta sillävälin kun käyn kaupassa. Siksi että ilahduttaa äitiä  (ja saa siitä peliaikaa lisää =)). Mutta jos tekee kotitöitä enemmän kuin osuutensa niin saa sitten joko rahana tai peliaikana lisää. Mutta perus kotitöistä ei siis makseta.

tsemppiä!

Hauska muuten nyt huomata, että ei se poika nyt ihan kaikkea ole näköjään saanutkaan. Hänellä on aina ollut minun vanha puhelimeni eikä uusinta mallia. Ja tuota ollaan jo tehtykin, että jokin tavara, joka ei liity hänen kilpaurheiluunsa, on ns. huonompi versio ja omalla rahalla saa päivitettyä version kalliimpaan tai parempaan. Hyviä ideoita. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

No en suosittele harrastusten yhtäkkistä leikkaamista tai muuta vastaavaa "kurinpalautusta". Nostaa vain vastarintaa esimurrosikäisen mielessä ja kääntyy tarkoitustaan vastaan. Järkevä keskustelu on se tie tässä vaiheessa, kun lapsi on jo 12-vuotias. Eli keskustelet lapsesi kanssa vakavasti siitä, että Suomessakin on paljon perheitä ja lapsia, joilla ei todellakaan ole samanlaiset lähtökohdat. Käytät kyselytekniikkaa (kyselet miten lapsi ajattelee asiat, ja samalla heität hänelle kysymyksiä jotka haastavat häntä ajattelemaan asioita monesta eri näkökulmasta) ja tärkeintä olisi saada lapsi itse hoksaamaan ja kehittämään ajatteluaan. Myös johonkin hyväntekeväisyysprojektiin olisi hyvä osallistua, johonkin missä konkreettisella tekemisellä autetaan toisia. Lisäksi lapsen olisi hyvä alkaa pikkuhiljaa ymmärtää rahan arvoa, minkälaista palkkaa mistäkin työstä saa ja paljonko mikäkin maksaa. Siinä sitten konkretisoituu se, minkälaiseen koulutukseen ja ammattiin kannattaa pyrkiä saavuttaakseen haluamansa elämäntason. Eli että täytyy opiskella ja työskennellä saavuttaakseen jotakin, ilmaisia lounaita ei ole. Monet vanhemmat, joilla on mahdollisuus hankkia jälkikasvulleen kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta, ryöväävät huomaamattaan lapseltaan yhden tärkeän tunnekokemuksen, nimittäin aidon ilahtumisen jostain lahjasta tai saamisesta. Kun kaikki saaminen koetaan itsestäänselvyytenä, ei yllätytä tai koeta sitä saamisen riemua, mitä kauan toivottu lahja saa aikaan.  

Viisasta puhetta.

ap